Vastuusta

Vastuun käsite tarkoittaa ensisijaisesti jostakin vastaamista. Vastaamiseen voidaan katsoa liittyvän sellainen velvoite, jonka mukaan vastaajan on kannettava huolta vastattavasta ja tiedettävä siitä kaikki sellainen tieto, joka voi edistää vastaamisen hyvin sujumista. Monet poliittiset puolueet ovat omineet käyttöönsä vastuun käsitteen silloin, kun ne puhuvat asioista ja arvoista, joita he itsensä mukaan edustavat. Sehän on tietysti ihan helposti ymmärrettävää, kaikki poliitikothan haluavat kantaa vastuuta ainakin sellaisista asioista, jotka eivät vielä ylitä heidän tietomääräänsä ja vastaamisen taitoaan. Vastuu on kuitenkin kaikesta huolimatta varsin problemaattinen asia silloin kun tuon käsitteen alkuhistoriaa ja esiteoreettisia perusteita kaivellaan tarpeeksi syvälle. Erään Komisario Palmu elokuvan hullu ex-upseeri/kartanonomistaja Vadenblick päästi eräässä vaiheessa ko. Elokuvaansa seuraavankaltaisen repliikin: ”Demokratia on pelkuruutta, ei uskalleta ottaa vastuuta!”. Mielestäni kuitenkin hän oli väärässä, sillä demokratian voidaan nähdä ensimmäisenä kaikista hallintomuodoista edistävän sitä pyrkimystä, jonka mukaan kaikkia ihmisiä tulisi auttaa siinä kehittymisessä, että he kaikki voisivat kantaa vastuuta omista ja toisten ihmisten asioista. Mummoni on kertonut useita kertoja saman suuntaista tarinaa kauppa/pankki/postireissuistaan. Hän on kertonut, että kun hän on ollut mainituissa paikoissa jonossa, on hän useita kertoja joutunut puristamaan sormillaan nenänsä kiinni ja kääntämään päänsä sivuun, kun edessä oleva jonottaja on ”haissut pahalle”. Mielestäni tuollainen teko (vaikka syy voisikin löytyä siitä, että mummossa on asperger-piirteitä, jotka ovat voineet aiheuttaa sen, että hänen hajuaistinsa on ylikorostunut) on aina epäsosiaalinen teko ja siinä ikään kuin suljetaan ihminen, joka toisen mielestä haisee pahalle, koko yhteisön ulkopuolelle, ts. ihminen osoittaa tuollaisia elkeitä tehdessään toiselle sen, että minä olen sinusta parempi, kun voin havaita tuon sinun alennustilasi. Mielestäni tuon kaltainen asenne ja toiminta ei ota huomioon yhtä vastuun ja vastaamisen tärkeää osa-aluetta, joka on toiselta puolelta kaikkivastuu tai kokonaisvastuu ja toinen on yksittäisvastuu, johon sisältyy velvoituksen käsite, jonka mukaan kaikkien tulisi ensisijaisesti kantaa huoli siitä, ettei itse aiheuta toisille yhteisöön kuuluville ihmisille minkäänlaista haittaa tai mielipahaa omilla teoillaan, sanoillaan tai asenteillaan. Vaikka voitaisiinkin yksittäisvastuun käsitteen sisällä ajatella, että sellainen ihminen, joka ei esimerkiksi hajullaan aiheuta toisille ihmisille kärsimystä (mikä on tällaisessa tapauksessa vain lievä haitta ja sitä paitsi se uhkaa monesti juuri toisten ihmisten vuoksi kääntyä moraalisen närkästyksen kohteeksi) on tuollaisessa tilanteessa, jossa toinen ihminen taas aidosti epäinhimillisellä hajullaan aiheuttaa toisten nenille jotain, niin voidaan siitä sanoa, että mikäli velvoitteensa paremmin täyttänyt ihminen alkaa mollaamaan esim. kyseisen kaltaisilla elkeillä velvoitteensa huonommin täyttänyttä ihmistä, ei mielestäni häntä voida kyseisessä tilanteessa katsoa yhtään sen hyvänsuopaisemmalla katseella kuin muitakaan ihmisiä. On selvää, että jokin ulkonäössä jne. kautta olemuksessa ilmenevä eroavaisuus on monesti taipuvainen etenkin homogeenisissä ja vain mäntysuovalta tuoksuvissa ihmisissä ja heidän yhteisöissään erottamaan poikkeavan ihmisen itsessään toisista ihmisistä, mutta jos tuon eroavaisuuden havaitseva ihminen alkaa toitottamaan tuota eroavaisuutta toisille ihmisille elkeillään tai sanoillaan, niin on se minusta aika suuri kardinaalirikos. Se voidaan yleistää kaikenlaisiin tilanteisiin, joissa ihmiset poikkeavat toisistaan, voikin olla, että tuollainen käytös on yleisempää pienillä paikkakunnilla ja homogeenisemmissä yhteisöissä, mutta pelkästään se, että ihmiset voisivat olla suvaitsevaisempia kaikkia toisia ihmisiä kohtaan, ei tuollaisia elkeitä tulisi harjoittaa. Kaikkivastuu tai kokonaisvastuu tarkoittaa sitä näkemystä joka useilla ihmisillä on, joka osoittaa itsessään sen, miten ihmiset haluavat sitä yhteisöä ja yhteiskuntaansa kehitettävän, jossa he viettävät osan tai koko elämänsä. Se voi tarkoittaa esimerkiksi näkemyksiä siitä, miten erilaisia resursseja tulee ympäröivässä yhteiskunnassa jakaa. Kaikki varmasti esimerkiksi Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa ja ilmastossa ajattelevat että jokaisella ihmisellä tulisi esimerkiksi olla oikeus asuntoon ja esimerkiksi kylmältä suojautumiseen. Jokainen ihminen myös varmaan haluaa sitä, että kaikilla ihmisillä tulisi olla oikeus ja mahdollisuus olla tekemisissä ja toimia kaikenlaisten yhteiskunnan osien kanssa, missä tärkeintä on ehkä se, että kaikki olemassaolevat palvelut ovat avoimia kaikille. Mielestäni myös eduskuntalaitoksen tulisi toimia sen kaltaisella tavalla, mikä vaatisi ehkä muutosta perustuslakiin, jonka mukaan kansanedustajien mahdollisia istumavaalikausia tulisi rajoittaa ja täten edistää uudenlaista demokratiaa, jonka mukaan mahdollisimman monet ja yhteiskunnan eri osa-alueita edistävät tahot pääsisivät tekemään lainsäädäntötyötä ja siten edistämään useampien ja toisista erottuvien, mutta kuitenkin yhtenäistä suomalaisen yhteiskunnan kehityssuuntaa edistävää rakennustyötä. Maahanmuutto on tässä hyvin tärkeä kysymys, koska useimmin eniten suomalaisista poikkeavat ihmiset ovat maahanmuuttajia. Siinä kohtaa on tärkeätä, että maahanmuuttajille voitaisiin antaa selkeämpi näkemys siitä, miten suomalaisessa yhteiskunnassa toimitaan ja mitä suomalainen yhteiskunta haluaa edistää. Monet vihervasemmistolaiset tahot kai sanoisivat, että suomalaisen yhteiskunnan tulisi myös voida muuttua maahanmuuton edistymisen ja uusien maahanmuuttajien myötä. Mielestäni Suomi ei kuitenkaan kaipaa kiihkouskovaisia ihmisiä, jotka olisivat valmiita alistamaan kaikki muutkin ihmiset oman radikalisminsa kouran alle. Voidaan myös sanoa, että sen kaltaiset ihmiset, joilla ei esimerkiksi kielitaitonsa tai koulutuskyvykkyytensä puolesta ole mahdollista elää Suomessa kunnollista elämää toisten ihmisten kanssa, ovat sellaisia ihmisiä, joita Suomi ei tarvitse, esimerkiksi romanialaiset kerjäläiset, jotka aiheuttavat etenkin kesäisin pääosin protestanttisille ihmisille, jotka eivät ole kerjäämiseen tottuneet, hankalia tilanteita rahan vonkumisellaan. Voidaan siis mielestäni sanoa, että sellaiset ihmiset, jotka ovat taipuvaisia provinsiaalisissa mikrotason tilanteissa erottelemaan ihmisiä, jonkun heidän piirteensä kautta, tekevät niin, koska he eivät itse ajattele sitä, mistä kyseinen tilanne johtuu. Se nimittäin johtuu aina siitä suvaitsemattomuudesta, jolla suljetaan yksittäisiä ihmisiä tai heidän ryhmiään toisten ulkopuolelle. Ihmiset eivät Suomessakaan poikkea niin suuresti toisistaan, etteikö kaikkiin voisi suhtautua samalla suopeudella ja kunnioituksella. Kun ajateltaisiin ilmiöiden syitä, eikä pelkästään ilmiötä, voitaisiin päästä pitkälle paremman yhteiskunnan toteutumista.

Päiväkirja

13.7.2014 Sunnuntai

Olen viettänyt aikaa perjantaista lähtien porukoiden kanssa mökillä. Täällä on ollut aika tylsää, vaikka onkin ollut mukavaa lukea joitain kirjoja, mitä on löytynyt aitoista ja mökin sisältä. Etenkin pitkän aikaa lukematta ollut Seppo Heikinheimon muistelmateos on mitä antoisinta ja hauskinta älykästä muisteloa. Olen lukenut myös mm. Friedellin Uuden ajan kulttuurihistoriaa ja esimerkiksi Ville Hytösen ja Maon runoja. Kirjoituksen aiheita on valtavasti ja yritin tänään luonnostella esseetä vastuun käsitteestä ja sen jakautumisesta yksityiseen ja yleiseen vastuuseen, mikä aihe nousi mieleeni ehkä siitä, kun isoäitini kertoi useita kertoja kaupassa ollessaan nimenomaisesti kauppajonossa ollessaan laittaneensa sormilla nenänsä kiinni ja kääntäneensä päänsä sivulle, kun joku jonossa edessä ollut ihminen oli haissut ”pahalle”. Minun mielestäni suuressa kaupunkimiljöössä jokaisen tulisi voida sanoa, että on itse osittain vastuussa siitä, jos joku haisee jollekin. Ainakin se palautuu jokaisen yksilön yksittäisen vastuun olla haisematta taustalla olevaan laajempaan vastuuseen, jonka jokaisen tulisi tiedostaa tehdessään noin epäsosiaalisia elkeitä. En taas tiedä, miten menettelisin naisten kanssa, olen saanut heiltä jo niin paljon kärsimystä etten tiedä miten minä voisin taas lähteä uudelle ”sotaretkelle” huomioimatta noita aikaisempia kolhuja. Haluaisin kirjoittaa enemmän novelleja ja saada uusia näytelmän aiheita vireille, kuitenkin esimerkiksi tuo yksi eduskuntaan sijoittuva näytelmä vaatii valmisteluansa varten paljon enemmän faktatietoja politiikan maailmasta kuin mitä minulla toistaiseksi tällä hetkellä on. Ihmissuhdedraamojen suunnittelu on johtanut minut viimeaikoina esimerkiksi siihen, että olen seurannut facebookissa selkeästi yksinkertaisten ja matalasti koulutettujen ihmisten julkisia profiileita, joiden perusteella olen pyrkinyt saamaan käsityskuvaa kaikkein alimman rahvaan henkisestä tilasta, elkeistä ja maneereista. Yksi viime aikoina pohtimani kysymys on ollut se, onko moraalisesti tuomittavaa olla köyhä? Ainakin joissakin amerikan olosuhteissa voidaan tuon kysymyksen yhteydessä varmaan lähestyä myöntävää vastausta, muistan kuitenkin yhden luonteikkaan ilmauksen, jonka sain kuulla ihan niinkin lähellä kuin Berliinissä ja se muodostui siitä, kun Hauptbahnhofilla neuvontapisteessä työskentelevä keski-ikäinen setä tuhahti siihen, kun kysyin onko aseman langaton verkko ilmainen, kuten se nyt on lähes kaikissa sivistyneissä maissa, että: ”Ei se tietysti ole ilmainen, ja samalla nyrpisti nenäänsä ja nakkeli niskojaan. Ikään kuin se, että se maksaa tekisi jostain tuon kaltaisesta yksinkertaisesta toiminnosta jotenkin yleisesti tai moraalisesti arvokkaamman. Minun pitäisi kehittää hieman kehittyneempää karakteristiikkaa kuin mitä olen tähän mennessä novelleissani ilmaissut ja ylläpitänyt: eivät kaikki ihmiset ole minun tai vanhempieni kaltaisia, pitäisi ottaa rohkeammin tietoa vastaan erilaisista hahmoista, vaikka he eivät heti kuitenkaan olisi täysin henkilökohtaisella tasolla läsnäolevia. Vaikka arvostankin Wittgensteiniä ehkä eniten kaikista eläneistä filosofeista, on minun kuitenkin sanottava, että tahtoisin itse muistuttaa enemmän Sartren kaltaista kirjallisesti suuntautunutta filosofia kuin sellaista analyyttista, teknisiä menettelyoppaita kirjoittanutta filosofia kuten Wittgensteinia. Runoissa alan lopultakin olla lähellä symbolisteja ja dadaisteja kuten Väinö Kirstinää, jota ehdottomasti pidän yhtenä esikuvanani runoudessa. Novelleissa ja näytelmissä haluaisin myös lähestyä sellaista absurdistista ja surrelistista kerrontaa kuin minkälaista pienissä kirjoitelmissaan on ylläpitänyt esimerkiksi neuvostoliiton alkuvuosikymmeninä elänyttä Daniil Harmsia. Haluaisin myös tehdä ensimmäisen lyhytelokuvani uussurrealistisessa hengessä vähän samankaltaiseen tyyliin miten esimerkiksi Bunuelin Andalusialainen koira oli tehty. Minun pitäisi vielä tutkia tarkemmin pidempien proosatekstien rakennetta, koska mielestäni en ole tähän mennessä kiinnittänyt siihen tarvittavan paljon huomiota. Aion yrittää myös naispuolisten hahmojen kuvauksia vähän enemmän iholle menevällä tasolla kuin mitä olen tähän mennessä vielä yrittänyt. Nämä kuvaukset tulevat kuitenkin olemaan pääasiassa satiirisia, koska en usko, että pystyisin kovin vähällä kirjoittamaan mitään myönteistä ainakaan naimaiässä olevista naisista. En ole juonut tänään muuta kuin yhden oluen wurstin ja sauerkrautin kera. Huomenna onneksi tulee lisää, ostan ainakin pari pulloa viiniä ja varmaan jotain viskiä tai sellaista sen lisäksi. Jalkapallon mm-kisojen finaali on tänään ja se pitää ehdottomasti katsoa, eiköhän Saksa sen vie, niin ainakin toivotaan.  

Viestejä

Vesi väpättää edessäni
itsestään sanomaa kadonneilta
suvuilta joiden ääni
on kadonnut kaiuksi
laaksojen väliin ikimetsien
honkaisen todellisuuden osiin
jotka antavat
samalla kuin ottavat
karhu metsässä on saanut
itseensä heimon shamaanin
tulenpalavan, kaikilta puolin umpinaisen
kristallisen aivopuoliskon joka syytää
itsestään sanomia
toiselta puolelta, sieltä
minne vain suvun parhaat miehet
päätyvät, sieltä missä ne
jotka ovat valaistuneet
ennen sen velvoittavuutta
ottavat snapsien henkien omasta asettimesta
johon jumalat ovat vuodattaneet verensä

Sinua todellisuudessa

Vaikka minä kuinka yritin unohtaa sinut
- tulet edelleen mieleeni
kuin se alppien vuoristoilma
keuhkoni eivät ole entiset
ilman sinua, laventelin tuoksuasi
sitä tuoksua mitä tahdoin impata
siihen asti kunnes paskannan
pelkkää hajua, laventelin hajuasi
minä nousin äsken ja
kuvittelin ettei minun olisi enää
tarvinnut laskeutua
transsendentaalisuus on toki virhe
kyllä kaikki aito todellisuus
löytyy sosiaalisen arkipäiväelämän tasolta
siinä me lopulta päätämme
mitä olemme ja mitä haluamme olla
haluammeko maata henkisissä katuojissa
vai nousta pitkin Parnassovuorta
kohota korkeuksiin kulttuurilla
joka on jo sanottua ja jota ei ole vielä sanottu
oliko se vanha natsi sieltä bunkkeristaan oikeassa
kun sanoi kaiken sanottavan
olevan jo valmiiksi sanottua
kun minä sanon, lieskuvat kipinät!

Tapahtumia

Vino viiva, kohotettu katse
naisen tyytyväinen huokaisu
kun mies, hänen kovuutensa
avaa shampanjapullon ja vaahto kuohuu
sen on tapahduttava aina täyttymykseen asti
neurootikot hyppivät, yrittäen olla astumatta
katukivien välisiin reunoihin
kuorma-auto ajaa siilin yli
jäljelle ei jää kuin kasa kuonaa
ihmisten mekanismien rinnalla muulla ei ole väliä
mutta sitä ei voi sanoa, että tuo kuski
varmasti välttäisi samaksi siiliksi -
joutumisen seuraavassa elämässä
Voinko minä vain antaa sinun olla
tuossa eteerisessä verhossa jota kannat ympärilläsi
siinäm sereenisessä höyryssä, joka oli aina
päihdyttänyt minut siihen tilaan, jossa en tiennyt kuka olin

Päiväkirja

7.7.2014 Maanantai

Heräsin kohtalaisen aikaisin ja olen sen jälkeen selaillut kirjoja ja nettiä. Tekee mieli viinaa, mutta en sitä todennäköisesti vielä tänään saa. Olen syönyt epäsäännöllisesti lääkkeitäni viime aikoina, mutta en oikein tiedä, onko se tuottanut minulle parempaa vai huonompaa oloa aikaisempaan verrattuna. Kirjoitettavaa olisi runsaasti, mutta kaipa minun on esimerkiksi tämän päiväkirjan avulla vain yritettävä hoopottaa itseni sen kaltaiseen kirjoitusvireeseen, ettei tekstin syntymistä tarvitse odottaa tunti- tai päiväkausia. Minulla on hirveästi kirjoituksen aiheita, joista tulisi aloittaa ja keskeneräisiäkin projekteja, kuten ensimmäinen näytelmäni, on vielä työn alla. Olen jo pitkän aikaa halunnut kokeilla lyhytelokuvamuotoa erilaisten ideoiden julkituomisessa. En tiedä voisinko sittenkin olla jotain Bunuelin ja Artaudin sekoituksen kaltaista, joka voisi saada juuri näyttämöllä ja kameran edessä eniten itsestään ja toisista ihmisistä. Olen viime aikoina muuttunut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että minun pitää mennä yhteen ulkomaalaisen, mieluummin hyvästä perheestä tulevan naisen kanssa. Kansallisuudella ei ole niin väliä, mutta kyllä se, että vaimo tulisi suomalaista kulttuuria vanhemmasta kulttuurista helpottaisi yhteisymmärryksen saavuttamista hyvinkin monenlaisissa asioissa. Katsoin eilen Timo Koivusalon elokuvaa Sibeliuksesta ja vanhaa Churchillin nuoruusajasta kertovaa elokuvaa Nuori Leijona. Täytyy sanoa, että ennen kuin olin lukenut Tawaststjernan ja Levaksen yms. elämänkertateoksia Sibeliuksesta, tuo Koivusalon elokuva vaikutti nuoreen mieheen 2000-luvun alkuvuosina suuresti. Yleensäkin pidän elokuvissa eniten taiteellisen boheemielämän kuvauksista ja tuossakin elokuvassa sitä oli monin paikoin ja suuresti. Olen kasannut täällä porukoilla pinkkoihin sellaisia etiikka ja oikeutta käsitteleviä teoksia, joista voisi olla hyötyä tulevassa väitöskirjatyöskentelyssä, vaikka varmaa onkin, että niihin kirjoihin, jotka tulee ostaa työskentelyä varten voi hyvinkin mennä vaikka tonni. On se hyvä, että vanhemmat kuitenkin tukevat näin hyvissä pyrkimyksissä, vaikka toisaalta, kyllähän minun pitäisi vielä saada se apuraha työskentelyä varten ja mieluiten sen pitäisi olla se ylin mitä normaalisti maksetaan eli 20000 euroa. Keitin juuri teetä, Russian earl greytä, ja kummallista kyllä, olen viime aikoina alkanut juomaan enemmän teetä kuin kahvia. Mieluiten juon espressoa, se tavallinen suomalainen kahvi joku juhlamokka tai sellainen, ei mielestäni maistu sellaiselta kahvilta mitä tarjoillaan esimerkiksi keskieurooppalaisissa kahviloissa. Luin juuri Schopenhaueria alkukielellä, on ilokseni sanottava, että osaan todellakin nykyään lukea saksaa ja ymmärrän vaikeimmistakin tieteellisistä teksteistä suurimman osan. Nuorempi enoni sanoi minulle viikonloppuna, kun olin käymässä siellä Kaavilla, että hän haluaisi aloittaa vielä psykologian opinnot, ja minä lupasin katsoa hänelle joitain kirjoja lainaan. Kyllä Markku on niin skarppi vielä yli viisikymppisenäkin, että hyvinkin hän voisi vaikka valmistua vielä maisteriksi avoimen yliopiston opintojen kautta. Otin jo hänelle lainaan mentäväksi Kalliopuskan Psykologian sanaston, Eino Kailan Persoonallisuuden ja Vilkko-Riihelän Psyykeen – psykologian käsikirjan. Eno oli kuulemma keskustellut myös ohimennen minun naistilanteestani ja esitti minulle huolensa siitä, etteivät kuitenkaan haluaisi, että jäisin lopullisesti yksin. No en tiedä, voi olla, että minua ei ole tarkoitettu elämään kenenkään toisen ihmisen kanssa. Minussa on niin paljon sellaisia piirteitä, jotka voivat helposti karkoittaa kaukaa kiinnostuneena olleita naisia, ei se ihme olisikaan, kyllähän esimerkiksi enoni puhuessaan omista ongelmistaan käytti termiä ”myrkytetty kieli”, josta ei koskaan pääsisi eroon, koska se on verenperintöä ja pysyvä ominaisuus. Minä olen yleensäkin tuollaisissa tilanteissa, joissa voisi lähestyä tytteleitä, niin yksioikoisen suoraviivainen, että vaikka esim lentokoneessa olisi ollut kiinnostava ja kiinnostuneen näköinen tytskä, niin sen sijasta, että menisin vaikka laukun hakemisen jälkeen keskustelemaan sen kanssa, niin minä ajattelen niin, että 1) Lentokentälle 2)Hakemaan laukku 3) Lentokentän kapakkaan 4)Linja-autoon 5) Porukoille ja siihen harvemmin pystyy sisällyttämään mitään muuta. Ja sekin on aika ristiriitaista, että minä en suinkaan muiden assburgereiden kanssa ole huomaamatta nonverbaalisia reaktioita, minä huomaan ne, mutta minä en noteeraa niitä kommunikaatiossa, koska minä en ilmeile vaan puhun, niin katson toisiltakin ihmisiltä tulevan kommunikaation olevan pätevää vain puhuttuna eikä ilmeiltynä. Minulla on siis tällä hetkellä työn alla mm. novelleja, esseenovelleja, esseitä, runoja, näytelmiä, romaaniluonnos, lastenkirja, sarjakuvasarja, dekkari, johdatus filosofiaan, omaa filosofiaani esittelevä kirja, sukuhistoriikki ja tietysti nyt tämä tässä aloitettu suunnitelma, jonka mukaan kirjoitan tästedes joka ikinen päivä jotain päiväkirjaan. Tässä olisi hyötyä jopa siitä, jos saisi sellaisen tarvittavan aktiivisen kirjoitusvireen käyntiin, jonka myötä voisi kirjoittaa hyvää ja mielekästä tekstiä tietyllä yhtenäisellä tahdilla. Kirjoista tällä hetkellä minulla on työn alla mm. Kermoden kirja Shakespearen draamoissaan käyttämästä kielestä, Nietzschen kootut saksaksi, kirja Saksan perustuslain historiasta, Bunuelin muistelmat, Kafkan päiväkirjat ja Edgar Allan Poen kertomukset. En vielä tiedä, minne muutan seuraavaksi, ainakin se paikka tulee olemaan tarpeeksi kaukana täältä. Haluan aloittaa täysin uudenlaisen elämän, jossa voin työskennellä ja kirjoittaa säännöllisesti ja elää rauhassa sellaisessa paikassa, jossa korkeintaan naapurit tietävät minut nimeltä. Olen nykyään taipuvainen ajattelemaan, että minä voisin tulevaisuudessa olla taiteilija, kirjoittaja ja tutkija. Minulla on kuitenkin niin monipuoliset kiinnostuksen kohteet itseilmaisussa ja asioiden pohtimisessa, että voisin ajatella, että voisin kirjoittaa hyvinkin monenlaisia tekstejä samanaikaisestin ja jos siihen vielä lisäisi lyhytelokuvien/dokumenttien tekemisen, niin elämä voisi olla täyteläistä ainakin luovuuden tavoittamisen kannalta. Kello on nyt kolme, kirjoitan mahdollisesti vielä myöhemmin tänään lisää.