Yhteiskunnallisesta ja yksilöllisestä tilasta

Sosialistit haluavat ulottaa yhteiskunnan myös ihmisten yksilölliseen tilaan, jonka olisi tarkoitus suojella yksilöitä totalitaariselta vallankäytöltä. Yhteiskunnallinen ja yksilöllinen tila syntyvät yhteiskunnallisista ja yksilöllisistä arvoista, jotka vaativat huomiota siinä, kun ihminen tasapainottelee esimerkiksi työn ja vapaa-ajan välillä. Jotkut ihmiset pyrkivät siihen, että he voisivat kontrolloida ihmisiä ja tämä monesti johtaa siihen, että ihmisten yksilöllistä tilaa loukataan. Esimerkiksi feministit puhuvat yksimielisessä merkityksessä kaikkien naisten edusta, vaikkeivat läheskään kaikki sivistyneet ja hyvätapaiset naiset ole oman mielipiteensä kautta tuossa kaikkien naisten kategoriassa. Yleensäkin kaikenlainen ihmisiä kategorisoiva ajattelu ja siitä motivoituvat eturyhmittymät ovat sellaisia, joissa ei oteta huomioon ihmisen yksilöllistä tilaa. On siis niin, että ihmisten on voitava toimia yhteiskunnassa anonyymisesti esimerkiksi sen asian kannalta, että on ihmisen henkilökohtainen asia mistä hän sattuu pitämään ja minkälaisia arvoja hänellä on. Esimerkiksi taistolaiset korostivat muutaman kymmentä vuotta sitten, että he edustavat kaikkia työläisiä, vaikka on iät kaiket työväestön keskuudessakin ollut työläisiä, jotka eivät ole tunnustaneet kommunismin aatetta ja laiskaa politrukki-kulttuuria. Eli se on todella vaarallista, jos ihmisiltä viedään heidän yksityinen tilansa sen takia, että yhteiskunnallisella tasolla määritellään totalitarisoivia kategorioita, joissa ihminen ei valitse ajatuksiaan ja lähipiiriään joita haluaa edistää, vaan se annetaan hänelle kyselemättä sen takia, koska esimerkiksi hänen huoneessaan on saman verran neliöitä toisten työläisten kanssa. Ihmisen ei tulisi ajautua yhteiskunnalliseen tilaan, joku kategorisoiva merkki itsessään, jonka ulkopuoliset ovat rakentaneet ja sen jälkeen leimanneet yksilön omakseen. Eli yksilöllisessä tilassa tulee voida määritellä itselleen omat arvot ja ajatukset, jossa järjestelmässä yhteiskunnallisen tilan muodostelma tulee muodostaa vasta yksilöllisessä tilassa tapahtuneen arvojen ja ajatusten muodostamisen jälkeen. Monet instituutiot eivät kunnioita ihmisen yksilöllistä tilaa, koska etenkin maaseudulla ihmiset kiinnittävät huomiota sellaisiin ihmisiin, jotka eivät jostain syystä vaikuta meikäläisiltä, eli kymmenen uutisten katunäkymän ohikulkijalta. On varmaan niin, että isoimmissa kaupungeissa yksilön oikeuksille ja tilalle annetaan suurempi arvo ja oikeus. Kuitenkin mielestäni ei tulisi ajatella, että jotain asennetta, ajatusta tai toimintaa voitaisiin perustella asuinseudulla, esimerkiksi sillä tavalla kun Pertti Oinonen perusteli homojen ja lesbojen vertaamista koiriin omalla ”maalaisuudellaan”. Kulttuuria on kaikkialla, eikä sitä tulisi arvioida maantieteellisen sijainnin osoittamalla tavalla. On siis niin, että yksilöiden ja heidän tilansa integriteettiä tulisi suojella eniten niin, että sitä vastaan ei rikottaisi, sillä onhan yksityisyydensuoja pitkälle kehittyneiden kulttuurien ja ihmisten peruspiirre.

Olli von Becker

YTM

Ajattelusta ja sen vaatimuksista

Olen lukenut filosofiaa yliopistossa eli olen jotenkin paneutunut ajatteluun. Ajattelu tarkoittaa mielestäni etenkin uusien näkökulmien käyttämistä totuuteen suhtautumisessa. Esimerkiksi luonnontieteiden piirissä korostetaan jonkinlaista skientismiä eli tiedeuskovaisuutta, jota ei edes havaita, koska monissa kouluissa tätä asennetta korostetaan ainoana mahdollisuutena. Filosofiaan perehtyminen tuo mukanaan ihmistieteellisen ja humanistisen asenteen, ellei sitten ole keskittynyt filosofiassa logiikkaan ja tieteenfilosofiaan, joita ei kuitenkaan tulisi suosia itsessään, sillä filosofia on etenkin viisaudenrakkautta, jossa on otettava huomioon humanistinen näkökulma. Humanismi tarkoittaa luottamusta ihmisen hyvyyteen, parempaan pyrkivyyteen ja optimismiin. Ajattelussa syväsymbolit vaikuttavat keskenään ja ne antavat ihmiselle pääsyn syvempään merkityksen todellisuuteen. Eli ajattelussa on siis osattava käyttää ja hyödyntää näitä merkityksiä omalaatuisella ja omaperäisellä tavalla. Luovan ihmisen aivojen on sanottu muistuttavan mielisairasta ihmistä siten, että näillä molemmilla aivot eivät filtteroi pois sovinnaisuuden osoittamaa ”epämielekästä” informaatiota, vaan nämä kaikki tulevat tietoisuuden käsiteltäväksi ja näin ollen ajattelija voi saada mieleensä uudenlaisia ja parempia assosiaatioita, joista voi parhaimmassa tapauksessa seurata kirjallisuutta, taidetta tai uusia näkökulmia tieteen harjoittamiseen. Onkin monissa tutkimuksissa todettu, että omaperäinen ajattelu vaatii aina jonkinlaisia mielenterveysongelmia. Ajattelu vaatii etenkin yksinoloa, koska silloin ihmisen ei tarvitse kiinnittää huomiotaan pintapuolisiin sosiaalisiin aktiviteetteihin ja obligaatioihin. Ne jotka eivät ajattele ovatkin tavallisesti sellaisia, jotka hätääntyvät, jos joutuvat hetkeksikään eroon lähimmäisriippuvaisesta kaveriporukastaan. Ajattelun lisäksi etenkin henkinen kasvu vaatii yksinäistä mietiskelyä, koska silloin sosiaaliset arvot eivät erota tällaista ihmistä tukevasta kognitiivisesta prosessista, joka näyttää totuuden kavereiden subjektiivisten mielikuvien ja -piteiden sijaan. Kuitenkaan ihmisen ei tarvitse jäädä ajatellekseen toisten ihmisten seurasta, vaan voidaan kuitenkin sanoa, että mitä enemmän ihminen viettää aikaansa yksikseen, voi hän henkisen kasvunsa ansiosta antaa kontribuutioita ympärillään olevalle kulttuurille. Mielestäni tenttikirjat ovat luentoja parempi tapa kehittyä ajattelussa, koska niiden lukemisessa ei ole minkäänlaista sosiaalista arvottajaa. Nykypäivän kevytmielisyydessä ajatellaan että ihmisen arvo määrittyy sen mukaan, miten monta facebook-tykkääjää nuuskii tällaisen ihmisen päivittäistä toimintaa, joka tykkääminen on juontanut juurensa ”suomettuneisuudesta” toista sukupuolta kohtaan, jossa on alettu ajatella että sosiaalisin ihminen on lahjakkain ja arvokkain. Näin ei ole, koska Minervan pöllö lähtee lentoon vasta kun pimeä on laskeutunut. Ajattelussa pitää kiinnittää huomio erilaisiin näkökulmiin, jotka eivät kuitenkaan tarkoita subjektiivista toisten miellyttämistä. Ajattelun on kiinnitettävä huomio etenkin asioihin eikä ihmisiin.

Olli von Becker

Kirjoittaja on siilinjärveläinen yhteiskuntatieteiden maisteri

Ketkä ja mikä tuhoaa kulttuuriamme

Kulttuuri tarkoittaa tapojen, käytäntöjen ja periaatteiden kokoelmaa, joka kuvastaa sitä, miten ihmiset toimivat yhteisöllisesti ja yksilöllisesti. Kulttuuri tarkoittaa latinaksi viljelyä, eli siihen liittyy se, että jotain laitetaan alulle ja kasvamaan, mikä kuvastaa sen jatkuvuutta sosiaalisessa ympäristössä. Kulttuurin arvoa voidaan mitata sen mukaan, miten hyvin ihmiset pystyvät toimimaan ja mikä voi tulla kaikkien kulttuurien kesken objektiiviseksi tosiasiaksi. Esimerkiksi voidaan arvioida kulttuurien arvoa myös siten, että niiden keskinäinen toiminta voi olla sopusuhtaista ja että ne eivät syyllisty esimerkiksi rikoksiin tai epäsosiaaliseen toimintaan toistensa keskellä. Voidaan esimerkiksi helposti sanoa, että sellaiset maahanmuuttajat, jotka syyllistyvät vastaanottajamaassaan rikoksiin, eivät ole tarpeeksi kehittyneitä tulemaan vastaanottajamaan kansalaisiksi ja saamaan näin ollen oikeuden vastaanottajamaahan jäämiseen. Kulttuurin tuhoajat ovat kuitenkin tavallisesti peräisin ideologisista deviaatioista eli vääristymistä, eivätkä ne tavallisesti liity maahanmuuttajiin, jotka eivät monesti äänestä tai ota osaa vastaanottajamaan kulttuurin muodostelemiseen ja uudelleenjärjestelyyn. Voidaan helposti mainita muutama sellainen seikka, jotka voidaan tulkita alhaisiksi ja kulttuurin vastaisiksi. Ensinnäkin voidaan sanoa, että epäuskollisuus totuudelle on alhaista, koska tämä monesti liittyy siihen, että tällaiset ihmiset toimivat subjektiivisten mielipiteiden tasolla, jossa he monesti pyrkivät saamaan itselleen opportunistista hyötyä ja siis hyötymään asioista toisten kustannuksella, jotka eivät ole yhtä epärehellisiä ja ahneita. Alhaisia asenteita ovat itsepyrkeisyys ja kevytkenkäisyys, jotka tavallisesti liittyvät ahneuteen ja egotismiin, eli voidaan sanoa, että tällaiset ihmiset katsovat oman etunsa olevan tärkeämpää kuin mitä esimerkiksi yhteisön moraalikäsitykset sanovat oikeaksi ja kunnolliseksi toiminnaksi. Kuitenkin on varmaan niin että yksilöllisyydelle ja oman edun ajamiselle on annettava kaikissa kulttuureissa niille kuuluva alue etenkin vapaan markkinatalouden kontekstissa, mutta voidaan sanoa, etteivät tällaiset pyrkimykset voi olla ristiriidassa elävän kulttuurin kanssa, eli kulttuurinkin tasolla voidaan sanoa, että kulttuurin itsepuolustus on oikeutettua niissä tilanteissa kun itsepyrkeisyys pyrkii murtamaan kulttuurisia käytäntöjä. Tämä ei tietysti tarkoita sitä, että kulttuuria ei voisia aina tietyin väliajoin uudistaa, mutta näiden uudistusyritysten tulee voida todistaa se, että ne näkevät jonkin asian paremmin kuin miten jonkun tietyn kulttuurin piirissä on aikaisemmin nähty. Tässä esimerkiksi kehittyneet vähemmistöt voivat antaa enemmistölle palautetta, koska kehittyneiden vähemmistöjen suojeleminen on yksi tärkeimmistä arvoista, mikä kehittyneessä yhteiskunnassa voi olla. On käytettävä kehittyneitä vähemmistöjä omatuntona siinä, miten yhteiskuntaa kehitetään, ja on oltava tarkkoja ettei kulttuurinen enemmistöasema murra kehittyneiden vähemmistöjen oikeuksia. On myös sanottava, että kulttuurisen itseymmärryksen saavuttamisessa ei voida hyväksyä sisäisesti tai ulkoisesti ristiriitaista toimintaa, koska se monesti kertoo moraalisen integriteetin tason ja koostumuksen hauraudesta. Koska kulttuuriakin tulee voida arvostella, tulisi kouluissa opettaa arvojen asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä, jossa voitaisiin kyseenalaistaa ja asettaa kritiikin kohteeksi kaikki minkä näemme ympärillämme, vaikkei tämän tarvitsisikaan tarkoittaa täydellistä bolsevikkianarkismia, jossa kaikki tuhottaisiin pelkästään tuhoamisen vietin takia. Ihmisten tulisi voida käsittää mikä on järkevää ja kulttuuria säilyttävää toimintaa, ja sen perusteella heidän tulisi voida oppia sanomaan mitkä käytännöt ovat säilyttäviä ja mikä voidaan vähitellen jättää pois. Ihmiset jotka eivät ole uskollisia omille periaatteilleen tai ympäröiville käytännöille, ovat monesti sellaisia, joilla ei ole symmetristä arvotasapainoa, vaan heidän arvotasapainonsa on häiriintynyt. Monesti tämä kertoo myös siitä, ettei subjektiivista arvokapasiteettia ole voitu tarkistaa yhteisöön tultuaan adaptiivisen tulkinnan eli adaptiivisen sopeuttamisen kautta. Opportunistiset pyrkimykset, eli sellainen toiminta jossa pyritään hyötymään toisten virheiden kustannuksella on myös epäilemättä alhaista ja kulttuuria tuhoavaa toimintaa, koska siinä ei kunnioiteta toisten ihmisten integriteettiä ja heidän kehittymisen mahdollisuuttaan toisten ihmisten keskellä. Toisten heikkouksia ei tulisi koskaan pyrkiä käyttämään omaksi hyväksi. Monesti jotkut ihmiset ovat sellaisia, että he toisten ihmisten keskellä aluksi peittävät omia pyrkimyksiään, mutta sitten opportunistisesti saatuaan valtaa, he tuovat oman alhaisen luonteensa esiin, koska tällainen ihminen on muiden mielestä kohonnut yhteiskunnassa sellaiseen asemaan, jossa hänen valtaansa ei kyetä enää kyseenalaistamaan. Monesti tällaiset ihmiset eivät tiedä omia arvopäämääriään vaan he toimivat oman luontonsa ohjastamana, joka on sellainen luonto ettei sitä voida sen periaatteen kanssa hyväksyä, jonka mukaan yhteiskunnassa tulisi päästä eroon hierarkkisuudesta ja patriarkaalisuudesta. Kuitenkaan tämä ei tarkoita sitä, että yhteiskunnallisista käytännöistä tulisi suoralta kädeltä päästä eroon, koska esimerkiksi feministit ovat yksi esimerkki ideologisesta ryhmittymästä, joka pyrkii kokonaisuudessaan muuttamaan yhteiskuntaan ottamatta kuitenkaan kokonaisvaltaisesti huomioon sitä, mikä on kulttuurin kannalta hyväksi. Esimerkiksi naiskiintiöt kaikissa aikaisemmin miehistä koostuvissa kokoonpanoissa on hulluutta, koska on selvää, että sukupuolilla on tietyt erot, eivätkä vain munasarjat erota naista miehestä. Kulttuurin tuhoamiseen pyrkivät siis etenkin sosialistit ja feministit, koska he eivät ota huomioon sukupuolista eroa, vaan he pyrkivät pakottamalla saamaan ideologista nautintoa, jossa he nauttivat siitä, kun joku heitä vastustava taho joutuu alentavaan asemaan tai tilanteeseen. Eli feministit ja sosialistit käyvät osoittelemaan sormeaan yksilöä tai yksilöiden ryhmiä vastaan, eivätkä he ota kantaa ideologisella tasolla sellaisiin asioihin, joita muut käyttävät argumentoidessa eikä yksilöä kohtaan subjektiivisesti hyökkäämällä. On tärkeää, että kulttuurissa voidaan toimia objektiivisesti ja tuomaan esiin omia ja omaperäisiä ajatuksia, mutta silloin voidaan sanoa, että telaketjufeministit, kommarit ja sosialistit eivät siihen pysty, vaan he haluavat kulttuuribolsevikkisesti tuhota omat vastustajansa jollakin perustavaa laatua olevalla tasolla. Kulttuuria tukevat etenkin ihanteiden mukaan eläminen ja niiden mukaan toimiminen vastakohtana sille, miten monet epäaidot ideologiat korostavat aatteessaan vaan ihmisten tarpeita ja kommentaariaanista vaikutteellisuutta, jossa omaksutusta ideologiasta maksetaan palkkio jollakin arvon määreellä. Kulttuurissa on ylläpidettävä kulttuurista identiteettiä, mutta esimerkiksi taiteilijoille tulee antaa mahdollisuus korostaa yksilöllisiä arvoja, sillä he ovat monesti niitä, jotka uudistavat kulttuuria ja tuovat siihen erilaisia näkökulmia etenkin arvojen tapauksessa. Traditiota on kunnioitettava kulttuurissa jollain tavalla, vaikkei näkisikään itsenäisyyspäivässä muuta merkitystä kuin että silloin tulee Tuntematon sotilas tv:stä. Yksilöllisten arvojen lisäksi tulisi pyrkiä kehittämään sosiaalisia arvoja, joiden pyrkimyksenä olisi siis se, että ihmiset näkisivät uusia tapoja vankentaa kulttuurisia arvoja ja käytänteitä.

Luovuus ja hulluus

Luovuus tarkoittaa luovan toiminnan edellykettä. Luovaksi toiminnaksi voidaan mainita taiteelliset aktiviteetit kuten kirjoittaminen, maalaus tai esimerkiksi musiikin säveltäminen tai soittaminen. Monesti luova toiminta alkaa impulssista, jota ei monissa tapauksissa pysty ennakoimaan. Tämän takia luovan ihmisen työajat ovat monesti jokseenkin epäsäännöllisiä, esimerkiksi monet kirjoittavat yöaikaan, koska jotkut kokevat yöllä tapahtuvan luovan aktiviteetin helpommaksi ja vapaammaksi. Luovuus siis tarkoittaa kykyä yhdistellä ja kokea monipuolisia kokemuksia, jotka voivat olla hyödynnettävissä taiteellisessa aktiviteeteissa. Olen aina ollut tavallista luovempi ihminen, soitan viulua ja pianoa, piirrrän ja maalaan, minkä lisäksi kirjoitan varsin säännöllisesti erilaisista kulttuuriin liittyvistä aiheista. Musikaalisuuden olen perinyt kahdelta isoisältäni, joista toinen soitti viulua ja toinen kontrabassoa ja selloa. Minulla ei ole absoluuttista sävelkorvaa, vaikkakin viritän viuluni itse ja vaikka osaan korvakuulolta sanoa, tekeekö joku virheitä laulaessaan tai soittaessaan. Luovuuteen ja taiteellisiin aktiviteetteihin liittyy tavallisesti tiettyjä piirteitä, jotka voivat olla altistamassa taiteilijaa mielenterveysongelmille. Lisäksi päihteiden väärinkäyttö on tyypillistä taiteellisille ihmisille, joka voi kuitenkin monesti johtua herkemmästä hermorakenteesta. Minulla on ollut psykoosi kahteen kertaan, joista ensimmäistä edisti pahoinpidellyksi joutuminen. Huomasin mielisairaalassa, että mielenterveyskuntoutujat jakaantuvat pääasiallisesti kahteen kategoriaan: ensimmäisenä korkeaedustuksellinen laiskojen luusereiden joukko, joiden olemisesta ei ole hyötyä kenellekään mutta toisaalta myös pienempi ryhmä, jossa on monesti edustettuina taiteellisistä aktiviteeteista nauttivia ihmisiä, joista monet voivat olla runsaasti keskimääräistä älykkäämpiä. Esimerkki skitsofreenisestä korkeasuoriutuja oli matemaatikko ja peliteorian edistäjä John Nash. Nashin luovuus toimi parhaiten silloin kun hän näki psykoottisia harhoja, ja monet ovatkin sanoneet että antipsykoottien syöminen hillitsee luovaa aktiviteettia, on jopa tehty havaintoja, jonka mukaan mielisairaan ja luovan henkilön aivot toimivat samalla tavalla, jossa aivot eivät filtteröi epäjohdonmukaista ainesta vaan päästävät ne suoraan ihmisen koettavaksi. Skitsofrenian lisäksi yleinen mielisairaus luovien ihmisten keskellä on maanis-depressiivisyys. Monesti maaninen olotila tuottaa parhaimmat miellejohtumat, joista syntyy taidettaa, toisin kuin masennus lamaannuttaa ihmisen ja pakottaa monet päihteiden käyttöön, vaikka on kuitenkin sanottava että monesti masennusvaihe tuottaa inspiraatioita, joista voi paremmalla ololla seurata taidetta. Esimerkiksi Britannian pääministeri, kirjailija ja Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja Winston Churchill kärsi maanisdepressiivisyydestä, jossa hän oli toisinaan masentunut, mutta maanisen kauden aikana hänen kirjoittamiskykynsä oli valtavan tehokasta ja nopeaaa.

Onko jokin itsessään hyvää

Etiikan ja arvoteorian kannalta on hyvä välillä miettiä sitä, onko jokin asia tai asioiden joukko itsessään hyvä tai hyviä. Tämä siis tarkoittaisi sitä, että tällainen asia saisi perustella itsensä täysin itsensä kautta, esimerkiksi ilman minkäänlaista välillistä tarkoitusta. Välillinen tarkoitus tarkoittaisi sitä, että jokin teko tai ominaisuus olisi olemassa sen takia, että sitä seuraisi aina kausaalisessa suhteessa joku kotkeampitasoinen ominaisuus, teko tai seuraus. Esimerkiksi voidaan sanoa vaikkapa sisäelimestä, että se ei itsessään olisi riittävää ihmiselämän säilyttämisen kannalta, vaan ne kaikki palvelevat yhdessä ihmisen olemisen hyvyyden ja säilytettävyyden kannalta. Toisaalta voidaan sanoa esimerkiksi niin, että aivot vastaavat ihmisen ajattelutoiminnasta, ja sen takia aivot ovat ihmisen kokonaisena funktioitumisen perusedellytys ja siis hyvää itsessään. Voidaan miettiä esimerkiksi teon ja toiminnan teoriaa siinä kun mietitään millaiset teot olisivat itsessään hyviä ja riippumattomia symbolisesti. Voidaan sanoa, että vaikka tietyt sisäelimet pitävät ihmisen toiminnan jatkuvuudesta huolen, on ajattelu ja hyvin muotoiltu ja formuloitu ajatus jotain sellaista mitä voidaan pitää ihmisessä itseisarvoisena ja hyvänä toimintana. On kuitenkin mietittävä sitä, miten täydellinen lause, idean sisältävä ajatus syntyy. Voidaan sanoa, että ajatusta ei voi motivoida esimerkiksi provinsiaalinen pyrkimys jonkin asiantilan selvittämiseen. Ajatus on hyvää itsessään ja sen takia sille on annettava korkea arvo. Esimerkiksi buddhalaiset pyrkivät ihmisluonteen selvittämiseen ja onkin niin, että tietyt uskonnot antavat varmasti monia syitä siihen, että ajattelu voisi olla puhdasta ja aikaa lyövää. Ajattelun on siis oltava täysin erillään provinsiaalisesta mielipiteen vaihtamisesta ja mielipiteiden vertailusta. Onkin varmasti niin, että suurin osa ihmisistä ei pysty koskaan muuttumaan sosiaalisten mielipiteiden ja tykkäämisten kulttuurista aidon tosiasiallisen faktisuuden hyväksi. Voidaan sanoa, että tämä näkyy monesti ihmisissä esimerkiksi nuorella iällä ja mahdollisesti vanhemmallakin huomioiden sen, että kaikki eivät todellisuudessa näe totuutta ja totuuteen. Tässäkin voitaisiin muuttua paremmiksi kun opetettaisiin koulussa arvojen asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä, koska tietyt epäkypsyydet kuten sosiaalisen tykkääminen ja sen totuuden ohittavuus on muuten etenkin nuorten ihmisten elämässä suuressa roolissa, ehkä sen takia, että nuoret ovat monesti niin laumahenkisiä ja pakkososiaalisia, ettei ajattelu, joka monissa tapauksissa vaatii autonomiaa, ole kaikille saavutettavissa jo olosuhteiden ja noiden olosuhteiden ihmistään sitovan vaikutuksen takia. Toisin sanoen, ihmiset jotka ovat vaikutteellisia ja ideologiansiirtelykoneiston alaisia, eivät voi ottaa osaa ajatteluun, koska kommentaariaatti pitää heidät riippuvaisina sosiaalisesta mielipiteistä ja tykkäämisistä. On siis selvää, että ihmisten keskuudessa pitäisi kiinnittää huomio sosiaalisen käsitteeseen, etenkin koulun yhteydessä. Lapsille ja nuorille tulisi opettaa arvokasta sosiaalista elämää, joka toisi heidän mielipiteisiinsä kehittyneen juonteen. Sillä yksityisten mielipiteiden tulee adaptiivisen tulkinnan kautta tulla objektiiviseksi todellisuudeksi kollektiivisen vastaavuuden sääntöjen mukaisesti. Monet ihmiset siis kelluvat subjektiivisten tunteiden ja mielipiteiden meressä ilman mahdollisuutta saada nautintoa puhtaasta ajatuksesta, koska se vaatii kehittynyttä aivotoimintaa. Totuuden tulkinnassa tulisi kiinnittää huomio siihen, miten asiakeskeisesti ihmiset argumentoivat, eli toisin sanoen, subjektiiviset toimintamallit ja niiden jakautuminen ihmisten kesken ei voisi olla päällimmäisenä. Erottelukapasiteetti on käsite, joka tarkoittaa sitä valmiutta mikä ihmisellä on erotella subjektiiviset mielipiteet totuuden alasta jättäen ne pois. Kapasiteetin suuruus taas merkitsee paljon siinä, kun ajatellaan miten altis tällainen ihminen on toimimaan totuuden hyväksi ja sosiaalisia tykkäämisiä vastaaan. Preferenssiautonomia taas tarkoittaa sitä, miten ihmisten ja yhteisöjen piirissä toteutuvat tietyt vapauteen ja vastuuseen liittyvät osa-alueet, sillä preferenssiautonomian tulee olla stabiilissa tilassa, koska kaartuminen jompaan kumpaan alueeseen, vapauteen tai vastuuseen, aiheuttaa ihmisyksilössä ja yhteisöissä epäsymmetriaa ja epätasapainoa. Onko jollakin siis arvoa itsessään, siten ettei sitä tarvitisisi johtaa johonkin toiseen arvokkaampaan asiaan? Voidaan sanoa, että sopua ja sopeutumista ihmisten piiriin tuovat asiat ovat arvokkaita ja niitä ei ainakaan tarvitse perustella millään ulkoisella päämäärällä. Kuitenkin on muistettava se, ettei sosiaalisuus aina ole pelkästään hyväntahtoista ja ehdotonta kohteliaisuutta ja sydämmellisyyttä. Sosiaalisuudella on myös tavallisesti se piirre, että siinä muodostetaan klikkejä ja samalla kun otetaan jäseniä ryhmään, niin samalla siitä suljetaan pois ihmisiä, joihin voidaan suhtautua psykopaattisessa yhteisössä julmalla ja alentavalla tavalla. Ihmisen suuntautuminen totuuteen ja oikeaan ajatteluun on tärkeä asia, jota tulisi korostaa etenkin kouluissa ja sen takia filosofiaa, eli viisauden rakastamista, tulisi ottaa opintosuunnitelman alaiseksi jo varhaisemmilta luokka-asteilta. Voidaan sanoa, että tietyt sisäiset ominaisuudet voivat olla ratkaisevia siinä, kun mietitään sitä, millaisia päämääriä yksittäinen ihminen voi toiminnallaan ja ajattelullaan tavoittaa. Esimerkiksi hyväntahtoisuus, uskollisuus, nöyryys ja vaatimattomuus ovat mielestäni ominaisuuksia, joita tulisi aina yksilössä kehua. Liiallinen omakehu ja egotismi ovat mielestäni ehdottomasti sellaisia asioita, jotka johtavat aina jonkinlaisen pahan tekemiseen toisia ihmisiä kohtaan. On kuitenkin sanottava, että jossain mielessä hyväksyn Adam Smithin teorian näkymättömästä kädestä ja siitä kuinka hänen mukaansa yksilöllinen päämäärien tavoittelu hyödyttää samalla koko yhteisöä ja yksilöiden joukkoa. On kuitenkin sanottava, että ihmiset voivat ajattelussa ja toiminnassa suuntatua toisia ihmisiä tai asioita kohtaan. On varmaa, että toisiin ihmisiiin suuntautuva toiminta aiheuttaa aina jonkinpuolista pahaa joitain yksilöitä kohtaan, ja sen takia siihen tulisi suhtautua etiikan teorioiden antamalla esimerkillä. Kuitenkin asiat ovat niitä kohteita, joita ajattelulla tulisi käsitellä, ja sen takia voidaan ajatteluun ja toimintaan antaa suurempi valtuutus, kun kyse on asioista eikä ihmisistä. Olen aina ihmetellyt sitä, miten jotkut ihmiset voivat nauraa toista kohden vaikka suoraan naaman edessä. Voikin olla niin, että tietyt feminiiniset tahot säätelevät sosiaalista elämää ja pitävät sitä itselleen sopivana, eivätkä he kykene tuomaan arvotukseen mitään eettisesti pitävää. Olen miettinyt sitä, onko minussa jotain vikaa, vai joutuvatko kaikki kokemaan samanlaista haukuntaa mm.: tyhmä, pieni, lyhyt, pummi, persereikä, köyhä, ruma, kehitysvammainen, näin muutamia mieleenjääneitä kirjatessa. Moraalinen absolutismi tarkoittaa varsin vanhentunutta käsitystä siitä, mitkä ovat etiikan ja moraalisuuden periaatteet. Absolutistit pitävät totena tiettyjä inmobilisoituneita käsitteitä ja ihanteita, jotka eivät tavallisesti muutu. Mielestäni voidaan sanoa, että sellaisia asioita koskeva ajattelu ja arvostaminen ovat kehittyneimpää kun ne kohdistuvat mahdollisimman objektiivisiin periaatteisiin ja asioihin ja eivät näin ollen ole liitteessä subjektiiviseen mielipidekoneistoon. Subjektiivisten mielipiteiden muuttuminen objektiivisiksi faktoiksi vaatii sitä, että ihmisten intersubjektiivisten eli ihmisten välisten asioiden kuljettamisesta vastaavien ominaisuuksien tulee olla oikeanlaisessa valmiustilassa.

Sikarin puolustus

Sikarit, joita tuotetaan etenkin Kuubassa ja Dominikaanisessa tasavallassa, ovat minulle suuri nautinnon lähde. Sikarin polttaminen aficionado-tyyliin vaatii rauhallisen ja stressiltä välttyvän ympäristön. Parasta on kun voi nauttia sikarista pehmeässä nojatuolissa samalla kun nauttii sikarin kanssa portviiniä, viskiä tai konjakkia.Olen viime aikoina tottunut nauttimaan sikareja etenkin portviinin kanssa, koska kolmekymmentävuotiaana en enää jaksa halvan viskin tai brandyn polttavaa vaikutusta suussani ja kurkussani.

Sikari tulee polttaa hitaasti ja nautiskellen, jolloin voi esimerkiksi pöläytellä savusta renkaita. Sikarinharrastajan tulisi mieluiten hankkia itselleen kosteutin eli humidoori, koska kuivunut sikari ei maistu kenenkään suussa hyvältä. Sikari poikkeaa savukkeista etenkin sen kautta, ettei sikaria tavallisesti vedetä henkeen. Tämän takia monet tupakanpolttajat eivät pidä sikareista, mutta vieläkin suurempi määrä sikarinpolttajista ei pidä tupakasta.

Imupää tulee katkaista tasaisesti, että sikari ei pala epäsymmetrisesti sitä polttaessa. Monet ajattelevat että merkin ilmaiseva nauha pitäisi säilyttää sikarin ympärillä polttaesssa. Itse olen kuitenkin monesti irrottanut sikarissa päällimmäisenä olevan ohuen lehden, koska sikarista saa siten mielestäni paremmat aromit. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei sikari ole liian kuiva ja toisaalta taas se, ettei se ole liian kostea.

Suomessa sikareiden saatavuus on todella vaikealla asteella. Esimerkiksi suurissa kaupungeissa niitä voi saada esimerkiksi Sokoksen tupakkatiskiltä, jossa siinäkin ne ovat läpinäkymättömien ovien takana, josta niitä pitää osata pyytää. Suurimmissa kaupungeissa on muutamia erikoisliikkeitä, joissa niisssäkin hinta on todella suolainen. Tallinnasta sikareita löytää Sigarimajasta raatihuoneentorin laidalta. Kun mennään Keski-Eurooppaan on hintataso monesti inhimillisempi.

Henkilökohtaisemmin pidän itse eniten madurotyylisistä tummemmista sikareista, koska niisssä on vomakas maku, joka voi puistattaa aloittelijoita. Aloittelijalle parasta on ehkä Montecristotyyliset vaaleammat sikarit, joissa ei ole samanlaista voimakasta makua kuin maduroissa. Tupakkakoppi oli vielä silloin kun niitä Suomessa oli, ystävyyden ja demokratian paikka, jotka kuitenkin nyt on jo monista paikoista poistettu. Siellä sai lukea ja keskustella mukavassa yhteishengessä. Niin tupakasta kuin sikarien polttamisestakin tehdään luultavasti laitonta Suomessa aivan lähivuosina. Sitä paitsi sikarin tuoksu esimerkiksi vanhojen kirjojen sivuilla kertoo siitä, että niiden aikaisempi omistaja on ollut aito kulttuuri-ihminen.

Olli Alho ja Jari Ehrnrooth ovat kirjoittaneet sikareista kirjan, joka on sopiva johdatus tuleville ja jo oleville aficionadoille. Tuo oli rohkea teko huomioiden sen, miten poliittisesti epäkorrektia sikarin polttamisesta on Suomessa tehty. Sikari on aina liittynyt sivistykseen ja korkeakulttuuriin, ja samalla kun suomalaisesta kulttuurista halutaan tehdä entistä kliinisempi, on merkittävä kulttuuriin liittyvä harraste jäämässä paitsiolle.

Olli von Becker

YTM

Kirjoitus Joutsan seudussa (helmikuu 2019)

Vapaa-ajattelua vaaleihin

Taas olemme todistamassa neljän vuoden välein toistuvaa tapahtumaa, jossa ihmiset lähtevät kalastelemaan itselleen ääniä eduskuntaan pääsemiseksi. Tietysti ehdokkaat jakaantuvat erilaisiin ryhmiin. Etenkin vasemmistopuolueissa ja maaseudulla kepussa ja persuissa on paljon ihmisiä, joilla ei ole resursseja/halua/kykyä päästä eduskuntaan, jotka ovat mukana vain suuremmasta tai kevyemmästä aatteen palosta, tai sitten joku politrukki on vaatinut tällaista lähtemään listan täytteeksi. Eduskuntaan lopulta pääsevät ovat niitä, jotka ovat uraohjuksia, joilla on laaja tykkääjien joukko. Tuollainen vaatii varmaan ylisosiaalisuutta, joka ei monesti toisaalta kerro mitään älykkyydestä.

Vapaa-ajattelu tarkoittaa auktoriteeteista vapaata ajattelua, joka on ristiriidassa kansanedustajuuden kanssa siten, että useimmiten hyvälle ehdokaspaikalle pääsy on vaatinut ja vaatii jonkinasteista ruskeakielisyyttä siinä mielessä, että ellei mielistele hierarkkisesti korkeammassa asemassa olevia, ei ole todellisesti mahdollisuuksia päästä eduskuntaan.

Sokrates ja Platon ajattelivat, että politiikasta päättävien tulisi olla etenkin filosofeja, eli viisaudessa omat kannuksensa tehneitä ihmisiä. Nykypäivänä tuo on hyvin kaukaisesti totta, koska ehdokkaat ja myöhemmät kansanedustajat toistavat vain niitä mantroja ja loitsuja, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen pyllynnuoleskelijan (useimmiten monella tapaa kuvitellun) aseman. ”Haluan luoda maailman, jossa otetaan tällaisia ja tällaisia asioita huomioon!” Tässä nämä untuvikot eivät ota huomioon sitä, että ehdokkaalla eikä kansanedustajalla ei ole mahdollisuutta ohjailla äänestäjiä muuten kuin maanitella heitä antamaan äänen itselleen jonkinlaisen freesiyden tai kimmoisten jälkiteinitissien tuomalla raikkaalla imagolla. Ja se on siinä. Mitään tiimejä ei todellisuudessa ole!

Minua pyydettiin eduskuntavaaleihin runsaat kymmenen vuotta sitten lukiolaisena, vaikka puolue ei ollutkaan toivottu. Tuttavani sanoi minulle kerran, kun pohdin olisiko pitänyt hakea erään kansanedustajan avustajaksi, että: ”Kokisit, että huoraisit henkisesti.” Ja kyllä tuo systeemi sitä vähän vaatiikin.

Olli von Becker

Kirjoittaja on siilinjärveläinen yhteiskuntatieteiden maisteri

Ontokratia, oleminen, kommentaariaatti ja vaikutteellisuus

Ontokratia tarkoittaa olemisen valtaa, ja tulee kreikan kielen sanoista ontos, oleva ja kratia, valta. Tämän käsitteen yhteydessä on tärkeää miettiä sitä, miten suuressa määrässä yhteiskunnassa on epätasa-arvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Onhan varmasti niin, että vaikka menestymisestä tulee palkita ja välttää epäonnistumista, on kuitenkin selvää, että tietys perustavimmat vapaudet ja oikeudet tulee vahvistaa aika ajoin yhteiskunnassa, monesti myös riippuen siitä ollaanko nousukaudella vai lamassa. Oleminen tarkoittaa ihmisen tietoista havainnointia tässä tarkoitetuksi tehdyssä ympäristössä. Oleminen liittyy epäoikeudenmukaisuuteen siten, että siinäkin on kysymys vapaudesta ja vastuusta, eli siitä että preferenssiautonominen arvo on sopivassa symmetrisessä suhteessa ihmisen olemiseen ja sen laatuun. Jos ihminen joutuu kohtaamaan epäoikeudenmukaisuutta, on se väärin, ja se monessa tapauksessa liittyy preferenssiautonomiaan joka ei ole symmetrisessä tasapainossa ihmisen olemisen kanssa. Vapauden ja vastuun suhde on olennainen käsitepari siinä mielessä, että sen kautta voidaan nähdä miten ihmiset tasapainottavat olemistaan ja miten he tekevät työtä ja miten he olevat vapaa-ajallaan. Sosialistiset politrukit ja muut punikit korostavat koko ajan sitä, että vapauden tulisi olla työläisillä merkittävämmässä asemassa kuin vastuun, sillä ammattijärjestöt eivät ota huomioon sitä, mitä talouden kasvaminen ja kehittyminen vaatii. Liitot vievät pois Suomen kilpailukykyä. Kun käy Saksassa tai Japanissa, voi huomata että näiden maiden ihmisten työetiikka ja uutteruus on toista maata kuin esimerkiksi Suomessa tai Ruotsissa. Ketkä sitten käyttävät ontokratiaa. Monesti tällaiset ihmiset ovat sellaisessa asemassa, jossa he voivat kontrolloida toisia ihmisiä. He voivat myös olla ns. julkkiksia, jotka voivat antaa etenkin nuorille ihmisille vääristyneitä esikuvia olemisesta ja esimerkiksi käyttäytymisestä toisten ihmisten kanssa. Eli on selvää, että ontokratia on etenkin sen ilmiön tulosta, jossa ihmiset luottavat preferenssiautonomisesti enemmän vapauden osa-alueeseen vastuun kustannuksella. Eli ontokratia tarkoittaa sen kaltaista valtaa, jossa tällaiset ihmiset tai ihmisten ryhmät voivat omalla olemisellaan käyttää valtaa. Eli silloin on kausaalisuhde tiettyjen ihmisten tekojen ja olemisen, sekä tästä olemisesta seurautuvien vaikutusten välillä. Eli voidaan sanoa, että sellaiset ihmiset jotka ovat vankasti tuettuja voivat ruveta käyttämään toisia ihmisiä hyväkseen, jossa heidän vapautensa lisääntyy samassa korrelaatiossa toisten alempien ihmisten lisääntyvän vastuun kanssa. Monesti tällainen epäoikeudenmukaisuus voi kehittyä yhdestä instituutiosta tai kategoriasta ja myös instituutioiden joukosta. Silloin tunnustushieratkia, joka ei kuitenkaan ole nimestään huolimatta mikään varsinainen absoluuttinen arvojärjestys, alkaa muuttumaan sellaiseksi, että dominoiva instituutio alkaa vaikuttaa kaikkiin muihin instituutioihin, jolloin ne arvot, jotka ovat luoneet ja pitäneet koossa näitä instituutioita, alkavat muuttumaan sisällöttömiksi ja epäaidoiksi reaktiivisiksi käsitteiksi. Esimerkiksi Suomessa taistolainen liike, joka ei kuitenkaan koskaan noussut suureksi parlamentaariseksi puolueeksi ja valtaryhmittymäksi, käytti apunaan kommunismin älyvapaan henkisesti köyhän rahvaanfilosofian piirissä luotuja käsitteitä, jotka he jossain määrin saivat levitettyä myös muiden parlamentaaristen puolueiden retoriikkaan. Instituutiot, jotka eivät ole itsenäisiä ja toisaalta myös sellaiset instituutiot, jotka pyrkivät levittymään toisten instituutioiden maa-alalle, voivat alkaa vääristämään tunnustushierarkia, joka ei perustu hierarkiassaan valtaan tai pakottamiseen, vaan pyyteettömyyteen toisten instituutioiden pyrkimyksiä ja aikeita kohtaan. Hierarkian on pysyttäydyttävä omalla alueellaan, koska sen avulla voidaan määritellä ja tutkia ihmisten tarpeita, eli pääpointti on se, että instituutioiden tulee olla itseriippuvaisia ja suhtautua vain pyyteettömästi toisiin instituutioihin. On kuitenkin niin, että kaikki instituutiot eivät ole yhtä riippumattomia toisten instituutioiden toiminnasta kuin jotkut henkisesti korkeimmat instituutiot kuten taide tiede, uskonto ja filosofia. Oleminen tarkoittaa siis työtä ja vapaa-aikaa, jotka toiminnot jakautuvat monesti erilaisiin asteisiin yhteiskunnan sisällä. Eli normaalilla ihmisellä preferenssiautonomia on tasapainossa, koska sen täytyy olla siinä, koska vapauden ylikorostuminen vastuun kustannuksella tarkoittaa monesti tietynkaltaisen ontokraattisen ryhmittymän syntymistä. Esimerkiksi arvostelu ja kommentoiminen ovat esimerkkejä vapauden korostumisesta, koska tälloin jotkut ihmiset saavat asettua toisten mahdollisesti pyyteettömästi työhönsä suhtautuvien yläpuolelle arvostelemaan. Eli tämä asenne, joka perustuu kommentaariaatin määrittämään vaikutteellisuuteen, siirtyy myös yhteiskunnalliselle tasolle, kun kommentaariaatti kaappaa jonkun instituution tai instituutioiden joukon omien pyrkimystensä tasolle, jonka tavoitteena on toisten insituutioiden ja tunnustushierarkian tasojen hallitseminen. Ontokraattinen eliitti siis muuttuu kommentaariaatin palvelijoiksi, koska he ovat riippuvaisia vapauksistaan, jotka yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuus on heille taannut. Ontokraattinen eliitti, joka käyttää vapautta ylikorostuneesti on siis kommentaariaatin alkukohta, sillä he ovat kuin alkoholistit, jotka haluavat lisää viinaa, jonka kommentaariaatti heille tietyssä mitoin tarjoaa. Tämän myötä he alkavat ontokraattisesti muokkaamaan instituutioita siten, että he tuovat rahvaanomaisen heikon luonteensa omien tuki- ja arvoinstituutioiden tueksi. Silloin siis ihmiset alkavat toimia vertailukohdallisen symbolisuuden näyttämällä tavalla, joka perustuu arvoinstituutioiden toimintaan ja olemiseen. Ontokratia on tavallisesti rahvasta, sillä se, joka saa eniten olla yhteiskunnassa, tuo omat arvonsa kaikkien olemiseen, joka voidaan helposti kuvata esimerkiksi natsistiseksi tai kommunistiseksi olemiseksi. Vertailukohdallisen symbolisuuden vastakohta on syväsymbolisuus, joka tarkoittaa sitä, että tuossa tilanteessa ihmisten vähemmistö on nähnyt kommentaariaatin vaikutteellisuuden taakse ja löytänyt ajassa pysyviä arvoja ja merkityksiä.