Vanhan kulttuurisuvun kuolinkouristukset (teemojen tavoittelua romaanin yhtä lukua varten)

Suvussani on ollut aina paljon lahjakkaita ja ihmisten mieliin jääneitä ihmisiä. Monet suvun miehistä ovat olleet ammattiupseereita. Lisäksi suvulla on ollut kartano-omaisuutta aikamoinen määrä sekä Suomessa, että myös Baltiassa ja Ruotsissa. Suvun jäsenet ovat myös viljelleet maata. Kuitenkin paljon on ollut myös juristeja ja etenkin maanmittausinsinöörejä. He ovat siis olleet nuoria professionaaleja jo 1700-luvulta alkaen. Maanmittausinsinöörin tittelikin on tietojeni mukaan ollut Suomessa ensimmäisiä insinöörin virassa mainittuja erityistyneitä insinöörejä. Olen saanut käsityksen, että heitä tarvittiin etenkin 1800-luvun alussa, kun Suomessa toteutettiin maitten isojako. Isojaosta olen saanut tietoja yhden naisenlinjaisen sukulaisen väitöskirjasta, joka sukulainen oli Yrjö Johannes von Schrowe. Löysin hänen saksankielisen ja Saksassa julkaistun väitöskirjansa Düsseldorfin Stern-Verlag-kirjakaupasta asuessani ensimmäistä kertaa Saksassa vuonna 2009. Koska minulla oli jo tuolloin yhteys meidän sukuun liittyvään von Schrowe-sukuun ja itse asiassa Yrjö Johannes von Schrowen tyttäreen Hellevi von Schroween, joten toimitin tuon väitöskirjan myöhemmin Suomessa hänelle. Hän ilahtui, koska hänellä ei ollut kyseistä isänsä väitöskirjaa aiemmin. Lisäksi ko. Opinnäytteessä oli väitöskirjan saksalaiselle ohjaajalle Professori Max Seringille osoitettu omistuskirjoitus Yrjö von Schrowelta. Suvussani on myös ollut kirjailijoita, taitelijoita, opettajia ja myös professoreja. Olen tulkinnut, että sukulaisten tehtävä on etenkin aiemmin ollut maanviljely omilla kartanoilla ja pienemmillä tiloilla. Opintielle on laitettu etenkin nuoremmat veljekset. Vaikka monet suvun naisista ovat avioituneet toisten aatelissukuisten miesten kanssa, ovat jotkut naitettu tai naineet omasta tahdostaan esimerkiksi kirkkoherroja, kappalaisia ja keskitason säätyläisiä. Varsinaisia rahvaaseen vajonneita ”luusereita” suvussa ei ole pitkään aikaan ollut, eli siinä mielessä toiminnantarmoa on riittänyt suvun sekä miehen että naisenpuolisissa jäsenissä. Uskoisin, vaikka minulla ei ole tietoa kaikista suvun jäsenistä tämän asian kohdalla, että häppä on maistunut pitkään ja monille suvun miespuolisille jäsenille. Lisäksi, koska aatelisen ja ylemmän säätyläisen asema on sen mahdollistanut, on monet suvun naispuolisista jäsenistä jääneet vanhoiksi piioiksi, ja jotkut asuneet esimerkiksi omien säätysisartensa kanssa samassa taloudessa. Olen lukenut tästä, että vaikka jotkut ovat luulleet esimerkiksi Mannerheimin kahta tytärtä nykyaikaisen termin mukaisesti lesboiksi, niin syy siihen minkä takia hekin asuivat toisen naisen kanssa suuren osan elämästään on voinut johtua siitä, että heillä oli säätyasema, jonka avulla he pystyivät elämään vapaammin ja toisaalta kahden naisen taloutta oli rahallisesti helpompaa pitää yllä. On myös ylemmän säätyläistön naisista sanottu, että esimerkiksi vielä 1900-luvullakin säätyläisnaiset saattoivat pitää miehiä jonkinlaisina raakalaisina, joka pidätteli halua asettua yhteen miespuolisen kumppanin kanssa. Kuitenkin vaikka Marskia monet pitävät jonkinlaisena sinivalkoisen Suomen miehekkäänä johtajana, niin hän tunsi