Novelli

Kertomus

Ensin se harmitteli Bronsonin kohtaloa: ”Bronson is down, Bronson is down, Bronson is down”, se hoki. Ja sitten kun tultiin oikeaan kohtaan, niin se alkoi valitella sitä miten Bondi tippui. Siis sieltä sillalta ja miten sitä luultiin sen jälkeen vähintäänkin kuolleeksi ja muuta. Se otti aina Bondin kokemat vastoinkäymiset henkilökohtaisesti: ehkä voidaan sanoa, että sen jonkinlainen alterego oli Bond. Sekin halusi olla kuolematon ja aina suosittu naisten keskuudessa.

Se halusi aina lenkillä mennä samaa reittiä, jotta se olis voinu nähdä sen. Nimittäin viidentoista kilometrin päässä paistavan Puijon tornin ja Kuopion kaupungin silhuetin. Niin, sen kaupungin jossa se syntyi ja jota se aina piti kotikaupunkinaan, vaikkei virallisesti asunutkaan siellä kuin vain sillon kun se oli vielä vajaat kaksivuotias. Se kaupunki aiheutti sille myös paljon suruja, jotka kaikki se oli antanu sille anteeksi, koska se ei voinut periaatteesta hylätä omaa synnyinkaupunkiaan.

Se halusi aina kirjoittaa, niin paljon ja monista aiheista ettei siinä kukaan meistä pysynyt perässä. Ja jotta se pystyi kirjottamaan se myös luki. Paljon ja monipuolisesti: Dostojevskia, Shakespearea ja myös tuntemattomampia kuten Will Self. Se kehitti oman filosofiansa jota useimmat eivät ymmärtäneet ja ne jotka ymmärsivät eivät suostuneet ottamaan vakavasti.

Se halus aina olla mielummin yksinään kuin ryhmässä ja mielummin kuin olisi ollut vastuussa ryhmän työpanoksesta, se halus mielummin vastata itse itsestään ja painottaa tuota vastuuta myös kaikkien muiden ihmisten kohdalla.

Se osas kieliä ja nautti muista kulttuureista, niin ainakin eurooppalaisista, vaikkei se ollut käynyt koulussa muita kieliä kuin ruotsin ja englannin. Itse asiassa se oli semmoinen tekijä sille, joka vaikeutti esimerkiksi ranskan ja saksan käyttöä niille ominaisissa yhteyksissä. Sen piti aina ponnistella ja pinnistellä ylittääkseen tuon rajan, joka olisi mielellään halunnut pitää hänet englanninkielisenä ”touristina”, jota ei mannereuroopassa olisi tarvinnut ottaa vakavasti. Hän ylitti sen rajan aina lopulta.

Se rakasti Englantia ja Saksaa. Englannissa se piti hienostuneesta ironiasta ja mustasta huumorista – yläluokkaisuudesta. Saksassa se piri suoraviivaisuudesta, jämäkkyydestä, asiallisuudesta – kaikki kovuuteen liittyviä ominaisuuksia.

Kotikylästään se piti suuresti, mielestään jotkin kohdat siinä muistuttivat suuresti keskieuroopan pieniä maalaispaikkakuntia ja etenkin Ranskan Provencea. Hän oli aina uskollinen omalle kylälleen, seurasi sen tapahtumia ja tervehti aina ainakin sopivimpia naapureista.

Se osasi käyttää ironiaa ja olla piikikäs. Jos erehtyi sen vastustajaksi, se osasi kyllä löytää kohdan jota painamalla todella sattui. Se osasi etenkin kirjoittaa hauskasti ja vain harvoin se oli pompöösi. Se yritti kuitenkin tuhota tuon pompöösisuuden itsestään ja muista ihmisistä sillä se ei koskaan pitänyt falskiudesta, jota monet paksupäiset ihmiset ilmentävät.

Se ei ollut hyvä ottamaan alkoholia, se meni sillä aina överiksi, niin överiksi ettemme me koskaan pystyneet ymmärtämään niitä vaikeuksia joihin se itsensä sen vaikutuksen alla ohjasi. Se meni aivan hulluksi alkoholista ja hakeutui joka kerralla väärään seuraan. Ehkä sen tietynlainen naiivisuus ja hyväuskoisuus johdatti sen siihen. Se ei koskaan ajatellut pahaa omista ystävistään, silloinkaan vaikka heillä olisi selkeästi ollut huonot tarkoitusperät toiminnallaan.

Se mies oli hieno mies ja hän oli minun isäni.