Kysyn nyt itseltäni, mitä on elämä ja mitä elämä ei ole. Olen entistä enemmän tullut siihen tulokseen, jonka mukaan ihmisen on etenkin elettävä tätä päivää ja hetkeä. Elämä näyttää oman arvoituksellisuutensa jo siinä, jos yksilö pystyy tekemään eron niihin asioihin, jotka eivät todella ole elämää. Tällaista ovat liian pitkälle rakennetut suunnitelmat ja oman näkökentän siirtäminen tuleviin saavutuksiin. Ehdottomasti taiteellinen, tieteellinen ja kirjallinen luovuus ovat sellaisia asioita, jotka voivat tuoda ihmisyksilöä lähemmäksi elämän elämistä. Kuten tunnettu elämänfilosofi Markus Kuotesaho on sanonut: ”elämä on nyt, älä odota huomista”, ja siinäkin asiassa tämä tavallisuudesta poikkeava hahmo on oikeassa. Elämää ei tulisi siirtää tulevaan, vaan tehtävä joka hetki töitä sen eteen, että tulevaisuus voisi jotain tällaiselle yksilölle mahdollistaa. Tavoitteiden siirtäminen tulevaan on siis todellakin elämän välttelyä. Monet ihmiset ovat sanoneet minulle, että minulla on heidän mielestään aina liian monta projektia samanaikaisesti tehtäväksi, ts. monta rautaa tulessa. On kuitenkin kirjoitettava, että koska teen monta asiaa samanaikaisesti, on se myös antanut joillekin ihmisille velvoitteen sanoa minusta että olen monipuolinen ihminen. Todellakin monen eri asian samanaikainen tekeminen on tehnyt minusta varsin monipuolisen ja tuotteliaan ihmisen. Tavoitteiden siirtäminen tulevaan on todellakin sellaista elämän välttelyä, jossa ajatellaan, että kun nyt olen elämättä, voin elää joskus tulevaisuudessa. Kuitenkin on sanottava, että elämä ei aina palvele ihmisten suunnitelmia sen suhteen, ja sen takia voisi sanoa sen olevan oikeassa, että jokaista erillistä päivää tulisi pitää lahjana, ja sen takia elämää kohtaan tulisi olla kiitollisempi. Nimenomaan kiitollisuus elämästä saa monesti aikaan sen, että alkaa itse rakentamaan sitä elämää itselleen, johon voi katsoa kykyjensä ja lahjojensa riittävän. Myös jatkuva itsen kehittäminen on tärkeä asia, ja ei pitäisi todellakaan kuvitella, että jos on esimerkiksi saanut korkeakoulusta hankittua korkeamman akateemisen tutkinnon että se itsessään aina riittäisi. Samalla tavalla kun jotkut konservatiivikoulumestarit joskus muistuttavat siitä, kuinka he ovat koulussa menestyneet, ei se kuitenkaan tosiasiassa merkitse vuosien jälkeen enää mitään ainakaan sellaisille ihmisille, joilla on ollut jatkuvasti tarve kehittyä ja tarkastella asioita uudelleen ja mahdollisesti vielä monista eri näkökulmista. Eli se on myös väärin, jos ihminen alkaa kuvailla porvarillisen yhteiskunnan sisällä tapahtuneita palkitsemisen muodollisuuksia sillä tavalla, että elämä olisi pelkästään tällaisten palkitsemisten toteutumista. On varmaa, että parhaimmassa tapauksessa ihmisen elämässä kaikki hetket ja vuodet ovat yhtä tärkeitä, vaikka jotkut pintapuoliset ihmiset voisivat ajatella, että tällaisten mukanaan tuova piireihin pääseminen merkitsisi heti jonkinlaista asemassa olemista ja oman elämään suuntautuvan tutkintahalun korostumista. On tietysti selvää, että kaikenlainen kehittyminen, olisi se sitten kuinka hidasta ja vaivalloista hyvänsä, on yhtä tärkeää toiselle ihmiselle kuin se, jos joku saa kaiken haluamansa heti ja suoraan. Tässä on se tilanne, missä monet alkavat tekemään pikkuporvarillsia arvioita ja asettelemaan ihmisiä