Toivosta ja puolesta toimimisesta

Tahdon tässä kirjoituksessa pohtia esimerkiksi pian tulevien eurovaalien vuoksi sitä, mihin ihmisen kannattaa tässä maailmassa asettaa toivonsa, ja sitä, minkä puolesta ihmisen kannattaa tässä maailmassa ollessaan toimia. Toivo voidaan luokitella siten, että sen perimmäinen tarkoitus on sitä, miten ihminen koettaa asettaa toiveensa tulevasta asioiden tilasta. Toivossa ihminen on sitä mieltä, että hänen toivomansa asioidentilan tulisi tulla todelliseksi asioidentilaksi, jota voisi sen jälkeen arvostaa. Toivossa asetetaan luottamus tehtävän toteutumisesta ja siitä että asiat voisivat olla kokonaisuudessaan paremmin tulevassa. Toivon luonne on myös se, että siinä katsotaan todellisuusnäkemyksen olevan samalla linjalla esimerkiksi toivoon liittyvien toisten ihmisten vastaavien näkemysten kanssa. Toivossa toivotaan jonkin täyttävän sille asetetun tehtävän maailmassa ja ihmisten parissa. Toivossa on myös se luonne, että siinä toivotaan jonkin toimivan oikeanlaisten ja yhteensopivien periaatteiden vuoksi. Toimiminen jonkin tai jonkun puolesta liittyy jaettuun arvopäämäärään. Siinä muiden kanssa toimiessa jonkun voidaan havaita edustavan sitä mitä haluaa toiminnalla, voi katsoa että hän edistää myös omia päämääriä. Arvojen todellinen luonne on se, että ne ovat varsin epäsuhtaisia asioita. Niiden järjestys on etenkin todella epäselvä, niihin liittyy erilaisilla asteilla pyrkimykset saavuttaa ja säilyttää jotain. Toiminnan luonne on se, että siinä tehdään jotain samalla kun tavoitteena on jokin. Arvopäämäärien voidaan katsoa syntyvän yksilöiden päämäärätietoisuuksista, joiden laadut määrittyvät monesti sosioekonomisten tekijöiden kautta. Normaalipiirteisen toiminnan osat ovat yleensä: 1. Tavoitteen asettaminen, 2. oikeanlainen toiminta ja 3. Arvopäämäärien saavuttaminen. Sitten tullaan kysymykseen siitä, voidaanko tavoitteita vertailla. Mielestäni ne koostuvat yhteismitattomista asioista. Elämäntavoitteet vaihtelevat ja ne eivät aina koostu samasta määrästä samankokoisia tavoitteita. Ainoastaan menemällä hyvin matalalle ihmisten kanssakäymisen ja yhteisöelämän tasolle, voidaan löytää jonkinlainen yhteinen tavoitteiden taso. Siinä ihmisten jaetuksi tavoitteeksi voidaan katsoa esimerkiksi pyrkimys ylläpitää ruumiinlämpöä, huolehtia jälkikasvusta tai hankkia ravintoa. Kun käsitellään sitä, mihin ihmisen kannattaa asettaa toivonsa tullaan kysymykseen siitä, miksi luotetaan johonkin tai joihinkin. Siinä voidaan mielestäni nähdä kaksi erilaista vaihtoehtoa, jotka voivat johtaa samanlaatuiseen luottamukseen. Ensimmäinen on se, että voidaan nähdä institutionaaliset pidikkeet, jotka voivat pakottaa ihmisen luottamaan johonkin tai jopa toimimaan jollain asteella sen puolesta. Siinä tehdään siksi, koska on pakko, se on todellisesti tekemistä jonkin vuoksi. Toinen vaihtoehto on se, että jos voidaan tunnistaa jossain ihmisessä, ryhmässä tai asiassa jonkinlainen kunnioitettava laatu, jonka puolesta toimia ja toivoa. Se on niin sanottua epäsovinnaista samastumista, siinä luottamus voi ylittää syviäkin rajoja. Miksi kannattaa toivoa, on siis tässä tärkeä kysymys. Vastaus on siinä, että meidän täytyy toivoa, jotta maailman ja ihmisten tapahtumat eivät kävisi täydellisesti meidän ylitsemme. Jotta voimme asettaa kiilan sen tielle, että maailma murjoisi meitä isän kädestä, on meidän asetettava toivomme johonkin, joka voi antaa meille tyydytystä sen suhteen miten asiat tulevat järjestäytymään. Toivo ja sen asettaminen on sen ennenaikaista näkemistä, että ihmisellä vielä tulee olemaan paikkansa tässä maailmassa. Se, minkä puolesta kannattaa toimia, ei pelkästään ole jonkinlaisen henkilökohtaisen preferenssin valintaa. Näyttämällä esimerkkiä jonkin puolesta toimimisella ihminen ei pelkästään toimi omien tavoitteidensa ohjaamana, vaan on esimerkkinä toimintansa kautta kaikille toimiville ihmisille ja niille jotka kokevat tarvetta tarkastella sitä, minkä puolesta todella kannattaa toimia.