Mitä kritisoin ja mitä edistän

Kun kysytään, mitä joku kritisoi, tarkoittaa se sitä, jos jollekin asialle on sen epävalidisuuden tai epäautenttisuuden asetettu kyseenalaistava viitekehä. Sen sijaan asiat, joita joku haluaa edistää, tarkoittaa yleisimmin sitä, että ihminen on kokenut jonkin asian tärkeäksi ja hyvin validiksi ja autenttiseksi. Se mitä itse olen saanut aikaan, on perustunut aina nimenomaisesti yksilölliseen ajatteluun ja siihen, että ihminen pyrkii ajattelunsa autenttisuuteen. Kun haetaan jonkinlaisia yleisesti edistettäviä periaatteita, joita voidaan tuoda esiin esimerkiksi politiikkaa varten, on silloin oltava autenttinen omalle ihmisyydelleen, koska vain sen kautta joku voi tuoda ajatuksiaan yleistettävään muotoon. Olen aina ollut oikeistolainen, lähinnä sen vapautta korostavuuden takia, ja koska mielestäni vasemmistolaisuus ei ole autenttista ihmisen kannalta ja siinä on aina mukana sellainen perusjuonne, jonka mukaan se voi monesti johtaa totalitarismiin. Esimerkiksi Friedrich von Hayek on kirjoissaan korostanut sitä, että kaikki länsimaissa viimeaikoina nähdyt totalitaristiset järjestelmät ovat niiden sosialistisuuden takia vasemmistolaisia liikkeitä. Nimenomaan asia joka minua vasemmistolaisuudessa riipii on sen sosialistisuus, joka ei tunnista eikä palkitse ihmisiä heidän ominaisuuksiensa kautta, vaan kaikki ovat samaa märehtivää kantturalaumaa. Sosialismi, johon esimerkiksi koko suomalainen koulujärjestelmä perustuu, on täysin epäoikeudenmukainen ja ristiriitainen aate, jossa ihmisiä rankaistaan heidän muita parempien ominaisuuksiensa takia. Sosiaalinen dominanssi on sellainen käsite, joka tarkoittaa sitä, miten suuri osa sattumanvaraisesti kokoon muodostetusta ryhmästä saa sanansa kuuluviin ja ketkä edustavat ja hakevat sosiaalista dominanssia. Esimerkiksi minun kouluaikanani jääkääkkäilijät saivat eniten ääntään kuuluviin, ja sanoipa yksi heikkolahjainen poika minusta muistaakseni kolmannella luokalla, että ”hirtetään se!”. Ja luonnollisesti tälle pojalle ei annettu minkäänlaista ojennusta tai edes tukiopetusta. Minä olen aina ollut mielestäni varsin itsenäinen ja autonominen jo varhaiselta iältä, ja koska kiusaajilla on aina oma porukkansa, en minä tavallisesti saanut omia pyrkeitäni toteen samalla tavalla kuin he pystyivät. Minä en ole koskaan hakenut aktiivisesti viiteryhmää mihin kuulua ja hevostella. Olen aina arvostanut riittävästi omaa seuraani. Sen takia nämä sosiaalisen dominanssin haltijat saavat tavallisesti alistaa herkempiä ja lahjakkaampia oppilaita. Sosiaalinen dominanssi elää kaikkialla, myös esimerkiksi oikeistopuolueen puoluekokouksessa. Osoitus siitä, miten lahjakas ja ujompi yksilö jää sosiaalisen dominanssin takia toiselle sijalle on esimerkiksi se, ettei Jan Vapaavuorta valittu Kokoomuksen puoluejohtajaksi kymmenen vuotta sitten. Herkkyys ja lahjakkuus on harvinaista etenkin lasten ja varhaisnuorten piirissä. Olin koko ala-asteen nopea ja tehokas kirjallisissa töissä, ja aina minun piti tämän takia vartoa heikkolahjaisia häiriköitä. Yksilöllisyyden tajuaminen, mistä sosiaalisen dominanssin hallintaan pyrkivät ihmiset eivät tavallisesti ymmärrä mitään, on hyvin harvinainen piirre, ja siksi korostankin Kokoomuksen yhtedessä kulttuurista, sosiaalista ja moraalista vapautta. Herkkyys tarkoittaa etenkin sitä, että on avoin tärkeille asioille, eli se ei tarkoita samaa kuin, että itkeskelisi toisten ihmisten vaikeuksien takia. Minä haluan siksi korostaa suoranaisesti sitä, että asiakeskeisyyden tulisi vallita ihmisten keskellä ja asioiden selvittämisessä. Ihmiskeskeisyys, joka korostuu etenkin feminiinisissä ihmisissä ja naisissa yleensä, johtaa monesti epäoikeudenmukaisuuteen, koska