Mörinää

Rahaan tulisi suhtautua jonkinlaisena adaptiivina, jonka erottelemista varten tulisi kehittää menetelmiä, jotka ottaisivat sen yhteydessä huomioon myös esimerkiksi eettisen näkökulman. Esimerkiksi rahan käyttöä tulisi harkita ja määritellä tarkemmalla tavalla. Siinä mielessä mielenkiintoinen kirja, jonka olen äskettäin lukenut on sosiologi Marcel Maussin Lahja, jossa pohditaan lahjan antamisen merkitystä hyvin monipuolisesti. Siinä mielessä rahaan liittyviä interaktiotilanteita tulisi harkita sen mukaan millainen tarkoitus rahan käytöllä on, sillä mielestäni pelkästään kova valuutta ei voi olla selittävänä tekijänä ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa, joissa toimitaan rahan ja rahan käsitteen avulla. On sanottu esimerkiksi, että vanhukset eivät laita rahaa kiertoon vaan säästävät sen tileilleen, joka taas ei suosi yrityksien ja liiketoimintaa harjoittavien ihmisten visioon. Ihmiset haluavat saada rahoilleen vastinetta, joka tietysti on otollisessa talous- ja suhdannetilanteessa myönteinen asia. Kuitenkin joidenkin rahan lähelle vietävien menetelmien kautta tulisi ainakin jälkiseuraamusten kohdalla miettiä sitä, miten rahaa tavataan sijoittaa, miten sitä käytetään ja millaista hyötyä siitä on tavattu saatavan. Olisi varmasti saatava rahan suhteen jonkinlainen sitä määrittävä asteikko ja kehikko, jonka sisällä sitä voitaisiin seurata. Sitten voitaisiin muutenkin kuin lainsäädännöllisin toimenpitein ottaa osaa siihen, miten ihmisiä voitaisiin ohjata käyttämään rahaa. Mielestäni on niin, että kehitysmaihin ei turhan takia tulisi toimittaa etenkin leipää, koska kortsut ovat sitä mitä nämä ihmiset todella tarvitsevat. Myös on selvää, että maahanmuutto savimajamaista on rahan merkityksen havaitsemisen vastaista, koska nämä ihmiset eivät tavallisesti ole sisällä länsimaisessa kulttuurissa eikä heillä ole riittävää kykyä omaksuakaan sitä nopeasti. Jos rahan merkitystä haluttaisiin kulttuurisesti muuttaa, tulisi silloin perustautua pelkästään länsimaisiin ihmisiin. On siis varmaa, että jos rahaa haluttaisiin kulttuurinmukaistaa, niin sen tulisi tapahtua varhaisesta kouluvaiheesta alkaen, ja tämä asia vaatisi varmasti sitä, että ihmiset, joita pyrittäisiin valistamaan, olisivat jo varhaisessa vaiheessa tämän kulttuurin sisällä. Laadin joskus huvikseni facebookiin sivun Kansallisliberalistisesta Oikeistosta (KlO), joka olisi ideaalisessa tilanteessa itseni mukainen puolue. Tässä korostetaan koko ajan kehittyneiden vähemmistöjen oikeuksia ilman varsinaista monikulttuurisuuspropagandaa ja sellaisten ihmisten tuomista Suomeen, joilla ei ole ainakaan omana elinaikanaan mahdollisuutta ottaa osaa tämän kulttuurin luomiseen, ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Yhteiskunnassa tulisi siis arvostaa enemmän lahjojen antamista ja hyväntekeväisyyttä ja tämän auttamisen tulisi tapahtua ilman välikäsiä, koska on todettua että esimerkiksi kehitysmaita auttaminen suurien järjestöjen kautta ei ole aina ehdottoman luotettavaa siinä mielessä minne rahat lopulta päätyvät. Korruptiota on kaikkialla ja oman filosofiani ontofysiikan on tarkoitus tuoda esiin sitä, miten esimerkiksi talourjärjestelmä voisi toimia aiempaan nähden rehellisemmällä tavalla. On varmaan niin, että kapitalismissa ontokratia ohjailee kommentaariaatin avulla kaikkea myös rahan avulla tapahtuvaa yhteiskunnassa. Se säätelee sitä, miten ja millaisia ihmiset haluavat olla itsenään ja toisten ihmisten kanssa. Oleminen on siis toimintaa, joka jakaantuu ajatteluun ja toimintaan, ja ontokratia pyrkii siihen, ettei kumpaankaan näistä kiinnitettäisi suurempaa huomiota