Vallan luomisesta ja sen paikallaan pitämisestä

Vallan luominen itselleen tai ”omalle porukalle” on nykypäivänä Suomessakin varsin helppoa. Valta koostuu symnboleista, joita voidaan kutsua vallan symboleiksi, koska ne ovat merkittävässä roolissa siinä, miten muodostetaan vallan symbolisuutta esimerkiksi titteleiden, palkan, materiaalisten etujen jne kautta. Monessa mielessä raha ja valta kiinnostaa kaikkia ihmisiä. Sitä pyrkimystä onkin juuri hyvin helppoa satirisoida ja luoda leikiksi ironian kautta. On mainittava se, että valtaan pyritään monesti teeskentelemällä ja vaikutustilanteita luomalla. On mainittava yksi esimerkki, jonka isoäitini on kertonut, että kun heillä oli vieraana joku hyvänpäiväntuttu, oli tämä vieras sanonut olleensa juuri äsken Kööpenhaminassa ja sitten hän kokeili yllättäen povitaskuaan, jossa pullotti iso nippu kuvia, ja sanoi, ohoh, ne kuvathan ovat täällä. Tälle ovat sekä ukkini ja mummoni myöhemmin nauraneet. Valtaa voidaan tavoitella esimerkiksi lomamatkoilla, autoilla, aviopuolisoilla ja palkan ansaitsemisen kautta. Mielestäni lähes kaikilla ihmisillä on pyrkimys vallan käyttöön ja hallitsemiseen. Tunnettu vastakulttuurpsykiatri RD Laing on esimerkiksi kirjoittanut tutkimuksissaan siitä, miten perinteiset tuntemukset, kuten vaikkapa esimerkiksi rakkaus, perustuu kuitenkin siihen, että ihmiset pyrkivät vallalla ohjailemaan toisia ihmisiä ja etenkin sitä, miten muut ihmiset jonkin ihmisen näkevät. Tässä voidaan hyvin puhua merkitysvallasta. Valtaan pyrkiminen voi olla etenkin merkitysarvojen muuttamiseen keskittyvää toimintaa. Merkityksen muokkaaminen tarkoittaa etenkin sitä, että jokin asia tai ihminen aletaan nähdä totalisoivalla tavalla. Kuitenkin merkitysvaltaan liittyy se, että se pyrkii tekemään todellisuudesta subjektiivista ja täysin relatiivisten asioiden kaleidoskooppia, jossa loppujen lopuksi ei ole mitään pysyvää eikä objektiivista. Voidaan sanoa, että etenkin näiden kulttuuristen höyhensarjalaisten käyttämä postmodernin käsite relativisoi kaiken siten, että ajatellaan pysyvien periaatteiden ja totuuksien käsittelyn jääneen ajalle ennen postmodernisuutta. Jos ajateltaisiin, että olisi olemassa jotain pysyvää, voitaisiin silloin huomata että relatiivinen kamppailu toisten periaatteita kohtaan ei tulisi esiin yhtä voimakkaasti. Enkä tarkoita tässä mitään uskonoppeja, vaan osallistumista liberaalin demokratian rakentamispäämääriin ja niiden säilyttämiseen. Tässä mielessä vaihtoehto vallalle voi olla vain ontokratian kyseenalaistava joukko ihmisiä, jotka pyrkivät voittamaan banaalin välinpitämättömyyden toimiessaan luovan osallistumisen mahdollistamiseksi. Ontokratia tarkoittaa etenkin banaalia välinpitämättömyyttä ja rakenteisiin passiivisesti suuntautumista. Tästä välinpitämättömyydestä hyötyy yleensä vain pieni joukko ihmisiä, joiden vasallit toteutustavat heidän pyrkimystään manipuloimalla epävapaita yksilöitä. Ontokratian vallan laajentuessa, jäävät etenkin yksilöihin liittyvät pyrkimykset yleenä ylenkatseen alle. Ontokratia ajattelee pelkästään ulkopintaisten kategorioiden kautta, sillä yksilöä nämä epäpoliitikot eivät näe tai tunnista. Näiden mielestä ihminen on vain viiteryhmänsä jäsen. Kategorisoinalla onkin helppoa saada valtaa, koska suurin osa ihmisitä hyväksyy tahattomasti tai tahallisesti oman mukauttamisensa nimettömään massaan. Mielenkiintoista on ajatella sitä, miten rahvas odottaa aina moraalista harkintaa vaativissa tilanteissa saavansa oikean tavan ajatella ongelmaa koskien poliitikoilta, aivan kuten he olisivat jotain moraalifilosofian asiantuntijoita. On muistettava esimerkiksi se, miten Jokelan vuoden 2007 kouluampumisen jälkeen jotkut poliitikot ja toimittajat olisivat olleet valmiita poistamaan koko filosofian opetuksen ainakin lukiotasolla. Mielestäni merkitysvalta onkin ehkä merkittävin vallan muoto, koska se ohjailee sitäm miten ihmiset kokevat asioita. Autolla tai veneellä voidaan varmaan antaa käsitys siitä, että se on kallis, mutta merkitysvallassa ohjaillaan ihmisten käsityksiä siitä, miten valtaan tulee suhtautua. Ontokratia käyttää kommentaariaattia omien pyrkimystensä välineen, joka toimiessaan käyttää vaikutteellisuutta arvollisesti heikompia ihmisiä kohtaan. Arvot todellakin ovat subjektiivisia, mutta niiden pysyvyyttä voidaan varmasti vertailla tiettyjen ominaisuuksien kautta, jotka tulevat myös intersubjektiivisesti esiin toistensa yhteydessä. Vahva kokija on sellainen tekijä, joka voi tehdä arvoista objektiivisia, koska näin ollen hän ei enää ole vaikutteellinen ja kommentaariaatin ja ontokratian ohjailema. Ontokratia uskoo, ettei itsestään lähtöisillä arvoilla ei voi olla roolia yhteiskunnan kehittämisessä ja tässä he passivoivat etenkin poliittista oikeistoa. Ontokratia ei käsitä perustavinta ihmisen vapautta, ja tämän perusteella voidaan ajatella ontokratian edustavan etnekin poliittista vasemmistoa. Vallan symboleita tulisi tietysti poistaa, koska tavallinen kansa ei kuitenkaan voi käsittää valtaa muulla tavalla. Olen esimerkiksi pannut merkille, miten merkittäviä kateuden ja kunnioituksen tunteita etenkin nuoret miehet suuntaavat sellaiseen mieheen, jolla on vähänkin ulkoisesti näyttävä nainen seurueessa. Arvot siis objektiivisuudessaan ovat sovittuja arvoja ja niistä pitää saada kiinni ennen kuin häikäilemätön ideologisen nautinnon merkitystä korostava ontokratia saapuu paikalle. Ideologinen nautinto kuvaa sitä kakun jakoa, joka johtaa siihen, että poliitikot omaksuvat relatiivisia, reaktiivisia ja negaatioon perustuvia arvoja. Meidän pitäisi etenkin keskustella siitä, miten valtaan suhtaudutaan ja mikä on vallan ja etenkin poliittisen vallan luonne. Voidaan käyttää esimerkkinä, kun naisissa monesti olennaisena vallan muotona on ulkonäkö, että siinä mielessä entinen Pariisissa ollut suurta suosiota kabareetanssijana saavuttanut La Goulue oli Belle Epoquen aikaisen maineensa jälkeen lihonut ja vanhentunut ja hän kuoli täysin unohdettuna ja köyhänä uransa jälkeen Pariisissa 1930-luvun alussa.