tytärtensä kumppanit ja katsoi hyväksi, että tyttärillään oli heitä tukevat ihmiset seuranaan. Tästähän voi tulla mieleen esimerkiksi Gertrud Stein ja hänen Alicensa. Heidän suhteensa ainakin molempien kirjoitusten perusteella perustui aitoon lesborakkauteen, jossa oli kuitenkin perimmäisenä luonteena se, että Alice tuki Gertrudia hänen luomistyössään ja taiteessaan. Sukumme tunnetuimmasta taiteilijasta Adolf von Beckeristä tuli muutama vuosi sitten esiin kiinnostava asia, kun eräs vanhasta säätyläissuvusta polveutuva nykyinen kaverini, iäkkäämpi nainen, oli löytänyt isoäitinsä albumista Adolf von Beckerin kuvan, jonka Adolf oli antanut hänen isoäidilleen, kun tämä oli opiskellut taidetta Helsingissä. Adolfin olen tulkinnut olleen homoseksuaalin, koska en ole koskaan saanut tietää yhtään naista, johon hänet olisi voinut aidosti liittää, mutta voi olla mahdollista, että hän saattoi kokea itsensä myös aseksuaaliksi, eli seksi ei saattanut häntä suuremmin kiinnostaa. Kuitenkaan hän ei ollut elämänsä aikana aviossa eikä hänellä ole tunnettuja (edes äpäräperäisiä) jälkeläisiä. Sama koski hänen kahta veljeään ja ainoaa sisartaan. Vanhin veli, oftalmologia, farmasian ja farmakologian professori ja myöhempi valtaneuvos, joka asui Espalla Snellmanin naapurina, Frans Josef von Becker oli aviossa Helsingin kaupunginlääkäri Ascholinin tyttären Johannan kanssa, mutta heille ei ole merkitty koskaan lapsia, vaikkakin he pitivät huolta vaimon veljenpojasta Viktor Ascholinista, jota on kuvattu ajan kirjauksissa ”mieliheitoksi entiseksi ylioppilaaksi”. Frans Josef ja vaimo on haudattu tietysti Hietaniemeen aivan rannimmaiseen hautaan omaan aitaukseensa. Heikki Koskenkylän täti Maj-Lis ja hänen puolisonsa kemisti Reino Karamäki on haudattu samaan aitaukseen, varmaan Maj-Lisin viimeisen tahdon myötä. Nuorin kolmesta veljeksestä oli (Carl) Hugo von Becker, joka työskenteli etenkin opettajana ja jonkinlaisena skribenttinä. Hän kirjoitti ja käänsi runoja ja myös etenkin satuja, joista jälkimaailma ja aikalaiset ovat etenkin hänet muistaneet. Olen nähnyt tuolta ajalta olevan satukirjojen mainoksen, jossa hänen satukirjojaan mainostetaan mm. Grimmin veljesten ja HC Andersenin satujen vieressä. Tunnetuin asia mistä Hugo muistetaan on kuitenkin varmaan ollut se, että hän oli Marskin isän kreivi Carl Robert Mannerheimin paras ystävä yliopistoajoilta ja sen jälkeen myös Marskin kummisetä ja gymnaasin opettaja. Hän vieraili säännöllisesti Louhisaaressa, kun Marskin isä vielä omisti sen, ja mm. ohjasi satujaan Mannerheimin perheen lapsille. Nuorelle Marskille hän oli etenkin jonkinlainen kasvinkumppani, eikä siihen liittynyt ikäeron kauta minkäänlaista ylenkatsetta Hugon puolelta, - he kutsuvat toisiaan jäljelle jääneissä kirjeissä ”veljeksi”. Samalla tavalla kuten Adolf, Hugo ei ollut koskaan aviossa, eikä hänenkään äpäröitä ei ole koskaan minun puheilleni ilmaantunut. On mahdollista myös, että heistä kumpikaan ei ollut suuremmin kiinnostunut naisista, ja on esimerkiksi Adolfista sanottava, että kun hänen ystävänsä pietarilainen miljonääritaiteilija osti Pariisin pohjoispuolelta vanhan kuninkaanlinnan Maison Lafitten ja kun tämä kutsui Adolfin luokseen sinne, missä hän antoi Adolfille käyttöön ateljeeksi linnan entisen kappelin, otti Adolf mukaan muutaman miespuolisen nuoren suojattinsa, mm. yksi oli Albert Edelfelt. Olen yrittänyt seurata lähinnä Bukowskin ja Hagelstamin sivuja sen kannalta, että jos ilmaantuisi Adolf von Beckerin tauluja myytäväksi, niin varmasti niitä ostaisin. Minä miltei sain yhdessä nettihuutokaupassa Adolfin ison työn itselleni, mutta en ennättänyt korottaa viimeisintä tarjouksen parannusta, jonka takia taulu jäi saamatta. On sanottava isäni suvusta, että sieltä voi löytää sellaisen viinaan kuolleen kohtalaisen tunnetun maalarin kuin Olavi Vepsäläinen, joka oli isäni isän serkku ukkini äidin puolelta. Lisäksi toinen isäni isän serkku Eira on Vepsäläisen tavoin opiskellut maalaamista Ateneumissa. On sanottava isäni äidistä, että on hänenkin linjassaan korkeasti koulutettuja, mm. yksi mummoni serkku äitinsä puolelta on valmistunut kolmikymppisenä filosofian tohtoriksi. Kuitenkin voi sanoa, että Adolf ja Hugo vaikuttivat siltä kuin he eivät olisi olleet romanttisessa mielessä kiinnostuneita naisista. Heidän sisarensa, jonka nimi oli Anna Carolina Augusta, joka käytti kolmatta etunimeään oli myös vanhapiika, joka testamenttasi omaisuutensa Konkordia förbundetille ruotsin ja suomenkielisten sairaanhoitajien koulutusta varten. Augusta eli suuren osan elämästään ulkomailla, missä hänen viimeinen asuinsijansa sijaitsi Sveitsissä Veveyssä, missä hän myös usein tapasi Adolf-veljeään, joka asusteli pääasiassa Pariisissa ja Rivieralla. Villa Paradis oli sen huvilan nimi, missä hän Veveyssä ollessaan asui. Hän oli säännöllisessä kirjeenvaihdossa eläintieteen professorin Johan Philip Palmenin kanssa, joka hoiti hänen raha-asioitaan Suomessa ja lähetti rahalähetyksiä Sveitsiin sen mukaisesti, miten Augusta niitä pyysi hänelle lähettämään. Olen jotenkin tulkinnut, että Augustan suurimmat rahat olivat suomalaisissa pankeissa, minkä takia hän ei tuon ajan järjestelmien mukaan päässyt rahoihinsa käsiksi muulla tavalla. On myös mahdollista että he saattoivat samanikäisinä olla rakastajia. Palmen on sittemmin vienyt heidän kirjeenvaihtonsa parin vuosikymmenen ajalta ritarihuoneen arkistoon. On kuitenkin mainittava, että kaikki neljä sisarusta olivat vankasti ruotsinkielisiä, eikä heidän isänsä Reinholdin suomen kielen innostus (vaikka olen tulkinnut, että Reinhold piti suomen kielen harrasteensa täysin ammatillisena) kantanut heihin asti. Uskon vielä että he eivät ole mahdollisesti osanneet edes kunnolla puhua suomea. Kuitenkin aika hauska sitaatti tulee Adolfilta siinä, kun hän on jotain tauluaan arvioidessaan kirjoittanut, että ”vaikka tätä taulua ei Sysmässä arvostettaisi, niin ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi kokonaan arvoton.”. Reinhold-papasta on mainittava se, että hänen vaimonsa Carolina Idestam, jonka ottoisä oli todellisen biologisen isänsä Huittisten kirkkoherran Daniel Idmanin vanhempi veli Carl Johan Idestam, tuli vauraasta taustasta. Carl Johan Idestam oli Senaatin talousosaston varapuheenjohtaja eli nykyisin sanottaisiin Suomen pankin pääjohtaja. Idestamilla oli suuri maa- ja tilaomaisuus etenkin Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa ja ajan tavan mukaan omaisuutta ei perinyt vaimo vaan hänen miehensä Reinhold. On sanottu myös Reinholdin omaisuusluettelossa, että