Luovuus, luovuus ja luovuus

Mielestäni suurin osa nykyään ihmisvoimalla tehtävistä töistä voitaisiin korvata automatisaation ja keinoälyn kehittymisen avulla. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa alettaisiin arvostamaan luovuutta ja luovuuden alkukohtaa eli boheemisuutta, jos ihmisten tulisi käyttää luovuuttaan ja nähdä vaivaa oman erikoistumisensa ja työpaikan hankkimisen yhteydessä. Boheemisuus tarkoittaa erikoista ja epätavallista elämäntapaa, jossa tällainen ihminen toimii ja tekee töitä etenkin silloin, kun hänen luovuutensa sitä vaatii. Luova joutilaisuus on sitä, mitä pitäisi tavoitella, koska uudenlaiset ideat eivät pomppaa päähän niin, että niitä voisi tallentaa ylös 24/7.

Lukioiden yksityistämisellä ja opetussuunnitelman uudelleenjärjestelemisellä tai suoranaisella poistamisella.voitaisiin antaa oppilaille enemmän tilaa harrastuksien ja erikoistumisalansa mukaisten töiden kanssa. Mielestäni yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tulisi tehdä enemmän yhteistyötä toisen asteen koulujen kanssa siitä, että yhteiskunta ja elinkeinoelämä voisivat tarjota oppilaille jo lukioiässä oman alansa töitä. Erikoistuminen on tärkeä asia, ja siihen tulisi pyrkiä jo lukiossa.

Ne jotka menettäisivät yksinkertaiset työtehtävänsä voisivat alkaa kouluttamaan itseään uudelleen ja etenkin jotkut heistä voisivat kouluttautua oman alansa asiantuntijoiksi, sillä tätä ihmisten ryhmää tulisi nykyaikaisessa yhteiskunnassa kasvattaa. Perustulon käyttöön ottamisella monet ihmiset voisivat saada kohtuullisen toimeentulon siitä huolimatta onko tällaisella ihmisellä töitä vai ei, ja tällainen ihminen voisi hyvinkin toimia harrastuksensa mukaan erilaisissa yleishyödyllisissä tehtävissä, joista saatu rahallinen tulo ei ole suuri. 

Yhteiskunnan vaalilauseiksi tulisi ottaa itsenäinen oppiminen ja asiantuntijuus. Thomas Kuhn kirjoitti aikanaan, että tieteen kehittyminen koostuu tieteellisistä vallankumouksista ja normaalitieteen aikakausista, joissa ensimmäisessä ihmisiltä vaaditaan innovatiivisuutta ja luovuutta, ja toisessa vaaditaan fakki-idiotismin mukaista pikkusieluista näpertämistä, joka sopii hyvin koulumestareille ja luovuudeltaan matalalla asteella oleville. 

Yhteiskunnassa kehitettäisiin uudenlaisia tapoja suhtautua elämän osa-alueisiin kun siinä korostettaisiin innovatiivisuutta, idearikkautta ja luovuutta. Boheemisuuskaan ei välttämättä assosioidu pelkästään Pentti Saarikosken kirjoihin, joita lukiessa henki alkaa haista viinalle. Boheemeista tulisi oppia enemmänkin asenne työntekoon kuin asenne viinanjuontiin. Boheemisuudessa korostetaan sitä, että tiettyinä aikakausina aika menee sellaisiin asioihin, jotka tuovat tyydytystä, ja toisinaan sellaisiin asioihin, jotka edistävät hänen käsitystään taiteen tai tieteenalansa kehittämisestä omilla lahjoilla eli luovaan toimintaan. 

Tällaisessa yhteiskunnassa korostettaisiin uutta asennetta oppimiseen. Pitäisi korostaa sitä, että kaikessa toiminnassa tulisi tavoitella koko ajan oppimista ja uutta tietoa., koska luovuus kehittyy vain ajanjaksoittain. Virheitä tuijottavat koulumestarit eivät voi olla luovia, koska he ajattelevat, että tieto on omaisuutta ja ihmiseen talletettavaa kredittiä, joka saadaan tai ei saada koulusta ja jota ei voida oppia uudelleen. Boheemi voi olla muutenkin ilman, että olisi kirjailija tai taiteilja. Se on oikeammin elämänasenne.

Olli von Becker

YTM

Minä en lue naisten kirjoja

Kohtasin aiemmalla viikolla pari varsin naurettavaa juttua suomalaisesta mediasta. Nimeltä mainitsemattomat feministit ja mieheyden kieltäjät olivat kirjoittaneet Helsingin sanomiin jutun, jossa pyrittiin halveeraamaan monia merkittävän roolin ja tunnustuksen taidemaailmassa aiemmin saaneita taiteilijoita pelkästään sen takia, että heidän jalkovälissään on jotain roikkuvaa.

Toinen naurettava juttu oli eräässä lehdessä jossa varsin isolta tytöltä vaikuttava telaketjufeministi paasasi siitä, miten mies joka ei lue naisten kirjoittamia kirjoja, ei voi hänen mukaansa olla sivistynyt. Kyllä minä luen toisinaan Edith Södergrania aivan hänen lyriikkansa tason perusteella, enkä sen takia, että hän oli nainen, mutta toisaalta hän olikin niin miehekäs nainen, ettei aspergerdiagnoosi olisi ollut hänen kohdallaan kaukana, mikäli se olisi jo silloin tiedetty. Ja Södergran on suosittu eikä mikään heidiliehu.

Suurin osa naisten kirjoittamasta kaunokirjallisuudesta on naismaisen romanttisen hötön täyttämää huuhaata. Se elin, joka vallitsee suuresti useissa heidän kirjoittamassaan proosassa on kuitenkin niin sukupuoleen rajoittunut instituutio, ettei sen syvistä tuntemuksista tulleet ajatukset ole monesti henkisesti korkealla tasolla olevien miespuolisten lukijoiden tavoitettavissa. 

Tämä naurettava paasaaminen on levinnyt sen takia, koska naisilla on tapana samaistua toisiinsa ja tunnistaa näitä lähentely-yrityksiä tavalla, jossa kun yksi on nostanut jostakin ”katseesta” melun, ovat muut alkaneet ajatella, että joo, niinhän se on katsellut minuakin. Ja koska naiset ajattelevat tällaisella kollektiivisesti samankaltaisella tavalla kaikista miehistä, oli hänessä sitten olevinaan jotain hyvää tai pahaa, on lähentelyyn heidän mielestään syyllistynyt mies samanlainen lähentelijä kuin kaikille muillekin.

Isoäitini, joka on naiseksi varsin älykäs ja voimakastahtoinen, on kommentoinut aikanaan Mitro Revon toiminnasta syntynyttä naiskohua, että eihän se ole ketään hameen alta kosketellut, ja että Revon luonne ihmisterapioitsijana on vain sellainen, että hän suhtautuu läheisemmin ihmisiin, on mielestäni tässä asiassa oikeassa. 

Minä olen luopunut jo vuosia sitten sukupuolimielessä tapahtuvasta vuorovaikutuksesta naisten kanssa. Osittain siihen on vaikuttanut psyyken lääkkeillä ansaittu kemiallinen kastraatio mutta toisaalta myös samanikäisten naisten penseät asenteet ja kyvyttömyys sanoa suoraan, mitä he haluavat. Toisaalta en myöskään pidä väkisin seuraan tunkevista miehekkäistä naisista. Kiitos vaan, ne TYTÖT, joiden mielestä heille lähetetty tekstiviestikin on jo häirintää ja ahdistelua. 

Toisaalta onhan näitä taidemaailmasta olevia esimerkkejä muitakin, esimerkiksi toimiko Maiju Lassilan vaimo oikein kun kaatoi tämän munille rikkihappoa? Varmasti, sehän ansaitsi sen! Ja muutenkin, monesti naiset eivät vain ole tyytyväisiä jonkun tietyn miehen lähestymiseen, eli tämä koko ”metoo”-hanke kertoo vain naisten ylikorostuneisista standardeista, ja siitä ajatuksesta, etteivät kaikki miehet voi toimia keskenään samalla tavalla, mikä on heidän sukupuolelleen tyypillistä, suhteessa naisiin.

Olli von Becker
YTM

Kertomisen ja kuuntelemisen optimoinnista

Kertominen tarkoittaa ihmisen vuorovaikutuksessa käyttämää roolia, jossa ihminen antaa informaatiota toiselle ihmiselle, joka kuuntelee, eli ottaa vastaan kertojan antamaa informaatiota. Kertojan tehtävä on muotoilla tiedollista sisältöä siten, että kuulija pystyy ottamaan sitä vastaan ja lisäksi saa tavoitellun viestin välitettyä. Ihmisen sosiaalista vuorovaikutusta tulisi voida säädellä siten, ettei siinä oltaisi liian julmia ja laiteta ihmisiä itseensä heikompaan asemaan. Eli jotta yhteiskunnassa voidaan olla oikeudenmukaisia, tulisi sosiaalista vuorovaikutusta säädellä ja annettava ihmisille tietoa tästä säädynmukaisuudesta koulun ja harrastetoiminnan kautta. Etenkin olisi valvottava sellaista toimintaa, jossa ihmiset juoruavat alatyylisesti toisista ihmisistä, ja vielä jopa niin, että ihmiset eivät saata edes tuntea tällaista ihmistä. Sosiaalisen vuorovaikutuksen optimointi tarkoittaa sitä, että sitä määrittelevät indikaattorit säädetään oikeaan asentoon. Tuollaisia indikaattoreita voivat olla esimerkiksi läheisyys keskustellessa, sävy kuten ironia tai itseironia jne. Miten siis näitä kahta sosiaalisen vuorovaikutuksen roolia voidaan siis edistää. Sitä voidaan edistää keskustelutapahtuman formuloinnilla. Tuo formuloiminen tulisi saavuttaa sillä, että korostettaisiin ihmisten keskuudessa sitä, että auktoriteetteja tulee riittävässä mielessä kuunnella, kun ollaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Toisaalta auktoriteettien integriteettiä on väliajoin tarkasteltava ja akateemiset auktortieetit saisivat antaa ihmisille tietoa käyttäytymisestä, johon kulttuurimeeminä tuotu sivistys laajenisi vähitellen koskettamaan kaikkia ihmisiä ja ihmisten ryhmiä. Ihmisen persoonallisuus ilmentyy siinä , kun hän kertoo jostain asiasta toiselle ihmiselle. Tässä tulisi sisällön kohdalla tehdä ero asiallisen ja epäasiallisen sisällön välillä. Kuulijan ominaisuuksia erotellessa tulisi ensisijaisesti muistaa se, että ennakkoajatukset ja esiajatukset tulisi jättää keskustelun ulkopuolelle, eikä kuulijallla voi olla valmista ennakkoajatusta kuuntelijasta, jotta keskustelutilanne olisi ideaali ja että se voisi edistyä ideaalisesti. Kuulijan tulisi voida ottaa selvyys kertojan motiiveista, mutta siinä on kuitenkin tärkeää, että kuulija ei voi jumiutua selittämään kaikkea kertojan toimintaa yhden motiivin tai alhaiseksi koetun motiivin mukaan. Hyvän kuuntelijan ominaisuuksia ovat siis ihmistuntemus ja vastavuoroisuuden ymmärtäminen siinä mielessä, ettei hän ole liian paljon hiljaa ja toisaalta muistaa ekonoomistaa oman osuutensa keskustelussa tehokkaasti. Tämä keskustelun optimointi ja formuloiminen tarkoittaa siis sitä, että keskustelun ja sen osallistujien välistä suhdetta, mutta kuitenkin vain keskustelun muotoa, eikä sisältöä, muokataan uudelleen. Huonon keskustelusiteen ominaisuuksia ovat etenkin saneleminen, ennakkoasenteet, kovuus ja epäinhimillisyys, sekä täydellinen välinpitämättömyys suhteessa toisen mielipiteisiin ja ajatuksiin. Huonossa keskustelusuhteessa jompi kumpi tai jopa molemmat osapuolet eivät anna toiselle suunvuoroa. Kuulijan ja kertojan suhde ja sen ideaalisimman muodon löytäminen on tärkeää etenkin kielen kanssa työskenteleville ihmisille kuten kirjailijoille ja toimittajille. Kun opiskellaan toisia ihmisiä, tulisi silloin pyrkiä siihen, että on tekemisissä mahdollisimman suuren ihmismäärän kanssa. Ihmisenä kasvaminen vaatii siis sitä, että ihminen pystyy omaksumaan vuorovaikutuksessa erilaisia rooleja, ja tajuaa rittävän etäisyyden ja sopivan sävyn merkityksen vuorovaikutuksessa. Etenkin erilaisten roolien omaksuminen on tärkeää, koska silloin ihminen menestyy parhaiten maailmassa. Koskaan ei tulisi jumiutua vain yhden roolin alle, koska se tekee ihmisestä tosikon, joka ei voi esimerkiksi harrastaa itsensä tai toisten ihmisten kyseenalaistamista, eli ironian ja itseironian käyttämistä. Olisi perustettava etenkin työyhteisöjen, koulujen ja yliopistojen pariin työpajoja, joissa alan hallitsevat ihmiset antaisivat tietoa keskustelun optimoimisesta opiskelijoille ja työläisille. Mielestäni esimerkiksi kahdenvälisessä terapiassa ihmisten tulisi ilmaista mielipiteitään, koska terapiassa olisi mielestäni keskusteltava nykyistä enemmän arvoista ja niistä kertovista mielipiteistä. Ihmisen itsetuntemusta lisättäisiin terapiassa, kun pyrittäisiin muodostamaan keskustelujen kautta ihmisille jonkinlainen arvoprofiili ja kokonaismaailmankatsomuksen kartta. Keskustelutilanteessa tulisi myös voida arvojen ilmaisemisen lisäksi kehittää arvoja uudelleen palautteen kautta. Koulussa tulisi opettaa enemmän mielipidekirjoittamista ja harjoitettava väittelyä ja erilaisia rooleja keskustelussa.

Elintason käsitteestä

On ensiksi sanottava kun puhutaan elintasosta, että se on etenkin relatiivinen eikä absoluuttinen tosiasia. Siinäkin siis on aste-eroja, joita voidaan erotella esimerkiksi lumppuköyhälistöön, alempaan keskiluokkaan, ylempään keskiluokkaan ja eliittiin, vaikkei Suomessa ole enää viimeksi mainittua. Elintason voidaan katsoa muodostuvan kahdesta seikasta: onnellisuudesta ja siitä, että voi valita usean eri asian joukosta esimerkiksi kaupassa, sillä samalla kun nämä luovat elintasoa, vastaa riittävä elintaso binaarisesti onnellisuudesta, eli onnellisuus kietoutuu molempiin. Elintason vähimmäisvaatimuksista kirjoitettaessa on sanottava, että onnelliseksi on katsottava etenkin sellainen ihminen, joka on saanut mahdollisuuden toimia jossain itselleen sopivassa ja hyvää oloa tuovassa työssä. Myös mahdollisuus kouluttautua sellaiselle alalle, josta on kiinnostunut, luo myös onnellisuutta. Muita hyvinvoinnin ja riittävän korkean elintason indikoijia ovat myös esimerkiksi terveys, tyytyväisyys ja helpotus raskaasta työstä. Köyhyys voidaan määritellä siksi, että köyhällä ihmisellä ei ole onnellisuuden ja onnellisen elämän edellykkeitä. Monesti köyhyys luo uudestaan epäonnellisuuden ominaisuuksia. Elintasoa mietittäessä on huomioitava se, että kaikki ihmiset eivät suinkaan nauti itsekkäästi ja solipsistisesti työstään saamasta elintasosta, vaan monet, etenkin vanhemmat, avustavat myös esimerkiksi omia lapsiaan. Elintason yhteydessä tulisi korostaa aitoa pyyteettömyyttä, ja voitaisiinkin määrätä, että tietty osa henkilön saamasta palkasta tulisi antaa suoraan tietyille vähempivaraisten järjestöillä. Mikä sitten johtaa matalempaan elintasoon: Siihen voidaan katsoa johtavan esimerkiki alkoholismi, työttömyys, sairaudet, itseään ruokkiva köyhyys, liian raskas työ ja kouluttamattomuus. Monesti katsotaan, että köyhillä ihmisillä ei ole samanlaista paikkaa yhteiskunnassa tai yleensäkin julkisessa tilassa, kuin varakkaammalla ihmisellä. Samalla kun yläluokka flaneeraa pitkin kaupungin katuja , joutuu rahvas värjöttelemään sisätiloissa. Monesti myös yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevilla ihmisillä ei ole yleisesti tilausta työmarkkinoilla. Kaikki mainitut onnellisuuden esteet ovat itseään viljeleviä ja eivät ole helposti poistettavissa. Sitten voi pohtia sitä, mikä auttaa ihmistä pääsemään käsiksi korkeaan elintasoon. Voidaan sanoa, vaikka joku voisi pitää tätä epäeettisenä, niin yksi tie ja ominaisuus korkeaan elintasoon on etenkin ihmisen toimessaan saavuttamaa hyödyllisyyttä, mutta etenkin hyödyllisyyttä yhteiskunnan ja työmarkkinoiden näkökulmasta. Se on siis populaaria ilmaisua käyttääkseni taitoa olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Amerikkalainen filosofi Martha Nussbaum on kirjoittanut toisen filosofi Amartya Senin kanssa toimintamahdollisuuksien teoriasta, joka korostaa sitä, että onnellisuus yhteiskunnassa saavutetaan sillä kun tarjotaan ihmisille mahdollisuuksia toimia ja parantaa näin ollen omaa olemassaoloaan. Luova osallistuminen on käsite, jonka on kehittänyt etenkin Tukholman yliopiston valtio-opin professori Michele Micheletti. Voidaan katsoa, tämän käsitteen mukaisesti, että onnellisuus voidaan yhteiskunnassa saavuttaa siten, kun toimitaan eri tavalla kuin tavallisesti ja liitytään tässä asioiden yhteydessä samanmielisten ja samalla tavalla toimivaan joukkoon, joka toiminnan yhteishyvyyden ansiosta tuottaa osallistujilleen onnellisuutta, ja monesti Nussbaumin mielestä hyvinvointi ja elintaso eivät aina tarkoita sitä, että pitäisi verrata omaa elintasoaan toisten mahdollisesti enemmän tienaavien ihmisten elintasoon. On siis selvää, että onnellisuus saavutetaan yhteiskunnassa etenkin negatiivisen vapauden avulla. Negatiivinen vapaushan siis tarkoittaa vapautta jostain, eli esimerkiksi yhteiskunnan stereotyyppisen jäsenen nimikyltistä. Toisaalta filosofi Peter Singer on korostanut elintason ja köyhyyden yhteydessä utilitarismia. Sen mukaan toisten ihmisten on autettava heikommassa asemassa olevia, ja voisi varmaan luulla, että Singer antaisi paitansakin päältään köyhälle, jos joku sitä häneltä kysyisi. Singer ajattelee siis, että kaikessa toiminnassa on pyrittävä siihen, että se maksimoisi kaikkien hyvinvointia eikä pelkästään parhaimmin tienaavan eliitin hyvinvointia. Mielestäni toimintamahdollisuuksien teoria köyhyydestä ja elintasosta on paras näistä kahdesta. Toimintamahdollisuudethan siis tarkoittavat etenkin sitä, että jokaiselle ihmiselle taataan riittävän hyvät edellykkeet elämiseen mutta se tarkoittaa myös sitä, että etenkin koulu on merkittävässä roolissa toimintamahdollisuuksissa. Kouluhan voi lisätä toimintamahdollisuuksia yksilöoppilaissa esimerkiksi siten, että heillä on siinä vapaus päästä tekemisiin kovapalkkaisten töiden kanssa. Pitäisi siis koulutuksella mahdollistaa se, että mahdollisimman moni oppilaista motivoituisi syvemmin ottamaan selvää omista mielenkiinnonkohteistaan. Mielestäni Suomesta tulisi tehdä ns. asiantuntijayhteiskunta, joka loisi innovatiivisuutta yhteiskunnassa ja parantaisi oikeiden ajatusten ja oikeiden liikeideoiden saavuttamista. . Siinä jaettaisiin kaikille tietoa tieteen perustuksista, jonka ansiosta suomalaisten yliopistojen akateeminen oppimistaso nousisi. Myös lukioiden yksityistäminen palvelisi akateemisuutta ja sen eliittiä. Napaansa kaivavat laiskat luuserit erottuisivat jo tuossa vaiheessa kuin jyvät akanoista. Mitä siis ihmisille on tarjottava siihen, että he voisivat tavoitella korkeampaa elintasoa. Riittävästi ravintoa ja nestettä, suoja ruoan valmistusta ja nukkumista varten, koulunkäynri, lasten koulunkäynnin valvominen, tyydytystä tuovat harrastukset,. kohtalaisen stabiilina pysyvät tulot, ja rokotukset ja hoito erinäisiä sairauksia vastaan. Jatkuva hyvä paikallinen lääkärikeskus ja siellä kohtuulliset hinnat. Kun ihmisille annetaan mahdollisuus parantaa elintasoaan samalla kun heillä on tietty peruselintaso, voidaan sanoa, että silloin toimitaan tasa-arvoisesti. Sosiaalista mobilisaatiota tulisi edistää siten, että ihminen saisi mahdollisuuden vielä korkeammalla iällä hankkia uudenlaisen ja mahdollisesti aiempaa korkeamman koulutuksen itselleen.

