Mielenterveysongelmia käsitellään yhä edelleen tavalla, jossa mielenterveyskuntoutujia voidaan jopa moralisoida ja asettaa heidät huonomman ihmisen asemaan. On siis tyypillistä että ehkä heikoimman yhteiskunnan vähemmistön jäseniä voidaan syyttää epämoraalisiksi. Mielestäni vähemmistöjen ymmärtämisessä tulisi kehittyä ja miettiä sellaista vaihtoehtoa ajattelussa ja päättelyssä, jonka mukaan ensimmäisenä mieleen tulevaan mielleyhtymään ei tulisi aina tarttua. On tietysti selvää, että pikkuporvarilliset ihmiset pyrkivät hallitsemaan ihmisten ryhmiä niin, että se antaa aina suurimman vallan ja oikeuden itselleen. On tietysti nykypäivänä hienoa, että näistä asioista voidaan puhua avoimesti, ja mielestäni mielenterveyskuntoutuja vapautuu kuvitellusta epämoraalisuudesta käsittelemällä näitä asioita avoimesti, sillä avoimuus voittaa lopulta aina. On siis ollut pitkään tyypillistä, että mielenterveyskuntoutuja on saanut pysyviltä tuntuvat stigmat ympäristön leimaamisen takia. Lääketieteen kehittymisen ansiosta lääkitys on korvannut tarvetta laitoshoidolle. Kuitenkin mielestäni on selvää, että lääkärit ja enemmän epätasapainoiset kuntoutujat voivat ajautua pallottelemaan eri lääkkeillä, vuosikausia eikä silloin mikään olotila vaikuta riittävän hyvältä. Mielisairauksissakin on olennaista se, että ihmisen on tultava sinuksi itsensä kanssa ja etsittävä samalla itselleen rauhaa omalla tavallaan. On tietysti selvää, että joitakin -kuntoutujia ongelmat vaivaavat enemmän ja toisia taas vähemmän. Itse olen aina kuulunut toiseen ryhmään ja olen pystynyt harjoittamaan ammattejani ongelmista huolimatta. On myös selvää, että Kelan tulisi rahoittaa suuremmalla tavalla mielenterveyskuntoutujien terapiaa, koska jatkuva keskusteluyhteys on kaikille ympäristöään havainnoiville ja kommunikoiville hyväksi ja hyvää. Terapiaakin voitaisiin kehittää uudenlaisilla teorioilla, ja olen itsekin kehitellyt jonkinlaista tarkoitukseen sunntautuvaa psykoterapiaa. Siinä olennaista on, että ihminen tiedostaa omat päämääränsä ja pystyy myös ne tavoittamaan. Monesti on niin, että monet -kuntoutujat makaavat vain sängyn pohjalla ja surkuttelevat itseään ja omaa osaansa. Olen myös ihmetellyt sitä, miten jotkut -kuntoutujat voivat suhtautua eläkkeelle joutumiseensa onnella ja juhlinnalla. Nämä ihmiset varmaankin ovat niin herkkiä, että heille käy jonkinlaiseen tasapainoon pääseminen ennen jonkin saavuttamista tässä elämässä. Kaikilla -kuntoutujilla ei ole tietysti voimavaroja päästä kärkijoukkoon esimerkiksi joissain tieteissä tai taiteissa. Olen huomannut useita kertoja, miten sadistisia mielisairaanhoitajat voivat olla, ja miten he voivat nauttia siitä, että saavat jonkun toisen ihmisen alennettua ja asetettua oman kohtuuttoman rajaa lähestyvän moraalisen arviointinsa kohteeksi. Siinä mielessä jotkut mielisairaanhoitajat eivät eroa vanginvartijoista tai keskitysleirien luottovangeista kapoista, jotka löivät aina armottomammin kuin saksalaiset sotilaat. Monesti originaali mieli, joka johtaa joskus mielisairauteen tai lahjakkuuteen tai molempiin samanaikaisesti pystyy tuottamaan jotain pysyvää tähän maailmaan. Siinä mielessä, koska mielenterveysongelmat tuovat monesti yhtä paljon hyviä kuin huonoja puolia, tulisi päästä eroon siitä, että mielenterveysongelmaisia syrjitään heidän pelkän statuksensa takia. On myös sanottava, että kun nykypäivänä keksitään entistä enemmän uusia diagnooseja, jotka yltävät entistä monempiin ihmisiin, niin voidaan sanoa kuntoutujistakin, että kategorinen määre ja sairauden nimi ei kerro suoranaisesti samalla tavalla toimivasta tai ajattelevasta ihmisestä. Monet pystyvät peittämään omat ongelmansa, vaikka samanlaisia taipumuksia olisi monen esimerkiksi sukulaisen tai perheenjäsenen kanssa.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteen maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti