On kirjoitettu, että pienestä koostaan ja suhteellisesta syrjäisyydestään huolimatta Itä-Hämeellä on ollut merkittävä rooli suomalaisessa sivistyselämässä. Paikka oli erämaataistelujen aluetta, jossa savolaiset ja hämäläiset kohtasivat. Maan vastuuntuntoisimpien säätyläisten ja näiden suurien kartanoiden alueena Itä-Häme on antanut monen runoilijan mielikuvitukselle vahvat ja kantavat siivet.
Esimerkiksi Santeri Ivalon kahden historiallisen romaanin tapahtumapaikkana on Itä-Häme. ”Erämaan taistelussa” päähenkilönä on Sysmästä kotoisin oleva talonpoika Tuomas Tuomaanpoika Karmala, ja kirjassa kerrotaan paljon tarinaa Päijänteen itäisestä rannasta. Romaanin jatkona julkaistiin nimikkeellä ”Erämaan nuijamiehet”, jossa kuvaillaan nuijasodan aikaa, kun ihmiset nousivat kapinaan Itä-Hämeessä ja Savossa. ”Kertomuksen keskeisimpinä henkilöinä ovat Sysmän lujatahtoinen, talonpoikainen nimismies Matti Leinonen, hänen kaunis tyttärensä Elisa ja nuori Sysmän Karmalasta pohjautuvaa suurta hämäläissukua oleva pappismies Mikko Martinpoika Silta. Huomattava henkilö on myöskin entinen voudinrenki, aatelismieheksi keinotellut Koskipään Sipi.”Sipi Henrikinpoikaa pidetään Silfverbögel-nimisen Sysmään liittyvän aatelissuvun kantaisäksi.
Ivalon kirjoittamien historiallisten kertomusten kolmas osa ”Suomalainen seikkailija” kertoo Hovilan ja Voipalan suurten aateliskartanoiden ainoasta perillisestä Otto Johan Tandefeltista. On sanottu, että hänen elämäntarinansa on ”ihmeellisempi kuin seikkailurikkainkaan romaani”.
Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista löytyy muutaman Itä-Hämeeseen sijoittuvan runon ja tarinan. ”Vänrikin markkinamuisto” sijoittuu Heinolan maaherrakaupungin markkinoille. Lisäksi ”Veljekset”-runossa kuvatut tapahtumat sijoittuvat Hartolaan ja tarkemmin sanoen siellä sijaitsevaan Kalhon kartanoon. Jalmari Finnen romaani Sysmäläinen sijoittuu myös nimensä mukaiseen paikkaan ja kertoo Tandefeltien kantaisästä Arvid Henrikinpojasta ja tämän morsiamesta Brita Ekestubbesta. Finne on muokannut romaanista myös näytelmän.
Nuorena Uuno Kailaan tavoin kuollutta Uno von Schrowea on jo käsitelty erillisessä jutussaan, mutta voidaan sanoa hänen olleen ensimmäinen Itä-Hämeestä tullut taiderunoilija, jonka tuotannossa etenkin runot ”Pieni mierolainen” ja ”Morsian” ovat laadukkainta materiaalia. Lisäksi Schrowe on ylistänyt kotiseutuaan runollaan Hämeen maa:
Kas kuinka rinteet kunnasten
ne siintää etähällä
ja laaksot verho lehtojen
vaatettaa vihreällä!
Ja niityt kuinka kukoistaa
ja viljapellot aaltoaa!
Soi luonto kaikkialla:
oi, tää on Hämeen maa.
Maakunnan oman tyttären Maila Talvion tuotantoa ei tietysti pysty liian paljon korostamaan.Hän harrasti romaanitaiteessaan paljon paikallisia aiheita, esimerkiksi vaikkapa kirjat ”Haapaniemen keinu”, joka liittyy nuorten eri mielialoja sisältäneeseen keinumiseen Hartolan Nipulisssa. Kertomuksessa ”Ailissa” näkee selkeästi Hartolan ympäristön taustalla. Pienessä kertomuksessa ”Kansan seassa” Talvio kuljettaa lukijaansa jännittävällä retkellä ympäri Hartolaa. Maila Talvion varhaistuotanto perustuu täydellisesti Itä-Hämeeseen.
Talvion seuraava teos ”Pimeänpirtin hävitys” on tietyssä mielessä zoomattu kuva itäisen Hämeen räikeistä yhteiskunnallisista vastakohtaisuuksista, jotka olivat olemassa esimerkiksi torpparilaitoksen takia. Kertomuksessa on mahtavia kartanoita ja niiden vieläkin mahtavampia omistajia aatelissuvuista. Viimeksi mainittujen loiston aika elää kuitenkin kirjassa vähempien ihmisten mielissä vain perintömuistona ja taruna.
”Louhilinnassa” tuntuu myös paikallinen tuntemus. On sanottu että kirjan tapahtumispaikan esikuvana on pidetty todennäköisesti Paason kartanoa sen menneinä loistonpäivinä. Seuraava romaani ”Yölintu” on osittain tositapahtumiin perustuva värikäs kertomus Hartolan ja lähipitäjien herrojen ja rouvien elämästä menneinä aikoina. Kirjan nimi johtuu todennäköisesti Jääsjärven rannalla olevasta Yölinnun kylästä, jonka kuitenkin kuvastaa totuuteen etenkin Echon kartano.
Maila Talvion muistelmateos on nimeltään ”Rukkaset ja kukkaset”, jossa kirjailija tuo Mari-nimisen tytön kautta esiin näkyjä lapsuutensa seuduilta Nipulin sydänmaalta ja Hartolan Rautaveden rannoilta. Kertomuksessa esiintyvät kaikki 1800-luvun lopun pitäjän säätyläiset ja talolliset oikeilla nimillään. On sanottu, että Rukkaset ja kukkaset on Maila Talvion sanainen kunnianteko omalle synnyinseudulleen.
Hartolassa syntyneistä kirjailijoista on mainittava Helmi Vihne, joka julkaisi omakustanteena pienoisromaanin Syvälle syihin, joka on näyttänyt syntyneen Maila Talvion jonkinasteisen vaikutuksen alaisena. Vihneen kertomus sijoittuu lähes täydellisesti Kirkkolan kartanon maille ja tiluksille.Romaanin aiheena on sellaiset sosiaaliset ja yhteiskunnalliset epäkohdat, jotka sojottivat esillä itähämäläisessä kartanomiljöössä ja tässä tapauksessa etenkin Hartolassa ja korosteisesti Kirkkolan kartanossa.
Hartolassa ovat syntyneet myös Uuno Kailas ja Arvi Kivimaa, joista ensimmäisenä mainittu on saanut suuremman jälkimaineen, vaikka kuolikin vain 32-vuotiaana. Kailas ei ole varsinaisesti käsitellyt paljoakaan paikallisaiheista, mutta runossa ”Synnyinseutu” on laulettu:
Mä muistan talon punaisen Samassa runossa Kailas siunaa synnyinseutunsa
ja pitkän aittarivin
omenapuut ja nurmikon Mä siunaan sen, mä siunaan sen:
ja ruokakellon soiton - Voi, synnyinseutu, hyvin!
ja sirpin kalkkeen tahkohon
ja tuulimyllyn loiton
ja sarat kotipeltojen -
kuin kylvettyinä kivin -
Novellissa ”Bruuno on kuollut”,
Kailas pistäytyy synnyinkaupungissaan Heinolassa. Kivimaan
kertomuskokoelmassa Maan ja auringon lapset on ainakin kolme
kertomusta Hartolasta, nimittäin ”Virrankartanon rouva”,
”Viimeinen kohtaaminen” ja ”Vanha Iisakki, postimies”. Näiden
kolmen aiheet on selvästi havaittavissa reaalimaailmasta. Kivimaa on
tilittänyt suhdetta kotiseutuunsa runossa ”Kaksi kotimaata”:
Olen kaipuuni kelloja soittanut Kotimaata armasta mull' oli kaksi
sinun, Päijänne, rantojas vasten, Häme toinen, Eurooppa toinen.
olen nähnyt: aamu on koittanut Käy etelän taivas tummemmaks
yli aaltojes vaahtolasten, tuo syvä ja aurinkoinen.
suven iltojen mykkään murheeseen Sinä jäät, Häme, tyyni ja uskollinen,
olen hiljennyt kerallasi, sinä, Päijänne, lauluinesi.
ja etelän taivaan autereen Suven iltaan, kehtoon murheiden
olen nähnyt kunnailtasi minut hiljennä omaksesi.
Myös I.K. Inha on kirjoittanut osittain tosiin paikkoihin liittyvän luonnonkirjan ”Suomen maisemia”. Itä-Häme näkyy etenkin luvuissa ”Päijänne” ja ”Sortunut sävel”. Edellinen on kuin luonnontuoreutta sisältävä runo Itä-Hämeestä ja toinen enemmän kulttuurikuvaus. Myös Zacharias Topeliuksen ”Finland framstäldt i teckningar” edustaa samantyylistä matkakirjallisuutta, jossa käsitellään myös Itä-Hämeen luonnonkauneutta ilmentäviä seutuja.
Yksi sellainen kirjailija, joka ei ole asunut tai syntynyt Itä-Hämeessä, mutta joka on kirjoittanut alueeseen liittyvää kirjallisuutta on Minna Canth. Hän on kirjoittanut pienen ja hauskan pilailun ”Hän on Sysmästä”; jossa käytetään hyväksi kaikenlaisia populaareja käsityksiä Sysmästä ja sysmäläisyydestä. On kerrottu, että sysmäläiset eivät ole seuranäytelmästä mieltään pahoittaneet, vaan sitä on esitetty kaikissa Sysmän kylissä.
Lempi Kepilä-Peltonen on käsitellyt suppeassa tuotannossaan kotiseutuaiheita. Se on jokaisessa mielessä lämpimän kotiseutuhengen elävöittämää. On hänestä kerrottu, että hän teki kotiseututyötä kahdella tavalla. Ensiksikin hän keräsi esineitä vuonna 1928 perustettuun kotiseutumuseoon ja samalla aikaa talletti kansankulttuuria kotiseututarinoita ja sukumuistoja. Tällaisia itähämäläisiä kertomuksiksi muovautuneita muistelmia on julkaistu alueen sanomalehtien alakertoina ja kaunokirjallisten viikkolehtien jatko-osaisina romaaneina. Hänen tuotannostaan on mainittava ”Ukonsaaren aarteet”, ”Maanpakolainen”, ”Kaikuja korvesta” ja ”Omenapuiden kukkiessa”.
Arvo Kippola toimi noin kaksikymmentä
vuotta kirjallisuusarvostelijana useissa lehdissä. Hän oli
kirjoittajana varsin monipuolinen ja tuottoisa. Esimerkiksi teos
”Sarvet ja siivet” koostuu vuosien aikana julkaistuista esseistä,
esitelmistä ja muistiinpanoista. Noin neljässäkymmenessä esseessä
käsitellään mm. Toivo Pekkasta, Henry Milleriä ja Aaro
Hellaakoskea, minkä lisäksi filosofejakin esitellään. Arvo
Kippola oli myös runoilija ja hän antoi materiaalisen muodon
suurimmille maakunnan näkymille ja mielikuville. Runossa
Itähämäläisiä tuokioita tunnelmoidaan:
Vuolas virta
vihrein rantamain yötuulen henki, viri
väikkein
tai lampi liikkumaton, lahti, käy pitkin vettä, viljan terää.
Jossa Punertuu jo seinä,
neitseelliset koivut kuvastuu. kiekuu naapurissa kukko.
Kaislikossa Pihamaalle ukko
herää narahtaen, lintu säikky ilmestyy: ”Hei, poutaa!”
- hetken läikky
jälleen kaikki uneksuu. Jo joku katiskoilleen soutaa,
siimalleen kenties,
Silmänkantamin airot läikkein
juoksee harjujonot, joille taittaa aamun säteen.
niinkuin jättiläisen Hymähtelee mies.
hartioille
torppa, peltopilkka Lypsinraina käteen.
uskalikko jossain kohoaa.
Haastaa kellonkilkka.
Laulurastaan
kaipuun-täysi sarja, vastaan
yli veden toinen jokeltaa.
Viittaa lehdellänsä heinä
havahtuva, herää
Vaikka hänet olisi varmaan pitänyt kronologisemmassa järjestyksessä mainita, on Sysmän kappalainen Erik Johan Blom merkittävä kirjailija ja kääntäjä. Häntä on sanottu aikansa oppineimmaksi uskonpalvelijaksi. Hän on kääntänyt suomeksi mm. G.E. Lessingin ”Emilia Galottin”, ”Minna von Barnhelmin”, H. Conciencen ”Ravintolan isännän”, E. Tegnerin ”Frithiofin sadun” sekä Runebergin ”Hirvenhiihtäjät”. Hänen käännöksensä saivat ainakin menneenä aikana paljon tunnustusta kaikilta tahoilta. Betty Järnefelt-Rauanheimo on kirjoittanut romaanin ”Myötä ja vastoinkäymisissä”, koka keskittyy Sysmän kappalaisen, mainitun Erik Johan Blomin monitäyteisen elämän kuvaamiseen. Kirjassa tulee esiin Blomin monisärmäinen persoona. Myös tämän perusteella voidaan sanoa Blomin olleen etenkin ristiriitojen täyttämä mies, jota kirjailija kuvailee suurella lämmöllä ja antaumuksella. Käännöstyönsä laajuudesta huolimatta tai ehkä juuri sen takia, Blomilta muistetaan omasta tuotannosta vain runot ”Savonmaalle” ja ”Suomen impi”. Hän oli tietojen mukaan kielitaitoinen mies, ja hän osasi ainakin seitsemää kieltä.
Reino Rauanheimo on kuvaillut Itä-Hämeen kesäistä hellettä ja kesäpäiviä kirjassaan ”Hiljainen pirtti”. Osa Mika Waltarin sukua oli kotoisin Itä-Hämeestä ja on kerrottu, että hän valmisteli Sinuhensa Hartolassa. Samassa yhteydessä syntyi myös työpäiväkirja ”Neljä päivänlaskua”. On kirjoitettu että: ”Tämän toden ja sadun sivuilla Kalhon kankaat ja Enon kirkkaat vedet välkkyvät kotiseudun suvisen auringon laskiessa”. Waltari on myös sivunnut Itä-Hämeeseen littyviä aiheita ja vaikutelmia kertomuksessaan ”Itä-Hämeen outo lintu”. Myös Mika Waltarin tytär Satu on kertonut kirjoitelmassaan ”Haikeat leikit”lapsuudestaan sukulaiskartanoissa Hartolassa.
Lauri Pohjanpää vietti kaksi vuotta Itä-Hämeen kansanopiston johtajana, ja noilta ajoilta vanhasta ja tulipalon hävittäästä kansanopiston päärakennuksesta kertova balladi ”Vanha kartano” on jäänyt aikakirjoihin hänen nimellään:
Sen huoneissa huokaa ja nyyhkyttää
sen puistoissa vaikeroi.
Vai syksyn tuuliko ulkona
läpi lehmuksien soi?
Myös salapoliisiromaaneita on kirjoitettu Heinolan miljöössä, ja yksi tällainen kirjailija on ollut Vilho Helanen romaanillaan ”Kohtalon silta”. Kirjailija on ikuistanut kirjaansa lukuisia aikansa kaupunkilaisia. Pääosassa kirjassa on mm. Heinolan rautatiesilta ja Puukemian tehdasalue.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti