Ajattelusta ja pikkuporvareista

Ajattelu on harvinaista nykypäivänä. Epäajattelijat eivät ajattele mitään muuta kuin konsensusta ihmisten välillä ja omaa opportunistista hyväänsä. Ajattelu tarkoittaa asioihin suuntautumista oikealla, kriittisellä ja omaa etua ajamattomalla tyylillä. Ajattelija on pikkuporvarin vastakohta – pikkuporvari tekee kaiken pakosta, jonka hän näkee toimintaansa ohjaavan. Ajattelija suhtautuu asioihin vapaalla ja tiedostavalla tavalla. Tämä ajattelijan pyyteettömyys saa hänet monasti pahoittamaan sellaisten ihmisten mielet, jotka ajattelevat vain viiteryhmien ja omien ryhmäjäsenyyksiensä kautta ja avulla. Tällaiset tavalliset mielet ajattelevat vain elämän järjestymistä ihmisten keskellä, ja omaa rooliaan tällaisessa roolipelissä mitä esimerkiksi työpaikkahierarkiat ja politiikan todellisuus edustavat. Tällaiset ihmiset tavoittelevat vain omaa etuaan ja kuuntelevat valppaasti kaiken, minkä ihmiset sanovat tällaisen ihmisen omasta viiteryhmästä. Vapaus on ajattelussa itseisarvo ja sen takia kaikkea mikä sanotaan vapaasti huomioimatta omaa opportunistista etuaan on hyvää ja toivottavaa ajattelua ja käytöstä. Jotta voi olla ajattelussa vapaa, ei silloin voi korostaa minkäänlaista omaan etuun liittyvää johtolausetta. Ajattelussa ei mietitä sitä, mitä naapuri ajattelee, tai mitä vieruskaveri ajattelee. Oikea ajattelu on pidikkeetöntä ja vapaata. On voitava sanoa se, mikä on jonkinlaisten sosiaalisten arvojen ja konsensuksen myötä jäänyt aiemmin sanottua. Tässä ajattelun perinteessä on kunnioitettava etenkin itsenäisiä ja yksilöllisiä ajattelijoita. On selvää, että vapaan ajattelun vastakohta on yhteiskunnalliset hierarkiat ja niissä kiipijämäisesti ylös pyrkivät opportunistiset mielet ja heidän järjestämänsä yhteiskunta. Yhteiskunta joka ei tue vapaata ajattelua on hierarkkinen ja se suosii ihmisten keskuudessa etenkin totteliaisuutta ja samalla se ylläpitää järjetöntä käskyhierarkian palvontaa, joka ei niin kuin ihmiset ajattelevat, perustu minkäänlaisiin yliyksilöllisiin ominaisuuksiin vaan roolitodellisuuteen, jota tietyt vapauteen rajoittavasti suhtautuvat, toisia ihmisiä arvottavat ihmiset pitävät yllä. Ajattelussa ei ajatella sitä, mitä ”voi sanoa”, vaan siinä ajatellaan sitä, mitä kuuluu sanoa ollakseen rehellinen sekä itselleen että totuudelle. Vapaita ajattelijoita on etenkin nuorten ihmisten keskuudessa valitettavan vähän, koska he koulutuksen sopeuttavan vaikutuksen takia omaksuvat itselleen vanhempien ihmisten edustaman ja esittelemän sopeutuvaisuus- ja hierarkiatodellisuuden. Pikkusieluiset ihmiset ajattelevat, että vain tietyillä ihmisillä on kykyä ja oikeutta sanoa todellisuudesta jotain, ja tuollaisia ihmisiä kohtaan sanotut arvostelevat sanat eivät ole toivottavia eikä niillä ole näiden ihmisten keskuudessa validiteettia. Tämän politiikan iskulauseena on ”anna nyt sortaa itseäsi, että pääset myöhemmin sortamaan toisia.” Kuitenkin on niin, että kun nuoremmat ihmiset ovat ensin antaneet sortaa itseään, omaksuvat he sortajien politiikan ja sitä myöten epävapauden ja epäajattelullisuuden. Ajattelussa ei voi olla minkäänlaisia idoleita, eli itseiskunnioituksen ansaitsevia ihannekuvia. Kaikki on voitava kyseenalaistaa, ja ne ihmiset, jotka edustavat sen vastaista ajattelunmallia, eivät sovi nuorten ihmisten arvostuksen kohteiksi. Pikkuporvari on etenkin kiinnostunut siitä, mitä ajatellaan esimerkiksi vaikka naisista, suomenruotsalaisista tai vaikkapa maahanmuuttajista. Siinä tärkein pyrkimys on siinä, että ei loukata mitään viiteryhmää. Etenkin naiset ovat erittäin tarkkoja siitä, mitä heidän viiteryhmästään ajatellaan, ja sovinistiksi leimaaminen ei ole kovin vaikeata. On mielenkiintoista havaita, että naiset ajattelevat vieläkin ryhmästään niin herkästi, ja ovat niin heikkoitsetuntoisia, että he pahastuvat samalla tavalla arvostelustaan kuin vaikka esimerkiksi kehitysvammaiset. Mielestäni naisissa on saman verran maskuliinisia ominaisuuksia hallitsevia ihmisiä kuin miehissä. Tämä ajatus tulee Otto Weiningerilta, joka ajattelu maskuliinisten etenkin henkisten ominaisuuksien olevan täysin ylivertaisia suhteessa feminiinisiin, joiden piirissä vapaata ajattelua ei hevin esiinny. On selvää, että sellainen ihminen joka suhtautuu asioihin rationaalisesti on toimintakyvyllisesti ylivoimainen sellaisiin ihmisiin nähden joita ohjaa toiminnassa tunteet, ja irrationaalinen tapa suhtautua asioihin. Feminiiniset ihmiset suuntautuvat asioiden sijasta ihmisiin, ja tämä onkin heidän tunneherkkyytensä syynä. Toisten ihmisten miellyttäminen on hyvä ominaisuus spanielissa tai huorassa, mutta ajattelevassa ihmisessä se ei voi tulla kysymykseen. Ihmisten tunneperäiset ryhmäliitteet ja oma ”kaveripiiri” on murskattava sillä, että ajattelee vapaasti ja rationaalisesti. Ihminen ei voi ajatella omia ryhmäliitteitään ja ”kaveripiiriään”; jos hän kokee tarvetta menestyä ajattelun alueella.