Kuvittelukyky on olennainen osa kaikenlaista taiteellista ja kirjallista toimintaa. Kuvittelukyky tarkoittaa mielikuvituksen rajoja, eli tarinan kertomisen taitoa. Yksiasenteisuus ei kuulu minkäänlaiseen luovaan toimintaan, koska se rajoittaa ihmisen kuvittelukykyä ja taitoa asettaa asioita erilaiseen järjestykseen. Mielestäni esimerkiksi sellainen asia, jos ihmisen luonnetta kuvailee vain jokin yksioikoinen piirre, niin sen olemassaolo on este siihen, että ihminen osaisi kuvitella ympärilleen useita mahdollisia ja toisista poikkeavia maailmoja. Taiteilijan on osattava tulkita, nähdä ja hyväksyä kaikki muut mahdolliset maailmat. Jos ihminen on yksiasenteinen, eli vaikkapa mielestään kova panomies, ei se anna hänelle kovinkaan laajoja mahdollisuuksia tulkiita todellisuuden monimuotoisia piirteitä ja kuvitella esimerkiksi sellaista tilannetta, jossa ympäröivä maailma ei anna joka tilanteessa hänelle samanlaista vastausta. Tämä on jonkinlaista patsaaksi tulemista, jossa ei osata nähdä erilaisia näkökulmia ja asettua erilaisen ihmisen asemaan ja maailmaan. Epäonnistuminen, vääryyden kokeminen ja tavoitteen saavuttamatta jääminen ovat kaikki kirjallisuuden aiheita. Jos tietyt moraaliset kunnianormit luonnehtivat käyttäytymistä, arvoja ja asenteita, ei tällaisesta ihmisestä voi tulla kirjailijaa tai taiteilijaa. Tässä asenteessa tarkat normit on annettu sellaisille asioille, joita arvostetaan ja joista saa puhua kunnianormien tapaan, ja tässä asenteessa tietyt epä-älylliset rajoitteet kuten esimerkiksi miehisenä miehenä oleminen voivat rajoittaa kykyä luovuuteen ja kaikenlaiseen kauneuden tunnistamiseen. Monesti tällaiset normit toimivat binaarisessa suhteessa kuten vaikkapa esimerkiksi miehinen-naisellinen, uskottava-epäuskottava ja järjellinen-tunteellinen, tieteellinen-huuhaa. Goethe kirjoitti vanhana miehenä, että hän oli alkanut pystyä hyväksymään kaiken lukemansa, ja tällainen asenne on monesti kaikenlaisen taiteen tekemisen pohjana, - omaa maailman katsomisen tapaa ei tule rajoittaa joidenkin kunnianormillisten pidikkeiden takia. Niin sanotut tavalliset ihmiset elävät maailmassa, jota luonnehtii merkittävällä tavalla kaikenlaiset kunnianormit ja kahtiajakoon perustuvat moraaliset viisastelut. Tällainen ajattelu perustuu negaation asettamiseen, eli siihen, että oma minä halutaan perustella suhteessa johonkin vastakohtaan, joka tavallisesti tulkitaan oman minän integriteetin säilyttämiseksi jollain tavalla huonommaksi tai vähemmän kunnioitusta ansaitsevaksi. Kaikki negaatiosta alkava oman minän tai omien arvojen määrittely ja muodostaminen on minun mielestäni este objektiivisesti rakentuvalle minäkäsitykselle ja maailmankatsomukselle. Taiteen, luovuuden ja kauneuden arvostamisen maailma on objektiivinen ja ne pikkuihmiset jotka kiemurtelevat omassa rajoittuneisuudessaan edistävät etenkin subjektiivista mielipidetodellisuutta, jossa he ovat tyytyväisiä vain elintasoonsa tai mahdollisesti siihen, että saavat/saavat antaa keppiä, jonka he kokevat olennaisimmaksi piirteeksi omassa minässään. Sosialistipoliitikot arvostavat subjektiivisia mielipiteitä ja sellaisia ihmisiä, jotka elävät vain viettitodellisuudessaan eivät suuremmin pyri minkäänlaiseen objektiiviseen todellisuuteen tai omaan ajatteluun, koska sosialistit nauttivat siitä, jos ihmiset pysyvät pikkuihmisinä, määrittelevät arvonsa huoneensa koon perusteella ja eivätkä liiemmin kyseenalaista mitään esimerkiksi luovuuden tai taiteen keinoin. Sosialistit haluavat pitää taiteen pienen vähemmistön harrastuksena, koska muussa tapauksessa ihmiset voisivat alkaa priorisoimaan omia arvojaan ja voisivat sitä kautta tulla itsellisemmiksi eläjiksi maailmassa, jolloin esimerkiksi vasemmistolaisten papattama sosiaalisen käsite ei enää saisi minkäänlaista merkitystä. Kuvittelukyvyssä ei voi olla minkäänlaisia kunnianormirajoitteita, sillä taiteilijoille on heidän työnsä luonteen takia annettava enemmän vapautta yhteiskunnassa, mutta tuon vapauden tulisi toimia myös kaikenlaisten muiden ihmisten vapauden puolesta. On voitava nähdä erilaisia asemia ja näkökulmia todellisuuteen, eikä pitäisi juuttua omiin sisäisiin demoneihinsa. Humanistille mikään inhimilllinen ei ole vierasta, ja sen takia pitäisi nähdä kaikki uusi mahdollisuutena eikä jonkinlaisena toivottomuuden jatkumisena. Ihmisen täytyy voida kuvitella todellisuus irrallaan omasta minästään ja asemastaan, ja on voitava jättää epäolennaiseksi sellaiset asiat, joista toiset ihmiset esimerkiksi suuntaavaat arvostusta tällaiselle ihmiselle. On voitava ymmärtää erilaisia ihmisiä ja asioita ainakin siinä mittapuussa, kunhan se ei johda sosialistiseen ja subjektiiviseen mielipidetodellisuuteen – viettitodellisuuteen, jossa ihmisiä ei pidetä apinoita korkeampina. Kuvittelukyky on tärkeä asia siinä, kun ihminen pääsee tekemisiin historian ja kuvittelukyvyn määrittämän tulevaisuuden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti