Haluan puheeni alkuun ja kotiseutuneuvos Konosen linjakkaan puheen jälkeen kiittää paikalleentulleita kiinnostuksesta von Beckerin sukua ja sukuun liittyvää tutkimusta kohtaan. Sukututkimus elää vain kun ympärillä on sukulaisia. Tarkoitukseni on tässä lyhyehkössä kertauksessa käydä läpi von Beckerin suvun ainoan mieslinjaisesti elossa olevan sukuhaaran Luhangan haaran eli nykyisen Kaavin haaran vaiheita sukuhaaran kantaisästä isoisäni isoisän isoisästä luutnantti Axel von Beckeristä 1700-luvulta näihin päiviin 2000-luvulle.
Kirjan ensimmäisestä osasta on tässä sanottava, että se julkaistiin joulukuussa 2014 Kangasniemellä Beckerin koululla. Beckerin koulu on nimetty Kangasniemen haaroihin kuuluneen professori Reinhold von Beckerin mukaan. Siellä mukana oli vain yksi sukulainen, veljeni Mika, joka on ystävällisesti mukana täälläkin. Mukana meillä oli myös historian emeritusprofessori Ohto Manninen, joka piti siellä toisen alustuksen. Sain Manniselta apua myös menneen vuoden marraskuussa, kun lounastimme ja keskustelimme Kansallisarkistossa. Suvun liitteestä Kangasniemeen on sanottava, että olen ideoinut mielessäni ajatuksen jonka mukaan Beckerin koulun vanhimman luokka-asteen oppilaille kohderyhmänä voitaisiin perustaa professori Reinhold von Beckerin nimellä stipendirahasto, jonka myötä annettaisiin keväisin tietyn suuruinen stipendi koulun lahjakkaimmalle äidinkieltä joko vuoden aikana käyttäneelle tai kirjoituskilpailussa menestyneelle oppilaalle. Tämä tietysti vaatisi koulun kanssa käytävän neuvottelun lisäksi pienen rahasumman kokoamista suvun keskuudesta vuosittain, ja kysymystä on varmasti aiheellista pohtia myöhemmin koulun lisäksi myös suvun kesken.
Mutta aiheeseen:
von Beckereiden Luhangan haara - Itä-Hämeestä Koillis-Savoon
Von Beckerit asettuivat Luhankaan 1700-luvun lopussa. Suvun alkuperäinen kotipaikka oli ollut 1700-luvun alussa Sysmä ja sitä ennen Tuusula, mitä ennen Hans Beckerin uskotaan olleen baltiansaksalainen Liivinmaalla. Sysmässä suvun jäsenet hallinnoivat etenkin pitäjän kantatiloihin lukeutunutta Saaren Seppälän kartanoa. Luutnantti Axel von Becker, joka oli isoisänsä nimismies Axel Beckerin ja isänsä furiiri Axel von Beckerin huomioiden kolmas perättäinen Axel sukulinjassaan, palveli Savon jääkäreissä ja osti Luhangan säterin kornetti Alexander Magnus Reethin perillisiltä. Reeth, joka polveutui skotlantilaisesta alkuperäisesti nimellä Reid kulkeneesta suvusta, jonka oli onnistunut saada aateluutensa virallistetuksi myös Tukholman ritarihuoneella, oli Luhangan varhainen vaikuttaja, hän mm. osti Luhangan uuteen kirkkoon kellon. Reeth tuli murhatuksi alustalaistensa toimesta. Alustalaiset, jotka olivat lähteneet teon jälkeen Päijänteen yli reellä pakoon, saatiin kiinni ja heidät oikeuden jälkeen mestattiin ja teilattiin.
On siis oletettavaa, että Axel osti tilan Reethin perillisiltä, todennäköisesti kersantti Carl Gustaf Reethiltä, koska Luhangan historiikissa sanotaan, että 1700-luvun loppuaikoina Axel von Becker istui arvokkaimmalla ensimmäisellä paikalla Luhangan kirkossa ja säterin torppareita sanotaan olleen tuolloin 13, joka määrä kuitenkin tasaisesti lisääntyi 1800-luvun edetessä. Säteri tarkoitti siis rälssitaloa, joka oli vapautettu suorittamasta ratsupalvelusta kruunulle, ja Luhangan säteri oli Luhangan von Beckerien pääkartano, samalla kun suku omisti pitäjässä myös muita tätä vaatimattomampia tiloja. Säterien omistaminen oli tuohon aikaan vielä varsin aatelille kuulunut etuoikeus. Axel oli vanhempiensa Sysmän Seppälän furiiri Axel von Beckerin ja etenkin Kangasniemellä vaikuttaneesta suvusta tulleen vapaaherratar Maria von der Pahlenin vanhin sukuaan jatkanut poika, hän siis syntyi 1735. Von der Pahlen-suvulta tuli suvun toiselle Kangasniemen haaralle edellä mainitun avioliiton kautta mm. merkittävä Ohensalon rälssisäteri, joka kuului suvulle vielä 1900-luvun alussa. Luutnantti Axel von Becker meinasi jäädä vanhaksipojaksi, kunnes hän vuosisadan vaihteessa avioitui miltei viisikymmentä vuotta nuoremman aatelisneidon Anna Lovisa os. von Essenin kanssa, joka oli syntynyt Rautalammilla kapteeni Otto Magnus von Essenin ja Eva Helena Tandefeltin perheeseen. Axelin ja Anna Lovisan ensimmäinen lapsi kuoli nuorena, mutta he onnistuivat saamaan toisen, jonka nimeksi tuli Otto Reinhold, ennen kuin Axel kuoli seuraavana vuonna. Koska Otto Reinhold oli vasta pieni lapsi ja ei pystynyt ymmärrettävästi hallinnoimaan sukutiloja Luhangassa, siirtyivät ne vaimon haltuun sillä ehdolla, että ne myöhemmin siirtyisivät hänen pojalleen. Tuohon aikaan merkittävimmät yksittäiset kartanot olivat Klemettilän rustholli ja Honkala, joista jälkimmäinen tiettävästi perustui alkuperäiseen säteritilaan. Sittemmin Anna Lovisa meni uudestaan avioon tehtaan tirehtööri Anders Nohrströmin kanssa, ja heidän jälkeläisiään ovat mm. edesmennyt kirjailija Tito Colliander ja hänen lapsenlapsensa tv-juontaja Baba Lybeck. Leskelle jäi sittemmin Ånäs tai Oneinen-niminen tila, joka on edelleen Blom-Colliandereitten hallussa. Luhangan säteriin kuului ennen isoajakoa yli kymmenen tuhatta hehtaaria maata, josta tietysti suurin osa oli metsää.
Otto Reinhold koulutettiin hyvin ja hänestä tuli juristi. Hän siis opiskeli Turun Akatemiassa. Hän työskenteli senaatin talousosastolla kamarikirjurina ja sittemmin ensin Heinolassa ja sitten läänin pääkaupungin muuttuessa Mikkelissä lääninkirjanpitäjänä ja henkikirjoittajana. Samalla aikaa hän tilanhoitajan välityksellä piti huolta sukuperinnöstään Luhangassa. Otto Reinhold meni avioon 1830 serkkunsa Johanna Fredrika os. von Schrowen kanssa, eli heidän äitinsä Anna Lovisa ja Eva Margareta olivat molemmat von Esseneitä ja sisaria. Vaimo oli kotoisin Hartolan Putkijärven kartanosta, joka oli kuulunut tämän suvulle 1600-luvulta lähtien ja Putkijärven kartanossa oli parhaimmillaan jopa 35 torppaa. Vaimon isä oli vääpeli Carl Ludvig von Schrowe, joka kuului vanhaan ensin Westfalenista Liivinmaalle ja sieltä Suomeen 1600-luvulla tulleeseen ja vuonna 1650 Tukholmassa aateloituun sukuun. Otto ja Johanna von Becker saivat kahdeksan lasta, joista kolme oli poikia ja viisi tyttäriä. Kun Otto Reinhold luopui henkikirjoittajan toimestaan Mikkelissä, oli hän ilmeisesti jotenkin psyykkisesti epätasapainoinen ja hänen vaimonsa ja vaimon veljenpoika Johan Henrik von Schrowe huolehtivat hänen omaisuudestaan siihen asti kunnes hän vuonna 1873 kuoli. Otto Reinhold omisti mm. kaupunkikartanot Mikkelin ja Heinolan keskustoissa, minkä lisäksi hän oli hankkinut tai perinyt myös muita tiloja Luhangan ulkopuolella. Näitä sitten vaimon ja JH von Schrowen toimesta myytiin ja rahojen saaja ei ole vieläkään tiedossa. Voi jopa olla, että Otto Reinholdia saatettiin jossakin mitassa käyttää hyväksi. Tiettävästi aikalaiskuvauksen mukaan Oton ja Johannan avioliitto ei ollut onnistuneimpia ja he riitelivät paljon. Vaimo kuoli 1867 ennen miestään.
Reinhold Octavius von Becker oli nuorin Oton ja Johannan kolmesta pojasta ja toiseksi nuorin heidän kaikista lapsistaan. Hänet koulutettiin suomenkielisessä Hämeenlinnan lyseossa, missä hän varmastikin tuli täysin kaksikieliseksi. Ei ole tiedossa, että hän olisi jatkanut opintojaan missään Lyseon jälkeen, vaikka on kuitenkin mainittava, että hän kyllä ainakin seurasi käräjien toimintaa mm. Laukaan pitäjässä. Sen jälkeen hänestä tuli Kuopion läänin lääninkanslisti, jossa toimessa hän hoiti tarvittaessa myös lääninsihteerin toimia. On sanottava, että noihin aikoihin Kuopion läänin maaherrana oli toiminut Johan August von Essen, joka oli Reinholdille sukua tämän molempien isoäitien kautta. Reinhold Octavius toimi joitain vuosia Kuopiossa virassaan ja lähti sitten Kaaville nimismieheksi. Hän osti vuonna 1879 Virrantalon tilan Luikonlahden kylästä, jonka voidaan arvella kuuluneen pitäjän suurimpiin tiloihin, koska esimerkiksi vuonna 1899 tehdyssä Suomenmaan kartassa Virrantalo oli ainoa kaavilainen tila, joka oli siinä erikseen mainittu ja merkitty. Virrantalo oli aikaisemmin kuulunut pitkän aikaa Hallikaisten suvulle.
Reinhold Octavius ei jatkanut esivanhempiensa tapaa naida aatelinen vaimo, vaan hän otti jälkeläisten myöhemmin käyttämän ilmaisun mukaan vaimon savolaiselta kaskipellolta. Tämä vaimo oli Maria Fredrika Julkunen, Matts Julkusen ja Maria Lovisa Tiilikaisen tytär. Mariansa kanssa Reinhold Octavius sai viisi aikuiseksi elänyttä lasta, joista yksi oli poika ja neljä tyttäriä. Poikaa Frans Edvardia suunniteltiin aluksi virkamieheksi ja hänet pantiin Kuopion Lyseoon, kuitenkin 1900-luvun alussa kun sortokausi koetteli suomalaisten kärsivällisyyttä, otti Reinhold Octavius eron virastaan nimismiehenä, koska ei halunnut tukea suomalaisen yhteiskunnan venäläistämistä pakottamalla kaavilaisia nuoria miehiä Venäjän armeijan kutsuntoihin. Kuvernööri myönsi hänelle eron ja hän sai vain vajaan eläkkeen. Samalla Reinhold Octavius otti lahjakkaan poikansa mielenosoituksellisesti pois Kuopion Lyseosta, ja näin Frans Edvard von Beckeristä tuli maanviljelijä. Tyttäret, joista kaikki yhtä lukuunottamatta olivat Fransia vanhempia, naitettiin maanviljelijöille, jotka saattoivat olla tilan alustalaisia ennen sitä, koska Reinhold Octavius irrotti Ahosenniemellä sijainneista maistaan tilat Heikkisille ja Hartikaisille, joiden kanssa kaksi vanhinta tytärtä Olga ja Hilda oli naitettu. Alma Fredrika niminen tytär meni avioon Adam Karjalaisen kanssa Polvijärven Saarivaaraan ja Johanna Aurora ensin Juho Kurosen kanssa, joka avioliitto oli hänen tyttärensä kertoman mukaan sovittu ja epäonnistunut, ja sitten onnistuneemmin Tuomas Järveläisen kanssa. Näin ollen tällä suvulla on jo aiemmin ollut liite Järveläisten sukuun, kun isoäitini Salli on myös omaa sukuaan Järveläinen. Näiden neljän tyttären avioliitoista syntyneiden jälkeläisten ja heidän jälkeläisten joukossa on paljon suvusta kiinnostuneita ihmisiä, esimerkiksi maisteri Marke Korkalainen, jonka isoisä oli Hilda Hartikaisen poika Lauri Hartikainen.
Viimeisistä von Beckereistä Luhangassa on sanottava vielä, että Reinhold Octaviuksen, joka kuoli vuonna 1916 Kaavilla, vanhin veli, majuri Odert Otto Alfred von Becker hallinnoi sukuperintöään Luhangassa vuoteen 1906 kuolemaansa asti, leski kuoli jo seuraavana vuonna ja sen jälkeen vanhimmaksi elänyt sisko Flora Wiktoria von Becker hallinnoi sukutilojen rippeitä Luhangassa kuolemaansa vuoteen 1926 asti. On sanottava, että Frans Edvard aikoi nuorena miehenä palata Luhankaan isänsä synnyinpaikkakunnalle, mutta jostain syystä se ei toteutunut. Minulla ei ole tiedossa sitä, onko joku mahdollisesti perinyt sukutiloja Flora Wiktorian jälkeen, ainakin on tiedossa, että tuon sisarussarjan aviottomia lapsia on elänyt Luhangassa vielä ainakin 1930- ja 1940-luvuilla. Suvun edustus aatelissa säätyvaltiopäivillä muodostui tiettävästi 1800-luvulla pääosin Kangasniemen haarojen jäsenistä.
Frans Edvardista tuli siis Virrantalon isäntä. Frans Edvard avioitui hyvin nuorena Hildan kanssa, joka oli omaa sukuaan Tukiainen, ja lähes naapuritalon tyttöjä. Vanhin poika Martti syntyi vuonna 1913 ja hän oli 1920-luvun lopussa joitain vuosia helsinkiläisten von Beckereiden kutsumana opiskelemassa Norssissa, Helsingin suomalaisessa normaalilyseossa, mitä koulua hän ei kuitenkaan jatkanut loppuun asti. Tuo saattoi olla yhtenä tekijänä siinä kun Frans Edvard von Becker muutti perheensä nimen vuonna 1935 Suomalaisuuden liiton kampanjassa kotitilan mukaan Virrantaloksi. Tänä päivänä suvussa on niin von Beckereitä kuin Virrantaloja. Frans Edvard Virrantalo toimi myös pitkän aikaa Kaavin kunnanvaltuustossa ja koulutuslautakunnassa sekä päättämässä Luikonlahden koulun kehittämisestä. Aikuiseksi eläneitä lapsia Fransilla ja Hildalla oli seitsemän, neljä poikaa ja kolme tytärtä. Martti työskenteli metsäteknikkona, Leosta tuli Virrantalon isäntä, Reino omisti myöhemmin Virrantalosta lohkotun Rantala-nimisen tilan ja Orvo muutti pohjoiseen. Tyttäristä Mirjam avioitui Unto Lankilan kanssa, Lempi Vilho Kinnusen kanssa ja Hanna Eljas Toivasen kanssa. Heistä Mirjam ja Lempi käyttivät myöhemmin myös von Becker-nimeä, minkä lisäksi äitini serkku Keijo ja serkkuni Jarno ja Jani ovat myöhemmin ottaneet käyttöönsä suvun alkuperäisen nimen.
Isovanhemmillani on viisi lasta, kaksitoista lastenlasta ja kolme lapsenlapsenlasta. Serkkuni Jani von Beckerin perheeseen syntyi viime vuoden lopussa isovanhempieni ensimmäinen miespuolinen lapsenlapsen lapsi. Isoisäni ja isoäitini ovat toimineet aktiivisesti erilaisessa yhdistystoiminnassa paikkakunnalla ja paikkakunnan ulkopuolella sekä isoäitini myös mm. kunnanvaltuustossa.
Hämäläinen von Becker-suvun Luhangan haara on kulkenut aikaa myöten mittavan matkan ja muuttunut samalla savolaiseksi, ja osa suvusta Virrantalo-nimisiksi. Kuitenkin mielestäni voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että jotain tärkeää on myös säilynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti