Kirjan keskeneräinen luonnos

Johdatus filosofiaan, sen opiskeluun ja historiaan

Filosofian käsitteestä

Filosofialla tarkoitetaan tänä päivänä lähinnä käsiteanalyysia. Käsiteanalyysi tarkoittaa sitä, että siinä tutkaillaan filosofian ja tieteiden piirissä käytettävien käsitteiden merkitysarvoa siinä kun ne vastaavat ilmiöitä, joita niillä on tarkoitus kuvata. Käsitteiden koherenssi on tärkeä piirre tässä. Muita tieteen filosofian menetelmiä ovat myös tieteen käsittäminen foundationalistisella tavalla ja toisaalta korrespondenssiin vedoten. Edellinen tarkoittaa sitä, että jotkut alkuperäiset peruslauseet riittäisivät siihen, että siitä johtuvat muut lauseet voitaisiin hyväksyä valideina. Jälkimmäisessä tapauksessa teorioita ja lauseita verrataan todellisuuteen sillä tavalla kun se ilmenee ihmisille. Niiden täytyy olla riittävän hyvässä konsistenssissa, sikäli että niiden piirteet riittävät kuvaamaan totuudessa olevia piirteitä. Aikaisemmin filosofian piirissä on tarkasteltu esimerkiksi metafyysisiä kysymyksiä, jotain sellaista, jossa olisi tarkoitus saada käsitys jonkinlaisesta absoluutista tai jostakin sellaisesta asiasta jota ei voida aistien avulla havaita. Monet filosofit tähän mennessä ovat luoneet oman metafyysisen järjestelmän, joita ei voida nykypäivän näkökulmasta edes vertailla toisiin tai saada käsitystä näiden järjestelmien totuutta kuvaavuudesta. Myös Karl Marxin Pääomassaan kuvaama teoria on täysin epätieteellinen sen takia, koska sitä ei voida minkäänlaisin menetelmin kumota. Karl Popper on kuvannut eräässä kirjassaan historisismia, tapaa asettaa sellaisia teorioita, joista voisi ennakoida historian kulkua, ja Marxin dialektinen materialismi on yksi tuollaisista järjestelmistä. On siis oletettava, että nykyaikaisen filosofian menetelmät eivät riitä totaalisen ideologian tai kaikkeen vastaavan maailmanennakoimisteorian luomiseksi. Ainakin voidaan sanoa, että johonkin ideologistisen maailmankatsomusjärjestelmän hyväksyminen useille ihmisille levitettäväksi ei ole kovin älyllisesti rehellistä. Toisaalta voidaan varmaan sanoa, että monille oma filosofinen maailmankatsomusjärjestelmä on jonkinlainen defenssimenetelmä, jonka kanssa puurtamisesta yksittäinen filosofian harrastaja voi saada psyykkistä helpotusta. Kuitenkin filosofian on siis tarkoitus kuvata etenkin sitä, miten tieteen kielen lauseet hahmottuvat maailmassa. Kuitenkaan en usko, että filosofian pitäisi antautua jonkinlaisen yksioikoisen empiirisen teorian alaiseksi. Filosofia terminä tarkoittaa muinaiskreikaksi viisauden rakastamista, ja sen takia voidaan ajatella, että yksi sen perustarkoituksista on selventää ihmisen suhdetta maailmaan, eikä pelkästään tieteen menetelmien suhdetta maailmaan. Filosofiassa on myös muita osa-alueita kuin pelkästään tieteenfilosofia tai tietoteoria. Filosofia voi tutkia totuuden käsitteen lisäksi myös kauneuden ja hyvyyden käsitteitä ja esimerkiksi uskontojen tapaa muodostua maailmankatsomusteorioiden aluiksi. Ihmisen on tarkoitus havainnoida maailmaa ja selittää sitä itselleen, ja tuohon tarkoitukseen voi filosofia ehkä merkittävämmin vastata. Kuitenkin Wienin piiri, joka käsitteli etenkin empiiristä filosofiaa, meni liian pitkälle siinä, että filosofia voitaisiin alistaa pelkästään empiirisen tieteen alustalaiseksi. Sen takia voidaan sanoa, että kaikki filosofian osat eivät voi olla pelkästään tietoa tieteen empiiristen lauseiden koherenssista. On myös sanottava, että esimerkiksi etiikka on sellainen filosofian osa-alue, joka ei suoranaisesti ole yhteydessä empiirisiin tieteisiin, vaikka kuitenkin siinäkin esimerkiksi soveltavan etiikan ja luovan osallistumisen kautta voidaan saada tietoa siitä palautteesta, jonka esimerkiksi jonkinlaisen käyttäytymismallin noudattaminen yhteiskäytänteissä voi saada aikaan. Etiikka ei voi tänä päivänä rajoittua velvollisuusetiikkaan ja hyve-etiikkaan, koska niissä etiikan piiriin tuleva toiminta on määritelty tarkasti jonkinmuotoiseksi, ja etenkin hyve-etiikassa ajatellaan jonkinlaisten antiikkisten kardinaalihyveiden kautta, jotka eivät ole enää pitkään olleet filosofisia kirjoituksia lukevien ja kirjoittavien ihmisten joukossa. Joku voisi varmaan sanoa, että kardinaalihyveet ovat hävinneet sen takia, koska empiirinen tiede on murentanut tietyt ihmisen havaintopiirin ulkopuolella olevien hyveiden totuudellisuuden. Kuitenkin on varmaan sanottava, että on parempi että filosofia on nykypäivänä apuna myös empiiristen tieteiden määrittelyssä ja niiden tuloksien tarkastelemisessa. Teologiaa ei missään nimessä tarvitsisi enää olla Jumalan käsitteen kautta yhteydessä filosofiaan. Kuitenkin voidaan sanoa, että metafysiikka on teologian ohella ihmisten iättömimpien ominaisuuksien muotoa käsitteleviä oppimuodostelmia, ja sen takia niillä voidaan katsoa olevan jonkinlainen merkitys samalla kun yhteiskunnan muotoa tarkastellaan. Varmasti Neuvostoliiton bolsevikkijärjestelmä tai Saksan natsijärjestelmä ovat esimerkkejä sellaisen yhteiskunnan dystopioista, joissa ei ilmene ihmisen iättömimpien osien muotoa määrittäviä oppijärjestelmiä. Voidaan siis mielestäni sanoa, että filosofia voidaan jakaa kahteen osaan, jossa toisessa on empiirisen tieteen alainen tieteen menetelmiä havainnoiva pragmaattinen tai välinearvollinen osa, ja toisaalta myös toisena sellainen osa, joka tarkastelee esimerkiksi ontologiaa, etiikkaa tai estetiikkaa. Tämä jälkimmäisenä mainittu osa tarkoittaa etenkin yhteiskunnan muotoa ja olemusta käsitteleviä filosofian osa-alueita, jotka ovat tarkoitettu etenkin ihmisen henkisen järjestelmän ylläpitoa ja koostumista määritteleviin tietämis- ja uskomisjärjestelmien hahmottamiseen. Tieteen apuna toimiva osa filosofiasta on tarkoitettu edistämään filosofian käsitettä yhteiskunnan sisällä. Tämä edistäminen tulee esiin esimerkiksi soveltavaa etiikkaa, jonka avulla filosofian käsitettä ja auttamisaluetta on tarkoitus laajentaa käsittämään uusia tietämisjärjestelmiä. Tässä soveltavammassa toimessa siis on tarkoitus saada filosofisista termeistä ja käsitteistä apua uudenlaisen tietämisen avuksi. Filosofian on siis tässä mielessä autettava tieteen eri alueiden tulosten hahmottumista havaitsemisen kohteeksi. On siis sanottava, että filosofian on siis tarkasteltava erilaisten käsitteiden havaittavaksi asettumista. Esimerkiksi Husserlin filosofia väittää, että kaiken objektiivisena ilmenevän todellisuuden taustana on ihmisen subjektiivinen havaintolaitteisto, joka ainoastaan pyrkii näyttämään kaiken riippumattomana havainnosta. Filosofian siis pitää olla jossain mielessä erossa tieteestä, koska sen teoriat eivät kaikki pyri tieteellisyyteen, ja aiheen vaikeuden takia voidaan sanoa, että filosofisten ongelmien pohtiminen on vähintäänkin hyvää aivojumppaa siihen, kun pyritään ylläpitämään riittävän analyyttistä ja synteettistä menetelmää henkisten asioiden arvioinnissa. Jotkut siis sanovat, että kaikki filosofiset teoriat, jotka eivät pyri tieteellisyyteen, ovat merkityksettömiä. Niistä on kuitenkin mielestäni apua siinä kun pyritään ylläpitämään filosofista maailmankatsomusta ja erilaisia filosofisia maailmankatsomusjärjestelmiä. Filosofialla perenniaalisessa muodossaan on siis hyötyä ainakin maailman havainnnoimisen muotojen sisäistämisessä, ja sen takia siitä ei tulisi tehdä täysin empiiristen tieteen teorioiden alaista. Kuitenkin filosofian menetelmillä voidaan havainnoida myös sitä miten tiede määrittyy. Tästä ovat kirjoittaneet esimerkiksi Ludwig Wittgenstein, Rudolf Carnap ja Moritz Schlick. Filosofinen lause voi siis perustua niin todellisuuden havaittaviin osiin samalla kun se voi myös perustua filosofian historiaan, jota voidaan varmasti pitää yhtenäisenä samassa muodossa kehittyvänä historiallisena eteenpäin kulkuna.

Mihin tämä esitys pyrkii

Valmistella ja auttaa alkuun pääsemisessä

Filosofia voi ulkopuolisesta ja vasta-alkajasta tuntua vaikealta ja kompleksilta aiheelta. Tämän kirjallisen esityksen tarkoituksena on avata filosofiaa ja sen historaa vasta-alkajalle ja näin pyrkiä auttamaan filosofian opiskelun aloittamisen vaiheessa. Tarjoan myös vinkkejä itse filosofian opiskeluun, sen historiaan ja filosofian itseopiskeluun sekä akateemiseen opiskeluun. Filosofian opiskelu vaatii etenkin käsitteellistä ajattelua ja senkin takia tämän kirjallisen esityksen lopusta voi löytää perustavimman filosofiseen sivistykseen liittyvän filosofisen sanaston. (puuttuu vielä tästä versiosta). Käsitteellinen eli abstrakti päättely on filosofian väline. Voidaan esimerkiksi ajatella luonnollisia ihmiseen liittyviä taipumuksia ja piirteitä käsitteellisesti ja päätellä niiden kautta sitä, mitkä käsitteet liittyvät yhteen ja mitä niiden väliset kausaalisuhteet muodossaan ovat ja mitä ne merkitsevät. Filosofiassa ei tulisi liikaa korostaa opiskelijoiden välistä oheistoimintaa, koska filosofia ei ole ryhmäharraste vaan yksityisharraste. Filosofiassa tulisi säilyttää tietynlainen itsellisys siinä mielessä, ettei koulussa ja yliopistoissa annettuja numeroita vertailla sisännön perusteella toisiinsa, koska sillon, jos ajateltaisiin, että on joku yksi paras tapa ajatella filosofisesti, tulisi vastauksista toistensa kopioita ja itsenäinen ajattelu ei olisi olemassa. Perusteoksista, jotka liittyvät filosofiaan on hyvä mainita ainakin JE Salomaan kirjat filosofian historiasta, Bertrand Russellin kaksiosaisen Länsimaisen filosofian historian, Otavan suomeksi julkaiseman kaksiosaisen Suuret filosofit-kirjan, Juha Sihvolan Maailmankansalaisen etiikan, Mikko Yrjönsuuren Filosofian historian kehityslinjoja. Poutasen ja Pietarisen Etiikan teorioita-kirjan, Markus Lammenrannan Tietoteoria-kirjan, Riku Jutin kirjan Johdatus metafysiikkaan ja Svante Nordinin Filosofins historia-kirjan. Parasta on varmaan aluksi aloittaa tutustuminen filosofiaan helpompilukuisilla länsimaisen filosofian historiaa käsittelevillä kirjoilla ja sen jälkeen aloittaa tarkempi lukeminen koskien filosofian osa-alueita. Suomen filosofisen yhdistyksen vuosikirja Ajatus antaa hyviä esimerkkejä siitä, miten tieteellisfilosofinen artikkeli tulee kirjoittaa sen vuoksi, että se olisi pätevä. On mainittava myös alkajille sopiva Nicholas Fearnin Ajattele niin kuin filosofi. Myös Wilhelm Jerusalemin Einleitung in die Philosophie ja Pentti Määttäsen filosofian johdatusteokset ovat kovaa kamaa vasta-alkajille. Filosofian opiskelun alkuvaiheessa tulisi muistaa se, että nämä jos mitkä opiskelut vaativat pohjatietämystä filosofian ja tieteen periaatteista.

Johdattaa etenkin nuoria filosofian pariin

Miksi on tärkeää, että nuori oppii filosofiaa? Aristoteles ajatteli, että teoreettinen mietiskely on korkein asia, mitä ihminen voi elämässään harrastaa. Monet jo Sokrateksesta ja Platonista alkaen ovat kuvanneet kuinka hienoa on nähdä nuoria ihmisiä maailman korkea-arvoisimman aktiviteetin parissa. Monet ajattelevat, että filosofisten kysymysten pohtiminen kuuluisi olennaisella tavalla vasta ihmisten elämän myöhempään vaiheeseen, mutta kuitenkin etenkin antiikissa katsottiin filosofian opiskelun liittyvän etenkin ihmisen herkkään nuoruusvaiheeseen. Monet ovat kirjoittaneet siitä, kuinka syksyisin filosofian laitoksille tulee herkkiä, vaatimattomia, vakavia ja nuoruudenviisaita ihmisiä, jotka pyrkivät filosofian projektin avulla tunnistamaan piirteitä itsestään, toisista ihmisistä ja maailmasta. On huomioitava se, että monet filosofiaa pääaineenaan opiskelleet ihmiset eivät Suomessa pysty aina saamaan koulutustaan vastaavaa työtä, ja sen takia filosofian opiskelun vaiheesta tulisi ottaa irti kaikki minkä siitä saa, sillä kaikki muut opiskeltavat tieteen alat eivät ole yhtä kutsumuksellista opiskeltavaa kuin mitä filosofian opiskelu on. Filosofia on vapaata ja sen takia se poikkeaa muista filosofiasta – eli tieteiden äidistä – erkaanneista tieteen osa-alueista. Ehkä tämän vapauden takia monet varhaiskypsät nuoret ajautuvatkin filosofiaan jonkinlaisen taiteellisen taipumuksen takia. Filosofia on mitä parhainta valmistelua kirjailijaksi tai taiteilijaksi tulemisen rinnalla, sillä se opettaa kaikista syvällisimpiä ihmistieteisiin liittyviä tosiasioita ja teorioita. Kuitenkin filosofiastakin tulisi karsia tekotaiteellisuus ja tekofilosofisuus sillä filosofian harrastuksen tarkoitus on etenkin yleishyvällinen eikä oman egon nostattamiseen tarkoitettu harraste. Lapsille tulisi opettaa filosofiaa jo koulussa ala-astetasolla, koska mitä aiemmin ihminen aloittaa filosofian opiskelemisen sitä nopeammin hän saavuttaa filosofiassa kypsän tietämyksen tason, jolla hän voi edistää menestystään muissa lukuaineissa. Filosofia siis antaa nuorille väylän kaikkien tieteiden ja tieteiden kokonaisuuden tuntemiseen, koska filosofian käsittelemät asiat ovat ns. ikuisuusongelmia, jotka ovat koko ajan muilla tieteenaloilla harrastetun empiirisen tutkimuksen taustaoletuksina. Nuoret filosofian harrastajat ja heidän välisensä enkelirakkaus on yksi koskettavimmista kollektiivisista ilmiöistä maailmassa, ja sen takia meidän ei tulisi vähätellä filosofian merkitystä esimerkiksi yliopistossa tai koulussa.

Muodostaa kuvan filosofiasta aktiivisena tapahtumana

Filosofian roolia tarkasteltaessa on korostettava sen dialogista vuoropuhelumuotoa. Samalla kun harrastetaan dialogia, päästään myös tekemisiin toisten filosofiaa harrastavien nuorten sielujen kanssa. Monesti, kuten voi länsimaisen filosofian historiasta havaita, on filosofin rooli tulla erakoksi,koska kaikki ihmiset eivät yllä samalle henkiselle tasolle kuin mihin filosofit yltävät.Tätäki n voitaisiin koulutuspolitiikan avulla muuttaa, esimerkiksi lisäämällä filosofian opetusta ja liittämällä koulujen opetustarjontaan jonkinlainen yleishumanistinen, elämänkatsomustietoa muistuttava aine. Käsittelin gradussani sitä mahdollisuutta, että filosofiasta voitaisiin tehdä aktiivisen osallistumisen väline, jossa teoriaa sovellettaisiin erilaisiin käytänteisiin sen takia, että yhteiskunta voisi kehittyä oikeaan suuntaan siinä mielessä, että siitä tietoisuuden lisäämisellä pyrittäisiin poistamaan kielteisiä piirteitä kuten luonnon saastaamista, korruptiota, kerskakulutusta jne. Osallistuva filosofia soveltaa teoriaa käytäntöön ja sen pyrkimys on yleishyödyllisen yhteiskunnan kehittäminen erilaisilla korjaavilla toimenpiteillä. Kun filosofia tuotaisiin osallistumiseen, korjaisi se huonoja piirteitä osallistumisesta, ja kun osallistuminen tuotaisiin filosofiaan, poistuisi filosofiasta vähitellen norsunluutornista annetut teoriaoksennukset ja päättelykaanonit. Olen jossain mielessä samaa mieltä Maon kanssa siitä, että kaikki ihmisten elämästä koostetut tieteelliset teoriat pitää ensin testata käytännössä ihmisten elämien keskellä, sillä jos teoria ei vastaa käytäntöä, ei sitä myöskään tulisi ottaa mukaan tieteeseen, ja tämä on hyvä muistutus filosofiallekin siinä mielessä, ettei filosofia voi jäädä liian suuren välimatkan päähän käytännössä testatuista tieteellisfilosofisista teorioista. Wittgensteinkin piti filosofiaa enemmän käytäntönä kuin teoreettisena aiheena. Näin ollen filosofiasta saadaan dialogista ja elävää. Myös pienille lapsille opetettavan filosofian tulisi olla opettavaista ja leikkisää. Nuorelle olisi tarjottava mahdollisuus huomata se, että filosofia on aktiviteetti jota voidaan harrastaa porukassa kuten esimerkiksi kaveripiirissä tai koululuokassa. Filosofiasta voitaisiin myös alaluokilla tehdä soveltuvammaksi opettamalla filosofiaa tietynlaisen leikin kanssa, jossa voitaisiin esimerkiksi muistella filosofian alaan kuuluvia merkityksellisiä käsitteitä, joiden päässä pysymistä tulisi koulussa varmistaa esimerkiksi järjestämällä filosofian sanakokeita, ja tämä tulisi toteuttaa heti alaluokilla. Filosofia siis on aktiivinen tapahtuma, koska avaralla ajattelulla erilaiset maailmankatsomukset ja arvot tulevat esille filosofian argumentoinnin piirissä siten, että filosofian opiskelu ei ole vain vanhojen kirjojen nuuskimista, ja aikaisempien debattien seuraamista. Filosofian tulisi koko ajan elää, ja siinä sitä voi auttaa vain riittävän totuuteen nähden intohimoisten nuorten joukko, jotka kirjaantuvat syksyisin eri yliopiston filosofian laitoksille.