se jakaa ihmiset niihin, joita tulee sääliä ja toisaalta niihin joita pitää ylistää ja ylentää. Naisilla on taipumus sosiaalisen dominanssin myötäilyyn ja sen mukaisesti toimimiseen, ja sen takia oikeistopuolueiden kannattajat ovat suuremmalta osaltaan miehiä ja vasemmistolaiset naisia. Säälin tunne on mielestäni heikkoutta, ja olen aina kokenut sen etenkin naissukupuoleen ja sen vallattomiin naispuolisiin poliitikkoihin liittyvinä. ”Minä en tunne sinua!”, riittää tavallisesti naisilla siihen, että empatiakyky jaetaan tuntemiin ja epätuntemiin. Toisin sanoen naiset jakavat ihmiset mustavalkoisesti kahteen erilliseen ryhmään. Monet köyhät ihmiset vain passivoituvat ja ottavat itselleen roolin, jonka mukaan kaikkien muiden on kannettava heistä kollektiivista vastuuta. Itse olen ollut aina tyytyväinen siihen, että taustani on varsin turvattu, enhän muuten olisi voinut ruveta opiskelemaan filosofiaa aivan täysin tiedonhalun takia. Minulle tärkeintä on vapaus, eikä niinkään raha. Haluan kritioida etenkin ontokratiaa eli olemisen valtaa ja sitä hallussaan pitäviä ihmisiä. Ontokratia on pintaan suunnattua huomiota, eikä se tosiaankaan perustu minkäänlaiseen originellisuuteen, innovatiivisuuteen tai lahjakkuuteen. Ontokratia asettaa kommentaariaatin, jonka pyrkimys on vaikutteellistaa ihmisiä etenkin heidän arvojensa kautta ja näin tehdä heistä epävapaita. Ne joilla on vielä sen jälkeen autonomiaa, ontokratia palkkaa heidät kapoikseen käymään sotaa merkitystä ja todellisuutta vastaan. Helppousindeksiksi kutsutaan sitä, miten helppousarvot vaihtelevat ihmisten kesken heidän tekemässään työssä. Tässä yhteydessä ei työllä tarkoiteta pelkästään tehtaissa ja laitoksissa tehtävää työtä, vaan se ottaa monipuolisesti huomioon kaikenlaisen uuden luomisen ja päämäärää tavoittelevan toiminnan muotoihin. Vaikutteellisuus siis tarkoittaa etenkin epäomaperäisyyttä, jossa toimintaa ohjaavat tyhmät ja yleiset stereotypiat. Tässäkin täytyy manita erään pikkupaikkakunnan kuntapoliitikko, joka ottaa jokaisen sanan merkitykset sen mukaan miten oma puolue tai parlamentti tiettyjä sanoja ja käsitteitä yleistää. Politiikassa on olennaista tehdä erottelut arvojen ja yleisten totuuksien välillä. David Humesta huolimatta mielestäni arvoilla ja totuuksilla on keskinäinen yhteys, ja voidaan sanoa arvojen todellisuuden tarkoittavan sitä, minkä ihmiset intersubjektiivisesti havaitsevat toistensa välillä. Eli politiikka ja luonnontieteet ovat täysin erilaisia asioita, ja politiikka toimii arvojen tasolla, eli aksiologian esittelemien kysymysten tavalla. Arvostus on mielestäni sellainen asia, jonka ihmisen päättelyn mukaan tuleva arvotunne hänelle näyttää. Eli vaikka arvot ovat subjeltiivisia, on niillä niiden yhtäjohtoisuuden takia tulla sovitun todellisuuden tasolle. Eli politiikkaa tutkivan aksiologian tarkoitus on selvittää se, miten arvot muodostuvat, miten ne näkyvät ja miten niitä tulee käsitellä. Eli mielestäni asioiden arvostaminen on tärkeää ja voin sanoa kiinnostukseni arvoteoriaa kohtaan tullut suoraan lapsuudenkotini ilmapiiristä, koska etenkin isäni toisteli minulle ”Kukkaan muu ei ou sammoo mieltä ku sinä.”