Muodonmuutoksia

Mies souteli keskellä järveä, verkkaisesti ja varovaisesti airojaan hitaasti liikuttaen. Hän ajatteli tilannetta vertauskuvallisesti siihen, kun hän on joutunut olemaan tekemisissä tavallisten keskiälyisten tallukoiden kanssa. AIna samanlainen ylittämätön ei-kenenkään maa oli erottanut hänet toisista ihmisistä. Hän ei osannut uida mutta sitäkin enemmän osoitella heikompilahjaisten puutteita. Toisaalta nytkin hän joutui uudelleen todistamaan tuota tyhmyyttä, koska rannalle jäänyt vaimo oli pyytänyt häntä kalastamaan ahvenia lounasta varten. Kello oli vasta vähän yli kahdeksan ja aurinko pilkisteli varovaisesti pilvien takaa. En minä varmaan voikaan tehdä muuta kuin yrittää, hän sanoi, ja aloitti laittamalla koukkuun madon ja viskaamalla sen järveen. Parin tunnin kuluttua hän oli saanut kolme isoa ja seitsemän pientä ahventa. Sen hän katsoi riittävän tarkoitukseensa ja alkoi soudella takaisin kohti mökkirantaa. Keskipäivän aurinko paistoi täydeltä terältä ja mies pyyhki vähän väliä hikeä otsaltaan ja takaraivoltaan. Saavuttuaan mökkirantaan hän huomasi rantaa kohti tulevan jotain. Kun se tuli lähemmäksi hän alkoi hämmästellä sitä, mitä oli tapahtunut, rantaan tuli noin 160 senttiä pitkä ahven, jolla oli miehen vaimon ääni. "Mitä sinulle on tapahtunut? Oletko nyt jonkinlaisessa naamiaisasussa, kun näytät tuolta. Tulee ihan kafkalaiset demonut mieleen". "EN minä tiedä, miten muistuttaisin mitään muutakaan kuin aikaisemmin". Samalla aikaa vaimo joutui hyppelemään koko ajan pyrstöllään jotta olisi pysynyt pystyssä, mutta välillä hän laskeutui maahan kyljelleen, samalla kun mies tuijotti häntä kuin hermafrodiittia. "Mennään sisään, ehkä lääkärikirja voi auttaa siinä kun yritetään saada selvyys siitä, mikä sinua vaivaa". "Ai mulle tuli niin kiihottunut olo, kun sä tulit sieltä järveltä kalojesi kanssa", vaimo sanoi ja laski samalla lattialle noin kolmekymmentä senttiä korkean kasan mätiä. "Mitä minun sitten tulisi sinun kanssasi tehdä, en kai minä nyt voi wänkätä tuohon kasan päälle koska en ole kala"." Kuka on väittänyt että minäkään olisin kala, tämä on vain mukava loma". Mies pyöritteli silmiään, haki siivouskomerosta luudan. Käytyään ulkona heittämässä munat roskikseen, hän palasia nopeasti takaisin sisään, koska hän tunsi mielessään ajatuksen, joka saattaisi estää vaimon suunnitelmat. "Pitäisikö niitä kaloja sittenkään paistaa, jos olet tuossa tilassa", mies kysyi "Miksi ei, minä haen jauhoja ja öljyä". Mies istui pöydän ääreen ja avasi kirjan, hindulaisuuden pyhän oppaan Rig-vedan. Hän oli nimittäin opiskellut aikoinaan myös sanskritin alkeita.  Kirjaa lueskellessaan mies tuli ajatelleeksi intialaisia ihmisiä, jotka katsoivat ihmisen mukanaan kantavan syntitaakan muuttuvan siihen muotoon minkä hän saa seuraavassa elämässä. "Miten minäkään voisin olla ajattelematta tuota, olenhan minä metsästänyt ja kalastanut koko tähänastisen ikäni". Samalla hän katsoi sivusilmällä lehdestä juttua joka kertoi maineikkaasta kirjailijasta, joka oli hukkunut 1950-luvulla. Jutussa kerrottiin myös siitä, että ennen kuolemaansa, kirjailija oli tuikannut navettansa tuleen ja koko karja oli menetetty.  