FILOSOFIA

Mitä filosofia on

Filosofian merkitystä tarkastellessa voidaan havaita, että filosofialla on monenlaisia merkityksiä ja konteksteja. Sen lisäksi, että filosofialla voitaisiin parantaa niitä käsitteitä joita tieteessä käytetään, voi se olla jollekin esimerkiksi terapian tai rauhoittumisen väline. Filosofia on etenkin käsitteellistä ajattelua ja siinä mielessä tieteenfilosofialla ja tietoteorialla on merkittävä rooli filosofian sisällä ja sen välineenä, vaikkakin ei tule kuitenkaan unohtaa etiikkaa ja yhteiskuntafilosofiaa. Esimerkiksi Otto Weininger niminen merkittävä nuori filosofi 1900-luvun alussa ajatteli, että logiikka ja etiikka filosofian välineenä ovat samanarvoisia ja kuuluvat yhteen. Esimerkiksi logiikkaa ihmiset pitävät oikeana filosofiana, koska sen metodit ovat korkeatieteellisiä metodeja, eli sen päättely ei ole riippuvaista ihmisten toiminnasta tai mielipiteistä. Logiikkaa voidaan siis soveltaa lähes kaikkeen, mutta on otettava huomioon se, että on olemassa logiikan kannalta hyviä ja huonoja sovellutuskohtia. Koska tunne on loogisen päättelyn vastakohta, niin voidaan helposti sanoa, että tunne on ihmisten käyttäytymisessä, toiminnassa ja ajattelussa miltei yhtä suuressa roolissa kuin mitä on rationaalisuus tai loogisuus. Mielestäni filosofian tarjoamia välineitä voitaisiin käyttää ainakin kulttuurintutkimusksessa ja politiikan tutkimuksessa. Toisaalta filosofiassa on myös tieteellisempi puoli, jossa voidaan hyödyntää tieteenfilosofian ja logiikan käsitteitä. Filosofiassa ei kuitenkaan välttämättä tarvita aiempia matematiikan tai fysiikan opintoja, vaikka esimerkiksi teoreettinen fysiikka on joissakin ongelmissaan lähellä filosofian asettamia kysymyksiä. On myös muistettava von Neumannin käsittelemä ja kehittämä peliteoria, jota voidaan helposti sisältää filosofiaan ja politiikkaan esimerkiksi valtioiden väliseen kriisin hallintaan. Filosofia on viisauden rakastamista, eli sitä, että korkeimpaan mahdolliseen tietoon suhtaudutaan arvostavasti, eikä suhtauduta käsiteltäviin asioihin esimerkiksi vaikkapa välinpitämättömällä asenteella. Filosofia on siis se tyttö, johon kaikkien poikien tulisi välittömästi rakastua.

Tieteellisen kielen formulointia

Tieteen kieli tarkoittaa havaintoperusteisten lauseiden käyttämistä todellisuuden kuvaamista varten. Tiede pyrkii todellisuuden kuvaamiseen ja siinä on tarpeen löytää mahdollisimman koherentteja ja luotettavia kuvaustapoja. Filosofia on kaikkien tieteiden äiti ja tieteen yhteydessä sen saama tehtävä voisi olla etenkin totuusperäisten kuvaustapojen määrittely tieteiden toiminnan tarpeena. Esimerkiksi Leibniz kirjoitti Characteristica Universalista, joka tarkoittaa yleisintä tieteen käyttämää, symboliverkostojen muodostamaa loogista merkkikieltä. Leibnizin esimerkkiä käyttäen voitaisiin varmasti olettaa ja omaksua se tapa nähdä filosofia, että sitä pitäisi ainakin kovan tieteen yhteydessä käyttää analysoimaan kieltä ja parantamaan kielen ilmaisuvoimaa kehittämällä uusia käsitteitä ja tarkastamalla niiden sopivuus tieteiden järjestelmään. Kielen tulee siis olla formuloitua, että se voidaan ottaa mukaan tieteiden järjestelmään ja totuuden tulkintaan. Formulointi tarkoittaa sitä, että käytetään vain täysin eksaktisti määriteltyjä käsitteitä totuuden ja havaintojen ilmaisuun. Tämä siis rajoittaa esimerkiksi sitä, miten filosofiassa voidaan ilmaista totuudenkuvauksia, sillä esimerkiksi etiikka, metafysiikka ja estetiikka tulevat merkityksettömiksi, jos poistetaan filosofiasta kaikki ei-tieteenfilosofinen aines. Toisaalta teoreettisen ja käytännöllisen filosofian erottelulla voidaan edelleen pitää yllä näiden molempien kuitenkin varsin teoreettisten osa-alueiden olemassaoloa. Kuitenkin tiettyjä ilmiöitä eksaktisti kuvattaessa on otettava huomioon logiikan säännöt, ja pyrittävä mahdollisimman tarkkaan ja käsitteensä määriteltyihin teorioihin. Koska tieteen havainnot ovat tarkkoja, tulisi filosofian pyrkiä tarkkuuteen siinä kun se vartioi tieteen kielen eksaktisuutta ja totuutta kuvaavuutta.

Käsiteanalyysia

Käsite tarkoittaa sanaa, jolla on konnotatiivinen merkitys ja tarkoite. Filosofian piirissä käsiteanalyysi on tärkeää etenkin sen takia, koska filosofian käsittelemät asiat ovat ehkä suurimpia mitä maailmasta löytyy. Filosofian on myös tarkoitus etsiä aidoimpia merkityksiä, jotka avautuvat vain riippumattoman ajattelun kautta. Voidaan esimerkiksi havaita se, että puhetaitoa harrastavat ihmiset eivät pysty formuloimaan merkityksiä tarkasti, vaan käyttävät löyhiä ja väljiä määritelmiä asioista, joista he puhuvat ja kirjoittavat. Filosofia hajoittaa käsitteen osiinsa, joista se valikoi pysyvimmät piirteet ja katsoo voidaanko niistä muodostaa käsite, joko entisen pohjalle tai täysin merkitykseltään erilaiselle pohjalle. Filosofia siis valvoo sitä, etteivät käsitteet muutu merkitykseltään häilyviksi ja sisällöttömiksi tai älyllisesti epärehelliseksi. Kun tieteen piirissä on helpompaa valvoa käsitteiden tarkkaa rajausta, on ihmisten yhteisöelämässä ja sitä kannattelevissa välineissä kuten politiikassa paljon älyllistä epärehellisyyttä, josta käsitteiden käyttäjät itse vain harvoin näkevät jotain itsekriittisyyden ainesta. Poliittisen filosofia tulisi analysoida tarkemmin politiikassa käytettyjä käsitteitä, koska poliitikot ansaitsemansa auktoriteettiaseman mukaan käyttävät käsitteitä itse, vaikkei puolueen kannattajista ja poliitikoksi pyrkivistä tietäisi edes puolittain sitä, mitä joku käsite merkitsee. Filosofian on siis määriteltävä käsitteet erinäisten tilanteiden tai situaatioiden varalle, jotta ne voisivat olla mahdollisimman hyvin totuutta kuvaavia.

Syvemmän merkityksen etsimistä

Filosofia pyrkii löytämään totuuden ja kaivamaan sen esille löyhien määritelmien ja epäselvästi selitettyjen käsitteiden joukosta. Sen takia voidaan havaita, että filosofian tulisi siis keskittyä etenkin sen selvittämiseen mitä ihmisen psyykessä olevat syväsymbolit merkitsevät erilaisissa tilanteissa ja tapahtumissa. Ihmisen havaintojärjestelmän tapa liitettynä yhteiskunnan harjoittamaan manipulointiin johtaa tavallisesti siihen, että symboleiden ainutlaatuisuus unohtuu ja ihmsiet alkavat harrastamaan julkisen piirin määrittämien vertailukohdallisten symbolien seuraamista. Filosofia vaatii etenkin pinnan alle menemistä ja sen takia syväsymbolit löytyvät vain filosofian ja itsenäisen syvällisen ajattelun avulla. Syväsymbolit ovat etenkin ihmisen sisäiseen tietoisuuteen tai alkutietoisuuteen liittyvä käsite, joka realisoituessaan avaa ihmiselle tien oman psyykensä sisälle. Syväsymbolit tavoittanut ihminen kokee selkeintä onnellisuutta ja aitoutta, koska silloin hän voi kokea olevansa etenkin itsensä kautta. Ihmisten tulee väistellä kommentaariaatin vaikutteellisuudelle ohjailemia vertailukohdallisia symboleita, koska ne asettavat ihmisen epäaidolle pohjalle, jossa mikään ei loppujen lopuksi vastaa ihmisen itsestään lähtöisin olevaa todellisuutta. Koska kaikilla ihmisillä on taito kokea arvotunteista peräisin olevia merkityksiä ja arvoja, on tärkeää, että kaikki ihmiset pystyvät kokemaan arvoja, koska vain silloin niiden intersubjektiivisella vertailulla voidaan odottaa, että subjekteista peräisin olevat arvot voivat vertailun kohteena muuttua objektiiviseksi. Subjektisuuden muuttuminen objektisuudeksi tapahtuu siten, että kun subjektiivinen mielipide omaksutaan jostain yhteydestä, se voidaan sopeuttaa ympäröivään todellisuuteen siten, että ihmiset alkavat ajatella jostain asiasta uudella tavalla. Subjektiivisuus ja sen tuottama tieto ei välttämättä ole täysin yksityiskohtaista, vaan se voi sisältää merkityksellisen alkuosan objektiivisesta todellisuudesta, ja samaten myös toisinpäin, eli objektiivinen todellisuus ei välttämättä näyttäydy kaikille samana. Subjektiivisuuden ja objektiivisuuden tulisikin tehdä yhteistyötä ja kumpikaan niistä ei saisi tulla kieltämisen aiheeksi. Yhteiskunnassa oleva tieto ei ole valmiina todellisuudessa, vaan ihmiset rakentavat itselleen aina uudestaan todellisuuden perusrakenteet.

Apukeino tieteiden hierarkian järjestyksessä

Filosofian tarkoitus on osittain selventää tieteiden hierarkiaa ja selventää sitä, miten Hempelin peittävän lain malli soveltuu erilaisiin tilanteisiin, jossa määritellään tieteiden järjestystä niiden tärkeyden ja selitettävyyden kannalta. Filosofian kannalta voidaan pyrkiä etsimään tietynlaisia kattomääritelmiä erilaisille käsitteille. Kattomääritelmä tarkoittaa sitä kuinka käsitteille voidaan pyrkiä etsimään sellainen merkitys, jonka myötä käsite viittaa yhtenäiseen viittauskohteeseen. Tässä siis tulee esiin se filosofian piirre, jonka mukaan sen tulee olla eksaktia luonnon ja näin ollen todellisuuden ilmiöistä puhuttaessa. Esimerkiksi tieteiden hierarkiassa matalalla olevia tieteenlajeja kuten esimerkiksi sosiologiaa ja historiaa, on valvottava siinä mielessä, että ne pystyvät säilyttämään oman tieteensä suuntalinjat mutta kuitenkin siten, että ne voivat tarvittaessa olla tieteiden hierarkian kautta arvotettaessa matalammalla kuin esimerkiksi fysiikka tai kemia. Kuitenkaan filosofiata ei tule unohtaa, ja sen takia on mietittävä, että filosofia kattaa koko ihmistieteiden hierarkian. Kuitenkaan esimerkiksi luonnontieteeseen liittyviä asioita ja ilmiöitä ei voida tutkia sellaisten tieteen välineiden kautta, jotka liittyvät etenkin ihmistieteellisiin ilmiöihin. Filosofian tulisi siis yhteydessä tieteeseen aina muistaa se, että sen tehtävä on valvoa kieltä etenkin tieteellistä kieltä. Filosofisen logiikan tulisi kertoa filosofian harrastajille sen, miten tieteen kieltä tulee käyttää esimerkiksi fysiikan tai matematiikan alueilla formuloidusti. Muutenkin yksiselitteisesti formuloitu kieli tulisi tuoda myös toisille matalammalla tasoilla sijaitseviin tieteen aloihin, ja niitä tulisi voida havainnoida ympäröivästä todellisuudesta. Filosofian on kuitenkin valvottava sitä, ettei siitä tule yksioikoista tieteen piikatyttöä.

Mitä filosofia ei ole

Puhetaitoa ilman viisautta

Puhetaito tarkoittaa kykyä kommunikoinnissa ja erilaisten ideoiden välittäjänä. Monesti puhetaito voi vääristää totuutta ja se alkaa noudattamaan vain omia sääntöjään. Puhetaito korruptoi filosofian ja filosofian ideat. Siinä filosofiasta tehdään puhetaidon renki. Esimerkiksi politiikassa tarvitaan puhetaitoa, jotta voidaan näyttää rahvaan ja toisten poliitikkojen keskuudessa vaikutusvaltaisilta. Tämä on valheellista ja syvälliset ajattelijat ovatkin aina olleet poliitikkojen keskuudessa pienen vähemmistön sisällä. Puhetaito on hyödyksi silloin, kun ihminen pyrkii jonkin asian tai ajatuksen myymiseen, sillä sen tarkoitus on omaksuttaa ihmiselle ajatus siitä, että jokin asia on niin tärkeää, että se kannattaa ostaa tai omaksua, ja kaunopuheisuus kulkee tässä ajatusten ja asioiden myynnin välikappaleena ja välineenä. Kuitenkaan filosofian ei ole tarkoitus myydä jotain ihmiselle, vaan johdattaa heidät ajattelemaan itsenäisesti. Tämä itsenäinen ajattelu on siis etenkin sitä, mihin puhetaidolla ja johdattelemisella pyritään puuttumaan ja siinä viemään ihmisen kyky itsenäiseen ajatteluun, koska he alkavat ajatella promotoitujen ajatusten olevan parempia, tai he esimerkiksi voivat alkaa ajattelemaan, että jonkun tuotteen kaupasta ostaminen vie heiltä sen rasitteen, mikä itsenäinen ajattelu voi joskus olla. Ihmisten on siis kieltäydyttävä kulutuskulttuurista joka on meidän ympärillämme.

Auktoriteetteihin vetoamista

Filosofia perustuu etenkin auktoriteeteista vapaaseen ajatteluun ja sen takia esimerkiksi vaikka jonkun kepin päähän nostetun peräsuolen kappaleen pönötyskorokkeelta antamat lausunnot eivät voi olla perusteita filosofiselle ajattelulle. Tässä tulee esiin sekin filosofinen dilemma, että vaikka filosofian opiskelu esimerkiksi yliopistossa perustuu länsimaisen filosofian historian merkkihahmojen ajattelun esittelemiseen, ei vapaa filosofi voi siitä huolimatta perustaa ajatteluaan aikaisempaan ajatteluun perustavaan käsitehelinään ja nimineppailuun. Kaikenlaisten auktoriteettien ajattelu on pystyttävä filosofian keinoin kyseenalaistamaan ja muodostamaan omat käsitykset niistä aiheista, joista muut ovat ajatelleet tavallaan jo aiemmin. Filosofinen ajattelu, silloin kun se on riippumatonta, ei siis voi perustua joidenkin toisten ihmisten filosofiaan ja ajatteluun, vaikkakin esimerkiksi filosofian laitoksilla tapahtuva tutkimus on monesti aiemmin ajateltujen ajatusten jätkyttelyä ja pureksimista. Koska on tarpeen, että filosofinen argumentointi on kehittynyttä, pitää filosofian opiskelijan oppia tapa filosofoida kriittisesti ja riippumattomasti.

Tapa näyttäytyä viisaana

Tietynlaiset ihmiset haluavat näyttäytyä läheistensä keskellä ja mikä olisikaan parempi väline tämän ominaisuuden kehittymiselle kuin filosofia. Toisaalta myös halu näyttäytyä viisaana voi joskus poikia ja kehittää yksilöstä todellisella tavalla viisaan miehen tai naisen. Kuitenkin tulisi huomioida tämän piirteen valheellinen ulottuvuus. Jos joku näyttää viisaalta pinnallisesti, ei se kuitenkaan takaa sitä, että tällainen ihminen olisi todella viisas. Esimerkiksi Sokrates vastusti sofisteja ja puhetaidon ammattilaisia siinä mielessä että heidän ajattelunsa ei ollut itseisarvollista ja pyyteetöntä. Monilla on synnynnäinen taipumus korostaa itseään esimerkiksi jonkinlaisen alan suurena asiantuntijana. Tällaisille ihmisille tulisi näyttää, että vain yhdestä aineesta kehuskeleminen ei riitä, sillä siinä tapauksessa usein monet muut tiedon alat erikoisalueen ohessa, saavat vain vähän jalansijaa tällaisen ihmise hermostorakenteessa. Myös monesti uskonnolliset ihmiset kuten jehovat pyrkivät näyttämään kirkkoherroilta ja ruustinnoilta, jotka vetoavat aina raamattuun ja tuomitsevat samalla toisia ihmisiä niin ihan kuin itse olisivat jonkinlaisia paaveja tai ainakin piispoja.

Empiiristen tieteiden piikatyttö

Vaikka tieteellisen filosofian kontekstissa voitaisiin ajatella, että filosofian tulisi nöyrtyä tieteiden periaatteiden kanssa, on sanottava, että sitä varten, että filosofia voisi olla riippumatonta ja vapautta kunnioittavaa ei se voi mukautua edes tieteiden periaatteisiin. Näin ollen filosofian on pysyttävä omaperäisenä ja oman totuuden alansa kattavaa. On siis huomioitava esimerkiksi se, että jotkut filosofian aloista eivät taivu tieteellisen formuloinnin edessä ja siitä huolimatta niillä voi olla itsenäinen filosofinen merkitys. Tällaisia osa-alueita ovat esimerkiksi etiikka, estetiikka, arvoteoria ja metafysiikka. Vaikka kaikkia filosofian lauseita ei voi formuloida tieteen joskus yksioikoisten periaatteiden mukaisesti ei voida kuitenkaan sanoa, etteikö tällainen filosofinen ajattelu olisi merkityksellistä ihmiselle, mutta etenkin hänen teoreettiselle ja sielulliselle puolelleen. Empiiriset tieteet perustuvat ajatukseen jonka mukaan jokainen teoria pitää testata käytännössä ja tämä on ristiriidassa sen kanssa, kun ajatellan filosofialle kuuluvaa vapautta empiirisestä tiedonmuodostuksesta. Loogiset empiristit olivat 1920- ja 30-luvuilla aktiivisesti korostamassa radikaalin tieteellisen filosofian oikeutusta. Kuitenkin nykyään voidaan sanoa, ettei kaiken filosofian tule perustua loogisen empirismin periaatteille.

