Mistä olen ylpeä

Mielestäni liiallinen ylpeys voi joskus viedä ihmistä harhaan. Toisaalta toisia ihmisiä ja asioita kunnioittava ylpeys on pelkästään hyvästä. Hiljainen ja voimakas ylpeys, jonka olen voinut havaita etenkin äidissäni, on tehnyt minuun suuren vaikutuksen aiempina ikävuosina. Isäni on monesti kovaääninen ja on aina kasvatuksessa korostanut omia tarpeitaan ja tunteitaan, jotka hän on aina asettanut esimerkiksi minun yläpuolelleni. Monet ongelmat ovat johtuneet tästä asennoitumisesta. Minä pidän itseäni tiedon ja totuuden ihmisenä, joka voi myös täysin helposti myöntää olevansa väärässä sellaisissa asioissa, joissa todella on väärässä. Jos ajatellaan syitä siihen, miksi etenkin diktatuurivaltioiden ajattelevat ihmiset alkavat vastustamaan tyrannia, johtuu se siitä, että he näkevät tyrannin itsetärkeyden, oikeassa olemisen ja alyllisen epäaitouden monesti todella selkeällä tavalla. Tyrannissa ei tavallisesti ole oikeudenmukaisuutta, vaan jotkut tietyt ihmiset ovat paljon parempia kuin toiset. Joku itseäni viisaampi ihminen on joskus todennut, että poliitikko jakaa ihmiset kahteen lokeroon, joista ensimmäisessä ovat viholliset ja toisessa välineet oman menestyksen saavuttamiselle. Minun mielestäni etenkin tällaiset käsikassarat, jotka muodostavat poliitikkojen ”tiimejä” ja jotka liikuskelevat poliitikon perässä vaalia edeltävinä aikoina tyrkyttäen ihmiselle ylipäiväisiä makkaroita ja vetistä hernekeittoa. Sillä monesti on niin, että grillimakkara tai hernekeittokupponen voi vaikuttaa joillain jopa siihen, ketä ehdokasta tällainen ihminen äänestää. Voidaan siis sanoa, että tällainen leipää ja sirkushuveja tyyli ei ole missään nimessä tästä päivästä. Vielä kaivattaisiin marakatteja, jotka heittäisivät voltteja vaalikarjan ihaillessa vieressä. Voin sanoa olevani ylpeä ja onnellinen omasta sukutaustastani ja siitä, että esivanhemmat ovat monilla puolin täyttäneet velvollisuutensa ja tehtävänsä ja mahdollistaneet heitä seuranneille sukupolville riittävän hyvän varallisuuden. Sukutaustaan liittyvä kosmopoliittisuus on merkittävä asia myöskin. En voisi elää vain yksikielisessä kulttuurissa, jossa kaikki ulkokielinen materiaali käännettäisiin esimerkiksi suomeksi tai vaikkapa ruotsiksi. Mielestäni kirjojen lukeminen alkukielellä on todella kehittävää, ja sen takia sitä tulisi korostaa jo koulussa. Kuitenkin nykypäivän suomalainen koulu ei edistä tällaisia päämääriä, koska se pelkistää kaiken etenkin amerikanenglantiin. Sen takia, koska nuoret ajattelevat, että koko maailmassa voisi toimia täysin vain yhdellä kielellä, joka on kyllä mielestäni aika valtava illuusio. On niinkin, että nykyään entistä harvemmat nuoret hakeutuvat vaihto-opintoihin esimerkiksi Ranskaan tai Saksaan. Nykyaikaisen Euroopan kaksi tärkeintä kieltä ovat ranska ja saksa, ja Suomi ja suomalaiset ajavat itseään vain nurkkaa päin sillä, etteivät liiemmin harrasta muita kieliä kuin amerikaenglantia. Missä voidaan katsoa länsimaisen oikeusvaltion kärsivän tappion: silloin kun yksikin ihminen joutuu oikeusmurhan kohteeksi, ja on sanottava tällaisten ajattelutapojen olevan kohtalaisen yleisiä. Myös on sanottava olevan huolestuttavaa se, että sekä ruotsinkielen että myös suomenkielen osaamisen taso on laskenut yleisesti miltei kaikilla koulujärjestelmän tasoilla. Minulta kysyi joku kerran, mikä on autenttisuus. Mielestäni ihminen on autenttinen vain silloin, kun hän saa niin sanotusti vapaasti järjestää itsensä. Autenttisella ihmisellä on preferenssiautonomiaa, joka antaa hänelle mahdollisuuden hankita erilaisten vaihtoehtojen keskeltä. Mielestäni Euroopan suurimmat kansat ovat ranskalaiset, saksalaiset ja britit, vaikkakin viimeiset ovat juuri jättäytyneet Euroopan Unionion ulkopuolella, joka on mietityttänyt minua suuresti. Kyllä minä katson, että mikä hyvänsä Euroopan kansa on voimakkaampi EU:ssa kuin sen ulkopuolella. Jos ajatellaan vaikka 1970-luvun alkua, ja millaista tavaraa brittien kaupoissa oli, on surullista, että jotkut katsovat Euroopan Unionista eroamisen toteuttavan ja mahdollistavan suurinta mahdollista vapautta ja englantilaisuutta pienelle saarelle. Toisaalta onhan brittien talousjärjestelmä ja tuottavuus kasvanut senkin jälkeen. Muistan jaksosta Yes Prime Minister-sarjasta, miten pääministeri Hacker sai käsiteltäväkseen ongelman, kun brittiläisiä aamiasmakkaroita tuottava yritys oli siirtämässä tuotantoaan muuallae Eurooppaan – ja sehän ei tietysti käynyt. Se aika on mennyttä, jolloin britit joutuivat tukeutumaan maansa ulkopuolelle esimerkiksi väestön ravinnon saamisen kannalta. Tuontitullit kuitenkin nostavat tuotteiden hintoja ja mahdollistavat sen, että halpisketjuja kuten Tesco tai Sainsburys jatkavat porskuttamistaan päivittäistavaroiden myynnissä. Voidaan sanoa, että Britannian ruokamyynti tapahtui aikaisemmin lähinnä ns. kulmahenkisyyden kautta, eli pieniä kauppoja ja yrittäjiä suosittiin, vasta Euroopan Unioni toi Britanniaan automarketit. Onhan ne harmaat suolikuoressa olevat brittiläiset makkarat todella hyviä etenkin full english breakfastin eniten lihaa sisältävänä osana. Euroopan Unioni takasi laajat tavaramäärät, joita oli aikaisemmin tullut lähinnä brittiläisestä Intiasta tai Ceylonin saarelta. Tämä ero on johtanut siihen, että Britannia on tehnyt itsestään liaaksi Yhdysvalloista riippuvaisen. Kuitenkin on hyvä, että esimerkiksi brittiläiset leivokset ja viinerit sisältävät yhtä paljon kerman ja suklaan paskaa. Kansa on lihavaa ja siksi pysyy. EI kuitenkaan ole parempaa kokemusta kuin istua jossain Britanniassa, mieluitenkin kuitenkin jossain muualla kuin Lontoossa, pienessä kapakassa ja nauttia laajoja brittiläisiä olutvalikoimia, ottaa ehkä väliin Ploughman's Lunchin kovine juustoineen, leipineen ja suolakurkkuineen jne. Olen minäkin joskus ostanut vaatteita Primarkista, kunnes kasvoin fyysisesti heidän vaatteidensa ja asusteidensa yli. Voin minä myöntää käyväni miltei joka Lontoon matkalla Portobello Roadin Oxfam Booksissa, jossa olen tehnyt lukuisia hankintoja edulliseen hintaan. Edellisellä käynnillä noin kuukausi sitten, Oxfamin myyjä kertoi ruotsiksi olevansa ruotsalainen ja hän kertoi asuneensa Lontoossa noin neljäkymmentä vuotta. Vaikka joku voisi kuvitella Oxfam Booksin olevan tarkoitettu vain laitapuolen kulkijoille (ehkä enemmän Oxfam