Mihin ihmisellä on vapaus ja mitä hänen pitää samalla huomioida - Kolumni

Mielestäni ihmisen vapauden on oltava mahdollisimman totaalista. Ihmisellä on oltava vapaus tehdä maailmassa kaikkia niitä asioita kuin miten hän vain itse haluaa. Oikeus ajatella, toimia (vaikka vain lain puitteissa), valita työ- ja opiskelupaikkansa, valita puolisonsa, valita asuinpaikkansa, valita tekeekö lapsia tähän maailmaan, valita missä maassa haluaa asua, missä käy lomilla, kirjoittaa mitä haluaa ja miten avoimesti haluaa, mitä asioita arvostaa, mitä puoluetta ja ehdokasta äänestää, vapaus luoda omankaltaistansa kirjallisuutta ja taidetta, kehittää itseään niissä asioissa, joita haluaa harrastaa ja joissa asioissa kokee itsensä hyväksi, valita kaverinsa, valita ihmiset joiden kanssa on tekemisissä. Kuitenkin jos ajatellaan pelkästään Sartrelta, Kierkegaardilta ja Heideggerilta tulevaa eksistentialismia, joka korostaa ihmisen kokonaisvaltaista vastuuta olla sillä tavalla kuin haluaa ja muodostaa oma minänsä niin kuin haluaa (”taideteokseksi”) , niin yhteiskunnan toimimisen kannalta on muistettava kuitenkin muistettava se, että ihmisen on sitouduttava tiettyihin asioihin yleensäkin sen mahdollistamiseksi, että hän voisi kunnolla funktioitua yhteiskunnassa. Terho Pursiainen on kirjoittanut pienen kirjasen nimeltä ”Sitoutumisesta ja sitoutumattomuudesta”, jossa hän tuo esiin niin sanotun tuuhean yksilöllisyyden käsitteen, joka tarkoittaa vapaata yksilöä, mutta joka kuitenkin pystyy sitoutumaan elämässä tiettyihin tärkeisiin asioihin. Mielestäni Sartre on yksi esimerkki filosofista, joka sai päähänsä varsin yksinkertaisen ajatusrakennelman, ja sen jälkeen ranskalaisen intellektuellityöläisen innolla ja perusteellisuudella kirjoitti useita kirjoja ja artikkeleita tästä ajatusrakennelmasta, joka on myöhemmin saanut nimen eksistentialismi, joka ei mielestäni ole kovinkaan vaikea ja kehittynyt ajatusrakennelma. Sartre ei tietysti ollut koskaan varsinaisissa töissä, vaan hänellä oli 75 vuotta aikaa kehitellä järjestelmäänsä. Mielestäni Sartren parhaat teokset eivät ole eksistentialismiin suoranaisesti liittyviä, vaan arvostan hänen elämänkertojaan Flaubertista ("Suvun idiootti", johon voin samaistua hyvinkin) ja Genet'stä, minkä lisäksi laaja essee Mitä on kirjallisuus on kehittynyttä tekstiä. Kuitenkin sitoutuminen on asia, mikä on tärkeää elämässä menestymisen kannalta, josta Sartre jonkinlaisessa vastuuttomuudessaan pyrki koko ajan poispäin, ja muodosti tästä vastustusasenteestaan oman filosofiansa, josta on kirjoitettu aivan liian paljon sen varsinaisen älyllisen mitättömyyden muistaen. Heidegger on tietysti vielä Sartrea mitättömämpi ”ajattelija”, mutta mielestäni Kierkegaard oli parempi, vaikka hän lainasi paljon Hegeliltä. Kierkegaard sitoutui oman kristinuskonsa takia johonkin, vaikka en itse liiemmin pidä uskonnon sekoittamisesta filosofiaan. III Olli von Becker YTM, filosofian jatko-opiskelija ja oikeustieteen opiskelija.