parhaimmuusjärjestykseen pelkästään porvarillisen tai miksei pikkuporvarillisen yhteiskunnan oikkujen takia ja hyvästä. Loppujen lopuksi menestyminen lähes missä tahansa aiheessa tarkoittaa tavallisimmin vain sitä, että kyseinen yksilö on sattunut vain olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Olen kieltämättä itsekin ihmetellyt, nyt kun minulla on kymmenkunta valmista käsikirjoitusta odottamassa kustantajia, että ovatko töherrykseni todella niin huonoja, ettei niitä halua kukaan lukea tai ainakaan kustantaa painattamista? Olen kuitenkin tietoinen siitä, että monet ihmiset ovat kertoneet minulle joidenkin kirjoitusteni tehneen heihin mahdollisesti hyvinkin syvällisen vaikutelman, ja voi olla varmaan niin, ettei syvällisiä kirjoituksia nykypäivänä Suomessa arvosteta. Kuitenkin vastaus tällaiseen ongelmaan on vain jatkaa kirjoittamista ja pyrittävä siihen, että kirjoittamisessa voi kehittyä ja antaa niitä ihmistenn luettavaksi. Kuitenkin pikkuporvarilliseen yhteiskuntaan kuuluvat kaikki elämisen taustaan kuuluvat asiat: pari kakaraa, autot molemmille liiton osapuolille, rivitalon pätkä ja kesämökki järven rannalta. Kun ajattelee näitä asioita ja miten tällaiset asiat toistuvat niin useasti ihmisten tulevaisuuden haaveissa, voi ajatella, ettei suurin osa ihmisistä todellakaan osaa sanoa mitään omaperäistä siitä, mikä on todella elämää ja miten elämää tulisi todella elää. Itse arvostan suuresti matkustamista, vaikka on sanottava, että mielenterveysongelmani vaativat nykyään sitä, että vaikka olen tehnyt suurimman osan matkoistani yksin, niin olisi mukavaa, jos matkoilla olisi mukana seuraa, joku toinen ihminen. Lisäksi kun en halua kokea myötähäpeää kaverin kielitaidosta ja mahdollisesta sivistymättömyydestä, tulisi matkaseuran olla samanlainen kosmopoliitti, millainen itsekin olen. Paikkojen näkeminen ja paikoissa käyminen jos mikä on asia, joka avartaa maailmankatsomusta ja erilaisten ihmisten ymmärtämistä. Avara maailmankatsomus ja toleranssi erilaisia ihmisiä kohtaan on tärkeä asia elämässä, ja tämän takia itsekin koen itseni varsin avarakatseiseksi liberaaliksi. Minussa on aika vähän konservatiivia, vaikka katsonkin kuitenkin kehitysmaista esimerkiksi Suomeen tällä hetkellä kohdistuneen maahanmuuton olevan aivan liian laajaa ja rahaa kuluttavaa, koska suurin osa heistä ei menesty ja tuottavat samalla haittaa sekä itselleen että myös muille ihmisille, kuten suomalaisille ihmisille. Pentti Linkola letkautti jossain haastattelussa, että ei yhden yhtä maahanmuuttajaa elämään Suomeen korkeammalle elintasolle, mutta jos suomalaiset haluaisivat lähteä kehitysmaihin silloiselle elintasolle savimajoihin, niin ”se olisi kyllä paikallaan”: Pilvilinnojen luominen tulevaisuutta varten on aina turhaa toimintaa, koska monesti tällaiset ihmiset eivät pysty elämään hetkessä ja tekemään työtä omien pilvilinnojensa rakentamisen eteen. Eräs hyvä kokoomuslainen tuttuni on kirjoittanut, että se, mitä ihminen tapaa eniten harrastaa, määrittää sen, missä hän on myöhemmin hyvä. Olen myös tämän mielesssä miettinyt sitä, miten tavallinen rakkaus ei aina riitä. Ihmiset muotoutuvat parisuhteisiin tietynlaisten virtausten kautta, jossa yhteyden pitäminen ei saata aina perustua mihinkään kovin todelliseen tai syvälliseen. Tavallinen tyhmä naikkonen on tyytyväinen