Minä katson vapaan ajattelun olevan ajattelua, joka on vapaata vaikuttimista ja omakohtaisista edun pyrkeistä. Vapaa ajattelu on etenkin ajattelua puhtaimmillaan, silloin kun siitä on Arthur Schopenhauerin ilmaisemalla tavalla poistettu tahdonmukaisuudet, eli ajattelu ei todellakaan pyri minkäänlaiseen tahdon määrittämään päämäärään tai konkreettiseen tavoitteeseen, joka tulisi ennen ajattelua. Ajattelu on silloin vapaata, kun ihminen on poistanut mielestään tavoitteellisuuden eli toisin sanoen minäkeskeisyyden. Ajattelu on aina asia- eikä ihmiskeskeistä, koska se ei liity tahdollisuuteen, joka on aina ihmiskeskeistä. Tarkoituksena vapaalle ajattelulle on se, ettei se tuo hyötyä varsinaisessa mielessä, eikä ainakaan hyötyä itse ajattelun harrastajalle. Monessa tapauksessa ajattelua rajoitetaan valtion tai uskonnon toimesta, ja silloin vapaalle ajattelijalle voi koitua ajattelusta etenkin haittaa hyödyn sijasta. Uskollisuus omalle ajattelulle on etenkin noiden esteiden ja uhkien kohtaamista, koska jos niitä ei kohdattaisi, jouduttaisiin silloin ajattelusta luopumaan. Nykypäivänä ajattelu voidaan suunnata myös sellaisiin kohteisiin, jotka rajoittavat sitä, koska ajattelua voidaan lähestyä myös metatasolta. Eli toisten ihmisten ajattelun lähtökohtia voidaan parantaa, jos vähennetään esimerkiksi uskonnosta, valtiosta tai muusta vakaumuksesta tulevia rajoitteita toisten ajattelulle. Tässä mielessä tällä hetkellä tulisi kiinnittää huomio etenkin valkovenäläisiin yksinvaltaisen Lukashenkan diktatuurin alla, ja maastaan pakoon pyrkiviin länsimaalaistuneisiin ja siksi uuden valtaregiimin tuohtumuksen alle jääneisiin afgaaneihin. Tässä mielessä etenkin NATO.n ja YK:n tulisi olla tällaisia välineitä, joilla ihmisten vapautta ajatteluun voitaisiin koko ajan ympäri maailmaa lisätä. Myös absoluuttisen köyhyyden poistamiseen liittyvät menetelmät Martha Nussbaumin ja Amartya Senin näyttämien toimintamahdollisuuksien lisäämisen periaatteiden mukaisesti, edistävät sitä, että ihmiset saisivat opiskella kaikkialla päin maailmaa ja tulla vähitellen vapaammiksi ja riippumattomammiksi ajattelijoiksi. Myös Peter Singerin utilitarismi on myös yksi vaihtoehto köyhyyden ongelmien tarkastelussa. Singer on mielestäni suorempi ajattelija kuin Nussbaum ja Sen – hän antaisi varmasti paitansakin päältä köyhien hyväksi. Ajattelu on virheellistä silloin, jos sillä pyritään sekundääriseen päämäärään. Kuitenkin tässä voidaan havaita jonkinlaisia epäjatkuvuuksia. Mielestäni esimerkiksi ylimääräistä teknologian kehittymistä on voitava vapaalla ajattelulla hidastaa ja ehkäistä, ja siinä voidaan pyrkiä yksimääräisesti siihen, että teknologiakeskeinen ajattelu yhteiskunnassa loppuisi tai ainakin vähentyisi. Kuitenkin tällainen tavoite on niin sanottu suuremman luokan tavoite, eikä esimerkiksi sellainen omanvoitonpyyteen tavoite, jossa esimerkiksi kirjoituksen julkaisemisesta haluttaisiin saada 200 euron sijaan vaikkapa 1000 euroa. Kuitenkin tavoitteellisuus ei kuulu vapaaseen ajatteluun, vaan siihen kuuluu etenkin eettisen kompassin mukaiset pyrkimykset, joissa oma toiminta hyväksytetään filosofisella etiikalla, jonka avulla voidaan havaita se, onko pyrkimys yleinen ja kunnioitettava vai erityinen ja halveksittava. Ajattelu on asioiden luonnetta havainnoivaa päättelyä, eli voidaan sanoa, että vapaa ajattelu on sellaista ajattelua, joka havainnoi asioiden luonnetta vapaasti esimerkiksi ilman institutionaalisia liitteitä, pidikkeitä tai vahventeita. Tällöin ajattelun tulee tapahtua ilman jonkin instituution vaikutusta siinä mielessä, että se voisi ohjailla sitä muotoa, minkä ajattelu sen alaisena saa. Esimerkiksi voidaan katsoa, että vapaa markkinatalous on sen edistämän ja edustaman vapauden takia paras mahdollinen talousjärjestelmä yhteiskunnassa, mutta kuitenkin ajattelun ei tulisi olla liitteessä ja alistussuhteessa esimerkiksi jonkinlaiseen taloudellisen hyötymisen tarkoituksessa ylläpidettyyn yhteenliittymään ja yhtiöön. Ei esimerkiksi voida pitää ajattelua kovinkaan vapaana, jos ihminen voisi siitä suoraan rahallisesti hyötyä, ja tässä nähdään sen asian hulluus, miten Suomen ”valtionfilosofi” Pekka Himanen myi sielunsa Kataisen, c:n ylioppilaan, hallituksen edustamalle Suomen valtiolle rahasta. Samanlainen omanvoitonpyyde määrittelee myös Himasen opettajaa, jääkaappimagneettifilosofi Esa Saarista, joka lepertelisi ”filosofiaansa” vaikka pää alaspäin käsillä seisoen, jos hänen naispuolisista yritysihmisistä ja teekkareista korostuvat kuulijansa niin haluaisivat. Hän on lanseerannut Jari Sarasvuon ohella jonkinlaisen köykäisistä neologismeista koostuvan kukoistusfilosofiansa, jonka parissa kunnolliset vapaa-ajattelijat voisivat vain vääntää katkeraa itkua – voidaanko filosofia näin alistaa oman voiton halun ja narsismin välineeksi?
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti