Porvareista ja kulutusyhteiskunnasta

Porvarillisuus on aina ollut minulle vierasta. Lempivärini ala-asteelta lähtien oli violetti ja kyseenalaistin vanhempien ihmisten vallankäytön jo päivähoidossa. Porvarillisuus siis tarkoittaa etenkin etabloitunutta ja ennalta asetettuihin muotoihinsa muovailtua yhteiskuntaa, joka toimii valmiiden normien ja konformisuuksien tasolla. Porvarillisesti toimivat ja ajattelevat ihmiset ovat mielestäni suurin yhteiskunnallisen konformisuuden ja pakotetun yhdenmukaisuusajattelun ylläpitäjä. Tuohon yhdenmukaisuuteen liittyy yksi suurimmista sosiaalisista epäoikeudenmukaisuuksista, se on banaali tai jokapäiväinen paha, joka tapahtuu yhteiskunnassa sovittujen käytös- ja ajatusnormien ollessa käytössä. Se on siis sellaista pahaa, joka tapahtuu vaietusti ja hyväksytysti.                                                                 

Porvarillinen ihminen ei myöskään usein ole kovinkaan eettinen, ainakin jos se tarkoittaa jotain sellaista mikä ei koidu hänen omaksi hyväkseen. Porvarillinen ihminen ylläpitää usein yhdenmukaista kansalaisen ja kansalaisuuden käsitettä. Siihen ei siis mahdu liiemmin moniarvoisuuden periaatteita. Lisäksi kun tähän liitetään porvarilista ihmistä luonnehtiva talousajattelu ja se, kuinka hän ahtaa talousajattelunsa kaikkeen yhteiskunnassa tapahtuvaan, kuten terveydenhuoltoon, ei liiemmin paljon muuta tarvita. Porvarillinen ihminen tuo arvonsa kaikkialle yhteiskuntaan siten, että ihminen ja luonto kärsivät. Öljy loppuu pian kesken, kolmannen maailman ihmisten ongelmat vaietaan olemattomiin, valaat pyydystetään sukupuuttoon ja ongelmajätteitä kertyy jne.                                                                      

Porvarillisiin ihmisiin liittyy olennaisena osana kulutusyhteiskunnan käsite. Kulutusyhteiskunnassa tavarafetismien avulla jopa ihmisen terveys alistetaan kulutushyödykkeen asemaan. Voidaan havaita, että jo pelkästään tämä on omiaan rikkomaan perusarvoja kuten ihmisarvoa vastaan. Voidaan kysyä, onko se lopulta niin tärkeää, että on tilpehööriä ja kaikilla on uusista uusimmat hilavitkuttimet ja vempaimet? Se kulttuuri, joka tästä tavaroiden pyörittelystä seuraa on ahneuden kulttuuri, joka etsii jokaisella hetkellä helppoja ja elämän korkeammat periaatteet unohtavia tyydytyksiä. Kulttuuri, joka tekee ihmisestä tavaroiden orjan, ihmisen, joka ei enää ole ihminen, koska hän tunnistaa toiset ihmiset vain oman krääsänsä ja statussymboliensa kautta.                                                                                                                                                        

Mikä siis voisi olla vaihtoehto tällaiselle suvaitsemattomuuden, pakotetun yhdenmukaisuuden ja kaikkein tärkeimpiin asioihin kohdistuvan kollektiivisen amnesian kulttuurille? Vaihtoehto on moniarvoinen ja eettinen yhteiskunta, jossa hyväksytään porvarillisuuden tavanomaisesti kuoliaaksi vaikenevat vaihtoehtoiset olemisen ja toimeentulon muodot, joille ei ole sijaa sokeassa ja raa’assa rahantavoittelun kulttuurissa. Tarvitaan etiikan ohjailema sosiaalipolitiikka, joka kysyy sitä, mitä ihminen tarvitsee, mitkä ovat ihmisen oikeudet. Eettisiä tulee olla sekä ihmistä että luontoa kohtaan. Silloin tarvitaan myös etiikan ohjailema talousjärjestelmä. Perustulon asettaminen tulisi luonnollisesti asettaa maamme seuraavan hallituksen esityslistalle.                                                                                                                                          

Australialainen filosofi Peter Singer kirjoittaa eräässä viimeisimmistä kirjoistaan, että yhdenkin kymmentä prosenttia jostain väestöstä edustavan eettisen vähemmistön ilmaantuminen maailmaan olisi suurempi muutos kuin mikään hallituksenvaihto koskaan, ja siinä hän mielestäni oli erittäin oikeassa. Tarvitaan vastakoneita taistelemaan porvarillisuutta ja kulutusyhteiskuntaa vastaan. Ja siinä voitaisiin mielestäni edistyä etenkin sillä, että kouluissa lisättäisiin filosofian mutta etenkin etiikan opetusta. Lukioihin voitaisiin asettaa pakollisiksi ainakin kolme filosofian kurssia, etiikka mukaanlukien, ja filosofian opiskelu voitaisiin asettaa alkavaksi jo viimeistään yläasteella. Myöskin sekularisaation kehittymisen myötä uskonnon opiskeluun koulussa tulisi sisällyttää kansalaisuskonnon kurssi, jolla opetettaisiin oppilaita ottamaan huomioon niitä uskontojen puolia, jotka voisivat olla ristiriidassa toistensa kanssa, ja huomioimaan sen, miten noita eroja voitaisiin ottaa paremmin huomioon huomispäivänä tulevassa suvaitsevaisemmassa yhteiskunnassa.