Runo

Etkö tiedä mitä juuri teit

vastuun itseltäsi veit

me kaikki olemme vastuussa kaikesta

koska vastuuta ei harrasteta vain kerran kuukaudessa

olet vastuullinen kaikille koska voit itse valita

ei tekemättä jättäminen onneasi palauta

meidän eurooppalaisten tulisi luoda uusi etiikka

joka määräili vakaata kuten pölkylle

miksi jättäisit tekemästä pahaa on kaikkialla

istun ja mietin miksi kansat kyllästyvät

ei tnnne sitä että yksilö tulee ennen yhteisöä

nosta perseesi ylös ja tee jotain asialle

jotta siäkin voisit olla uskollinen tominnalle

Runo

Jalot ja suuret suvut sammuvat
koska kaikki toistuvasti heitä päin ampuvat
olet sukusi viimeinen koska
sukujen sammuminen nostaa erään
suuren miehen jota kohti juostaan perään
olet voittanut kilpailusi kun se
mihin et voi laskea kuuluvasi, ne
he nostattavat sinun eväsi ylös
vaikka samaan aikaan itse ovat pimeys
sinun mahtava älysi ja ilmaisukykysi
kirjoittaa tälle suvulle nekrologisi
Oi esivanhemmat, suuret miehet ja upseerit
antakaa minulle anteeksi
koska minun jälkeeni mikään ei ole tarpeeksi

Runo

Puhuja: tavallinen nuori nainen

 Olet niin kova kun otat minut
ja kohtelet kuin paskaa
mielestäni se on ennen muuta hauskaa
Olen sulle kuin näkymätön pyyhe
Mikä on siinä se syy se
Nainen rakastaa vain pahoja poikia
noita suuria etiikalle paskat haistattavia
kun minä jaan tavaraa
ei silloin tarvita miehen mieltä avaraa
Ja on parasta ettet puhu paljon
koska kaikki luulee - se on ajattelija arvon
Nainen arvostaa sitä jos mies alistat
ilkut muita ja miekkaasi toisia vastaan kalistat

Tieto arvona ja periaatteena

Tieto tarkoittaa tavanomaisesti todistettua informaatiota totuudesta jota tarkastellaan ja josta haetaan tietoa. Tietoa voidaan perustella tavanomaisesti tieteenfilosofian välineillä kuten induktiolla ja deduktiolla, joista ensimmäinen perustuu analyyttisiin aposterioirisiin arvostelmiin ja toinen synteettisiin aprioriarvostelmiin. Deduktio siis tekee arvioita asioiden sisällä, esimerkiksi Sokrates on ihminen → Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia → Sokrates on kuolevainen. Induktio tarkoittaa tiedon saamista ulkomaailmasta tekemällä yksittäisiä havaintoja ja muodostamalla niistä päätelmiä, esimerkiksi kaikki nähdyt joutsenet ovat valkoisia → kaikki joutsenet ovat valkoisia. Muita tietämisen muotoja ovat esimerkiksi intuitiivinen tietäminen, jossa korostetaan ihmisen sisäisiä ominaisuuksia ulkoisee keskittyvä rationalismin sijaan, sekä arvotunnetietäminen, eli tiedollisten arvostelmien teko subjektiivisesta havainnosta objektiiviseksi muuttuvista arvotunteista. Sitä prosessia, josta tietoa syntyy ja jossa uutta tietoa voidaan käyttää pohjana uudenlaisen tiedon perustelemiseksi, voidaan kutsua tietämistoiminnaksi ja toisaalta myös fallibilismiksi eli aikaisempia totuuksia torjuvaksi. Tietäminen vaatii siis jonkinlaista pseudopragmatiikkaa, siinä mielessä, että tieto vaatii totuutta ja tietoa sen toiminnasta mutta kuitenkin tieto on itseisarvo tässä toiminnassa eikä itse toiminta. Tieto siis on välitettyä informaatiota todellisuudesta tai parhaimmassa tapaudessa totuudesta, sillä todellisuus on totuutta vähäarvoisempi, koska sen muodostelemiseen osallistuvat ihmiset. Voidaan siis tieteen sijaan puhua todellisuudesta enemmänkin suhteessa yhteiskuntaan kuin siihen, koska tiede perustuu etenkin informaatioon totuudesta. Voidaan tietysti ajatella sitä, mikä on välittäjän rooli totuudesta saatavan tiedon saavuttamisessa. Tämän takia ihmisten tulisi opetella jo koulussa asioiden erottelua ihmisperäisestä informaatiosta. Tämä vaatii reipasta ja innokasta tutkijahenkeä. Tiedon vastakohta on luonteeltaan sellaisen entiteetti, jossa korostuvat ihmiset ja ihmisten muodostamat yleiset ja julkiset mielipiteet, jotka eivät todellisuudessa ole minkäänlaisia tiedon lajeja, koska niissä nuo totuutta jäljittelevät muodot ovat kokonaan häilyviä varjoja a jokaisen ihmisen ennakkoluuloista johtuvia. Erottelun todellisen totuuden ja ihmisten muokkaaman todellisuuden välillä tekee ihmisten tietämistoimintaan liittyvä erottelukapasiteetti, joka on ihmisessä eniten tietoa ja asiaperäisyyttä korostava väline. Erottelukapasiteetti siis tarkoittaa ihmisen kykyä erotella totuutta ja julkista mielipidettä. Voidaan siis sanoa, että tutkijoilla erottelukapasiteetti voi olla korkeimmassa potenssissaan. Tieto arvona on monesti pelkkää retoriikkaa ja suunsoittoa. Se voi monesti tuottaa arvoperäistä kieltä, joka ei useimmin perustu todellisuuteen eikä etenkään tieteelliseen todellisuuteen. Kun tietoa pidetään arvona, arvostetaan siinä silloin etenkin sen seurauksia. Se siis sisältää monesti silloin implikaatioita jollekin asiantilalle, johon toiminnan suunnittelu on jo perustunut. On siis kysyttävä, voiko tiedon arvona pitäminen olla falskia, eli jollain tavalla totuutta välttelevää. Mielestäni se voi olla falskia, jos se sotketaan yleiseen mielipiteeseen, koska tavallisesti ihmiset eivät pidä tietoa minkäänlaisen arvon periaatteena. Tiedon arvona pitäminen voi olla falskia myös silloin jos toiminta ei ole tietoa kunnioittavaa. Kun tietoa pidetään periaatteena, silloi sitä arvostetaan itsenään, ja silloin sitä voidaan kutsua esimerkiksi toiminnalliseksi tiedoksi, koska se sisältyy tietoa periaatteena kunnioittavan ihmisen toimintaan huolimatta siitä millaiset toiminnan seuraukset ovat, ja onhan toki niin että esimerkiksi tieteessä tai taiteessa lopputulosta ei useimmin tiedetä, ennen kuin tietoa käytetään periaatteena. Kun tietoa käytetään periaatteena silloin toimitaan tiedon osoittamalla tavalla, eikä tavoitella minkäänlaista seurausta ensisijaisena päämääränä. Voidaan siis sanoa, että tiedon arvona pitäminen tavoittelee etenkin jotain tiettyä ensisijaisesti määriteltyä päämäärää. Kun taas tiedon periaatteena pitäminen tavoittelee tietoa apuna käyttäen jonkinlaista uutta tietoa, johon seuraava toiminta voidaan perustaa. Tietoa ei pidetä periaatteena sellaisissa piireissä, jotka ovat mentaliteetiltaan laiskuuteen taipuvaisia. Tiedon siis katsotaan noissa piireissä vaativan liikaa, ja monesti se johtuu siitä, että tällaisilla ihmisillä ei ole älyllistä kapasiteettia pitää tietoa periaatteena. Se ei myöskään aina sovellu kaikille ihmisille periaatteena myös muista syistä kuin viitseliäisyyden puutteesta tai tyhmyydestä. Muu syy voi sisältyä esimerkiksi siihen, että jotkut ihmiset tekevät luontaisesti erotuksen toiminnan ja teorian välillä, jossa niillä ei paralleelisuudesta huolimatta ole minkäänlaista interaktiivisuutta, vaikka nimenomaan sitä pitäisi olla. Tietoa tulisi pitää periaatteena etenkin siellä, missä arvioidaan ihmisten tai yhteisöjen päämääriä, On mielenkiintoista miettiä sitä, miksi ihmiset ovat puolueellisia tehdessään arvioita tai havaintoja. Yksi osa-alue yhteiskunnassa, joka ei aina kunnioita asiaperäistä todellisuutta on politiikka, joka monesti muuttuu ihmisten vallanhimon ja mukavuudenhalun takia korruptoituneeksi nepotismiksi, jossa tärkein painotus on poliitikkojen persoonoilla, kuin minkäänlaisella kansan valitseman virkamiehen oikeutuksella ja velvollisuudentunnolla äänestäjiä kohtaan. Tieto periaatteena on tärkeä myös etenkin tieteessä ja kulttuurissa. Tietoa periaatteena pitävän on päästävä eroon mukavuudenhalustaan ja omista provinsiaalisista liitteistään, jotka useimmin vain hidastavat yksilön pääsemistä tekemisiin totuuden kanssa. Mutta tieto periaatteena on etenkin tarpeellista myös siinä, kun syntetisöidään uutta tietoa aiemmin saadun tiedon perusteella. Mutta uuden tiedon hankkimisella on myös voitava pyrkiä aiemmin saadun tiedon kyseenalaistamiseen. Ihmiset ovat siis puolueellisia etenkin sen takia, koska monet ihmiset elävät jatkuvasti manipuloiden ja antavat toisille ihmisille oikeuden manipuloida itseään. Se perustuu ajatukselle siitä, että tällaisella toiminnalla ihmiset uskottelevat saavansa itselleen palkinnon manipuloinnista. On selvää, että lapset oppivat manipuloinnin jo koulussa eivätkä suinkaan suhtaudu toisiinsa tasa-arvoisesti. He siis muodostavat kaverihierarkioita, joilla on välittömästi enemmän oikeuksia kuin toisilla, koska kiusaajavietti on voimakas ihmisissä, jotka ovat luonteeltaan pahoja.. Tällainen jengitoiminta kertoo mielestäni rikollisesta ajattelutavasta, minkä takia tällaiset juntit tavallisesti tulevatkin varsin vaatimattomista taustoista, eikä heistä tule maailmassa mitään. Kiusaajat on laitettava koulukoteihin, tapahtui kiusaaminen sitten millä asteella koulua hyvänsä. Ihminen joka on puolueellinen suhteessa tietoon, arvostaa etenkin ihmissuhteita enemmän kuin itse suhdetta asioihin, jonka pitäisi olla hienoin ja rauhallisin tapa suhtautua asioihin. Asiaperäinen suhtautuminen vaatii etenkin tiettyjen ihmistä leimaavien ja hänen toimintaansa ohjaavien tunteiden poistamista. Henkinen kasvu vaatii yksinäisyyttä, johon suurempi osa ihmisistä ei voi koskaan tottua ja näin ollen kasvaa henkisesti.

Tulkinnasta ja tulkinnallisesta mielivallasta

Tulkinta ja tulkitseminen tarkoittavat jonkin asian tai jonkun ihmisen käytöstä, toimintaa ja ajattelutapaa koskevaa selvyyteen pääsyä. Se voi monissa tapauksissa olla puolueellista silloin, kun kyseessä on tulkintatilanne, jossa ihmisten täytyy kilpailla toisten kanssa. Tavallisesti ihmiset tulkitsevat ihmisiä ja asioita sen mukaan, miten laaja heidän maailmankatsomuksensa ja ihmiskuvansa on. On hyvin tavanomaista yhtenäistää toiminnan kohdalla sitä koskemaan jonkinlaisia yleisiä toimintamalleja, jotka voivat löytyä köökkipsykologiasta, seksuaalisista haluista ja myös kovasta tieteestä. Sattuma on David Ruellen kirjan Sattuma ja kaaos mukaan läsnä kaikkialla ihmiselämässä, joka implikoi sen, että missään yhteydessä ei voida tehdä vedenpitäviä arvioita ihmisistä ja asioista ehdottomalla tavalla. Tässä on huomattava se, että tulkinta voidaan usein ohittaa, kun ihminen ottaa vapauden vastaan ja kun yksilöille tarjotaan enemmän mahdollisuuksia ekspansoitua tässä yhteiskunnassa. Tulkinta kuuluu siis etenkin valinta ja arviointitilanteisiin. Kuitenkin valetulkinta, jossa ihmiselle annetaan tietty määre pelkästään toisten ihmisten takia, ei ilmaise usein kovinkaan tarkkaa totuutta. Ihmiselle on annettava kaikki mahdollisuudet kasvattaa itseään ja laajentamaan maailmankatsomustaan ja ihmiskuvaansa. Tulkinta ja arvostelu tapahtuvat ihmisen maksimointiavaruudessa, jota ymmärtämällä voidaan huomata se, että kaikki tulkinnat eivät ole täysin kattavia, ja ihmisen ominaisuudet maksimointiavaruudessa eivät kaikki sijaitse samassa positiossa. Indeksaalinen tulkinta sijoittaa ihmisen toimintansa perusteella tiettyyn positioon, josta nousee tulkinnan edellytys, joka on arvon tai ominaisuuden maksimointi. Se tarkoittaa sitä, että ihmisen ominaisuuksia tulkitsemalla saadaan selville sellaiset ominaisuudet, jotka voidaan asettaa maksimointiavaruuteen, maksimointi muuten tarkoittaa sitä, että viemällä joku ominaisuus korkeimpaan potenssiin, niin voidaan piirteitä vertaamalla havaita se, ettei tulkinta perustu totuuteen, sillä vain pieni osa ihmisistä on niin yksikanavaisia, että heissä ominaisuus näkyisi maksimointiavaruuden äärimmäisillä rajoilla. Tulkinta on siis tietynlainen arvostelma, jossa pyritään saamaan selitys jollekin asialle, joka vaivaa jonkin ihmisen tai yhteisön mieltä. Kuitenkin tulkinnassa voidaan myös joskus olla pahansuopia ja ilkeitä, ja nimittää jotakin ihmistä tietyllä derogatorisella termillä pelkästään sen takia, että nämä ihmiset haluavat kokea itsensä paremmaksi kuin mitä tällaisen haukkumisen kohde on. Tästä voidaan havaita se, että tulkinta voi joskus olla hyvinkin subjektiivista ja pelkästää tulkitsijan henkilökohtaiseen tunne-elämään liittyvää horinaa. Sitten on tarpeellista hieman ymmärtää sitä, kenelle tavallisesti annetaan eri asioissa valta arvostella asioita. Kaikki varmasti havaitsevat sen, että etenkin sukupuoliasioissa oikeus tulkintaan annetaan lähinnä naisille miesten tunteiden kustannuksella. Naisilla on suorastaan jonkinlainen monopoli seksi- ja tunneasioissa. Monesti oikeus tulkintaan annetaan sellaisille ihmisille, joita muut ihmiset kunnioittavat, vaikka kunnioitus voi olla peräisin myös monesta negatiivisesta tunteesta, ja on siis noiden tunteiden johdannainen, eikä suoraan ihmisen arvoihin liittyvä toimi. Kuitenkin tuollaisessakin tilanteessa valla sijainnin oletus voi olla perusteetonta, koska ihmiset monesti ihastuvat keisarin hienoihin vaatteisiin, eivätkä helpolla voi antaa arvostusta suoraan jollekin ominaisuudelle ilman välittäjää. Tulkintaan siis usein johtaa etenkin falskeilla perusteilla noussut itsetunto ja tulkittavien laumahenki. Voidaan sanoa, että tulkinnass on tietynlainen toiminnan henki, josta voidaan havaita, että ilkeät tulkitsijat eivät luota tasa-arvoon vaan taustalla on aina jonkinlainen sosiaalinen hierarkia. Hierarkiaan liittyy sekin, että monesti sellaiset ihmiset, jotka katsovat oikeutetusti tai virheellisesti olevansa jonkun niskan päällä antavat monesti hanakasti arvioita esimerkiksi lähipiirinsä ihmisistä, jotka eivät ole yhtä korkealla sosiaalisessa hierarkiassa. Tämä poikkeavuus itsetunnossa ja sen liitteessä tulkintaan, on tekijä, jossa tarvitaan todellisuudessa jonkinlainen kohonneen itsetunnon aiheuttama varjotodellisuus, jotta tällainen ihminen sallii itselleen toisten ihmisten arvostelun. Tulkinta voi monesti olla myös selvyyteen pääsemistä omista tunteistaan, jolloin ihminen projektoi omia tunteitaan ulkoiseen, minkä takia se on täysin subjektiivinen ja järjenavastainen tapa tehdä arvioita tai tulkintoja. Eli on tärkeää kysyä myös tässä yhteydessä sitä, miten tavalliset arkipäivän tulkintatilanteet voivat johtaa tulkinnalliseen mielivaltaan. Mielivallassa ei oteta huomioon ainakaan sellaisen ihmisen tietoisuutta, jonka ominaisuuksia ja tapoja arvostellaan. Tulkimta muuttuu mielivallaksi myös silloin, jos vallan sijainnin oletus epäonnistuu, joka voi johtaa kaikenlaisiin epäoikeudenmukaisuuksiin. Tulkinnallista mielivaltaa on myös se, jos jätetään huomiotta ihmisen tietyt kvalitatiiviset ominaisuudet, koska monesti tulkitsijoilla ei ole riittävää kyvykkyyttä osoittaa arvostuksen tunnetta toiselle jostain asiasta tai hän ei välttämättä esimerkiksi kateuden vuoksi pysty tai halua esittää kunnioitusta toiselle ihmiselle, joka vielä on mahdollisesti sosiaalisessa hierarkiassa arvostelijan alapuolella. Sellainen on myös tulkinnallista mielivaltaisuutta, jos poimitaan ihmisestä tai asiasta vain yksi puoli tai ominaisuus, jonka perusteella tällaisen ihmisen koko persoona saisi muotonsa vain yhdestä asiasta.

Sosiaalinen liberaalisuus ja kulttuurinen konservatismi

Sosiaalinen liberaalisuus merkitsee sitä, että vähemmistöissä nähdään hyödynnettäviä voimavaroja, minkä takia vähemmistöille halutaan antaa tietty määrä elämää helpottavia vapauksia ja oikeuksia. Nykyaikainen yhteiskunta ei anna kaikille vähemmistöille riittävästi vapauksia esimerkiksi sen kautta, että he voisivat kokea tyydytystä omasta sosiaalisesta elämästään ja sosiaalisesta piiristään. Monestihan vähemmistöjen vainoaminen tarkoittaa nimenomaisesti sitä, että he eivät voi saada tyydytystä sosiaalisesta elämästään, koska yhteiskunta rajoittaa heidän sosiaalisen toiminnan piirinsä niin rajoittuneeksi. Sosiaalinen liberaalisuus tarkoittaa myös sitä, että siinä hyväksytään ihmisten toiminta riippumattomina yksilöinä, jolloin liian laaja ahdistava ja tarpeeton pakottavien obligaatioiden verkko ei ahdista ihmisiä. Tässä on kuitenkin huomioitava se, millaisia vähemmistöjä voidaan kutsua niin sanotusti kehittyneiksi vähemmistöiksi, joista voi olla hyötyä yhteiskunnalle ja taloudelle. Kehittyneiden vähemmistöjen tukeminen edistää ihmisten onnellisuutta, josta voi olla etua yhteiskunnalle. Epäkehittyneille vähemmistöille ei voida antaa yhtä paljon vapauksia kuin kehittyneille vähemmistöille. Mielestäni telaketjufeministit ja matalamman elintason maista tulevat maahanmuuttajat edustavat suorimmassa mielessä epäkehittynyttä vähemmistöä, joita ei suuremmin yhteiskunnassa tarvitse hyväksyä. Kehittyneiksi vähemmistöiksi voidaan varmasti tulkita ainakin seksuaaliset vähemmistöt. Yhteiskuntaa tulisi ohjata siihen suuntaan, että siinä kunnioitettaisiin yhtäläisessä määrässä sekä yksilöä että yhteisöä. Nämä kaksi käsitettä pitää nähdä suhteessa toisiinsa, koska ilman vertailua ne ovat sisällöttömiä. Ideaalisimmassa yhteiskunnassa arvoja pitäisi arvostella uudelleen jatkuvasti ja miettiä sitä, miten käytännönmukaisia ne ovat suhteessa yhteiskunnan historiaan ja sen nykytilaan. Kulttuurinen konservatismi tarkoittaa asennetta, jossa pyritään suojelemaan sellaisia institutionaalisia rakenteita, jotka perustuvat ympärillä olevaan kulttuuriin ja jotka voidaan tulkita hyviksi ja suojelemisenarvoisiksi rakenteiksi. Kulttuurinen konservatiivisuus siis tarkoittaa sitä, että siinä pyritään säilyttämään hyvää etenkin yhteiskunnallisella tasolla. Kulttuurinen konservatismi tarkoittaa asennetta, jossa arvostetaan historiaa ja sen aikana kehittyneitä instituutioita. Siinä siis kunnioitetaan tiettyjä rakenteita. Kuitenkin konservatismin tulee myös joustaa, jotta sosiaalinen liberaalisuus ja yksilönvapaudet voisivat toteutua yhteiskunnassa. Konservatismia ei siis voida harrastaa ja edistää suvaitsevaisuuden kustannuksella. Margaret Thatcher mainitsi aikanaan puheessaan, että ei ole olemassa sellaista asiaa kuin yhteisö. Mielestäni yhteisö on kuitenkin olemassa, vaikkakin Thatcherin pointti olikin siinä, että yksilöiden tulee olla etusijalla suhteessa yhteisöön. Kun mietitään onko kulttuurisen konservatismin ja sosiaalisen liberalismin välillä ristiriita, niin voidaan yksinkertaisesti mainita, että suurin ongelma on siinä, miten yhteiskunnalliset instituutiot ja rakenteet voidaan sovittaa yhteen yksilön ja yksilöiden vapauden kanssa. Ne voidaan sovittaa yhteen kunnioittamalla kulttuuria samalla kun arvostellaan arvoja uudelleen sen sisällä. Kehittyneet vähemmistöt ovat tässä tärkeässä roolissa ja he voivat hyvin osallistua kulttuurin muodostamiseen yhteiskunnan sisällä. Ideaalisessa yhteiskunnassa siis pitäisi edistää yksilöiden vapauden maksimointia. Yksilöiden vapauden tulee joka asiassa olla etusijalla. Tällaisessa yhteiskunnassa siis annetaan yksilöille riittävä vapaus, minkä lisäksi säilytetään hyvät kulttuurin osiksi tulleet rakenteet. Siinä tulisi siis myös sallia arvojen uudenlainen arvosteleminen.Yhteiskunnan tulisi siis uudistua uudelleen sen läpi kulkevien ihmisten kautta, ja tässä kehittyneet vähemmistöt ovat tärkeässä asemassa siinä, kun osittain heidän kauttaan mietitään yhteiskunnassa sitä, miten yksilöiden vapautta voitaisiin entisestään maksimoida ja edistää. Valtatasapainoa tulisi tarkkailla jatkuvasti ja tehdä sen mukaisia päätöksiä, jotta yhteiskunnan toiminta olisi mahdollisimman vaivatonta, ja että sen sisällä olevat ihmiset voisivat olla tekemisissä toistensa kanssa mahdollisimman vaivattomasti. Mielestäni politiikassa voi edustaa samanaikaisesti sekä sosiaalista liberaalisuutta sekä kulttuurista konservatiivisuutta. Tämä edellyttää yksilön vapauden ja yksilön mahdollisuuksien havaitsemista hyvien kulttuuristen rakenteiden sisällä. Arvojen uudelleentarkistamisella oltaisiin koko ajan tietoisia siitä, mitkä kulttuuriset rakenteet ovat hyviä, ja mitä voitaisiin tehdä sen eteen, että yksilöiden vapaudet ja oikeudet voisivat toteutua yhteiskunnassa.

Paradokseja

Olen aina pitänyt violetista väristä. Sehän symboloi aatelia, kuninkaallisuutta ja luovuutta. Jo ensimmäisellä luokalla koulussa minulla oli ainoana violetti pyyhe, koska olin sanonut lempivärikseni violetin. Myöhemmin olen kokenut violetin värisen vaatteen päälläni äärimmäisen mukavaksi. Se tietyllä tavalla sivelee ja rauhoittaa minua. Monet pitävät violettia seksuaalisten vähemmistöjen värinä. Kuitenkin sen värisiä sotilasunivormuja oli Euroopassa käytössä vielä 1800-luvulla. Hyväksyn seksuaalisten vähemmistöjen oikeuden avioliittoon ja lapsen adoptointiin ja hedelmöityshoitoihin. Katson että sosiaalinen liberaalisuus on tärkeä asia jokaisessa yhteiskunnassa ja kaikissa niissä on hyväksyttävä seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet samalla tavalla kuin kaikkia muitakin ihmisiä suvaitaan. Kansanpuoluetta ja liberaaleja äänestäneet isän puoleiset isovanhemmat ovat osoituksena tästä. Esimerkiksi isoäitini on aina suhtautunut suvaitsevaisesti etenkin paikallisessa mediassa näkyvää Marja-Sisko Aaltoa kohtaan ja aina paheksunut sitä kohtelua, jonka hän sai osakseen entisen imatralaisen seurakuntansa osalta. Mielestäni tällaisia asioita on voitava sanoa ääneen vaikkei kuulukaan seksuaaliseen vähemmistöön. Minä en kuitenkaan ole homo, vaikka nautinkin enemmän miesporukassa olemisesta.

Nykypäivänä ihmiset kuvittelevat henkisyyden tarkoittavan hengellisyyttä tai jotain outoa transsendentaalista itsensä maallisten ihmisten päälle nostavaa tekotodellisuutta. Ihminen voi kuulua kirkkoon ja edustaa tiettyjä kulttuurin kautta tulevia kristillisen ajattelun piirteitä olematta kuitenkaan jonkinlainen körttiläinen/ääriuskovainen. Jos kaikkia kristillisen ajattelun piirteitä ja niitä julkituovia ihmisiä aletaan nimitellä uskovaisiksi, ollaan menty kauas siitä todellisuudesta ja siitä hyvästä todellisuudesta joka vielä aiemmin vallitsi yleisesti ihmisten keskuudessa. Itse en ole houkutuksesta huolimatta koskaan liittynyt Vapaa-ajattelijoiden liittoon, koska he katsovat kaiken uskonnollisen, esimerkiksi jos yksilö kuuluu kasteensa kautta saatuun kirkkokuntaan, olevan kielteistä ja ajattelun kieltävää. Suoraan sanoen mielestäni kirkkoon kuuluminen lähennyttää ihmisen omaa kulttuuriaan kohtaan, ja samalla ne jotka ovat ateisteja, harrastavat vain uskonnon negaatiota, jonka pointti on kuitenkin ”uskominen” ja uskominen siihen ettei Jumalaa ole.

On huvittavaa havaita, että joillain alueilla ihmiset uskovat, että kaikki markkinatalouteen luottavat tai kaikki suomenruotsalaiseen sukuun liittyvät ovat äärimmäisen rikkaita. Uskollisuus kulttuurille ja opiskelun kautta tullut käsitys siitä, mikä on paras yhteiskuntajärjestelmä, eivät kuitenkaan aina tarkoita sitä, että tällainen ihminen haluaisi vain kantaa huolta omista provinsiaalisista pyrkimyksistään. Minun sukuni on osittain suomenkielinen, mikä on korostunut suvun historiassa myöhempänä aikana ja osittain ruotsinkielinen, joka piirre on säilynyt menneistä ajoista. Vaikka lapsuudenkodissani puhuttiin suomea, ei minulla ole mitään ruotsinkielisyyttä vastaan. Samoin vaikka lapsuudenkodissani oltiin ylempää keskiluokkaa, ei minulla ole mitään suuren taloudellisen pääoman kasvattamista vastaan, koska tuo mahdollisuus on sallittava kaikille ihmisille.

Olli von Becker

YTM