Moraalikäsitykset liittyvät monesti siihen, miten valta käsitetään ja ymmärretään. Valta taas monesti liittyy siihen, millä tahoilla ihmiset katsovat voivansa tulla vakuutetuiksi moraalista ja etiikasta. Tavallinen ihminen antaa joillekin ihmisille valtaa siitä huolimatta vaikka nämä olisivat kuinka epärehellisiä tai välinpitämättömiä hyvänsä. Tämä liittyy korruptioon. Uusi syvällisyys taas liittyy siihen, miten ontokratia eli olemisen valta, ja ontoeleuteria eli olemisen vapaus ja ontodike eli olemisen oikeus käsitetään. Olemisen valta pyrkii tavallisesti nimeämään ja merkitsemään ne olemisen tavat jotka ovat otollisia tulemaan tekemisiin yhteiskunnallisen ja taloudellisen vallan kanssa. Se siis yhdenmukaistaa niitä tapoja joilla oleminen käsitetään. Lopulta vain tietynlaisilla ihmisillä on mahdollisuutta tulla ymmärretyksi vallan yhteydessä. Olemisen vapaus taas on uuden syvällisyyden mukaisten ihmisten tapa ymmärtää oleminen ja sen mukaan kaikenlaisille ihmisille on annettava mahdollisuus muodostaa omat käsityksensä vallasta ja moraalista. Sen tulee olla mahdollista siihen asti, mihin olemisen oikeus eli ontodike pystyy ihmistä oikeuttamaan. Olemisen oikeus tarkoittaa etenkin mahdollisimman laajaksi levitettyä moraalikäsitystä. Olemisen oikeus esimerkiksi tunnistaa kaiken olevan samanarvoisuuden, joka tulee esiin esimerkiksi eläinten piirissä. Olemisen valtaan liittyy tavallisesti sekulaarista kristinuskosta tuleva käsitys siitä, että ihminen on luomakunnan herra ja koko eläinmaailma on tarkoitettu vain hänen tarpeidensa täyttäjäksi. Olemisen oikeus siis kertoo sen, että kaikella elävällä on oikeus elämään, ja olemisen vallan ja olemisen vapauden ero on siinä, että olemisen valta rajoittaa elävän ja elämisen oikeutta samalla aikaa kun olemisen vapaus julistaa olemisen oikeuden todellisuutta. Olemisen vapauden mukainen yhteiskunta antaa kaikille olevan muodoille mahdollisuuden olla ja elää. Olemisen valta on korruptiivinen ja kieroutunut näkemys maailmasta ja ihmisestä. Se ajattelee, että vain toisia olemisen mahdollisuuksia rajoittamalla tietynkaltainen näkemys voi tulla yleiseksi ja autoritaariseksi käsitykseksi olemisesta, joka voi samalla rajoittaa kaikkia ja kaikenlaisia muita näkemyksiä. Olemisen valta tavallisesti lokerisoi ja monopolisoi esimerkiksi tiedon ja totuuden käsitteet, samalla kun olemisen vapaus antaa tiedon ja totuuden käsitteiden olla samanarvoisia kaikessa, toisin sanoen olemisen vapaus näkee kaikkialla jotain näkemisen arvoista, kuten esimerkiksi tunnettu juutalaisen pyhän kirjallisuuden opetus kertoo. Olemisen vapaus on siis avoin kaikenlaiselle olemiselle, eikä se rajoita näkemystä esimerkiksi vain tietynkaltaisiin instituutioihin tai ihmisiin ja auktoriteetteihin.Tiedon monopolisoiminen tarkoittaa siis sitä, että tieto ei ole avointa, ja tiedon piirissä olevat ihmiset pyrkivät rajoittamaan sitä piiriä, jolla on oikeus käsitellä tietynkaltaisia ongelmia. Olemisen vapaus etenkin hyväksyy sen, että kaiken tiedon tulee olla avointa ja kaikkien tietoa välittävien instituutioiden tulee olla kaikkien ihmisten saatavilla ja tavoitettavissa. Olemisen valta pyrkii muodostamaan suojeltavia instituutioita, joita suojelevat instuutiot kuten kaikenlaiset poliisi-instituutiot varjelevat ja asettavat niitä koko ajan näennäisesti korkeampaan asemaan. On mielestäni niin, että jos