Onko jokin itsessään hyvää

Etiikan ja arvoteorian kannalta on hyvä välillä miettiä sitä, onko jokin asia tai asioiden joukko itsessään hyvä tai hyviä. Tämä siis tarkoittaisi sitä, että tällainen asia saisi perustella itsensä täysin itsensä kautta, esimerkiksi ilman minkäänlaista välillistä tarkoitusta. Välillinen tarkoitus tarkoittaisi sitä, että jokin teko tai ominaisuus olisi olemassa sen takia, että sitä seuraisi aina kausaalisessa suhteessa joku kotkeampitasoinen ominaisuus, teko tai seuraus. Esimerkiksi voidaan sanoa vaikkapa sisäelimestä, että se ei itsessään olisi riittävää ihmiselämän säilyttämisen kannalta, vaan ne kaikki palvelevat yhdessä ihmisen olemisen hyvyyden ja säilytettävyyden kannalta. Toisaalta voidaan sanoa esimerkiksi niin, että aivot vastaavat ihmisen ajattelutoiminnasta, ja sen takia aivot ovat ihmisen kokonaisena funktioitumisen perusedellytys ja siis hyvää itsessään. Voidaan miettiä esimerkiksi teon ja toiminnan teoriaa siinä kun mietitään millaiset teot olisivat itsessään hyviä ja riippumattomia symbolisesti. Voidaan sanoa, että vaikka tietyt sisäelimet pitävät ihmisen toiminnan jatkuvuudesta huolen, on ajattelu ja hyvin muotoiltu ja formuloitu ajatus jotain sellaista mitä voidaan pitää ihmisessä itseisarvoisena ja hyvänä toimintana. On kuitenkin mietittävä sitä, miten täydellinen lause, idean sisältävä ajatus syntyy. Voidaan sanoa, että ajatusta ei voi motivoida esimerkiksi provinsiaalinen pyrkimys jonkin asiantilan selvittämiseen. Ajatus on hyvää itsessään ja sen takia sille on annettava korkea arvo. Esimerkiksi buddhalaiset pyrkivät ihmisluonteen selvittämiseen ja onkin niin, että tietyt uskonnot antavat varmasti monia syitä siihen, että ajattelu voisi olla puhdasta ja aikaa lyövää. Ajattelun on siis oltava täysin erillään provinsiaalisesta mielipiteen vaihtamisesta ja mielipiteiden vertailusta. Onkin varmasti niin, että suurin osa ihmisistä ei pysty koskaan muuttumaan sosiaalisten mielipiteiden ja tykkäämisten kulttuurista aidon tosiasiallisen faktisuuden hyväksi. Voidaan sanoa, että tämä näkyy monesti ihmisissä esimerkiksi nuorella iällä ja mahdollisesti vanhemmallakin huomioiden sen, että kaikki eivät todellisuudessa näe totuutta ja totuuteen. Tässäkin voitaisiin muuttua paremmiksi kun opetettaisiin koulussa arvojen asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä, koska tietyt epäkypsyydet kuten sosiaalisen tykkääminen ja sen totuuden ohittavuus on muuten etenkin nuorten ihmisten elämässä suuressa roolissa, ehkä sen takia, että nuoret ovat monesti niin laumahenkisiä ja pakkososiaalisia, ettei ajattelu, joka monissa tapauksissa vaatii autonomiaa, ole kaikille saavutettavissa jo olosuhteiden ja noiden olosuhteiden ihmistään sitovan vaikutuksen takia. Toisin sanoen, ihmiset jotka ovat vaikutteellisia ja ideologiansiirtelykoneiston alaisia, eivät voi ottaa osaa ajatteluun, koska kommentaariaatti pitää heidät riippuvaisina sosiaalisesta mielipiteistä ja tykkäämisistä. On siis selvää, että ihmisten keskuudessa pitäisi kiinnittää huomio sosiaalisen käsitteeseen, etenkin koulun yhteydessä. Lapsille ja nuorille tulisi opettaa arvokasta sosiaalista elämää, joka toisi heidän mielipiteisiinsä kehittyneen juonteen. Sillä yksityisten mielipiteiden tulee adaptiivisen tulkinnan kautta tulla objektiiviseksi todellisuudeksi kollektiivisen vastaavuuden sääntöjen mukaisesti. Monet ihmiset siis kelluvat subjektiivisten tunteiden ja mielipiteiden meressä ilman mahdollisuutta saada nautintoa puhtaasta ajatuksesta, koska se vaatii kehittynyttä aivotoimintaa. Totuuden tulkinnassa tulisi kiinnittää huomio siihen, miten asiakeskeisesti ihmiset argumentoivat, eli toisin sanoen, subjektiiviset toimintamallit ja niiden jakautuminen ihmisten kesken ei voisi olla päällimmäisenä. Erottelukapasiteetti on käsite, joka tarkoittaa sitä valmiutta mikä ihmisellä on erotella subjektiiviset mielipiteet totuuden alasta jättäen ne pois. Kapasiteetin suuruus taas merkitsee paljon siinä, kun ajatellaan miten altis tällainen ihminen on toimimaan totuuden hyväksi ja sosiaalisia tykkäämisiä vastaaan. Preferenssiautonomia taas tarkoittaa sitä, miten ihmisten ja yhteisöjen piirissä toteutuvat tietyt vapauteen ja vastuuseen liittyvät osa-alueet, sillä preferenssiautonomian tulee olla stabiilissa tilassa, koska kaartuminen jompaan kumpaan alueeseen, vapauteen tai vastuuseen, aiheuttaa ihmisyksilössä ja yhteisöissä epäsymmetriaa ja epätasapainoa. Onko jollakin siis arvoa itsessään, siten ettei sitä tarvitisisi johtaa johonkin toiseen arvokkaampaan asiaan? Voidaan sanoa, että sopua ja sopeutumista ihmisten piiriin tuovat asiat ovat arvokkaita ja niitä ei ainakaan tarvitse perustella millään ulkoisella päämäärällä. Kuitenkin on muistettava se, ettei sosiaalisuus aina ole pelkästään hyväntahtoista ja ehdotonta kohteliaisuutta ja sydämmellisyyttä. Sosiaalisuudella on myös tavallisesti se piirre, että siinä muodostetaan klikkejä ja samalla kun otetaan jäseniä ryhmään, niin samalla siitä suljetaan pois ihmisiä, joihin voidaan suhtautua psykopaattisessa yhteisössä julmalla ja alentavalla tavalla. Ihmisen suuntautuminen totuuteen ja oikeaan ajatteluun on tärkeä asia, jota tulisi korostaa etenkin kouluissa ja sen takia filosofiaa, eli viisauden rakastamista, tulisi ottaa opintosuunnitelman alaiseksi jo varhaisemmilta luokka-asteilta. Voidaan sanoa, että tietyt sisäiset ominaisuudet voivat olla ratkaisevia siinä, kun mietitään sitä, millaisia päämääriä yksittäinen ihminen voi toiminnallaan ja ajattelullaan tavoittaa. Esimerkiksi hyväntahtoisuus, uskollisuus, nöyryys ja vaatimattomuus ovat mielestäni ominaisuuksia, joita tulisi aina yksilössä kehua. Liiallinen omakehu ja egotismi ovat mielestäni ehdottomasti sellaisia asioita, jotka johtavat aina jonkinlaisen pahan tekemiseen toisia ihmisiä kohtaan. On kuitenkin sanottava, että jossain mielessä hyväksyn Adam Smithin teorian näkymättömästä kädestä ja siitä kuinka hänen mukaansa yksilöllinen päämäärien tavoittelu hyödyttää samalla koko yhteisöä ja yksilöiden joukkoa. On kuitenkin sanottava, että ihmiset voivat ajattelussa ja toiminnassa suuntatua toisia ihmisiä tai asioita kohtaan. On varmaa, että toisiin ihmisiiin suuntautuva toiminta aiheuttaa aina jonkinpuolista pahaa joitain yksilöitä kohtaan, ja sen takia siihen tulisi suhtautua etiikan teorioiden antamalla esimerkillä. Kuitenkin asiat ovat niitä kohteita, joita ajattelulla tulisi käsitellä, ja sen takia voidaan ajatteluun ja toimintaan antaa suurempi valtuutus, kun kyse on asioista eikä ihmisistä. Olen aina ihmetellyt sitä, miten jotkut ihmiset voivat nauraa toista kohden vaikka suoraan naaman edessä. Voikin olla niin, että tietyt feminiiniset tahot säätelevät sosiaalista elämää ja pitävät sitä itselleen sopivana, eivätkä he kykene tuomaan arvotukseen mitään eettisesti pitävää. Olen miettinyt sitä, onko minussa jotain vikaa, vai joutuvatko kaikki kokemaan samanlaista haukuntaa mm.: tyhmä, pieni, lyhyt, pummi, persereikä, köyhä, ruma, kehitysvammainen, näin muutamia mieleenjääneitä kirjatessa. Moraalinen absolutismi tarkoittaa varsin vanhentunutta käsitystä siitä, mitkä ovat etiikan ja moraalisuuden periaatteet. Absolutistit pitävät totena tiettyjä inmobilisoituneita käsitteitä ja ihanteita, jotka eivät tavallisesti muutu. Mielestäni voidaan sanoa, että sellaisia asioita koskeva ajattelu ja arvostaminen ovat kehittyneimpää kun ne kohdistuvat mahdollisimman objektiivisiin periaatteisiin ja asioihin ja eivät näin ollen ole liitteessä subjektiiviseen mielipidekoneistoon. Subjektiivisten mielipiteiden muuttuminen objektiivisiksi faktoiksi vaatii sitä, että ihmisten intersubjektiivisten eli ihmisten välisten asioiden kuljettamisesta vastaavien ominaisuuksien tulee olla oikeanlaisessa valmiustilassa.