Vaimo tuli takaisin keittiöön hypellen, ilmeisesti tavaran laskeminen oli helpottanut ja keventänyt hänen mielialaansa. Samalla kun vaimo laittoi kalat pannulle ja lämpötila alkoi nousta hän koki suurta kipua ympäri vartaloaan ja kiljaisi äänekkäästi. "Mistä tää johtuu?" "Ei syödä noita kaloja, muuten me molemmat olemme eväkkäitä koko elämämme". "Ei niin, minun on kai annettava ne Miisulle", vaimo sanoi ja vei ahvenet kissan ruokakuppiin. Samalla kun kissa alkoi syödä puoliksi paistettuja kaloja, ahvenen asu hävisi vähitellen vaimon päältä. "No nyt se on ohi, hyvä"! vaimo hihkaisi. Samalla kun kissa söi hyvällä ruokahalulla kaloja, mies ja nainen katsoivat sitä, sillä sen karvoitus alkoi hävitä ja se kasvoi kokoa ja lopulta se oli kupin edessä polvillaan, sillä ei siis ollut enää kuin kahdet jalat. Loppujen lopuksi heidän edessään seisoi maalaiselta näyttävä mies, joka katsoi ristiin, molemmat silmät katsoivat eri suuntiin. Vaimo kiljaisi, "mitä miehiä sitä ollaan ja miten te olette päässeet tänne". "Minä haluaisin tehdä jotain töitä, jos teillä niitä olisi, pieni palkka ei haittaa". "En minä oikein tiedä, emme ole tähän mennessä palkanneet koskaan ulkopuolista työvoimaa, mutta kun tuon ukon selkä on niin huonossa kunnossa niin, mmh, mmh". Lopulta vaimo sanoi yllätysvieraalle: "No onhan tuo metsäniitty tuossa vieressä täysin kääntämättä perunoita varten. Sen te voisitte hyvinkin tehdä. Maksan 50 mummonmarkkaa".Mies vaikutti säteilevän loistokkaasti ja levitoituvan muutaman sentin ylöspäin heti kun vaimo oli kertonut hänelle urakkansa hinnasta.  "Kiitoksia rouva, onhan sekin enemmän kuin mitä olen aikaisemmin saanut". "Hyvä voitte minun puolestani käydä toimeen välittömästi" vaimo ohjeisti.Vaimon kerrottua miehelle kaiken tarpeellisen, hän otti työkalut mukaansa ja alkoi mennä metsää kohden. Kun hän oli kääntänyt pellon, tuli takaisin menomatkalla vastaan nuori tyttö, jolla oli kädessään kirja. Tyttö vaikutti 16-18-vuotiaalta ja hänellä oli oljenväriset hiukset ja yllään kesätyylinen punertavaraitainen mekko. Kun nämä kaksi tulivat puhe-etäisyyden päähän, tytto huudahti miehelle.  "Hei oletko sinä Luhikaisten uusi renki?" "Olenhan minä ja kenen tyttöjä sinä olet?" "Minä olen rovasti Saloniuksen tytär, tulen aina tänne koska isäni on niin vanhanaikainen, ettei hän anna minun lukea edes vanhan testamentin verisimpiä osia. Hän ei kuitenkaan tiedä sitä, että olen täällä käynyt läpi kaikki Milleristä Markiisi de Sadeen. Nyt minulla on menossa suomalainen kausi ja luen nyt vain suomalaisia kirjoja. Etenkin Kaarlo Uskela on tehnyt syvän vaikutuksen: mahtava Suomen kirjallisuudessa harvinainen satiirikko ja ironikko". Samalla tyttö otti oikealla kädellään vasemmasta kainalosta keltakantisen ahavoituneen ja kuluneen kirjan, joka vaikutti noin 300-sivuiselta. " No mitä sinä luet"? "Pertti Adlerhuvudin kirjaa, jossa hän esseiden muodossa kritisoi kaikkia vapautta vieviä instituutioita, asenteita ja ajatusmalleja". Mies ei ensin tajunnut mitään tuon kaltaisista asioista ja ihmetteli sitä, miten tuo tyttö halusi avautua niin suuresti, kuin mitä oli. Tyttö avasi kirjan takakannen puolelta ja näytti miehelle kuvaa. SIllä hetkellä sekä tyttö ja mies ymmärsivät mikä yhteys heillä oli. Kuvassa mies näytti samalta kuin tälläkin hetkellä, ainoana poikkeuksena vain se, ettei hänellä nyt maalaistöissä ollut minkäänlaista pukua tai solmiota kaulassaan. "Hei, mutta oletteko te sittenkin..., tyttö aloitti, ja samalla mies alkoi painua kasaan ja häneen ilmestyivät kaksi lisäjalkaa ja musta turkkikin alkoi vähitellen kasvaa. Lopulta kissan naukuessa tytölle, tyttö otti sen hellästi syliinsä, silitteli sitä niin, että kissa alkoi kehrätä voimakkaalla intensiteetillä  ja sanoi, "pian saat silakkaa ja kermaa herra Adlerhuvud" ja lähti kävelemään kohti pappilaa.