Äiti

Äitini on aina ollut minulle läheisempi vanhemmistani, vaikka voidaan sanoa mammanpoikuuteen johtaneet myös isääni liittyvät asiat ja kysymykset. Hän on aina halunnut ja osannut auttaa minua erilaisissa tilanteissa, joskin joskus valikoivalla tavalla. Ja vaikka olen joskus moittinut häntä tunteettomuudesta ja kylmyydestä, johtuu tämä suurella osalla geeneistä, jotka minulla itsellänikin on. Muistan miten äitini luki minulle kirjoja pienenä lapsena ja miten hän ison pääni vuoksi asetteli minulle toisen tyynyn pään alle ollessani lapsi. Hän oli aina tukemassa opillista sivistymistäni vaikka itse ei kuitenkaan omaa yliopistokoulutusta. Ei ole vähiten totta sekin asia, että hän on useasti viellä aikuisiällä maksanut kirjahankintojani. Lisäksi hän on ollut pääasiassa ensisijainen tukijani kun olen matkustellut ulkomailla ja asunut myös useassa paikassa ulkomailla. Hän on antelias ja tiettyjä muodollsia periaatteita kunnioittava ihminen, joka on miltei joskus joutunut kieltämään itsensä edistäessään minun hyvääni. Kun isäni ei ole koskaan halunnut antaa minulle minkäänlaisia periaatteita ja ohjeita elämääni, on äidin tasapainottava rooli hyvien tapojen ja traditioiden arvostamisessa antanut minulle paljon hyvää elämääni. Isäni ei ole koskaan antanut ohjeita käyttäytymiseen vaan on aina kiinnittänyt huomionsa siihen, että lasten on täytynyt tehdä niin kuin hän on sanonut, mutta perusteita tälle käyttäytymiselle ei ole annettu, eikä etenkään moraalista esimerkkiä isäni ei ole koskaan minulle antanut. Minulla on nykyisin laaja kirjasto, ja ilman äitiäni se ei olisi koskaan rakentunut. Isälläni ei ole koskaan ollut minkäänlaisia odotuksia itseni suhteen, vaikka olen joskus huomannut äidissäni miltei ylpeyttä siitä, että ainakin yksi perheenjäsen on opiskellut filosofiaa yliopistossa ja kirjoitellut paljon sellaistakin, jossa en suinkaan ole keskittynyt vanhempieni arvosteluun. Äitini on etäisyydestään huolimatta huolellinen, tarkka ja valikoivasti empaattinen ihminen. Olen kuitenkin pannut merkille sen, että äitini saattaa arvostaa muita sukulaisiaan enemmän kuin esimerkiksi itseäni. Se voi olla väärä havainto, koska kyllä hän on joissain tilanteissa jopa puolustanut minua banaalilta pahalta. Äitini on keskustalaisoikeistolaisesti ajatteleva nainen, joka on esimerkiksi isäni äidin kauhuksi eronnut kirkosta, ja olen joskus huomannut hänessä inhoa esimerkiksi isäni äidin sentimentaalista ja uskonnollista hyrskintää vastaan. Äitini kautta olen saanut monikansallisen taustani ja innon esimerkiksi kielten oppimista kohtaan. Hän on itsekin lukenut lukiossa pitkän saksan ja pitkän ranskan, ja vaikka hän ei ole lapsuudessaan ja nuoruudessaan paljoa matkaillut, on hänessä aina ollut samoja kosmopoliittisia piirteitä kuin hänen omassa isässään, ukissa. Hän on ollut teini-iässä kirjeenvaihdossa kielitaidon kehittämisen osalla saksalaisten ja ranskalaisten kirjeenvaihtokaverien kanssa, joiden kanssa hän on ilmeisesti joskus tavannutkin. Äitini isältä olen saanut kiinnostuksen historian tutkimukseen ja historian huomioonottamiseen elämässä ja sivistyksessä. Schopenhauer on kirjoittanut, että lahjakas mies saa älykkyytensä äidin puolelta ja luonteensa isän puolelta, ja voin sanoa itseni kohdalla käyneen varmasti tuolla tavalla. Äitini järkevä ja liian suurista pintapuolisista intohimoista pois suuntautuva persoona on varmasti siirtynyt itsellenikin jollain tavoin. Ja vaikka joku on saattanut nyrpistää nenäänsä sille, kun olen joskus äitiänikin arvostellut, on sanottava esimerkiksi Kari Uusikylän tutkimuksen tavalla, että taiteellisilla ihmisillä on usein enemmän ristiriitoja vanhempiensa kanssa, johtuu se varmasti siitä, että esikuvien hakemisessa olen varmaan joskus ollut aika ehdoton. Olen siis alkanut sen myötä, kun etenkin isäni on yrittänyt aina arvostella ja ”kouluttaa” minua, katsomaan myös vanhempien toiminnan epäjohdonmukaisuutta ja joskus isässäni