. Opin siis arvostamaan toisinajattelijoiden toimintapaoja jo varhaisella iällä. Isäni on monessa mielessä tehnyt minusta filosofisen toisinajattelijan. Eli ontokratian tehtävä on kommentoida, eli asettaa oma viitekehyksensä ja marginaalinsa kaikkeen, joka motivoituu etenkin vapaudesta ja autonomiasta. Voidaan esimerkiksi ajatella sitä, miten toisten ihmisten mielipiteet ja aavistelut monasti määrittävät sen, miten joku ihminen ajattelee jostain toisesta tai ainakin sitä, että lähtökohta interaktiolle aloitetaan monen ihmisen jaetusta mielipiteestä. Mielestäni tämä asia, jota voidaan kutsua jaetuksi henkiseksi intiimisyydeksi, ja se on mielestäni sellainen asia, josta tulisi pyrkiä eroon, vaikkapa jo koulussa opitun määräämänä. Eli ontokratian, kommentaariaatin ja vaikutteellisuuden vastainen todellisuus on se, jossa niin sanottu rekisteri on mahdollisimman laaja, eikä esimerkiksi motivoidu esimerkiksi läheisten instituutioiden tai sisäryhmien kautta. Ihminen on oltava autonominen entiteetti silloinkin, kun hän tekee työtä ja on tekemisissä instituutioiden kanssa. Arvotunne on impulssi, joka johtaa ihmisiä arvostamaan, ja vaikutteellisuus on se impulssi, joka tekee yksilön kokeman arvotunteen kommentaariaatin manipuloimaksi, toisin sanoen se ei siis pysty vapaasti havaitsemaan ominaisuuksiaan, vaan hän jää relatiiviseksi ja passiiviseksi tekemään niin miten ontokratia ja kommentaariaatti määräävät. Ontokratia edustaa etenkin pintapuolisesti puhtoisinta ja voimakkaita tunteita herättäviä pseudoarvoja, koska siinä ei esimerkiksi ole minkäänlaista objektiviisuuteen pyrkivää toimintaa. Tässä järjestelmässä naispoliitikon tissit, pylly ja kuvitelmat omasta haluttavuudestaan ovat tärkeämpiä kuin se politiikka, jonka pitäisi ohjata hänen toimintaasa. Ontokratia haluaa että arvot tunnistetaan etenkin jonkinlaisesta heidän päättämästään paikasta ja kaikki syvällisempi on jotain, mikä ei kuulu meihin ja meille. Ontokratia, samalla kun se korostaa samalla tavalla muodostettavia arvoja, se myös asettaa ihmiselämän instituutiot sellaiseen järjestykseen, jossa toiset instituutiot ohjailevat suvereenisesti muita, eivätkä instituutiot näin ollen ole vapaita ja ne eivät muodostu vapaiden objektiivisen periaatteiden ja arvojen kautta. Jotta instituutioiden kesken voisi olla vapautta ja autonomisuutta, tulee ihmisten, jotka muodostavat instituutiot, oltava myös vapaita. Ontokratia myös väärentää helppousindeksiä, eivätkä ihmiset saavat ansiota sen mukaisesti , miten helppoa ja vaikeaa heidän työnsä on. Se korostaa muille ihmisille ja poliittisille vastustajille etenkin ideologista nautintoa, joka syntyy aina ontokratian suhteellisista ja reaktiivisista ja epävapaista arvoista, sellainen elämäntyyli voi houkuttaa myös aiemmin riippumattomina olleita ihmisiä. Jos pääministeri on hyvän näköinen, ylittää se kaiken sellaisen, mitä kutsutaan poliitikoksi. Kaikki koulut ja yliopistot tulisi yksityistää ja työhön tulisi kiinnittää huomiota enemmän työnantajien järjestöjen kautta, eikä liittopolitrukkien kautta, koska he edustavat irvokkaimmin sitä, miten nykyaikainen sosialistinen ontokratia määritteelee ja vääristää kaikenlaisen tehtävän työn arvon. Haluan kritisoida kaikkea sitä, mikä vääristää ihmisen vapauden ja esimerkiksi jakaa sen vain tietynkaltaisille ihmisille. Vapaus on alkukohta luovuudelle ja kaikenlaiselle todelliselle työlle. Helppousindeksi on se käsite, joka näyttää sen, kuinka paljon vapautta yhteiskunnassa on, ja paljonko yhteiskunnassa on epävapaita, manipuloivia, riippumattomia ja vapaita ihmisiä. Vapaat ihmiset kokoontuessaan yhteen pystyvät muodostamaan tunnustushierarkian mukaisen instituution, joka ei korosta vain yhtä arvoa tai arvojen joukkoa vaan korostaa kokonaista ihmistä ja työn käsitettä. Vapaat instituutiot eivä myöskään tarvitse minkäänlaista poliisivaltaa, koska vapaat ihmiset kannattavat niitä ja tunnistavat sen arvon, kun instituutiot on jaettu sen mukaisesti tasoihin, kuinka paljon vapautta näissä instituutioissa on. On sanottava, että korkein hierarkian taso on uskonnollisten arvotunteiden kokoelma. Kuitenkin länsimainen kirkko on sellainen taso, joka palvelee ihmistä ja elämän säilyttämisen pyrkimystä. Sen takia, koska se ei pakota ketään, on siinä myös eniten vapautta. Vaikka on sanottava, että teokratia taas perustuu epävapauteen, koska se äärimmäistää ja ehdottomuudellistaa uskonnolliset arvotunteet, eli toisin sanoen: se toimii ontokratian pussiin. Ontokratia haluaa muodostaa anarkian insituutioiden keskelle, eli tehdä ne sellaiseksi, että ne vain kamppailisivat toisiaan vastaan, eivätkä palvelisi ihmisten omia arvoja ja käsityksiä. Matalin hierarkiataso on fyysisen uudentamisen eli vaikkapa syönnin taso. Silloin jos tämä puoli tulisi hallitsevaksi, olisi se silloin kai jonkinlaista sosialismia ja kommunismia. Olennaista on siis se, että vaikka käytetään termiä hierarkia, perustuu instituutioiden välinen hierarkia vain siihen, kuinka paljon vapautta niiden piirissä on – ne eivät siis parhaimmassa tapauksessa toimi toisiaan vastaan. Eli arvostamisen tulisi olla itseisarvoista eikä laskelmoivaa siinä mielessä, että arvostamisella ja arvoilla voitaisin hakea jonkinlaista yleistä etumista. Kuitenkin on mielestäni sanottava, että kaiken ihmisen toiminnan pohjana on kaikille yhtäläinen vapaus, eikä mikään vasemmistolaisten korostama tasa-arvo ole missään nimessä ja mielessä tärkeämpää tai edes samanarvoista. Maksimointiavaruuteen vietävä vapaus tarkoittaa suurinta mahdollista hyvää, koska silloin toiminta alkaa samanlaisista periaatteista, kun taas äärimmäinen tasa-arvo ei johda muuhun kuin stagnaatioon ja kommunismiin sekä vapauden viemiseen kaikilta ihmisiltä, yhteisöiltä ja instituutioilta. Silloin kun maksimointiavaruus voi todentua, kertoo se silloin siitä, että yhteiskunnassa on vapautta ja yksilöt ovat vapaat. Vapaudessa on myös vastuuta ja velvoillisuutta, koska voidaan mielestäni sanoa vapauden mahdollistavan vastuun kannon ja velvollisuuden seuraamisen. Mielestäni vapaus tarkoittaa myös sitä, että otetaan vastuuta myös omasta elämästä ja omista teoistaan. Mielestäni tällaisen filosofisen aatteen esiintuominen tarkoittaa sitä, että vapautta ei jaeta ontokratian tavalla yhteiskunnassa vain tietyille ihmisille ja ihmisten ryhmille. Eli ajattelun ja vapauden kautta saavutetaan sellainen tietoisuus itsestä ja ympäröivästä. Uusi syvällisyys tarkoittaa nimenomaan sitä, että siinä hyväksytään moniperspektiivisyys ihmisten ja yhteisöjen välillä. Olen kehitelly väitöskirjaa varten muun muassa käsitteet hyvinvointijono ja hyvinvointiarkeologia, mutta kerron varmaan niiden sisällöstä enemmän varsinaisessa väitöskirjassa, joka on nyt ollut työn alla ja pohdittavama Uusi syvällisyys tarkoittaa nimenomaisesti kyseenalaistamista ja asioiden arvon vertailua ja pohdiskelua. Uudessa syvällisyydessä huomioidaan myös niin sanotut epäsovinnaiset ja epämuodikkaat tiedon lähteet, - se on siis etenkin tietoa arvostava tapa suhtautua maailmaan. Olisi esimerkiksi otettava selvää siitä, minkä takia monet yliopistojen tutkijat ovat niin vasemmistolaisia. Ehkä se tietysti johtuu monen kohdalla siitä, koska heidän palkkansa ei ole samassa suhteessa yksityisen puolen kanssa. Kuitenkin vapauden käsite on tärkeämpi asia kuin materiaalinen hyvinvointi. Mutta siitäkin huolimatta monet filosofian tutkijat ja jopa professorit valittavat vasemmiston kautta omaa materiaalisuuttaan. On sanottava, että Pentti Saarikosken lapsi kertoi jossakin haastattelussa ”lauletun Kansainvälistä itku silmässä”: On mielestäni aika syvästi ihmisen ominaisuuksista ja luokasta kertovaa, jos tuollainen roskaväen voivotus todellakin jotain liikuttaa myönteisessä mielessä. Haluan edistää kaikenlaista hyviin yleispäämääriin kohdistuvaa vapautta. Kritisoin etenkin niitä asenteita, joiden mukaan jotkut ihmiset ovat valmiita antamaan vapautensa pois pääasiassa pelkästään materiaalisen välttämättömyyden takia.