Erittäin alkuvoiman vallassa sykki elämän suoni Joutsan pitäjässä. Uusi aika oli muuttanut oloja, vaikka muinaisaikojen elämänkatsomuksista ja tavoista säilyi myös pitkälle uuteen aikaan. Suojaa ja vaalimista on taannut kaukainen ja vaikeasti läpäistävä maasto järvineen ja huonoine teineen. Ei ollut kaukana tuolloinkaan se, kun poppamiehet loitsuillaan ja taioillaan suojelivat omaisuuttaan ja varjelivat karjaansa taudeilta. On kyseenalaista ovatko nämä koskaan poistuneet pysyvästi Suonteen rantaseuduilta.
Suurena noitana on pidetty Isoahon Ananiasta, joka piilotti rahansa muurahaiskekojen alle. Myös hän harrasti niiden piilottamista olkikupoihin ja muihin yhtä mielikuvituksellisiin paikkoihin. Naurishalmettaan Ananias varjeli mahtavilla manauksilla. Niillä hän uhosi halvaannuttavansa jokaisen naurisvarkaan maata vasten.
Myntin Kustaa edisti etenkin ihmisten pyrkimyksiin hakea tuttavuutta vastakkaisesta sukupuolesta. Hän edisti avioliittoaikeita. Hänen sanotaan sytyttäneen kylmimmänkin sydämen rakkauden ja kiintymyksen liekkeihin. Siitä, miten naisväki on käyttänyt mainittua palvelua ja kuinka usein he ovat sitä käyttäneet, ei ole tänä päivänä täysin selvää. Yleisessä tiedossa oli kuitenkin kyseisenä aikana joitain varmoja tapauksia.
Vielä 1900-luvun alussa oli pitäjillä kierteleviä eukkoja, jotka hallitsivat karjan kuntoon liittyvät taiat. He osasivat myös tehdä taikapussin, joka sittemmin vietiin naapurin navetan seinälle, ja on kerrottu sen vieneen sieltä karjaonnen.
Suonteen takana oli paikka, eräs kummitustalo, jossa mm. astiat lentelivät kiukaalta minkään luotettavan voiman niihin kajoamattta. Vähässä-Joutsassa on kerrottu sellainenkin tarina, että erään talon navetan karja pääsi aina ulos avoimesta ovesta, vaikka ovi oli suljettu rautakangeilla. Apua asiaan ei ollut löytyny, vaikka pakallinen nimismies oli joskus käynyt asiaa tutkimassa.
Vielä 1900-luvun puolessavälissä harrastettiin ns. ylä- ja alakuun katsomista. Ei ole monen ihmisen mielestä ollut samantekevää minkä kuun vaiheen aikana esimerkiksi lampaat kerittiin. Se on tavallisesti ymmärretty tehtäväksi alakuun aikana. Tämän mukaan myös puut oli kaadettava alakuun aikana, koska liian runsaat nesteet toisessa tapauksessa mädännyttäisivät puut.
Torakoiden ja muiden hyönteisten hävitys onnistuu tämän mukaisesti alakuussa. Myös lapamatojen karkoitus onnistuu parhaiten alakauussa. Suonen iskeminen on kuitenkin suoritettava aina yläkuussa nesteiden paisuttua.
Noin 1860-luvulla eli Joutsassa Jussi Luhankainen-niminen mies. Hän oli erityisen hurskas mies, joka rukouksen voimalla paransi sairaita, jopa kuolemansairaita. Luhankaisesta on säilynyt urbaaneina legendoina ja varmasit tosiasioihinkin perustuvia tarinoita. On kerrottu, että Luhankainen käveli pitkin maita ja mantuja, koska hän ei halunnut mennä sisätiloihin koska ei saanut jumalattomalta eukoltaan minkäänlaista rauhaa.
