Runo

Minä rakastin sinua

Minä rakastin sinua jo silloin

mutta rakastitko sinä minua?

Koin silloin järvelle imua

valveen veden laidalla

nostin ankkurin ylös

annoin sinulle suudelman ja menin

näin saaressa aaveen karhun

joka ui minua kohti ja korskui

karhu heitti minut veteen

ja otti veneen haltuunsa

se kauhoi eteenpäin tassuillaan

ilman soutimia sen suurempia

nousin takaisin ylös tyrskeistä

ja viskasin kontion järveen

olin saaanut voiman otson

ja lopultakin tuli niin voimakas olo

metsän aarteen lupaamaa

kaukaisen korven mesikämmenten Jumalan antamaa

palasin takaisin rantaan

näin sinut ja silloin lopultakin

olin saanut tunteen ja otteen sinusta

koska aina kai vain kuvittelin

mietin kuitenkin välillä

onko meidän muututtava jatkuvasti

voidaksemme olla toisillemme

jotain suurempaa kuin olemme

jotain mitä voi myöhemmin muistella.

Ihmiset jotka luulevat nolaavansa, arvostelevat ja kommentoivat toisten antamalla toisen käden tiedolla

Kommentoivat luuserit, jotka käyttävät toisten ihmisten antamaa tietoa mistä hyvänsä johonkin vapaaseen yksilöön liittyvästä asiasta hyväkseen, ovat kuin matkivia pikkulapsia tai apinoita, jotka haluavat kommentoida ja nauraa porukassa omien pienten piiriensä yhteisille tyhmille vitseille tai muille mauttomille ja asiattomille asioille – toisin sanoen: toistaa kaikki se paha tai jossain mielessä huonolta näyttävä asia tällaiselle yksilölle. He eivät tiedä syytä, minkä takia joku asia on tapahtunut mutta joka tapauksessa he haluavat muistuttaa tällaista ihmistä tällaisista aiemmin tapahtuneista asioista, josta he haluavat jollakin tavalla hyötyä tai ainakin saada itselleen paremman olon johonkin toiseen liittyvän huonon tai pahan asian avulla. Kaikki toisen käden tieto on mielestäni jotain sellaista, mitä ei pitäisi ihmisten välisissä suhteissa hyödyntää ja muistaa. Tällaiset ihmiset eivät tiedä mistään ihmisyydestä tai humanismista mitään, koska he arvostavat ihmisyksilöön suuntautuessaan pelkästään toisten ihmisten toisen käden tietoa, jota he pitävät arvokkaampana kuin mitä tällainen yksilö heille sanoo. He ovat rajoittuneita sekä ihmisten kohtaamisen kyvyltään että myös älyllisiltä kyvyiltään. Tällaiset ihmiset eivät ole yksilöitä ollenkaan, koska he asettavat yksilön ja hänen oman ajatustoimintansa edelle yleisen mielipiteen ja kaikkien muiden misssä hyvänsä tilassa tästä yksilöstä kertomat asiat. Tällaiset ihmiset nauttivat nuuskimisesta ja kommentoinnista, mikä on heille tärkeää, koska he asettavat itsensä samaan merkityksettömään massaan kaikkien samanlaisten epäyksilöiden kanssa. On kyseenalaista ymmärtävätkö tällaiset ”ihmiset” mitään mistään yksilöydestä tai vapaasta ajattelusta. He eivät koskaan yritäkään seistä vapaina ihmisinä yksilöllisten ajatuksiensa takana, koska heistä ei ole minkäänlaisten yksilöllisten ajatusten tuottajiksi. Suuri osa ihmisistä on tätä ajattelematonta ja alkulimasta eriytymätöntä Pöbeliä. He ovat jääneet henkisesti sen siemennesteen henkiselle tasolle, jonka heidän isänsä on onnettoman äitinsä vaginaan tyrkännyt. On aina masentavaa ja ihmiskunnan huonosta tilasta muistuttavaa kun joutuu esimerkiksi vaikka puhelimen välityksellä olemaan tällaisen ihmisen kanssa tekemisissä. Sen kuulee ilman että mitään todella kuuluisi – nimittäin se, miten tällaisten ihmisten selkärankaan on laitettu ajatustapa, jonka mukaan yksilöllä ei ole minkäänlaista väliä, vaan konsensus ja ”yleinen mielipide” määräävät sen, millainen joku yksilö on ja millaisena hänet tullaan myöhemmin muistamaan. Olen tavannut elämässäni muutaman älykkään ihmisen, vaikka olenkin lukenut yliopistossa pääaineena filosofiaa. Suurin osa tästäkin rahvaasta muistaa vain filosofien nimet, teoriat ja käsitteet eikä heillä ole minkäänlaista käsitystä mistään omasta ajattelusta. Kuitenkin tätä rahvasta on yhtä paljon sekä filosofiaa lukevien että vaikkapa sähkömiesten keskuudesssa. He muistavat vain sen, mitä toiset ihmiset ovat sanoneet tai tehneet, ja tämän arvostelun he tekevät yleisen mielipiteen diktatuurin sääntöjen mukaan. Tällaiset ihmiset eivät halua tuoda maailmaan minkäänlaista uutta, koska siihen he ovat liian vaillinnaisia. Heille on merkitystä vain sillä mikä on yleinen mielipide ja mitä ihmiset tavallisesti tekevät ja mitä ihmisille on tavallisesti ja tavallisten asioiden perusteella tapahtunut. He välittävät vain kakaroistaan, kaupan tarjouksista, tavallisimmista ja pintapuolisimmista ajan vietteistä sekä miehistään tai naisistaan. En muista kuka se oli joka joskus totesi että anna minulle ihminen, Täällä pohjantähden alla-romaanissa se taisi olla Laurilan Anttoo, mutta itse en tarkoita tätä ihmistä aivan samassa mielessä. Olen kohdannut paljon tätä Pöbeliä, jotka ajattelevat enemmän muiden mielipiteitä ja pintapuolisesti todettuja sanomisia. Mielestäni jo jonkinlaisen yksilön käsitteen takia ihmisten tulisi toista ihmistä arvioidessa keskittyä sen arvostelemiseen miltä tämä ihminen näyttää (verrannollisessa mielessä) ja millä tavalla hän osaa maailmaa hahmottaa. Myös siinä on mielestäni tärkeä asia, kun kysytään, mitä ihminen arvostaa ja minkälaisia asioita hän sanoo arvostavansa. Eräs pintapuolinen jonnejolppi totesi minulle kerran, kun kysyin häneltä mielestäni ensimmäisenä kysyttävää asiaa, mitä hän arvostaa, että hän sanoo arvostavansa ”Helsingissä asumista”. Todennäköisesti tällainen maalainen on maalta ja kuvittelee kaikkien haluavan ”asumaan Helsingissä”. Hän mahdollisesti luuli että tuollaisella viisastelulla saisi tuotettua minulle ikävän ja kateellisen olon. Voi kuitenkin arvioida yleensä tuollaisen kommentin sanovan ihmisen henkistä tilaa, jos hän tuollaisen perustavan kysymyksen pohjalta alkaa ilkeilemään ja kuvittelee aiheuttavansa minulle tuollaisen maalaisen kruunun kuten ”Helsingissä asumisen” kautta epämukavan olotilan. Yksilöstä tehtävä arviointi tulisi jättää hänen oman järkevyytensä, sanojensa ja maailmanhahmottamistapansa sisäiseksi asiaksi, ja kaikki mitä yksilö ei mainitse, on yksityisasia, jonka toki vain parhaimmisto hahmottaa. Tällaisilla nuuskivilla ihmisillä on aina mielessä jokin asia joka ei heille kuulu. Jonkinlainen character-judgment liittyy etenkin yksilön ominaisuuksiin, eikä siihen miltä jokin niiden puoli jostain näyttää.

Runo

 Haaveilla vain vähän valtaa

Toivoisin joskus olevani joku muu

kaikki poikkeavuudesta koettu kärsimys

pilkat, haukku, vaino

tuskat ja menetetyt rakkaudet

joista sinä olit suurin

se hymy kuin helminauhasta

ne hymähdykset pehmeät ja lämpöiset

halusi kaitsea muita omassa rauhassasi

ystävällisyytesi oli suurinta kaikesta

minä en ole tarkoitettu tähän maailmaan

enkä yhteenkään niistä

joissa sinä soit rauhasi minulle

autoit, seurasit, kannoit

johdatit, nostit, rakastit

voimmeko vielä olla toisillemme

edes yhden häviävän hetken

joka voisi haaveista halvoista nousta?

Monimallisemantiikasta

Semantiikka tarkoittaa tunnetusti sanojen ja ajatusten merkityksen tutkintaa. Monet matalalla älyllisellä tasolla oleva ihminen tulkitsee merkityksiä yhteisen jaetun koodiston kautta. Esimerkiksi kunnallispoliitikot ja toimittajat alkavat käyttää monesti valtakunnallisella tasolla toimivalta poliitikolta heidän sanojaan sanellussa merkityksessä. Tästä voidaan havaita se, ettei itsenäisille ajattelijoille ole politiikassa sijaa, koska heidän asioiden hahmottamistapansa on monesti liian erikoista tavallisen ihmisen ymmärrettäväksi. Minä poistaisin suomalaisesta politiikasta kaikenlaiset itsensä ylentämistavat kuten hierarkkisuuden, vallan symbolit ja konsensuksen, jos se tarkoittaa sitä, ettei asioista uskalleta olla eri mieltä. Konsensuspolitiikkaa on Suomessa tehty kymmeniä vuosia, mikä on tarkoittanut esimerkiksi sitä, että ennen vaaleja antamiaan lupauksia ei ole täytetty, mutta tästä ei ole ollut suurempaa haittaa tällaiselle puolueelle, koska suomalaisten tapa nähdä politiikka suvaitsee puolueiden valehtelun. On ollut tyypillistä Euroopassa, että puolueet eivät kestä kymmeniä vuosia, vaan ne ryhmittyvät paremmin ihmisiä kuvaavien puolueiden standardien alle. Käytän käsitteitä merkitysvalta ja merkitysasema, kun haluan kuvata sitä, miten jolloinkin osa ihmisistä voi olla itsekkäitä ja pyyteellisiä ja sen kautta he alkavat tunkea itsensä leimaamaa kieltä toisille poliitikoille ja vaalikarjalle. Olen siis sitä mieltä, että yhteiskunnassa ja politiikassa pitäisi ilmentää selkeämmin omia arvojaan, minkä perusedellytyksenä on kyllä se, että omista arvoista tiedetään jotain. Mielestäni merkitys muodostuu ihmisen omasta subjektista ja sen kyvystä muodostaa objektiivisia havaintoja, samalla merkitysvalta pyrkii estämään ihmisiltä sen, että he voisivat tehdä objektiivisia havaintoja, koska tässä tilanteessa tarkastellaan etenkin yksilön itsetuntemusta mutta toisaalta hänen järkiperäisyyttään. Mielestäni käsitteellä arvotunne voidaan kuvata sitä neuraalista tapahtumaa, jossa ihminen ensinnäkin alkaa erottaa erilaisia käsitteitä ja sanoja toisistaan, jonka myötä hänelle tulee myös laadullinen tarve tunnustaa käsitteiden takana olevia arvoja. Eli arvotunne on impulssi, joka näyttää arvot vapaasti erilaisina. Tuohon väliin kuitenkin pyrkii ontokratia, eli olemisen valtaa hallussaan pitävä taho. Se käyttää hyväkseen käsikassaraansa kommentaariaattia ja sen vaikutusta ympäristöön eli vaikutteellisuutta. Kun ihminen tulee vaikutteelliseksi, tulee hän vähitellen myös entistä enemmän epävapaaksi. Olen siis sitä mieltä, että ihmisten vapauteen on osallisena etenkin se, etä ihmiset saavat vapaasti tunnistaa ja muodostaa arvoja, joiden kautta he haluavat elämäänsä elää. Vaikutteellisuus tarkoittaa siis sitä, miten ihmisestä tulee ontokratian ohjailema. Kommentaariaatti nimen omaan kommentoi ja laittaa merkkinsä kaiken marginaaliin. Se siis esimerkiksi lokeroi ihmisiä esimerkiksi heidän ulkonäkönsä, varallisuutensa/tuhlailun halun kautta. Nykyaikaisessa glamour/julkkis-viihdekulttuuri on tehnyt monista ihmisistä, ei kaikkein vähiten nuorista pintapuolisia, jotka tavoittelevat vain urheilusankarin tai julkkiksen roolia tulevaisuudessa. Tätä nuoruuden tyhmyyttä lietsovat 15-vuotisen tasolle jääneet toimittajat ja juontajat, jotka haluavat nostattaa tämän nuori/julkkiskulttuurin merkitystä. Kouluissa tulisi opettaa oppiaineena arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä. Monessa tapauksessa esimerkiksi naiset ovat niin pinnallisia, että he kuvittelevat facebook-kavereiden kertovan heistä jotain Tiedän esimerkiksi erään narsistinaisen, joka on minullekin yrittänyt naljailla kapeammasta sosiaalisesta piiristä – mutta tiedätkö – minä olen täysin tyytyväinen kavereideni määrään enkä koe itseäni mitenkään yksinäiseksi, koska minä teen yksin asioita, jotka minua miellyttää. Epäilen, että tällä ihmisellä ei olisi kovinkaan kummoista täyttävää arkea, jos hän ei voisi manipuloida, arvottaa ja haka hyötyä hyväksikäyttäjän tavalla. Voin ilokseni sanoa, että minulla on vain 165 kaveria, mutta sinun kaltaisiasi narsisteja tuossa ryhmässä ole eikä tule olemaan. Vaikutteellisuudella siis tehdään merkityksistä taistelun jälkeen subjektiivisia arvoja, jotka alistetaan joko arvo- tai tuki-instituutioksi, jossa ensimmäinen edustaa yhtä tyyppiä näistä manipuloiduista ja epävapaaksi tehdyistä arvoista. Subjektiivinen arvotunteista tuleva arvo on sellainen, ettei se ole vielä tullut vapaiden ihmisten tulkitsemiksi eli objektiivisiksi. Vapaat ihmiset voivat nähdä aidosti vapaan syväsymboleista periytyvän arvon, jonka myötä vapautta tulisi aina korostaa arvojen yhteydessä. Preferenssiautonomia mittaa vapauden ja vastuun tasapainopistettä. Helppousindeksin käsitteellä taas kuvataan sitä reiluutta, esimerkiksi sitä, millaiseen palkkaan työntekijä on tyytymän oman työnsä yhteydessä. Mielestäni helppousindeksiä tulisi kuvata etenkin työnantajien ja riippumattomien tarkkailijoiden näkökulmasta. Mielestäni tapa hakea lakkoilulla enemmän palkkaa on naurettavaa ja pikkumaista. Linkolahan liitti tämän ilmiön mm. uusien automarkettien tarjouksien perässä juoksemiseen. On siis olemassa merkitysvaltaa, jota jokin yhteisö voi käyttää hyväkseen vaikutuspiirissä olevien alamaisten voiteluun. Kuitenkin rahvas ei saa tavallisesti mitään, vaikka suuri johtaja näin olisi heille kertomassa. Mielestäni työn vaativuuden kautta voidaan asettaa palkkoja työntekijöille, eikä tässäkään tarvita minkäänlaista luottamusmiestä, sosialistia tai feministiä. Samalla kun naiset vinkuvat väliajoin, että heille maksetaan huonommin, voisi heille sanoa, että kouluttautukaa jollekin parempi palkkaiselle alalle tai kokonaan yksityiselle sektorille. Helppousarvot tutkailevat työtehtävän ominaisuuksia, jonka kautta hänestä tehdään työn ohessa profiili, joka määrää hänelle myös mahdollisen palkan. Tasapainopiste tavoitetaan kun preferenssiautonomia näyttää maksimointiavaruuden kautta sen, kuinka paljon vapautta ja vastuuta on yhteiskunnassa ja miten se on jakautunut ihmisten keskuuteen. Esimerkiksi lakkoilut ja elintason parantaminen valtion kirstulla ollessa on sellaista, joka muuttaa tasapainopistettä, eli se on omiaan vähentämään yhteiskunnan vapautta sekä myös vastuuta. Minun mielestäni ihmisten työaikoja voitaisiin jollan toimialoilla muuttaa siten, että tällainen työntekijä olisi pidemmän aikaa vuorossa ja sen jälkeen pidemmillä lomilla. Näin heille jäisi enemmän aikaa esimerkiksi sivistyksen ja koulutustason ylentämiseen. Eli voidaan sanoa, että mielestäni merkityksien tulkinta on ainakin jonkinlaisen sodan sisäistä, eikå tällä tarvitse luulla, että arvojen takia vahingoitettaisiin esimerkiksi toisia ihmisiä ainakaan muuten kuin mikä sotatilanteessa on sallittua ja toivottavaa. Vapaat ihmiset käsittelevät arvotunteet eri tavalla, kun esimerkiksi jollain riippuvaisella tai epävapaalla ihmisellä ne ohjautuvat suoraan vaikutteellisuuden kautta kommentaariaatin kommentoimaksi ja ontokratian alaiseksi. Olen kirjoittanut tästä aikaisemminkin, mutta mielestäni nykyaikaisen ontokratian selkein edustaja olisi esimerkiksi sellainen poliitikko, joita Loka Laitinen kuvasi pakinasarjassaan ”Naisten saunassa. Kuitenkin näitä surullisia korkean elintason tuotteita on nykypäivänä paljon ainakin naissukupuolessa. Esimerkiksi niin sanotut life-style/muoti-blogit näyttävät suurimmalle osalle ihmisistä sen mitä he haluavat saada tiedokseen. Kun huomioidaan miten tällainen merkityksettömyys on suurimman kansanosan suosikkia, niin voidaan tåssäkin sanoa, että ontokratia antaa sen alaisille ihmisille arvot joita heidän tulee arvostaa. Tämähän tarkoittaa lopulta ainakin moniarvoisuuden kieltämistä, kun etenkin nuorilla naisilla on mielessä vain kyrpä ja raha. Mielestäni Suomessa vallitsee vieläkin ehkä Suomen kulttuurin nuoruudesta johtuen käsittämätön kiinnostus toisten ihmisten puheisiin siinä tapauksessa, jos kyseessä on heidän sosiaalisen kuvitelmien takia korkealle arvostetun henkilön puhetta. Mörkö sitä, Mörkö tätä. Kapteeni ei käynnistänyt konetta, vaikka itse Mörkö kävi hänen kanssaan juttelemassa!!!!!Voidaan sanoa, että monimallisemantiikka tarkoittaa erilaisia teitä, joiden kautta jonkinlaiseen yleisempään merkitykseen voitaisiin pyrkiä. Milloin suurin osa kansasta voisi olla sellaisella tasolla, että huomio kiinnittyisi etenkin ihmisen puheen laatuun ja syvyyteen, eikä siihen kenen suusta nämä sanat ja lauseet tulevat. Monimallisemantiikalle olennaista on siis etenkin suvaitsevaisuuden periaate, joka ei poista tieltä erilaisia etenemisväyliä ilman niiden tarkastelua. Monimallisemantiikka siis tarkoittaa useilla eri tasoilla olevia syväsymboleista mallinsa saavia arvoja, joiden kautta todellisuutta tulkitaan objektiivisesti. Tämä käsittää arvojen monipuoliset merkitykset ja etenkin nauttiminen pisimmälle kehitetystä arvotustoiminnasta. Semantiikka on siis merkitysoppia ja monimallinen semantiikka, joka hyväksyy esimerkiksi sellaisen anarkistifilosofin kuin Paul Feyerabend, joka ei erotellut jotain tiettyä tapaa olla todellisuudessa ja tehdä havaintoja, on rajattomasti todellisuuden tulkintaan mahdollisia reittejä, Kuitenkin koska ontokratia eli pääasiassa elintasonaiset haluaa yleistää kiinnostuksen kohteet ja puhetavat ja sosiaalisen vuorovaikutuksen tavat, eli vaikka feministipuolue ei ole saanut suurempaa kannatusta, niin voidaan havaita se, että naiset harvemmin ovat liittymässä esimerkiksi johonkin puolueeseen ainakaan omatoimisesti ja oman idean pohjalta. Kun luodaan ja varjellaan merkityksiä, silloin on asettauduttava merkitysasemiin ja suojeltava sitä merkitysvaltaa, johon vihollinen haluaa puuttua. Kuitenkin mielestäni se, millaiset arvot kenelläkin on, määräytyy hyvin yksilöllisesti. Kun merkitys luodaan, silloin muutetaan havaitsemisen tapaa. Tämän takia taidetta ja Britannian mallin mukan taidehistoriaa tulisi tuoda jo alakouluihin.

Hullun puolustuspuhe

Haluan kirjoittaa hulluudesta, koska minä todella olen hullu. Mielestäni kuitenkin kokonaista arviota ei tule tehdä pelkästään tämän asiantilan perusteella. Olen myös mielestäni herkkä ja syvällinen ihminen, jolla on paljon annettavaa toisille ihmisille. Hulluuteni näkyy kai selkeimmin sosiaalisena eristymisenä. Minulle on diagnosoitu aspergerin syndrooma ja skitsoaffektiivinen häiriö, joka sijaitsee vakavuudessaan skitsofrenian ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön välillä. Ja on väärin sanoa, jos joku kuvittelee, että olisin jotenkin onneton sosiaalisessa eristäytymisessäni. Olen aina ollut onnellinen, jos saan päättää arjestani yksin ja tehdä asioita, jotka miellyttävät minua henkilökohtaisesti. Kaikki tärkein työskentelyni tapahtuu yksin, ja en osaa esimerkiksi keskittyä kovinkaan hyvin kirjoittamiseen, kun asunnossani on joku toinen ihminen, oli sitten kuinka läheinen hyvänsä. Kirjoitan aina yksin ja saan parhaimmat ideani ja inspiraationi kirjoittamiseen yksin. Kuitenkin minua vaivaa pakkoajatukset ja mielenpinttymät, jotka saavat minut joskus onnettomaksi ja ahdistuneeksi. Kuitenkin kun olen hyvällä ja tasaisella tuulella, saan joskus aikaan mielestäni hyvinkin merkittävää tulosta. Ennätykseni saman päivän aikaisesta kirjoittamisen määrästä on 30-40 liuskaa. Eristäytymiseni ja poikkeamiseni suuresta osasta ihmisiä on saanut aikaan sen, että jotkut ihmiset eivät hakeudu seuraani, vaikka kuten sanoin, minulla olisi monille paljon annettavaa. Puhun varmaan useimpien mielenterveyskuntoutujien puolesta kun sanon, että näihin asioihin liittyviä tabuja tulisi pyrkiä poistamaan. Tiedän, että minulla on todella korkea älykkyysosamäärä ja aspergerin piirteiselle ihmiselle tyypillinen poikkeuksellinen muisti ja kyky keskittyä tiettyyn asiaan. Kuitenkin mielestäni nykyaikainen suomalainen yhteiskunta korostaa normaaliutta ja keskinkertaisuutta, jossa tilanteessa esimerkiksi populaarikulttuurin ja julkkiskulttuurin kautta on tullut yhteiskunnassa tyypilliseksi, että poikkeavia ihmisiä pilkataan, ja suosituimpia ovat ne, jotka osaavat viihdyttää massoja ja tarjota heille naurettavaksi keskinkertaisia kaikkien ymmärrettävissä olevia vitsejä. Myös politiikan teko Suomessa on muuttunut, ja se ei nykyaikana ole useimmin muuta kuin pyörimistä samojen poliittisten instituutioiden sisällä niiden muuttumattomien lakiensa perusteella, sekä samanlaisen merkityksettömän ja ongelman ratkaisua pelkäävän kielen sisällä toimimista. On hyvin tyypillistä keskinkertaisten ja keskiälyisten ihmisten piirissä, että esimerkiksi jotain poikkeavaa ihmistä voidaan kuvata termillä ”avohoitotapaus”, eikä tähän lisätä mitään muuta, eli jotkut katsovat, että se, jos ihminen on avohoidossa tai vain vaikuttaa sellaiselta, riittää se määritelmäksi hänen koko persoonastaan. Muita yleisiä keskinkertaisten ihmisten mielestä ihmisen persoonan mitoittavia piirteitä voivat olla esimerkiksi avohoitotapaukseen viittaava ”hullu” tai vaikka ulkonäön perusteella tehtävä määritelmä ”läski”. Minä en henkilökohtaisesti välitä siitä, mitä te minusta ajattelette. Massoille on tyypillistä seurata kaikessa tekemisessä ja ajattelussa massan ja rahvaan omia ennakkoluuloja ja rajoja, ja tähän viitaten nauraessaan toiselle ihmiselle tai pilkatessaan tätä jostain, he todellisuudessa nauravat ja pilkkaavat omia rahvaan lakejaan ja rajojaan, ei tähän pitäisi sisällyttää oletusta siitä, että rahvaasta poikkeava ihminen olisi näiden keskinkertaisuuksien naurun aihe. Ole rohkeasti itsesi jokaisessa tilanteessa on mielestäni hyvä ohje kaikenlaisille ihmisille. Tässä vain ongelmana on se, ettei suurin osa rahvaasta osaa edes havaita omaa minäänsä, koska he ovat niin sekoittuneita massojen ja rahvaan subjektiivisiin mielipiteisiin. He ovat kuin yhtenäinen ja paksu kasa alkulimaa, josta he eivät ole vielä evoluution tässä vaiheessa päässeet erottumaan. Nämä ihmiset elävät tavalla, jossa materiaaliset välttämättömyydet ohjaavat heidän päätöksentekoaan, eivätkä he todellisuudessa edes pysty havaitsemaan minkäänlaisia objektiivisia arvoja, jotka voisivat näyttää heille mitkä asiat ovat yleisyyden kannalta arvostettavia. On tietysti selvää, etteivät kaikki mielenterveyskuntoutujat ole poikkeuksellisen älykkäitä tai lahjakkaita jollain alalla. Mielisairaalassa näkee tämän eroavaisuuden, jossa useat ovat miltei täydellisiä vihanneksia pienen älyllisen eliitin ympärillä. Kuitenkin aspergerin ja high functioning autismin määritelmä on se, että älyllinen taso tällaisella ihmisellä on vähintään yli sadan, joten tämä asia selittää sen, miksi aspergerihmiset ovat keskimääräistä ihmistä älykkäämpiä. Esikuvia omien diagnoosieni perusteella riittää, ja tämän takia poikkeavia ihmisiä tulisi ruveta varhaisemmalla iällä tukemaan ottamaan selvää näistä esikuvista, jotka ovat paljon aikaisemmin kärsineet samoista ongelmista mutta myös samalla nauttineet näiden piirteiden tuomista selkeistä hyödyistä, joiden avulla he ovat voineet tulla osaksi kulttuurin kaanonia. Kun kirjoitan puolustuspuhettani, en suinkaan etsi sillä rahvaan keskinkertaisten mielten hyväksyntää, sillä minua ei kiinnosta, mitä rahvas minusta ajattelee. Toivon vain sellaista suvaitsevaisuutta kaikenlaisia ihmisiä kohtaan, jolloin rahvaan ennakkoluulot eivät olisi määrittelemässä ihmisten välisiä suhteita ja sosiaalisuutta.

