Avoimuus voittaa lopulta

Olen aina kamppaillut avoimuuden puolesta vaikenemista, porvarilliseen kuosiin mukautumista ja häpäisemistä vastaan. Joskus koetut asiat ovat noloja, mutta niistä puhumisen lopettaminen johtaisi jokaista ihmistä epäautenttisuuden suuntaan. Tietysti epäautenttisia ja häpäisemiseen mukautuvia suurin osa ihmisistä on. Etenkin äitini periaate on, että jokaista joukkoon mukautumisessa tullutta virhettä tulee hävetä ja siitä on oltava aina mahdollisimman vaiti. Tämähän tietysti kertoo siitä, miten haluttomia suurin osa ihmisistä on rakentamaan omaa minuuttaan, voi tietysti olla, että sitä ei useimmissa tapauksissa tarvitakaan, kun halutaan olla ja pitää olla toistensa kopioita, joiden on jaettava samat nahan alta tulevat periaatteet ja asioihin suuntautumisen. Minusta ei tule koskaan pinnan kautta arvioitavaa porvarillista toimisto-/palaverirottaa, joten minulle tuohon tyypillisimpään suhtautumiseen mukautuminen ei olisikaan toivottavaa. Mielestäni ihmisten tulisi pohtia sitä itsessään, miten asioihin suhtaudutaan ja mistä suhtautuminen johtuu. Useimmat eivät tee mitään tähän viittaavaakaan. Siinä mielessä muistutan varmaan taiteilijaa, koska minulla ei ole tarvetta suojata omaa selustaani silloin kun olen myös kaikkein heikoimmillani. Tietysti matalasta taustasta tulevat pikkuporvarit ovat oma lukunsa, minä en liiemmin kaupankassoja lukuunottamatta ole tekemisissä näiden ihmisten kanssa. Tietysti automatisoidut kassat olisivat tarpeen myös esimerkiksi valtakunnallisessa alkoholiliikkeessäkin. Sic! Taiteilijat ovat aina olleet kiinnostuneita sellaisesta mikä jää tavallisen arkijärjen ulkopuolelle. Olen saanut tähän viittaavat geenit varmasti suuremmalta osin äitini puolelta, vaikka voi sanoa, etten ole niitä äidiltäni perinyt, vain hänen kauttaan. Äitini ensimmäinen periaate oli jo minun lapsuudessani: ”ei saa erottua joukosta!”. Jota pyrkimystä vastaan minä olen etenkin aikuisiälläni toiminut vastaan. Kuitenkaan kuten joku pikkuihminen voisi kuvitella: minulla ei ole koskaan ollut tarvetta tietoisesti erottua toisista ihmisistä. Minä olen vain ollut sellainen kuin olen, jo nuorelta iältä alkaen. Kuitenkin olen huomannut myös sen, että äitini suvun puolella ei olla eettisesti yhtä puhdasoppisia kuin isäni suvun puolella. Isäni ja hänen äitinsä tärkeimmät normatiiviset periaatteet ovat: rahaa ei saa pyytää, taksilla ei saa ajaa ja kaupassa on ostettava halutun sijaan sitä mikä on halvinta. Äitini vanhemmat eivät koskaan työntäneet nenäänsä niin syvälle minun asioihini kuin miten isäni äiti tekee. Hän kokee tärkeäksi sen, että hän saa olla tunkemassa normatiivisuuttaan ”oman porukkansa” asioihin. Äitini suvun puolella annetaan paljon enemmän tilaa, vaikkakin aggressiivisuus ja pullistelu, jotka joku sotkee virheellisesti aateluuteen, ovat joskus tietyissä suvun jäsenissä havaittavia piirteitä. Nöyryys, avoimuus, suoruus ja inhimillisyys ovat aina kuuluneet omiin toiminnan periaatteisiini. Provosoituminen ja suuttuminen ovat mielestäni aina jokseenkin alhaisesta luonteesta kertovia piirteitä. Kun voidaan katsoa, että lähes kaikki ihmiset muistuttavat asenteiltaan hyvin paljon toisiaan, ei ole tarvetta mätkäistä turpaan yhtä tällaista ihmistä, vaan olennaisempaa on johtaa ajatustyöskentelyllä suuntia siihen, miten ihmiset voisivat etenkin oppimisen takia muuttua ja olla ohjaamassa tätä kehityssuuntaa toiseen suuntaan päin. Nämä suhtautumiset eivät muutu sillä, että yhden tällaisen pikkuihmisen leuka murtuu, vaan pikemminkin ne muuttuvat sillä, että ollaan avoimia tietoa ja kokemuksia kohtaan ja käsitellään niitä ymmärryksen kehässä, joka koko ajan on johtamassa ainakin siihen pystyviä ihmisiä parempaan suuntaan. Jotenkin meihin ihmisiin on lyöty eläinmaailmassa hyvin tyypillinen piirre, että koko ajan on näytettävä vahvalta, etteivät muut ihmiset ala asennoitumaan tai saamaan käsitystä tällaisesta ihmisestä erilaisella tavalla. Minulla ei ole jonkinlaista rajoittunutta käsitystä provinsiaalisen minuuden puolustamisesta ja sen valvomisesta. Minun spektrini on koko humaniteetti ja se, mitä elämässä voi tapahtua. Kaikkeen on suhtauduttava avoimesti ja kaikkea on voitava käsitellä niiden oikeilla ja osoittavilla termeillään. Sen takia kai minut on tehty kirjailijaksi ja taiteilijaksi.