Kerran kun Luhankainen oli taas harrastamassa ulkoilmaa, istahti hän isolle kivelle ja kaivoi taskuistaan tupakka- ja tulen teko-vehkeet. Samalla hänen eteensä saapui itse paholainen, joka sanoi, että miten sinä uskovaiseksi itseäsi kutsuva mies poltat tupakkaa? Jussi pehmensi otettaan piipustaan ja asetti sen ja tupakkamassinsa kivelle ja totesi: ”Jos nämä ovat sinun, niin ota omasi, mutta elleivät ne ole, niin älä koske.”
Kun hän oli näin ohjeistanut paholaista, jatko hän matkaansa. Seuraavana päivänä hän tuli takaisin kivelle, missä oli istunut, ja näki siellä omat tupakka- ja tulentekovehkeensä samalla paikalla, minne hän oli ne jättänyt.
Iloisena Jussi pomppi kiven luokse ja piippua sytytellessään totesi: ”Ähä, eivätpä ne olleetkaan sinun.” Tarinan mukaan siitä alkaen Jussi sai röyhytellä vapaasti piippuaan ilman paholaisen ilmestymistä paikalle. Hän myös säilytti sitä siitä lähtien aina lähellään.
Joutsassa oli vanhoina aikoina myös ikioma almanakkansa, jonka nimi oli Maria Myllykangas, jonka muistia pidettiin kirkonkirjojakin luotettavampana ja laajempana tietolähteenä.
Jokaisella paikkakunnalla on monesti sellainen ihminen tai useita, joka olisi joutunut huomion kohteeksi jonkinlaisen muista poikkeavan ominaisuutensa takia. Kansan muisti on pitkä. Tällainen huomattava persoona Joutsassa oi Aku Mutane,n, joka tunnettiin nimellä ”Lokotohvi”. Tämä nimitys on luultavasti tarkoittanut lokomotiivia, koska Mutanenkin harrasti paljon paikkakunnalla kävelyä. Silloin kun jollain joutsalaisella miehellä oli salarakas Hirvensalmen puolella, ja kun tällainen halusi toimituttaa kirjeen suoraan mielikille, antoivat he ne Mutasen kuljetettavaksi. Tällaisesta vaivasta hän otti maksun, joka oli 25 penniä.
Kerrotaan ettei valtakunnan postikaan saanut lähetyksiä liikkumaan yhtä vauhdikkaasti kuin Mutanen. Jos postikuski sai postin toimitettua jonnekin ennen Mutasta, oli hänellä tavallisesti tapana pyyhältää jo seuraavalla paikalla postin ohi. Lokotohvi oli luotettava mies, eikä hän ahneuden takia etsinyt toisten varallisuutta. Kuitenkin hänen tajuntansa ei ollut niin laaja, että löydetty tavara on luovutettava oikealle omistajalle. Jos hän raitilta löysi jonkin esineen, laittoi hän sen pysyvästi omaan taskuunsa.
Kaikkialla missä kansa kokoontui yhteen ',kuten häissä, hautajaisissa, juhlissa ja kylänluvulla, siellä nähtiin myös Lokotohvi. Ketään hän ei häirinnyt eikä tehnyt kenellekään mitään pahaa. Työnteista Lokotohvi ei ollut kiinnostuut. Hän vältteli töitä ja mielellään antoi kaikenlaiset työtehtävät toisten suoritettavaksi. Hän totesi näin kun häntä pyydettiin työhän: ”Ei ou aekoo, ei ou aekoo. Moantie on pitkä.” Nuorempana hän kuitenkin teki torpparien veropäiviä. Lisäksi hän otti osaa ensimmäisen maailmansodan aikaisten vallihautojen kaivamiseen.
Kun Joutsassa joku ihminen mainitsi Lokotohvin, kääntyivät ihmisten suut usein hymyyn ja joku kertoi jonkin kymmenestä kaskusta. Vaikka hän ei ollut ilman puutteita, oli hän omalaatuinen ja merkittävä ihminen Joutsan historian tuonaikaisessa historiassa.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti