Mikä on muuttunut iän myötä

Jos pohdin sitä millä tavalla olen muuttunut ja millä tavalla olen nykyään erilainen kuin olen aikaisemmin ollut, niin on sanottava tiettyjen käsitysten ja käsitteidenkin muuttuneen aika paljon. Toisaalta olen avaramielistynyt, mutta toisaalta myös tietyt aiemmat käsitykset ovat vankentuneet ja vahvistuneet aika paljon. Olen mielestäni nykyään etenkin avaramielisempi, mutta myös tietyt aiemmin olleet käsitykset ovat saaneet empiiristä ja älyllistä todentumista. Ajattelen edelleenkin, että älykäs ja introvertti ihminen on arvokkaampi kuin keskiälyinen ja ulospäinsuuntautunut ihminen. Mietiskelevät tyypit ovat arvokkaampia kuin ne, jotka toistavat toisten ihmisten pintapuolisia käsityksiä ja saavat sitä kautta huomiota ja suosiota. Syvällisemmät käsitykset alkavat etenkin siitä, kun ihminen kehittää omaa ajatteluaan ja saa sitä kautta huomata asioita jotka ovat yleisessä merkityksessään tärkeitä. Elämään kannattaa siis suhtautua asenteella ja huomata siinä piirteitä, jotka muuttavat jotain perusteellista elämän havainnoimisessa ja siinä luovimisessa. Ihmisen on siis havainnoitava maailmaa, vaikka voin sanoa itseni tapauksessa sen olevan merkittävällä tavalla erossa tavallisesta ja tavallisista asioista motivoituneesta sosiaalisesta elämästä. Siinä mielessä on varmaan totta että olen autistinen, mikä ei kuitenkaan muuta todellisuuden havainnomistapaani perusteellisella tasolla. Se kuitenkin tarkoittaa sitä, että olen kiinnostunut etenkin käsitteistä ja totuuden älyllistämisestä. Pyrin siis saamaan älyllisen käsityksen myös siitä todellisuudesta, jota jotkut nimittävät sosiaaliseksi todellisuudeksi. Vapauden korostamiseni ja älyllisyyteni takia olen pannut merkille teekkarien ja amerikkalaisten arvostavan minua, vaikka nämä heidän tulkitsemansa asiat minussa eivät palaudu samassa suhteessa heihin minusta omasta itsestäni. On varmaan niin, että etenkin isän puolelta insinöörisuvusta tulevana minulla on ajattelutapoja, jotka vaikuttavat etenkin älyllistävän miehen ajattelutavoilta. Onhan siitäkin kirjoitettu, miten autistinen älykkyys muistuttaa etenkin miehisen älykkyyden perusmuotoja. Autistinen ihminen voi tavallisesti vaikuttaa suoraluontoisemmalta ja räväkämmältä kuin tavallinen mies. Teekkaiaivoinen mies pyrkii etenkin selittämään myös sosiaalisemmalla tasolla olevia toimintajärjestelmiä, ja tässä mielessä voidaan sanoa joidenkin teekkareiden pyrkivän sosiaalisten järjestelmän ennakoimisella esimerkiksi hakevansa vaikkapa seksisuhteita. Minä en kuitenkaan ole koskaan pyrkinyt toiminnallani manipuloimaan tavallisimpia tapoja esimerkiksi sen suhteen, miten naiset toimivat tilanteissa, joissa mies näyttää joltain tietyltä. Minulla ei ole koskaan ollut halua myötäillä tätä järjestystä niin myönteisten kuin kielteistenkään käsitysten kohdalla, minä en siis ole koskaan harkinnut ja manipuloinut saumaa. Siinä mielessä jotkut naiset kokevat tällaisen miehen naurettavaksi tai epämiellyttäväksi, koska heillä on luontainen taipumus esimerkiksi hakeutua seksuaalisuhteisiin tietyllä tavalla näkyvien ja tietynlaisen vaikutuksen tekeneiden miesten kanssa. Olen siis siinäkin mielessä erottuva, koska minä en halua manipuloida tavanomaisesti ihmisten