instituutiossa on avoimuutta, eikä se pyri suhtautumaan toisiin instituutioihin omivalla tai vallantäyteisellä tavalla, pystyy tällainen instituutio olemaan olemassa ilman toisten tuki-instituutioiden jatkuvaa painostusta. Esimerkiksi itse en ole eronnut luterilaisesta kirkosta, koska mielestäni se on instituutiona kehittynyt siihen pisteeseen, ettei se painosta ja pakota ihmisiä, ja että ihmiset voivat hakea siitä tukea silloin kun he katsovat sille olevan oikeaa tarvetta. Pakottavat instituutiot perustuvat aina siihen, etteivät ne eivätkä niiden suojelemat instituutiot voi perustua siihen, jossa ihmisen ja yhteisön välistä rajaa kuvaavat instituutiot voisivat olla toiminnaltaan ja idealtaan älyllisesti rehellisiä. On varmasti niin, että yhteisön ja yksilön välisen ongelman ratkaiseminen on pysyvä kaikenlaisten instituutioiden toiminnassa. Tämä ratkeaa sillä, että instituutiot eivät muserra vapaata yksilöä, eikä toisaalta vapaa yksilö mukaudu pahimmassa tapauksessa hänet täysin korruptoivan instituution tai instituutioiden ryhmän ohjailtavaksi siten, että hän kuvittelisi tämän päättelyvirheen mahdollistamaan itselleen jonkinlaisen valheellisen vallan. Vallan ongelman ratkaisu on kovaa filosofiaa. Valtaa ei tarvita missään yhteiskunnassa niin pitkään kuin kaikki ihmiset voivat olla tasa-arvoisia, vaikka tietyissä tehtävissä ihmisen pitää pintapuolisesti mukailla valtaa, mikä on totta esimerkiksi armeijan tehtävissä. Sanoisin, että joissakin yhteiskunnissa on kehitytty toisia paremmin vallan käsitteen tutkimisessa ja siihen suhtatutumisessa, joista esimerkkinä voi mainita esimerkiksi Ruotsin ja Sveitsin. Ei ole ihmekään, kun ajatellaan myös näiden yhteiskuntien sisäistä suvaitsevaisuutta. Olemisen oikeus siis kertoo sen, mihin asti olemisen valtaa voidaan ulottaa ja sen jälkeen sen on jatkuttava vain olemisen vapaudella. On siis toistettava se, että tiettyyn rajaan asti olemisen valta on hyväksyttävä, koska joissakin institutionaalisissa tilanteissa yhdenmukainen ja yhdensuuntainen valta on hyväksyttävä, josta tulee mieleen etenkin armeija ja poliisi. Kuitenkin on muistettava sekin, että poliisitkin voivat olla maasta riippuen hyvin erilaisessa vallallisessa positiossa. Kun esimerkiksi Suomen kaltaisessa väkivaltaisessa maassa passipoliisitkin tarvitsevat aseita, niin esimerkiksi Britanniassa passipoliisit eivät tarvitse valtansa pönkittämiseksi aseita. Olemisen valta siis tarkoittaa sitä, että jonkinlainen olemisen tapa asetetaan muita paremmaksi. Tässä on aiemman mainitun mukaisesti olennainen vaikea kohta, jossa esimerkiksi ihminen voidaan asettaa paremmaksi kuin muu luonto ja olevainen. Olemisen valta on siis ihmisiä, heidän ajattelun tapojaan ja heidän moraalikäsityksiään erotteleva tapa olla. Se katsoo etenkin tietynlaisen olemisen tavan olevan oikeutetumpi ja parempi kuin muut. Olemisen oikeudesta alkava olemisen vapaus antaa oikeuden ihmisille, heidän ajattelun tavoilleen ja moraalikäsityksilleen. Olemisen oikeus on se, joka määrittää tasapainopistettä helppousindeksissä ja myös sen mukaisesti voidaan määritellä yhteiskunnan sisäistä ja yksilöiden välistä vapautta. Olemisen vapaus vaatii paljon enemmän kuin olemisen valta, koska siinä tapauksessa ihmisten on otettava vastuuta omasta olemisestaan ja työstään. Vastuu on aina itsenäisen ajattelun mukana tuleva tekijä. Ihmisen on siis otettava osaa etenkin vallan käsitteen määrittelemiseen ja se on itsessään vaarallista toimintaa. Valtaan mukautuminen eli olemisen vallan mukaisen olemassaolon tavan omaksuminen on aina helpompaa kuin ajattelu ja olemisen vapaus. Se ei vaadi muuta kuin mukautumista laumamoraaliin, joka muokkaa itseään ja jopa puheenparttaan johtajiksi kuviteltujen tahojen ja instituutioiden mukaisella tavalla. Olemisen vallan mukainen ihminen ottaa vastaan saneltua totuutta ja alkaa enforcoimaan omaa lauman käsitystään muille ihmisille.Voidaan sanoa esimerkiksi lihansyönnin olevan tällainen tekijä – koska suurin osa tekee niin, niin miksi se voisi silloin olla jotenkin paheksuttavaa, helppoa tai väärää. Olemisen valtaan mukautuva ihminen ajattelee koko ajan, että hänen toimintakäsityksensä ovat samaa kuin kasvottomalla massalla, vaikka hän ei useimmiten ole tekemisissä kuin muutamien samalla tavalla arvottavien ihmisten kanssa. Joku on maininnut aiemmin sanomalehtien yhteydessä termin ”kuviteltu kansa”, ja mielestäni se sopii hyvin tähän tilanteeseen. Loppujen lopuksi ihminen ei painiskele toisten ihmisten vaan pelkästään omien käsityksiensä ja niiden jumiutumien kanssa. Ihmisen ei tarvitse muuttaa toisten ihmisten käsityksiä muuttaakseen omiaan, vaan hänen täytyy olla rehellinen omille käsityksilleen että hän voisi käsittää sen, mikä on pilalla yleisissä mielipiteissä, arvoissa ja ajatuksissa. Ontodike eli olemisen oikeus on se juridinen instrumentti, joka tulee ottaa huomioon siinä, kun määritellään olemisen vallan ja olemisen vapauden välistä rajaa. Ontokratia eli olemisen valta voi siis joskus olla niin kokonaisvaltainen, etteivät ihmiset lopulta pidä omaa asemaansa tärkeänä, koska on sellaisia ihmisiä, joiden asema on tärkeämpi kuin oma asema. Tämä tulee monesti esiin esimerkiksi kaikenlaisten vaalien yhteydessä. On selvää, että vain pieni osa luottamusmiesasemaan pääsevistä ihmisistä on ajattelunsa perusteella siihen pystyviä. Vain tietyt harvinaiset poliitikot ovat sellaisia, että heidän voidaan katsoa olevan itsenäisiä ajattelijoita, jotka voivat ottaa lomaa olemisen vallasta omien käsityksiensä kehittämisen ja lausumisen takia. Rahvas antaa olemisen vapautta vain tietyille harvoille yksilöille, joilla se katsoo olevan enemmän valtaa kuin itsellään. Samanaikaisesi vain pieni osa näistä harvoista yksilöistä antaa vastavuoroisesti olemisen vapautta sitä heille tarjonneille yksilöille. Tulee tästäkin mieleen esimerkki, että kun minut laitettiin teini-ikäisenä puhumaan Snellmanista jollekin valtuustolle, niin kun kysyin Raimo Savolaiselta, joka oli koonnut Snellmanin kootut kirjoitukset, että mikä kannattaisi ottaa huomioon esitelmässä, niin hän tärkeilevästi ja pompöösisti sanoi, että minun pitäisi vain kopioida hänen omia kirjoituksiaan. Siis joillakin oma halu auktoriteetiksi ja vallan haltijaksi on suurempi kuin halu levittää vapautta yhteiskunnassa ja yhteiskunnallisten instituutioden keskuudessa. Eli edistänkö omaa vapauttani pakottamalla ihmiset yhdenmukaiseen valtaan, vai edistänkö vapautta yleensä olemalla tärkeilemättä toisille ihmisille on tärkeä kysymys. Esimerkiksi on sanottava näistä vallan mukailuista, että kun Pertti Oinoselta kysyttiin haastattelussa, että mikä eläin hän olisi, niin hän sanoi tietysti ”leijona”. Minä vastaisin, jos minulta kansanedustajan tuollaista kyseltäisiin, että ”hiiri”, ja se on tietysti kuulijan ironiatajusta riippuvainen asia, ymmärtäisikö hän sen mihin vastaus perustuisi. Tärkeily ja roolin korostaminen ovat ehdottomasti olennaisia asioita kehittymättömän yhteiskunnan poliitikkojen keskuudessa. On mielenkiintoista ajatella, voisiko tällainen asia esimerkiksi Suomessa koskaan muuttua? On varmasti niin, että tämä kansa ei muutu ihan pienessä ajassa miksikään. Kuitenkin olisi ilahduttavia esimerkkejä, jos esimerkiksi Dr. Martin Bellin tapaisesti jotkut poliitikot kieltäytyisivät omasta ”asepuvustaan” avoimuuden ja rehellisyyden ansiosta. Varmasti moni Pertti Oinosen kannattajista on pitänyt tätä leijonana jo pelkästään senkin takia, kun hän oikein muiden tärkeiden asioiden ohessa radiohaastattelussa näin on sanonut. En muutenkaan usko, että Oinosen on tarvinnut valikoida niitä haastatteluja, joihin hän on päättänyt ottaa osaa. Ruotsissa on aika hyvin päästy politiikassakin eroon turhasta aseman itsekorostamisesta. Olisi siis kieltäydyttävä ottamaan vastaan poliitikkojen moraalijulistuksia. On myös naurettavaa, että kun ihmisiä on jossain tapettu, niin poliitikkojen eli julkisessa virallisessa asemassa olevien ihmisten on tuotava esiin mediassa näkemyksiään, jonka mukaan joku asia ”tuomitaan”, ikään kuin olisi minkäänlaista merkitystä, jos kepin päähän nostettu marionetti, joita suurin osa näistä ”vallan” haltijoista on, vaivautuu näin sanomaan. Vallan symbolit ovat tavallisesti asioita, joihin sellaiset ihmiset, joita voidaan todellakin sanoa vallattomiksi, suuntaavat huomionsa ja arvonannon. Olen kuullut esimerkiksi Tampereellakin sellaista, että ihmisen on vaikutettava muut ts. asetettava olemisen valtaa ja sen perusteita kehiin, jotta voidaan arvioida tällaisen ihmisen olevan muita parempi ja arvostuksen ansaitseva. On mainittava esimerkiksi isosetäni Martti Virrantalo, joka oli metsäinsinööri. Hän ajoi koko aikuiselämänsä leveästä palkasta huolimatta (tai ehkä juuri sen takia) pienellä punaisella fiatilla. Olen tulkinnut tuon johtuvan, vaikka olin varsin pieni kun hän kuoli (vaikka olen nähnyt kuvia, joissa istun porukoilla ja Virrantalossa hänen sylissään), että hän halusi korostaa sitä, ettei herrasmiehen ja aristokraatin tarvinnut korostaa esimerkiksi omaa autoaan vaurauden perustana. On tavallista, että omasta itsestään alemmuuden tuntoa kokevat miehet ostavat valtavan auton ja ison räksyttävän koiran. Itse jos valitsisin auton, ottaisin Morris Minin. Lisäksi olen aina ollut kissaihminen. Liikkuvan elämäntapani takia olen aina asunut vuokra-asunnoissa, koska en ole koskaan halunnut sitoa itseäni liikaa jollekin yhdelle paikkakunnalle, vaikka olen joskus harkinnutkin Wanhaan Virrantaloon muuttamista. Olemisen oikeus tarkoittaa etenkin sitä, että vastuu ja vapaus on jaettu oikeanlaisella tavalla. Se ei onnistu silloin, jos tietyillä ihmisillä on pelkästään velvoitetta olla vallan alla ja toiset saavat hyötyä olemisen vapaudesta. On mielestäni varmaan niin, että itseironia ja ironia tuovat yhteiskuntaan ja politiikkaan tasa-arvoisuutta ja leikillisyyttä, samalla kun satiiri on tekijä, jota kaikki tärkeilevät ja olemisen valtaa vaativat poliitikot pelkäävät. Kun joukko kokoontuu ihastelemaan jotain vallan korokkeelle nostettua ihmistä, ja kun silloin tulee vapaa ihminen tulee paikalle ja sanoo, että en näe tässä ihmisessä mitään myönteisellä tavalla erikoista, alkavat palvoja ajattelemaan, että kukahan tämäkin on. Se on siinä tapauksessa näiden löysässä hirressä olevien ihmisten epäluuloisuutta, samalla kun toivottomat hyökkäävät välittömästi tällaista ihmistä vastaan. He haluavat antaa viimeisen pierunhajuisen henkäyksensäkin oman palvomansa poliitikon tai johtajan fanikerhoon. Olen kuitenkin joskus huomannut, että tällaisella kommentilla voi saada älykkäämpien palvojien myönteistä huomiotakin, mutta kuten sanottua, tämä on äärimmäisen harvinaista. En kuitenkaan kaiken tämän sanomisella tarkoita sitä, etteikö olisi sellaisia poliitikkojakin, jotka ansaitsevat aidosti myönteisen huomion, mutta – kuten sanottua – ei vaadi suurta älyä havaita ero joidenkin Pertti Oinosen ja vaikkapa Li Anderssonin välillä. Helppousindeksi mittaa sitä, miten vastuu ja vapaus jakaantuvat ihmisten työnteossa ja julkisessa elämässä, vaikka se voidaan ulottaa kuitenkin myös perheen sfääriin. Jotta yhteiskunnassa voisi olla oikeudenmukaisuutta, on otettava huomioon olemisen oikeus ja sitä kautta nähtävä se, että on epäreilua, jos joillakin yhteiskunnassa on enemmän olemisen vapautta kuin toisilla, ja toisaalta, jos jotkut ovat enemmän olemisen vallan alaisia kuin toiset. Kuitenkin mielestäni olemisen oikeuden peruskäsitteiden hyväksyminen tarkoittaa sitä, että kaikki oleva nähdään samanlaisena ja samanarvoisena. Kuitenkin vastuun kantaminen tarkoittaa sitä, että vastuuta kantaessa annetaan toisille ihmisille enemmän olemisen vapautta. Samalla tavalla vapaus taas tarkoittaa sitä, että ei unohdeta niitä, jotka ovat antaneet yhteiskunnan muille ihmisille mahdollisuuden vapauteen. Olemisen valta on siis etenkin vapauden viemistä muilta, kun taas olemisen vapaus on asia, joka mahdollistaa sen, että yhteiskunnassa katsotaan tärkeäksi aina ne tahot, jotka mahdollistavat työllään vapauden, siinä mielessä olemisen vapauden hallitseminen on tärkeä kysymys ja siihen tulisi oikeuttaa vain ihmiset, jotka näkevät läpi vallanpitäjien moraalisista panssareista ja monopolisoivasta tavasta suhtautua tietoon ja totuuden välittämiseen. Olemisen vapaus tarjoaa yhteiskuntaan avoimuutta ja suvaitsevaisuutta, samalla kun olemisen valtaa hallussaan pitävät poliitikot ja johtajat ahdistavat ihmisten itsenäisen päättelykyvyn ja moraalitajun pienimpään mahdolliseen muotoon. He myös sillä vahvistavat sen, että heitä itseään ei voitaisi ”leijonina” kyseenalaistaa tai edes asettaa minkäänlaiseen muuhun rooliin kuin palvottaviksi. Politiikassa ei yleensäkään menesty tavallisesti ne, jotka ovat älykkäimpiä ja kyvykkäimpiä. Tästä on esimerkkinä esimerkiksi se, miten Jan Vapaavuorta ei valittu vuonna 2014 Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Riikka Purra ja Petteri Orpo eivät kuulu Mensaan, eikä heiltä ole sitä kysytty puoluejohtajiksi tullessaan. Mitä siis tarkoittaa avoin tieto ja totuuskäsitykset, jos niitä ei jaotella esimerkiksi koulu- ja yliopistojärjestelmän menetelmillä, jotka vain rajoittavat ja pelkistävät totuutta ja tietoa? On siis sanottava, josta olen aiemminkin kirjoittanut, että koko koulujärjestelmä tulisi reformoida uudelleen, ja arvojen asenteidne ja arvostelukyvyn kritiikin avulla tulisi oppilaillekin näyttää millaisin perustein heidän tulisi arvioida itseään ja miten he voisivat itse mahdollisimman rehellisen kolmannen persoonan näkökulman kautta itseään arvostella. Olisi etenkin käsitettävä se, ettei ikä määritä sitä, mihin oppilaat ovat kyvyllisiä. Ikäperäinen määritelmä tuli suomalaiseen koulujärjestelmään peruskoulun reformin myötä vuonna 1975, josta vastuussa olivat toki vasemmistolaiset. Sen myötä kouluun on tuotu koko ajan parhaita oppilaita syrjiviä menetelmiä ja arvostelun tapoja. Myös olisi oltava nykyäänkin, että oppilas saisi lukiossa valita sen, mille linjalle hän suuntautuu kuten oli ennen peruskoulu- ja lukiouudistusta. On aivan turhaa panettelua yrittää näistä näkemyksistäni väittää, että pyrkisin takaisin johonkin sääty-yhteiskuntaan, koska en ole koskaan sellaista kokenut. On kuitenkin sanottava, että esimerkiksi oma matkani suomalaisen koulujärjestelmän läpi olisi voinut onnistua paremminkin omia lahjojani tukevasti. Olemisen valta liittyy monesti tendensseihin ja trendeihin. Näihin ihmiset pakotetaan merkitysvallalla, joka on valtaa, joka pyrkii värjäämään vallan komponentit omanvärisekseen. Tähän ohjaa ontokratian ohjailema kommentaariaatti, joka piirtää marginaalin kaikkeen tulkittuun ja olevaan. Tätä marginaalia sitten pyrkivät vallattomille ja siksi subjektiivisille ihmsille tarjoamaan vaikutteelliset ihmiset ja instituutiotahot. On tästä mainittava, että kun useimmiten nämä vaikutteelliset ihmiset ovat jotenkin epävapaita, että muistan kun olin nuorena mukana jonkinlaisessa EU-kansalaisten nuorisojärjestössä, niin muistan myös sen, miten jossakin yhteydessä niin EU:sta nauttivat välinpitämättömät ja organisaatioissa roikkuvat tytöt alkoivat kirjoittamaan, että Britanniassa voisivat liittyä vaan euroon, ilman että olisivat ottaneet millään tavalla huomioon sitä että Britanniassa halu säilyttää punta on vieläkin suurempi kuin EU-skeptisismi. On siis varmasti niin, että olemisen vallasta huumautuneet ihmiset alkavat tekemään merkitysvallassaan päätelmiä, jotka tukevat vain tällaisten ihmisten omia asemia ja monesti, koska tällaiseen asiaantilaan vaikuttaa vallattomuus eli etenkin tiedon ja totuuden puute, alkavat he kiinnittämään huomiotaan epäolennaisiin asioihin ja ihannoimaan niitä ihmisiä ja tahoja, joilla he kuvittelevat olevan valtaa mitä heillä itsellään ei omasta mielestänsäkään ole. Naiset ovat monesti parempia suorittajia kuin miehet ja heillä on eri tavalla velvollisuudentuntoa kuin miehillä, vaikka he voivat monesti velvollisuudentunnon ohittaa, jos naiselliset emootiot käyvät jonkin järjellisyyden tielle. Tämän takia naiset ovat riippuvaisempia instituutioista toisin sanoen: toisista ihmisistä. On varmasti niin, ja jos joku muuta väittää, niin perusteluja kiitos, että naiset ovat tavallisesti vähemmän yksilöitä kuin miehet, jonka takia esimerkiksi tämän kirjoituksen peruspointtia ei ole omaksi tietääkseni kukaan nainen vielä tuonut esiin. Ajattelu sisältyy olemiseen, ja olemisen valta on etenkin sitä, että siinä ei tarvitse huomioida ajattelun jatkuvaa vaatimusta, vaikka toisaalta sen tulisi tarkoittaa sitä, että annetaan oikeus olemisen vapaudelle käsittää asioita vastuun kantamisen kautta. Olemisen vapauden taas tulisi mahdollistaa se, ettei ontokratia orjuuta sitä tahoa, jonka tulisi mahdollistaa olemisen vapaus. Siinä mielessä ontokratia on erillinen johtoryhmittymä olemisen vallassa, joka omalla suhtautumisellaan päättää sen, kuinka paljon vapautta yhteiskunnassa todelllisuudessa on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti