perjantai 8. helmikuuta 2019
Ontokratia, oleminen, kommentaariaatti ja vaikutteellisuus
Ontokratia tarkoittaa olemisen valtaa,
ja tulee kreikan kielen sanoista ontos, oleva ja kratia, valta. Tämän
käsitteen yhteydessä on tärkeää miettiä sitä, miten suuressa
määrässä yhteiskunnassa on epätasa-arvoisuutta ja
epäoikeudenmukaisuutta. Onhan varmasti niin, että vaikka
menestymisestä tulee palkita ja välttää epäonnistumista, on
kuitenkin selvää, että tietys perustavimmat vapaudet ja oikeudet
tulee vahvistaa aika ajoin yhteiskunnassa, monesti myös riippuen
siitä ollaanko nousukaudella vai lamassa. Oleminen tarkoittaa
ihmisen tietoista havainnointia tässä tarkoitetuksi tehdyssä
ympäristössä. Oleminen liittyy epäoikeudenmukaisuuteen siten,
että siinäkin on kysymys vapaudesta ja vastuusta, eli siitä että
preferenssiautonominen arvo on sopivassa symmetrisessä suhteessa
ihmisen olemiseen ja sen laatuun. Jos ihminen joutuu kohtaamaan
epäoikeudenmukaisuutta, on se väärin, ja se monessa tapauksessa
liittyy preferenssiautonomiaan joka ei ole symmetrisessä
tasapainossa ihmisen olemisen kanssa. Vapauden ja vastuun suhde on
olennainen käsitepari siinä mielessä, että sen kautta voidaan
nähdä miten ihmiset tasapainottavat olemistaan ja miten he tekevät
työtä ja miten he olevat vapaa-ajallaan. Sosialistiset politrukit
ja muut punikit korostavat koko ajan sitä, että vapauden tulisi
olla työläisillä merkittävämmässä asemassa kuin vastuun, sillä
ammattijärjestöt eivät ota huomioon sitä, mitä talouden
kasvaminen ja kehittyminen vaatii. Liitot vievät pois Suomen
kilpailukykyä. Kun käy Saksassa tai Japanissa, voi huomata että
näiden maiden ihmisten työetiikka ja uutteruus on toista maata kuin
esimerkiksi Suomessa tai Ruotsissa. Ketkä sitten käyttävät
ontokratiaa. Monesti tällaiset ihmiset ovat sellaisessa asemassa,
jossa he voivat kontrolloida toisia ihmisiä. He voivat myös olla
ns. julkkiksia, jotka voivat antaa etenkin nuorille ihmisille
vääristyneitä esikuvia olemisesta ja esimerkiksi käyttäytymisestä
toisten ihmisten kanssa. Eli on selvää, että ontokratia on etenkin
sen ilmiön tulosta, jossa ihmiset luottavat preferenssiautonomisesti
enemmän vapauden osa-alueeseen vastuun kustannuksella. Eli
ontokratia tarkoittaa sen kaltaista valtaa, jossa tällaiset ihmiset
tai ihmisten ryhmät voivat omalla olemisellaan käyttää valtaa.
Eli silloin on kausaalisuhde tiettyjen ihmisten tekojen ja olemisen,
sekä tästä olemisesta seurautuvien vaikutusten välillä. Eli
voidaan sanoa, että sellaiset ihmiset jotka ovat vankasti tuettuja
voivat ruveta käyttämään toisia ihmisiä hyväkseen, jossa heidän
vapautensa lisääntyy samassa korrelaatiossa toisten alempien
ihmisten lisääntyvän vastuun kanssa. Monesti tällainen
epäoikeudenmukaisuus voi kehittyä yhdestä instituutiosta tai
kategoriasta ja myös instituutioiden joukosta. Silloin
tunnustushieratkia, joka ei kuitenkaan ole nimestään huolimatta
mikään varsinainen absoluuttinen arvojärjestys, alkaa muuttumaan
sellaiseksi, että dominoiva instituutio alkaa vaikuttaa kaikkiin
muihin instituutioihin, jolloin ne arvot, jotka ovat luoneet ja
pitäneet koossa näitä instituutioita, alkavat muuttumaan
sisällöttömiksi ja epäaidoiksi reaktiivisiksi käsitteiksi.
Esimerkiksi Suomessa taistolainen liike, joka ei kuitenkaan koskaan
noussut suureksi parlamentaariseksi puolueeksi ja valtaryhmittymäksi,
käytti apunaan kommunismin älyvapaan henkisesti köyhän
rahvaanfilosofian piirissä luotuja käsitteitä, jotka he jossain
määrin saivat levitettyä myös muiden parlamentaaristen puolueiden
retoriikkaan. Instituutiot, jotka eivät ole itsenäisiä ja
toisaalta myös sellaiset instituutiot, jotka pyrkivät levittymään
toisten instituutioiden maa-alalle, voivat alkaa vääristämään
tunnustushierarkia, joka ei perustu hierarkiassaan valtaan tai
pakottamiseen, vaan pyyteettömyyteen toisten instituutioiden
pyrkimyksiä ja aikeita kohtaan. Hierarkian on pysyttäydyttävä
omalla alueellaan, koska sen avulla voidaan määritellä ja tutkia
ihmisten tarpeita, eli pääpointti on se, että instituutioiden
tulee olla itseriippuvaisia ja suhtautua vain pyyteettömästi
toisiin instituutioihin. On kuitenkin niin, että kaikki instituutiot
eivät ole yhtä riippumattomia toisten instituutioiden toiminnasta
kuin jotkut henkisesti korkeimmat instituutiot kuten taide tiede,
uskonto ja filosofia. Oleminen tarkoittaa siis työtä ja
vapaa-aikaa, jotka toiminnot jakautuvat monesti erilaisiin asteisiin
yhteiskunnan sisällä. Eli normaalilla ihmisellä
preferenssiautonomia on tasapainossa, koska sen täytyy olla siinä,
koska vapauden ylikorostuminen vastuun kustannuksella tarkoittaa
monesti tietynkaltaisen ontokraattisen ryhmittymän syntymistä.
Esimerkiksi arvostelu ja kommentoiminen ovat esimerkkejä vapauden
korostumisesta, koska tälloin jotkut ihmiset saavat asettua toisten
mahdollisesti pyyteettömästi työhönsä suhtautuvien yläpuolelle
arvostelemaan. Eli tämä asenne, joka perustuu kommentaariaatin
määrittämään vaikutteellisuuteen, siirtyy myös
yhteiskunnalliselle tasolle, kun kommentaariaatti kaappaa jonkun
instituution tai instituutioiden joukon omien pyrkimystensä tasolle,
jonka tavoitteena on toisten insituutioiden ja tunnustushierarkian
tasojen hallitseminen. Ontokraattinen eliitti siis muuttuu
kommentaariaatin palvelijoiksi, koska he ovat riippuvaisia
vapauksistaan, jotka yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuus on heille
taannut. Ontokraattinen eliitti, joka käyttää vapautta
ylikorostuneesti on siis kommentaariaatin alkukohta, sillä he ovat
kuin alkoholistit, jotka haluavat lisää viinaa, jonka
kommentaariaatti heille tietyssä mitoin tarjoaa. Tämän myötä he
alkavat ontokraattisesti muokkaamaan instituutioita siten, että he
tuovat rahvaanomaisen heikon luonteensa omien tuki- ja
arvoinstituutioiden tueksi. Silloin siis ihmiset alkavat toimia
vertailukohdallisen symbolisuuden näyttämällä tavalla, joka
perustuu arvoinstituutioiden toimintaan ja olemiseen. Ontokratia on
tavallisesti rahvasta, sillä se, joka saa eniten olla
yhteiskunnassa, tuo omat arvonsa kaikkien olemiseen, joka voidaan
helposti kuvata esimerkiksi natsistiseksi tai kommunistiseksi
olemiseksi. Vertailukohdallisen symbolisuuden vastakohta on
syväsymbolisuus, joka tarkoittaa sitä, että tuossa tilanteessa
ihmisten vähemmistö on nähnyt kommentaariaatin vaikutteellisuuden
taakse ja löytänyt ajassa pysyviä arvoja ja merkityksiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti