Käännös

Stefan George (Die Fibel)
Käännös: Olli von Becker 2014

Lukijalle

Rauha
Ilta hämmentää minut vaikenevin siivin
Päivä on mennyt rajussa pyörteessään
Villeissä ja kyltymättömissä pyrkeissään
Nopeassa ja päämäärättömässä jahdissa
Romahtaa täysiin ajatuksiini
Yksi toistaan ahmiva
Minä henkäisin: milloin silmänräpäys tulee
Minä vieläkin aistin tästä ja toisesta jotain
Ilta on tullut - hiljaisena
Olen pettynyt itseeni
Rukoilen itselleni paljon tunteja
Kuitenkin seison siinä magneettisen haltioituneena
Silmäni nitoutuvat kohti lamppua
Ulkoinen määräämättömästi takaisinloistavana
Yön tummassa heijastuksessa
Minä en halua enää ajatella.....minä en voi enää:
Haluan vain polvistua
En ollenkaan ajatella - vain rukoilla.

Keltainen ruusu
Pyörtävien hajujen lämpimässä ympyrässä
Valheellisen päivän hopeisessa valossa
Hän hengitti vaikuttuneena keltaisesta loistosta
Kokonaan käärittynä keltaiseen silkkiin
Vain hän edeltää tiettyjä muotoja
Kun tämä suunsa kuolemalliseen nauruun vääntää
Ja hieroo olkapäitään keveisiin rintoihinsa
Salaperäinen jumalatar Brahmaputrasta Gangesiin!
Voit ampua pesää vahasta valmistettua, luotua
Ilman sinun tiiviisti katsovia silmiäsi
Jos se rauhoittaa väsynyttä, joka yllättäen nostetaan

Kuva
Herään yöllä kauhistuneena
Näen mustia ja valtavansuuria pilviä
Vastustuskykyisiä kyyneleelle ja yhdessä
Ja aikana toukkien paljouden
Näkymätön mutta tuntuu hyvältä
Erotetut huuleni värisemään oppivat
Kuva näyttäytyy minulle:
Tänä päivänä kosketan sitä monien joukossa
Silmänräpäyksessä on se minut niin syvästi kasvattanut
Halusta läpäistynä minut jättää
Jälkeenpäin unohdan itseni...unen itsensä
Kostaen itsensä ja suuret vaatimuksensa
Tuli sisään yön peloissa
Voimakkaana asettaen itsensä uudestaan

Pappi
Sumun kanssa katoavat he rysäyksellä
Päivänä jolloin peittävä verho nousee
Molemmat näyttävät erehtymättömiä jälkiä
Messun kautta syntyneiden nautintojen kautta
Näytös, joka nopeasti paljastaa
Hullut suutelevat ja halaavat
Pappi kuljettaa itsensä uhriksi
Ilman viisautta säilyttäen itse tarjoavat
Orgioita jotka tuhoavat ja tappavat!
Heidän otsansa halun peileinä!
Kieltämättömän rumuuden kanssa
Tämä joka on turmion majesteetti
Mutta ne molemmat ovat oikeutettuja
Koska niillä on se sama molemmilla
Nuorisollinen asenne ja into
Pitkien kulmakarvojensa alla
Palaen yhä täyttymättömän toiveen kera
Huuliinsa jotka heiluvat vielä
Siunatun hymyä

Yön myrkky
Palaan takaisin. Lähistön kello
Kauan kaikuvien kumahdustensa kanssa
Hylkää vanhan päivän
Väsyneenä valahdan takaisin ilman unta
Yksinäisenä uneksien
Ja näen itseni uudestaan poikasena
Joka ei välitä nuhteluista
Villien halujen perään
Ruma ei tunne loppua
Ja silmiä pahan kimalluksen
Moitteettomana yhdessä
Lapselliset posket kuitenkin
Poika iästään poissa
Outona pysyen
Nuorena ja tuoreena
Kynttilöiden loistossa
Ja savussa tuoksuvassa
Ja siten haluan löytää
Viisaan ja paheissaan rikkaan
Tuhoavissa tavoissaan
Haluttuna avoimin käsivarsin
Epäpyhässä ravissani
Kuin raivoisassa rakkaudessa
Tuhoaa minut täydellisesti
Kuolema tulee pian

Yksi auringonlasku
Äskettäin tuleen syttynyt
Taivaan tummassa uunissa
Kylmän talviyön jälkeen
Uusi aurinko
Nyt se näyttäytyy uudessa valossa
Se kimmeltää paikallaan
Pilvien kanssa se lepattaa
Jotka heijastavat sen loistoa
Lämpenee maltilla
Aamunkoitto
Nopeasti voimentaa se itseään
Ja värikäs esirippu
Joka tulee liian lähelle sitä
Kaappaa ja kärventää sitä
Siitä sen täyttää
Koko ilma harmaassa
läpitunkemattomassa savussa
Se kasvaa ja kasvattaa lämpöä ja valoa
Kaiken loppuunsa - pilviä ja sumua
Loputtomassa tulenlämmössä
Palkkiona ahmituksi tullut
Ja ilman vierasta syötävää
Pelkästään omien voimiensa kautta
Lieskuva pala säteilee

Muutos
Näin sinut ensi kerran .. SInä et pitänyt minusta
Hänessä ei ole mitään kauniimpaa
kuin hänen tumma tumma tukkansa
Suuni kosketti sinua haihtuvana päivänä
Ja pidin paljon sinun hiuksistasi
Ja kädestäsi
Hänessä ei ole mitään kauniimpaa
Kuin hänen hiuksensa - niin - ja hänen hieno kätensä
Minä puristin häntä lämpimämmin eräänä päivänä
Ja pidin paljon hänen kädestään
Ja hänen suustaan
Tänä päivänä mikään ei ole sitä varten
Josta minä en paljoa pidä
Jota minä en liehuvasti ylistä

Orja
Siitä lähtien kun korkeampi päämäärä katoaa
Ja silmän räpäykset liehuvat
Kuva savesta muuttuneena
SIellä eläväiset varjot kauniista
Kauan aikaa kootut ja säilytetyt
Vaatia ensimmäiseksi hävitettyjä uhreja
Tulen sanomaan niille: vaikene!
Tämä ei niin makea sävy ja peruutettavissa oleva
Tämä puhe on niin profaania
Niin hulluja ja alhaisia sanoja
Keinotekoisesta taivaasta repiäkseen minua
Pyhän poissaolosta
Liittää kuvotus ..tulen sanomaan
Älä avaa suutasi
Paitsi suudelmiin ja huokauksiin
Vaikene niin kuin minä tulen vaikenemaan

Galleriassa
Värien maailmassa päätin
vapauttaa itseni jokapäiväisen elämän tomusta
Minä tulen. Sinä menet ensimmäiseen näkymään
Kasvojesi tunteminen on minulle ilmeisesti kova testi
Ja syvä tuomio sinun silmiesi kautta
Millä ilolla olenkaan sinun vierelläsi
Avaraa salia läpivaellella haluan
Tietämättömät nauravat tylsälle ulkonäölle
Ja monien tyhjää puhetta halveksivat
Ja monista muodoista rakentaa haluavat
Vain yhden seinän valitsemisesta
Ah, miksi sinä menet? Sinä et tunne minua
Minä vaellan kyvyttömänä nauttimaan
Laajalla henkäyksellä
Lihasta ja sinisestä ja vihreästä
En löydä sinun kasvojasi