Töllöttimen sisältö on muuttunut
Suomen televisiosta tulevat ohjelmat ovat huonontuneet jatkuvasti viime vuosien aikana. Aikanaan saimme nauttia televisiosta englantilaisia, saksalaisia ja ranskalaisia elokuvia ja sarjoja. Tänä päivänä ne ovat korvaantuneet amerikkalaisilla yksinkertaista juonta, stereotyyppisiä hahmoja, paljasta pintaa ja riittävässä mitassa väkivaltaa sisältävillä räiskinnöillä, joiden joukosta ei löydy "vanhan mantereen" juurtuneempien hahmojen kaltaista sofistikoituneisuutta.
Aikanaan tvstä tuli mm. Englannin hienoimpien kirjailijoiden joukkoon lukeutuvan PG Wodehousen kirjoittamia komedioita ja farsseja, joita kirkasti hienostunut ironia, itseironia ja satiiri. Yksi hänen suurta mainetta saaneista tv-formaateista oli Jeeves and Wooster, jossa sisäsiittoinen aristokraatti Wooster, jolla on englantilaisille tyyppilliset hörökorvat, yrittää pärjätä maailman antamien paineiden kanssa, jossa pyrkimyksessä häntä auttaa Woosteria älykkäämpi Jeeves, vanhan ajan herrasmiespalvelija.
En nykyään siedä juurikaan amerikkalaisia sarjoja tai elokuvia, ne eivät siis kuulu minun yleissivistykseeni, ja kyllä se on niin, että johonkin on vedettävä tässäkin raja. Erityisen kömpelö oli amerikkalainen versio sarjasta House of cards, jolla suoranaisesti pilkataan Dobbsin alkuperäistä englantilaista versiota.
Amerikan vaikutus näkyy esimerkiksi siinä, etteivät koulun käyneet ymmärrä Englannin englantia ja sanavarasto rajoittuu amerikan englannin sanastoon. Esimerkiksi eräässäkin tvstä tulleessa englantilaissarjassa jälkiruokaa tarkoittava "pudding" oli käännetty "vanukkaaksi", eli "mitä meillä on vanukkaaksi?" Samanaikaisesti esikuvat haetaan amerikkalaisten viihdetähtien joukosta, ja samalla hyväksytään se, miten kapea ja vajavainen näiden ihmisten todellinen kulttuurinen tausta on.
Meidän pitäisi olla ylpeitä eurooppalaisuudestamme ja katsottava mieluiten ilman tekstityksiä eurooppalaisia elokuvia ja sarjoja (kirjojen lukemista unohtamatta). Suomalaiset eivät näytä enää tajuavan, että esimerkiksi saksan ja ranskan puhujia on kuitenkin edelleen Euroopassa paljon.
Ei-englantilaisista elokuvan tekijöistä on mainittava etenkin Luis Bunuel ja Luchino Visconti. Molemmat hallitsivat ideaalisen elokuvan tekemisen merkit ja piirteet, eli he ymmärsivät ironian ja siihen olennaisesti liittyvän dekadentismin periaatteita ja Bunuel etenkin loisti surrealistisen elokuvan alalla, ja etenkin Porvariston hillitty charmi kuuluu hänen mestariteoksiinsa. Uskon että kaikki eivät halua katsoa elokuvia joissa vain ammutaan ja naidaan - se ei vastaa ihmisen korkeimpien osien tarpeeseen ymmärtää ja luoda mielessään uudenlaisia merkityksiä. Esimerkiksi Viscontin dekadentit yläluokan kuvat, joita monesti Helmut Berger kuvasi, loistavat poissaolollaan amerikkalaisissa filmeissä, koska siellä ei ole vanhaa rahaa ja rikkaat eivät ole ehtineet köyhtyä.
Kun katsomme amerikkalaisia sarjoja ja niiden hahmoja, on meidän muistettava, että he ja ne ovat vain halpoja kopioita eurooppalaisista isoveljistään, koska ne vastaavat vain alemman tason tarpeisiin. Amerikkahan on vielä kovin nuori kulttuuri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti