Saksasta

Saksa on aina näytellyt suurta roolia minulle etenkin identiteetin, historian ja saksan kielen kannalta. Olen aina ollut samaa mieltä kuin Rammstein kappaleessaan Deutschland, missä lauletaan Saksan suosion olevan kirous ja nostatus. Olen aina pitänyt saksalaisesta kulttuurista, tieteestä, filosofiasta ja esimerkiksi saksalaisista ruuista ja viineistä, sanomattakaan oluita! Saksa on siis äitini suvun kotimaa, vaikka on todennäköistä, että suku on ollut kauan saksalaisessa Baltiassa. Baltiansaksalaiset ovat monissa suvuissa säilyttäneet Baltiassa ollessaan saksalaisen kulttuurin ja perimänsä, koska erilaisten kansallisuuksien välistä avioitumista ei ole katsottu hyvällä. Baltiansaksalaisten aikaan muita kuin saksalaisia kutsuttiin termillä ”Nicht-Deutsch” tai "Un-Deutsch", ja jos saksalainen ihminen avioitui esimerkiksi virolaisen tai lättiläisen ihmisen kanssa, pakotettiin useimmissa tapauksista tällaisen Nicht-Deutschin omaksumaan puolisonsa saksalainen kieli ja kulttuuri. On varmaan totta, että kun olen varsin militantti tyyppi luonteeltani, saksalainen järkeä korostava kulmikas korkeakulttuuri on aina minua miellyttänyt senkin kautta. Olen aina korostanut luovuudessa sitä, että luovimpia ihmisiä ovat henkisesti maskuliinisia, ja saksalainen kulttuuri jos mikä on sellainen, missä korostuu henkinen maskuliinisuus, eli vastuullinen ja järjenomainen tapa suhtautua ympäröivään ja elämään. Saksa on sotaisa kulttuuri, missä filosofit ovat tehneet taistelutyötä akateemisissa oppilaitoksissa. Olen esimerkiksi everstiluutnantti Aki-Mauri Huhtisen kanssa keskustellut siitä, miten filosofiakin voidaan mieltää sodankäymiseksi, ja saksalaiset jos ketkä ovat lahjakkaita käymään sotaa. Oli mielenkiintoinen uutinen, että Saksa sijoittaa Liettuaan viisituhathenkisen panssariprikaatin, mikä on ensimmäinen kerta toisen maailmansodan jälkeen, kun Saksa sijoittaa joukkojaan omien rajojensa ulkopuolelle. Tällä tavalla Saksa antaa kuuluviin sen impulssin, jonka mukaan se tulee tarvittaessa ottamaan osaa Euroopan puolustukseen ryssien mahdollisen offensiivin tapahtuessa. Saksalaiset ovat voimakas kansakunta ja heillä on otolliset edellytykset sotimiseen, kulttuurin, taiteen, tieteen ja filosofian tekemiseen. Myös protestanttien suurimmat kirkkoisät, kuten Martti Luther ja Philip Melanchton ovat olleet saksalaisia. Olen aina kokenut Saksassa suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ensimmäisellä matkallani Saksaan 17-vuotiaana vuonna 2006 kävin etenkin Friedrich Nietzschen haudalla Röcken bei Lützenissa Leipzigin lähellä ja Richard Wagnerin museossa Bayreuthissa. Nyt kun olen tehnyt 50-100 muuta matkaa sen jälkeen, voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että mieltymykseni Saksaa kohtaan ei ole koskaan vähentynyt. Saksalaisten kansanluonteessa on paljon sellaista, minkä tunnistan omakseni itsessäni. Saksa on tuottanut maailmaan parhaimman alkukielisen kirjallisuuden, saksalaiset ovat tosiaankin maailman suurin kulttuurikansa, vaikka on sanottava, että saksalaisten tapa toimia herraihmisinä ja kokea itsensä sellaiseksi saa joskus esiin kaikenlaista rasismia ja jopa antisemiittisyyttä. Olen kääntämäss kirjaa Baltische Erbe, joka sisältää nimensä mukaisesti lyhyitä baltiansaksalaisten kertomuksia ja muisteluita entisestä kotimaastaan. Kirja on kerätty 1960-luvulla. On huomioonpantavaa, että suurin osa näistä on kertonut tehneensä aina eron Baltendeutsch- ja Reichsdeutsch-käsitteiden välille. He kertovat moneeseen otteeseen siitä, miten he kaipaavat takaisin Baltiaan ja miten elämän suurimmat ja voimakkaimmat muistikuvat liittyivät aina saksalaisten hallitsemaan Baltiaan. On varmasti niin, että baltiansaksalaisissa herraihmisyys on ollut varmaan vielä muita saksalaisiakin lujempaa, koska samassa maassa on ollut tehtävä ero ”huonompien” ja ”parempien” välille. Onhan esimerkiksi kerrottu, että kun baltiansaksalaisia aatelissukuja ajautui 1800-luvulla Suomeen, ihmettelivät he, miten ns. musikoita käsiteltiin Suomesssa, kun Baltiassa vielä vallitsi maaorjuus. Saksalainen herraihmisyys on todennäköisesti veressä, ja sitä on vain hillittävä aika ajoin. On se kuitenkin sanottava, että saksalaisten yhteiskunta nykyään on paljon demokraattisempi ja tasa-arvoisempi, jos sitä verrataan esimerkiksi ranskalaiseen kulttuuriin. Saksa on toisaalta hyvin miesvoittoinen ja hierarkiaan perustuva yhteiskunta, jossa esimerkiksi vaikka miehen keskimääräistä alempi pituus on jo peruste tällaisen yksilön vähättelylle. Kuitenkin yliopistoissa on tavallista lyhyempiä ihmisiä, ja erilaisuutta suvaitaan aivan eri tavalla akatemioissa kuin toreilla. Muutin 2009 helmikuussa Düsseldorfiin, missä asuin alkuun kahdessa eri soluasunnossa. Kevään alussa muutin yksityiseen vuokra-asuntoon Fürstenwall 230:n Friedrichstadtiin. Asunto oli ullakkoasunto ja kiinteistö hyvin komea ja arvokas 1800-luvulta. Jokaisessa kerroksessa oli vain yksi asunto, joten taloyhtiökin oli tiivis ja pieni. Kävin katsomassa ja kuuntelemassa vorlesungeja mutten suorittanut yhden yhtä tenttiä vuoden alun ja talven alun välissä. Kuitenkin laajensin etenkin kirjastoani aikamoisella voimalla ja tahdilla, ja keskeisin kirjakauppa, missä eniten kävin, oli Stern Verlag Friedrichsstrassella, joka on jo nykyään lopetettu. Vietin aikaa etenkin kirjakaupan yläkerroksessa missä oli suurin osa heidän vanhoista kirjoistaan. Lähetin syksystä lähtien kirjoja postissa Suomeen ja takaisin mennessä kirjoja vietiin rahtiterminaaliin useammalla taksiautolla. Ei varmaan ole kaukana todellisuudesta, jos sanon ostaneeni tuon vajaan vuoden pituisen ajanjakson aikana ainakin 500 kirjaa. Tein myös löytöjä antiikkikirjojen suhteen ja sain monta arvokasta nidettä, joiden arvo on Suomessa moninkertainen. Toinen kirjakauppa oli Heinrich Heine lähellä Reinin rantaa vanhassa kaupungissa. On sanottava että seurasin huvittuneena näiden ihmisten reaktioita, kun he saivat tietää, että sukunimeni edessä on prepositio von. Tämäkin varmaan liittyy siihen, miten tavallinen rahvas on Saksassa tungettu sellaiseen hierarkiatietoisuuteen, jota ei varmaan muualla maailmaa samalla tavalla ilmene. Vain sukunimi saa aikaan sen, että tässa on meitä parempi ihminen. Düsseldorfissa on Euroopan kaupunkien kolmanneksi suurin japanilaisvähemmistö, ja olen kieltämättä liikkunut siellä myös heidän alueillaan ja käynyt syömässä etenkin sushia japanilaisissa ravintoloissa. Tein laajoja kävelyretkiä kaupungissa, ja monista paikoista minulla on valokuvamuistista tuleva näkymä. Düsseldorf merkitsi minulle etenkin sivistyksellisen Odysseian alkua ja sain muodostettua kirjastoni sellaiseen muotoon, joka ei olisi koskaan onnistunut suomalaisista antikvariaateista ostetuilla kirjoilla. Sain siis vakaan saksalaisen sivistysotteen elämääni sieltä ostettujen kirjojen myötä. On sanottava myös, että saksalaisilla on alankomaalaisia muistuttava tapa suhtautua toisten ihmisten asioihin ja yksityisyyden kunnioittamiseen. Saksalaiset ovat etenkin asiallisia ja kuuntelevat enemmän kuin puhuvat. Voin sanoa, että itsenäistyin lopullisesti vanhempien kodista sen myötä, kun muutin 20-vuotiaana Düsseldorfiin. On kuitenkin sanottava, etten saanut autismiani korjattua, ja varmasti monen ihmisen mielestä vaikutin hyvin yksinäiseltä. Se on autismissa hyvä asia, ettei seuraa kaipaa, ja Düsseldorfissakin tein niitä asioita, jotka itseäni miellyttävät ja en kokenut minkäänlaista yksinäisyyttä tai mitään kielteisiä tuntemuksia – päinvastoin, voin katsoa tulleeni omaksi itsekseni etenkin tuon Saksassa asumisen kautta. En osannut sinne lähtiessä kunnollista saksaa, mutta taitoni siinä parani luonnollisesti autenttisessa ympäristössä ollessa. Meidän suvun monet esivanhemmat ovat peräisin Nordrhein-Westfalenista, mutta myös paljon Saksan itäosista ja muille maille sodan jälkeen annetuilta alueilta. On sanottava, että minua viehättää Saksassa sen suhteellisesta jälkeenjääneisyydestä huolimatta etenkin itäinen Saksa, josta voi varmaan päätellä ainakin sukujen linkit protestanttiseen kirkkoon. Tuolta ajalta en saanut yhden yhtä ystävää, joka tietysti johtui itse päätetystä epäsosiaalisuudesta, tuolla ajalla Düsseldorfista, ja voin muistaa vain sen, että alakerrassa Friedrichstadtissa asui herra Knobloch, joka oli hyvin herkkä kaikkien mahdollisten äänten ja häiriöiden suhteen. Söin Düsseldorfissa monipuolisesti kaikenlaista, vaikka on sanottava saksalaisten leipomoliikkeiden täytettyjen leipien olevan todella hyvälaatuisia ja vielä huomattavasti halvempia kuin vastaavanlaiset Suomessa. Kevään tuntu tuli mieleeni, kun maaliskuun lopussa muutin Friedrichstadtiin ja näin kadulla pienen tytön kulkevan hyppien eteenpäin ketjussa olevan pienen koiransa kanssa. Asunnossani ei ollut asetettua keittiötä, vain kylpyamme, suihku ja wc. En sitten tullut asentaneeksi keittiötä, koska en viitsinyt laittaa siihen tarvittua rahaa. Vuokranataja varmasti kuvitteli saaneensa uuden keittiön ilmaiseksi. No, minä join kahvini ja söin ateriani pääasiassa kahviloissa, kapakoissa ja ravintoloissa. Keittiövälineitä minulla oli ostettu hellalevy, jolla joskus lämmittelin jotain. Samppanjani ja olueni minä jäähdytin kylpyhuoneessa kylmässä vedessä. Saksassakin on luokkaeroja, jos ajatellaan esimerkiksi sitä, kun olin käynyt vanhassa kaupungissa luxusliikkeessä ostamassa kaviaaria ja sampanjaa, niin kun tulin asuntoa lähellä olevaan halpiskauppaan ostamaan muuta ruokaa ja tulin kassalle, ja kassa näki tuon muovikassin, aistin aivan selkeästi jonkinlaista alentumista. Varmaan kuvitteli minun olevan häntä parempi ihminen joidenkin sampanjoiden, kaviaarien ja luxuskaupan kassien takia. Saksassa on eroa siinä, miten lyhyeen ihmiseen suhtaudutaan, jotkut laskevat porukkaan ja käyttävät neutraalia kieltä, samalla kun etenkin nuoret ihmiset voivat arvostella varsin avoimesti. Düsseldorf, jossa on noin 665 000 ihmistä, on siis noin Helsingin kokoinen kaupunki, vaikka ympäröivä suuralue on moninkertaisesti suurempi kuin esimerkiksi Helsingin, Vantaan ja Espoon Suomessa muodostavan pääkaupunkialueen. Saksalaiset ovat pääasiassa miellyttävää porukkaa, vaikka voidaan sanoa pakotettujen ajatusmuotojen näkyvän siellä vielä paljon Suomeakin selkeämmin. Tämä taas liittyy toimivuuteen ja tehokkuuteen sekä jonkinlaiseen ratkaisukeskeisyyteen. Voidaan sanoa, että saksalaisten kansanluonne muistuttaa jonkinlaista insinöörin luonteenlaatua, joka keskittyy ratkaisemaan ongelmia. Kuitenkin Nietzsche oli siinä mielessä oikeassa, kun hän sanoi saksalaisuuden hävittävän kaikkialta todellisen kulttuurin, että saksalaiset ovat hyvin alttiita toisten saksalaisten mielipiteille, arvoille ja ajatuksille. Onhan sanottava, että Nietzschen suosikkikirjailijat olivat Chamfort, La Rochefoucauld ja Le Bruyere. Nietzsche muistutti siis herkkyydessään ehkä enemmän ranskalaisia tai vaikka antiikin kreikkalaisia kuin varsinaista Saksan kansanluonnetta, ja siinä mielessä on uskomatonta, että natsit omaksuivat Nietzschen ajatuksia omaan puolue- ja kansallisuuspropagandaansa. Saksassa tärkeää ovat etenkin Goethe, Hegel, Bach ja Beethoven. Myös joukkoon voidaan mielestäni laskea esimerkiksi myös Stefan Georgen. Nietzsche oli sitä mieltä, että saksalaisten olutkrouvikulttuuri vie kaiken henkisen kapasiteetin minkäänlaisiin hengensuorituksiin. Muistan miten koin voimakkaasti oman nuoruuteni, kun laskeuduin Fürstenwallilla omasta asunnostani portaat alas ja kohtasin miellyttävän ja lupaavan ilmapiirin, josta parempaa en olisi itselleni voinut kuvitella. Tuohon aikaan Saksassa kapakoissa sai polttaa ja koko kaupungin hienot kapakat ja juottolat tulivat tutuksi. Kävin myös militariatuotteita myyvässä kaupassa, mistä ostin mm. kenttäsängyn, joka on sittemmin seurannut Suomessa ja ulkomailla minun vaiheitani. Mukava poikkeus arkeen oli jo soluasunnossa asuessa se, kun eräänä aamuna heräsin krapulaisena sängystäni ja päätin saman tien lähteä Pariisiin, missä olin kaksi viikkoa. Lahustin pimeän kaupungin läpi rautatieasemalle, mistä ostin lipun Pariisiin ja saavuin sinne aamupäivällä. Meno oli niin extempore, etten edes muistanut ottaa mukaan matkatavaroita tai vaatteita, jotka minun piti sitten ostaa Pariisissa kaikkien kirjojen ja muiden ohessa. Palasin parin viikon päästä takaisin ja lähdin miltei heti etenkin eteläiseen ja itäiseen Eurooppaan keskittyneelle interrailille. Palasin kuukauden päästä Düsseldorfiin, kun kaikki rahat olivat Roomassa ollessa loppuneet. Düsseldorfiin palattuani päätin viettää enemmän aikaa sielläkin. En ostanut siellä asuessani Lederhoseneita. Mielestäni lederhoseneita voidaan käyttää saksalaisista tehtävän huumorin mielessä, mutta voi aiheutua vakavaksi ja uhkaavaksi sellainen tilanne, jos miehet käyttävät niitä vakavalla naamalla ja totisesti. Jos pohditaan omaa sukutaustaani saksalaisuuden mielessä, niin voidaan sanoa, että ehkä isoisäni, hänen isänsä ja isän isän suhteen voitaisiin varmaan nähdä paljon sellaista verta, joka voisi kertoa etenkin saksalaisista ominaisuuksista. Kuitenkin linjassani isoisäni isoisä oli sellainen mies, joka koostui kokonaan muusta kuin suomenkielisestä verestä. Onhan sanottava, että vielä 1900-luvun alussa suvun miehet olivat pääasiassa pitkiä ja isokokoisia. Heissä kuvastui kaikki kuviteltavaksi arvioitava symbolinen valta, minkä takia on varmaan parempikin, että nykypäivänä suvun jäsenten ei tarvitse pakottaa omaa valtaansa toisten suhteen, vaan sen voi tehdä siten, että se tunnistetaan tai että sitä ei tunnisteta. Saksalaisissa on tapauksesta johtuen sekä syvällisyyttä että pinnallisuutta. Saksan kieli on itsessään ehkä loogisin ja myös toisin ajatellessa ehkä katu-uskottavin kieli mitä maailmasta löytyy. On tietysti sanottava, aiheeseen palatakseni, että meidänkin sukuhaaran veri on sekoittunut neljässä peräkkäisessä sukupolvessa lähinnä Savosta kotoisin olleiden talonpoikaisihmisten kanssa. Veri ei siis enää isoisän isoisän tavalla ole mitään puhdasta tai homogeenistä. Suku on myös suomenkielistynyt ja maalaistunut, vaikka on sanottava tuon olleen auttamaton kehityskulku, kuitenkin monet suvun jäsenistä osaavat suomen lisäksi muitakin kieliä ja monet osaavat puhua myös varsin ymmärrettävää ruotsin kieltä. Saksassa ollaan kiinnostuneita lasten koulunkäynnistä ja kehittymisestä, minun koulunkäyntiini esimerkiksi isäni otti osaa vain murahtamalla joskus töistä tullessaan: ”Onko läksyt tehty!”. Äitini kanssa en muista keskustelleen koulun sisällöllisistä asioista koskaan. Halu tietää ja hallita ei aina tule vanhemmilta, sillä esimerkiksi omassa tapauksessani he ovat sivistyksellisesti syrjäytyneitä televisiota tuijottavaa väkeä, joille molemmille filosofiset teokset ovat liian vaikeaa tai vierasta. Minkäänlaista kulttuurista sivistysstandardia minulle ei olla kotoa annettu. Eikä yleensäkään ole neuvottu minkäänlaisia henkiseen kulttuuriin tai käyttäytymismalleihin liittyvää substanssia ja ohjeistoa. Saksa – et sinä sortua saa! Kun sinä seisot, seisovi muu maa! Minulla on kokemuksen voimakkuus ominaista, ja sen takia saatan joskus kohtuuttomasti arvostella vanhempianikin, vaikka he ovat varmaan parhaansa yrittäneet.