Käsikirjoitus elokuvakohtaukseen

 

Luola, päivä, vaikka on pimeää

Tuomitsija kysyy, hahmot pysyvät tunnistamattomina

-Miksi sinä et pysty tunnistamaan tätä yhtenäistä tapaa jolla suhtautua toisiin kuin kunnon ihminen?

Kysytty vastaa:

-Minä en vain koe samalla tavalla, onko se sitten niin kovin väärin?

Tuomitsija jatkaa:

-Sinun tulisi tajuta, etteivät nämä asiat ole vain jotain merkkejä. Ne ovat korkeammalta taholta!

Kysytty vastaa:

-Mitä se sitten oikein tarkoittaa? Onko se sitä niin kutsuttua inkvisiota?

Tuomitsija:

-Sinun on ymmärrettävä, että nämä asiat ovat korkeampaa totuutta, ja yleinen tuomio myös asettaa pikku ihmisen, kuten myös sinun arvosi. Jotkut periaatteet ovat toisia korkeampia!

Kysytty jatkaa, vähän hätkähtyneenä:

-Minä en ole koskaan pystynyt näitä asioita ymmärtämään. Kaikki ympärillä ovat vain kommentoineet, ja en ole koskaan pystynyt olemaan aidosti itseni kanssa.

Tuomitsija, pyrkien teroittamaan käsityksiään uhriinsa:

Jos et osaa olla tavalla kuin pitää olla, et voi vaatia mitään myöskään ympäröivältä yhteiskunnalta. Ihminen tekee itse itsestään uhrin tai muuten käyttäytyy niin kuin pitää ja on oikein olla!

Inkvisition kohde jatkaa:

Minä olen jo pitkän aikaa kokeneeni muuttuneeni, mutta ympäröivät ihmiset kommentoivat vain sitä, mikä heidän mielestään minusta puuttuu etenkin heihin itseensä verrattuna.

Tuomitsija, kiivastuu ja osoittaa:

Mikä erilainen sinä kuvittelet olevasi? Kuvitteletko olevasi kuningas tai jotenkin muuten ylevämpää rotua ja ihmislajia. Sinun on oltava niin kuin muutkin ovat!

Inkvisition kohde, kokee olonsa lohduttomaksi

Te ette vain näköjään ymmärrä että minä olen muuttunut. En enää ole samanlainen ihminen kuin aiemmin teidän oman harhaanjohtamisenne seurauksista aiheutuneena.

Tuomitsija ei edelleenkään osoita suurempaa ymmärrystä ruhjotulle:

Mikä sinä sitten koet oikein olevasi? Käsittääkseni sinulta löytyy munukset ja muut tekijät? Etkö voi vain olla kuten mies!?

Inkvisition kohde jatkaa, murtuneena

Mutta minun käsitykseni ovat muuttuneet. Koen tulleeni miltei aivan täysin uudenlaiseksi ihmiseksi! En esimerkiksi nykyään ajattele miesten olevan naisia parempia, molemmissa sukupuolissa piilee samanlainen ymmärtämättömyys toisiaan kohtaan! Olen mielestäni tullut paremmaksi ja myös etenkin paremmaksi mieheksi!

Tuomitsija vain lujittaa saapastaan onnettoman kasvoilla

Koetko sitten olevasi joku akka, jonka on koko ajan nyyhkittävä tämän maailman perustavimpia lakeja, joita sinä et tunnu todellakaan kunnolla ymmärtävän. Haluatko olla kuin akka ja pakista akkojen heikkouksista ja heikkouksilla!?

Inkvisition kohde tuntee itsensä konspiratiiviseksi:

Koen itseni siksi mulkkusillaan metsästä juosseeksi munkiksi. Te haluatte viedä minulta kaiken, vaikka ette anna kuitenkaan mitään tilalle. Onko minun pyydeltävä anteeksi kohonnutta mielialaani, rohkeuttani ja halua ymmärtää asioita totaalisesti ja perustavalla tasolla!?

Tuomitsija pyrkii johdattelemaan ja muuttuu melkein lempeäksi

Oletko sinä sitten todella muuttunut naiseksi, ettet enää pysty sanomaan mitä on on oltava silloin kun ollaan todellisia miehiä, niin kuin me olemme näin? Olet siis alkanut pitämään pojista, no onpa lisää tottya meille todellisille miehille, eiväthän tuollaiset saa mitään ja mistään!