Poliittinen korrektisuus ja sananvapaus

Vasemmisto on nykypäivänä vienyt Suomessa läpi poliittisen korrektisuuden ja mitään mieltä olemattomuuden parlamentissa tehtävään politiikkaan. Tämä on aiheuttanut sen, ettei nykyaikaiset poliittiset päätökset enää synny arvoista ja omatunnosta peräisin olevista mielipiteistä, vaan päätökset tehdään konsensuksen mukaan, jossa virkamiehet ja olemassa olevat rakenteet saavat päättää sen suunnan mihin politiikkaa voidaan suunnata. Mielestäni politiikassa tulisi korostaa arvoja ja etenkin objektiivisia arvoja, jotka eivät perustu reaktiivisuuteen, vastustamiseen ja relatiivisuuteen – toisin sanoen pelkästään ihmisten tarpeisiin, joita jokainen poliittinen taho on halutessaan kyvyllinen villitsemään. Äänestäjiä ei tulisi kokea vaalikarjana, joka vain ohjaillaan äänestämään jokin mitään mieltä olematon byrokraatti parlamenttiin olemaan samaa mieltä toisten kanssa ja tekemään kaikki päätökset olemassa olevien rakenteiden perusteella ja ideologista nautintoa korvaukseksi omien arvojen toteutumattomuudesta samalla saaden. Poliittinen korrektisuus tarkoittaa etenkin sitä, että on sallittuja ja toisaalta kiellettyjä no-no-asioita, joita ei saa nostaa esiin ja joista ei saa puhua. Esimerkiksi isäni äiti on sitä mieltä, että mitään radikaalia ei saa sanoa, koska joku voi pahoittaa siitä mielensä. Tämä on hyvä vertauskuva siitä, miten vasemmistolaiset korostavat oikeistolaisille, ettei joistain asioista saa puhua, vaikka ne kuuluisivat merkittävällä tavalla tärkeisiin poliittisiin kysymyksiin. Esimerkiksi Suomessa on niin kauan ylläpidetty niin sanottua hyvinvointiyhteiskuntaa globaalin ja universaalin kapitalismin kustannuksella, että myös oikeistolaiset poliitikot eivät edes osaa kyseenalaistaa tätä merkittävää politiikkaan vaikuttavaa rakennetta, jonka vuoksi sosialistit pääsevät aina jatkamaan omaa suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan matalana pitämisen projektiaan. Yksi nykypäivänä vahdattu asia on maahanmuutto ja kaikkien merkityksettömämpien vähemmistöjen oikeuksien korostaminen sillä verukkeella, että ihmisoikeudet takaavat kaikille maailman asukkaille potentiaalisen Suomeen tulon mahdollisuuden. Mielestäni vähemmistöihin tulisi suhtautua etenkin älykkyyden ja koulutuksen kauttta. Jos vähemmistön edustaja on kyvytön opiskelemaan edes jonkinlaista tutkintoa suomalaiseen keskimäärään nähden matalamman älyllisen tasonsa takia, ei voida sanoa, että hän voisi varmuudella pärjätä suomalaisessa yhteiskunnassa. Vaikka olen aina kokenut olevani humanisti, niin on sanottava, että nykypäivänä vasemmisto on kieltänyt myös genetiikasta ja geneettisistä ominaisuuksista puhumisen ja luullaan samalla, että älyllinen taso olisi jotenkin koulutuksella muutettava asia. Älykkyys on merkittävällä tavalla genetiikasta johtuva asia, aivan kuten kahdesta valkoisesta vanhemmasta ei voi syntyä mustaa lasta. Sosialistit korostavat perinteiden, historian ja perinnöllisyyden merkityksettömyyttä. Tämä voi johtua siitä, että he tekevät sen sen takia, koska heidän poliittinen liikkeensä onkin vain runsaat sata vuotta vanha, ja sosialismi on läpi sen historian perustunut herravihaan, historiallisten suuntimien vastustamiseen ja jollain tavalla myönteisesti poikkeavien ihmisten kadehtimiseen ja heihin nähden negaatioksi asettumiseen. Mielestäni kulttuurista voidaan löytää syväsymboleita, jotka antavat tietoa siitä, kuinka yhteiskuntaa ja kulttuuria tulisi ohjata. Kaikki reaktiiviset poliittiset liikkeet kuten sosialistit perustavat toimintansa vertailukohdallisiin symboleihin, joiden tarkoitus on asettua vastainstituutioiksi ja vasta-arvoiksi todellisten vapaiden instituutioiden alueille. Sosialistit pyrkivät myös luomaan yhteiskuntaan riippuvuussuhteita, joka vähentää yksilöiden ja vapaiden instituutioiden itsemääräämisoikeutta ja vapautta. Esimerkkinä tästä ovat esimerkiksi ammattiliitot, jotka eivät anna työnantajille mahdollisuutta hallita työntekoa, jonka takia joillakin kunnallisilla aloilla ei tehdäkään muuta kuin vilkuillaan työvälineitä sopivan etäisyyden takaa, lepäillään ja ryystetään kahvia. Mielestäni työhön tullessaan työntekijän on tehtävä sitä työtä, jonka työnantaja hänelle antaa ja sillä tehokkuudella, mikä voidaan helppousindeksin ja preferenssiautonomian perusteella häneltä vaatia. Mielestäni kaikilta yhteiskunnan jäseniltä tulee vaatia samantasoista kontribuutiota yhteiskunnalle työn teolla, tietysti ominaisuudet ja niiden väliset poikkeavuudet huomioiden. Poliittinen korrektisuus tukee etenkin ontokratian pyrkimyksiä, koska silloin oikeistolaisille ei anneta muuta kuin ideologista nautintoa. Ontokratian tyypillisin edustaja on mainonnassa, markkinoinnissa tai sisällöntuottamisessa työskentelevä nuorehko nainen, joka voi olla hyvinkin tyhmä ja sivistymätön, joka on tullut mökkiläis- tai ensimmäisen polven yliopistossa koulutettujen vanhempien perheestä pääkaupunkiseudun ulkopuolelta, joka on kuvitellut tulevansa heti seurapiirien jäseneksi Helsinkiin tullessaan. Nämä eivät mieti mitään muuta kuin lennokasta ja kansainvälistä high-lifea, jossa käydään Pariisissa ja huorataan vaikka minkä väristen etelän hetelmien kanssa, eli sitä, miltä heidän elämänsä ulos päin näyttää. Voi olla, että monet näistä ihmisistä tavoittelevat elämässään suurempaa vapautta, mutta kun katsoo lähempää, voi huomata, että vapaus on kaukana heidän elämistään. Minä en henkilökohtaisesti vaivaa mieltäni sillä, mitä mieltä ihmiset minusta ovat, enkä laita instagramiin kuvia siitä, miten olen juonut samppanjaa tai käynyt ravintolassa, koska olen mielestäni alkanut arvostaa sellaisia asioita, jotka ovat todella arvokkaita, eikä hedonistiset nautinnot niihin kuulu. Tästä voidaan siis havaita se, että tämä loisiva yläluokkaa kuvitelmiensa mukaan edustava ryhmä haluaa etenkin olla pintapuolisesti edustava ja muiden mielestä niin mondeeni ja tyylikäs. Kuitenkaan käytöstapoja tältä ryhmältä ei löydy ja monenlainen bitchaus etenkin sellaisia ihmisiä kohtaan, joita tämän ryhmään jäsenet eivät voisi kuvitella seksikumppaniksi on hyvin tavallista. Minä tulen aatelista, satoja vuosia jatkuneista aatelissuvuista, joihin sisältyy myös kuninkaallisia ja merkittäviä valtiomiehiä, joten tiedän asemani ilman että minun tarvitsisi siitä bitchata. Tämän pseudoylimystön pyrkimys on koko ajan pyrkiä osoittamaan omalle viiteryhmälleen olevansa joitain parempia. Mielestäni yläluokkaisuudesta kertoo Louis Vuittonien sijaan etenkin käytöstavat ja luonnollinen kohteliaisuus sekä ystävällisyys ja avoimuus kaikissa tilanteissa ja kaikenlaisten ihmisten kanssa. Ontokratia eli olemisen valtaa korostava ryhmittymä, jossa on näiden elintasonaisten kanssa myös journalisteina ja yliopistolla, perustuu etenkin kohonneeseen elintasoon, josta ovat johtuneet kaikkien halut kurlata samppanjaa ja syödä ravintoloissa, ja lisäksi samalla aikaa nämä hepsankeikat käyttävät kulttuuria kuin vessaa, joka perustuu siihen, etteivät he sitä syvällisesti ymmärrä. Kuten sanoin nämä ihmiset ovat monesti hyvinkin sivistymättömiä ja tyhmiä, ja on sanottava, että joskus tällaiset nautinnonhaluiset hempukat ajautuvat myös kansanedustajiksi, ja tämän ryhmän jäseniä on hyvin kuvaillut edesmennyt kolumnisti ja toimittaja Aarno Laitinen kolumnisarjassaan ”Naisten saunassa”. Myös seksin rooli on korostunut nykyaikana ja kaikkia voidaan arvostella, ja etenkin nuoret naiset suhtautuvat kaikkiin saman ikäisiin miehiin sillä tavalla kuin he pyrkisivät tämän seksikumppaniksi, ja on helppoa havaita tästä, etteivät nuoret naiset pysty ystävyyteen saman ikäisen miehen kanssa ainakaan muussa mielessä, (jos mies ei ole keskittynyt henkiseen feminiinisyyteen ja alentanut itsensä älylliseen huoraamiseen), kuin jos nainen on niin sanotusti vaihtopenkittänyt miehen ja mies kuitenkin jatkaa naisen imartelua ja ”markkina-arvon” korottamista. Mielestäni politiikan on perustuttava arvoihin ja sen takia kaikenlaiset arvot tulisi hyväksyä, ainakin jos lapsia ja eläimiä ei vahingoiteta. Mielestäni kohonnut elintaso on tuonut yhteiskuntaan paljon vieraita asioita, kuten vaikkapa esimerkiksi ontokratian, joka pyrkii manipuloimaan kommentaariaatilla ja vaikutteellisuudella ihmisten arvoja, jonka myötä arvolliset ihanteet vähenevät ja ihmiset alkavat toteuttaa heille ulkoa käsin tuputettuja arvoja, eli toisin sanoen pyyteettömyys muuttuu pyyteellisyydeksi ja altruismi muuttuu egoismiksi. Ontokratia pyrkii luomaan kommentaariaatin välityksellä riippuvuussuhteita yhteiskuntaan, jonka avulla se pyrkii ylläpitämään oman asemansa. Joku iso tyttö kirjoitti joskus jossain lehdessä, että mies, joka ei lue naisten kirjoja ei voi olla sivistynyt. Hyvä – minä en sitten varmaan ole sivistynyt. Eli voidaan sanoa, ettei aidolla, objektiivisella ja pyyteettömällä ihmisellä ei voi olla arvoa pelkästään välinearvoisuuden takia, vaan kaikki aito arvostaminen on aina itseisarvoista ja yleiseen hyvään pyrkivää. Syväsymboli osoittaa sen, mikä jossakin arvossa on pyyteetöntä ja kaunista. Yhteiskunnassa tulisi keskustella enemmän arvoista, ja kouluihin tulisi ottaa pakolliseksi oppiaineeksi arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki, joka opettaisi nuorille ja lapsille sitä, miten arvojen tulee aina olla itseisarvoisia eli ihanteeseen perustuvia eikä niillä voida koskaan pyrkiä omakohtaiseen, esimerkiksi materiaaliseen hyötyyn. Sosialistit katsovat, että negaatioksi asettumisella he voivat hankkia kannattajilleen materiaalista hyötyä, eli toisin sanoen asettuvat vastainstituutioksi, tuovat vertailukohdalliset symbolit arvottamiseen ja käyttävät tarpeisiin perustuvia välinearvollisia argumentteja oman ”politiikkansa” suhteen. Eli mielestäni consumptionia on jossain määrin kontrolloitava, vaikka hyväksynkin jopa anarkokapitalismin. Ihmisten pitäisi vaan suhtautua ostettaviin tavaroihin eri tavalla, jossa voidaan ajatella myös esimerkiksi hiilijalanjälki ja maapallomme voimavarojen kulutus huomioon ottaen. Kuitenkin ihmisten on saatava sellaisia tavaroita, joita he tarvitsevat, mutta toisaalta olisi muistettava, ettei kulutuksessakaan pitäisi keskittyä välinearvoisuuteen eli roskan ostamiseen ja toisaalta myös roskan myymisellä rikastumiseen. Mielestäni voidaan määritellä sellainen elintaso ja elämän laatu, joka sopii kaikille ja se voidaan jokseenkin määritellä arvojen, helppousindeksin ja preferenssiautonomian avulla. Esimerkiksi itse olen tyytyväinen elintasooni, vaikka se voi joidenkin mielestä olla niukkaa. Kuitenkin vaikka voittaisin miljoona euroa lotossa, antaisin todennäköisesti suurimman osan rahasta hyväntekeväisyyteen ja pienellä osalla siitä tekisin joitain pieniä elämän laadun parantamiseen tarkoitettuja hankintoja. Mielestäni ihmisten vapaaehtoista ja yleishyödyllistä toimintaa tulisi lisätä ja helpottaa kehittämällä esimerkiksi sellaisia kokoontumistiloja, joissa voitaisin järjestää yleissivistävää ja virkistävää toimintaa, joka perustuisi byrokratian sijaan etenkin omanlaiseen ja omaperäiseen työlliseen panokseen, jolloin yksilöllisiä arvoja ja mielipiteitä voitaisiin tuoda esille ja esimerkiksi poliitikot voisivat niitä tarkkailla työtään varten. Tämä voisi lisätä sananvapauden ilmenemistä käytännössä, koska julkiset tilat ovat tähän mennessä olleet virkamiesten hallitsemia, joihin kaikki ihmiset eivät voi kuvitella menevänsä. Myös toimittajan työn kuten opettajankin tulisi perustua freelanceriuteen ja jatkuvaan oppimiseen ja omaan erikoisalaansa suuntautumiseen. Eli kun tulisi kunnon no-non-sense poliitikko pääministeriksi, joka suhtautuisi äänestäjiin ajattelevina ihmisinä eikä siirreltävänä vaalikarjana, voitaisiin poistaa politiikasta sen seremoniallisuutta, jonka taakse kätkeytyen poliitikot ovat nykyaikana saaneet olla poliittisissa asemissa ilman minkäänlaisia henkilökohtaisia arvoja. Myös vallan symboleita ja hierarkkisuutta pitäisi kitkeä pois politiikasta.

Uskonnollinen suoruus ja perinteinen moraali sekä ironian hienostuneisuus

Monesti sanotaan, että sanasta voimansa saavat ihmiset ovat suoria ja koreilemattomia. Koska Jumala on niin ehdoton ja suora, on ihmistenkin, jotka häntä seuraavat oltava suoria ja ehdottomia. Ihmisten keskeisissä suhteissa on kuitenkin vuosisatojen ajan kehittynyt ilmaisun tyyli, joka on vastaan suoruutta ja ehdottomuutta. Tätä tapaa kutsutaan ironiaksi ja joskus myös eri merkityksessä itseironiaksi. Ironia on epäsuoraa pistävää ivaa. Kuitenkin kuten sarkasmi, ironia ei ole suunnattu suoraan ihmisten pilkkaamiseen, jota monet kehittymättömät ihmiset harrastavat. Esimerkiksi nuorten musiikkia soittavien radiokanavien juontajat hallitsevat tämän ihmisten pilkkaamisen nuorten ihmisten ylläpitämien ennakkoluulojen ja rajojen kautta. On myös huomattava se, miten etenkin nuoret ja kokemattomat naiset haluavat miesten viihdyttävän ja naurattavan heitä, ja tuossa viihdyttämisessä suosituin kehittymättömän huumorin väline on sarkastinen asenne, joka siis tarkoittaa etenkin oman minän asettamista jonkin toisen ihmisen tai asian yläpuolelle. Onkin niin, että jos nainen sanoo arvostavansa älykkyyttä tatkoittaa hän tavallisesti jonkin verran keskitasoisen älykkyyden yläpuolella olevaa nokkelointia, joka ei kuitenkaan ymmärrettävyydessään nouse naisen keskinkertaisen älyn yläpuolelle. Todellisella tavalla huippuälykkäät ihmiset eivät ole suuntautuneita nokkelointiin ja heidän älynsä korkean tason takia naiset eivät heitä ymmärrä, joten vuorovaikutukselle vain harvoin on mahdollisuutta onnistua. Ironia on etenkin kaikkivoipaisuuskuvitelman särkemistä ja se kertoo tarinaa etenkin siitä, miten järkevä ihminen huomaa omat rajansa ja ei kuvittele voivansa tehdä mitä hyvänsä. Tämän takia ehdottomien johtajien hallitsemissa maissa ei ironiaa suosita. Satiiri on sukua ironialle, samalla kun ironia ilmaisee sitä, että kaikilla on kaikkien asioiden suhteen rajansa, käyttää satiiri ironiaa välineenään samalla, kun se kuvaa jotain tilannetta tai ihmistä huumorin välityksellä. Diktatuureissa ja uskonnollisissa piireissä ei suosita ironiaa, koska se näyttää myös esimerkiksi ihmisen tiedon ja tiedonsaannin vaillinaisessa mielessä. Kukaan ei voi koskaan sanoa, että jokin asia tai ihminen on kaikkivoipainen tai ehdottoman hyvä. Esimerkiksi suomenruotsalaisten on sanottu hallitsevan ironian esimerkiksi vaikka englantilaisten tavoin. Kirjailijoista esimerkiksi Henrik Tikkanen oli tunnettu ironian, itseironian ja satiirin käytöstään jopa silloin, kun hän kuvasi omia vanhempiaan ja sukulaisiaan. Monesti itseironia ja ironia on kehittynyt ihmisille sen myötä, kun suku tai kansakunta on rappeutunut, esimerkkeinä vaikka suomenruotsalaiset ja heidän vaikutusvallassaan kutistunut asema suomalaisen kansakunnan sisällä, tai esimerkiksi vaikka Brittiläinen imperiumi ja sen kutistunut asema nykypäivänä. Brittiläisessä mutta etenkin englantilaisessa kulttuurissa yläluokka on aina ollut tärkeä kulttuurin kehittymisessä, minkä takia suurin osa briteistä mutta etenkin englantilaisista ymmärtää ironiaa ja itseironiaa. Sen takia Britanniassa on tehty suurin osa ironiaa käyttävistä elokuvista ja tv-sarjoista. Ironia on kyseenalaistamista ja epäilyä, sen takia esimerkiksi Yhdysvalloissa tai Venäjällä ei nykyään ilmene ironiaa, eikä sitä ole ensiksi mainitussa koskaan ilmennyt. Kun jostain asiasta tai ihmisestä tehdään jonkin asian edustaja ehdottomassa mielessä, vähenee silloin ironian rooli tällaisen asian tai ihmisen piirissä. Sarkasmi on siis aika suoraa jonkin asian tai monesti ihmisen pilkkaamista. Ironia tai sen korkeampi muoto itseironia taas koostuu kahdesta osasta, eli jonkun asian kyseenalaistamisesta ja toisaalta myös yleisempi rooli kaiken tiedon ja tietämisen kyseenalaistajana. Ironiassa on keskeistä etenkin vallan kyseenalaistaminen. Olisi hyvin virkistävää, jos esimerkiksi parlamentissamme olisi ironian, satiirin ja itseironian hallitsevia poliitikkoja, jotka pyrkisivät vähentämään politiikan piirissä tapahtuvaa vallan ja sen symboleiden ylistämistä. On mielestäni esimerkiksi aivan samantekevää, jos hallitsevassa asemassa olevalta poliitikolta kysytään rituaalinen mielipide ja lausunto jostain sellaisesta asiasta tai tapahtumasta, jonka yhteydessä jokainen hiemankin asioita ymmärtävä rivikansalainen voi itse käsittää, mitä mieltä jostain asiasta tulee olla. Tällaisissa tilanteissa halutaan vain vahvistaa poliittisten asemien hierarkkisuutta ja vallan symboleita, jotka halutaan pitää yllä. Myös politiikan kieli, joka monesti on hyvin pienten piirien sisäistä, on naurettavaa siinä mielessä, jos tavallinen kansalainen tarkistaa kaiken puheensa sen perusteella, miten jokin käsite esimerkiksi parlamentin edustajien mukaan halutaan nähdä. Mielestäni esimerkiksi Matti Vanhanen on poliitikko, jolla ei todellisuudessa ole minkäänlaista kosketusta todelliseen elämään ja kansalaisten elämään, esimerkkinä vaikka hänen vastauksensa, kun edellisissä presidentinvaaleissa kysyttiin mielipidettä autettaisiinko Viroa Venäjän hyökkäyksen yhteydessä. Hän vaikutti poliittiselta byrokraatilta, kun hän monipolvisesti rupesi selittämään vastaukseksi sitä, millaisten erilaisten instanssien kautta asiaa pitäisi ruveta selvittämään, eli hän kiersi kysymyksen ja siirsi vastuun tilanteessa, jossa tavallinen kansalainen odottaisi suoraa ja esimerkillistä vallankäyttöä ja arvojen ilmaisemista, poliittisille instituutioille. Olen sitä mieltä, että tällaisessa tilanteessa isänmaallinen, arvojensa mukaan päätöksensä tekevä, suoraviivainen, sivistynyt ja älykäs mies saisi politiikassa suuresti suosiota. Kokoomus tulee saamaan tulevissa vaaleissa varmasti selkeän voiton ja yli viisikymmentä edustajaa parlamenttiin. On selvää, että Erkki Tuomiojan ja Matti Vanhasen tyyppiset menneen ajan reliikit tulee siirtää reserviin suoraviivaisten ja asioista jotain mieltä olevien nykyajan tyylisten poliitikkojen tieltä. Myös Vasemmistoliiton ja SDP:n vasemmistosiiven maanpetturuudesta kertovat mielipiteet Natoon liittymisen suhteen tullaan varmasti huomioimaan ensi vuoden vaaleissa. Politiikasta tulisi tehdä enemmän sveitsiläistyyppistä ja hierarkioiden ja vallan symboleiden korostaminen tulisi lopettaa. Ironialla ja satiirilla voitaisiin kyseenalaistaa nämä Vanhasen ja Tuomiojan kaltaiset menneen ajan poliitikot, jotka tullaan ensi vuonna siirtämään poliittiseen historiaan. Nyt jos koska on aika tehdä totaalinen muutos epäisänmaallisten jarrumiesten liirum laarumia vastaan.