Von Becker-suvun salatut historiat

Suvussani sekä lähisuvuissani on ollut paljon värikkäitä elämänkohtaloita, jotka tavallisesti ovat menneinä aikoina korostuneet etenkin korkeampiin säätyihin, koska näiden ihmisillä on ollut eniten rahaa, luottoa ja vapautta. Voin kertoa esimerkiksi että majuri (Carl) Johan von Beckerillä, josta tuli armeijauran myötä majuri, oli pieni pahe kannettavanaan, koska kun hän oli avioitunut Ulfsparre af Broxvik-sukuisen naisen kanssa, peri hän myös oikeuden tuohon ajan tapaan Ulfsparre-suvun vanhaan kotikartanoon Länsi-Göötanmaalla. Tästä olivat ko. Suvun edustajat vihaisia ja vihanpito jatkui kauan ja ylitti ainakin yhden sukupolven, Carl Johan oli lopulta kolme kertaa aviossa aatelisten neitien kanssa. Hänen poikansa Carl (Johan) von Becker, joka syntyi vuonna 1775, ja josta tuli laamanni ja tuomari, on ehkä suvun ihmisistä se, josta eniten kerrotaan kaikenlaisia tarinoita. Esimerkiksi Emil Lundbergin kirjoittamassa Tranebergsmysteriet-kirjassa kehitellään todisteiden avulla ajatusta, jonka mukaan nuorempi Carl Johan olisi tapattanut lankonsa (nuoremman Carl Johanin sisar oli avioitunut kartanon entisen omistajasuvun jälkeläisen kanssa) Svante Ulfsparre af Broxvikin puutarhurillaan tai hovimestarillaan. Tätä tapahtumaa oli edeltänyt illanvietto Tranebergissa, joka yltyi varsinaiseksi riidaksi, kun kartanon omistajasuhteista tuli puhe. On sanottu, että paikkakuntalaiset pelkäsivät laamannia hänen kovuutensa ja ehdottoman oikeudenmukaisuuden vaatimuksensa takia. Hän oli kuitenkin ilmeisesti jokseenkin yhteisvastuullinen mies, ja hän järjesti läheisille paikkakunnille omasta pussistaan esimerkiksi jonkinlaista köyhäinhoitoa kuten ruoka-avustusta. Carl Johan oli ennen kotikartanoonsa jättäytymistä ollut mm. sotatuomari ja kamariherra Ruotsin hovissa. Lisäksi hän kirjoitteli runoja, joista viisi palkittiin Ruotsin akatemian palkinnolla. Hän julkaisi vuonna 1820 ainoaksi jääneen runoteoksensa Försök i skaldekonsten. Seuraava mitä kerron on hyytävää kieltämättä, mutta kirjoituksen aiheen kannalta se ei voi jäädä tämän miehen yhteydessä sanomatta. Jotkut myöhemmät Tranebergissa asuvat olivat löytäneet kartanon vintiltä pienen lapsen muumioituneet jäänteet, ja Lundberg Tranebergsmysteriet kirjassa kertoo, että kyläläiset ovat kuvanneet pienokaisen olleen laamannin erään piikansa kanssa tekemänsä lapsi. Laamanni kuoli jo 1830 ja leski eli pitkälle yli kolmekymmentä vuotta pidemmälle. Olen epäillyt, että kun saarella, jolla sijaitsee Traneberg, on kappeli, jossa on myös von Becker-suvun alkuperäisen kantaisän kapteeni Johan von Beckerin muotokuva, on se joutunut varmaan laamannin haltuun ja lesken poismenon jälkeen se on lahjoitettu kappeliin. Myös se, että suvun naturaliseringsbetyg on ollut samalla alueella museossa, tarkoittaa se sitä, että laamanni on onnistunut senkin haalimaan itselleen. Majurin vanhempi veli oli Herman von Becker, joka oli majurin ja heidän isänsä Axel (von) Beckerin kanssa ajamassa suomalaista Sysmän sukua ritarihuoneeseen 1750- ja 1760-luvuilla. Johan von Beckerin poika Johan Wilhelm von Beckern, joka saavutti kenraalimajurin arvon Ruotsin armeijassa, ja jonka muotokuva roikkuu Drottningholmin linnan seinällä, oli sanonut, ettei hänellä ole perillisiä. Tässä Axel (von) Becker 1701-1762, joutui vaikeuksiin, koska oli oletettu virallisissa kirjoissa, että hän olisi joko kenraalimajurin poika tai että hänen isänsä Sysmän nimismies varmasti aateliton Axel Becker (joissakin kirjauksissa myös Beckert) olisi ollut kenraalimajurin tai joidenkin arvioiden mukaan aateloidun kapteeni ja myöhemmin eversti Johan von Beckerin poika. Kuitenkin on nykytietämyksen valossa varmaa, että Johanilla oli vain kaksi poikaa, kenraaleiksi nousseet Herman Fredrik von Becker ja Johan Wilhelm von Beckern sekä Anders, joka kuoli nuorena luutnanttina ollessaan matkalla kuriirina Suomesta Ruotsiin. Kenraalimajuri von Beckern sai sittemmin vapaaherran arvon sukuunsa, mutta epäintrodusoimatta jääneenä asiana asia on jäänyt ns. telakalle. Herman von Becker oli sotilasarvoltaan munsterskrivare eli kenttäkirjuri. Hänet kuulemma ammuttiin kuoliaaksi Kuortaneella varttuneemmalla iällä. Hänestä on sanottu, että kun hän lopulta pääsi edustamaan sukuaan Tukholman valtiopäiville, toimitettiin hänet sieltä suoraan Danvikenin mielisairaalaan. Väärinkäsityksen aihe oli kuulemma valtion rahojen käytön suunnitteleminen puheenvuorossaan. Varmasti tuon aikuisia säätyvaltiopäivien asiakirjoja on vielä olemassa, joten olisi mukavaa saada selville se, mitä hän on tosiasiassa siellä sanonut. Suvun vanhin Axel, Sysmän nimismies ja sitä ennen Koskipään kartanon renkivouti oli orpopoika ja oli sen takia asunut ja ollut myöhemmällä iällä von Schrowe- ja Tandefelt-sukujen palveluksessa ainakin ensin Kervon kartanossa ja sitten Sysmässä. Hänestä on sanottu, että hän osasi lukea ja kirjoittaa vain vaivoin. Hänellä on kerrottu olleen herkulesmaiset ruumiinvoimat. Sittemmin hän kuoli ryssien käsissä isovihan aikaan, ja hänen lapsensa ja vaimonsa joutuivat pakenemaan ja piilottelemaan itseään sen jälkeen myös erämaissa. Axelista on kuitenkin kirjoitettu, että häntä pidettiin rehellisenä ja suoraluontoisena miehenä, joka on sen takia saanut hyvän jälkimaineen. Johan Kuno von Becker oli maanmittausinsinööri Georg Gustaf Gideonin poika, joka piti ulkomailla seikkailusta, hän tiettävästi lähti vanhemmiltaan lupaa kysymättä maailmalle jo 14-vuotiaana, olihan hän saanut kotiopettajilta varmasti ainakin kohtalaisen kielitaidon. Hänen kerrotaan kuolleen hänen oltuaan matkalla laivalla Englannista Yhdysvaltoihin vain 17-vuotiaana. Muutamissa aateliskalentereissa kerrotaan, että hän kuoli ”kauhealla tavalla”. Jää arvailtavaksi mikä tämä kauhea tapa on voinut olla. Peter Gustaf von Becker oli alkuperäisten von Beckerien jälkeläinen ja hän ei asunut Suomessa. Kuitenkin voi ihmetellä sitä, miksi hän jätti suvun edustusoikeuden Tukholman säätyvaltiopäivillä nuoremmalle Sysmän Axelille. Hän piti tätä ilmeisesti joko serkkunaan tai pikkuserkkunaan, ja ne ihmiset, jotka ovat eniten iloinneet suvun alkuperästä kepulipelinä, eivät ole pystyneet määrittämään sitä, miksi näin tapahtui. On kuitenkin epäilyttävää, jos mies olisi kirjoittanut Axelille serkkunaan ja jos sitten olisi käynyt ilmi, että kyseessä on täysin geeniperimältään erilainen sukutausta näiden kahden ”sukulaisen” välillä. Peter Gustaf von Becker on nimittäin nimenomaisesti kirjannut ylös sen, kun hänen ”setänsä” kenraalimajuri-vapaaherra on kertonut olevansa lapseton. Ida Josefina von Beckeristä olen kirjannut useita kertoja, hän oli ukkini isotäti. Hänen kerrotaan olleen mielisairas ja olleensa lukuisia kertoja Lapinlahden sairaalassa Helsingissä. Kuitenkin tuohon aikaan mielisairaan leiman sai helpommin kuin nykyään, vaikka aatelin etäisyys tavallisen kansan ennakoluuloista on varmaan vähentänyt leimaamista. Hänellä oli tytär Matilda Idasdotter, jolle Idan isä ei edes suostunut myöntämään suvun nimeä, koska tyttö oli avioton lapsi. Sittemmin Ida kuoli hyvin nuorella iällä, varmasti etenkin henkisesti rasittuneena. Yksi Idan jälkeläinen rupesi kuulemma myöhemmällä iällä lääkitsemään itseään sairaanhoitajan virassaan ja oli kuulemma muutettuaan ulkomailta takaisin Suomeen, ajellut kylänraittia tissit paljaana ja nännien ympärykset oikein räikeällä huulipunalla ympyröitynä. Otto Reinhold von Becker oli isoisäni isoisoisä, joka toimi työurallaan lääninkirjanpitäjänä, kamarikirjurina ja henkikirjoittajana. Hänet oli koulutettu Turun Akatemiassa. Hänet otettiin noin viisikymmentävuotiaana vaimonsa huostan alaiseksi, koska ilmeisesti hän oli jotenkin mielisairas tai poissa tolaltaan, minkä lisäksi hän oli alkanut tuhlata isänperintöään ja möi mm. ennen kuin hänet saatiin kuriin molemmat kaupunkikartanonsa Heinolasta ja Mikkelistä. Otto Reinholdin aikana, lähinnä hänen hurvittelevaisuutensa takia, suku menetti jo suuren osan maaomaisuudestaan myös Luhangassa ja Sysmässä. Otto ja Johanna-vaimo eivät tunnetusti tulleet toimeen keskenään, ja joku Luhangan kappalainenkin on kirjannut ylös, että he riitelivät jatkuvasti keskenään. Otolla oli tiettävästi ollut ennen serkkunsa kanssa avioitumista intohimoinen suhde Taube-sukuiseen neitsyeeseen. Taube-suku oli Luhangan toinen aatelissuku. Valitettavasti bride to be kuoli keuhkotautiin alle 20-vuotiaana. Majuri Odert Otto Alfred von Becker oli Otto Reinhold von Beckerin ja Johanna Fredrika von Schrowen vanhin poika, joka lähti sotilasuralle. Hän toimi majurin arvoon asti Venäjän armeijassa, minkä jälkeen hän palasi kotiinsa Luhankaan. On kirjoitettu hänestä, että hän sai paljon voittoja talousnäyttelyissä etenkin karjansa kautta. Hän on ilmeisesti isokokoisena ja suvun temperamentin perineenä miehenä ollut kovin kiivas ja hän oli jatkuvasti käräjöimässä ja haastamassa riitaa kaikenlaisten tahojen kanssa. Näihin kuuluivat voudit, tuomioistuimet, poliisi, nimismies, kunnalliset päättäjät, senaatti jne. Hän myös monesti ylvästeli sitä, että jos hän saisi päättää ja tehdä, niin kaikki olisi silloin paremmin. Majurilla oli piian kanssa tehty äpäräpoika, jonka nimeksi tuli äitinsä mukaan Konstantin Vuorinen, joka toimi työurallaan ilmeisesti lähinnä Jyväskylässä poliisina. Majuri oli lapseton, vaikka hän oli aviossa venäläisen laivastoamiraalin tyttären Nathalie Tichonoffin kanssa. Bernt Teodor von Becker oli Otto Reinholdin keskimmäinen poika, joka viljeli koko elämänsä maata Luhangassa. Eräs kirjailija otti minuun yhteyttä useita vuosia sitten ja kertoi epäilevänsä, että hän on Bernt Teodorin kaukainen jälkeläinen, vaikka aviotonta linjaa pitkin. Nainen jonka hän kertoi olevansa esiäitejään, oli ollut taloudenhoitajana Bernt Teodor von Beckerin kartanossa, ja kun otin asiasta selvää, minulle paljastui se, että hän oli mahdollisesti teettänyt taloudenhoitajalleen 5-10 äpärää. Vahva arvelukseni siitä, että nämä olivat äpäröitä, koska mistään ei löydy mainintaa että taloudenhoitaja olisi koskaan ollut aviossa, ja kaikilla hänelle merkityillä lapsilla oli sellaisia etunimiä, jotka voidaan löytää ennen tuota aikaa eläneiden suomalaisten von Beckereiden nimistöstä. Isoisäni isoisä, joka koostui lähinnä aatelisverestä sisartensa tavoin, valmistui ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta, joka oli vielä tuohon aikaan ruotsinkielinen, seurasi käräjiä ja tuli Kuopioon lääninkanslisti/-sihteeriksi ja sieltä Kaaville nimismieheksi. Kuopion viran hänelle on todennäköisesti hoitanut hänen tuplapikkuserkkunsa Johan August von Essen, olivathan hänenkin isoäitinsä molemmat omaa sukuaan von Esseneitä ja sisaria. Reinhold Octavius vastusti ensimmäisen sortokauden aikana laittomia asevelvollisuuskutsuntoja ja venäläistämistä, minkä vuoksi hän otti poikansakin pois Kuopion Lyseosta, koska ei halunnut, että tästä olisi tehty venäläinen. Hän sai tämän toiminnan takia potkut nimismiehen virasta ja vain puolikkaan eläkkeen. Tämän takia hän oli jatkuvasti rahapulassa leveän elämäntyylinsä takia ja koko ajan vailla lainaa sukulaisilta ja naapureilta. On hänestä kuitenkin sanottava, että hänessä oli herkkä puoli, minkä takia hänen kerrottiin säännöllisesti maksaneen köyhempien kansalaisten verot silloin, kun he eivät itse pystyneet niitä maksamaan. Viimeiset Luhangan vanhat armot eli Lovisa ja Flora (luura) von Becker olivat ilmeisesti sen jälkeen, kun suvun maaomaisuus ja kartano-omaisuus olivat kutistuneet heidän katseidensa alla, varsin kansanomaista väkeä, vaikka he tietysti keskenään puhuivatkin pelkästään ruotsia, ranskaa ja saksaa. Yhden 1940-luvulla syntyneen sukulaistädin isä oli syntynyt vuonna 1908, joten hän ennätti nähdä sekä Lovisan että Floran, joista jälkimmäisen kuolinhetkellä kyseinen mies oli 18-vuotias. Täti on kertonut, että vanhat armot kylvettivät nuorta poikaa Honkalan saunassa. Flora Wiktoria von Becker kuoli siis vuonna 1926 Luhangassa sijainneen sukuhaaran viimeisenä mieslinjaisena jäsenenä. Kauppa-asiamies ja konsuli Alexander von Becker (1866-1926) matkusteli ja asui ulkomailla, mm. Yhdysvalloissa, minkä kansalaisuudenkin hän ennätti saada. Hän avioitui naisen kanssa, jonka suku nostettiin muutaman vuoden sisällä Suomen aateliin. Tuo nainen oli Irma Nybom, joka oli Kansallisosakepankin johtajan ja perustajan Fredrik Jeremias Nybomin tytär. Tämän kanssa hän sai kolme tytärtä. Heiltä ei ole varmaankaan puuttunut rahaa, vaikka he ovatkin ilmeisesti asuneet Helsingissä Fredrikinkadulla eikä sitä etelämpänä. Alexander saattoi olla myös määrätietoinen Kangasniemen sukutilojensa torpparien kanssa, joka tulee ilmi esimerkiksi siitä, että hän hääsi niskottelevat torpparit torpistaan poistamalla niistä ikkunat, vaikka talvipakkasilla. Alexander, sukuhaaransa viimeisenä miehenä, oli huolissaan siitä, että elinvoimaisin sukuhaara Kaavilla uhkasi maalaistua, ja sen takia hän pyysi kaukaista serkkuaan Frans Edvard von Beckeriä lähettämään vanhimman poikansa, 1913 syntyneen Martti von Beckerin (nimi vaihdettiin vasta 1935) Helsinkiin Suomalaiseen Normaalilyseoo eli Norssiin. Olen nähnyt äitini albumissa luokkakuvan tuolta ajalta, ja niin kaikki pojat oli puettu samanlaisiin kouluasuihin, joka kai oli vielä tuohon aikaan suosittua etenkin niin sanotuissa eliittikouluissa. Martti kävi koulu neljä tai viisi luokkaa, vaikkakaan hän ei jatkanut sitä ylioppilaaksi asti. Myöhemmin hän opiskeli metsäinsinööriksi Evolla tai Lammilla. Olen kerran kysynyt Martin todistuksia Norssista, mutta siellä sanottiin, että ne on siirretty Kansallisarkistoon. Pitäisi joskus käydä katsomassa – sillä olisi mielenkiintoista tietää, miten hän on koulussa menestynyt. Äitini on kuvannut kummisetäänsä vanhan ajan herrasmiehenä, joka oli sisaruksiinsa nähden hyvinkin kielitaitoinen Helsingin vuosiensa ansiosta. Äitini serkku on kuvannut Marttia heidän nuorempien silmissä miltei mytologisena hahmona, joka olisi tullut nykypäivään jostain suvun loisteliaasta menneisyydestä, eli siinä mielessä tietynlainen renessanssifiguuri. Olin vain kaksitoistavuotias kun hän kuoli 87-vuotta täytettyään, mutta en ymmärrettävästi paljoa hänestä muista, vaikka olenkin nähnyt kuvia, joissa istun lapsena hänen sylissään sekä porukoilla ja Virrantalossa. Hän siis oli isoenoni, mutta meidän kotona häntä on aina kuvattu isosedäksi. Martti edusti sukuaan Ritarihuoneessa yli 45 vuotta. Otto Alexander von Beckerin, joka oli sotilasarvoltaan esikuntakapteeni tuli tai tuli lavastetuksi syylliseksi rahankavallukseen Venäjällä palvellessaan, josta hänet tuomittiin kuolemaan. Kuitenkin ennen kuin tuomio pantiin toimeen, hän karkasi vankeudesta ja suuntasi Suomeen Kangasniemelle Reinikkalan kartanoon, jossa hänen sisarensa Fredrika Johanna emännöi. Häntä pidettiin takapihan puoleisessa yläkerran huoneessa vuoden ajan, jonka jälkeen hänen tuomionsa raukesi. Hän eli vielä pitkään tuon jälkeen, mutta henkilökohtaisen aatelisarvonsa menettäneenä, minulla on esimerkiksi kaikkien Suomen senaatin senaattoreiden allekirjoittama päätöslauselma asiaa koskien. Kun kävimme Reinikkalassa loppukesästä viime vuonna, näytti kartanon nykyinen isäntä minulle ns. ”löytökapteenin” huoneen. Kapteeni Frans von Becker oli Georg Gustaf Gideonin poikia, kuten Johan Kuno, ja hänen vaiheistaan ei tiedetä suuremmin muuta, kuin että hän oli aviossa vanhaan venäläiseen aatelissukuun kuuluneen Olga Olferjevin kanssa. Vaimo oli ortodoksi, ja kun Fransille oli periytynyt ehkä suvun kaikkien aikojen suurin kartano Sarvikoski, hommasi vaimo Sarvikoskessa käymään ortodoksimunkkeja, jotka suorittivat ympäristön rahvaan mukaan hyvin eksoottisia rituaaleja. Alexander von Becker oli Fransin poika. Frans von Becker kuoli nuorella iällä pietarilaisessa mielisairaalassa, ja itselleni on tullut tässä yhteydessä mieleen esimerkiksi syfilis. Tästäkin saattaisi olla joissain arkistoissa lisätietoja. Eversti Gustaf von Becker oli kapteeni, kartanonomistaja ja maanmittausinsinööri Gustaf von Beckerin ja Tigerstedt-sukuisen naisen poika. Nuorempi Gustaf siis oli Reinhold von Beckerin veljenpoika. Hän omisti Vanajan kartanosta pilkotun itse rakentamansa Suvikkaan kartanon, sekä vaimonsa kautta Lampan talon Helsingin keskustassa. Myöhempi Suvikkaan emäntä on kirjoittanut Gustafin elämäkerran Biographica Gustaf von Becker. Siinä on paljon mielenkiintoisia tarinoita, kuten se, että hän mielellään jopa kengitti omat hevosensa, teki paljon korjaustöitä pajalla ja oli hyvä pyssyseppä, vaikka hänellä oli alaisia, jotka olisivat voineet tehdä nuo asiat hänen puolestaan. Jean Polidoroff on Gustafin tyttären tyttären pojan poika. Joku kartanon juoksupoika on myöhemmin korkeaan ikään ehtineenä tunnustanut Virtaselle, että ”kyllä minä näin miten sinne vinttiin eversti oli hirttäytynyt.” Hän oli syntynyt vuonna 1811 ja kuoli 1886. Vaikka suomalaisen von Becker-suvun liite ruotsalaiseen sukuun on kyseenalaistettu, on mm. asiaa tutkinut Tor Carpelankin kuitenkin myöntänyt, että Becker-suku on peräisin Riiasta ja olevan vanhaa kaupunkipatriisi-sukua. Olen siinä mielessä kiitollinen, jos näin on, koska koen baltiansaksalaisen alkuperän olevan paljon parempi tausta kuin riikinruotsalaisen, joita tietysti niitäkin riittää naisenlinjaisissa sukulaisissa. Se, jos on tapahtunut erehdys tai vilppiä ei poista sitä tosiasiaa, että suku on ollut aatelinen yli 250 vuotta, jonka aikana se on täydellisesti etabloitunut vastaamaan käsitystä suomalaisesta suomenruotsalaisesta aatelissuvusta. Historia on niin kaukana, ettei meidän tarvitse pelätä lukuisten sukupolvien aikana tulleen etabloitumisen poistuvan millään tavalla. Mielestäni se kuitenkin on mielenkiintoinen juttu, miksi Sysmän nuorempi Axel ja hänen kaksi poikaansa rupesivat hakemaan aatelisarvoa, kun se oli ensin otettu heiltä pois. Jos on tapahtunut suoranaista vilppiä kertoo se vain siitä, että aiempienkin sukupolvien kaikenlaisesta Ancestor worshipista huolimatta on tapahtunut epärehellisyyttä ja siinä mielessä se antaa jonkinlaisen hauska itseironian ja ironisuuden asenteen. Ritarihuone Tukholmassa siis väitti, ettei suomalaisilla Beckereillä ei ole oikeutta ruotsalaisen suvun aatelisuuteen, sitten uusien perusteluiden kautta he hyväksyivät Beckerit taas sisään, sitten taas ulos, ja lopulta vuonna 1769 tuli voimaan päätös, joka on ollut voimassa meidän päiviimme asti. Eikä sitä voida rikkoa, oli asia miten hyvänsä. Kirjoitan naisenlinjaisista esivanhemmista myöhemmin.