Vasemmisto on nykypäivänä vienyt
Suomessa läpi poliittisen korrektisuuden ja mitään mieltä
olemattomuuden parlamentissa tehtävään politiikkaan. Tämä on
aiheuttanut sen, ettei nykyaikaiset poliittiset päätökset enää
synny arvoista ja omatunnosta peräisin olevista mielipiteistä, vaan
päätökset tehdään konsensuksen mukaan, jossa virkamiehet ja
olemassa olevat rakenteet saavat päättää sen suunnan mihin
politiikkaa voidaan suunnata. Mielestäni politiikassa tulisi
korostaa arvoja ja etenkin objektiivisia arvoja, jotka eivät perustu
reaktiivisuuteen, vastustamiseen ja relatiivisuuteen – toisin
sanoen pelkästään ihmisten tarpeisiin, joita jokainen poliittinen
taho on halutessaan kyvyllinen villitsemään. Äänestäjiä ei
tulisi kokea vaalikarjana, joka vain ohjaillaan äänestämään
jokin mitään mieltä olematon byrokraatti parlamenttiin olemaan
samaa mieltä toisten kanssa ja tekemään kaikki päätökset
olemassa olevien rakenteiden perusteella ja ideologista nautintoa
korvaukseksi omien arvojen toteutumattomuudesta samalla saaden.
Poliittinen korrektisuus tarkoittaa etenkin sitä, että on
sallittuja ja toisaalta kiellettyjä no-no-asioita, joita ei saa
nostaa esiin ja joista ei saa puhua. Esimerkiksi isäni äiti on sitä
mieltä, että mitään radikaalia ei saa sanoa, koska joku voi
pahoittaa siitä mielensä. Tämä on hyvä vertauskuva siitä, miten
vasemmistolaiset korostavat oikeistolaisille, ettei joistain asioista
saa puhua, vaikka ne kuuluisivat merkittävällä tavalla tärkeisiin
poliittisiin kysymyksiin. Esimerkiksi Suomessa on niin kauan
ylläpidetty niin sanottua hyvinvointiyhteiskuntaa globaalin ja
universaalin kapitalismin kustannuksella, että myös oikeistolaiset
poliitikot eivät edes osaa kyseenalaistaa tätä merkittävää
politiikkaan vaikuttavaa rakennetta, jonka vuoksi sosialistit
pääsevät aina jatkamaan omaa suomalaisen kulttuurin ja
yhteiskunnan matalana pitämisen projektiaan. Yksi nykypäivänä
vahdattu asia on maahanmuutto ja kaikkien merkityksettömämpien
vähemmistöjen oikeuksien korostaminen sillä verukkeella, että
ihmisoikeudet takaavat kaikille maailman asukkaille potentiaalisen
Suomeen tulon mahdollisuuden. Mielestäni vähemmistöihin tulisi
suhtautua etenkin älykkyyden ja koulutuksen kauttta. Jos vähemmistön
edustaja on kyvytön opiskelemaan edes jonkinlaista tutkintoa
suomalaiseen keskimäärään nähden matalamman älyllisen tasonsa
takia, ei voida sanoa, että hän voisi varmuudella pärjätä
suomalaisessa yhteiskunnassa. Vaikka olen aina kokenut olevani
humanisti, niin on sanottava, että nykypäivänä vasemmisto on
kieltänyt myös genetiikasta ja geneettisistä ominaisuuksista
puhumisen ja luullaan samalla, että älyllinen taso olisi jotenkin
koulutuksella muutettava asia. Älykkyys on merkittävällä tavalla
genetiikasta johtuva asia, aivan kuten kahdesta valkoisesta
vanhemmasta ei voi syntyä mustaa lasta. Sosialistit korostavat
perinteiden, historian ja perinnöllisyyden merkityksettömyyttä.
Tämä voi johtua siitä, että he tekevät sen sen takia, koska
heidän poliittinen liikkeensä onkin vain runsaat sata vuotta vanha,
ja sosialismi on läpi sen historian perustunut herravihaan,
historiallisten suuntimien vastustamiseen ja jollain tavalla
myönteisesti poikkeavien ihmisten kadehtimiseen ja heihin nähden
negaatioksi asettumiseen. Mielestäni kulttuurista voidaan löytää
syväsymboleita, jotka antavat tietoa siitä, kuinka yhteiskuntaa ja
kulttuuria tulisi ohjata. Kaikki reaktiiviset poliittiset liikkeet
kuten sosialistit perustavat toimintansa vertailukohdallisiin
symboleihin, joiden tarkoitus on asettua vastainstituutioiksi ja
vasta-arvoiksi todellisten vapaiden instituutioiden alueille.
Sosialistit pyrkivät myös luomaan yhteiskuntaan riippuvuussuhteita,
joka vähentää yksilöiden ja vapaiden instituutioiden
itsemääräämisoikeutta ja vapautta. Esimerkkinä tästä ovat
esimerkiksi ammattiliitot, jotka eivät anna työnantajille
mahdollisuutta hallita työntekoa, jonka takia joillakin
kunnallisilla aloilla ei tehdäkään muuta kuin vilkuillaan
työvälineitä sopivan etäisyyden takaa, lepäillään ja
ryystetään kahvia. Mielestäni työhön tullessaan työntekijän on
tehtävä sitä työtä, jonka työnantaja hänelle antaa ja sillä
tehokkuudella, mikä voidaan helppousindeksin ja
preferenssiautonomian perusteella häneltä vaatia. Mielestäni
kaikilta yhteiskunnan jäseniltä tulee vaatia samantasoista
kontribuutiota yhteiskunnalle työn teolla, tietysti ominaisuudet ja
niiden väliset poikkeavuudet huomioiden. Poliittinen korrektisuus
tukee etenkin ontokratian pyrkimyksiä, koska silloin
oikeistolaisille ei anneta muuta kuin ideologista nautintoa.
Ontokratian tyypillisin edustaja on mainonnassa, markkinoinnissa tai
sisällöntuottamisessa työskentelevä nuorehko nainen, joka voi
olla hyvinkin tyhmä ja sivistymätön, joka on tullut mökkiläis-
tai ensimmäisen polven yliopistossa koulutettujen vanhempien
perheestä pääkaupunkiseudun ulkopuolelta, joka on kuvitellut
tulevansa heti seurapiirien jäseneksi Helsinkiin tullessaan. Nämä
eivät mieti mitään muuta kuin lennokasta ja kansainvälistä
high-lifea, jossa käydään Pariisissa ja huorataan vaikka minkä
väristen etelän hetelmien kanssa, eli sitä, miltä heidän
elämänsä ulos päin näyttää. Voi olla, että monet näistä
ihmisistä tavoittelevat elämässään suurempaa vapautta, mutta kun
katsoo lähempää, voi huomata, että vapaus on kaukana heidän
elämistään. Minä en henkilökohtaisesti vaivaa mieltäni sillä,
mitä mieltä ihmiset minusta ovat, enkä laita instagramiin kuvia
siitä, miten olen juonut samppanjaa tai käynyt ravintolassa, koska
olen mielestäni alkanut arvostaa sellaisia asioita, jotka ovat
todella arvokkaita, eikä hedonistiset nautinnot niihin kuulu. Tästä
voidaan siis havaita se, että tämä loisiva yläluokkaa
kuvitelmiensa mukaan edustava ryhmä haluaa etenkin olla
pintapuolisesti edustava ja muiden mielestä niin mondeeni ja
tyylikäs. Kuitenkaan käytöstapoja tältä ryhmältä ei löydy ja
monenlainen bitchaus etenkin sellaisia ihmisiä kohtaan, joita tämän
ryhmään jäsenet eivät voisi kuvitella seksikumppaniksi on hyvin
tavallista. Minä tulen aatelista, satoja vuosia jatkuneista
aatelissuvuista, joihin sisältyy myös kuninkaallisia ja merkittäviä
valtiomiehiä, joten tiedän asemani ilman että minun tarvitsisi
siitä bitchata. Tämän pseudoylimystön pyrkimys on koko ajan
pyrkiä osoittamaan omalle viiteryhmälleen olevansa joitain
parempia. Mielestäni yläluokkaisuudesta kertoo Louis Vuittonien
sijaan etenkin käytöstavat ja luonnollinen kohteliaisuus sekä
ystävällisyys ja avoimuus kaikissa tilanteissa ja kaikenlaisten
ihmisten kanssa. Ontokratia eli olemisen valtaa korostava ryhmittymä,
jossa on näiden elintasonaisten kanssa myös journalisteina ja
yliopistolla, perustuu etenkin kohonneeseen elintasoon, josta ovat
johtuneet kaikkien halut kurlata samppanjaa ja syödä ravintoloissa,
ja lisäksi samalla aikaa nämä hepsankeikat käyttävät kulttuuria
kuin vessaa, joka perustuu siihen, etteivät he sitä syvällisesti
ymmärrä. Kuten sanoin nämä ihmiset ovat monesti hyvinkin
sivistymättömiä ja tyhmiä, ja on sanottava, että joskus
tällaiset nautinnonhaluiset hempukat ajautuvat myös
kansanedustajiksi, ja tämän ryhmän jäseniä on hyvin kuvaillut
edesmennyt kolumnisti ja toimittaja Aarno Laitinen kolumnisarjassaan
”Naisten saunassa”. Myös seksin rooli on korostunut nykyaikana
ja kaikkia voidaan arvostella, ja etenkin nuoret naiset suhtautuvat
kaikkiin saman ikäisiin miehiin sillä tavalla kuin he pyrkisivät
tämän seksikumppaniksi, ja on helppoa havaita tästä, etteivät
nuoret naiset pysty ystävyyteen saman ikäisen miehen kanssa ainakaan
muussa mielessä, (jos mies ei ole keskittynyt henkiseen
feminiinisyyteen ja alentanut itsensä älylliseen huoraamiseen),
kuin jos nainen on niin sanotusti vaihtopenkittänyt miehen ja mies
kuitenkin jatkaa naisen imartelua ja ”markkina-arvon”
korottamista. Mielestäni politiikan on perustuttava arvoihin ja sen
takia kaikenlaiset arvot tulisi hyväksyä, ainakin jos lapsia ja
eläimiä ei vahingoiteta. Mielestäni kohonnut elintaso on tuonut
yhteiskuntaan paljon vieraita asioita, kuten vaikkapa esimerkiksi
ontokratian, joka pyrkii manipuloimaan kommentaariaatilla ja
vaikutteellisuudella ihmisten arvoja, jonka myötä arvolliset
ihanteet vähenevät ja ihmiset alkavat toteuttaa heille ulkoa käsin
tuputettuja arvoja, eli toisin sanoen pyyteettömyys muuttuu
pyyteellisyydeksi ja altruismi muuttuu egoismiksi. Ontokratia pyrkii
luomaan kommentaariaatin välityksellä riippuvuussuhteita
yhteiskuntaan, jonka avulla se pyrkii ylläpitämään oman asemansa.
Joku iso tyttö kirjoitti joskus jossain lehdessä, että mies, joka
ei lue naisten kirjoja ei voi olla sivistynyt. Hyvä – minä en
sitten varmaan ole sivistynyt. Eli voidaan sanoa, ettei aidolla,
objektiivisella ja pyyteettömällä ihmisellä ei voi olla arvoa
pelkästään välinearvoisuuden takia, vaan kaikki aito arvostaminen
on aina itseisarvoista ja yleiseen hyvään pyrkivää. Syväsymboli
osoittaa sen, mikä jossakin arvossa on pyyteetöntä ja kaunista.
Yhteiskunnassa tulisi keskustella enemmän arvoista, ja kouluihin
tulisi ottaa pakolliseksi oppiaineeksi arvojen, asenteiden ja
arvostelukyvyn kritiikki, joka opettaisi nuorille ja lapsille sitä,
miten arvojen tulee aina olla itseisarvoisia eli ihanteeseen
perustuvia eikä niillä voida koskaan pyrkiä omakohtaiseen,
esimerkiksi materiaaliseen hyötyyn. Sosialistit katsovat, että
negaatioksi asettumisella he voivat hankkia kannattajilleen
materiaalista hyötyä, eli toisin sanoen asettuvat
vastainstituutioksi, tuovat vertailukohdalliset symbolit
arvottamiseen ja käyttävät tarpeisiin perustuvia välinearvollisia
argumentteja oman ”politiikkansa” suhteen. Eli mielestäni
consumptionia on jossain määrin kontrolloitava, vaikka hyväksynkin
jopa anarkokapitalismin. Ihmisten pitäisi vaan suhtautua ostettaviin
tavaroihin eri tavalla, jossa voidaan ajatella myös esimerkiksi
hiilijalanjälki ja maapallomme voimavarojen kulutus huomioon ottaen.
Kuitenkin ihmisten on saatava sellaisia tavaroita, joita he
tarvitsevat, mutta toisaalta olisi muistettava, ettei
kulutuksessakaan pitäisi keskittyä välinearvoisuuteen eli roskan
ostamiseen ja toisaalta myös roskan myymisellä rikastumiseen.
Mielestäni voidaan määritellä sellainen elintaso ja elämän
laatu, joka sopii kaikille ja se voidaan jokseenkin määritellä
arvojen, helppousindeksin ja preferenssiautonomian avulla.
Esimerkiksi itse olen tyytyväinen elintasooni, vaikka se voi
joidenkin mielestä olla niukkaa. Kuitenkin vaikka voittaisin
miljoona euroa lotossa, antaisin todennäköisesti suurimman osan
rahasta hyväntekeväisyyteen ja pienellä osalla siitä tekisin
joitain pieniä elämän laadun parantamiseen tarkoitettuja
hankintoja. Mielestäni ihmisten vapaaehtoista ja yleishyödyllistä
toimintaa tulisi lisätä ja helpottaa kehittämällä esimerkiksi
sellaisia kokoontumistiloja, joissa voitaisin järjestää
yleissivistävää ja virkistävää toimintaa, joka perustuisi
byrokratian sijaan etenkin omanlaiseen ja omaperäiseen työlliseen
panokseen, jolloin yksilöllisiä arvoja ja mielipiteitä voitaisiin
tuoda esille ja esimerkiksi poliitikot voisivat niitä tarkkailla
työtään varten. Tämä voisi lisätä sananvapauden ilmenemistä
käytännössä, koska julkiset tilat ovat tähän mennessä olleet
virkamiesten hallitsemia, joihin kaikki ihmiset eivät voi kuvitella
menevänsä. Myös toimittajan työn kuten opettajankin tulisi
perustua freelanceriuteen ja jatkuvaan oppimiseen ja omaan
erikoisalaansa suuntautumiseen. Eli kun tulisi kunnon no-non-sense
poliitikko pääministeriksi, joka suhtautuisi äänestäjiin
ajattelevina ihmisinä eikä siirreltävänä vaalikarjana,
voitaisiin poistaa politiikasta sen seremoniallisuutta, jonka taakse
kätkeytyen poliitikot ovat nykyaikana saaneet olla poliittisissa
asemissa ilman minkäänlaisia henkilökohtaisia arvoja. Myös vallan
symboleita ja hierarkkisuutta pitäisi kitkeä pois politiikasta.