Luovuus ja hulluus

Viime vuosina on tehty lukuisia tutkimuksia, mm. ruotsalaisen Karoliinisen instituutin tekemä tutkimus, siitä, kuinka hulluus eli mielenterveydelliset ongelmat ja luovuus liittyvät yhteen, eli ne ilmenevät monesti ainakin osittain, eli niiden välissä on perheyhtäläinen suhde, yhdessä. Tavallisesti lahjakkaat ja luovalla tavalla aikaansaavat ihmiset ovat erikoisia tai ainakin herättävät huomiota etenkin elämän sosiaalisessa ulottuvuudessa, eli toisten ihmisten keskuudessa. Minulla on aiheesta henkilökohtainen näkemys, koska minut on diagnosoitu hulluksi ja luovaksi joidenkin ihmisten piirissä todettu. Minun mielisairauteni on skitsoaffektiivinen häiriö, joka kuuluu skitsofrenisten ongelmien kirjoon, vaikka on siinä lievemmällä puolella. Pahimmalla hetkellä se tuntuu siltä kuin keuhkot olisivat halpaantumassa, mutta sitten jostain yllättäen lörähtää pierunhajuista ilmaa joka saa uudestaan kivun tulemaan esiin. Lääkityksellä skitsoaffektiivisen häiriön saa pysymään kurissa, mutta luulen lääkiryksen aiheuttavan tiettyjä invalidisoivia oireita, kuten luovuuden helliintymisen ja sukupuolisen vuorovaikutuksen halun puutteen. Minä olen ollut kaksi kertaa mielisairaalassa, joista toisesta on onneksi jo miltei kuusi vuotta. Luovuus ilmeni etenkin toisella kerralla siten, että kirjoitin sairaalassa päiväkirjaa, proosaa, lyhyitä kertomuksia, novelleja ja aloitin kaksi erillistä näytelmää, joista toinen sijoittuu mielisairaalaympäristöön. Toisella mielisairaalakerralla koin hoitohenkilökunnan taholta välinpitämättömyyttä ja vääristelyä. Aivan kuin se, että on jo aiemmin ollut hoidossa, oikeuttaisi sen, että toisella kerralla ihmistä voitaisiin kohdella epäinhimillisemmin. Huoneessani oli kaveri, joka mm. hajotti tietokoneensa osiin ja kokosi sen sen jälkeen uudelleen, ja hän kertoi olleensa hoidossa seitsemän kertaa. Hänkin kirjoitti ja luki etenkin ulkomaista kaunokirjallisuutta. Näistä kokemuksista on tullut mieleeni ajatus, että mielenterveysinstituutioiden tulisi olla nykyistä inhimillisempiä ja hoitoa tulisi siirtää enenevämmässä määrin avohoidon puolelle, pois suljetuilta osastoilta, joiden tulisi olla hoidon vaihtoehto vain äärimmäisen vaikeissa tapauksissa. Tavallisimmat mielenterveysongelmien lajit, jotka mainitaan yhteydessä taiteelliseen tai tieteelliseen luovuuteen ovat skitsofrenia ja muut skitsofrenian kirjon sairaudet, maanisdepressiivisyys, mielialahäiriöt kuten erilaiset masennus- ja ahdistushäiriöt, sekä erilaiset alkoholi- ja päihderiippuvuudet. Esimerkki skitsofreenisestä luovan alan työntekijästä on matemaatikko ja peliteorian sosiaalisen sovellettavuuden merkittävä kehittäjä ja Nobel-palkinnon saaja John Nash. Masennuksesta kärsi esimerkiksi merkittävä Bloomsburyn piirin kirjailija ja ensimmäisiä merkittäviä naiskirjailijoita ollut, englantilainen Virginia Woolf, joka teki itsemurhan kokoamalla kolttunsa taskuihin kiviä ja astelemalla jokeen. Alkoholismista ja päihteiden väärinkäytöstä on lukuisia tapauksia, se on taiteilijoiden kohdalla enemmänkin sääntö kuin poikkeus, mutta kirjailijoista viinamäen mieheksi voidaan mainita etenkin Ernest Hemingway, joka myös teki itsemurhan, sillä sehän on tutkimusten mukaan ainakin kaksi kertaa todennäköisempää taiteilijoiden keskuudessa verrattuna niin sanotusti tavallisiin ihmisiin. Maanisdepressiivisyys, joka siis tarkoittaa sitä, että ihmisen mielentilat vaihtelevat syvimmän epätoivon alhon ja korkeimman onnellisuuden välissä, on sairaus, josta kärsi esimerkiksi amerikkalainen kirjailija David Foster Wallace, joka teki myös itsemurhan. On tutkittu että esimerkiksi kirjailijoiden keskuudessa tietyt mielenterveysongelmat ovat kaksi kertaa yleisempiä kuin ns. tavallisten ihmisten keskuudessa. Tietyt mielenterveysongelmat kulmiutuessaan skitsofreniaan, tarkoittavat sitä, että tällaisen ihmisen aivot eivät suodata tavallisen ihmisen aivojen tavoin niin suurta informaatiomäärää pois vastaanotetusta ärsykemäärästä, ja tämä antaa mahdollisuuden siihen, että tietyt tiedon tasot ja erilaiset asia-assosiaatiot saavat roolia tällaisten ihmisten ajattelussa, ja taiteilijoiden tärkein tehtävähän on saada ihmiset ajattelemaan uudella tavalla ja näyttää ihmisille erilaisia asioiden yhteyksiä ja erilaisia tapoja ajatella. Salvador Dali on sanonut aikanaan, että ”ainoa ero minun ja hullun ihmisen välillä on se, että minä en ole hullu”, eli hän tarkoittaa tällä sitä, etttä ihminen voi saada käytökselleen sosiaalista hyväksyttävyyttä menestymällä sellaisessa luovan alan lajissa, jolla hänellä on rahkeet menestyä. On myös todettu että usein menestyminen luovalla alalla on liitteessä ihmisen sukuun, jossa tavallisesti voi ilmetä sellaista, että mielenterveysongelmaisen ihmisen lapsesta tai lapsenlapsesta tulee menestynyt luovalla alalla tai vaihtoehtoisesti luovalla alalla menestyneen ihmisen lapsesta tai lapsenlapsesta tulee mielenterveysongelmainen tai sitten jatkaa esivanhempiensa taiteellista lahjakkuutta. Kuitenkin voidaan sanoa, että monesti tietyissä suvuissa ja sukupiireissä voi vallita joko tiedostettu tai tiedostamaton hyväksyntä sen suhteen millä tavalla ihminen voi tai saa toimia ja sen takia luovuus ja hulluus muistuttavat toisiaan koska molemmissa niissä aivot toimivat toisiaan muistuttavalla tavalla. Tämän takia mielenterveysinstituutioisssa tulisikin korostaa nykyistä enemmän taideterapian roolia ja nimen omaan sen tulisi olla vapaata ja kokeilun mahdollisuuksia korostavaa taideterapiaa. Eli kaiken tämän taustalla on ihmisaivoissa ärsykkeitä vastaanottava ja suodattava talamus, joka hullujen ja luovien tapauksessa ei jätä vastaanottamatta tavallisen ihmisen aivoihihn verrattuna yhtä paljon informaatiota, joka antaa luovan tai hullun ihmisen aivoille enemmän yhteyksiä haettavaksi eri asioiden välillä. Eli voidaan sanoa, että mitä enemmän ärsykkeitä tulee tietoiseen käsittelyyn, sitä suurempi todennäköisyys on siinä, että tällainen ihminen voi saavuttaa jotain suurta taiteessa, tieteessä tai kirjallisuudessa.