ilmenevää haluttomuutta kantaa minkäänlaista moraalista ja kasvatuksellista vastuuta. Varmasti monet pitävät minua epäsosiaalisena ihmisenä, joka on varmaan joiltain asian puolilta tottakin, mutta minulla on suuri halu olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joissa on älyllistä ja henkistä voimaa. Olen aina äitini suvun piirissä etsinyt mentoriutta, johon rooliin esimerkiksi enoni Markku on monesti sopinut, Äitini on tarvittaessa hyvin empaattinen ja eläinrakas. Hän on esimerkiksi aina ollut tärkeä ”mamma” molemmille kissoilleni ja hän on kertonut olevansa kissaihminen ehdottomasti ja kertoo katsovansa usein kissavideoita netistä. Isäni edustaa vanhempieni piirissä uutta rahaa ja uutta suomenkielistä suomalaista kulttuuria, jossa tämä porukka on noussut talonpoikien piiristä jonkinlaiseen porvarillisuuteen, onhan esimerkiksi setäni diplomi-insinööri ja Metsä-Tissuen tehtaan johtaja Mäntässä. Isäni on ollut huoltopäällikkö. Äitini taas edustaa varsin vanhaa aristokratiaa ja vanhaa rahaa, jossa piirissä on käytetty suomenkielen lisäksi ruotsia, ranskaa, saksaa ja venäjää. Etenkin äitini suvun naislinjaisten sukujen, sukulaisten ja historian ja tarinoiden yhteenkerääminen on myös yksi tulevaisuuden toiveistani. Toisin sanoen isäni suvun piirissä ei historiaa arvosteta, koska sitä ei ole, mutta äidin puolella etenkin isoisäni Leo on aina kunnioittanut Mannerheimia ja myöhemmin Kekkosta, josta tulee esiin se aristokratian piirre, että ylintä valtaa on jossain mielessä palveltava, ja tuohon rooliin sopivat hyvin marsalkka ja Suomen pitkäaikaisin presidentti. Aatelin on aina kuulunut palvella korkeampaa vallankäyttöä, minkä myötä he ovat pystyneet jatkamaan omaa arvoaan. Äitini on sydämellinen, vaatimaton, lujaluonteinen ja antelias henkilö. Hänessä on myös näkyvänä ylpeys omasta taustastaan, joka joskus on voinut vaikuttaa kovuudelta. On esimerkiksi sanottava äitini isoisästä Frans Edvardista, että esimerkiksi yksi äitini serkku oli nähnyt hänen nauravan tai edes leveästi hymyilleen vain yhden kerran sillä ajalla, kun hän isoisästään muistaa. On sanottava, että ilman äitini suvun tasapainotusta ja lujaa tunnetta yhdessäolosta sukulaisten kanssa, en olisi sellainen ihminen kuin nyt olen, voisin olla esimerkiksi jonkinlainen putkimies tai käytännöllisten töiden tekijä. Älykkyyden ja asiat, joita olen aina arvostanut ovat tulleet äitini suvusta ja sukutaustasta.

Liittyminen

Millainen ihminen olen ja millaisia tuntorekistereitä minulla on

Olen mielestäni samanaikaisesti varsin herkkä ja toisaalta samalla varsin impulsiivinen. Kun olen vertaillut toimintaani suhteessa vanhempiini, niin olen pystynyt hyödyntämään molempien parhaita puolia oman persoonallisuuteni määrittelyssä. Isäni impulsiivisuus ja äitini järkevä älylllinen asennoituminen on tehnyt minusta sen mitä olen tänä päivänä. Minä en ole koskaan ollut kovin aktiivisesti suuntautunut suhteessa naisiin. Olen kuitenkin aina kunnioittanut naisia, koska vertaan heitä etenkin äitini äitiin, joka oli todellinen voimanpesä ja varustettu miehisillä aivoilla ja järjenkäytöllä. Äitini äiti oli mielestäni myös todella merkittävä sosiaalisen ja henkisen elämän johtaja, vaikka hän oli naiseksikin varsin pienikokoinen. Hänessä oli sisua ja sielukkuutta. Olen aina halunnut tehdä kirjoittamisesta pääasiallisen toimeni. Olen kirjoittanut kaikenlaista, vaikka on sanottava, että asiaproosa sujuu minulta helpommin kuin kaunokirjallisuus, vaikka olen mielestäni kehittynyt ajan myötä paljon myös runojen kirjoittajana. Olen etenkin tekstin tekijä, ja minulla on pyrkimys luoda kokonaisvaltaista teoriaa eteenpäin jokaisen tekstin kirjoittajana. Mielestäni kirjoittajankin tulee olla universaalinen eikä provinsiaalinen, ja sen takia varmaan olen ollut nykyiskirjallisuutta enemmän kiinnostunut maailmankirjallisuuden klassikoista, koska on varmaan niin, että jos on nykyaikaisen kioskirjallisuuden tukija, alenee siinä kirjallisuuden taso siinäkin mielessä, että kustantamot hyväksyvät julkaisulistoilleen aiempaa vähemmän hyviä teoksia. Ja tästä voidaan lisäksi johtaa sellaiseen konkluusioon, joka tukee kirjailijoiden toistaan muistuttavuutta, ja tässä mielessä syntyy kirjailijaestablisaatio, jossa kehutaan vuorotellen toisia ja rapsutetaan toisten selkiä ja samalla harrastetaan kokoontumista samanpiiriyisyyteen, jossa käydään syömässä freesin oloisissa ruokapaikoissa ja kurlataan yhdessä samppanjaa oman paremmuudnn luoman illuusion hengessä. Kirjojen lukijat määrittelevät kirjojen markkinat ja sen millaisia kirjoja ihmiset ostavat. Tämä antaa turhille kynäilijöille mahdollisuuden tuoda heikkotasoista kirjallisuutta sen ansaitsemattomalle paikalleen. Dostojevski on todellakin kaukana Tuomas Kyröstä tai Miki Liukkonen-vainaasta. On siis selvää, että kulttuuriestablismentti on ontokratian osa, jossa joitakin ihmisiä, kirjoja tai teorioita nostetaan jalustalle, minkä jälkeen tällaiset jalustalle nostetut voivat suhtautua alentuvasti ihmisiin, jotka eivät useimmiten halua olla osa ontokratiaa. Ontokratia on etenkin naisellisen vallan ilmentävää kuvausta. Ontokratiassa sen jäsenet pääsevät helpommalla kuin muut, koska tämän johtohenkilöstön ominaisuudet ovat sellaisia, jotka herättävät kehittymättömän rahvaan arvostuksen ja ihailun, johon sekoittuu aimo annos pelkoa. Eli voidaan sanoa, että ontokratia alkaa monessa mielessä siitä, että ihmiset eivät sen sisällä ole samanarvoisia, koska toiset antavat oman vapautensa ja oikeutensa pois. On sanottava sellainenkin juttu vuosien varrelta, että kun olin paikallisella terveysasemalla ottamassa kuukausittaista injektiotani, oli huoneessa hoitsu, joka sanoi sanan ”jäykistyy” ja samalla huoneeseen tuli toinen hoitaja, joka poikkesi varmaan joidenkin mielestä ulkonäöltään, joka varmasti halusi asettua vertailusuhteeseen vaatimattomamman näköisen hoitajan kanssa. Ontokratia on etenkin vallan tunnetta asioiden vertailun, suhteellisuuden, reaktiivisuuden ja negaation asettamisen kautta. Siinä taistellaan etenkin provinsiaalisesti ja mikrotasollisesti toisenlaisia kulttuurisia ilmentymiä vastaan. Ontokratia ja sen vaikutteellisuudella ohjailema kommentaariaatti perustuvat etenkin mikrotason pakottamiseen, jossa annetaan suurempi merkitys ttuviaalisuuksille kuin uudessa syvällisyydessä esiin tulevalla kriittisellä ajattelulla, jota voidaan kutsua ontofysiikaksi. Ontofysiikka tarkastelee olemista sen kautta, kun ontokratia eli olemisen valta on poistettu yhteiskunnassa ja se tarkoittaa etenkin vapauden ja riippumattomuuden korostamista. Vapaus ja riippumattomuus ovat tärkeimmät elämää ohjaavat periaatteet ja filosofian ja ontofysiikan on tarkasteltava tapoja, joilla näitä periaatteita voidaan edistää ja vahvistaa. Vapaus ja riippumattomuus tarkoittavat etenkin autonomiaa ja itsenäistä järjenkäyttöä ja rationalisointi. Kuitenkin kaikkien ihmisten samanlaisen vapauden takia on ajateltava myös niitä asioita, joita ei voida hyväksyä sen perusteella, että joku voisi tällaisen asian tehdä. Siinä tulee mukaan etiikka ja etenkin yksilöetiikka, jota voidaan edistää sillä, että mietitään vapauden olevan sekä positiivista ja negatiivista, eli se suinkaan tarkoita vain vapautta johonkin, vaan se voi tarkoittaa myös vapautta jostakin. Tästähän jo Isaiah Berlin on kirjoittanut. Vapautta tulee suojella eettisesti määriteltävän hyvän elämän periaatteen kannalta, vaikka on tietysti sanottava, että ihmiset saavat itse määritellä sen, millaisiin päämääriin he käyttävät yhteiskunnassa ja maailmassa omia kykyjään. Mielestäni sellaiseen toimintaan ei saa suoranaisella tavalla puuttua, jos joku ihminen on ajatellut pyrkiä etenkin rahan ansaitsemiseen. Siinä mielessä arvoja, jotka ohjaavat jonkinlaiseen toimintaan tulee sietää, mutta tietyssä pisteessä siihen on sisällyttävä jonkinlainen yhteiskunnallinen inkrementti. Olen mielestäni herkkä ja haavoittuvainen ihminen, johon ihmisten puheet lyövät lovia. En edelleenkään ottaa vastaan sellaista palautetta, jossa minua kehuttaisiin, koska olen tottunut siihen minuun suunnattuun asenteeseen, jonka mukaan minusta ei ole mihinkään hommaan. Olen monessa mielessä lahjakas ihminen ja tunteeni ovat tavallisesti syviä ja rajuja. Nimenomaan ontokratian elintasonaiset, joista suurin osa on täysin vallattomia, toimivat tunne- ja järkijärjestelmänsä ohjaamina, jossa he etenkin eivät voi kokea syvällisiä tunteita, vaan heidän kyynelehtimisensä on vain pintapuolista ja tarkoituksetonta – he yrittävät sen keinoin osoittaa välittävänsä toisista, mutta etenkin miehisen päätöksenteon tultua paikalle nämä hyrskijät kieltävät tunteensa ja mukautuvat massaan. Merkittäviä tunteita ovat voimakkaat arvotunteet joidenkin periaatteiden puolesta, jotka pysyvät ja mahdollisesti vielä kehittyvät sellaiseksi, että niistä syntyy yhteiskunnallinen initioiminen. Vallaton nainen ei tosi asiassa välitä muista ihmisistä, joita ei tunne ja hänen teeskentelynsä tulee vain heikomman sukupuolen aistimisesta. Nainen itkee ja kokee että jonkun pitäisi olla jotenkin, muuttuu asenne miesten tullessa paikalle, ja loppujen lopuksi jonkun kieron perversion takia naiset haluavatkin miesten olla kovia ja taistella toistensa kanssa oman vahvuutensa todistelemiseksi. Naisten itku ja sureminen ei tule syvistä ja arvokkaista arvotunteista, vaan se toimii syvällisesti etenkin provinsiaalisella mikrotasolla, jonka vallaton nainen unohtaa täysin, koska he eivät edes usko, että heidän tuntemisellaan voisi olla vaikutusta. Miehen kokemat syvälliset arvotunteet voivat joskus johtaa johonkin suurempaa, mutta akkojen vinkuminen on täysin ilman syytä saati sitten päämäärää. Pidän itseäni sellaisena, että minulla on todellakin voimakkaat tunteet, mutta kuitenkin osaan pitää yllä miehekkyyttä siinä, etten itkeskele pikkuasioista tai toisten kertomista jutuista. Joku voi väittää pitävänsä minua epäsosiaalisena, mutta minun on sanottava tämän olevan valheellinen väite. Kuitenkin sosiaalisuudessa pitää minun mielestäni olla mielekkyyttä, eivätkä kaikki ihmiset jaksa kuunnella matalammalla tasolla olevien ihmisten avautumista ja kakeltelua. Siinä mielessä, jos on jo kotootaan saanut kuvan siitä, että kaikki muut ihmiset ovat tyhmiä, voi se joskus johtaa myös kaikkien muiden ihmisten väheksyntään. Minä en ole koskaan päässyt tekemisiin samanikäisten huippuälykkäiden ihmisten kanssa, koska minut on eristetty heistä. Vaikkei luottaisikaan psykoanalyysiin suuremmin, on kuitenkin sanottava, että hyljeksivä isä ja hyljeksivä äiti eivät voi olla kovin helpolla vaikuttamatta ihmisyksilön elämään ja sen etenemiseen. Pidän suuresti eläimistä, ja ne ovat minulle joskus jopa tärkeämpiä kuin varsinaiset ihmissuhteet. Minä olen ihmisten yhteydessä aina arvostanut enemmän syvällisyyttä ja uniikkeja ihmisiä kuin että olisin aina hakenut mahdollisimman paljon pintapuolisia ihmissuhteita. Olen henkiesti aggressiivinen ihminen, joka ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin joku häntäheikkinussija tai että haluaisin tapella ihmisten kanssa. Olen varmasti hyvin ristiriitainen ihminen, jossa on paljon erilaisia tasoja. Olen esimerkiksi suora ja rehellinen ihminen, mutta minulla on kuitenkin kyky huumorisesti käyttää ironiaa, itseironiaa ja satiiria. Siinä muistutan käytännöllisen filosofian professoria, että mielestäni koulun eri asteilla tulisi opettaa etiikan teoriaa tai moraalifilosofiaa. Hyvin toimiminen ja toisten ihmisten huomioonottaminen ovat tärkeitä asioita elämässä. Ja sen pitäisi perustua syvällisiin arvotunteisiin, jotka saavat vakavankin miehen liikuttumaan jossain tilanteessa. On mainittava esimerkiksi elokuva Hachi – kertomus uskollisuudesta on sellainen elokuva, jonka läpi kyynelehdin koko elokuvan ajan. On myös niin, että sen syvällisesti emotionaalisen tarinan takia en mielellään sitä koskaan katso useita kertoja, koska se myötätuntoinen sureminen on liian emotionaalisesti suurta jatkuvaan todistamiseen. Olen varmasti kielellisesti lahjakas ja osaan aika hyvin omaksua vieraita kieliä. Uudissanoja muodostan aivan vahingossa, ja olen käyttänyt niitä varmasti satoja kertoja etenkin kirjoituksissani. Minä pidän kielestä ja sillä leikittelystä. Voin varmasti sanoa olevani kielellisesti lahjakkaampi kuin suurin osa muista ihmisistä. Sen takia minun täytyy kieltä myös käyttää. Minulla on vaikka kuinka paljon kaikenlaisia hankkeita ja selvitettäviä asioita: Siinä mielessä osaan hahmottaa tavoitteitani ja edistämään niiden toteutumista. Olen varmaan siinä mielessä herkkä, että en ota aivan helpolla uusia ihmisiä elämääni. Niiden pitää olla sellaisia, joissa voi nähdä mentoriutta ja arvostettavia ominaisuuksia. Olen varmaan isäni minuun pitämän etäisyyden takia aina hakenut johdatusta itseäni vanhemmilta korkeasti koulutetuilta miehiltä, vaikka tähän ei minkäänlaista ihastusta liity. Jotkut miehet kokevat oudoksi sen, jos joku hakee heiltä periaatteita ilman että olisi sukulaissuhdetta, ja tässä voin nähdä etenkin tällaisten ihmisten läheisten naisten olevan merkittävässä roolissa. Miehillä olisi varmasti monesti kykyä olla isähahmo isättömälle miehelle, mutta näiden vaimot ovat arvostelemassa asiaa ja tällaista ihmistä. Siinä näkyy se miten provinsiaalisia ja veljeyttä vastustavia asenteita useimmilla naisista on. He hakevat sitä, että omia lapsia voidaan pitää menestyneinä ja muita parempina, eikä ole tarvetta kokea henkistä yhteyttä mieheen, joka ei ole oman perheen jäsen. Tässä mielessä on varmaa, että miehet kokoontuvat parhaillaan yhteen veljeyden periaatteiden osalla, kun taas naiset ovat valmiita arvostelemaan miehen kavereita, ja kaverin jollain ominaisuudella voidaan päteä omalle eukolleen. Nimenomaan naiset monesti särkevät miesten yhteisöt ja ohjaavat heidät taisteluun toisiaan vastaan. Jos en olisi näin maallistunut ihminen, olisin varmaan jo aikaa sitten mennyt luostariin. Veljeys on etenkin tasa-arvoisuutta, joka yhteiskunnista toteutuu varmaan kansallisella tasolla selkeimmin Saksassa, ja pidänkin Saksaa ehkä eniten demokraattisena maana maailmassa. Saksalaiset ovat asiallisia ja kunnioittavat naisia, jonka syystä esimerkiksi toisessa maailmansodassa saksalaiset eivät raiskanneet läheskään samalla tavalla venäläisiä naisia kuin mitä ryssät tekivät etenkin sodan loppuvaiheessa Saksan maaperällä. Ostin Sixten Korkmanin kirjan Talous ja humanismi, varsin hieno teos! Jos ajatellaan varttuneemman ja nuoremman miehen ystävyyttä, niin on selvää, että naiset eivät korosta tällaisia ihmissuhteita, koska heidän on päästävä sen takia, koska he säätelevät parinvalintaa, korostamaan etenkin omasta verestään olevia lapsia eloonjäännin kamppailun takia. Tässä nähdään se, miten henkisesti kehittynyt mies voi jakaa näkemyksiään myös nuoremman miehen kanssa, kun naiset ovat jatkuvasti arvostelemasssa sen takia, koska he eivät voi ymmärtää kahden miehen kokoontumista kehittyneen keskustelun tasolle. Tämän takia natsisaksassakin naiset olivat innokkaampia kansallissosialisteja miehiin verrattuna. Tämä omien jälkeläisten puolustaminen, joka ei ole koskaan tullut minun osalleni, on tullut esimerkiksi sellaisella tavalla esiin, että eräs perhetuttava on sanonut hänen mm. siivoojana työskennellyt tyttärensä on minua parempi ihminen. Dream on! Olen monesti jopa sosiaalinen silloin, kun saan valmistella tilanteet rauhassa valmiiksi. Minua ei tosiaankaan ole koskaan puolustettu omien vanhempieni toimesta, ja toisin kuin tämä setä luulee, se ei liity millään tavalla jälkeläiseen vaan täysin vanhempiin ja siihen millaisia he ovat. Luulen, että olen saattanut tähän mennessä tehdä jonkin hyvänkin teon, mutta kuitenkin mitään ei ole huomioitu vaan kaikki kielteinen on ollut jatkuvasti esillä. Filosofia on kiinnostanut minua aina, ja olen mielestäni nykyään varsin kehittynyt vapaassa ajattelussa. Olihan minulla ensimmäinen filosofinen käsikirjoitus valmiina jo 16-17-vuoden iässä. Kuitenkin plagioin ensimmäisen kurssin lopputyön. Tårkeintä on maailman hahmottaminen omilla käsitteillä. Siitä on sanottava, että kun teini-ikäisenä minua pyydettiin puhumaan Pohjois-Savon maakuntavaltuustoon ja kun kirjoitin puhetta sinne, kysyin Snellmanin koottujen teosten kokoojalta Raimo Savolaiselta, miten juttua pitäisi miettiä, niin tämä sanoi että kopioi vaan hänen omia sanomisiaan. Haista paska, minä ajattelin. Tulen ns. dysfunktionaalisesta perheestä, joten jos minussa on jotain puutteita, niin on sanottava, että minussa mahdollisesti olevat puitteet eivät ainakaan vähiten ole tullut lapsuudenkodista ja molemmista vanhemmistani. Vallankäyttö ja sosiaalinen dominanssi ovat asioita, joita pitäisi käsitellä kriittisesti ontofysiikan teorian sisällä. Ontofysiikka perustuu ontokratiaa vastaan käytävään taisteluun. Ontokratia edustaa todellakin pinnallisia mikrotason tapahtumia, joiden kautta he yrittävät käydä käsiksi periaatteisiin, samalla kun vapaat ja riippumattomat ihmiset haluavat tuoda periaatteet todellisuuteen. On sanottava esimerkiksi politiikasta ja arvoista että ontokratian korostama pöheikkö vastakkaisia ja ristiriitaisia periaatteita korostaa annettuja arvoja ja muiden päättämiä arvoja, samalla kun objektiiviset ihmiset haluavat tunnistaa arvot uudestaan ja tuoda ne totuuteen objektiivisina.

Tieto ja miten eroan vanhemmistani

Minä olen aina suhtautunut varsin avoimesti ja uteliaasti tietoon, mikä ominaisuus on tietysti vain kehittynyt ja kasvanut kasvuni myötä. Olin aiemmin kiinnostunut lievälle autismille tyypillisesti vain tietyistä kirjoista, mutta niiden lukeminen on tuottanut minulle avoimuuden tiedon suhteen, jonka myötä kaikki uudet kirjat vaikuttavat mielenkiintoisilta ja haluan sen takia päästä aina sellaisiin maailmoihin, joita uudet kirjat tarjoavat havaittaviksi. Esimerkiksi Arthur Schopenhauer korosti elämän tahdon sammuttamista, jonka myötä ihminen pystyy suuntautumaan tietoon itsearvoisesti, ts. elämän tahdon mukainen eläminen palvelee pelkästään provinsiaalisia päämääriä, joka ei suhtaudu tietoon itsearvoisesti, vaan se aina palvelee jonkinlaista provinsiaalisempaa päämäärää. Itselleni ei esimerkiksi tunnu mahdottomalta se, etteivätkö esimerkiksi poliittiset mielipiteeni voisi muuttua uuden tiedon myötä. Tietysti se on olennaista, että osaa tiedonkin suhteessa tunnistamaan merkityksellisemmän, mutta idea tässä on se, että kaikkea saatavilla olevaa tietoa on tutkittava saman arvon antaen. Esimerkiksi politiikan piirissä toimivat ihmiset monesti suhtautuvat poliittisten päämäärien ajamiseen annetulla ennakkoasenteella, joka loppujen lopuksi aiheuttaa sen, ettei kukaan näistä poliitikoista voi olla puolueeton suhteessa tietoon, josta parhaimmassa tapauksessa syntyy arvoja. Arvojen havainnoiminen on mielestäni varsin paralleelinen tiedon kanssa, mutta tieto on tässä mielessä itseisarvoisempaa, koska loppujen lopuksi ideologiat poikkeavat siitä, millä tavalla ja millaisin periaattein niitä ohjataan toimintaan esimerkiksi kansallisessa parlamentissa. Ne jotka eivät voi nähdä tietoa itseisarvoisena, ovat enemmän provinsiaalisempia ihmisiä, joista ei tietoon suhtautumisen takia voi tulla filosofeja tai taiteilijoita. Jatkuva uteliaisuus elämää kohtaan on esimerkiksi itselleni sellainen tekijä, joka pitää minut kiinni elämässä. Uteliaisuus ei parhaimmassa tapauksessa lakkaa edes tilanteessa, jossa yksilö on kohdannut paljon ikävän luonteisia asioita elämässä. Olen monesti sanonut, että minut pitää elämässä uteliaisuus elämää kohtaan. Minulla on nykyään varsin laaja kirjasto, jonka olen rakentanut omien mielenkiinnon kohteideni perusteella. Kuitenkin kuten alussa kerroin, syntyy kirjallisuuden lukemisesta jatkuvasti jatkumoa toisten kirjojen lukemiselle, joita kirjoja ei ensin myöntäisi omien mielenkiinnonkohteiden mukaisiksi. Kirjailija tai filosofi ei voi olla provinsiaalinen, koska silloin esimerkiksi ihmisyksilön käsitettä ei muotoilla universaalisten periaatteiden kautta. Humanismille tulee olla tyypillistä yhtenäinen yksilön käsite. Isäni vierastaa kirjoja, koska hän on provinsiaalinen ihminen. Ja kun hän on työssään ollut ylemmilleen kateellinen keskitason päällikkö, voi olla että hän vierastaa kirjoja sen takia, koska häntä ylemmällä hierarkian asteella olevat ihmiset niitä tapaavat lukea. Olen joskus yrittänyt äitini kanssa ns. kirjakerhoa, jossa luettaisiin vuorotellen toisille lainattuja kirjoja, mutta monesti on käynyt niin, että hänelle lainatut kirjat ovat palautuneet minulle ainakin osittain lukemattomina. Toisin sanoen, minullakin on vanhempiani vanhempia professoritason ihmisiä, joiden elämässä vielä vallitsee uteliaisuus tietoa, maailmaa ja ihmistä kohtaan. Äitinikin on joskus sanonut, ettei hän ”jaksa” lukea koko ajan kirjoja, mikä voi liittyä hänen varhaisempiin virikkeiden puutteisiin – kuitenkin hän on lukion käynyt ja on yo-merkonomi. Toisaalta isäni – lvi-teknikko – ei ole koskaan puhunut kanssani mistään älyllisestä tai yleisemmän luontoisista asioista. Varmaaan minut on kotona vammautettu sosiaalisesti, emotionaalisesti ja henkisesti, siitä ei kyllä pääse pois. Kuitenkin on sanottava, että opin lukemaan jo varsin varhaisella iällä ja ennen sitä äitini luki minulle paljon kirjallisuutta. Kuitenkin myöhemmin filosofin ja kirjailijan roolini kehityttyä, etenkin isälleni on varmasti tullut pelko sitä kohtaan, jos ihmiset kokevat minut suurempana ihmisenä kuin hänet itsensä. Äitini on vanhemmistani varmasti ottanut osaa enemmän opillisen sivistykseni kehittymiseen, eikä hän ole koskaan ollut syrjimässä sivistystäni sen takia, että se olisi jotenkin isäni huomioiden kiellettyä tai että se häntä jollain tavalla pelottaisi. Jos äitini olisi samanlainen ihminen kuin mitä isäni on, olisi katsottu varmaan paremmaksi, jos minusta olisi tullut joku putkimies. Varmaan monet näkevät minut nykyään mammanpoikana, mutta siinäkin on ollut tekemistä isäni kanssa. Meillä ei isäni kanssa ole koskaan ollut yhteisiä puheenaiheita, eikä hän ole koskaan ollut aloitteellinen tai innostuva jonkin älyllisen asian takia. Olen saanut myös hänestä käsityksen, jonka mukaan hän häätää kaikki itselleen vieraat ihmiset ja vieraiden päämäärien takia toimivat ihmiset omasta lähipiiristään. Niin, onhan se varmaan täysin oikeutettua, että hän on mm. tehnyt itseni perinnöttömäksi jo vuosikausia sitten. Isäni on aina ollut provinsiaalisten tarkoitusperien ja päämäärien ohjaama lahjaton maalaisjuntti. Minulla ei ole kummankaan puolen sukujen nykyään elävissä ihmisissä yhtä älyllisiä ihmisiä kuin mitä itse olen. Minua on aina ohjattu väärään suuntaan, koska muissakaan ihmisissä ei ole ollut sellaista ainesta, että he olisivat ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet. Esimerkiksi yksi äitini serkku on lisensiaatin tasoinen mies, ja hänestäkin jotkut sukulaiset ovat sanoneet, että hän on vetäytynyt pois jo aikoja sitten oman piirinsä matalammin koulutetuista ihmisistä. Niin se varmaan on: jos suvussa ei ole ihmisiä, joiden ymmärrys ei riitä oman henkisen horisontin ymmärtämiseen tai kunnioittamiseen, ei silloin ole muuta vaihtoehtoa kuin vetäytyä pois. Voidaan sanoa itsestäni, että nimenomaan tämä omien tarkoitusperieni ja henkisen olemuksen ymmärtämättä jääminen on tehnyt itsestäni niin epäsosiaalisen ihmisen, ainakin monet ihmisistä näkevät minut epäsosiaalisena. Yhdellä ystävälläni on isä, joka oli hänen lapsuusaikanaan muurari, joka aloitti samana vuonna kun tuo ystävä aloitti filologian opintonsa, itse filosofian opiskelun. Oma oppineisuuden hankkiminen ja sen ilmentäminen on aiheuttanut omassa perhepiirissäni vain syrjäytymistä, koska minkäänlaista kiinnostusta ja kannustusta omia periaatteideni mukaan toimimiseen ei ole koskaan ollut. Poikkeuksena on muutaman kerran ollut, kun äitni on kertonut jossain yhteydessä, että poikansa opiskelee filosofiaa, tai että joku kauempi sukulainen on joskus kysynyt omasta kirjoittamisestani. Jos ihmisen älyllinen ja henkinen olemus kasvaa suuresti verrattaessa muihin ihmisiin, on selvää, että siitä voi seurata epäsosiaalisuutta. On selvää, että opillisen sivistyksen hankkiminen tulee helpommaksi, jos siihen kiinnitetään sukulaisten ja perheenjäsenten toimesta huomiota. Olen myös huomannut että laajemman yleissivistyksen ylläpitäminen aiheuttaa joskus vähäpätöisyyttä niitä lähipiirin ihmisiä kohtaan, jotka eivät mistään sivistyksestä enemmän ymmärrä. Siinä mielessä on hauska juttu, että sukumme jäsen, josta olen kirjoittanut elämäkerran ja toimittanut sen kustantajille, Reinhold von Becker käytti ensimmäistä kertaa sivistyksen käsitettä nykyisessä merkityksessään suomen kielessä. Etenkin isäni on korostetun käytännöllinen ihminen, joka ei suuremmin nauti tai harrasta älyllistä tai teoreettista keskustelua oman itsensä takia.. Hän esimerkiksi toissa jouluna toi minulle kännykkäänsä, jossa oli juttu siitä, miten kirjoihin voi tulla hyönteisiä, ja yritti varmaan sillä tavalla aiheuttaa, että porukoilleni jättämät, pääasiassa vanhat ja historiallisesti arvokkaat teokset, pitäisi heittää menemään. Minulle tuli tuosta suuttumuksen tila, koska tuossa tilanteessa ilmeni se, että itse suhtaudun kirjoihin jokseenkin eri tavalla kuin isäni, joka ajattelee näköjään niiden olevan pelottavia esineitä, joiden lukemisella joku toinen voi hallita asiat itseään paremmin. Kommentti ”vanhoja ja haisevia kirjoja ei tarvitse nurkissa olla”, kertoo suoranaisesti asenteesta, joka voidaan löytää paralleellisena esimerkiksi natsien käsityksestä juutalaisten suhteen. Tällaista asennetta voidaan myös kuvata pikkuporvarillisuuden kautta, koska siinäkin katsotaan oma maailmankatsomus ja ihmiskuva sellaiseksi, että se tulee aina uutta tietoa ja avartamista vastaan, ts. esimerkiksi isäni on monesti toistanut sitä, ettei hän voi muuttua, ja tuollaisen asenteen omaksuminen ja ylläpitäminen on kyllä tosiaankin tyhmää ja kaiken älyllisen kehityksen vastaista. Mielestäni rajoittuneet ihmiset ovat sellaisia, jotka hokevat koko ajan etteivät he voi edes omien lastensa takia muuttua. Mielestäni olisi hienoa, jos esimerkiksi oma lapsi on edennyt korkeammalle opillisen sivistyksen omaksumisessa ja ylläpitämisessä, tulisi vanhempien kasvaa siinä mukana. Jos olen aina sanonut olevani porvarillisuuden ja etenkin pikkuporvarillisuuden vastainen, on se varmaan tullut suoranaisemmin omalta isältäni, joka sopii tuollaisen nimikkeen alle loistavalla tavalla. Hänen mielestään, koska en monen asian, kuten älykkyyden kautta, muistuta häntä etenkään mielenkiinonkohteideni kautta, ei minulla ole mitään merkitystä, hän ei voi sopeutua siihen, jos lapsestaan tulee erilainen kuin mitä hän itse on. Jotkut väittävät, että lehtolapsius voi tulla esiin vielä kolmannessa tai neljännessäkin polvessa, miksi on naurettavaa, että minua syyllistetään siitä, jos en ole samanlainen ja samoista asioista monomaanisesti kiinnostunut niin kuin isäni. Kuitenkin on kirjoitettava, että esimerkiksi Schopenhauerin ja Nietzschen mukaan lahjakas mies perii suuren osan luonteestaan isältään ja älykkyyden ja henkisen rakenteen äitinsä puolelta. Siinä mielessä jakaantuminen on mennyt hyvin, koska älyllisistä asioista on suvussani aina enemmän oltu kiinnostuneita äidin puolella, ja toisaalta voimakas temperamentti on isältäni tulleena kehittynyt ja hienostunut äidin puolelta tulleen älykkyyden seurauksena. Myös musikaalisuuteni on tullut suoraan äidin puolelta, koska esimerkiksi isäni mieleenjääneimpiin sitaatteihin kuuluu lausahdus: ”Minä oun kiinnostunu kaekesta muusta musiikista ku lassisesta”. Näitä sitaatteja pitäisi kerätä yhteen ja muodostaa kokonaiskuva saamistani ”virikkeistä”.