Hallinnosta ja vapaudesta

Hallinnon tehtävä on ylläpitää yhteiskuntarauhaa, suojella ihmisiä ja valvoa sopimuksien pitävyyttä. Mielestäni siis Suomeenkin kävisi hyvin jonkinlainen Nozickin luonnehtima yövartijavaltio. Palkansaajien ammattijärjestöt tulisi lakkauttaa, ja paikallisesta sopimisesta tehtävä pitävä sääntö kaikkiin vastaaviin tilanteisiin. Ihmiset voisivat silloin itse päättää taloudesta ja palveluista, kun yhteiskunta ei ole tuputtamassa tietynlaisia itsestään määräytyneita palveluita ihmisille, jotka palvelut vielä todennäköisesti eivät ole tuotettu riittävästi erikoistuneiden ammattilaisten ja työhönsä riittävällä tavalla motivoituneiden ihmisten toimesta. Sosialistinen yhteiskunta passivoi, siinä ei lopulta toimi mikään, koska ihmiset ajattelevat, että työ on jonkilaista soviettista työpaikalla ”käyntiä”, ilman sen tajuamista, että on olemassa tehokkuutta, ja tehokkuudesta voidaan jossain kehittyneemmissä yhteiskunnissa palkita. Nimen omaan tehokkuudesta pitäisi tehdä korkein kriteeri sitä varten, kun palkasta päätetään. Näin ollen sosialistiammattijärjestöjen tarjoamat kiinteät palkat ovat silkkaa sosialismia, ja he katsovat, että saman työn tekeminen on muka jonkinlainen vakuutus siitä, että siinä kaikkien on oltava ”tasa-arvoisia”. Päinvastoin tasa-arvolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Siinä laiskimmat ja työhön vain palkan vuoksi tulevat ihmiset saavat määrittää sen tason, jolle palkat sijoittuvat. Hallinnon puolelta tulisi aina pyrkiä siihen, että julkista tilaa, ja julkisuudessa tapahtuvaa toimintaa tulisi muuttaa mahdollisimman inklusiiviseksi kaikenlaisia ihmisiä kohtaan. Tämä inklusiivisuus tarkoittaa sitä, että hallinto ei voi ruveta ahdistamaan ihmisten ryhmiä sen takia, että ne eivät toimi yksityisessä elämässään oikein. Pitää estää hallinnon puuttuminen ihmisten yksityiseen elämään, kulttuuriin ja yksityiseen talouteen. Siinä hallinnon tehtävänä on vain yleisestä turvallisuudesta vastaaminen. On määrättävä perustuslain tasolla se, mitkä asiat voidaan yhteiskunnassa käsittää yksityiseksi ja mikä taas on julkista, sellaista mihin hallinto voi puuttua. Hallinnon kokoa tulisi vähentää sen takia, että heidän moraalinen integriteettinsä säilyisi ja yhteiskunnassa voitaisiin suuntautua kohti epäbyrokraattista asioiden hoidon tapaa. Toisaalta hallinnon palvelukseen tulisi aina hakea sellaisia tyyppejä, jotka ovat irrallaan yksityisestä taloudesta, ja että he eivät saisi materiaalisia hyötyjä asemassaan hallinnossa. Hallinnossa pitäisi aina johtavana aatteena olla ihmisten hyvä, pyyteettömyys ja epäitsekkyys. Sillä onhan lopulta niin, että hallinnolla on merkittävä osa siinä, kun vapauden rajoista ja rajoitteista päätetään yhteiskunnassa. Hallinnon ja yksityisen vapauden toteuttamisen tulisi siis olla toisistaan erillisiä liittymiä. Hallinto ei saa puuttua liiallisesti yksityiseen, eli sosialisoinnin aika on ohi, ja toisaalta yksityinen ei saa puuttua hallintoon, koska epämoraalisen, omanvoitonpyyteisen politiikan teon ajan tulisi nyt olla menneisyyttä. Työssä käyvien kansalaisten keskuuteen tulisi ottaa tasavero, koska yksilöiden rankaiseminen työhalujensa tähden on väärin. Toisaalta yritysten verotusta tulisi kasvattaa, mutta etenkin suuryritysten kohdalla, koska yritysten tulisi aina ajatella yksittäisen ihmisen parasta ja ottaa huomioon sen, että yhteisöjensuoja on tärkeä periaate siinä, kun päätetään onko palveluntarjoajasta hyötyä yhteiskunnan lähimmäisellä vyöhykkeellä. Eli mielestäni yhteiskunnassa voi ansiotyöllään saavuttaa mukavuutta, mutta pääomatulojen saamista tulisi mielestäni muuttaa vaikeammaksi. Vapaan markkinatalouden ei siis ole tarkoitus tehdä pienestä ihmisten ryhmästä huomattavasti muita rikkaampia, vaan on katsottava, että vapaan markkinatalouden tehtävä on tuoda ihmisten keskelle ideologisesti hyödyllinen asenne, eli että ihmiset käyttävät toisten palveluita, ja parhaimmassa mahdollisessa tapauksessa pyrkivät itsekin siihen, että he voisivat tarjota toisille tietynlaisia erikoistuneita palveluita mitä paikkakunnalla tarvitaan. Tässä siis yrittämisen ideaali ei välttämättä tarkoita muuta kuin että palvelun tarjoaja elättää itsensä ja mahdollisesti myös joitakin työntekijöitä. Eli ansiotyön verotusta on vähennettävä mutta pääomatulojen verotusta nostettava tietynlaisen siihen liittyvien osatekijöiden harkinnan ja verotettavien tulojen tason määrittämisen jälkeen. On siis vielä varsin avoimena kysymys siitä, mikä yritys on liian suuri siihen, ettei sitä tarvitsisi suuresti verottaa. Vapauden ja hallinnon keskeisten tehtävien voidaan katsoa olevan se, että vapaudella rajoitetaan hallintoa, ja hallinnolla taataan se, ettei yhteiskunta ajaudu anarkismiin. Vapaus yhteiskunnan tasolla on varmaankin ensisijaisesti sitä, että kansalainen saa erilaisissa tilanteissa päättää siitä, mitä hän tekee tai on tekemättä, ja saa valita tilanteissa, joissa on monia vaihtoehtoja, joita sosialistisessa järjestelmässä ei katsota olevan, koska sosialistiset käytännöt saavat ihmiset kuvittelemaan, ettei vaihtoehtoja ole yhtä enempää. Hallinnon tärkein tehtävä on yhteisöjen suojan, oikeusjärjestyksen ja sosiaalisen oikeuden turvaaminen. Ihmisiä ei siis pakoteta tuomaan esiin asioita, jotka ovat heille haitaksi sellaisessa järjestelmässä, joka puuttuu ihmisen yksityiseen olemiseen. Olisi mielestäni mietittävä sillä tavalla ihmisten elämään ja toimimiseen liittyvän byrokratian vähentämistä, jossa ihmistä koskevat tiedot hajautetaan useille eri tahoille erilaisiin tietokantoihin. Tässä pitäisi miettiä tietynlaisen uuden aikakauden henkilökortin käyttöön ottamista, jolla ihminen pystyisi asioimaan sellaisissa palveluissa, jotka tavallisesti vaativat tietojen hakemista erilaisista tietokannoista. Ihmisten valvontaa tulisi tällaisenkin toimen ja uudistuksen käyttöönoton myötä vähentää, sikäli kuin se ei ole välttämätöntä yhteiskuntarauhan suojelemisen takia. On täysin totta, että monissa ammateissa tulisi kehittää psykologian tuntemuksen taitoja siinä muodossa, ettei ihmisille synny antipatioita tiettyjä yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan. Toistan tämän saman asian, eli ihmisiltä tulisi monessa sellaisessa tilanteessa, jossa nykyään vielä kysytään, enemminkin kannustaa ihmisiä kertomaan omista asioistaan omin sanoin. Esimerkiksi psykiatrian rangaistusinstituutio, johon hakeutuu tänäkin päivänä sadistisen mielenkiinnon omaavia hoitajia ja lääkäreitä tulisi uudistaa varsin kokonaan, että voitaisiin antaa ihmisten kertoa siitä, miten asiat ovat heidän mielestään, eikä tyrkyttää omaa häiriintynyttä mielenlaatuaan potilaille kysymysten muodossa, koska monesti tuollaiset kysymykset ovat ansoja, jonka jälkeen potilas saatetaan tilanteeseen, jossa hän toimii niin kuin miten psykiatri haluaa hänen toimivan. Britannia saavutti 80-luvulla onnellisen yksityisen talouden sisältävän yhteiskunnallisen tilanteen, jossa hallinto ei päättänyt ihmisten mielipiteistä, kiinnostuksen kohteista ja tykkäämisistä. Itseluottamus ja halu toimia itsen ja samalla toisten hyväksi ovat asioita, joihin pitäisi tänäkin päivänä pyrkiä.