siihen, jos mies näyttää komealta tai että hän on riittävän pitkä (pidempi kuin nainen). Lisäksi naiset asettavat miehiä kategorioihin, joissa jonkinlainen häntäheikki on aina riittävän hyvä siihen, että pääsee ainakin naimaan. Minä en tällaisista tiedä, koska olen varmaan aina ollut sen verran oman sukutaustani kanssa elämään väsynyt, etten voisi kuvitellakaan itseni olevan jonkinlainen nussimiskone, joille kaikki kelpaa kun on vain riittävän paljon vallantunnetta oman toiminnan taustalla. Jotkut miehet todellakinn ovat sellaisia, että heille kelpaa kaikki, ja kaikki kelpaamisen kohteet ovat todellakin vain ruumiinaukkoja ja sukupuolielimiä. Minä en ole koskaan ajatellut, että minulle itseisarvo ja jonkinlaisen seksi-innon korostuma olisi uittaa munaansa mahdollisimman monessa naisessa. Minun autismini jo aiheuttaa sen, etten minä mieluiten edes ole tekemisissä monen eri ihmisen kanssa. Siinä mielessä olen schopenhauerlaisittain kuolettanut itsestäni halun riippuvaistaa toisia ihmisiä pelkästään oman itsekkään libidon kohteeksi. Mutta näillä häntäheikeillä on vain yksi tapa harrastaa maailmassa olemista ja siihen ei todellakaan tehdä eroa yksilöiden välillä. Ja vielä kun monella naisella iästä riippumatta on halu kuvitella, että reikiinsä pakannut mies olisi jotenkin muuten itsestään kiinnostunut, voidaan havaita miten matalalla tasolla joskus tietyt ikäneidotkin ovat. Aivan kuin pikkutyttöjä. Jos olisin eräs sukulainen, niin antaisin selkään. Rakkaus ei riitä. Elämä siis siinä muodossa millaisena porvarillinen yhteiskunta sen tarjoaa on todellakin vain sellaista täytettä, jotka ihmiset ovat kehittäneet, koska heidän henkinen kanttinsa ja kykynsä ei riitä muodostelemaan tavoitteita elämälle. Schopenhauer on myös kirjoittanut, että ”elämä ilman naisia on tasaisempaa ja turvallisempaa”. Minä olen varmaan sen verran henkinen ihminen, että minä en koe suurinta mahdollista nautintoa silloin, jos saan sukuelimeni yhdistettyä toiseen sukuelimeen. Ja tiedättekö kumpiko näistä tyypeistä saa enemmän jotain merkityksellistä aikaan tässä maailmassa? Minä nautin paljon enemmän korkeista aiheista keskustelemisesta kuin sukupuoliyhdynnästä. Se on kuitenkin sanottava, että tavallisella miehellä libido alkaa laskea jo 30-ikävuodesta eteenpäin, ja näin ollen tällaisten ihmisten mielipiteet myös viriilille nussimiselle alkavat vähentyä sitä kohtaan suunnatun arvostuksen mielessä. Voi olla varmaan, että tuota nuorempi häntäheikki saa suosiota itseään nuorempien joukossa, mutta tällaisia avionrikkojia katsotaan varmasti suuren osan toimesta aika vähällä ymmärryksellä ja kunnioituksella. Vaikka kuolema minua lähellä odottaisi, minä en todellakaan pane pahakseni tai harmistu siitä, jos olisin ilman läheistä naispuolista kumppania aivan hautaan saakka. Minä en ole oppinut sitä, minkä takia se olisi itseisarvoinen normi. Ja jos huomioidaan, miten minä vaikutan heidän mielestään niin kummalliselta ja erikoiselta, että ymmärryksen saaminenkin voisi olla liikaa kuviteltua. Onhan se ihan selvää, että minä en koskaan pystyisi asumaan saman katon alla naisen kanssa, koska jo taiteellinen ja tieteellinen työskentelyni vaatii yksin oloa ja rauhaa työskentelylle. Olen aina pärjännyt matkoillani ja ulkomailla asuessa, etten edes kaipaa mitään naispuolistakaan kumppania. Kunnon itsetyydytys on jo paljon arvokkaampi asia kuin molemmille epätoivottava sukupuoliyhteys jonkin naikkosen kanssa. Valitettavasti se vain on niin, että vielä tämänkin ikäisellä miehellä tietyt asiat ovat ehdottomia, enkä ala näistä rakentamaan minkäänlaista ”rakastelun” valheplakaattia, sillä suurin osa miehistä haluaa vain tyhjentää pussinsa eikä siihen liity minkäänlaista altruistista elementtiä vaikka joku haluaisi näin oman haluttavuutensa takia ja verukkeella näytellä. Otto Weininger kirjoitti, että miehen, josta on neroksi, on luovuttava omasta seksuaalihalustaan sen eteen, että hän voisi sublimoida sen henkiselle ja älylliselle tasolle. Olen täysin samaa mieltä. En ole vielä koskaan tavannut miehen henkisen elämän mielessä uniikkia naista, joten voin hyvin pysytellä erossa näistä. Ja on muutenkin niin sattumanvaraista ja epävarmaa millaisia ihmisiä kuten naisia mies tapaa elämänsä vaiheissa, joten on parempi kieltäytyä kokonaan kuin alkaa johonkin tavanomaisen naisen kanssa, jonka arvot ja arvostuksen kohteet ovat täsmälleen samanlaisia kuin kaikilla muillakin naikkosilla. Olen jossain kirjoittanut, että naiset ajattelevat suurimmalta osalta vain nykyhetkeä, eivätkä sen takia esimerkiksi osaa kirjoittaa historiaa tai tunnistaa historiasta sellaisia asioita, joilla olisi todellista merkitystä. On varmaa, että naisten kokema nykyhetki ei läheskään aina tarkoita sellaista hetkessä elämistä, jonka kautta itse katson olevan voitavissa muodostaa vallankumouksellista tapaa ajatella elämästä ja elämisestä. Se mitä tarkoita nykyhetkellä tarkoittaa etenkin omaa jatkuvaa ja itsenäistä työtä omien päämäärien eteen. Se miten suuri osa naisista ”ajattelee” nykyhetkestä muodostuu siitä, että he pyrkivät etenkin tekemisiin miesten kanssa, ja heidän kiinnostuksestaan muotoilevat tulevaisuuteen liittyviä monesti hyvinkin ekstravagantteja tulevaisuuden kuvitelmia. Olen itsekin nähnyt joskus tämän reaktion, kun naiset ovat päättäneet, ettei minusta heille ole, että naisilla on varmaan sisäänkirjattuna ajatus miehestään jonkinlaisena suurena valloittajana, ja jos tällaista ei ole saatavilla, ei tarvitse myöskään suhtautua tähän kuin säälillä ja halveksunnalla. Olen käynyt edellisen kerran naisen kanssa treffeillä vuonna 2012, jolloin tämä nainen sanoi jo alkuun minulle, ettei ole minusta kiinnostunut, eli tuokin tilanne oli tämän ämmän muodostama teatraalinen ilmentymä, jossa hän kuvitteli saaneensa minut alennettua. Eipä kiinnosta pätkääkään! Nussikaa vaan niiden kanssa, jotka haluavat niin pelkästään vain nussia, ja jotka kuvittelevat saavansa tällaisella asialla itselleen jonkinlaista valtaa. Mitä siis on elämä: ainakaan se ei ole sitä, että päästään panemaan mahdollisimman suuren määrän naisia kanssa. Olisikohan se ollut Aldous Huxley, joka on jossain kirjoittanut, että intellektuelli on mies, joka on keksinyt itselleen seksiä tärkeämpää tekemistä. Olen täysin samaa mieltä. Jos ainoa tavoite on naisten nussiminen, ei tällainen ihminen voi mikään vakavasti otettava intellektuelli olla. Minä maalaan, piirrän, soitan, luen, käännän ja kirjoitan, ja todellakin kaikki minun henkilökohtaiset pyrkimykseni ovat niihin suunnattuja. Tietysti matkustelemisen ohessa. Nyt olen kirjoittanut apuraha-anomuksia hankkeitani varten, joihin sisältyy suuremmista hankkeista myös New Yorkiin suunniteltava valokuvanäyttely amerikansuomalaisten vaiheista. Elämä hetkessä tarkoittaa tietysti myös sitä, että siinä hetkessä tunnistetaan myös historiassa olevat asiat, jos tällaisella ihmisellä sattuu historiaa ja siellä olevia asioita olemaan. Eli hetkessä eläminen ei tosiaankaan ole vain tulevaisuuteen suuntautuvaa elämistä, vaan se on monipuolinen tapa suhtautua ja asennoitua elämään. Jos itse ajattelen sitä, mitä aatelissukuisuus merkitsee, niin se on todellakin sellaista suhtautumista, missä otetaan huomioon historia, perinne ja juuret. Se on tietysti sanottava, että omassa nimisuvussani minunkaltaisiani ihmisiä ei nykyään paljoa ole, ja olen jossain tilanteessa tämän takia tulkinnut itseni jonkinlaiseksi renessanssifiguuriksi, jotka hyvin tavallisesti ovat usein todellakin hyvin yksinäisiä figuureita jopa omassa taustassaan, jonka renessanssia he usein tarkoittaat ja merkitsevät. Olen joskus todennut jollekin noin ikäiselleni kaverille joka kehuskeli naisjutuillaan, että joskus on tärkeää myös herkkyys ja hellyys, enkä voi todellakaan ajatella, tai että olisin silloinkaan ajatellut että olisin jotain häneen nähden menettänyt. Väitöskirjassa minä tulen eniten ajattelemaan sitä, millaisia odotuksia ontofysiikka ja uusi syvällisyys asettavat filosofialle, ja millaiset viitekehykset sen merkityksessä voidaan asettaa ajattelun periaatteille, jotka tietysti syntyvät käytännöllisestä mutta tarkemmin sanoen soveltavasta filosofiasta. Se siis tarkoittaa etenkin sitä, että epäolennaiset asiat erotetaan olennaisista ja ensimmäiseen liittyvä sosiaalinen dominanssi jätetään huomiotta ja murskataan se tärkeämpien asioiden esiin tuomisella. Vaikka sellaisssa paikoissa, joissa ihmiset eivät esimerkiksi ikänsä perusteella ole kehittyneitä, voikin vallita sosiaalinen dominanssi, joka voi motivoitua esimerkiksi fyysisen koon perusteella, ei se tarkoita sitä, että siellä missä ihmiset ovat kehittyneitä, tulisi noudattaa näitä kollektiivisia yksinkertaisuuksia ja tyhmyyksiä. Esimerkiksi huippuyliopistot ovat sellaisia, missä ihmisten arvostamat asiat eivät sijaitse lähellä ihmisten pintaa ja orvaskettä. Paras tapa suhtautua nykyhetken kautta tulevaan liittyy siihen, että silloin katsotaan historiasta olevan jotain hyötyä tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamisessa. Se vaatii lujaa mieltä ja voimakasta tahtoa. On esimerkiksi aivan turhaa kuvitella, että minut saataisiin nykyaikaisen informaatioteknologian harhaanjohtamis- ja manipulointimenetelmillä kokemaan syvästi pamppailevia tunteita. Täytyy vaan ihmetellä tällaisten ihmisten väheksyvää asennetta minun järkeni vahvuutta kohtaan. Elämä on kuitenkin nyt, ja ei tulisi siirtää omia tavoitteitaan niiden toteutuksien kanssa tulevaan, vaikka on tietysti selvää, että tavoitteita tulee olla, - niitä kohden pitää kuitenkin koko ajan suuntaamassa katsettaaan. Ontofysiikka siis tarkoittaa olemisen fysiikkaa, olemisen ja sen ajattelemisen ja siihen suhtautuvan toiminnan toimintaa. Olen määritellyt itselleni tärkeimmät käsitteet, jotka tässä mielessä tulee ottaa huomioon. Tärkein asia mihin filosofiani vastaa on se, että ihmiset tulisivat enemmän luottavaisiksi omien minuuksiensa suhteen, eivätkä lähtisi nykyajan yhteiskunnan ja sen puoskarien manipuloitavaksi. Oleminen alkaa siis yksilöstä, ja yksilön tulee olla riippumaton ja tietoinen eri asioista, että se voi erottaa itsensä ontokratiasta ja kommentaariaatista, jotka tukevat toiminnallaan epävapautta ja kollektiivista tunnekaaosta. Ontofysiikan mielessä on myös tehtävä ero objektiivisten arvojen ja subjektiivisten mielipiteiden välillä. Viimeisenä sanotut tukevat kaaosta, suhteellisuutta, reaktiivisuutta, subjektiivisuutta ja ihmisyksilöiden epävapautta. Tällaiset tahot, jotka lietsovat subjektiivisia mielipiteitä, jona he pitävät arvoja, haluavat kaikkien ihmisten olevan samalla tavalla samalla matalalla tasolla, mihin he eivät mielellään suvaitsisi itsevarmoja etenkin nimenomaisesti itsestään varmoja yksilöitä, koska se on heidän epävapauden motivoiman ihmiskuvansa ja maailmankatsomuksensa vastaista kaikella tavalla. Tietyt ihmiset, jotka eivät itse pysty olemaan vapaita ja itseharkintaisia, haluaisivat siis kieltää tämän korkeamman asteen olemisen myös kaikilta muilta ihmisiltä, jotka vain jotenkin tulevat tekemisiin heidän kanssaan. Vapaat yksilöt haluavat tehdä myös kaikista muista vapaita, koska he pystyvät tunnistamaan sen olevan epävapautta parempi tapa myös yhteiskunnan tasolla. Vapaat ihmiset korostavat olemisen vapautta eli ontoeleuteriaa, samalla kun epävapaat ihmiset korostavat olemisen valtaa eli ontokratiaa, lähinnä sen takia, koska he ajattelevat tämän vallan olevan heitä korkeampaa. On tietysti selvää, että epävapaat ihmiset ovat epävapaita sen takia, koska ne ovat ontokratian, kommentaariaatin ja vaikutteellisuuden ohjaamia, eivätkä he vaikutteelliseksi tulon jälkeen ole koskaan pystyneet valitsemaan vapaasti arvojaan, kuten vapaita ja itseriittoisia arvoja, vaan heistä on tullut viimeistään vaikutteellisuuden myötä pikkuihmisiä, jotka eivät itse ohjaa omaa olemistaan, eivätkä he myöskään pysty tunnistamaan sitä, minkä kautta he itseään ohjaavat, ainakaan millään muulla tavalla kuin reaktiivisella, subjektiivisella, suhteellisella ja ristiriitaisella tavalla. Nämä epävapaat ihmiset siis haluavat etenkin haastaa riitaa ja siinä he unohtavat oman tarpeensa pyrkiä lausumaan jonkinlaisia todellisia arvoja, joiden mukaan he toimisivat eri tilanteissa. Nykyhetken kannalta siis on olennaista, että ihmisellä on arvoja, ja niiden tulee olla sellaisia arvoja, jotka voidaan yleisyyytensä kautta arvoiksi tunnustaa. On siis sanottava, että arvo voi olla objektiivinen ja siinä yhteydessä sen objektiivisuuden tunnustaa universaalisten periaatteiden kautta, koska arvosubjektivismi on todellakin näiden vasemmalle kallistuneiden ihmisten tapa selittää omaa arvokaaostaan, johon he eivät todellakaan kontrollia saa. Ajattelun periaatteet, uusi syvällisyys ja ontofysiikka keskittyy siis arvollisesti siihen tavoitteiseen, että ihmisten tulisi elää oikeanlaisten arvojen ja maksiimien mukaan ja että niiden valinnassa, kehittämisessä ja hallussapidossa tulisi käyttää tarkointa ja objektiivisesti mahdollisimman hienosyistä valinnan menetelmää. Voidaan esimerkiksi sanoa, että kapitalismi, vaikka sivistyneemmässä muodossaan, on yhteiskunnan talousjärjestelmänä paljon sosialismia parempi järjestelmä ja siksi sitä voidaan kutsua objektiivisemmaksi tavaksi havaita talouden merkitys yhteiskuntajärjestelmässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti