Lastu

Ensin hän näki pelkkää sumua. Sitten alkoivat tulla esiin kuvat omasta lemmikkikissasta, vanhemmista, perheestä ja sukulaisista. Nuo kuvat olivat vaihtelevia siinä miten ne ilmiansivat tietoa kohteistaan. Kaikissa näkyi merkittävää ambivalenttisuutta, joka oli aina luonnehtinut hänen tapaansa katsoa maailmaa ja ihmistä. Kaikki havaitut hyvät piirteet tulivat esiin mukanaan jotain sellaista, jota ei millään ja missään olosuhteissa olisi voinut kokea tai kuvata pelkästään hyvänä. Isä oli aina tuntunut suurelta virtahevolta olohuoneessa, tai missä hän kulloinkin sattui olemaan. Äiti oli aina merkinnyt turvaa maailman pahuudelta ja nytkin hän näki hänet pelkästään ehkä liiankin kullatun sädekehän sisällä. Tuo sädekehä oli kuitenkin monessa mielessä liian välittömäksi kuviteltu, mielessään hän monesti ajatteli, että äiti oli ottanut tuon roolin hänen elämässään vain korostaakseen omaa kuviteltua hyvyyttään. Ja hyvyys, mitä se lopulta sitten tarkoittikaan? Ainaisia avautumisia asioista, jotka eivät lopulta merkinneet mitään ja vaikuttaneet mihinkään. Aina se omaan minuuteen ja sen paremmuuteen suunnattu huomio, minkä vuoksi toki äiti oli alkanut kokea korostunutta vastuuntuntoa, mutta kuitenkin ei oikein koskaan ollut osannut kantaa sitä, miten hänen mielestään olisi aina pitänyt. Miten kaikki tämä todellisuus näyttäytyikään hänelle! Hän ei ollut voinut olla ajattelematta sitä kaikkea, miten todellisuus oli välillä täysin unohtanut hänet ja sitten vetänyt mukanaan sellaiseen syvänteeseen, jossa olon aikana hän ei ollut voinut kuvitella itselleen minkäänlaista pelastusta ja toivoa. Ne kaikki huonot ja kelvottomat uomautumat joissa hän oli rämpinyt välittämättä siitä, että hänelle olisi tarjottu myös parempia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Lääkkeiden käyttö oli ryöstäytynyt hänellä käsistä ja hän oli toistuvasti ottanut suositeltua suurempia määriä etenkin unilääkettä. Hän oli ajautunut siihen kokemiensa toistuvien ahdistus- ja masentuneisuuskohtauksien vuoksi. Ne olivat ajaneet hänet todella suuren maailmanpelon alaiseksi, joissa hän ei voinut enää kuvitella maailmaa siten, että demonit voisivat siitä erkaantua. Isä oli aina näyttäytynyt hänelle mölyävänä primitiivireaktioistaan voimastuneena metsäläisenä, jota ei voinut liittää hänen kultivoituneen äitinsä maneereihin. Kaikki se paha minkä hän oli kokenut ulkoisen maailman ehdoilla oli merkittävällä tavalla liittynyt niihin kokemuksiin, joita hän oli saanut toimiessaan tilanteissa, jotka olivat vaatineet hänen isänsä läsnäoloa niissä. Mikään ei ollut voinut satuttaa häntä elämässään kuin se miten hänen lehtolapsitaustainen isänsä oli toistanut omaa sisäistä isättömyyttään eristämällä häntä omasta elämästään ja oman vastuuntuntonsa piiristä. Isättömyys oli näkynyt hänen elämässään: koskaan häntä ei oltu puolustettu maailman koettelemuksissa siten, että hän olisi voinut kokea turvan tunnetta tai kokenut ylpeyttä isänsä suhteen. Aina häntä oli ahdistettu isänsä huonojen piirteiden takia ja samaten häntä oli kohdeltu alemmuudentunnolla aina kun hän oli myöntänyt olevansa tämän miehen siementen tuote. Hänen isänsä olemassaolo oli myös monesti kyseenalaistettu, kun "paremmissa piireissä" oli aina tiedusteltu sitä, "mitä sinun isäsi tekeekään". Se kaikki epävarmuus ja epätietouden tunne toisten ihmisten keskellä oli luonnehtinut hänen nuoruuttaan ja kasvunsa aikaa. Koskaan hän ei ollut saanut itselleen miehen mallia, jota olisi voinut arvostaa siten, ettei olisi kokenut pelkoa ja epävarmuutta siitä, millaisen vastauksen hän olisi arvostukselleen saanut. Hän oli jopa ollut kirjallisesti aktiivinen ja kirjoittanut paljon erilaisia ja erilaatuisia kirjoituksia, ja kaikissa hän oli aina etsinyt sitä syvällisen onnettomuuden alhoa, jota hän oli kotinsa kylmyydessä ja selkäpiitä karmivassa ahdistuneisuudessa kokenut. Kaikki se, mitä hän koki parhaillaan tekevänsä oli jollakin perustavalla tavalla vaikuttunut siitä, miten hänen vanhempansa olivat asettuneet rooleihinsa hänen elämässään. Nyt hän