välisistä suhteista ohjautuvien ihmisten tavanomaisia käsityksiä. Siinä mielessä minulla on sosiaalisten ja tavanomaisten suhteiden nähden ulkopuolinen filosofin näkökulma, joka voi vaikuttaa ylimieliseltä ja ulospäin jättäytyvältä, enkä tätä myöskään ollenkaan kiellä. Ontofysiikka, joksi kutsun filosofiaani, tekee käsitystä etenkin olemisen (ontos muin. Kreik.) fysiikasta, eli olemisen toiminnasta. Siinä mielessä olen kehittänyt käsitteitä siitä, miten tavanomaisesti sosiaalisesta olemisesta reaktoituva ja reagoituva ihminen toimii ja miten pahimmassa tapauksessa sosiaaliset ja kulttuuriset instituutiot saavat muotonsa tästä reagoitumisesta ja reaktoitumisesta. Selittäminen ja ymmärtäminen poikkeavat siinä, että ihmisen voidaan nähdä toimivan joko oikeiden tai selitettävien periaatteiden mukaisesti tai niitä tavoitellen, tai vaihtoehtoisesti pyritään ymmärtämään periaatteita, jotka motivoituvat suurimmin etenkin tunteista ja muista epärationaalisista todellisuuden hahmottamistavoista. Siitä minun on sanottava, että todellisuus pitää havaita etenkin järjen kautta, jota voidaan havainnoida suurin piirtein jonkinlaisella prosentuaaliosuudella, koska perustavin käsitykseni esimerkiksi moraalisesta ajattelusta on se, että siinä toimitaan tunteiden perusteella, jotka kuitenkin eroavat arvonsa ja rationaalisuuden osuutensa myötä, ovat siis todellakin jonkinlaisia arvotunteita, jotka eroavat sen mukaan millä tavalla niitä koetaan ja arvostetaan. Toisin sanoen, ihminen on tunteellinen olio, jonka tunteet kuitenkin järjestyvät niiden rationaalisen arvon mukaan. Onhan esimerkiksi miehen ja naisen välisen sukupuolisuuden suhteen niin, että tavallisesti naisen suopeus miehen initioimiselle vaaditaan ennen kuin mitään todellisuutta tässä mielessä pystyy tosi asiassa realisoitumaan. Siinä mielessä teekkariaivoinen mies voi vaikuttaa joko tajuamattomalta tai jossain tapauksessa predaattorimaiselta. On kuitenkin sanottava, että itse olen aina itse päättänyt ne naiset, joista olen tosi asiassa ollut kiinnostunut ja tehnyt jotain kiinnostuksen realisoitumisen eteen. Useimmissa tapauksissa jos relaatiossa on ollut todellista potentiaalia, ovat tällaiset naiset kiinnostuneet minusta vastavuoroisesti. On siis sanottava, että jos kivekset ovat laskeutuneet, on aikuisella miehellä monesti oma ongelmansa vastakkaisen sukupuolen kanssa tekemisissä olemisesta. Monessa mielessä ymmärtäminen joka liitetään monesti tuntemiseen on eri asia kuin järjestelmien havainnoiminen ja niiden ennakoiminen. Vaikka itken joskus hyvin helposti on sanottava, että minulla itkeminen alkaa todellisesti merkityksellisistä asioista eikä esimerkiksi siitä, että pahottaisin mieleni naisten tavalla pienistä ja merkityksettömistä asioista. En siis ole tunneherkkä varsinaisessa mielessä, missä tämä asia esimerkiksi naisten keskuudessa ymmärretään. Ihmisten tunteiden ymmätäminen ei kuulu minun keskeisimpiin asioihin. Vapauden korostaminen on varmaan saanut jenkit pitämään minusta, vaikka he eivät todennäköisesti ymmärrä sitä, missä mielessä itse kyseisen asian ja käsitteen ymmärrän. Joku on vienyt todennäköisesti 1800-luvulla Kuopion Lyseon kirjastoon sukulaiseni Carl Johan von Beckerin runokirjan Försök i skaldekonsten. Mahdollisia sukulaisia on ainakin puolenkymmentä. Yksi opettaja on sanonut kyseisen kirjan olevan kovakantinen, ja mielestäni kirjan sisäkannessa voi mahdollisesti olla alkuperäisen omistajan nimi. Pitäisi varmaan joskus käydä se katsomassa Kuopiossa ollessa. Suhtaudun siis varmaankin joidenkin mielestä tunteettomasti toisiin ihmisiin, mutta etenkin naispuolisiin ihmisiin, etenkin sellaisiin jotka ovat iässä, jossa heistä voisi romanttisessa mielessä vielä kiinnostua. Olen miettinyt Ukrainan sotaa ja sitä, miksi nykytilanteessa vain harvat voivat päättää uhrautuvansa Euroopan puolustamisen eteen ryssien panslavismin ja leveämishalun estämiseksi. On kuitenkin sanottava, että vaikka harkitsin pari vuotta sitten vapaaehtoiseksi tarjoutumista, niin on minun lahjoistani varmasti tositilanteessa enemmänkin kuin lähtemisestä etulinjaan tapettavaksi. Mielestäni Euroopan valtioiden tulisi lähettää omia sotilaitaan Ukrainaan, koska on suoranaisesti epäreilua että ukrainalaiset itse joutuvat kuolemaan puolustautuessaan ryssien valloitushalua vastaan. Olen siis jossain mielessä jonkinlainen maverick ja rogue oman käyttäytymiseni suhteen, vaikka samalla siihen liittyy äärimmäinen ja ehdoton kohteliaisuus ja huomioonottaminen. Siinä mielessä voin vamasti joidenkin mielestä vaikuttaa vanhanaikaiselta ja ”liian kohteliaalta”, kuitenkin mielestäni ihminen ei voi ihmisten kanssa toimiessaan olla koskaan liian kohtelias. Mielestäni kohteliaisuus ei ole toisten ihmisten mielistelyä, vaan se on etenkin samanlaisen pohjan tarjomista kaikenlaisille ihmisille samankaltaisen toiminnan mahdollistumista varten. On hauskaa, että joissain kulttuureissa halutaan jotenkin korostaa jonkinlaista ihmisten kanssa toimimisen etikettiä, koska ainakin minulle se on itsestäänselvää, ja osaan todellakin toimia nykyään kaikenlaisten kulttuureiden parissa. Tässä mielessä jonkinlainen joviaalisuus ja tatsi ovat asiat, jotka luovat kaikissa kulttuureissa ymmärrystä tällä tavalla toimivaa ihmistä kohtaan. Keskustelin äskettäin hyvin älykkään ihmisen kanssa ja nousi esiin todellakin se, että monissa tapauksissa etenkin älykäs mies perii älykkyytensä suurin osin etenkin äidiltä. Korkeassa älykkyydessä se tulee selkeämmin esiin ja tietysti korostaa samalla äidin älykkyyttä. Jos olen isältäni jotain perinyt, niin se on etenkin yleisasenne elämää kohtaan ja varmaan myös jonkinlaisen teekkariasenteen, jos tätä voidaan niin kuvata, ehdottomasti kuitenkin niin sanottu tehokkuus ja älyllinen ärhäkkyys tulee isäni puolelta, sanoihan Schopenhauer kuvatessaan älyllisesti suurivaltaista ihmistä, että mies todellakin perii älynsä äidiltään, mutta siitä ei ole suurempaan toimeliaisuuteen, jos mies ei samalla peri isältään toimeliasta ja aktiivista persoonallisuutta. Olen myös varmasti perinyt äidiltäni etenkin kulttuuri-, historia- ja kielitietoisuuden. Nämä kuitenkin ovat varmaankin enemmän sosiokulttuurisia asioita, kuin varsinaisia geneettisestä taustasta kertovia määrittäjiä ja määrittyjiä. Tässä mielessä, kuten äsken erään älykkään ystäväni kanssa puhuin, on kyse niin sanotusta epigenetiikasta, eli siitä, miten peirnnölliset ominaisuudet ilmenevät yksilön kohdalla. Jos harrastaisin jonkinlaista maataloutta, niin pyrkisin