yksilöiden tasolla. Se siis vetää kommentaariaatin avulla marginaalin kaikkeen siihen, mitä periaatteista pyritään sanomaan, toisin sanoen se määrittelee kieltämisellä ja säännöillä sen, mitä esimerkiksi politiikan piirissä voidaan sanoa ja suvaita. Se siis pyrkii vähentämään yksilönvapauksia kaikkien suurempien tahojen perusteella, koska se on nimenomaan niin, että yksilön ala on jotain mitä ontokratia pelkää, voidaanhan sanoa, että kommentaariaattikin on muotoutunut ja johtunut suuressa määrin proletariaatista – taistolaisista, jotka ovat ottaneet hallintaansa kaikki kulttuuriset ja medialliset instituutiot. Tänä päivänä tämä toistuu etenkin feminismi/seta/monikulttuurisuus-puheena. Kollektiivina hyökätään yksilöitä vastaan, ja tämä perustuu nimenomaan sosialistien ajatustapoihin. Nämä ihmiset eivät ymmärrä sitä, että esimerkiksi naisten, seksuaalivähemmistöjen ja maahanmuuttajien etua voidaan ajaa muutenkin kuin liittymällä porukkaan, joka ei tunnusta yksilöä ja ei voi suvaita täysin yksilönä toimivia ihmisiä. Minun esivanhemmissani ja perheessä on ollut pitkään vahvoja naisia, homoja/lesboja ja minä jos kuka koostun monenmaalaisesta verestä, mutta siitä huolimatta pidän näitä kollektiivisia vähemmistön oikeuksia omasta mielestään ajavia järjestöjä varsin rahvaanomaisina ja vulgaareina hankkeina. Olen siis sitä mieltä, että jos ihminen haluaa edistää jonkin asian etenemistä ja onnistumista, tulisi auttamisen olla enemmän yksilöön liittyvää. Ihmisten tulisi itse päättää se, mitä asiaa he haluavat ajaa ja miten he haluavat mitäkin ja ketäkin auttaa. Mielestäni on selvää, että ihmiset pystyvät ajamaan paremmin omaa asiaansa yksin kuin jonkun/jonkin kollektiivin varjossa. Rahassa olennaista ei ole sen määrä vaan sen käyttö. Tässä mielessä tulisi tulkita erilaisia aspekteja, joita rahan käyttäminen ja sijoittaminen voi sisältää itseensä. On huomioitava monenlaiset näkökulmat ja sitä, miten rahan käsite sopeutuu erilaisiin näkökulmiin. Siinä mielessä ihmisille tulisi antaa jonkinlaista valistusta sen suhteen, miten rahan käsitettä voitaisiin parhaiten tulkita ja tarkastella sitä eri näkökulmista. Yhteiskunnassa tulisi olla sellainen järjestys, jonka mukaan esimerkiksi lahjoja antaessa rikkaimpien tulisi ottaa siihen myös merkittävimmällä tasolla osaa. Olen täysin sitä mieltä, että miljardöörejä voitaisiin verottaa enemmän kuin pienituloista, mutta mielestäni verottaminen on tehtävä erilaisella tavalla, koska nykymuotoinen järjestelmä ottaa rahat ihmisiltä kasvottoman yhteiskunnan hyvän verukkeella. Tosiasiassa tällä tavalla ihmisiltä otetaan heidän rahansa ilman että he saisivat millään tavalla ottaa kantaa siihen, mihin verotuksen kautta tulleet rahat käytetään. Sairaita ja vammaisia tulisi tietysti tukea, mutta mielestäni esimerkiksi se, että ihmiset vaativat turhan takia yhteiskunnalta rahaa tulisi olla asia, jota pitäisi katsoa tiukemmalla seulalla. Kuitenkin esimerkiksi freelancertyöntekijöiden oikeuksia tulisi paremmalla tavalla tukea. Yhtenäisiä standardeja verorahojen käytössä tulisi samalla kertaa vähentää samalla tavalla kuin valuuttaa ja rahaa tulisi harkita jonkinlaisena adaptiivina, joka muokkaantuu erinäisten käsitteeseen vaikuttavien puolien kautta. Rahaan suhtautumisen tulisi olla lain alaista, koska tietyt yksilönvapauteen liittyvä piirteet ovat rahaa tärkeämpiä. Kuitenkaan en tietysti tarkoita, että esimerkiksi olisi siirryttävä jonkinlaiseen kommunismiin, jossa raha tehdään merkityksettömäksi. On kuitenkin sanottava, että rahaa tulisi voida käsitellä enemmän sen käytön kuin tilillä möllöttävän määrällisen arvon kautta. On selvää, että raha on nimenomaan tarkoitettu etenkin käyttöön, koska nykyaikaisessa yhteiskunnassa ei ole tarpeen, että ihmisten tulisi säästää koko ajan rahaa jotain varten, koska yhteiskunta pystyy parhaimmassa tapauksessa tukemaan ihmisiä sen verran, ettei suuri omakohtainen panostus välttämättä ole monissa tilanteissa tarpeen. Mutta rahan merkityksen muuttaminen tulisi tietysti kirjata perustavasti lakiin, vaikka esimerkiksi sen toteuttaminen on asia, jota ei tarvita merkittävällä tavalla seurata, koska se voitaisiin merkitä lakiin esimerkiksi yleisen yhteiskuntavastuun lisäämisellä. Olisi siis todellakin niin, että esimerkiksi yritysten ja varakkaimpien henkilöiden tulisi antaa osa ansiostaan yleiseen hyväntekeväisyyteen esimerkiksi vaikka säätiöiden perustamisen avulla. On mielestäni niin, että yleisen yhteiskunnan kehityksen ja ylläpitämisen kannalta koulutus on tärkein asia. Olen siinä mielessä sivistysporvari, vaikken itseäni nimessäni olevan etuliitteen takia voi minkäänlaisena porvarina pitää. Koulutus, tiede ja taide ovat tärkeimpiä asioita, joihin verovaroja voidaan käyttää. Kuitenkin ontokratia pelkistää ja helppouttaa kulttuuria, koska se pyrkii aina helpoimpaan keinoon saada ihmisten huomiota. Tässä mielessä esimerkiksi artificial intelligencen kehittyminen huomioi vain tietynlaisia algoritmejä, koska nykyaikainen teknologia katsoo ihmisen koostuvan yhdenlaisesta ihmistyypistä. Etenkin perusteellisuus on sellainen asia, mitä nykyaikainen kulttuuri ei missään nimessä suosi. Olen kehittänyt termiä Uusi syvällisyys eli New Depth, joka tarkoittaa sitä, että ihmisten ennakkoluuloja ajatusten suhteen vähennetään ja perustavalle tutkimukselle, lukemiselle, kirjoittamiselle ja pohtimiselle annetaan sille kuuluva arvo. On varmasti niin, että nykyaikainen kulttuuri ei todellakaan suosi syvällistä suhtautumista asioihin tai ainakaan olennaisten asioiden huomaamista. Nykypäivän mediakulttuuri perustuu erilaisten ihmisten nolaamiseen ja kasvojen viemiseen, ja siinäkin on taustalla vain tavanomaisten ihmisten kiusaajuus ja ikävät luonteet. On myös niin, että sosiaalinen media perustuu merkittävällä tavalla siihen, että ihmisten ennakkoluulot, jumiutuneet käsitykset ja tapa luulla ensimmäisen mieleen tulevan asian pitävän paikkansa ovat asioita, jotka kertovat todellakin siitä, ettei suurin osa tästä kansastakaan ole todellisesti valmiina käyttämään sellaista sosiaalista mediaa, jonka teknologian kehittymisen askeleet ovat nykyisin mahdollistaneet. Verojen kerääminen on siis tärkeä asia, kun mietitään sitä, miten rahaan voitaisiin suhtautua enemmän käytön kuin määrän kautta. Vähävaraisen ihmisen lahjoitusta tulisi siis aina pitää suhteessa arvokkaampana kuin ultrarikkaan prosentuaalisesti pienempää lahjoitusta. Siinä mielessä Bezos ja muut ovat viime aikoina näyttäneet oman pikkumaisuutensa ja juhlineet, roskanneet ja pilanneet Venetsiata entistä huonompaan tilaan oman turhamaisuutensa ja rahalla lehottelun takia. Minä olen varmasti monikulttuurinen ihminen, mutta minulla se ei tarkoita syvää ruskettuneisuutta, mihin tämä kyseinen käsite nykyisin Suomessa yleisesti liitetään. Jos koostuu muistakin Pohjois- ja Keski-Euroopan kulttuureista kuin Suomesta, on se pelkästään etu. Mutta jos sfääri alkaa jostain Päiväntasaajalta, voi olla monesti niin, etteivät nämä ihmiset kuulu ainakaan niin sanotusti kehittyneiden vähemmistöjen piiriin. Siinä mielessä minä en koe olevani mitenkään monikulttuurinen, koska minun näkemykseni taustastani on se, että koen sen olevan yksittäinen entiteetti eikä moni- mikään. On varmasti niin, että Keski- Ja Pohjois-Euroopassa varsin monella ihmisellä on enemmän monen kansan verta. Esimerkiksi Kööpenhaminassa taksikuski kertoi minulle, että isänsä on tanskalais-ruotsalais-saksalainen, äitinsä ranskalainen ja isoäitinsä jenkki. Lisäksi hän sanoi minulle syntyneensä Ateenassa. Ja on kuitenkin sanottava, että minussa on aika suuri prosentuaalinen osuus aivan tavallista pohjois-savolaista talollisverta. Vaikka isoisäni isoisässä ei ollut yhtään suomenkielistä juurta, on hänestäkin tultu aikaa jo yli sata vuotta eteenpäin. Toisaalta isäni äidin äiti oli alkuaan saksalaista sukua, isäni isän isän suku on jenkkiläistä, ja olen löytänyt vielä äitini äidinkin suvusta baltiansaksalaista ja saksalaista juurta. Siinä mielessä tämä tausta ei rajoitu vain äitini isän sukuun. Mielestäni on niin, että ihmisellä on paikasta riippumatta kyky sopeutua, minkä takia erilaiset yksilönvapauksia rajoittavat standardit ja yleiset menetelmät ovat täysin tarpeettomia, ja tässä tapauksessa voidaan ajatella sitä, onko esimerkiksi kansallinen opetussuunnitelma järkevä ainakin lukiotasolla. Pitäisi siis kehittää useita erilaisia kehikoita, joita kuitenkin voitaisiin jollain tavalla sopeuttaa toisiinsa tilanteissa, joissa vaaditaan yhdenmukaista arviointia. Kuitenkin esimerkiksi yliopistossa tulisi mielestäni siirtyä saksalaiseen menetelmään, jonka mukaan kaikki halukkaat voisivat ottaa osaa perusopintohin ja huono veri poistettaisiin joukosta sen mukaan mitä opintotulokset näyttävät. En tiedä mistä olen jollain tavalla viehättynyt DDR:stä, vaikka kommunismi ja ryssämielisyys eivät ole suuremmin koskaan minua miellyttäneet. Varmaan liittyy siihen, että vaikka monet esisuvuistani ovat tulleet Westfalenista ja jotkut jopa Baijerista, niin monet ovat tulleet Mecklenburgista, Saksi-Anhaltista, Pommerista, Sleesiasta, Itä-Preussista jne. DDR edusti kulttuurisestikin etenkin preussilaista itäistä saksaa, joka vielä oli kulttuurisestikin vahvasti luterilainen kansanosa. Onhan siellä ylläpidetty myös yleisesti Saksan itäistä perinnettä, esimerkiksi vaikka usein ruokana tarjottu Königsberger Klopse, itäpreussilaiset lihapullat. Sitten tullaan mielenkiintoiseen kysymykseen siitä, miten puolustusbudjetin kasvatus viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta onnistuu. Teemu Keskisarjan kommentti siitä, että monikulttuurisuuskerhojen lopettamisella voitaisiin saada noita rahója kasaan kuulosti kyllä jotenkin harhaiselta, mutta on varmasti niin, että yhteiskunta rahoittaa Suomessa paljon sellaista, monikulttuurisuuteen liittyvääkin, joka ei ole niin tarpeellista kuin Natolle luvatut puolustusmenot. Mielestäni tämän eteen voitaisiin pyrkiä luopumaan sellaisista menoista, jotka ovat omiaan nykyään ajamaan nimenomaan yksilön vapauksien vähättelyä ja jotka pakottavat ihmiset yhteen muottiin, ja siinä mielessä kansalaisille tulisi tässäkin kohden enemmän valtaa itse päättää siitä, mihin verotuloja käytetään. Jos halutaan pitää yllä nykyistä sosiaaliturvaa, niin sillä ei kuitenkaan ole suurta merkitystä, jos samalla se tarkoittaa sitä, että ryssä tulee tänne asettamaan tilalle oman järjestyksensä. Koska kyse on isoista summista, tulisi mielestäni jokaisen kansalaisen miettiä sitä, mitä hän on itse valmis tekemään sen eteen, että Suomi pystyy tarvittaessa Naton joukkojen kanssa puolustamaan omaa aluettaan ja itsemääräämisoikeuttaan. Eli rahaa tulisi lähestyä etenkin jonkinlaisena adaptiivina eikä itseisarvoisena asiana, ja on mielenkiintoista ajatella, miten esimerkiksi keskuspankin roolia voitaisiin tässä mielessä muuttaa. On siis selvää, että esimerkiksi hintojen ja rahan määrän välistä suhdetta pitäisi voida jollain tavalla säädellä uudenkaltaisilla keinoilla. Ainakin pitäisi säätää siitä, että rahojen käyttötarkoitukset voivat vaihdella ja siinä mielessä pitäisi olla erilaisia ympäristöjä tarjolla, jossa voisi suorittaa tietynkaltaisia valuutallisia interaktioita. Mielestäni ansiotulojen verotusta pitäisi merkittävällä tavalla alentaa ainakin jos ne tulevat tietynlaisesta työstä. Taas pääomatulojen verotus on asia, jota voitaisiin jopa lisätä, koska nykyaikaisessa suomalaisessa yhteiskunnassa emme tarvitse sitä, että ihmiset keräisivät ympärilleen valtavaa omaisuutta, jolla ei kuitenkaan ole monissa tapauksissa minkäänlaista pragmaattista tarkoitusta. Olen miettinyt omaa taustaani viime aikoina kun olen kirjoittanut myös esivanhempien historiasta. Monet esivanhemmista ovat taistelleet sodissa ympäri Eurooppaa (etenkin olen tyytyväinen siitä, miten muutamat esivanhemmat taistelivat Eurooppaan tunkeneita osmannivalloittajia vastaan mm. Wienissä), ja siinä mielessä olen pettynyt itseeni siitä, ettei minusta tullut reservin upseeria. Lisäksi pihtipolvisuuteni takia minä en saa edes kunnolla jalkojani asentoon. Joku kaveri sanoi minulle kerran, että tositilanteessa asennolla ei ole merkitystä. Harkitsin runsaat kaksi vuotta sitten itse Ukrainaan vapaaehtoiseksi lähtemistä. Kuitenkin on sanottava, että sukulaisten joukossa on paljon luovien alojen työntekijöitä, jotka ovat aina saaneet samalla tavalla arvostusta omassa piirissään kuten myös upseeriuralle päätyneet. On sanottava esimerkiksi isoisäni isoisän pikkuserkku Adolf von Becker, joka oli tuonaikuisen suvun mieheksi kohtalaisen lyhyt ja kirjeistään päätellen myös huonokuntoinen, vaikka hän elikin miltei kahdeksankymmentävuotiaaksi, jota voidaan kyllä pitää ihmeellisensä, koska edelleen kirjeiden kautta saa sellaisen käsityksen, että absinttia ja viiniä on kulunut aikamoinen määrä. On sanottava yksi kaukainen sukulainen, Ernst Tandefelt, joka tappoi sisäministeri Heikki Ritavuoren vuonna 1922, joka on jäänyt historiaan itsenäisen Suomen ainoana poliittisena murhana. Olen valvonut nyt jo aika kauan ja huomaan etten saa kunnollista otetta näihin asioihin, joita olen tässä suunnitellut käsitellä. Sixten Korkmanin kirja Talous ja humanismi oli varsin hieno teos, ja on kiiteltävä, että joku näinkin piintyneesti rahan merkitykseen kiinnittäytynyt ihminen on halunnut kertoa talouden ohessa humanismista. Olen lueskellut jo vähän Agneta Rahikaisen kirjaa Edith Södergranista. Södergran on ehdottomasti suurin suosikkirunoilijani. Hänen ruotsinsa kääntyy myös helposti elegantiksi suomeksi. Hän vaikutti sen verran maskuliiniselta naiselta, ettei olisi ihme jos hän olisi ollut niin sanotusti autismin kirjolla. Hänen kielikuvansa kuten vaikkapa min röda oförskräckthet – punainen pelottomuuteni, ja hänen kieli yleensä on myös miehekästä. En uskoisi, että Södergran olisi ilman autismiaan pystynyt kirjoittamaan niin suuresti suomalaisen kirjallisuuden historiaan jääneitä runojaan. Hagar Olsson oli Södergranin hyvä, ehkä läheisin, ystävä, joka toimitti ennen Södergranin sairauden syvenemistä Elmer Diktoniuksen Karjalan kannakselle Raivolaan Södergranin ja hänen äitinsä luokse. Diktonius soitti hänelle viulua ja lauloi itse säveltämiään lauluja, ja on näistä taidetuokioista sanottu, että ne lisäsivät Södergranin elämänvoimaa ja hän pystyi vielä sen jälkeen kirjoittamaan vielä viimeisimmiksi jääneitä runojaan kuten esimerkiksi Landet som icke är. En yhtään ihmettele sitä, että Södergran on nykyään kansainvälisesti tunnustetuin suomalainen runoilija, siitä huolimatta, vaikka hän kirjoitti koko tuotantonsa ruotsiksi.