ajautui mielisairaalan käytävän läpi tupakkahuoneeseen, jossa hän veti taskussaan olleesta marlboro-askista yksittäisen tupakan ja sytytti sen. Tupakan savu ja nikotiinista tuleva hyvä tunne sai hänen mieleensä aikaisempaan nähden hyvältä vaikuttavia tunteita, hän koki sen, miten hän oli vanhempiensa ja sukunsa ansiosta saanut matkustaa ja kokea elämässään hyviä asioita. Hän oli varmasti ollut oikeuksiltaan ja mahdollisuuksiltaan moneen ikäiseen nähden paremmassa asemassa. Mutta miten hän oli noita mahdollisuuksiaan käyttänyt, lukuisat ja entistä lukuisammat ulkomailla asuessa vietetyt päivät olivat menneet kotona istuessa ja hälytysääniä herättäviä maailmankirjallisuuden tekstejä lukiessa. Miten monet uusien ystävyyksien alkiot olivat murskaantuneet hänen umpimielisyytensä ja vanhaan jumittumisen takia. Miten minä voisin muuttua, hän ajatteli. Miten tämä sama kulkeminen tästä masentuneisuuden alhiosta samaa masentuneisuuden alhioon voisi muuttua ja miten minä voisin tulla paremmaksi ja unohtaa näitä asioita joita ei voi perustavalla tavalla muuttaa? Hän ei kuitenkaan kokenut missään olosuhteissa voivansa mukautua vanhempiensa luonteisiin, koska he olivat perustavalla tavalla kaunaisia, katkeria ja vanhaan jumittuvia menneisyyden aikakauden ihmisiä, joiden kanssa keskustellessa koki jäävänsä joko huonompaan asemaa tai hiljaisuuteen ja vaikenemisen uhriksi. Vanhempansa siis olivat aina tehneet hänet sellaisen aseman uhriksi, jossa hänen ääriviivojaan ja hänen halujaan ja tarpeitaan ei huomioitu millään tavalla, hänet vaiettiin ja ylenkatsottiin hiljaiseksi ja toivottomaksi. Hänen mieleensä tuli taas ajatus illasta, joka vietettiin viinan parissa. Hän toisaalta koki ajan jolloin hän ei ottanut sellaiseksi ajaksi jolloin hän sai aikaan, mutta toisaalta koki tuon että hän sai aikaan, joksikin sellaiseksi, missä hän ei ollut voinut olla ilmaisematta sitä tuskaa ja ahdistusta mitä hän koki: alkoholi oli aina väliaikaisesti toiminut tuskan ja ahdistuksen poistajana. Mutta mitä se ahdistuksen ja tuskan poistuminen lopulta hänelle olikaan? Hän ei saanut siinä poistettua mitään pysyvää pahaa itsestään, kaikki toistui entistä pahempana seuraavana päivänä. Samalla hetkellä kun hän jatkoi alkoholin vaikutuksien ajattelua, huoneeseen tuli osaston skitsofreenikko, jonka kädet tärisivät ja naama oli vääntynyt pitkäaikaisen hullun kaltaisella tavalla vääristyneeseen ja kivunomaiseen irvistykseen. Mies ajatteli sitä, miten hänen tilanteensa voisi olla paljoa huonompikin, ainakaan hän ei ollut koskaan alkoholin vaikutuksen alaisena tullut väkivaltaiseksi ja laittomasti käyttäytyväksi, hän oli viime aikoina alkanut kokemaan entistä suurempaa kiinnostusta lakitiedettä, oikeutta ja oikeudenmukaisuutta kohtaan. Etenkin hän oli jossain vaiheessa lähiaikoina kokenut suosikkiammatikseen varattomien, avuttoimien ja onnettomien lakimiehenä toimimisen, miten siinä pystyisi antamaan oikeudellista apua etenkin niille, jotka sitä eniten tarvitsevat ja jotka eivät muilla keinoin sitä olisi pystyneet itselleen saaamaan. Se, että niiden pitäisi saada oikeudenmukaisuutta ja apua vaikka eivät olisi sitä koskaan aikaisemmin saaneet oli hänen mielessään tärkeä periaate, koska monesti vain ne saavat apua, jotka olivat oikeuteen nähden oikeassa asemassa. Hänen omat lapsuudenkokemuksensa, joissa isä oli aina ollut paha suvereeni diktaattori, olivat antaneet pontta hänen ajatuksiensa muodostumiselle. Hän oli a ina ollut oppositiossa, johon isänsä oli hänet ajanut ja vannottanut että "kukkaan ee ajattelu niin ku sinä!". Hän koki myös sen vahvana, että jotkut olivat aiemmin ajatelleet, että se suuri tuska, mahdollisesti jopa maailmantuska, jota hän oli kokenut, olisi ollut jotenkin kuviteltua ja liioiteltua, esimerkiksi niin, että hän olisi jopa itse alkanut kehittää tuon tuskan pohjarakenteita itsessään. Hän koki nuo ihmiset siten, että he eivät voineet elää muussa kuin kuvitellun onnellisuuden ja välittömyyden onnelassaan, joka ei perustunut mihinkään todelliseen ja oikeita perusteita omaavaan.