Clothes, missä en itse kävisi) oli tällakin käynnillä sisällä paljon hyvin pukeutuneita ulkomaalaisia nuoria. Harrodsin myyjiin on iskostettu tapa, että jollei asiakas ole puliukko, teititellään ja kohdellaan huomaavaisesti ketä tahansa. Se on sanottava, että useimmilla Lontoon matkoillani olen yöpynyt kolmen tai neljän tähden hotelleissa. Mielestäni on niin, että neljän tähden (ja joskus kolmen sic!) ylittävän tason hotellit eivät vastaa sitä hyvää minkä niistä saa ostetulla rahalla. Olen myös tavallisesti asunut lähellä Chelseaa, Holland Parkia, Marylebonea ja Paddingtonia. Minusta on tullut parin hotellin kanta-asiakas, joissa olen käynyt useammin, ja henkilökunta puhuttelee minua tittelillä ”Sir”. Viimevuotinen käynti Port Isaacissa – Doc Martinin Portwennin esikuvassa käyminen ahdisti ja masensi minua suuresti. Missään ei näkynyt ketään vanhoja tuttuja, ruokakauppaa en löytänyt koko kylästä ja viinaa piti ostaa valtavalla ylihinnalla hotellin baarista. Lisäksi masentava sää, jossa räntää ja jäätä tuli keskellä kesää suoraan kasvoihin vaakatasossa. Norwichissa olin viime matkalla hotellissa Riverside House, joka oli varmasti tuon matkan paras hotelli. Nuorta tehokasta ja ystävällistä henkilökuntaa,, iso kylpyhuone, jossa Ludwig XIV tyylinen iso kylpyamme ja erikseen tilava ja uudenaikainen suihkuhuone. Huone oli iso ja ilmastointi toimi loistavasti. Vieressä tosiaan kulki joki, ja ympäristön äänet kuuluivat aika eri voimakkuudella kuin Lontoossa. Tämän matkan paras aamiainen oli Manchesterissa – hash browns oli oikein sijoitettu annokseen, mitä ei tavallisesti monessa aamiaispaikassa näy. Norwichissa tapasin parikymmentä vuotta Britanniassa asuneen suomalaisen filosofian apulaisprofessorin Oskari Kuuselan. Olen lähettänyt muutaman kirjeen sellaisille kartanokierroksen ihmisille, joita en tunne ennalta käsin. Muutamassa tällaisessa paikassa on käynyt niinkin, että ennen tutut ihmiset ovat joko kuolleet, myyneet kartanonsa, tai antaneen avaimet uudelle sukupolvelle ja siirtyneet itse muualle kuten Espanjaan tai Etelä-Ranskaan tai siirtyneet vain taka-alalle. Uskon, että matkasta tulee hieno, vaikkakin rasittava. Weijon eli Vanhoisten kartanon emäntä on luvannut, että hän voi lähteä kartaksi ainakin Luhangassa sijaitsevien kartanoiden paikantamiseksi. Minä en ole käynyt aiemmin Luhangassa kuin vain Ånäsin kartanossa, joka sijaitsee lähellä Luhangan kirkonkylää. Minä olen vähän miettinyt sitä, että miten monet ihmiset kuvittelevat edustavansa esimerkiksi parlamentissa työväenluokkaa, mutta siitäkään huolimatta myöntävät joko elämäntavoiltaan tai tuloiltaa olevansa muuta kuin työväenluokkaa. Näiden tyttöjen kannattaisi lukea Peter Singerin artikkeli ”The right to be rich or poor”. Minä olen jonkin aikaa saanut kelan tukea, koska mielenterveyteni takia jotkut inttävät minulle, ettei minusta olisi mihinkään säännölliseen työhön, mutta en ole todellakaan koskaan ole vaatinut niitä lisää. Mielestäni se on muiden kustannuksella elämistä, ja he ovat kuin kristillistä armoa tuntemattomia kerjäläisiä, jotka rahan antamisen jälkeen sanovat ”eihän tämä mihinkään riitä! Anna/antakaa lisää. Hyvinvointivaltio voidaan ymmärtää ainoastaan kristillisen armon laitokseksi, ja siihen ei kuulu se, että rahaa aletaan vaatimaan enemmän. Koska kaikki joiden elämänvaihe on tietynlainen, voi ottaa apua esimerkiksi Kelasta, koska kaikki samankaltaisessa mutta vain taloudellisesti mitattavassa asemassa olevat ihmiset ovat oikeutettuja niihin. Sen Susanna Kosken kanssa väitelleen työttömän mielipiteistä on sanottava, että esimerkiksi lapsen hankkimista olisi tullut harkita paljon vakavammin. Toisaalta, jos isä olisi varakkaampi, ja jos lapsi selkeästi tulisi toimeen paremmin siellä, samalla kun äiti saisi syötyä kunnolla, eikö olisi järkevintä antaa lapsen huoltajuus kokonaan isälle, tietysti silloinkin lasta voisi nähdä tietyn verran. Mutta nämä ihmiset, jotka tuhoavat omalla rahattomuudellaan myös seuraavan sukupolven tulevaisuudenkuvat, voisivat miettiä, onko köyhyyttä tarpeen siirtää eteenpäin seuraaville sukupolville. Se oli kuitenkin sympaattista, että tuo akateemisesti koulutettu nainen oli saanut hankittua lapselleen sellon musiikkiharrastusta varten. Kaikessa on loppujen lopuksi jotain hyvää. Mielestäni tässä (uutta) rahaa korostavassa yhteiskunnassa jotkut ihmiset voivat olla onnellisia pienemmän rahan kanssa. Ja tämähän monesti tukee etenkin silpputyöskentelyä, vapaaehtoistyötä ja esimerkiksi freelancerointia. Joku köyhä taiteilija korosti joskus sitä, että yksi merkittävä tulonlähde luovalla työllä elävälle on todellakin Kela. Sanoissa voidaan havaita sekä objektiivisia että subjektiivisia aineksia, sillä esimerkiksi performatiivinen rooli ohjaa sitä, millaisia muunnoksia sanoissa ja asioissa voidaan nähdä. Performatiivinen rooli sisältää subjektiivisen merkityksen ja esimerkiksi satiirin ja ironian. Subjektiivista kokemusaineistoa verrataan yleisyyteen ja sitä kautta tieto ja kokemukset siitä alkavat muodostaa objektiivisia kokemuksen rakenneaineistoja. Subjektiivisuuden ja objektiivisuuden vertaaminen on siis ohjaamassa objektiivisuutta tulemaan yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Toisaalra mielestäni jokaisella ihmisellä on myös oikeus verrata objektiivista tosiasioiden arvokulttuuria ironiaan ja satriiin. Mielestäni ironia ja satiiri ovat olennaisimpi tapoja. Kommentaariaatti pyrkii pitämään ihmiset saman vaikutteellisen merkitysvallan alaisina. Siinä he toimivat ontokratian käsikassaroina, koska ontokratia haluaa etenkin hallita sitä viettiä, joka johtaa ihmisen kyseenalaistamaan asioita esimerkiksi vaikka yhteiskunnassa ja politiikassa. Ironia ja satiiri näyttävät asiat sillä tavalla, että niistä voidaan löytää useita merkityksiä ja jotkut voidaan varmasti nähdä yksioikoisina, kopeina ja pienistä asioista emootioita saavina ihmisinä. Katson Britanniassa usein BBC Parliamentia, joka on edellisillä matkoilla ollut tärkein televisiokanava. Brittiläisillä poliitikoilla tärkeänä pidetään kykyä ironiaan, itseironiaan ja sarkasmiin. Mielestänni on paljon tärkeämpiä asioita kuin mitä on raha. Olen onnellinen ja ylpeä siitä, etten ole matalaluonteinen ihminen, jotka eivät anna toisille ihmisille tilaa päästä käsiksi omasta minuudestaan ja omista preferensseistään.