Suomi, suomalaiset ja Eurooppa (suomalaisten kulttuurinaiivisuudesta) - Kolumni

Aiemmin Suomessa aivan täysin fenni-taustaiset (ilmaisu tulee Tacituksen Germaniasta) ihmisetkin osasivat useampia kieliä kuin vain suomea ja englantia. Esimerkiksi äitini on lukenut pitkän saksan, pitkän ranskan ja osaa tietysti kunnolla ruotsin kieltä, jota sukuhaaramme jäsenet ovat pari polvea sitten vielä ensimmäisenä kielenä puhuneet. Minun on myönnettävä, että minä en pitänyt koulun enkä lukion kieltenopetuksesta, koska minun mielestäni se keskittyi liiaksi epäolennaisiin asioihin ja ns. pikkutehtäviin. Mielestäni kielten opetuksessa tulisi entistä enemmän keskittyä kääntämiseen, jota kielten opetus Suomessakin vielä joitain vuosikymmeniä sitten paljon sisälsi. Tähän tulisi liittyä perustavasti etenkin vieraskieliset romaanit, lyriikka ja historialliset asiakirjat. Kielten opetukseen tulisi sisällyttää kielten historiaa ja tässä mielessä esimerkiksi Noam Chomskyn teoriat ja kirjat voisivat avata oppilaille tätä kielitieteiden puolta. Saksa, ranska ja englanti (tietysti itsestäänselvän ruotsin lisäksi) tulisi tietysti jokaisen vähintään osata. Eräs tietämäni multilingvisti on sanonut hyvin asiasta, että tulevaisuuden Suomessakaan ei tulisi olla minkäänlaisen ihmettelyn aihe, jos joku osaa esimerkiksi seitsemää kieltä. Kielitaidon tulisi olla itsestäänselvyys eikä kummasteltava asia. Kielitaidossa, oli kyse mistä kielestä hyvänsä, kehittyy todellakin kääntämällä tekstejä, jonka avulla ei parannu pelkästään vieraat kielet, vaan myös suomenkielen ilmaisukyky kehittyy. Suomi on perustavassa julkisivussaan nuori kulttuuri, jossa ei ole tapahtunut kovinkaan kummoisia henkisiä siirtymiä. Se mikä suomalaisten pitäisi käsittää on se, että suomalaiset eivät tule toimeen olematta yhteydessä keski- ja länsi-Euroopan kulttuurikansoihin ja hakemalla niistä virikkeitä. Persut ovat sellaista sulkeutunutta sakkia, joka ei paremmasta tiedä. On huvittavaa ajatella, että miten jotkut suomalaiset voivat aidosti pitää tätä syrjäistä maailmankolkkaa maailman onnellisimpana tai parhaimpana kansana ja maana. Se kertoo etenkin siitä, että koska paremmasta ei tiedetä. Vaikka Suomessakin on keskitytty 2000-luvun lingua francan englannin kielen opintoihin, puhuvat monet aikuisetkin sitä aika erikoisella tavalla, vaikka tietystihän kaikissa maissa on omat aksenttinsa ainakin niillä, jotka eivät englantia puhu koko ajan tai ulkomailla. Ulkomailla tunnistaa suomalaisen viattomasta katseesta, pellavapäästä ja Marimekon asusteista. Suomessa tulisi korostaa lukio- ja yliopistotasollakin enemmän opiskelijavaihtoa, koska se tuo nuoria lähemmäksi toisia kansoja ja kehittyneempiä kulttuureita. Suomalaisten ei tule vetäytyä kuoreensa niin kuin esimerkiksi Perussuomalaiset olisivat tekemässä, vaikka se on tietysti hyvä, ettei Suomeen oteta kehitysmaista enempää maahanmuuttajia. Suomalaisten tulisi tajuta se, ettei Suomessa olisi edes tämän päivän mallin mukaista yhteiskuntaa, elleivät suomalaiset olisi olleet tekemisissä Euroopan todellisten kulttuurikansojen kanssa. IIII Olli von Becker YTM, filosofian jatko-opiskelija ja oikeustieteen opiskelija