siihen, että pitäisin eläimiä vain niiden oman hyvän huomioiden enkä minkäänlaisessa tuotanto-/hyötymistarkoituksessa. Siinä mielessä tietysti tällainen hyväntekeväisyys tulisi tietysti mahdollistaa tuloista jostain muista asioista. Olen viime aikoina lukenut etenkin bioetiikkaa, joka siis tarkoittaa etenkin biologiaan liittyviä eettisiä kysymyksiä. Aikaisempi väitöskirjani proggis tosiaankin käsitteli absoluuttista köyhyyttä ja sitä miten siitä voitaisiin päästä eroon ja miten sen ihmisiin johtavia vaikutuksia voitaisiin mahdollisuuksien mukaan vähentää. Tässä mielessä kolmen tärkeimmän teoreetikon johtavat ajatukset ovat olleet etenkin Amartya Senillä ja Martha Nussbaumilla toimintamahdollisuuksien teoria, kun taas aiheen ehkä tunnetuin teoreetikko Peter Singer on ottanut näihin asioihin niin sanotun utilitaristisen näkökulman. Utilitarismi tarkoittaa hyödyn kautta arvioitavaa etiikkaa, joka on ristiriitainen etenkin siinä mielessä, että sen mukaan voidaan periaatteessa ajatella, että esimerkiksi yksittäinen yksilö ja ihminen voidaan uhrata ja vaikka tappaa siinä mielessä, jos siitä on enemmän hyötyä muille ihmisille ja ympäröivälle yhteiskunnalle. Siinä mielessä Sen ja Nussbaum ovat ottaneet eroavan näkökulman, joka korostaa nimenomaisesti ihmisten oikeuksia ja vapauksia. Toisin sanoen utilitarismin periaatteiden mielessä voidaan myös oikeuttaa se, jos joidenkin ihmisten pitäminen pohjasakkana, jos se aiheuttaa vähemmän ongelmia esimerkiksi varakkaammille ja paremmin toimeentuleville ihmisille. Köyhyyden teema kiehtoo minua tässä aiheen mielessä suuresti, vaikka on sanottava, toisin kuin miten sosialistit ajattelevat, että suhteellinen köyhyys on täysin samantekevä asia, koska modernissä länsimaisessa yhteiskunnassa kaikilla yhteiskunnan jäsenillä on jonkinlaiset elämän edellytykset nykyaikaisen yhteiskunnan sisällä. Yhdysvalloissa korostetaan intomielistä ja uutteraa työntekoa vastineeksi sille, että tällainen ihminen voi saada itselleen arvostetun aseman ihmisten keskellä. Tässä mielessä Spengleriltä mutta myös Toynbeelta tuleva käsitys kulttuurin kevätvaiheesta sopii loistavasti suomenkielisen Suomen lisäksi myös Yhdysvaltoihin. Silloin ollaan naiiveja ja etenkin ahkerasti rakennetaan jotain uutta. Silloin ei suuremmin arvostella sitä, millaisessa arvokkuuden asteessa tällainen toiminta ja sen tulokset sijaitsevat. On sanottava, että tässä mielessä minulla on ristiiita sen suhteen, miten esimerkiksi oma sukuhistoriani asennoituu ympäröivän kulttuurin historiaan. Tulen etenkin äitini puolelta vanhasta kulttuurista, joka on yhteytynyt etenkin isäni puolen uuteen kulttuuriin ja ympäröivään Suomen suomenkieliseen nuoreen kulttuuriin. Tässä mielessä olen joskus miettinyt pitäisikö minun ruveta puhumaan julkisissa tilanteissa ruotsia, vaikka on sanottava ettei esimerkiksi Tampereella sitä suurin osa tavallisista ihmisistä ymmärtäisi. Helsingissä voi keskusta-alueilla joskus tulla ymmärretyksi ruotsin kieltä skandeeraamalla. Sukuhaarassani ruotsin kielestä suuntauduttiin suomen kieleen ensimmäisenä kotikielenä etenkin isoisäni isän sukupolvessa, vaikka on sanottava, että hänkin kävi suomenkielisen koulun, kun hänen isänsä taas oli ruotsinkielisen Hämeenlinnan Lyseon kasvatteja ja hänen isänsä tuohon aikaan myös ruotsinkielisen Porin Lyseon poikia. En tiedä sitten sitä, onko nämä viimeiset aavistukset suuresta menneisyydestä sellaisia, että tällainen kulttuuri olisi pakotettu sukulinjassani loppumaan ja kuolemaan. Ainakin tämän sukuhaaran ihmiset, jotka ovat hankkineet lapsia, ovat selkeästi sitoutuneet jälkeläisineen siihen, ettei suku voi jatkua samanlaisena. Toisin sanoen, vaikka suku ei olisikaan täysin vajonnut rahvaaseen, on sen jatkajista tullut tavallista keskiluokkaa, ja monissa tapauksissa vielä alempaa keskiluokkaa. Kulttuuristen arvojen ja käytänteiden ylläpitäminen historian arvostamisen takia ovat tietysti tärkeitä asioita, mutta kulttuurisen korkeuden kannalta olen aika yksin näiden asioiden kanssa. Olen ainoa huippuälykäs suvun jäsen suvussa, jossa aiemmin kaikki tai ainakin suurin osa on ollut huippuälykkäitä, jotka ovat pyrkineet kaikki toteuttamaan ja noudattamaan samalla lailla suvun perinteitä ja historiaan liittyviä piirteitä. Tärkeä asia olisi ruotsin kielen ottaminen takaisin suvun ja käytännöllisen tason käyttökieleksi. Olen kiitollinen siitä, että etenkin äitini on kielitaitoinen ja hänen kauttaan olen saanut innostuksen kielten oppimista ja eri kulttuurien arvostamista kohtaan. Olen myös omaksunut käsityksen, joka Suomessakin useimmilta ikäisiltäni puuttuu, että kulttuureiden arvon erottaa etenkin niiden historian, iän ja kehittyneisyyden kannalta. Suomessa tätä ei vaikuteta havaitsevan, kulttuurisia standardeja ei ole riittävän paljon, niistä ei olla kiinnostuneita, eivätkä ne suuressa määrin olevan riittävän etabloituneita ja vakiintuneita. Täällä rahvas ajattelee standardisoituneesti toimivasta ihmisestä, että ”se luulee olevansa meitä parempi!”. Viimeisen lausahduksen mielessä olen joskus ärsyttänyt erästä sukulaistani vain olemalla minä itseni, ja itsetunto nousi eteen, jolloin piti kysyä tuo tietynlainen kysymys, jonka sanominen kyllä todellakin liittyy vain rahvaan herkentyneeseen itsetuntoon. Hänen kanssaan keskustellessani minulle ei ole noussut tuollaista lausahdusta eteen, eikä se todellakaan johdu siitä, että minä pitäisin häntä itseäni parempana! Hänelle on hyvin tärkeää, että tilanteissa pitää määitellä tarkasti suhteessa ihmisten välinen arvokkuus. Loppujen lopuksi kuitenkaan henkisellä tai fyysisellä aggressiivisuudella vain harvoin päätetään siitä, kuka on ketäkin ”parempi”. Olen monesti herättänyt arvostelua ja vaikka fyysistä käsiksikäymistä sellaisilta miehiltä, joilla on taipumusta luulla itsensä olevan jonkinlainen korkeampiarvoisempi auktoriteetti. Nimenomaan pätemään pyrkivät miehet ovat aina pyrkineet minua nälvimään ja arvostelemaan. Olen varmaan siinä mielessä aina olla sellainen vapaa ajattelijaluonne, joka ärsyttää niitä, jotka haluavat omasta mielestään olla jotain erityistä vahtaamalla ja alistamalla sellaisia ihmisiä, jotka eivät elä yhtä matalalla arvon vahtaamisen alueella. Toisin sanoen ne, jotka haluavat jatkuvasti tehdä luetteloita siitä, kuka on ketäkin parempi, eivät voi sietää minun rajoitteista vapaata luonnettani. Siinä mielessäkin olen varmaasti luonteeni kehittyneisyydessä edennyt paljon pidemmälle siinä, miten ihmisten tulisi suhtautua toisiinsa ja toisiin ihmisiin. Olen siinä mielessä historiallisesti ja kulttuurisesti kehittyneen sivistyssuvun kehittynyt yksilö ja ajattelija ja olen ollut luonteeltani samanlainen jo pienestä lapsesta alkaen. Siinä mielessä on kiitettävä sukuhaarani epigenetiikkaa että oikeanlaiset ominaisuudet ovat saaneet minussa oman aktualisoitumisensa. Haluaisin tavata tämän kyseisen typykän, toisaalta, hänkään ei saata olla yhtään erilaisempi kuin nämä tavanomaiset naikkoset, jotka kyllä ohjautuvat ennakolta aavistettavien periaatteiden kautta. Olen kieltäytynyt olemalta tunteellisymmärtäväisellä tasolla sen takia, koska minulle on aina ilmaistu, ettei siitä kuitenkaan ole minkäänlaista hyötyä. Miksi pitäisi olla niin pehmeäpintainen, koska silloin kuitenkin tulee näiden airhead-naikkosten kautta loukatuksi ja satutetuksi. Toisaalta sen takia, koska en halua luoda kehenkään tunnesidettä, en todennäköisesti tule koskaan muodostamaan syvempää ihmissuhdetta naispuoliseen henkilöön, kuten en tosiaankaan myös edes tähän kyseiseen naiseen, jonka potentiaalin havaiten voi sanoa, ettei sekään ole aivan täysin motivoitunut ulkoisista ja käytännöllisistä seikoista. Kuten sanottua, en ole koskaan ollut motivoitunut toimimaan naisissa yleisen halun parittaa itsestään kiinnostunut mies jollekin kaverilleen tai tuttavalle, kanssa. Olen aina kutsunut tuota reaktiota kamarineito-ilmiöksi ja minua on suoranaisesti loukannut se, jos olen ilmaissut haluni vertailla yksilöyttäni naisen vastaavaan, ja hän on sen vastineeksi tarjonnut minulle kaveriaan! Tämä jos mikä kertoo siitä, että suurin osa naisista etenkin Suomessa ovat etenkin biologisia olentoja, jotka eivät pysty suhtautumaan itseensä ja vielä vähemmin miehiin yksilöinä. Jortikka ja oikeanlaiset periaatteet, joihin kuuluu mm. naisen pitäminen alempana, ovat tällaisille naikkosille tärkeimpiä periaatteita. On varmasti niin, etteivät naiset pysty eivätkä uskalla kokea itseään yksilönä, koska he eivät tavallisesti etenkään nuorempana uskalla poiketa muista naisista ja samantasoisista etenkin biologisista Jonneista ja Average-Joeista. Uhkaamiset seksuaalisesta väkivallasta tai muusta fyysisestä väkivallasta ovat tietysti niitä asioita, jotka kuuluvat tämän sakin erikoisuuksiin – millään muulla tavalla he eivät voi kehittyneemmälle ihmiselle päteä. Se on rahvaan syvistä riveistä tulevan moraalisen (jolla ei tietysti samanaikaisesti ole mitään tekemistä moraalin ja etiikan kanssa niin periaatteiltaan kuin käytännöltäkään) kurinpalautuksen perimmäinen juonne. Samanaikaisesti nämä kaikki kokevat sen, että jokainen ihminen on kaikessa ilmaisussaan etenkin tosikko ja realistinen, että kaikki on siis tulkittava etenkin kaikkien kommentoinnin läpi ja kautta. Mielestäni ihminen voi sanoa ja kirjoittaa monessa yhteydessä monenlaisia asioita, eivätkä ne kaikki kuulu jokaikisen laumaihmisen tulkittavaksi ja kommentointia varten. Jos sanoo jossain jonkin asian, ei se kuulu jokaikiselle ihmiselle vain koska nämä haluavat oman laumuutensa takia jokaisen asian kuulla. Esimerkiksi minulla on tapana liioitella, ironisoida ja joskus provosoidakin, enkä minä ole jonkinlainen maallikkosaarnaaja, joka koko ajan haluaisin päteä etenkin moraalisesti omien ”saarnojensa” takia ja kautta.