Vastaaja kokee olevansa alistettu ja nöyryytetty

Kyllä minä voin kokea olevani mies, vaikka ymmärtäisinkin tätä elämän piiriä vähän laajemmin kuin miten tuomitsijan kaltaiset ihmiset väittävät tätä elämän ongelmaa arvostavansa! Kyllä minullakin on oikeuksia omiin näkemyksiini. Ja kaikki ei kuitenkaan sukupuolisuudessa liity vain niihin asioihin, joita heilutellaan joskus ja monesti toistuvasti ihmisten silmien edessä!

Inkvisiittori ei vain voi ymmärtää ja myöntää myös sen.

Minun on vaikeaa sinua ymmärtää, ehkä sen takia että me todelliset miehet saamme käsitykset olemisen tavoista aina ympäriltämme, ei meidän tarvitse tosiaankaan ruveta minkäänlaisiksi sielun paimeniksi ja vielä vähemmän kuunnella niitä, jotka väittävät tosi asiassa olevan jonkinlaisia syvemmän tunteellisen ja älyllisen ymmärtämisen periaatteita, joita ei kunnon mies saisi vain aistimalla ympärillä tapahtuvia asioita ja sitä miten muut ihmiset ympärillä käyttäytyvät ja pitävät samalla tärkeänä ja oikeana.

Vastaaja ei vain lannistu, hän kokee olevansa entistä enemmän oikeassa:

Minä olen muuttunut ja kaikkea tätä ympärillä olevat eivät vain ole huomanneet, ja minua on entistä enemmän ajettu nurkkaan. Kaikki vain kommentoivat mitä teen väärin ja minkä takia olen muita huonompi. Mielestäni ihmisen kokonaisvaltainen muutos tulisi panna merkille ja antaa sille tarvittaessa arvostusta.

Inkvisiittori lähestyy miltei ensi kerran piinaamansa ymmärtämistä

Sinun mummosi tekee oikein, kun sensuroi runojasi ja ohjailee täysin fiktiivisen tekstin kohtia, joissa ei ole porvarillisen moraalin mukaista juonnetta. Kaikki mikä ei ole hyvää pikkuporvarillisessa mielessä ei voi tulla missään esitetyksi. Kaiken on oltava tavallisten standardien mukaan toimimista. Mitään sellaista mitä ei voi tavallisesti hyväksyttävää ei voida myös näyttää eikä sellaista kuvitella tapahtuvaksi. No nyt. Onkohan tämä kuitenkin jonkinlainen ristiriita, jonka vankina ilmeisesti minunkin täytyy joskus olla? Mummosi edustaa kuitenkin sinulle oikeita arvoja ja tuomitsee sinut vain sen takia, koska et osaa olla sellainen kuin tulisi. Muista se, nimetön!

Vastaaja, joka on nyt paljastunut mummonsa kautta Nimettömäksi, yrittää vielä ilmaista itseään, mutta kokee samalla tulleensa tavanomaisten ihmisten ymmärtämisen ehdottomille rajamaille:

Mitä minä voin teille sanoa, kun te ette anna minulle edes oikeutta omaan nimeeni? Minä olen muuttunut ja se on tässä ainoastaan yksi pikku ongelma!

Saateteksti:

Olen kokenut muuttuneeni paljon ihmisenä ja maailmankatsomukseni laajentuneen paljon etenkin viime vuosina. Siitä huolimatta minun motiivini ja haluni nähdä asiat tavallani on saanut paljon kritiikkiä ja mielestäni kohtuutontakin arvostelua. Olen siinä mielessä perinyt monessa mielessä Kafkan tavan havainnoida ympäristöä ja sen tapahtumia, ja olen tullut ajatelleeksi sitä, että monissa tapauksissa meille annetut arviot tulevat sanattomista ja kasvottomista lähteistä. Monessa mielessä ihmisen itsekritiikin ja -ruoskinnan alkukohta on vain tulkintaa sellaisesta tuomitsemisesta, jolla ei todellisuudessa ole paikkaa ihmisen lähitodellisuudessa. Olemme kriittisiä itseämme kohtaan silloin kun vertailemme itseämme toisiimme ja vertailemme toistemme saavutuksia ja meriittejä. Monet kuitenkin arvostelevat toisiaan noilla perusteilla ja jotkut vielä ylenevät ylvästelemään ansioillaan vertaamalla niitä toisiin, vaikka varsinaista samojen standardien vertailukohtaa ei olisi.