hän omisti kivitalon Pohjois-Esplanadin varrelta. Reinhold von Becker tienasi myös aika hyvin rahaa silloin kun hän oli toimittamassa perustamaansa lehteä Turun Wiikkosanomia, sillä olihan lehden alkulevikki yli kaksi tuhatta tilaajaa enemmän kuin kaikkien muiden siihen aikaan Suomessa julkaistujen lehtien koko yhteislevikki. Siinä mielessä syy siihen, miksi Reinhold vetäytyi noin kolmen vuoden jälkeen taka-alalle ei todellakaan johtunut siitä, etteikö lehti olisi hyvin kannattanut ja etteikö Reinhold olisi saanut myöhemmiksi eläkevuosikseenkin koottua jo tuossa vaiheessa kohtalaisen suuren määrän kredittiä. Epäilen, että Reinhold von Becker oli todennäköisesti suvun kaikkien aikojen rikkain mies, koska hän todellakin vaimonsakin kautta peri suuren kartano-omaisuuden etenkin lounaisesta Suomesta. Täytyy mainita tähän miljööseen liittyvä merkittävä viihdekokemus, että kun Hovimäki tv-sarjassa näytettiin kuinka roskaväki oli alkanut paikkakunnalla hakeutua yhteen ja kun porukka oli lähtenyt marssimaan Hovimäen kartanolle, oli koossa pieni mutta sitäkin päättäväisempi porukka, joka ei aikonut kumarrella roskaväkeä kartanolla. Kartanolla olleeseen porukkaan kuului kartanon syfilistä sairastanut nuoriherra, äitinsä puolelta kartanonon omistajasukuun liittynyt kunnanlääkäri, uskollinen förvalttari ja yksi torpparitaustastaan huolimatta oikean puolen valinnut nuorukainen. Olipa kartanon iäkäs vanha neiti myös virittelemässä yläkerrassa ikkunan vieressä veljensä edesmenneen hovioikeudenneuvoksen kivääriä. Tässä mielessä olen joskus nähnyt unta, jossa äitini on suvun nykyisten Kaavin tilusten rajalla ollut ampumassa tilan maille yrittäviä ryssiä/bolsevikkeja Heckler & Kochilla. Olen tuossa Hovimäen sarjan kohtauksessa kokenut voimakkaasti sitä kokemusta, joka on aina esimerkiksi politiikassa antanut minulle ohjeen siitä, kenen puolella kannattaa ja pitää aina olla. Olen tosiaan kirjoittanut professori Reinhold von Beckerin elämäkerran, jonka sain valmiiksi noin vuosi sitten. Sitä kautta sain hyvän kuvan tuonaikaisesta yliopistoelämästä Suomessa, ensin Turussa ja sen jälkeen Helsingissä. Omn sanottava hyvin mielenkiintoinen huomio siitä, miten nuoret opiskelijat hoitivat monesti ruokailunsa. Oli tapana nykyistä volttia muistuttava järjestelmä, jossa opiskelijat kävivät tavernoissa ja ravintoloissa tekemässä tilauksia omille kortteereilleen, jonne apupoika kuskasi tilatut ruuat ja juomat, ja opiskelija kävi sitten myöhemmin maksamassa oman laskunsa ravintolassa. Olen näiden maineikkaiden miesten lisäksi ajatellut joskus sitä, miten ainoa jäljellä olevan sukuhaara Luhangan/Kaavin-haara on osittain proletarisoitunut ja myös keskimääräinen koulutustaso on laskenut selkeästi aikaisempiin aikoihin verrattuna, jossa suhteessa tendenssi on ollut käänteinen verrattaessa asiaa suureen keskiluokkaiseen rahvaan tendenssiin tänä päivänä. On sanottava, että kun suvussa on ollut paljon tuomareita, laamanneja ja juristeja, niin olen aina ajatellut, että lakitiede on ehkä tärkein sellainen ala, jonka yhteyteen ei mieluiten johtaisi rahvasta, keskiluokkaa ja naisia. Oikeudentunto ja oikeudenmukaisuuden aistiminen ei onnistu kaikilta ihmisryhmiltä samalla tavalla kuin jos ihminen tulee taustasta, jossa näitä arvoja on aina korostettu muutenkin kuin ammatillisesti. Mielestäni tuomarin on siis siinä mielessä elettävä oikeuden- ja lainmukaisuudessa muutenkin kuin pelkästään niin sanotusti työnsä sisällä. Kartanonherra, upseeri ja tuomari ovat vielä tänäkin päivänä yleisimmät suvun miesten ammatit. Ja kaikessa näistä on hyödynnetty ja kunnioitettu myös suvun alkuperäisiä perinteitä ja ihanteita. Se on sanottava, että kolme lahjakkainta nuorta aikuista sukumme piiristä, ovat kaikki kolme nuoria naisia. Kaksi näistä on serkkuja ja yksi on pikkuserkku. Yksi on maisteri, toinen lukee matematiikkaa yliopistossa (ellei sitten ole jo valmistunut) ja kolmas on vajaat kymmenen vuotta minua nuorempi kuten toinenkin, mutta hän kuitenkin nykyään ilmeisesti käy vielä ylioppilastutkintoa ja hänen miehensä on opiskellut teoreettista fysiikkaa. Toinen on musikaalisesti lahjakas ja kolmaskin on ilmeisesti taiteellisesti lahjakas. Etenkin toinen ja kolmas ovat hyvin välittömiä, avoimia ja mondeeneja nuoria naisia. Olen aina ollut sotilaallinen ihminen ja minua tuntevat ihmiset tai ainakin jotkut heistä, varmaan kokevat minut hyvin militanttina tyyppinä. Ainakin minulla on katu-uskottava komentoääni. Sen takia olen kokenut huonontuneeni suvustani lyhyenä ja pihtipolvisena. On kuitenkin sanottava, että pienenä lapsena neuvolassa minun epäiltiin kasvavan yli 180-senttiseksi. Sittemmin huono syöminen kasvuvaiheessa varmasti pysäytti pituuskasvun, vaikka on sanottava, etten koe enää nykyään (enkä pitkään aikaan ole kokenut) että miehen pituus olisi jonkinlainen yleisen arvon indikaattori. Kuitenkin väheksytty minua on pituuteni takia ja siitä, että parrankasvu minulla alkoi päälle kaksikymppisenä. Olen myös tulkinnut äitini väheksyneen monesti minua oman pituuteni takia. Äitini on kokenut hyvin tärkeänä sen, että isäni on muutaman sentin yli 180-senttiä. Tiedän varmasti, että ensimmäisistä serkuistani minulla on varmasti paras yo-todistus, sain kuitenkin yhden laudaturin, kolme eximiaa, kolme magnaa ja yhden approbaturin (matematiikasta, kävin piirtelemässä viivoja ja numeroita vastauspaperiin keskitasoisessa hönössä). Vanhempieni aikaisten standardien mukaan tuo olisi tarkoittanut neljää laudaturia, vaikka tietysti ainereaalia ei heidän aikanaan ollut. Harrastin etenkin vähän nuorempana kohtalaisen vaikeaa itseruoskintaa, koska en vaikuttanut olevan kummankaan vanhempani toiveiden mukainen. Esikuntakapteeni Gideon von Becker opiskeli 1800-luvun puolessavälissä Kuopion Lyseon edeltäjässä, ja hän sai koulusta potkut huonon käytöksen takia. Vaikka Kuopion Lyseossa on ollut ainakin neljä sukulaistani ennen minua, olen minä ilmeisesti ensimmäinen, joka on saanut jatkettua koulun finitoon, ylioppiluuteen, asti. Olen valvonut aika pitkään jo nyt, ja huomaan että sävy tässäkin kirjoituksessa alkaa mennä syviin alhoihin ja hyvin henkilökohtaiseksi. Georg Gustaf Gideon von Becker, joka omisti Hännilän kartanon Kangasniemellä liittyi tietyssä vaiheessa kansallisrunoilija Runebergin elinpiiriin, koska GGG:n vaimo oli Runerbergin tunnetuimman muusan Emilie Björksténin sisar. Kangasniemellä oli kaksi sukumme haaraa: ensimmäinen joka alkoi kersantti ja tilanomistaja Anders von Beckeristä ja toinen, joka alkoi kapteeni ja tilanomistaja Abraham Gideon von Beckeristä. On sanottava, että ensimmäinen on tullut minulle tunnetummaksi kuin toinen. Abraham Gideonista on mainittava, että hänen vaimonsa kuului Järnefelt-sukuun, joka tuli 1800-luvulla tunnetummaksi Suomessa kulttuurin ja taiteen aloilla. Tietysti suurempi virike kuin pelkkä Järnefelt-sukuinen veri suvun maineeseen kulttuurisukuna tuli Alexander Järnefeltin vaimolta ja tunnetun sisarussarjan äidiltä Elisabeth Clodt von Jürgensburgilta, joka oli alkuaan baltiansaksalainen, ja joka oli ensimmäisiä ylimmän säädyn suomenkieltä käyttäneitä fennomaaneja. Hän oli itse opetellut suomen kielen, ja mm. Juhani Aho kuului hänen salonkinsa vieraisiin, kuten tietysti myös Sibelius, joka oli etenkin Armas Järnefeltin läheinen ystävä. Olihan Sibeliuksen vaimokin kuitenkin Järnefelt. Abraham Gideonin Järnefelt-sukuisen vaimon isä oli ammatiltaan ”vaunumestariluutnantti”. Vaikka monet varmaan ovat saaneet minusta käsityksen, että olisin hyvin ylpeä ja itsetietoinen ihminen, niin on sanottava muutamien sukulaisten käytöstä ajatellen, että olen ainakin ylittänyt siinä jonkinlaisen tason, joka mahdollistaa sen, että en aiheuta näillä mahdollisilla ominaisuuksilla enää haittaa tai ärsytystä toisille ihmisille. Siinä mielessä on sanottava, että tunnen muutaman suvun miehen, joiden itsetietoisuus ei perustu minkäänlaiseen tietoon vaan pikemminkin luuloon omasta erinomaisuudestaan. Ylvästeleminen, silloin kun siihen ei liity minkäänlaista tietoa ja valtaa tiedon mielessä, ei tavallisesti ole kuin naurettavaa, ja on huvittavaa ajatella miten mitättömiin asioihin tällainen luulo omasta erinomaisuudestaan voi perustua. Entäs sitten, kun ei enää seisokaan? Silloin on viimeinen virstanpylväs tavoitettu, eikä se etenkään yhdellä sukulaisella ole enää kaukana! ”Nuoria naisia!” Salli mun nauraa! Tässä tulee esiin se, minkä takia monet suvun naiset ovat paljon miellyttävämpiä kuin nämä ukonkuvatukset, jotka katsovat housuista löytyvän jortikan olevan perimmäisimmän ja syvällisimmän jne. tiedon korkein määrittävä tekijä. Tämän takia tässä suvussa ei ole älyllisesti ja sivistyksellisesti suuntautuvia miehiä ehkä minua ja muutamaa äitini serkkua lukuunottamatta. Sanoisin kuitenkin, että tässä suvussa on varmasti aina aikaisemmin pyritty olemaan niin sanotusti ”peri hypsous” eli korkeasta tyylistä, niin nämä likaiset vanhat sedät todellakin kuvittelevat aika lailla pissimisvehkeisiin liittyvän vallan määrittävän heille heidän kuvitellun ja entistä sekopäisemmän ”vallan”. Nämä rumat naiset ja ikäneidot, jotka tällaisista maalaisista viehättyvät, eivät määritä sitä, kuka pystyy saamaan todellista ja todellisiin asioihin perustuvaa valtaa. Se on sanottava, ja esimerkiksi Schopenhauer kirjoitti tästä, että kun suvunjatkamiseen tavallisesti suunnattavaa energiaa sublimoidaan henkiselle tasolle, on se silloin joskus suoranaisen nerouden alkukohta. Tässä suvussa ei nykyään ole yhden yhtä miespuolista ihmistä, joka pystyisi minun tasoiseen älylliseen vuorovaikutukseen. Olen varmasti kirjoittanut enemmän jo 36-vuotiaana kuin kukaan tästä suvusta on koskaan kirjoittanut. Olen täysin ylivoimainen älyllisesti kaikkiin muihin sukuni miehiin verraten. Sanon sen takia ”miehiin”, koska epäilen matematiikkaa opiskelleen musikaalisesti lahjakkaan naispuolisen pikkuserkkuni olevan todennäköisesti minua korkeammalla ainakin älykkyysosamäärässä. Mutta miehiä koskien se on täysin varmaa ja itsestäänselvää. Viriliteetti jolla tuotetaan samantasoisia turhista asioista viehättyneitä jälkeläisiä on täysin turhaa, koska voidaan havaita esimerkiksi Anders von Beckeristä alkaneen sukuhaaran, jonka viimeinen mies oli Hugo von Becker, loppuneen sen takia, koska sen viimeiset miehet olivat täysin älyllisesti, taiteellisesti, kirjallisesti ja henkisesti suuntautuneita. Mielestäni Adolfia ja Hugoa on turhaa luuulla ensisijaisesti homoiksi, koska he hyvinkin ovat voineet olla vain kiinnostumattomia seksiä kohtaan. Onhan joku itseäni merkittävämpi ajattelija joskus maininnut että intellektuelli on ihminen, joka on keksinyt itselleen seksiä tärkeämpää aktiviteettia. Abraham Gideon von Beckeristä alkanut sukuhaara on jäänyt itselleni vähemmän tunnetuksi, vaikka kaksi viimeaikaisen suvun älykästä miestä, insinöörieversti Pentti Säre, joka sai 1980-luvulla korkeimman siihen asti Suomessa mitatun älykkyysosamäärän Mensan testissä, ja Heikki Koskenkylä ovat periytyneet myös tästä sukuhaarasta ainoan nykyisesti varmasti elävän meidän Luhangan/Kaavin-haaran lisäksi. Kertoo varmaan jostain sekin, että minä epäkonventionaalisena, isänmurhan suorittaneena kieltäjänä olen varmasti se ihminen, johon tämän suvun joistain ylevältä kuulostava nimi ensimmäisenä yhdistetään, ja joka on varmasti saanut älyllisesti enemmän aikaan kuin kukaan tästä suvusta tullut on aiemmin koskaan saanut aikaan. Otsikkona on vanhan kulttuurisuvun kuolinkuoristelut, mutta sekin on väärin sanottu, - henkisesti, moraalisesti ja älyllisesti tämä koko suku on jo kuollut, jos verrataan nykyistä sukua siihen, mitä suvun piirissä on aikaisemmin arvostettu. Munansa perässä juoksevia tyhjäpäisiä miehiä, joiden jälkikasvusta tuskin voidaan näillä arvoilla mitään perustavammin parempaa löytää. Yhdenkin perheen nuorista miehistä älykkäin on kaveri, joka ei todennäköisesti ole geneettisesti sukua perheen isälle. Kirjoitin joskus noin kymmenen vuotta sittten johonkin kirjoitukseen siitä, että vanhoissa kulttuurisuvuissa, jotka ovat poistuneet ainakin suuremmalta osin vallan näyttämöiltä, viimeisiä merkkejä suuresta menneisyydestä kantaa naispuoliset jäsenet. Heistäkään ei toisaalta ole samalla tavalla hyötyä, koska heidän jälkeläisensä eivät jatka tätä sukua, ellei sitten tule niin uskomattoman epämoraalinen yksilö kuin minä, joka kieltämällä saman epä-älyllisyyden ja sisällöttömät käsitteet, asettuu ottamaan sellaisen puolen jolla on todella merkitystä! Olen kiitollinen äidilleni, koska hän on varmaan aina ajatellut, että minä todellakin olen enemmän Becker kuin isäni porukka. On varmasti niin, että nainen joka katsoo hyväksi sen, että miespuolinen avioliiton sisällä syntynyt jälkeläinen ottaa oman sukunsa nimen, on myös luottavainen sen suhteen, että tällaisessa jälkeläisessä on myös varmasti enemmän ainesta kuin tavallisissa paternaalisen läpinäkyvän vallan mukaan orientoituneissa pojanjullikoissa, jotka jatkavat samojen valheiden toistamista käytännön ja tavan verukkeella. Täytyy toivoa, että nämä kolme mainittua suvun nuorta naista uskaltavat olla yhtä rohkeita kuin äitini on ollut.