Yleistä eduskuntavaaleista

Jälleen lähenemme säännöttäisiä eduskuntavaaleja. Minä en ole vaaleissa ehdolla, koska Kokoomus ei minua listoilleen ottanut, ja kahden muun vaihtoehdon kohdalla koin ehdolle lähtemisen epätyydyttäväksi, koska en olisi heidän listoillaan todennäköisesti päässyt läpi. Olin tehnyt kuluarviointeja, ja olisin todellakin lähtenyt vakavahenkisesti mukaan, jos Kokoomus olisi paremmasta tiedosta ottanut minut listoilleen. Lisäksi olen tällä hetkellä muuttamassa lähiaikoina ulkomaille, joten eduskuntaan pääseminen ei olisi tukenut varsinaisia tavoitteitani. No niin, hieman tulevista vaaleista. Marinin ja Purran kohtaaminen vaalitentissä, josta olevaa kuvaa joku oli nimittänyt vuoden luontokuvaksi, oli hyvin avaava. Kumpikaan heistä ei näytä olevan tietoinen politiikasta, joka on pian kaikkialla Euroopassa käyttöön otettu. Mielestäni politiikan todellisuus on suvaitsevaisuutta heikompia kohtaan (vaikkei kategorisesti määritellen) ja klassisen markkintalousliberalismin käyttöönotto. Politiikassa on siis voitava joukkopriorisoida käytäntöjä, arvoja, asenteita ja arvostelukykyä. Tämä sen takia, kuten esimerkiksi Paavo Lipponen on sanonut Erkki Tuomiojasta, että politiikassa on voitava nähdä yhteisiä periaatteita ja ajatuksia, eikä jatkuva taisto tuulimyllyjä vastaa ole monestikaan kovin tehokasta poliittisten tavoitteiden esiintuomista. Mielestäni rasismi on väärin, vaikka se ei kuitenkaan tarkoita tiettyjen ihmisten ryhmien suosimista. Eli vähemmistöjen kohdalla on tuettava sitä, että he voivat omalla toimintakyvyn parantamisella integroitua yhteiskuntaan, eli esimerkiksi sosialistien tavoite siitä, ettei lahjakkuudella ja kompetenssilla ole mitään merkitystä esimerkiksi sosialistien mallin mukaan järjestetyssä koulujärjestelmässä. Maahanmuuttajatkin on saatava käsittämään se, että jollei osallistu millään tavalla yhteiskunnan kehittämiseen ja ylläpitämiseen, on heidän täällä olonsa turhaa sekä itsensä että myös suomalaisen yhteiskunnan kannalta. Sama on sanottava muille ihmisille, jotka eivät pysty tuottamaan yhteiskunnalle hyötyä työn ja opiskelun kautta. Olisi nähtävä se, että ihmisen on itse otettava vastuu omasta pärjäämisestään, koska se sosialistien politikka, jossa ihmiset valitaaan asemiinsa huutoäänestyksellä ts. tutummuuden ja massoja miellyttämisen kautta, ei mielestäni ole kovin miellyttävää missään yhteiskunnassa. Ihmisille ei voi vain ladata rahaa ja kuvitella että he sen avulla muuttuvat. Sosiaalituilla eläminen passivoi lähes kaikkia ihmisiä, vaikka onkin sanottava, että jotkut, joilla on parempia ominaisuuksia, voivat hyötyä niistä sillä tavoin, että he pääsevät jaloilleen ja pääsevät haluamaansa opiskelu-/työpaikkaan. Eli sosiaalitukien avulla tulisi juuri pyrkiä preventoimaan sitä, että ihmiset kehittyvät ja heidän ominaisuutensa kehittyvät valtion tietyn ajan sisällä tarjoamasta tuesta. Kuitenkin on aika naurettavaa, jos sosialisti uskoo, että kaikki joskus tukia saaneet/saavat olisivat suoranaisesti tämän takia sosialistien äänestäjiä. Vaikka ihminen kannattaisi Kokoomusta, on hänkin sosialistien tavalla oikeutettu saamaan rahallista apua valtiolta. Mielestäni Jussi Halla-aho, kaikkine autismin kirjoon viittavine ominaisuuksineen, oli mielestäni puheenjohtajuuden vaatiman älykkyystason mielessä Purraa korkeammalla. Kuitenkin hänessä oli mielestäni yksioikoisuutta ja monomaanisuutta maahanmuuton vastustamisessa, jonka takia hän ei ole poliitiikassa ollessaan kovin omavaraiselta näyttänyt. Se Impivaara, joka tässä maassa vallitsisi ilman muualta tänne tulleita ja roolinsa tehokkaasti hoitaneita ihmisiä, koostuisi lampaannahkoihin ja jalkarätteihim pukeutuvasta rahvaasta, jonka on laitettava suhteessa paljon pettua leivän sekaan, jotta olisi virtaa lähteä metsään maalaamaan metsoja. Sosialistit ovat yhtä ristiriitaisia kuin Perussuomalaiset, vaikka onkin sanottava niiden kannattajakunnan koostuvan toisiinsa nähden lähes samanlaisesta työväenluokkaisesta rahvaasta. Mielestäni rahan syytäminen muussa kuin kehittymisen ja kehittämisen mielessä on pohjaton aukko, jonka epätoivoiseen täyttämiseen sosialistit ovat aina valmiita, kun heidät erehdytään saamaan Suomessa suurinta kannatusta puolueiden joukossa. Platon kirjoitti Valtiossa, että vallanpitäjät on saatava opiskelemaan filosofiaa tai vaihtoehtoisesti filosofien olisi tultava vallanpitäjiksi. Mielestäni poliitiikka on etenkin periaatteiden ilmaisemista, joita voidaan vertailla sen kannalta millainen yhteiskuntaa määrittävä historiallinen tilanne on olemassa. Hyväksyn tietysti myös sosialistit demokraattisessa järjestelmässämme, mutta on vaikeaa havaita aitoa huolta ihmisten takia esimerkiksi Sanna Marinissa. Vastaan kimputtaminen, toisten arvojen arvostelu sanomatta itse mitään omaperäistä, ja pystyssä olevat sormet jo heti kun toinen on aloittanut puheensa, kertovat mielestäni siitä, että Marin ei ymmärrä sitä, miksi politiikkaa tehdään. Voi olla, että kun paksu pölykerros on monien kirjastoissa laskeutunut Marxin Pääoman ja Kommunistisen puolueen manifestin päälle, ei sosialisteilla ole enää jäljellä vakavasti otettavia suoraan politiikan kokonaisuuteen eikä toisen poliitikkojen periaatteisiin suunnattuna olevia periaatteita tai arvoja yleensäkään. Siinä mielessä on mielenkiintoista, miksi sosialistiset poliitikot eivät anna isosta palkastaan vähintäänkin merkittävää osaa köyhille. Kumma kyllä, lastenvaaliohjelmassa esiintynyt Vasemmistoliiton Li Andersson ei sittenkään muistanut omaa palkkaansa. Kuitenkin olisi juuri parasta, jos kansanedustajat muistaisivat palkkansa, ja tajuaisivat millaista työtä tuollaista suhteellisesti jonkun kannalta arvioiden korkean palkan vuoksi tulisi tehdä. Niin köyhiä kansanedustajat eivät ole, etteikö virasta voisi tehdä täydellisesti luottamusviran, johon ei kuulu korkeata palkkaa. Eli mielestäni Purran näkyvimmin ajama maahanmuuton vastustaminen ja toisaalta toisen työväenpuolueen eli sosialistien tehokkuutta ja työstä palkitsemista vastustavat mielipiteet ovat molemmat yhtä kehittymättömiä ja paikallaan stagnaattisesti pysyviä leperryksiä. Ne ovat siis epäolennaisia, koska olisi tärkeämpiäkin asioita kiisteltäväksi kuin mitä ovat maahanmuuton vastustaminen ja sosialistien rahvaalle kuin lapselle suuhun lusikoidut eväät. Sellaisia on esimerkiksi sosialistien läpiviemä peruskoulu-uudistus, joka pakottaa lahjakkaammat lapset sietämään sellaisten ihmisten häirintää, joiden paikka ei enää peruskoulun jälkeen tulisi olla samassa koulussa, johon lahjakkaammat ja kompetentimmat oppilaat menevät. Opetussuunnitelma tulisi poistaa viimeistään yläkouluun mentäessä, jonka jälkeen suomalaiset koulut voisivat esimerkiksi maakuntien sisällä järjestämään yksilöityä eri opiskelualojen sisään muodostuvaa koulutusta, jossa erikoistuminen aloitetaan viimeistään varhaisteini-ikään tulleiden oppilaiden mielenkiinnon kohteisiin. Tietysti tämä vaatii jo sitä, että lapsia on kannustettava alakoulun yksilöidyn opetuksen, kodin ja esimerkiksi koulujen sisäisten kerhojen avulla ottamaan vastuu omien opintojensa etenemisestä ja oman erikoisalan löytämisestä. Mielestäni arvostelukykyä (eli voitaisiin sanoa, mikä on ”proper” kussakin tilanteessa), asenteita ja niiden haittaavuutta toimintakyvyn kannalta ja arvojen omaksumista voitaisiin Tunnukseton uskonnonopetus on yhdistettävä elämänkatsomustiedom opetukseen, koska ne molemmat käsittelevät maailmankatsomuksia. Arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kriitikin ohessa on tarkasteltava sitä, mikä on tehokasta ja mikä on arvostamisen arvoista, mitkä ovat elämää hyödyttäviä ja toisaalta epätoivottavia asenteita. Arvostelukyvyn kritiikissä tulisi käyttää jonkinlaista harkinnan metatasoa tai ontotasoa. On siis opetettava sitä, millaisia ovat olleet aiemmat virheet, jotka ovat johtuneet huonosta arvostelukyvystä, ja mikä on suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin historiassa johtunut huonosta arvostelukyvystä. Siinä mielessä tähän uuteen aineeseen tulisi lisätä filosofiamn ja elämänkatsomustiedon lisäksi ainakin historiaa ja vielä erikseen etiikan eri alalajeja kuten bioetiikka ja yleisemmin soveltava etiikka. Esimerkiksi Amartya Sen, Martha Nussbaum ja Peter Singer ovat korostaneet toimintamahdollisuuksien parantamista suhteessa bkt:hn ja köyhyyden poistamiseen, tässä hauskan luonteisia kirjoja ovat esimerkiksi Nussbaumin Capability Approach ja Singerin Practical ethics. Muutenkin Singer on tämän alan johtava nimi, ja antaisi vaikka paidan päältään, jos joku aidossa köyhyydessä elävä ihminen menisi sitä häneltä pyytämään. Vaaleista on sanottava vielä, että toivon, että saamme pääminsiteriksi maahamme järkevän kokoomuslaisen miehen, joka ei halua esiintyä julkisuudessa jälkiteininä - pissiksenä.