Koulu-uudistus

Mielestäni suomalaisia kouluja tulisi asteittain yksityistää siten, että oppilaat tai/ja heidän vanhempansa maksaisivat tietynkokoisen summan opiskelustaan/lastensa opiskelusta. Tietysti sivistysmaiden tapaan voitaisiin palkita erinomaisia oppilaita stipendeillä lukioon ja yliopistoon. Myös voitaisiin ottaa vuosittain mukaan ns. vapaaoppilaita, joiden kohdalla opiskelusta maksettava korvaus ei olisi niin suuri, esimerkiksi heidän perheidensä heikomman taloudellisen tilanteen vuoksi. Lukiot on siis yksityistettävä. Siinä pitäisi korostaa vapautta ja itsenäisyyttä opinnoissa sekä varhaiskypsää tietämystä siitä, mille uralle oppilas pyrkii. Lukiot pitäisi eriyttää niin eri aloihin, että oppilas voisi hakeutua tuon kaltaiseen kouluun omien kiinnostuksenkohteidensa takia, ja näin ollen kuten sanottua lukioiden tulisi keskittyä aina yhteen tai useampaan erilaiseen alaan, jonka ansiosta oppilaat olisivat jo lukion loppuessa oman alansa tietäjiä. Oppitunteja voitaisin korvata nettiluennoilla ja -oppitunneilla, sekä kirjallisuuteen perehtymisellä ja tenttiakvaariossa suoritettuina kirjatentteinä. Yleensäkin lukion ei tulisi olettaa niin että oppilaiden pitäisi olla samaan aikaan joka päivänä paikalla koulussa. Koska näin päästäisiin eroon lukion sitovuudesta, voitaisiin antaa oppilaille mahdollisuus tehdä työtä ja harrastaa enemmän vapaina aikoina. Lukion tulisi olla tiukemmin yhteydessä elinkeinoelämän kanssa siinä suhteessa, että ne voisivat keskenään hankkia oppilaille työkokemusta sillä alalla joka heitä kiinnostaa. Näin ollen oppilaat voisivat koulun ohessa rahoittaa työstään saamalla palkalla omia opintojaan. Lukion paikalla suoritettavien velvotteiden vähetessä valtio ja kunnat säästäisivät rahaa, koska opettajia ei tarvittaisi niin paljon, ja irtisanotut opettajat voisivat esimerkiksi mahdollisuuksien mukaan kouluttautua tietyn tieteenalan tai kulttuuripiirin asiantuntijaksi, koska tällaisia ihmisiä tarvitaan asiantuntijoiksi kansalaisyhteiskunnan ja lukion välisen yhteistyön lisääntyessä. Nämä asiantuntijat siis voisivat järjestää lukion yhteyteen erilaisia ajatuspajoja, joissa voitaisi esimerkiksi opettaa arvojen asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä. Sitten voidaan kysyä, miksi tällaista uudistusta tarvitaan. Se tarvitaan sen takia, koska antiikkinen tapa opiskella opetussuunnitelman mukaisesti on varmasti aikansa elänyt. Voidaan sanoa myös että uudistuksen avulla yhteiskunta toimii paremmin ja säästää rahaa. Uuden koulu-uudistuksen tulisi sisältää tuloksenaan itsenäistä työskentelyä käytännön ja teoriaan perehtymisen myötä. Opetussuunitelman vastaisesti voitaisiin sisältyä tässäkin paikalliseen sopimiseen ja siihen, että kaikki oppilaitokset olisivat ylemmän paikallisen koulutusyksikön alaisena autonomisia oppilaitoksia. Uusi menettelytapa korostaisi siis etenkin yksilöllistä opiskelua ja erikoistumista. Oppilaiden ja opettajien keskuudessa tulisi siis aina korostaa etenkin yksityistä tiedonhakua. Lisäksi oppilaat tulisi viedä viikoittain paikalliseen kirjastoon lukemaan ja opettelemaan lähteiden etsimistä. Lukioissa tulisi pyrkiä siihen, että oppilaiden pitäisi suorittaa paljon nykyiseen nähden suurempia kirjoitus- ja esseetehtäviä, jossa pitäisi käsitellä omaan alaan liittyviä asioita. Yksityisissä lukioissa tulisi korostaa minuuden rakentamista ja siitä syntyvää itseisoppimista. Uskonto ja elämänkatsomustieto tulisi lukiossa yhdistää yhden oppiaineen sisälle ja siinä uskonnon oppimista tulisi suunnata nykyisestä vakaumuksellisesta oppimisesta uskontojen tutkimuksen ja uskonnollisen maailmankatsomuksen suuntaan, jolloin elämänkatsomustietokin hyötyisi uskontojen opettamisesta, koska ne kuuluvat osittain elämänkatsomustiedon alaan. Pakollisina oppiaineina lukioissa tulisi opettaa muutamia tärkeitä aloja, samalla kun ne voisivat kuitenkin muodostaa itsenäisesti omat paikalliset opetussuunnitelmansa. Äidinkieltä tulisi opettaa enemmän kuin nykyään, koska esimerkiksi poikien kyky kirjoittaa omalla äidinkielellään ei ole vielä lukiossakaan keskimäärin kovin korkealla tasolla, voitaisiin esimerkiksi opettaa pojille äidinkieltä ja tytöille matematiikkaa ja fysiikkaa. Toinen tärkeä parantamisen aihe olisi kielten opetuksessa ja oppimisessa, voitaisiin esimerkiksi koulussa järjestää sellaisia päiviä, joina kaikki päivän aikana tapahtuva opetus annettaisiin yhdellä sivistyskielellä, kuten saksalla, ranskalla, englannilla, ruotsilla ja latinalla. Kolmantena lukiossa tulisi opettaa kaikille filosofiaa, mutta senkin opetus tulisi aloittaa mieluiten jo viimeistään yläkoulussa. Filosofian opetuksen tarkoitus olisi se, että fakki-idioitumisen sijaan saataisiin mieleen käsitys kaikkien tieteenalojen keskinäisestä synteesistä. Neljänneksi ja viimeiseksi myös taideaineiden ja taidehistorian opetusta tulisi lisätä, sehän on pakollista lukiotasolla ainakin Englannissa. Tulisi korostaa ja rohkaista koulusssa sitä, että oppilaat pyrkisivät omaksumaan jonkinlaisen taiteellisen aktiviteetin kuten esimerkiksi soittamisen tai maalaamisen.

Teatterin teoriasta

Teatterin taidemuotona tulisi tarkoittaa ja merkitä etenkin ajan kuvaamista ja varsinaisen näytelmätekstin uudenlaista tulkintaa. Teatteri on etenkin kolmen kardinaalikohdan välisestä yhteistyöstä syntyvä kokonaisuus, joka koostuu näyttelijöistä, ohjaajasta ja alkuperäistekstistä. Katsojan näkökulmasta teatterin tulisi voida synnyttää kaikenlaisia laidasta laitaan ylettyviä tunteita. Eli itkua ja naurua. Teatteri ei voi hyväillä ihmistä ja pitää häntä hyväntuulisena. Teatterin tulee joskus voida antaa katsojalleen jotain sellaista, jota hän ei kuvitellut voivansa odottaa tullessaan teatteriin. Mielestäni merkittävinä teatterintekoon vaikuttuneina tapahtumina ja ilmiöinä voidaan pitää etenkin Antonin Artaudin ”Julmuuden teatteria” ja kotimaan tasolla vuonna 1987 Jumalan teatterin esitystä Oulussa, joka nosti reaktioissaan julkisuuteen sellaisia mielipiteitä, jotka toteutuessaan olisivat rajoittaneet teatterintekoon liittyvää mielipiteen vapautta ja sanavapautta. Kun tarkastellaan ohjaajan roolia teatterissa, on sanottava ensiksi tietenkin se, että hänen on hallittava näytelmän pohjana oleva käsikirjoitus sanasta sanaan. Ohjaajan tehtävä on myöskin sopeuttaa alkuperäisteksti aikaan sopivaksi ja otettava näyttelijöistä kaiken irti huomioimalla tarvittu kokonaisuus ja se, kuinka lahjakkaita hänen näyttelijänsä olevat. Ohjaajan on siis tarkoitus ottaa näyttelijöistä kaikki tarvittu ja saavutettavissa oleva esiin. Näyttelijän roolia miettiessä voi sanoa ainakin sen, että hänen tulee toimia omantuntonsa ja ohjaajan neuvojen mukaan. Itse asiassa voidaan sanoa, että näyttelijän tulee suhtautua hahmoonsa siten kuin hän tarkastelisi tiettyä ihmiskohtaloa omantuntonsa ja etiikan osoittamalla tavalla. Näyttelijän tulee siis antaa roolihahmolleen omakin tulkintansa samalla kun hän kuuntelee ohjaajan neuvoja. Teatterin tulee siis ilmaista myös omaa aikaansa, uuden tulkinnan aikaa, ja tämä voidaan mahdollistaa esimerkiksi lavasteiden ja musiikin avulla. Siinä on siis sovellettava tekstiä siten, että jotakin voi jättää pois ja jotakin voidaan hienotunteisesti lisätä samalla kun kunnioitetaan alkuperäistä tekstiä. Näyttelijä siis sisäistyy roolihahmonsa, kun taas ohjaaja ulkoistuu ja vastaa kokonaisuuden etenemisestä. Teatterin ilmaisu siis perustuu tekstiin, tulkintaan ja omaantuntoon, Ilmaisu muodostuu siitä, kun osalliset kuuntelevat itseään, lukemalla tekstin ja mahdollisesti muita saman näytelmäkirjailijan tekstejä, vaikka voidaankin sanoa, että myös intertekstuaalisuus voi olla joskus näytelmän teossa hyväksi ja siinä voidaan hyödyntää täsmälleen vastakohtaisia mielipiteitä esimerkiksi historian mielessä-. Näin ollen voidaan sanoa, että teatterissa voidaan toisaalta huutaa mutta myös vaieta ja itkeä. Ideaalisin katsoja teatterissa on sellainen, joka ei järkyty siitä, jos näytelmässä käsitellään myös järkyttäviä asioita. Itse asiassa teatterin lavalla tulisi pyrkiä siihen, että ei olisi minkäänlaista rajoitetta sen suhteen kuinka hyvin ohjaaja ja näyttelijät voivat omaksua näytelmän aiheen ja sisällön oman olemassaolonsa sisällykseksi. Sellainen katsoja on ideaalisin, joka voi nähdä esityksen kokonaisuuden ja erottelemaan ohjaajan, näyttelijöiden ja tekstin osuutta näytelmässä. Tietysti voidaan sanoa Jumalan teatterin hengessä, että esimerkiksi sianpaskan saaminen pikkutakkinsa päälle ei välttämättä ole paras rooli, jossa katsoja näkee itsensä, mutta kuitenkin minun mielestäni jonkinlainen lavalta luettu puherunous on omiaan näytelmän sisältönä ja siinä voitaisiin ottaa oppia siitä, miten esimerkiksi Juice Leskinen ja Jim Morrison tapasivat solvata yleisöään ja koska he saivat yleisönsä alaisikseen, vain harva heistä varmaan jurnutti myöhemmin siitä.. Voidaankin ajatella sellaista hypoteettista aihetta, jonka mukaan teatterin harrastaja tulee teatteriin vain sen takia, että hän saa nähdä näytelmässä itsensä ja ehkä nauraa räkättää. Teatterin tulisi siis olla kuin LSD, joka avaisi Aldous Huxleyn sanojen mukaisesti uudenlaisen havainnoinnin portin. Teatterissa pitää siis mielestäni tarkasteltava ihmisen olemisen ja olemassaolon vastakohtaisimpia aiheita, ja näin ollen vanhasta kunnon surrealismista voisi olla vielä tänäkin päivänä hyötyä. Tätä voitaisiin siis ehkä lähestyä jonkinlaisena alitajunnan ja sen vinksahteluiden teatterina. Se tarkoittaa tässä mielessä siis salaisuuksien ja lausumattomien asioiden esiin nostamista. Tällaisia aiheita voisivat olla esimerkiksi erilaiset riippuvuudet, ylensyöminen, ylenjuominen, peliriippuvuus, ja kaikenlaiset fetissit ja perversiot. Teatterin tulisi näyttää toisaalta ihmisen raadollisuuden mutta samalla näyttää se kuinka raadollisuudesta nousee kulttuurin kukka kuin Feeniks tuhkasta. Jumalan teatterin ja Julmuuden teatterin lisäksi on hyvänä teatteriesityksenä mainittava ainakin Kristian Smedsin popuularitulkinta Tuntemattomasta sotilaasta noin kymmenen vuotta sitten.