Filosofian kontekstit

Filosofialla on erilaisia konteksteja eli erilaisia yhteyksiä, joissa ihmiset harrastavat filosofiaa. Filosofialla on myös monenlaisia kohteita, joita voidaan myös nimittää konteksteiksi. Filosofia käsittää etiikan joka tutkii etenkin hyvyyttä ja hyvettä. Estetiikka joka tutkii kauneutta ja esteettisiä ilmiöitä. Arvoteoria tutkii arvoja ja merkityksiä. Logiikka joka tutkii loogisesti pätevää päättelyä. Tieteenfilosofia joka tutkii tieteen sisältöä ja sen menetelmiä. Ontologia ja metafysiikka, jotka pohtivat olevaista ja olemista. Ja yhteiskuntafilosofia joka pohtii ihmiselämän yhteisömuotojen vaikutusta ihmiseen. Filosofiaa tulisi Wittgensteinin tavalla käsitellä aktiviteettina eikä pelkästään teoriana ja silloin filosofia voisi olla myös työpajamaista ja osallistuvaa. Etenkin ympäristöjen, olosuhteiden ja muiden ihmisten onnellisuuteen liittyvien asioiden tarkastelua tulisi tuoda filosofian piiriin osallistuvan filosofian tittelillä.

Filosofian käsitteen historia

Ensimmäinen filosofi länsimaisen filosofian historiassa, jonka kerrotaan käyttäneen filosofin ja filosofian käsitteitä oli lukumystikko ja matemaatikko Pythagoras. Kuitenkin etenkin Sokrateksen myötä länsimaiden filosofian historiassa filosofian merkitykselliksi osiksi muodostui Sophia eli viisaus ja Filos eli rakastaminen. Kuitenkin etenkin tuo rakastaminen tarkoittaa veljellistä rakkautta, eikä kuitenkaan naisen ja miehen välistä rakkautta, koska tässä sukupuolten välisessä rakkaudessa on tietynlainen myyntipuheellinen tai promotoinnin mukainen luonne, jonka takia se ei tarkoita sitä pyyteetöntä rakkautta, jonka filosofia käsittää. Viisauden rakastaminen varsinaisessa mielessään voi tarkoittaa vain sen kaltaista rakkautta, jossa annetaan itsensä filosofian sisältämän viisauden vietäväksi.

Voisiko filosofia olla osallistuvaa

Käsittelin filosofian alaan kuuluvassa gradussani osallistuvaa filosofiaa. Selkeimmässä merkityksessään se tarkoittaa filosofian käytännöllistämistä, sitä, että filosofiaa voitaisiin hyödyntää tilanteissa, jossa sen merkitys on käytännöllinen ja jossa se yhdistyy politiikan teorian, taloustieteiden, sosiologian ja historian kanssa. Osallistuminen tarkoittaa useimmiten sellaista kollektiivista poliittista mutta ulkoparlamentaarista toimintaa, jossa pyritään parantamaan ihmisten elämänlaatua. Se voi olla esimerkiksi tiettyjen kulutushyödykkeiden boikotoimista tai vaikkapa esimerkiksi Sisiliassa tapahtunutta yhteistoimintaa, jossa paikalliset liikkeenharjoittajat päättivät olla maksamatta suojelurahoja mafialle. Myös Amerikassa tapahtuneen kollektiivisen toiminnan tarkoitus oli vähentää ihmisten yhteisön negatiivista vaikutusta ympäristöön.

Filosofian yhteys muihin tieteenhaaroihin

Esisokraatikkoihin kuuluneet varhaiset ajattelijat kutsuivat opinalaansa luonnonfilosofiaksi. Luonnonfilosofia käsitti itseensä kaiken ajattelun kuten myös kaiken varhaistieteelliseksi luettavan ajattelun. Aristoteles käsitti alueekseen kaiken, eli hän kirjoitti esimerkiksi etiikan lisäksi myös fysiikkaa käsittelevän teoksen, joka kuuluu Aristoteleen koottuihin suomenkielisiin kirjoihin. Tänä päivänä voidaan sanoa, että filosofiaa muistuttavat tieteenaloista etenkin ihmistieteet. Sosiologia, sosiaalipsykologia ja psykologia lienevät olevan lähinnä filosofian alaa. Vaikka esimerkiksi matematiikka ja kemia ja fysiikka ovat eronneet filosofiasta, ovat ne nykyisin niin kehittyneitä, ettei niillä ja filosofialla voida katsoa olevan niin tiivistä yhteyttä nykyisin kuin esimerkiksi ihmistieteillä, joista psykologia ja sosiologia ovat varmaan läheisimmät.

FILOSOFIAN OPISKELU

Milloin ja missä sitä on opetettu

Filosofiaa on opetettu länsimaiden historiassa jo antiikin ajoilta alkaen. Kaikki tuntevat Sokrateen ja Platonin Akademian ja Aristoteleen Lykeionin. Kuitenkin filosofian harrastaminen alkoi jo niitäkin ennen, jolloin filosofiaa harrastivat esisokraatikot, joiden filosofinen maailmankatsomus oli kuitenkin varsin rudimentaarista ja alkukantaista. Suomessa filosofiaa opetetaan nykyisin pääaineena Helsingin, Turun, Tampereen ja Jyväskylän yliopistoissa, ja Helsingissä filosofiaa voi opiskella niin käytännöllisenä kuin teoreettisena alueena. Keski-Euroopassa filosofia on yleisin tieteenala yliopistoissa, vaikka Suomessa filosofian opetusta on harkitsemattomasti ajettu alas, koska poliittisten päättäjien mielestä kaikkien tulisi olla joitakin insinöörejä tai sairaanhoitajia, jotka tulisivat myöhemmin pyyhkimään näiden poliittisten ”päättäjien” peräpuolia, vaihtamaan vaippoja ja tyhjentämään sorsat. Filosofiaa tulisi opettaa kaikissa yliopistoissa, ja lapsille tulisi varhaisemmassa vaiheessa alkaa korostamaan filosofian oppimisen tärkeyttä. Tällainen filosofian tuominen ala-asteelle vähentäisi sitä karkeata ja junttimaista asennetta, joka on suomalaisille niin tyypillistä.

Milloin se pitäisi aloittaa

Mielestäni filosofian opetus pitäisi aloittaa jo alakoulun ensimmäisillä luokilla, mitä ennen sitä voitaisiin kuitenkin esitellä jo päiväkodissa, johon sitä voitaisiin soveltaa tietynlaisen leikin periaatteiden mukaisesti. Filosofian opiskelusta tulisi siis lapsille tehdä helpompaa ja hauskempaa, jolloin sen tarkoitus olisi liittää filosofia nuorten ihmisten maailmankatsomukseen. Siinä siis haluttaisiin tuoda esiin niitä maailman ja elämän puolia, joihin filosofia liittyy. Myös uskonnon opetusta voitaisiin muokata sillä tavalla, että sen piiriin voitaisiin liittää elämänkatsomustietoa, jolloin niitä voitaisiin opettaa yhtenä aiheena ja oppialana.

Missä muodossa sitä opetetaan muualla

Esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa etenkin etiikan opettaminen aloitetaan oppilaiden hyvin nuorella iällä. Tässä voidaan esimerkiksi ajatella sitä, kuinka hyvän elämän periaatteiden ja hyvänä olemisen periaatteiden opettaminen ja opiskelu vaikuttaa lasten käytökseen ja toisten ihmisten kanssa tekemisissä olemiseen, olisi korostettava, että filosofian opetus tulisi aloittaa jo varhain ala-asteella.

Miten sen opettamista tulisi kehittää Suomessa

Suomessa filosofian opetus on aina ollut pienen vähemmistön harraste. Toisissa länsimaissa filosofiaa mutta etenkin etiikkaa opetetaan jo pienille lapsille ja sen myötä monet valitsevatkin sen esimerkiksi sivuaineekseen yliopistossa. Myös filosofian laitoksia on kulttuurimaissa moninkertaisesti Suomen vastaavia enemmän. Esimerkiksi Englannissa lähes kaikki yliopistossa koulutetut poliitikot ovat opiskelleet opintojensa myötä myös filosofiaa. Suomessa filosofiasta ja filosofiaa harrastavista on tehty friikkejä samalla kun muualla Euroopassa sitä pidetään tärkeänä yleissivistyksen pilarina. Lapsille tulisi opettaa etenkin etiikkaa ja toisaalta sellaista uskonnon ja elämänkatsomustiedon periaatteita, joiden avulla lapsi voisi tunnistaa hyvyyden merkityksen itsessään ja yhteisöelämässä toisten lasten kanssa. Samalla kun lapsen maailmankuva avartuu, laajenee hänellä mielikuvitus ja se taas on merkittävässä roolissa kun ajatellaan ihmisten taiteellista luovuutta.

Mitä on paras ottaa huomioon

Filosofian tulisi voida vaikuttaa ihmisten ajatteluun järjestelmänä, teoriana ja aktiviteettina. Jo lapsien tekemiä uteliaita kysymyksiä tulisi viljellä filosofian opettamisella ja humanistisen maailmankatsomuksen viljelemisellä. Tulisi tajuta se, että filosofian opettamisella parannetaan lasten oppimiskykyä kaikissa lukuaineissa. Filosofian opiskelua alussa tulisi miettiä, kaikesta filosofian seesteisyydestä huolimatta, sitä, mitä nuori filosofi tahtoo aikuisena tehdä ja sen myötä tulisi lastata opintoihinsa myös merkittävällä tavalla kiinnostavia ja hyödyllisiä sivuaineita. Filosofien työllistymistilanne Suomessa on vieläkin erittäin surullinen ja sen takia tulisi mahdollisesta idealistisuudesta huolimatta oltava käytännöllinen opintojen koostumuksen suhteen. Kuitenkin filosofia tarjoaa erikoistumisen mahdollisuuden moniin suuntiin ihmistieteellisten aktiviteettien puolelle, ja sen takia ei pitäisi liiaksi epäröidä sitä, uskaltaako lähteä opiskelemaan pääaineenaan vaikka filosofiaa, vaikka siinäkin käytännöllinen filosofia on työllistävämpää samalla kun teoreettisesta filosofiasta voi muiden aineiden ohessa olla hyötyä esimerkiksi itsenäiseksi ja vapaaksi kirjailijaksi aiottaessa.

Filosofian opiskelun merkitys

Filosofia käsittää syvällisimmät kaikista maailmassa olevista kysymyksistä. Jos näin ollen ajatellaan, mihin ihmisen tulisi tässä maailmassa olon aikansa käyttää, voidaan helposti saada vastaukseksi että filosofia on yksi tuollainen itseisarvollinen asia, johon ihminen voi ja johon hänen kannattaa aikansa käyttää. Etenkin rehellisyys totuudelle on sellainen asia johon filosofian opiskelulla pyritään, sillä filosofia antaa välineet sen kaltaiselle ajattelulle, jossa eksaktisuuden myötä filosofian alalla ei voi tehdä suuria erheitä, kunhan ajattelee, ettei hänen filosofinen puheensa ja päättelynsä muunnu sofisteille ominaiseksi myyntipuheeksi ja kunhan hän pitää huolen siitä, ettei hän taivu tiettyjen auktoriteettien kuten poliitikkojen vaikutettavaksi, josta esimerkiksi tulee esimerkiksi filosofi Pekka Himasen rohkea teko, jossa hän myi oman omantuntonsa Jyrki Kataisen hallitukselle. Filosofian ei sen kaikissa konteksteissa edes tarvitse olla mitenkään hyödyllistä ja siinä mielessä kaveeraaminen valtion ehkä tunnetuimman sofistin kanssa kertoo selkeästi älyllisestä epärehellisyydestä ja omatunnottomuudesta.

Laajentaa ajattelukykyä

Filosofian tehtävä on etenkin ajattelukyvyn laajentaminen ja syventäminen. On siis pyrittävä siihen, että filosofinen maailmankatsomus voisi välineenä tavoittaa mahdollisimman suuren osan maailmasta ja ihmisestä. Filosofian tulee siis perehtyä etenkin asioiden perusteisiin ja sen jälkeen ravistella niitä niin että ainoastaan merkityksellinen jää näkyviin. Koska filosofia perustuu voimakkaasti etenkin käsitteisiin, on huomioitava se, ettei filosofiaa harrastaessaan niin sanotusti juutu lillukanvarsiin, vaan kiinnittää huomionsa aitoihin filosofian alan käsittelemiin ongelmiin. Filosofia on korkein mahdollinen totuuden käsittelemisen aste, ja sen myötä ihminen voi sen omaksuttuaan suhtautua ilmiöihin avarasti ja koko ajan älyllisen rehellisyyden muistaen, ihminen voi siis pyrkiä samanaikaisesti filosofiseen ja tieteelliseen eksaktisuuteen mutta toisaalta myös samanaikaisesti pyrkiä ylläpitämään sellaista filosofista maailmankatsomuksellisuutta, jonka ansiosta ihminen voi filosofian ajattelulle tuomilla välineillä kehittyä siinä kun hän pyrkii avartamaan omaa ajatteluaan niin teoreettisissa kuin käytännöllisissä arkipäivään kuuluvissa asioissa.

Mihin filosofian opiskelulla pyritään

Filosofian opiskelulla pyritään etenkin siihen, että yksilön maailmasuhde tulisi välittömämmäksi ja ihminen saisi käsityksen pohdinnan arvoisista asioista. Filosofian tulisi myös reaalistaa ihmisen käsitystä asioista joihin hän aidosti pystyy vaikuttamaan ja toisaalta niistä, jotka eivät ole ihmisen päättely- ja ajatuskyvyn ulottuvuuden sisällä. Filosofian avulla pyritään etenkin ajattelun avartamiseen ja kyseenalaistamiseen. On samalla voitava uskoa, että kaikki käsitellyt vaihtoehdot voivat olla todellisia, mutta kuitenkin samalla suhtauduttava kaikkiin mahdollisuuksiin kriittisesti ja kyseenalaistaen siihen asti kunnes oikea ja totuudenpitävin vaihtoehto on löydetty. Filosofian opiskelulla pyritään myös siihen, ettei ihmisestä tulisi yhteen tieteenalaan keskittyvää fakki-idioottia, vaan että hän voisi filosofian avartavuuden avulla saada käsityksen kaikista tieteistä ja niiden välisistä linkeistä ja yhteyksistä. Filosofia on myös loistava alkukohta sille, että ihminen voi sen avulla tulla suvaitsevaisemmaksi, koska hän filosofian avulla voi laajentaa näkemystään ihmisten vaihtoehdoista ja mielipiteistä.

Tavat opiskella

Filosofian opiskelu perustuu etenkin kirjojen lukemiseen ja kirjoittamiseen. Ainakin voidaan sanoa, että noilla tavoilla filosofian ja filosofisen ajattelun voidaan katsoa kehittyvän yksilössä. Toisaalta yliopistoissa järjestetään myös filosofiaa käsitteleviä luentoja. Luentojen kuuleminen on mielestäni kirjoja huonompi ja vähemmän tehokas oppimistapa, koska monesti luennoijat ovat tasoltaan heikkoja, luennoissa ei ehditä käsitellä yhtä paljon asioita kuin mikä onnistuu kirjoja lukiessa. Varmasti yksi kohta luentoja ja luennoitsijoita vastaan on myös se, että luennoissa korostuu luennoitsijoiden subjektiiviset käsitykset aiheista, jotka voivat ohjata filosofian opiskelijaa älylliseen epärehellisyyteen. Kuitenkin on myös mahdollista, että kirjoissakin voi korostua sujektiivisuus ja sen takia niiden kanssa tulee olla kriittinen ja lukea laajalti kustakin aiheesta. Yksi parhaimmista tavoista opetella filosofiaa liittyy siihen, kun opiskelija lukee laajalti kaikista alueista ja samaa aihetta käsittelevistä kirjoista, ja sen jälkeen muodostaa niistä synteesin, jonka perusteella hän voi viedä jotain aihetta koskevat ajatteluketjunsa finitoon asti.

Esseet ja kirjat

Kirjallisuusesseetä kirjoittaessa pitäisi hankkia ennen sitä kokemusta siitä, mitä jotkut filosofian kaanoniin mukaan otetut filosofit ovat kirjoittaneet. Ja tietenkin miten. Antiikin kulttuurin opintojen yhteydessä opin Jyväskylän yliopistossa antiikin retoriikkaa samannimisen kurssin kautta. Pidän tuota kurssia vieläkin yhtenä parhaimmista yliopisto-opintojeni kurssina. Se liittyy etenkin siihen kuinka tuon kurssin tenttikirjallisuudessa jauhettiin toistuvasti siitä mikä on antiikin mukainen esseen rakenne. Koska en ole latinan lukijoita en luonnollisesti muista osien latinankielisiä nimiä, mutta haluan korostaa sitä, että ennen esseiden kirjoittamista tulisi käydä läpi tuo esseen rakenne. Esseessä käsitellään mahdolliset vaihtoehdot, mahdollisesti tavallisin mahdollinen käsitys ja sen vastakohdat ja sen jälkeen perusteltu mielipide ja konkluusio sille. Filosofinen essee ei siis ole pätevä, jos siinä ei käsitellä useita ongelmaan sopivia vaihtoehtovastauksia. Filosofisen argumentoinnin tulee olla avaraa ja sen avulla se voi lopulta edetä sellaiseen kohtaan joka vaikuttaa eniten totuudenpitävältä.

Tenttikirjallisuus

Jos filosofian opinnoissa tahtoo päästä pintaa syvemmälle, tulisi filosofian lukemista harrastaa täysin oma-aloitteisesti. Monesti tentissä on vaihtoehtoja kirjallisuuden suhteen, mutta laajemman näkemyksen saamiseksi olisi joskus hyvä hankkia kaikki tenttikirjallisuuden yhteydessä mainitut teokset ja lukea ne, eikä vain tyytyä yhteen vaihtoehtoon monista. Tietysti muusta saman aiheen kirjallisuudesta on etenkin tänä päivänä helppoa ottaa selvää ja monet kirjat voi hankkia itselle joko ostaen tai lainaten. Antikvariaatteja kannattaa hyödyntää filosofisten teosten hankkimisessa, ja myös yliopistojen kirjastot harrastavat joskus kirjallisuuden dyykkauspäiviä, jolloin myös filosofiaan liittyviä teoksia voi kasata mukaansa ilmaiseksi, kunhan vain jaksaa kantaa kirjat kotiinsa. Tenttikirjallisuuden valinnassa opettajat tavallisesti valitsevat jonkinlaisia tietyn filosofian alan klassikoita tai bestsellereitä, joten syvällisen tiedon hankkiminen jostain filosofian osa-alueesta vaatii laajempialaista tutkimusta filosofian lähdekirjallisuuteen: älä siis keskity vain opettajien valitsemiin kirjoihin!

Luennot

Minä en ole koskaan suuremmin luentoja arvostanut osittain siksi, että luennoijat ovat olleet tyhmiä tai keskinkertaisia mutta etenkin sen takia, koska jo keskinkertaiset kognitiiviset kyvyt omaava ihminen pystyy oppimaan paljon enemmän kirjoista kuin luennoista. Omaperäisen näkemyksen kehittäminen on helpompaa silloin kun suurin osa filosofian opiskelusta tapahtuu itsenäisesti tenttikirjojen, tenttien ja kirjallisuusesseiden kolmikossa. Luennoilla filosofian tutkija esittää oman näkemyksensä siitä, mitkä asiat filosofiassa ovat tärkeitä hänen omasta mielestään, eivätkä he yleisimmin edes perustele kuulijoilleen sitä, miten he ovat päätyneet valikoimaan jonkin teorian tai filosofin luennoilla käsiteltäväkseen. Yliopistoa valitessa tulisikin siis ottaa selvää siitä, millaisista aiheista siellä olevat filosofian tutkijat ovat luennoineet. Painopisteet voivat olla kovin erilaisia riippuen siitä millaisia osa-alueita tietyn yliopiston opettajat tahtovat luennoillaan esiin, sillä joskus kun opettaja ei pysty kantamaan kunnollista huolta opettamisestaan, niin luennoivat he monesti siitä erikoisalastaan josta he juuri kirjoittavat ja joka voi olla monesti kovin marginaalinen osa filosofiaa.

Mitä voidaan ennakoida

Filosofian opetuksessa tenttikysymyksiä voidaan ennakoida esimerkiksi painamalla mieleen niitä tapoja joilla tietyt tentaattorit tavallisesti tenttikysymyksiä muotoilevat. Myös kysymysten muodosta tulisi pitää kirjaa koko yliopisto-opintojen ajan sillä siinä voidaan ennakoida sitä, miten jostakin aiheesta kysytään. Kuitenkin monestikaan ei voida ennakoida sitä, mistä tentin materiaalina olevasta kirjasta ja mistä aihealueesta tentissä tullaan kysymään. Jos opiskelijalla ei ole aikaa lukea koko materiaalia, kannattaa johonkin osa-alueeseen keskittymisen sijaan lukea kursorisesti kaikki ja lukea tärkeät ja olennaisimmat kohdat tarkemmin. Kun filosofinen maailmankatsomus kehittyy yksilössä kehittyy hänessä myös taito havaita olennaisimmat asiat kirjallisesta materiaalista, koska lähes kaikki filosofian tenteissä tehdyt käsitykset filosofiasta perustuva lähes täysin tai täysin tiettyihin ajassa eläviin teorioihin ja filosofeihin.

Tee ero oman filosofian ja opiskelun välillä

Jotta voi menestyä filosofian akateemisissa opinnoissa on silloin valitettavasti osattava poimia sanoja, käsitteitä, oppirakennelmia, nimiä ja vuosilukuja. Omaperäisellä filosofisella järjestelmällä ei akateemisen filosofian piirissä pääse korkeille arvosanoille vaikka tuo oma järjestelmä vaikuttaisi kuinka pätevältä hyvänsä. Oma filosofia voi olla kuinka kehittynyttä hyvänsä, mutta opinnoissa menestymisen suhteen tulisi voida suhtautua filosofiaan kahdella tavalla ja toinen on sen historiasta ja historiallisista ajattelijoista kiinnostunut tapa ja toinen taas se, kun ihminen muodostaa omaa filosofista maailmankatsomustaan, joka voi parhaassa tapauksessa johtaa omanlaisensa filosofian maailmankatsomusjärjestelmän luomiseen. On siis otettava riippumaton asenne, silloin kun ihminen rakentaa omaa filosofista maailmankatsomustaan, vaikkakin opinnoissa on vielä kumarrettava tietyille filosofisille auktoriteeteille, koska koko filosofian opiskelu nykyisin yliopistotasolla perustuu pelkästään aikaisempien auktoriteettien filosofioihin kohdistuvaan arviointiin ja kommentointiin.

Uskalla olla omaperäinen

Vaikka esimerkiksi esseen kirjoittamisen tulisi perustua perustaviin kirjallisiin lähteisiin, voidaan niitäkin käyttää eri tavalla, tasollisesti ja sivuittain. Jos saa hyvän virikkeen filosofiselle kirjoitukselle, kannattaa siinä keskittyä tulkitsemaan tapahtumaa oman filosofisen maailmankatsomuksen osoittamalla tavalla eikä ainakaan pyrkiä ajattelemaan vain sitä, kuinka muut ihmiset olisivat tässä tilanteessa sanoneet tai kirjoittaneet. Omaperäisyys löydetään etenkin itse kehitellyillä ajatusrakennelmilla ja joissakin tapauksissa myös käsitteillä. Koska on monesti niin, että filosofia ei irtoa sitä opiskelleesta, tulisi miettiä sitä, millaisen teorian itse muodostaisi siten, että se voisi myös esimerkiksi tukea ihmisen omia pyrkimyksiä, minuutta ja intohimoisuutta suhteessa totuuteen ja todellisuuteen.

Älä keskity vain teorianeppailuun

Tämä on niin yleistä etenkin kanonisoidun filosofian ja filosofien piireissä, koska filosofian yliopisto-opetuksessa keskitytään niin täydellisesti filosofian kaanoniin, pyhiin tammiin. Mielestäni elämänfilosofiutta ei pitäisi kuitenkaan väheksyä liian paljon tarkasti määriteltyjen opinsisältöjen ja suunnitelmien kautta, vaan pitäisi yliopistossakin antaa mahdollisuus luovaan filosofisuuteen ja vuosilukujen ja kirjojen nimien ja pintapuolisen sisällön selventämisen ohessa tulisi opettaa erillistä kurssiaan filosofisten järjestelmien luomisen historiasta. Myös on tärkeää pyrkiä oman filosofisen maailmankatsomuksen luomiseen, jonka tulisi olla täysin riippumatonta akateemisen filosofian standardeista, sillä, vaikka se ristiriitaista onkin, ovat ne miehet, joiden filosofiaa akateeminen filosofia pohtii olleet varsin yksinäisiä erakoita, jotka eivät ole liiemmin toisten ihmisten kirjoittamia filosofisiä kirjoituksia nuoruuden iän jälkeen lukeneet. Teorianeppailu on etenkin ohjeiden seuraamista, ja ollakseen luova ihminen ei voi noudattaa jatkuvasti niitä ohjeita, jotka hänelle on annettu. Teorianeppailussa siis toistellaan toisten ihmisten muodostamia käsitteitä ja ajatusrakennelmia. Tulisi siis pyrkiä siihen, että filosofian opiskelija voisi filosofian opintojensa myötä muodostaa itselleen riippumattoman filosofian käsitteen ja tavan ajatella filosofisesti. Tämän ei kuitenkaan tulisi estää sitä, että ihminen voisi kunnollisella tavalla ymmärtää myös toisten ihmisten filosofioita, vaikka niiden ei tulisi saada kuristusotetta filosofoivasta ihmisestä.

Filosofian osa-alueet

Metafysiikka ja ontologia

Metafysiikka ja ontologia tarkoittavat ensinnäkin metafysiikan jälkeen tulevaa sekä oppia olemassaolosta. Nämä filosofian alat eivät käytä havaintokäsitteitä eikä yleensäkään minkäänlaista empiiristä tutkimusta. Metafysiikka ja ontologia käyttävät teoriakäsitteitä, joita ei vahvisteta havaintokäsitteillä. Esimerkiksi Saksan romanttisen aikakauden filosofien kuten Fichten ja Hegelin käsitteet ja ajatusjärjestelmät olivat lähes täysin metafysiikkaa ja ontologiaa. Metafyysinen kysymys voisi esimerkiksi olla vaikka se, että onko numeroilla paikkaa aikatilassa, vai perustuvatko ne täysin metafyysiselle tasolle. Metafyysisiä kysymyksiä pohtivat ensimmäiset ihmiset jo antiikin aikana, jolloin esisokraatikot toivat esiin kysymykset maailman perusominaisuudesta tai -materiaalista. Muun muassa Herakleitos katsoi kaiken virtaavan ja maailman perusmateriaalin olevan tuli. Sittemmin Aristoteles kirjoitti koottuihin teoksiinsa kuuluvan Metafysiikka-teoksen, jossa hän esitti opettajansa Platonin esittämiin näkemyksiin vastaisen teorian metafysiikan roolista, sillä Platon katsoi kaikkien ihmiselämän ominaisuusmuotojen perustuvan ulkomaailmallisiin ideoihin, jotka elävät todellisuudesta ulkoisessa ideamaailmassa. Aristoteleen myöhemmän ajattelun mukaan kaikki on jo valmiina maailmassa, ja kaikki todellisuuden olemismuodot eivät perustu ideamaailmaan vaan ovat enemmänkin realistisia. Uuden ajan filosofeista etenkin saksalaisen Hegelin ajattelu on perustunut etenkin metafysiikkaan, jonka hän on kuvannut olevan filosofian perustavin taso.

Tieteenfilosofia

Tieteenfilosofia käsittelee filosofisin keinoin tiedettä ajatusjärjestelmänä ja oppijärjestelmänä. Tieteenfilosofia pyrkii selvittämään tieteeseen liittyviä suuria filosofisia kysymyksiä. Ennen kuin aletaan selvittämään tieteenfilosofisia ongelmia ja suuria kysymyksiä, on varmasti tarpeen selvittää filosofisesti se, mitä tiede on. Tiede on ihmisten ajattelutoiminnon korkein instituutionallistuma. Tieteessä pyritään tiettyjä sääntöjä noudattaen selvittämään se, miten luonto toimii ja miten ihminen toimii. Tieteet voidaan jakaa niin sanottuihin koviin tieteisiin ja toisaalta pehmeisiin tieteisiin. Kovia tieteitä ovat fysiikka, kemia, biologia, matematiikka ja astronomia. Pehmeitä tieteitä ovat esimerkiksi sosiologia, psykologia ja sosiaalipsykologia. Perustutkimus on omaperäistä uuden tieteellisen tiedon tavoittelemista ilman käytännöllisiä tavoitteita tai sovellutuksia. Soveltavalla tutkimuksella tarkoitetaan nimenomaisesti sellaisen tiedon etsintää, joka perustuu käytännöllisiin ja soveltaviin tarkoitteisiin. Kehittämistyö taas tarkoittaa uusiin tuotantovälineisiin ja menetelmiin ja niiden parantamiseen perustuvaa uuden tiedon etsintää. Tieteessä esitetään hypoteesejä ja tutkimusmateriaaliin perustuvalla tieteellisellä testauksella muodostetaan teorioita ihmisen ja luonnon toiminnasta. Yksi tärkeä tieteenfilosofinen ongelma liittyy metodiin. Eli millaisin välinein tiedettä tulisi harrastaa ja millaisin keinoin sen ilmaisemat tulokset voitaisiin parhaimmin todistaa. On tieteenfilosofian osa-alueella myös kyselty sitä, onko induktio oikea tapa tulkita todellisuutta, eli siis sellainen tilanne, jossa todetaan, että kun kaikki havaitut joutsenet ovat olleet valkoisia, niin voitaisiin tieteellisesti todeta, että kaikki joutsenet ovat valkoisia. On kysytty sitä, kuinka monta esimerkkiä induktiossa riittää siihen, että voitaisiin sanoa havainnon kertovan oikeasta luonnontilasta. Tieteenfilosofisia klassikoita ovat etenkin Karl Popper ja Thomas Kuhn. Popper tunnetaan etenkin tieteenfilosofisesta teoksestaan Logik der Forschung, jossa hän esitteli fallibilismiin perustuvan tieteellisten teorioiden teorian, jossa hän esitteli näkemyksensä, jonka mukaan kaikki tieteelliset teoriat ovat hypoteeseja, jotka voidaan kumota ja korvata uusilla, samoin fallibilistisilla teorioilla, jotka myös voivat kumoutua. Thomas Kuhn kirjoitti teoksessaan The structure of scientific revolutions että tiede perustuu väliajoin toteutuviin tieteellisiin vallankumouksiin, joiden ansiosta jotain asiaa koskeva tieteellinen paradigma tai perusajatus kumoutuu uudella paradigmalla ja tätä seuraa sen jälkeen aina normaalitieteen aikakausi. Niin sanottuja kovan suuntauksen edustajia ovat tieteenfilosofiassa olleet esimerkiksi Rudolf Carnap teoksillaan Logische Syntax der Sprache ja Der logische Aufbau der Welt, jotka käsittelevät tieteen kielen välisiä osia, ja Carl Hempel, joka tunnetaan etenkin peittävän lain mallistaan, jossa hän esitti, että ollakseen pätevä, tieteellisen teorian tulee peittää osansa muista ilmiön vähemmän merkityksellisistä syistä ja selityksistä.

Logiikka

Logiikka on tieteellisen ja filosofisen päättelyn pätevää muotoa tutkiva tiede ja samalla filosofisin filosofian osa-alueista.

Tietoteoria

Yhteiskuntafilosofia

Yhteiskuntafilosofia käsittelee ihmisten sosiaalisessa ja yhteiskunnallisessa piirissä olevaa filosofiaa, joka käsittelee näitä mainittuja ongelmia. Yksi yhteiskuntafilosofinen käsite liittyy vapauteen ja esimerkiksi siihen, millainen talousjärjestelmä yhteiskunnassa olisi ja miten sen hallinto tulisi järjestää. Yhteiskuntafilosofia tai poliittinen filosofia kysyy etenkin sitä, miten ihmiset voivat selvitä siitä ristiriidasta, johon ihminen pakotetaan vapaaehtoisesti tai pakolla joutuvaksi, ja tuo asia on yhteiskunta. Jotkut filosofian tai valtio-opin alan tutkijat eivät käytä ollenkaan yhteiskuntakäsitettä, koska he katsovat että sille ei ole perusteita mutta myös siten, että yhteiskunta olisi entisessä muodossaan hävinnyt postmodernissa ja vulgarisoituneessa yhteiskunnassa. Viime aikojen merkittävimpiä yhteiskuntafilosofeja ovat olleet esimerkiksi Harvardin yliopiston professori John Rawls ja toinen Harvardin professori, Rawlsin kiistakumppani ja anarkokapitalismin ja yövartijayhteiskunnan kannattaja Robert Nozick, joka vastasi kirjallaan Anarchy state and utopia Rawlsin aiemmin kirjoittamaan Oikeudenmukaisuusteoriaan. Rawls esitteli teoksessaan teorian epätietoisuuden verhosta, jonka asiasta ihminen ei voi tietää sitä, mihin asemaan hän yhteiskunnassa joutuu. Tuolloin ihmiset olisivat valmiita antamaan tulosiirtoja yhteiskunnan kaikkein köyhimmille. Nozickin mielestä taas se, että yhteiskunta toimii, tarvitsee aikuisten vastuullisten ihmisten olemassaoloa ja omien motiivien ymmärtämistä, eli toisin sanoen, jos rikastuu, voi siitä olla tyytyväinen koska suuri osa muista ihmisistä on pyrkinyt samaan ja pyrkii samaan edelleen. Rikkaalla on siis Nozickin mielestä oikeus kokea mielihyvää asemastaan eli rikkaudesta.

Etiikka

Etiikka on filosofian osa-alue, joka tutkii etenkin hyvyyttä, pahuutta, oikeaa, väärää ja esimerkiksi hyveen käsitettä. Monet merkittävät filosofit ovat kirjoittaneet etiikasta, esimerkiksi Aristoteles antiikissa, Moore ja Levinas 1900-luvulla. Etiikan teorioita ovat esimerkiksi velvollisuusetiikka, jota kehitti Immanuel Kant, hyve-etiikka, jonka ensimmäinen kehittelijä oli antiikissa Aristoteles, ja myöhemmin sitä on kehittänyt esimerkiksi Alasdair Macintyre, Mooren intuitionismi, emotivistinen etiikan teoria, loogisen positivismin käsitys etiikasta, preskriptivismi, eettinen relativismi ja Habermasin universaalipragmatiikka. Moore ajatteli, ettei hyvän käsitettä tai ominaisuutta voida määritellä samalla tavalla kuin esimerkiksi voidaan määritellä vaikka se mitä keltaisuus tarkoittaa. Kuitenkin voidaan sanoa, että hyvyys tarkoittaa sitä, mitä sanotaan hyväksi. Kuitenkin hänen mukaansa hyvä voidaan tunnistaa moraalisella intuitiolla tai jonkinlaisella sisäisellä silmällä. Emotivistinen etiikan teoria perustuu siihen, että sen mukaan ihmiset tekevät toimintoja ja perustelevat toimintaansa tunteidensa perusteella. Loogisen positivismin mukaan etiikka ei ole tieteellistä ja sitä ei voida määritellä joidenkin tieteellisten käsitteiden kautta. Eettisen relativismin mukaan etiikassa ei ole periaatteita, joiden perusteella kaikki toimivat, vaan kaikki toiminta ja toiminnan perustelut perustuvat suhteellisuuteen ja aina erilaisiin asioihin. Eettisessä realismissa ajatellaan, että kaikki etiikka perustuu aina jo olemassaoleviin tosiasioihin.

Estetiikka

Estetiikka on kauneutta ja taidetta tutkiva filosofian osa-alue, joka koskee etenkin kauneuden luonnetta ja kauneutta ja taidetta tulkitsevaa toimintaa. Estetiikka käsittelee esimerkiksi ilmaisun, symbolin ja metaforan käsitteitä.

Kielenfilosofia

Historianfilosofia

Historianfilosofia käsittelee etenkin historian, ajan ja historiallisen tosiasian luonnetta. Se tutkii maailmanhistorian luonnetta, mutta myös esimerkiksi historiallisen havainnoinnin ja historiallisen tutkimuksen luonnetta. Merkittäviä historianfilosofisia periaatteita ovat olleet esimerkiksi Hegelin dialektinen, teesistä ja antiteesistä synteesiin johtava kehittymisajatus ja Darwinin oppi evoluutiosta. Oswald Spengler ja Arnold Toynbee ovat 1900-luvulla pyrkineet luomaan synteesejä suurista kulttuurikausista ja ihmisen ja maailman historian etenemisestä. Sittemmin historian lopusta ovat kirjoittaneet esimerkiksi Alexandre Kojeve ja Francis Fukuyama, jossa he ovat argumentoineet, että nykymuodossaan ihmisen oleminen ei enää ole entiseen nähden historiallista.

Mielenfilosofia

Oikeusfilosofia

Oikeusfilosofia käsittelee etenkin oikeuden, oikeudellisen tosiasian ja oikeudellisen normin käsitteitä, ja siinä on historian saatossa ollut muutamia Euroopan yliopistoissa sijainneita koulukuntia.

Uskonnonfilosofia

Uskonnonfilosofia pyrkii määrittelemään uskonnon käsitettä ja erottamaan sen muista tärkeistä tiedonaloista kuten tieteestä, taiteesta ja etiikasta. Uskonnonfilosofia pohtii pahuuden olemuksen tai kärsimyksen luonteen kaltaisia ongelmia, ja deismiä, jolla tarkoitetaan varsinaisista historiallisista uskonnoista erillistä luonnollista uskontoa.

Kasvatusfilosofia

Arvoteoria

Arvoteoria tutkii arvon ja arvottamisen luonnetta. Arvo on moraalifilosofinen käsite, joka tarkoittaa vertailu- ja arvotustoiminnon tulosta.

Erikoisalue:

Soveltava etiikka

 Soveltava etiikka tarkoittaa etiikan osa-aluetta, jonka tarkoitus on soveltaa normatiivisen etiikan teorioita käytännöllisen elämän tilanteisiin. Tällaisia normatiivisia teorioita ovat esimerkiksi utilitarismi tais seurausetiikka, velvollisuusetiikka tai deontologinen etiikka sekä hyve-etiikka. Utilitarismin mukaan ajatellaan, että teon seuraus määrittää sen arvon, ja utilitaristiset filosofit pitävät jonkinlaista utiliteetin määrettä arvotustapana. Utiliteetti tarkoittaa teon seurauksen hyvyyden astetta. Korkeimman utiliteetin saava toiminta on näin ollen toivottavinta toimintaa. Tunnettuja utilitarismin teoreetikoita ovat olleet mm. John Stuart Mill ja James Bentham, mutta myös soveltavan etiikan tärkein teoreetikko Peter Singer. Velvollisuusetiikka tulee etenkin Immanuel Kantilta ja sen tärkein komponentti on ehkä kategorinen imperatiivi, jonka mukaan teolla on aina samalla pyrittävä siihen, että teon mukaisesta toiminnasta tulisi yleinen laki.  Esimerkiksi sillä, jos olen kunnioittava vanhempia ihmisiä kohtaan, minä samalla toivon, että kaikki ihmiset olisivat kunnioittavia vanhempia kohtaan. Hyve-etiikka tulee etenkin Aristoteleelta ja myöhemmin esimerkiksi Alisdair MacIntyre on korostanut hyve-etiikan paremmuutta. Hyve-eetikot katsovat, että jonkinlaiset ominaisuudet ihmisessä määrittävät eettistä toimintaa. Aristoteles katsoi hyveen olevan keskiväli kahden paheen välillä. Esimerkiksi suurisieluisuuden hyve on hyve tuhlailevaisuuden ja pihiyden välillä.                                                                                                             

Soveltavan etiikan kysymyksiä ovat mm. abortti, eutanasia, geeniterapiat, geenimuuntelu, elinsiirrot, eläinten oikeudet, ympäristöpolitiikka, positiivinen syrjintä, ihmisoikeudet ja liike-elämän toiminta. Abortin kohdalla kysytään sitä, onko sikiöllä oikeus syntyä aina naisen tahdosta riippumatta, minkälaisia oikeuksia sillä on ja onko se jo ennen syntymää ihminen. Tässä kohdin on käytetty ajatuskokeena sitä, jos ihmiseen olisi hänen tahdostaan riippumatta kytketty munuaisvaivainen ihminen, joka kuolisi, jos tämä ihminen haluaisi kytkeä hänet itsensä irti tästä. Jos tämä ihminen joutuisi makaamaan liikkumatta sängyssään, jottei munuaisvaivainen ihminen kuolisi, olisiko hänellä oikeus kytkeä itsensä irti tästä? Mielestäni vastaus on myönteinen, ja soveltavan etiikan tulisikin pyrkiä universaalisesti siihen, että mielipiteet aborttia kohtaan muuttuisivat entisestään myönteisemmiksi. Eutanasia tarkoittaa armomurhaa, ja joissakin maissa se on jo käytössä. Tuleeko ihmisen, joka on viimeisillään sairaana, kärsiä kipua ja tuskaa ennen kuin kuolee vai voidaanko hänelle antaa oikeus kuolla ennen noita tuskia. Pitääkö esimerkiksi täysin vihannekseksi taantuneen ihmisen elämää jatkaa ilman hänen suostumustaan vai voidaanko katsoa, ettei mitään ole enää tehtävissä ja lopettaa hänen elämänsä. Vaikka jotkin etenkin kristilliset tahot pitävät eutanasiaa murhana, on se kuitenkin mielestäni inhimillisempi tapa kuolla kuin se, jos ihmisen pakotettaisiin ottamaan viimeisten aikojen kärsimykset täysinäisinä vastaan. Eutanasia ja sen hyväksyminen edustaisi mielestäni yhteiskunnassa sitä, että ihmisiä kohdeltaisiin heidän ihmisarvonsa mukaisesti. Geenimuuntelun yhteydessä soveltava etiikka kysyy muun muassa, onko eettistä, että ihmiset puuttuvat niin suuresti elämään vaikuttaviin periaatteisiiin ja komponentteihin kuin geeneihin. Onko oikein muunnella ihmistä ja eläimiä omiin tarkoitusperiin siten, että niiden olemus muuttuu ja ne mahdollisesti saavat muuntelun seurauksena jonkinlaisia myös epätoivottavia sivuvaikutuksia. Eläinten oikeuksien kohdalla soveltava etiikka kysyy sitä, miten ihmiset saavat hyödyntää eläimiä, saako tehdä lämpimiä rukkasia ja fiinejä minkkiturkkeja tai maistuuko kilpikonnakeitto hyvältä ja ovatko norsunluusta tehdyt korvakorut hyvännäköisiä. Ihmisoikeuksien kohdalla kysytään sitä, mikä on inhimillinen ja ihmisarvoinen elämä ja miten mahdollisimman usea ihminen saisi päästä ihmisarvoiseen elämään. Soveltavan etiikan kysymyksiä on esimerkiksi kysymys ympäristöpolitiikan oikeimmasta suunnasta. Miten voitaisiin mahdollisimman monenlaisissa tilanteissa huomioida luonto ja se mitä on olla hyvä ympäristölle. Siihen liittyvät sekä ihmisten kulutustottumukset että myös liike-elämän toiminta, koska liike-elämä on merkittävällä tavalla vaikuttamassa ihmisten kulutustottumuksiin ja siihen, miten ihmisillä on taipumusta suhtautua ympäristöön ja luontoon. Ympäristöetiikka siis on soveltavan etiikan alalaji ja siinä kysytään siis sitä, millä tavalla ihmisten tulisi toimia, jotta he voisivat olla mahdollisimman hyviä luonnolle. Yksi kysymys on kysymys positiivisesta syrjinnästä. Positiivinen syrjintä tarkoittaa sen kaltaista tilannetta, jossa esimerkiksi joihinkin  asemiin ihmisiä valitessa pyritään suosimaan sen kaltaisia ihmisiä, jotka kuuluvat johonkin ryhmään tai ihmisten alalajiin, jossa tärkeänä pidetään nimenomaisesti juuri tuohon ryhmään kuulumista. On varmaan tärkeää, että joihinkin päättäviin elimiin on tarpeellista saada esimerkiksi naisia tai vammaisia. Myös koulupaikkojen jaossa voidaan pitää tärkeänä, että esimerkiksi kulttuuriset vähemmistöt tulevat yhtä hyvin arvioiduksi valinnassa, siinä siis pyritään huomioimaan ne eroavat ominaisuudet ja tekijät, jotka voivat olla tekemässä erilaiseksi valintatilannetta niille ihmisille jotka siihen osallistuvat. Nuo erilaiseksi tekevät tilanteet voivat siis olla senlaisia, jossa kaikki ihmiset eivät tulisi yhtäläisellä tavalla arvotetuksi, jos näitä esimerkiksi taustasta johtuvia erityispiirteitä ei otettaisi valintatilanteessa huomioon. Mielestäni soveltavan etiikan kannalta on sanottava, että positiivinen syrjintä on joskus oikein siinä mielessä, että se voi tukea sitä, että kaikki ihmiset tulevat arvotustilanteissa huomioiduksi tavalla, joka sopii heidän luonnolleen.                 

FILOSOFIAN HISTORIA

Historian merkitys

Länsimainen filosofia

Antiikki

Esisokraatikot

Esisokraatikot elivät antiikin Kreikassa noin 400-600 ennen ajanlaskun alkua ja he edelsivät antiikin filosofian historiassa Sokratesta. Filosofia sai alkunsa Jooniassa Vähän-Aasian eli nykyisen Turkin rannikon kreikkalaisista siirtokunnista. Esisokraatikot pohtivat etenkin maailman alkuperää ja heille se ei ollut samanlainen kuin kuuluisalla ranskalaisella taidemaalarilla Gustav Courbetilla (l'origine du Monde). Termi Arkhe kuvasi heille tuota alkuperää. Ensimmäisenä tunnettuna esisokraattisena ajattelijan on pidetty Thalesia, jonka mielestä maailman peruselementti on vesi. On olemassa tunnettu tarina siitä, kuinka taivasta ihaillessaan Thales tippui varomattomasti kävellessään kaivoon. Anaksimenes ja Diogenes Apollonialainen pitivät peruselementtinä ilmaa, Empedokles piti peruselementtinä maata, Herakleitos piti peruselementtinä tulta ja Anaksagoras katsoi elementtejä olevan äärettömästi ja niiden muuttuvan herkeämättömästi.Esisokraatikot olivat etenkin luonnonfilosofeja ja yhteiskunnallisten ja poliittisten teemojen katsotaan tulleen filosofiaan vasta Sokrateen aikana.

Sokrates ja Platon

Sokratesta pidetään länsimaisen filosofian perustajana. Hän toi ensimmäisenä filosofiaan esimerkiksi etiikan ja ihmisen hyvään liittyvät pohdinnat. Hän on tunnettu maksiimistaan Tiedän sen, etten tiedä mitään. Hänen menetelmänsä oli dialektiikka ja sitä on joskus kutsuttu nimellä sokraattinen dialogi tai sokraattinen menetelmä. Siinä hän pyrki saamaan käsitteiden määreitä toisilta keskustelun osapuolilta ja siten näyttämään sen, miten monen ihmisen olemassaolo ja ajattelu perustui epärehellisyteen ja olemattomuuteen. Platon oli Sokrateen tunnetuin oppilas ja hän tallensi kirjoituksiksi Sokrateen käymät dialogit, sillä Sokrates ei jättänyt jälkeensä minkäänlaisia kirjoituksia. On kyseenalaista kuinka suuri määrä sokraattisista dialogeista, Platonin valtavasta tuotannosta on hänen itsensä kehittämää ajattelua ja kuinka tarkasti hän on kuvannut Sokrateen sanat. Etenkin kirjat Valtio ja Lait ovat myöhemmin olleet ihmetyksen kohteina. Platon on tunnetuin etenkin ideaoppinsa kautta, jonka mukaan kaikilla todellisuuden ilmenemismuodoilla on järjellä tavoitettava ideatasonsa. Myös hänen autoritaarinen yhteiskuntakäsityksensä on tunnettu.

Aristoteles

Aristoteles oli Platonin tunnetuin oppilas, ja hieman riippuen arvostajasta, hänen tuotantoaan on arvostettu tärkeimpänä länsimaisen filosofian historian hahmona. Ainakin aikanaan Aristoteles oli erittäin monipuolinen kirjoittaja ja hän kirjoitti kaikista tuon aikaisen filosofian eli tieteen aiheista. Myöhemmin keskiajalla skolastiikka hyödynsi Aristoteleen kirjoituksa oman opetuksensa kaanonina ja hänen kirjoituksiaan pidettiin kaiken tieteen pohjana läpi koko keskiajan.. Aristoteles kirjoitti biologiasta, fysiikasta, matematiikasta, poliittisesta filosofiasta, etiikasta, kirjallisuustieteestä, psykologiasta, dialektiikasta, keskustelun taidosta, tietoteoriasta.metafyiikasta, ontologiasta, logiikasta ja retoriikasta. Platoniin nähden Aristoteles oli realisti eikä hän uskonut ideaoppiin.

Epikuros

Epikuros oli antiikin aikainen filosofi, jonka näkemykset poikkesivat merkittävällä tavalla useista saman aikakauden filosofeista. Hän esimerkiksi kannatti aikaansa nähden vallankumouksellista näkemystä miesten ja naisten välisissä suhteissa .Epikuros ei ollut uskonnollinen filosofi ja hän kieltäytyi hyväksymästä vallitsevaa käsitystä jumalten kaikkeen liittymisestä. Epikuros oli myös Demokritoksen hengessä aistitiedon kannattaja ja hän siis kieläytyi täysin Platonilta tulleeseen ajatukseen siitä, että aistien taustalla olisi jonkinlainen apriorinen ideoiden maailma. Epikurokselta on myös tullut filosofiaan hedonismina tunnettu näkemys, jonka mukaan aistinautintoihin pyrkimisessä ei suuresti ole minkäänlaista vikaa.Nämä aikanaan radikaalit näkemykset olivat vaikuttamassa esimerkiksi siihen, mihin Dante Alighieri sijoitti eräässä kirjassaan Epikuroksen.

Kyynikot

Kyynikot olivat hellenistisenä aikana Kreikassa vaikuttanut filosofinen koulukunta. Kyynikkojen ensimmäisenä jäsenenä pidetään Anthisteneetä. Myös Diogenes Sinopelainen otti osaa tämän koulukunnan edustamaan suuntaukseen. Kyynikkojen ajattelun pääasiallinen kohde oli etiikka, jossa he ottivat radikaalisti yksilön oikeutta puolustavan näkökannan. Kyynikot pyrkivät etenkin hyveen ja järjen sopusointuun ja he myös perustivat filosofian varsin kapeakatseisesti yksilön toimintaan omassa elämänpiirissään. Kyynikkojen nimen mukaisesti he suhtautuivat varsin välinpitämättömästi esimerkiksi suosioon ja rahaan. He katsoivat maailman nautintojen olevan kategorisessa mielessä väärin ja epätavoiteltavaa. Kyynikot pyrkivät etenkin hyveeseen, jossa pyrkimyksessä maailma oli koko ajan tätä tavoitetta vastaan.

Stoalaiset

Stoalaiset olivat monen sadan vuoden ajan kreikkalaiseen ja roomalaiseen yläluokkaan vaikuttannut filosofinen suuntaus joka korosti etenkin ataraksian, mielenrauhan, ja apatheian eli tunteiden hillinnän tärkeyttä. Vielä nykypäivänäkin kutsutaan vakaata ja herkeämätöntä toimintaa stoalaisena. Stoalaiset pyrkivät säilyttämään mielenrauhan samalla kun monet ihmiset eivät osanneet päätellä oikein eli välttymään suurilta emotionaalisilta mielenliikutuksilta. Stoalaisille olennaista oli käytös ja heidän mukaansa ihminen pystyi vaikuttamaan toimintaansa koska stoalaiset uskoivat tahdon vapauteen. Stoalaisille olennaista oli sen eron tekeminen mihin ihminen pystyi itse vaikuttamaan ja mikä oli vaikutuksen ulottumattomissa. Merkittäviä stoalaisia filosofeja olivat esimerkiksi roomalaisesta patriisisuvusta tullut Seneca ja ajattelijakeisari Marcus Aurelius, jonka tunnetuin kirja on mietekokoelma Itselleni. Stoalaiset voidaan laskea olevan täysin vastaan epikurolaisten filosofisia käsityksiä.

Keskiaika

Plotinos

Plotinos oli Kreikassa syntynyt filosofi, joka opiskeli Aleksandriassa filosofiaa ja vietti suuren osan myöhemmästä elämästään Roomassa. Plotinoksen filosofia perustuu käsitykseen yhdestä jakamattomasta ja kategorioinnin ulkopuolisesta Yhdestä tai Nusista. Tämä luonnollisesti tarkoitti hänelle etenkin Jumalaa, joka säteilee koko ajan itsestään ulos virtaa, josta muodostuu kaikki muu olevainen, joka tietenkin on vähempiarvoista kuin mitä yksi tai nus on. Yhdestä ensimmäisenä muodostuu Järki tai Ajatus, joka muodostaa itselleen käsityksen alemmista asioista tietynlaisen platonilaisen demiurgin tavalla. Plotinos oli koko elämänsä ajan hyvin uskonnollinen.

Tuomas Akvinolainen

Tuomas Akvinolainen oli 1200-luvulla elänyt italialainen aatelissuvusta polveutunut uskonnollinen ajattelija, jonka kirjoitusten perusteelle on muodostunut tomismina tunnettu uskonnollisen filosofian oppisuuntaus, joka on edelleen suosittu katolisissa maissa mutta etenkin Italiassa. Akvinolaisen tunnetuin kirja oli uskonnollista moraalia esitellyt Summa Theologiae eli Teologian summa. Akvinolainen on vaikuttanut merkittävällä tavalla kristillisen teologian kehittymiseen ja hänen eettiset käsityksensä ovat vieläkin hyvin suosittuja etenkin katolisen kirkon virallisten näkemysten piirissä. Akvinolainen kehitti viisikohtaisen tavan perustella Jumalan olemassaolo. Hän kehitti aristoteelisia käsityksiä sielun muodosta siihen suuntaan, että sielun kuolemattomuuden taustalla olisi jonkinlainen liikkumaton liikuttaja, joka olisi hänen mukaansa kristillinen Jumala. Akvinolaisen etiikka perustui neljään kardinaalihyveeseen, jotka olivat kohtuullisuus, käytännöllinen viisaus, oikeamielisyys ja rohkeus.

Renessanssi

Montaigne

Michel de Montaigne oli 1500-luvulla elänyt ranskalaisen aatelissuvun vesa, jota pidetään esseen kehittäjänä. Hän ei alkuaankaan pitänyt kuuluisinta teostaan Esseiden kokoelmaa riittävän hyvänä kaikenlaisten ihmisten luettavaksi ja korosti kirjoitusten henkilökohtaista ja tilanteen mukaista merkitystä. Kuitenkin hänen kirjoittamisen tyyliään on myöhemmin ihasteltu ja luettu useissa filosofian opintopiireissä. Montaigne yhdisti kirjoituksissaan uusia uskonpuhdistuksen ja renessanssin teemoja. Hän oli saanut hyvän perustavan koulutuksen latinassa ja kreikassa. Montaignen esseet ovat hyvin keveitä ja kiihkouskonnollisuuden vastaisia. Hän edusti Senecan ihailussaan yläluokkaista aristokraattista skeptismiä. Kuitenkin häntä voidaan pitää myös hyvin humanistisena ajattelijana. Montaigne ei valinnut aiheitaan ajan politiikan piiristä, vaan ne koskettivat eniten etenkin häntä itseään.

1600-luku

Descartes

Rene Descartes oli ranskalainen alempaan aateliin kuulunut upseeri, joka tuli ajatelleeksi filosofisia kysymyksiä maatessaan uuninpankolla – Descartes siis oli sairaalloinen ja tavallisesti hän makasi siellä pitkälle päivään asti. Descartes oli dualisti ja rationalisti. Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta-teoksessa hän esitti näkemyksensä siitä, että ihmisen tulisi luottaa vain sellaisiin asioihin, joista hän voi olla täysin varma. Ja näin ollen, koska kaiken voi kyseenalaistaa, on ihminen varma vain omasta olemassaolostaan, johon liittyy kuuluisa toteamus ”Ajattelen siis olen”. Kaiken muun kuin ajattelevan minän olemassaolosta on muodostettava perusteluiden ketju. Descartes ei siis halunnut uskoa mitään ilman sen todistamista. Descartes ajatteli että koska on olemassa henkinen ajatteleva ulottuvuus, voidaan päätellä myös että on olemassa ruumiillinen ulottuvuus johon ajatteleva ulottuvuus kohdistuu, sekä luojajumala, joka takaa henkisen ulottuvuuden olemassaolon.

Spinoza

Benedict Spinoza oli hollanninjuutalainen filosofi, joka asui etenkin Amsterdamissa 1600-luvulla. Spinozan suku oli peräisin Portugalista, josta se oli joutunut lähtemään pois ilmapiiriin ilmeentyneen juutalaisvastaisuuden takia. Spinoza on tullut tunnetuksi etenkin kirjoittamansa Etiikka-nimisen kirjan kautta. Siihen Spinoza soveltaa matemaattista menetelmää, jossa on teoreemoja ja aksioomia. Spinoza ajatteli monistisesti todellisuuden olevan yksi ja jakamaton. Spinoza oli tietynlainen panteisti, koska hän ajatteli Jumalan ilmenevän kaikessa näkyvässä todellisuudessa. Spinozan mukaan ihminen on etenkin erilaisten emootioiden mukaan maailmaa tarkasteleva olento. Jotkut emootioista ovat hyviä ja jotkut huonoja. Etiikassaan Spinoza esittää tapoja joiden avulla ihmisen pitäisi suuntautua maailmaan ja muihin ihmisiin.

Leibniz

Gottfried Wilhelm Leibniz oli leipzigiläisen moraalifilosofian professorin poika, jota pidettiin aikanaan ja ehkä vieläkin yleisnerona hänen tieteeseen ja filosofiaan tuomien uudistusten takia. Leibniz ei kuulunut aatelistoon ja sen takia hänen taitojaan käyttivät hyväkseen erilaiset aatelissuvut joiden sukupuita hän joutui määrittämään matkoilla ympäri Eurooppaa. Kuitenkin hän tuli myös kehittäneeksi differentiaali ja integraalilaskennan tapoja eteenpäin. Monadologia oli nimeltään metafyysinen järjestelmä, jota pidetään hänen ontologiansa perustavimpanan yhtenäisenä muodostelmana. Leibnizin ajattelun tärkeimmät periaatteet olivat ristiriitaisuuden/yhtäläisyyden laki, jonka mukaan proposition ollessa tosi sen vastakohta on aina epätosi, riittävän perusteen periaate, jonka mukaan kaikelle olemassaolevalle on aina oltava riittävä peruste, ennalta asetetun harmonian periaate, sekä optimismin periaate, jonka mukaan esimerkiksi Jumala on valinnut maailman asukkaille parhaimman olemassaolevan maailman.

Locke

John Locke oli englantilaisen samannimisen asianajajan poika ja asui suuremman osan nuoruudestaan lähellä Bristolia. Locke suuntautui aluksi yliopisto-opinnoissaan lääketieteeseen ja hänestä tuli lääkäri. Locken filosofisen tuotannon merkittävin teos on An Essay Concerning Human Understanding, jossa hän muodosti empiirisen tietoteoriansa periaatteet. Locken mukaan ihmisen mieli on tyhjä taulu – tabula rasa, johon ulkoiset ideat ja käsitys omasta ruumiista tulee ulkoisina aistivaikutelmina. Tämän kokemusperäisen selityksen mukaan Lockea on pidetty pitkään tiukkana empiristinä ja siinä mielessä hänen filosofiansa on esimerkiksi Descartesin filosofian vastainen, vaikka Locke omaakin muutamia rationalistiseen filosofiaan liitettäviä ajatuksia. Kirjassa Two Treatises of Government Locke esittelee yksilönvapauksien puolustuksensa ja luonnollisen lain teoriansa, jonka mukaan moraali tavoitetaan objektiivisesti käyttämällä järkeä, eli tässäkin hän ajattelee empiirisen filosofian näyttämällä tavalla. Yksilönvapauksia Locke käsittelee useimmin negatiivisen vapauden kautta, eli hän ajattelee että yksilönvapaudet toteutuvat etenkin vapauden esteiden poistamisella ja poissapitämisellä.

1700-luku

Berkeley

Piispa George Berkeley oli irlantilainen filosofi, joka syntyi 1600-luvulla mutta suoritti suurimman osan elämäntyöstään 1700-luvun alussa ja puolessa välissä. Berkeley oli merkittävin subjektiivisen idealismin edustaja länsimaisessa filosofiassa. Berkeley pitää tietoteoriassaan ulkoista aistimin havaittua todellisuutta epätodellisena. Hänen kuuluisan maksiiminsa mukaan oleminen on havaituksi tulemista, eli ihminen on olemassa aisteissaan vain silloin kun aistija on sen kokemassa. Tästä on muodostunut jonkinlaisia paradokseja siinä mielessä, että esimerkiksi tuoli ei ole olemassa, jos joku ei aisti sitä kohden. Berkeleyn mukaan ei siis ole olemassa minkäänlaista perustavaa materiaalista elementtiä joihin ulkoiset aistihavainnot perustuisivat. Tietoa voidaan siis Berkeleyn mukaan saada vain suoralla aistihavainnolla ja virheelliseksi tuollainen ajattelu menee kun se pyrkii säilyttämään aikaisempia aistihavaintoja.

Hume

David Hume oli 1700-luvulla elänyt skotlantilainen filosofi, joka kuului Earl of Home-suvun nuorempaan sukuhaaraan ja tuli näin ollen varsin turvatusta taustasta. Humen mukaan kaikki tieto tulee ihmiselle aistihavainnosta, joka jakaantuu vaikutelmiin ja ideoihin. Näissä asioissa hänen tärkein teoksensa on An Enquiry concerning human understanding. Vaikutelmat aiheutuvat ensivaikutelmista, jotka seuraavat aistein havaitsemisesta ja tunteiden tuntemisesta. Ideat Hume luokittelee vähemmän voimakkaiksi vaikutelmiksi tai muistikuvaksi niistä. Ideat ovat siis vähemmän voimakkaita vaikutelmia ja sen takia tiedon vastaanottamisen on perustuttava etenkin perustavanlaatuisiin vaikutelmiin. Idea on vähemmän elävä vaikutelma. Mitään ulkoista oliota ei voida todistaa vain idean perusteella, koska olion olemassaolon täytyy perustua selkeään osoitettavissa olevaan olioon. Tästä tulee humelainen skeptisismi. Tämän perusteella Humen mukaan ei voida kuvitella olevaksi minkäänlaista sielua tai esimerkiksi kausaliteettia luonnonlakina. Humen giljotiinina tunnetaan hänen kuuluisa erottelunsa positiivisten (mitä on) ja normatiivisten asioiden (miten pitäisi olla) välillä. Siitä miten jokin on ei voida johtaa sitä miten asian pitäisi olla.

Kant

Immanuel Kant oli königsbergiläisen satulasepän poika, joka asui koko elämänsä Königsbergissä Itä-Preussissa. Hän kirjoitti suurimman osan tuotannostaan 1700-luvulla, vaikka hän kuoli 1800-luvun puolella. Hänen isänsä suku oli tiettävästi tullut Saksaan Skotlannista. Perhe oli jyrkän pietistinen. Kantin kolme tärkeintä teosta olivat Puhtaan järjen kritiikki, joka käsitteli ontologiaa ja tietoteoriaa, Käytännöllisen järjen kritiikki, joka käsitteli etiikkaa, sekä Arvostelukyvyn kritiikki, joka käsitteli estetiikkaa. Lisäksi yksi merkittävä yhteiskuntafilosofinen traktaattinsa on nimeltään Ikuiseen rauhaan, jossa Kant käsitteli oikeutetun sodan dilemmaa ja pohti kysymystä siitä, miten länsimaissa voitaisiin aina säilyttää rauha. Puhtaan järjen kritiikin tärkein aihe oli transsendentaalinen idealismi, johon liittyvät Kantin esittelemät kaksitoista kategoriaa, jotka jakaantuvat kvantiteettiin (yksi oleva, monta olevaa, vai kaikkeus), kvaliteettiin (onko asia olemassa, ei olemassa, rajoitettua jonkin toisen olemisen takia), relaatioon (olion substanssi ja aksidenssi, syysuhde ja riippuvuus, vuorovaikutus toisten olioiden kanssa), modaliteettiin (oleminen mahdotonta vai mahdollista, olevaa vai ei-olevaa,välttämätöntä vai kontingenttia). Myös kuuluisa on erottelu a posterioiristen eli kokemuksen jälkeisten ja a prioristen eli kokemusta edeltävien päätelmien välillä. Kant oli velvollisuuseetikko ja etiikan tärkeä periaate hänelle oli kategorinen imperatiivi, jonka mukaan ihmisen on aina toimittava moraalisen velvollisuuden osoittamalla tavalla. Esteettiset arvostelmat ihmisten keskuuteen tulevat Kantin mukaan tunteen kautta, mutta järjellä on kuitenkin se rooli, että se määrää sen, onko tunteen antama responssi oikeanlainen ilmiön kohdalla. Kant jatkoi Humelta tullutta ajatuskulkua siinä, että hän katsoi kausaliteetin välttämättömyyksien johtuvan väärinkäsityksestä siinä kun mielen alaiset asiat pyrkivät tekemisiin Ding an sichin, eli olevan itselleen, jota ei voida reaalisesti tavoittaa, kanssa.

1800-luku

Hegel

Georg Wilhelm Friedrich Hegel oli merkittävä filosofi, jota sanotaan saksalaisen idealismin ja Kantin jälkeisen filosofian merkittävimpänä hahmona. Hän kirjoitti pääteoksensa 1800-luvun puolella. Hegelin järjestelmä perustuu absoluuttiseen idealismiin, jonka avulla hän uskoi voivansa selittää koko maailmanhistorian tapahtumat. Tässä vaatimattomassa tavoitteessaan hän sovelsi dialektiikan menetelmää, jossa kun yksi mahdollisuus on käyttänyt voimavaransa loppuun, syntyy toinen mahdollisuus vastakohdan kautta uudeksi asioiden selittämisen tilaksi. Hegelille tärkeää on järki, jonka mukaan kaikki maailman tapahtumat ovat aina olleet järkeviä ja järjellä selitettäviä. Yksinvallan ja orjayhteiskuntien kautta maailma on kehittynyt nykyiseen kristilliseen yhteiskuntaan, jossa kaikki ihmiset ovat vapaita, ja tämä kehitys on tapahtunut dialektiikan mukaisen vastakohtien yhtymisen periaatteen tavalla. Henki on myös Hegelille tärkeä käsite. Suuret sotasankarit ja valtionmiehet ovat toteuttaneet omaa missiotaan suorittaessaan myös maailmanhengen tehtävää ja näin ollen kaikkien ihmisten yleistä hyvää. Kansalaisyhteiskunta on Hegelille yksityisten tarpeiden ja itsekkyyden aluetta, kun taas valtio edustaa julkista ja yhteistä. Valtio on Hegelille korkein objektiivisen hengen muoto, joka mahdollistaa itsensä kautta uskonnon, taiteen ja filosofian, ne ovat siis sen johdannaisilmiöitä. Hegelin merkittävimmät teokset ovat Hengen Fenomenologia, Logiikan tiede ja Filosofisten tieteiden ensyklopedia. Hegel ajatteli, että hän oli luonut lopullisen filosofian, joka voisi ottaa vastaan filosofian ja historian lopun. Joku ajattelija onkin sanonut, että jokaisen filosofin on joskus kohdattava Hegel, sillä hän odottaa kaikkien filosofisten teiden päätepisteessä.

Marx

Karl Marx on nykyaikaisen sosialismin ja kommunismin perustaja, joka syntyi 1818 Trierissä juutalaiseen perheeseen. Marx on tunnettu etenkin kirjasta Pääoma ja kommunistisen puolueen manifestista, jonka hän laati ystävänsä tehtailija Friedrich Engelsin kanssa. Mielestäni Marxin filosofia ei ole kovinkaan henkisesti rikas taideteos. Marx oli materialisti, eli hän ajatteli aina aineen edeltävän henkeä ja hengen olevan vain aineen korkein aste. Marx ja Engels hyödynsivät Hegelin ideaa dialektiikasta, mutta se muutti heidän materialistisen maailmankuvansa myötä muotoaan ja sai kommunisteilla erilaisen roolin kuin Hegelillä. Olihan Marx tehnyt jo opiskelijajolppina opinnäytetyön Demokritoksen materialistisesta atomiopista ja filosofiasta. Marx esitti Pääoma-teoksessaan että kapitalistit hyödyntävät työväenluokan työpanosta ja siitä muodostuu heille lisäarvo, jota he voivat hyödyntää siinä, kun pitävät tuotantovälineitä oman luokkansa omaisuutena. Marx ajatteli myös että tietynlaiset yhteiskunnassa vallitsevat ideologiat ovat tarkoitettuja siihen, että ne pitävät työväenluokkaa vieraantuneisuuden tilassa, jossa he eivät voi nähdä oman olemassaolonsa surkeutta. Historiallisen materialismin etenemisen myötä kaikki yhteiskunnat kehittyvät Marxin mukaan kommunistiseen yhteiskuntaan, jossa työväestö omistaa luokkana kaikki tuotantovälineet. Uskoo kuka haluaa...

Kierkegaard

Soren Kierkegaard oli tanskalainen filosofi, jonka tuotanto on antanut virikkeitä niin teologian kuin myös eksistenssifilosofian kehittymisen eteen. Kierkegaardin kryptisen tuotannon yhtenä pääasiallisena käsitteenä on pidetty uskon hyppyä. Kierkegaard kuvaa tuota käsitettä vertaamalla kristilliseen uskoon omistautumista rakkauteen. Kummassakaan ei hänen mukaansa voi olla varmuutta siitä, että hypylle olisi perusteita, vaan ihmisen tulee uskoa siihen, että usko vastaa hänen käsitystään siitä. Tässä korostuu Kierkegaardille ominainen subjektivismi jota hän pitää korkeimpana totuuteen suhtautumisen tapana. Kierkegaardin mukaan subjektiivisuus on totuus ja totuus on subjektiivisuus. Kierkegaard jakaa ihmisen elämän kolmeen erilaiseen tavoitettavaan tasoon: ensimmäinen on esteettinen, toinen eettinen ja lopullinen vaihe on uskonnollinen.

Fichte

Fichte edelsi Hegeliä saksalaisen idealismin kehityksessä ja hänen on sanottu jatkaneen Kantista alkanutta kriittisen filosofian perinnettä. Fichte oli köyhän käsityöläisen poika ja hänen pääsynsä opilliseen säätyyn johtui erikoisesta sattumasta, kun eräs paroni, joka ei ollut ehtinyt kirkonmenoihin, sai kuulla koko saarnan sanasta sanaan paikalle toimitetulta Fichte-jolppipojalta. Paroni rahoitti Fichten opiskelut sen jälkeen. Fichten filosofisia kirjoituksia on pidetty erittäin vaikeaselkoisina, jopa saksalaisen idealismin sisäisen vertailun kautta. Luonnollisen oikeuden perusteet teoriassa Fichte kirjoittaa, että ihmisen itsetietoisuus on yhteisöllisen toiminnan summa. Jotta kaikki voisivat olla vapaita sieluja ja tiedostaa itsensä, vaatii se sitä, että on olemassa myös toisia rationaalisia subjekteja. Gegenseitig anerkennen on termi jolla Fichte tarkoittaa ihmisten samanaikaisesti toisilleen myöntämää tunnustusta, jonka perusteella Minä voi olla vapaana ja itsetiedostavana. Fichten mukaan itsensä asettava itsetietoisuus kohtaa vastuksen (Anstoss) jossa se tajuaa oman limittyneisyytensä. Ihmisen on Fichten mukaan kohdattava vastus, jotta se voi realisoida oman itsetietoisuutensa. Tässä Fichte käyttää termiä Ei-minä, joka muodostuu siitä, kun minä kohtaa omat rajansa.

Schopenhauer

Arthur Schopenhauer on yksi tunnetuimmista romantiikan aikakauden saksalaisista filosofeista. Hän edusti kulttuurista pessimismiä ja pessimismi kuultaa läpi hänen koko tuotannostaan. Hän oli buddhalainen ja edusti näkemystä siitä, että ihmisen tahto ja tahtominen vievät häneltä onnellisuuden ja aidon älyllisyyden, joten kaikki paras taide syntyy vain silloin, kun ihmisen sielu ei ole hakemassa mitään tahdon kautta. Tämähän siis on varsin helposti ymmärrettävää, koska onhan selvää, että sellainen taide mitä tehdään vain välinearvona ei voi olla uniikkia ja aitoa. Hänen pääteoksensa on Die Welt als Wille und Vorstellung eli Maailma tahtona ja mielteenä. Maailma on siis ihmiselle subjektiivisen havainnon yksi kohde ja kaikki toiminta esimerkiksi sukupuolitoiminta perustuu tahtoon ja elämäntahtoon. Schopenhauer oli sitä mieltä ehkä hieman buddhalaisvaikutteisen ajattelunsa mukaan, että ihmisen tulee irtaantua tahdosta ja sitä myöten toistuvasta elämäntahdosta.

Nietzsche

Nietzsche oli papin poika,, vanhan pappeja vilisevän suvun jäsen, ja jotkut ovat kuvanneet häntä uskonnollisimmaksi eläneeksi ihmiseksi, koska hän käsitteli niin vakavalla tasolla uskontoon liittyviä ongelmia. Nietzschestä tuli klassisen filologian professoriksi Baselin yliopistoon vain 24-vuotiaana. Terveysongelmat vaivasivat sairaalloista Nietzscheä koko hänen elämänsä ajan ja hän joutuikin muutaman vuoden jälkeen jättämään virkansa ja ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi ja filosofiksi. Hän kehitti yli-ihmisen käsitteen ja tarkoitti sillä ihmistä joka on ylittänyt itsensä ja omat rajoitteensa ja tullut autonomiseksi. Nietzsche myös kirjoitti Jumalan kuolemasta, jolla hän tarkoitti sitä, että uusi aikakausi on alkanut maailmassa, joka ei tarvitse Jumalaa oman elämänjärjestyksensä pohjaksi. Nietzschen mukaan yliluonnolliseen pohjaan rakentavat moraalijärjestelmät ovat savijalalla ja siksi perusteettomia. Nietzschen mukaan riippumaton yli-ihminen pystyisi ylittämään kristillisen moraalin tuottaman nihilismin. Kun vapaa ihminen haluaa laajentaa luovia voimiaan pyrkii hän silloin valtaan, ja tästä tulee Nietzschen käsite vallantahdosta. Vahvat ihmiset omaksuvat Nietzschen mukaan ja heidän tulee hänen mukaansa omaksua herramoraali ja vastustaa kristillistä orjamoraalia. Kuitenkaan natsit eivät liity Nietzscheen sillä hän vastusti kaikenlaisia nationalismeja mutta etenkin saksalaista nationalismia.

Nykypäivä

Sartre

Jean-Paul Sartre on mannermaisen filosofian ehkä tunnetuin hahmo. Hän loi kymmenissä kirjoissaan kuvan omasta filosofiastaan eksistentialismista. Sartren mukaan olemusta edeltää oleminen ja ihmisen vapaus on radikaalista – ihminen tekee itsensä valitsemalla ja luomalla uusia arvoja ja merkityksiä. Sartren kirjallinen tuotanto on laaja ja moniulotteinen. Hän aloitti kirjailijan uransa romaanilla Nausea eli Inho. Jo siinä hän halusi tuoda esiin filosofista maailmankatsomustaan, jonka muotoilun hän oli aloittanut jo varhaisen nuorella iällä. Sartren filosofinen pääteos on Oleminen ja olemattomuus vuodelta 1943. Siinä hän muotoilee varsin teoreettisin termein ajatuksensa olevasta itselleen ja olevasta toisille sekä huonosta uskosta, jonka Sartre kertoi tarkoittavan sitä ihmisen elämässä esiintyvää johdetta, jonka myötä ihmiset pettävät itseään eivätkä näe omaa vapauttaan. Eksistentialismin mukaan ihminen on vapaa ja muut ihmiset ovat helvetti. Tämä sen takia koska kollektiivi monesti vie vapauteen pyrkivältä ihmiseltä hänen vapautensa. Kuitenkin Sartren mukaan ihminen voi olla vapaa vaikka hänen olosuhteensa eivät sopisikaan yhteen hänen vapautensa kanssa.

Levinas

Emmanuel Levinas oli vuonna 1903 syntynyt liettualaisalkuperäinen ranskanjuutalainen filosofi, jota pidettiin ainakin etiikan osa-alueella, jota hän piti ensimmäisenä filosofiana, yhtenä merkittävimpänä 1900-luvulla eläneenä filosofina. Juutalainen talmud- ja ajatteluperinne vaikutti vahvasti Levinaan, jonka perhe murhattiin toisen maailmansodan aikana. Levinas korosti etiikassaan ”toisen” näkökulmaa, jossa ihmisen tuli ottaa vastuu kaikesta muille ihmisille tapahtuvasta pahasta. Levinas arvosti ensimmäisissä teoksissaan Heideggeriä, mutta erkani tästä myöhemmin tämän natsiyhteyksien takia. Levinas ajattelee filosofian olevan enemmänkin rakastamisen viisautena eikä viisauden rakkautena miten filosofia on tavallisesti etenkin antiikissa käsitetty. Levinas käsitteli mielellään kasvoista kasvoihin tapahtunutta yhteistilannetta, jossa läheisyyden takia ihminen välittömästi käsittää toisen ihmisen transsendenssin ja heteronomian. Toisen olemassaolo luo pohjan kaikkien ihmisten subjektiviteetille ja antaa sille merkityksellisen suunnan ja tavan.

Popper

Karl Popper syntyi vauraaseen itävaltalaisperheeseen, jossa oli jo ennen häntä ollut useita oppineita. Popperin filosofia voidaan karkeasti jakaa kahteen pääosittaiseen osa-alueeseen. Hän on tullut tunnetuksi etenkin poliittista filosofiaa käsittelevistä kirjoistaan The open society and its enemies ja The poverty of historicism kautta, sekä tieteenfilosofisia kontribuutioita antaneesta kirjastaan Logik der Forschung. Popper vastusti filosofina historisismeja eli tapoja selittää joidenkin mukatieteellisten argumenttien kautta historian johonkin päin kulkevaa suuntaa. Popper tulkitsi tällaiset pyrkimykset aina totalitarianismiin ja autoritarianismiin johtavina kehityskulkuina, ja lähes aina tällaiset tavoitteet perustuivat tieteen väärinkäyttöön. Popperin mielestä minkäänlainen yhteiskunta ei pysty ennakoimaan sitä millaista tietoa sillä voi olla hallussaan jossain vaiheessa tulevaisuutta ja sen takia esimerkiksi historiallinen materialismi on pseudotiedettä. Popper oli etenkin marxismivastainen, koska marxismissa yksilöiden vapaus uhrattiin tasa-arvoisuuden takia. Open societyssä Popper korosti aatetta, jonka mukaan liiallinen suvaitsevaisuus yhteiskunnallisia ilmiöitä kohtaan johtaa suvaitsevaisuuden katoamiseen, koska se tuhoaa omat olosuhteensa. Tieteenfilosofisissa näkökulmissaan Popper vastusti perinteistä induktiivista tiedekäsitystä, hänen mukaansa tieteelliset teoriat ovat abstrakteja ja hypoteettisia rakennelmia, joita pitää voida testata uudestaan uusissa tilanteissa. Tähän perustuvat hänen falsibiliteettiä koskevat ajatuksensa.

Hayek

Friedrich August von Hayek syntyi vauraaseen ja sivistyneeseen aatelisperheeseen vuonna 1899 Wienissä. Nuorella Hayekilla oli kasvuympäristössään paljon oppineita ohjastajia ja isänsä erittäin laaja kirjasto. Hayekin pääteoksena pidetään Kirjaa The road to serfdom, jossa hän tuo esiin suunnitelmatalouden huonoja puolia sekä yhdistää totalitarismin tulkinnassaan natsismin ja kommunismin. Hän ilmaisee, että vapaa markkinatalous tarvitaan kaikkien vapaiden ja vapaana pysyvien yhteiskuntien pohjalle ja taustalle. Hayekin kirjan mukaan länsimaiset demokratiat kuten Iso-Britannia ja Yhdysvallat ovat hylänneet osittain taloudellisen vapauden siitä huolimatta vaikka voidaan sanoa kaikkien sellaisten yhteiskuntien, joissa on ollut poliittista ja henkilökohtaista vapautta, kehittyneen aina siihen tilaan taloudellisen vapauden avulla. Keskitetty suunnitelmatalous johtaa totalitarismiin, jonka suuntaan on jo otettu askelia. Sosialismi pyrkii vahventamaan tasa-arvoisuutta kurinpitämisellä ja ruotuun asettamisena, samalla kun demokratia pyrkii vapauden tasa-arvoisuuteen. Suunnitelmatalous on sen takia, koska se on pakotettua, alemmantasoinen talouden järjestelmä kuin vapaa markkinatalous, koska markkinataloudessa ihmisten toiminta sulautuu yhteen toisten toiminnan kanssa ilman välikättä joka ohjailisi. Hayekin mukaan vapaassa markkinataloudessa jopa köyhimmillä on enemmän vapauksia ja oikeuksia kuin suunnitelmataloudessa.

Wittgenstein

Ludwig Wittgensteinia pidetään nykyaikaisen analyyttisen filosofian suurimpana hahmona. Hän mullisti kielifilosofian täysin ja vielä kahteen kertaan elämänsä aikana. Hän tuli Cambridgen yliopistoon Bertrand Russellin puheille sen jälkeen, kun Gottlob Frege oli ohjeistanut häntä Saksassa. Wittgenstein kirjoitti tuotantonsa merkittävimmän kirjan Tractatus Logico Philosophicus ensimmäisen maailmansodan aikana itärintamalla ja sodan jälkeen hän lähetti käsikirjoituksen Russellille. Myöhemmin kun Wittgenstein palasi Cambridgeen toimi Tractatus hänen väitöskirjanaan. Hän aloitti tunnetut filosofian ja logiikan luentonsa joille osallistui monia lupaavia nuoria filosofeja. Wittgensteinin ensimmäinen teos oli esitellyt ns. kuvateorian kielestä, jonka mukaan elementaarilauseet vastaavat aina kuvia asioiden tilasta. Kirjan loppulause on tullut kuuluisaksi eräänä filosofian historian muistettavimpana lauseena: ”Mistä ihminen ei voi puhua, siitä hänen täytyy vaieta. Toisen filosofisen teoriansa Wittgenstein loi 1940-50-luvuilla ja sitä on tavallisesti kutsuttu kielipelien teoriaksi. Wittgenstein siis romutti aikaisemman teoriansa kielestä sillä tässä hänen mukaansa esitetään, että ihmiset pelaavat erilaissa yhteyksissä tietynlaisia kielipelejä, joita voi olla paljon ja erilaisilla totuutta kuvaavuuden tasoilla. Wittgensteinin filosofisen maailmankatsomukseen voidaan katsoa tässä toisessa pääteoksessa Filosofisia tutkimuksia siirtyneen kielellisen universalismin suunnasta kielellisen relativismin suuntaan.

Ricoeur

Aliarvostettuja filosofeja

Filosofisia maailmanselitysteorioita ja maailmankatsomuksia

Suomalaisia filosofeja

J.W Snellman

Snellman on tunnettu suomalainen valtiomies, journalisti ja filosofi. Hänen tärkeimpänä teoksenaan pidetään tavallisesti Persoonallisuuden idean spekulatiivisen kehittelyn yritystä, toinen tärkeä kirja on Läran om Staten eli valtio-oppi. Snellman edisti suomen kieltä ja oli vastuussa sen legitimiteetistä yhteiskunnassa. Snellman myös hankki Suomelle oman rahayksikön eli markan. Yleisesti Snellman käsitteli kirjoituksissaan hegeliläisesti orientoituen valtiota, yhteiskuntaa, yksilöä ja uskontoa kohtaan. Snellman ajatteli samalla tavalla kuin Hegelkin että on olemassa absoluuttinen henki, joka täydentyy aste asteelta yhteiskunnan kehittyessä uuteen suuntaan. Snellman korosti kansallisella kielellä kirjoitettua kirjallisuutta, ja halusi kirjoituksissaan määritellä sivistyksen käsitettä, jonka tuli ohjailla ihmisten päätöksentekoa ja arvostelukykyä.

Edward Westermarck

Rolf Lagerborg

Arvi Grotenfelt

Grotenfelt kuului maineikkaaseen Grotenfeltien suomenruotsalaiseen sivistyssukuun. Hän oli ensimmäisten joukossa julkaisemassa filosofisia artikkeleita ja kirjoja suomen kielellä, joka ei kuitenkaan ollut hänen ensimmäinen kielensä. Grotenfelt korosti etenkin Immanuel Kantin merkitystä ja sen takia häntä on pitkään pidetty Marburgin koulun uuskantilaisten perinnön jakajana.

JE Salomaa

Erik Ahlman

Ahlman toimi ensiksi filosofian professorina Jyväskylässä ja sai sen jälkeen professuurin Helsingin yliopistosta. Hän korosti etenkin filosofista ihmistutkimusta tai antropologiaa. Ahlmanin tunnetuimmat teokset ovat Teoria ja todellisuus, Kulttuurin perustekijöitä, Ihmisen probleemi, Totuudellisuuden probleemi ja Arvojen ja välineitten maailma.

Sven Krohn

Eino Kaila

Georg Henrik von Wright

Wright syntyi väitetysti skotlantilaistaustaiseen von Wright-aatelissukuun vuonna 1916. Hänen äitinsä oli omalta suvultaan Alfthan. Nuorena poikana Wright oli sairaalloinen ja hän vietti nuoruudessaan osan eräästä vuodesta Meronin parantolassa keskieuroopassa. Hän sai filosofisen herätyksensä nuorena ja hänen filosofiaakin opiskellut isänsä antoi hänelle luettavaksi mm. Wilhelm Jerusalemin Einleitung in die Philosophie-teoksen. Nuori von Wright kirjautui ylioppilaaksi valmistuttuaan Helsingin yliopistoon, jossa häntä läheisin ollut viskaali oli professori Eino Kaila, joka oli avioliittonsa kautta Wrightin sukulaisia. Kailan suosituksesta Wright valitsi psykologian sijaan suuntautumisaineekseen logiikan ja sai heti luettavakseen esimerkiksi Rudolf Carnapin kirjoja. Wright kirjoitti väitöskirjansa aiheesta Logical problem of induction. 30- ja 40-luvuilla Wright opiskeli ja opetti Cambridgessa, jossa tuolloin vaikutti kuuluisa filosofian hahmo Ludwig Wittgenstein. Wittgenstein mieltyi Wrightiin ja niin alkoi heidän yhteinen työnsä logiikan merkityksen etsimisessä. Wittgenstein testamenttasi filosofian professorin virkansa Cambridgen yliopistossa Wrightille, josta tuli näin ollen yllätyksellisen nuori professori. Wright kirjoitti 1940-luvun alussa tieteenfilosofisen teoksen nimeltään Looginen empirismi, jossa hän pysyi tiukasti etenkin ensimmäisen filosofisen auktoriteettinsa Eino Kailan empiristisissä mielipiteissä. Myöhemmin Wright omaksui julkisen keskustelun herättäjän aseman ja hän otti kantaa mm. Vietnamin sotaa koskien sekä kirjoitti humanistisesti sävyttyneitä esseitä, joissa hän kuitenkin jakoi Oswald Spenglerin peruskäsitykset siitä, että länsimainen kulttuuri on saapunut rappeutumisvaiheeseensa.

Jaakko Hintikka

Filosofian sanasto

Aate

Yleinen katsomustapa tai käsitys, jonka yksilö on omaksunut ihmisten joukolta. Jotain mikä vaikuttaa ihmisen tai ihmisten toimintaan. Aate tarkoittaa myös sellaista elämäntapaa, joka on vastakkainen lähimpiin luonnollisten tarpeiden joukkoon nähden.

Aatehistoria

Henkisessä tai poliittisessa ajattelussa syntyneiden ideoiden ja aatteiden historiallista kehitystä tutkiva tutkimusala.

Absolutismi

Ajattelutapa, joka asettaa jonkin käsitteen tai absoluutin kaikkien asioiden yhtenäiseen selitysteoriaan.

Absoluutti

Filosofiassa korkein muita käsitteitä selittävä peruskäsite tai kaiken muun ajattelun alkuperä.

Absoluuttinen

Ehdoton ja jakamaton yleisperiaate tai kaiken metafysiikan alkuperä

Agnostisismi

Katsomustapa, jonka mukaan minkäänlaisesta ajattelun metafyysisestä perustasta tai Jumalasta ei voida saada suoraa tietoa.

Aika

Filosofiassa kaiken inhimillisen ajattelun ja toiminnan paralleelinen tai sisäinen vertailukohta.

Aksiologia

Oppi arvoista tai arvoja tutkiva filosofian osa-alue

Aksiooma

Peruslause, jonka tavallisesti katsotaan merkitsevän selkeätä totuutta kuvaavaa lausetta. Katsotaan että perusteeksi annetuista aksioomista johdetaan tulosaksiooma, joka merkitsee lauseitten ilmaisemaa totuutta.

Akti

Filosofiassa tämä merkitsee tekoa, puheaktia tai toimintaa.

Aleettinen

Esimerkiksi modaalilogiikassa totuutta koskeva modaalisuus eli vaihtoehtoinen asiaintila.

Altruismi

Näkemys, jossa toisten ihmisten hyvä asetetaan oman hyvän tai tarpeiden yläpuolelle.

Amoraalinen

Yksilö tai tapahtuma, joka ei ole moraalinen muttei myöskään varsinaisessa merkityksessä immoraalinen eli epämoraalinen.

Analyysi

Sana tulee kreikasta ja se tarkoittaa jonkin asian tai käsitteen sisällön selvittämistä ja osiin hajottamista.

Anamneesi

Mieleenpalauttaminen tai jälleenmuistaminen. Platonin mukaan anamneesi on ideoiden todellisuuteen johdattava tietämistapa ja sen takia tärkeä osa hänen tietoteoriaansa.

Anarkismi

Oppisuunta, joka taistelee kaikenlaista vallan keskittämistä ja kaikenlaisia auktoriteetteja vastaan. Tunnettuja edustajia ovat esimerkiksi Proudhon, Stirner, Kropotkin ja Bakunin. Erosi 1800-luvulla työväenliikkeen ajatuksista.

Antinomia

Ristiriita kahden sellaisen käsitteen välillä, joista molemmat näyttävät olevan totuutta kuvaavia.

Antiteesi

Peruskäsitteen tai teesin vastakohta.

Antropomorfismi

Eläinten tai Jumalien ihmisten kaltaisiksi olennoiksi mieltäminen.

Antroposentrinen

Näkemys jonka mukaan ihminen on kaiken inhimillisen ajattelun ja toiminnan alkuperä.

Antropoteismi

Käsitys siitä, että inhimillinen ja jumalinen muodostuvat samasta materiaalista.

Apatia

Tarkoittaa stoalaisten käyttämää käsitettä siitä kuinka ihminen pääsee mielenrauhaan (ataraksia) itsensä, toiveidensa ja tuntemustensa kanssa.

Apodiktinen

Varma totuus joka voidaan todistaa.

A posteriori

Kokemuksen myötä tietoon tuleva.

A Priori

Ennen kokemusta tietoon tuleva.

Arete

Kreikkalaiseen filosofiaan liittyvä käsite, joka tarkoittaa hyvyyttä, jaloutta ja moraalisuutta. Latinan kielessä vastaava termi on Virtus.

Artefakti

Keinotekoisesti tuotettu esine tai ilmiö

Arvo

Moraalifilosofian ja arvoteorian käsittelemä käsite, joka tarkoittaa sitä astetta, jolle ihminen mieltää kohtaamansa todellisuuden osat ja ilmiöt - mitä hän pitää arvokkaana.

Arvostus

Ihmisen käsitys jonkin asian tai ilmiön arvosta.

Ateismi

Yhteiskuntapoliittinen näkemys, joka kieltää kaiken jumalallisen tai Jumalten olemassaolon.

Atman

Ihmisen sielua tai henkistä puolta tarkoittava intialaisesta filosofiasta tuleva käsitettään

Atomismi

Näkemys, jonka mukaan todellisuus perustuu yksittäisiin alkeisosiin, jotka ovat toisiinsa palautumattomia.

Attribuutti

Yksittäisen olion jokin merkitsevä ja havaittava ominaisuus

Autarkia

Riippumattomuus ulkoisista siteistä ja tarpeista. Käytettiin esimerkiksi Antiikin aikaan kreikkalaisessa filosofiassa.

Autenttinen

Asia, joka ei ole keinotekoinen tai jäljitelmä.

Autonomia

Ihmisten itsenäisenä pysyttelemisen laatua tarkoittava käsitys, joka on tärkeää muistaa etenkin moraalifilosofian merkityksessä

Avoin yhteiskunta

Etenkin Karl Popperin käyttämä ja tunnetuksi tekemä käsite, jonka mukaan yhteiskunnan tulee olla avoin ja sallia jäsenilleen vapaus ja mahdollisuus muuttaa yhteiskuntaa.

Bellum omnium contra omnes

Hobbesin käyttämä latinankielinen käsite, joka luonnehtii ihmisten välisten suhteiden laatua luonnontilassa ennen yhteiskunnan alkua.

Bhakti

Tarkoittaa intialaisissa uskonnoissa ilmenevää käsitettä, joka tarkoittaa rakkautta ja läheisyyttä Jumalaan.

Binaarinen

Kaksiosainen, kaksipäinen

Bioetiikka

Soveltavan etiikan uusi ala, joka pohtii laajasti kaikenlaisia esimerkiksi terveydenhuoltoon liittyviä kysymyksiä kuten abortti, geenimuuntelu ja positiivinen syrjintä.

Brahmalaisuus

Intialainen vanha uskonto, joka korosti etenkin filosofista mietiskelyä, jonka avulla piti pyrkiä täydelliseen vapautumiseen aistinautinnoista ja sielunvaelluksesta. Niihin pyrittiin myös katumusharjoituksilla ja askeesilla.

Brahman

Tarkoittaa intialaisessa filosofiassa kaiken ja maailman ydinolemusta ja kaikkeutta.

Causa

Tarkoittaa filosofiassa ilmiön syytä ja perustetta.

Characteristica Universalis

Yleinen kieli, käsitekirjoitus

Circulus in demonstrando

Tarkoittaa kehäpäätelmää jossa tulokseksi tullut asia sisältyykin lähtöoletuksiin.

Cogito ergo sum

Tarkoittaa Descartesin kirjoituksiin sisältyvää ajatusta, jonka mukaan ihminen on olemassa silloin kun hän ajattelee.

Common sense

Yhtenäinen tavalliseen arkijärkeen liittyvä käsitys asioiden tilasta. Esimerkki tulee GE Moorelta, jonka mukaan ihminen voi todeta olemassaolonsa katsomalla käsiään ja toteamalla niiden olemassaolon

Das Ding an sich

Käsite tulee Immanuel Kantilta ja tarkoittaa olevaa sinänsä.

Das Man

Heideggerin filosofiasta tuleva ajatus siitä, millainen on täysin moraaliin ja olemiseen osaaottamaton ihminen ”kaikki ja ei kukaan”.

Deduktiivinen

Filosofisessa logiikassa päättelyjärjestelmä, jossa konkluusioon eli loppupäätelmään tullaan ensin todistamalla oikeaksi tietyt premissit eri esioletuslauseet. Vastakohta on induktiivinen.

Definitio

Tarkoittaa määritelmää

Dekonstruktio

Jacques Derridan kehittämä filosofinen menetelmä, jossa otetaan selvää niistä todellisuuden rakenneilmiöistä, jotka muodostavat jokaisen tekstin reunaan marginaalin eli sen, minkä takia teksti on koottu.

Demiurgi

Filosofiassa persoonaton luojajumala ja kaiken olemisen ja ajattelun alkuunpanija.

Demonstraatio

Tarkoittaa filosofisessa logiikassa todistusta.

Denotaatio

Tarkoittaa merkkijonon tai yksittäisen merkityksen merkitystä. Pyritään saamaan selville se, mitä ilmaisija merkkijonolla tai merkityksellä tarkoittaa.

Deontologia

Tarkoittaa filosofisen etiikan käsitettä velvollisuuksista ja normikäsitteiden tutkimusta.

Deonttinen

Tarkoittaa modaalilogiikan käsitettä, joka sisältää pakollisen, kielletyn ja sallitun. Esimerkiksi Georg Henrik von Wright on kehittänyt modaalilogiikkaa.

Determinismi

Filosofinen esiolettama siitä, että kaikki tapahtuva on ennaltamäärättyä.

Dialektiikka

Tarkoittaa keskustelu- ja väittelytaitoa. Toinen merkitys termillä on kommunistisessa materialismissa, joka on lainattu Hegeliltä, mutta tarkoittaa Hegelin idealimin vastakohtaa.

Dikotomia

Käsitys siitä, että jokin ilmiö jakaantuu kahteen erilliseen osaan.

Disjunktiivinen

Disjunktiota käyttäen luotu käsite ja lauseen ominaisuus.

Disjunktio

Tarkoittaa logiikassa vaihtoehtoa tai. Se merkitään logiikassa v.

Diskurssi

Tarkoittaa keskustelua, puhetta ja omilta piirteiltään määräytyvää yhteiskunnallista käytäntöä.

Dogmi

Filosofiassa ilman perustelua todeksi oletettu väite tai lause.

Dualismi

Tarkoittaa filosofiassa todellisuuden jakautumista kahteen vastakkaiseen alkuperustaan tai todellisuuden tasoon. Rene Descartes on yksi tunnetuimmista länsimaisen filosofian merkkinimistä, joka katsoi ihmisen jakautuvan ajattelevaan järkiosioon, jonka Jumala on määrittånyt, ja ruumiilliseen osaan, jota kohden ajattelu suuntautuu.

Egoismi

Filosofisessa etiikassa ilmentyvä näkemys, joka korostaa yksilön hyvää ja yksityistä nautintoa yhteisen hyvän kustannuksella. Vastatermi on altruismi.

Eksistentialismi

Tarkoittaa hermeneutiikkaa ja fenomenologiaa lähellä olevaa filosofista suuntausta, jonka aloitti etenkin Jean-Paul Sartre 1940-luvulla Ranskassa. Pääasiallisia eksistentialististen lähdeteoksia ovat Sartren La Nausee ja L'etre ou Neant.

Eksplisiittinen

Julkilausuttu kannanotto tai näkemys. Vastatermi implisiittinen.

Ekstensio

Logiikassa ominaisuutta tarkoittava käsite

Elementti

Tarkoittaa todellisuuden perusosaa ja pienintä jaettavissa olevaa todellisuuden alkuainetta.

Emanaatio

Tarkoittaa alempien olioiden syntymää tasollisesti korkeammalla asteella olevasta substanssista kuten Jumalasta.

Emergenssi

Tarkoittaa uudenlaisten ilmiöden syntyä monimutkaisten ja laajojen kehitysprosessien kautta.

Empiirinen totuus

Synteettinen eli aposteriorinen totuus, joka ottaa kokemuksen huomioon totuuden konstruktiossa.

Empiirinen

Epistemologinen kanta, jonka mukaan rationalismi ei ole järjen korostuksessaan oikea tapa tulkita todellisuutta. Empiristit arvostavat korkemusta ilmiöiden selittämisessään.

Entelekia

Olion täydellisesti toteutunut muoto sen lopullinen tarkoitus. Termi tulee etenkin Aristoteleelta.

Epifenomeeni

Pinnallinen ja toissijainen sivuilmiö

Episteeminen

Tietoa koskeva modaliteeti

Epookki

Kulttuurikausi

Esse est percipi

Oleminen on havaituksi tulemista. Termi tulee piispa George Berkeleylta.

Essentia

Tarkoittaa olemusta. Sartren mukaan oleminen tulee ennen olemusta.

Esteettinen

Aistein havaittavissa oleva kauneus, miellyttävyys tai sopusuhteisuus.

Estetiikka

Filosofian osa-alue, joka tutkii etenkin kauneuden ja taiteen ongelmia.

Etiikka

Filosofian osa-alue, joka tutkii etenkin ihmisen olemassaoloa yhteisön jäsenenä ja ihmisen tekojen hyväksyttävyyttä.

Eudaimonia

Monien kreikkalaisten filosofien mukaan tärkein tavoiteltava asia elämässä. Tarkoittaa mielihyvää, onnellisuutta ja tyydyttyneisyyttä.

Evolutionismi

Filosofinen suuntaus joka arvioi etenkin kehityksen tärkeimmäksi asiaksi ihmisen toiminnassa ja filosofiassa.

Ex analogia

Analoginen päätelmä

Experimentum crucis

Toimenpide, joka osoittaa hypoteesin totuuden.

Falsifikaatio

Väitelauseen tai olettamuksen virheelliseksi toteaminen

Fatalismi

Tarkoittaa kohtalonuskoa, jonka mukaan ihmisen elämä ja teot ovat ennaltamäärättyjä

Faustinen ihminen

Viittaa Goethen näytelmään Faust, josta Oswald Spengler lainasi sen tarkoittamaan länsimaisen ihmisen perusluonnetta, jonka ansiosta hän pyrkii jatkuvasti kohti ääretöntä.

Fenomeeni

Tulee vanhan kreikan sanasta fainomenon, joka tarkoittaa suoranaisessa muodossaan ilmiötä

Fenomenalismi

Tietoteoreettinen suuntaus, joka pitää ilmiöitä kaiken tiedon ja todellisuuden alkuperustana.

Fiktio

Asia, jonka merkitys ja totuudenpitävyys on kyseenalaista, mutta josta kuitenkin on hyötyä tiettyjen asiasuhteiden selvittelyssä.

Finiittinen

Tarkoittaa lopullista

Formaalinen logiikka

Tarkoittaa matemaattista logiikkaa ja yleismielessä samaa kuin logiikka.

Formalismi

Filosofiassa suuntaus joka pitää pitävää täsmällistä rakennetta tärkeimpänä totuudenkuvauksena

Funktio

Logiikassa käytetty käsite, jonka mukaan loogisessa relaatiossa yksi jäsen määrittää toisia jäseniä tai jäsentä

Fysikalismi

Käsitys siitä, jonka mukaan todellisuuden ainoat todet asiat juontuvat fysiikan tieteen periaatteista

Geist

Saksan kielen termi, joka tarkoittaa henkeä

Genealogia

Etenkin Friedrich Nietzschen käyttämä käsite, jonka avulla hän halusi kertoa moraalin alkuperän uskomuksissamme.

Generalisaatio

Yleistys

Genus

Tarkoittaa sukua tai lajia

Gnoseologia

Tietoteorian metafyysinen alue

Gnothi seauton

Tarkoittaa tunne itsesi vanhaksi kreikaksi

Hakim

Arabian kielen termi, joka tarkoittaa viisasta, lääkäriä tai filosofia

Harmonia

Sopusointu tai sopusuhtaisuus

Hedonismi

Näkemys jonka mukaan mielihyvä ja sen etsiminen on oikeinta moraalista hyvää

Hermeneutiikka

Filosofian osa-alue, joka tarkoittaa tulkinnan tiedettä, ja se pyrkii ottamaan selvää esimerkiksi erilaisten kirjoitusten sisältämistä merkityksistä.

Heteronomia

Vieraiden tahojen todellisuuslakien vallitseminen

Heuristiikka

Oppi siitä, miten parhaiten saavutetaan uutta tietoa

Heuristinen

Tapa etsiä totuutta arvaillen ja kokeillen

Historianfilosofia

Filosofian osa-alue, joka tutkii etenkin historian kulun sääntöjen filosofista rakennetta.

Historismi

Historianfilosofinen näkemys, jonka mukaan kaikkea inhimillisessä kulttuurissa tapahtuvaa on tulkittava sen oman historiallisen aikakauden lakien mukaisella tavalla.

Holismi

Tulee vanhan kreikan sanasta, ja tarkoittaa kokonaisvaltaisuuden korostamista ilmiöiden tulkinnassa.

Homo faber

Tällä käsitteellä on tarkoitus erottaa ihminen muista eläimistä sen perusteella, koska hän valmistaa ja käyttää erinäisiä työkaluja, termi faber tarkoittaa itsessään seppää.

Homo ludens

Tarkoittaa leikkivää ihmistä, ja tuli yleisempään käyttöön Huizingan keskiaikaa käsittelevästä teoksesta, joka korosti leikin roolia ihmisten kulttuurinkehityksessä.

Homo mensura

Näkemys jonka mukaan ihminen on kaiken toden ja todellisuuden mitta, jota näkemystä korosti etenkin sokraattisissa dialogeissa esiintyvä sofisti Protagoras.

Humaani

Tarkoittaa ihmisystävällisyyttä ja suvaitsevaisuutta.

Hyle

Aines josta valmistetaan esineitä ja filosofiassa kaiken aineen perusta.

Hypoteesi

Tieteellisen teorian ja päättelyn alkuolettamus

Hyve

Tarkoittaa etiikassa tärkeää luonteenpiirrettä. Esimerkiksi Aristoteles ajatteli hyveen sijaitsevan kahden paheen keskivälin kohdalla.

Idea

Platonin filosofiassa tarkoittaa aistein havaittavan maailman ulkopuolella tai tarkemmin sanoen yläpuolella sijaitsevia ideaalisia eri asioiden malleja.

Idealismi

Tarkoittaa etenkin sellaista filosofista maailmankatsomusta, joka toisin kuin realismi, korostaa ajatuksen kohteena olevan asian tärkeyttä ulkoisten olosuhteiden sijaan.

Identiteetti

Tarkoittaa asian yhtäpitävyyttä tai samuutta omaan itseensä nähden.

Idiografinen

Yksilölliseen liittyvä tiede, joka korostaa ilmiöiden kertaluonnetta.

Länsimais-eurooppalainen filosofia

Alkoi Kreikan Antiikissa esisokraatikkojen mystisten luonnonselitysteorioiden kehityttyä loogiseen suuntaan.

Luentoni Kuopion lyseon lukiolaisille 29.4.2015

Filosofiasta ja sen merkityksestä

Kuuluisan itävaltalaisen analyyttisen filosofin Ludwig Wittgensteinin mukaan filosofian tarkoitus on ajatusten looginen selventäminen. Wittgenstein piti Cambridgessa tunnettua filosofian opintopiiriä, jossa arvostuksen ansaitsi sellainen puhuja, joka piti esityksensä mahdollisimman tiiviinä ja yleensäkin ajallisesti nopeita esityksiä arvostettiin. En aio tässä esityksessä pyrkiä mahdollisimman nopeaan asioiden esittelyyn, koska mielestäni filosofian käsitteen määrittely on niin tärkeä asia kaikille filosofiaa opiskeleville, että sen esittelyssä ei pitäisi millään tavalla hötkyillä. Wittgenstein jatkaa filosofian käsitteensä selventämistä kertomalla, että koska kaikesta ei voi puhua, niin filosofian on selvennettävä noita asioita joista voi puhua. Wittgensteinin mukaan siis esimerkiksi etiikasta ja estetiikasta ei voi puhua, joten esimerkiksi allekirjoittaneen väitöskirjahankekin olisi mieletön ja merkityksetön, ainakin filosofian yleispätevässä mielessä. Koska monen esimerkiksi etiikkaa harrastavan mielestä siitä voi puhua, on tarpeellista erotella yleisesti filosofian käsitteen merkitystä ja sitten palata tuohon Wittgensteinin ajatukseen siitä mistä voi puhua.

On varmaan aluksi tarpeen esitellä filosofian käsitteen yleismerkitystä ja filosofian osa-alueita:

Filosofia on tarvetta hankkia tietoa rationaalisin keinoin aiheista joita ei voi tutkia empiirisesti. Filosofian määritelmän löytäminen on tärkeää, koska määritelmä voi tarjota tietynlaisen Arkhimedeen pisteen muulle filosofiselle pohdinnalle. Filosofiaa voidaan kutsua tietyllä tavalla perimmäiseksi tiedoksi. Samalla aikaa kun muut tieteet toimivat viitekehyksessä, filosofia kyseenalaistaa myös oman viitekehyksensä. Filosofia on itseoikeutettujen kysymysten kysymistä. Sophia tarkoittaa viisautta ja filosofia viisauden rakastamista. Tässä voidaan nähdä eron sofistin ja filosofin välillä. Samalla kun sofisti kaupallistaa viisautensa ja samalla kun sofistin viisaudesta tulee silkkaa puhetaitoa, filosofiassa viisauteen suhtaudutaan rakastavasti. Wittgenstein määritteli filosofian toiminnaksi, eikä opiksi. Filosofiaa voidaan myös pitää jonkinlaisena maailmankuvan rakenteiden tarkasteluna.

Epistemologia tarkoittaa tiedon teoriaa ja tulee kreikan kielen sanasta episteme, joka tarkoittaa tietoa. Se kysyy sellaisia asioita kuten, mitä tieto on, miten saamme tietoa, kuinka paljon tietoa meillä on, millainen on hyvä uskomus, vaatiiko tieto varmuutta, mitkä ovat hyvän tiedon olosuhteet.

Tieteenfilosofia kysyy sitä, mikä on tieteellinen selitys, millainen tieteellinen selitys on pätevä, mikä on luonnonlaki.

Mielenfilosofia tarkoittaa kysymistä siitä, onko mieli fyysinen vai ei-fyysinen asia. Jos se ei ole fyysinen, miten se voi olla vaikutussuhteessa fyysiseen. Onko toisia tai vieraita mieliä olemassa. Onko ihminen aivot astiassa.

Metafysiikka tarkoittaa fysiikan yläpuolella olevaa tai fysiikan jälkeen tulevaa. Meta tarkoittaa yläpuolella olevaa, nimen voidaan katsoa myös juontuvan siitä, kuinka Aristoteleen kootuissa teoksissa Metafysiikka tulee Fysiikan jälkeen. Se koskettaa todellisuuden rakennetta. Ontologia on metafysiikan synonyymi tai alalaji. Se kysyy minkälaisia asioita on olemassa, onko jumala olemassa, onko numeroita olemassa, onko niillä sijainti aikatilassa, onko olemassa ei-fyysisiä sieluja, onko olemassa sieluja ja onko ihmisillä vapaata tahtoa, ja jos niin, tekevätkö ihmiset asioita omasta tahdostaan. Jos on kaksi samanväristä objektia, onko niiden samanvärisyys yhtä ja sama asia. Jos niin, voiko sama asia olla yhtä aikaa kahdessa paikassa.

Logiikka tarkoittaa hyvän päättelyn teoriaa. Todistamisen teoriaa. Tietyn tyyppisten väitteiden totuutta kuvaavaa tiedettä. Siinä voidaan todistaa päättelyn metodien todenpitävyys. Se mittaa mm. sitä, mikä on mahdollista, mahdotonta tai välttämätöntä.

Arvoteoria eli aksiologia sisältää etiikan ja estetiikan, moraaliset ja eettiset arvot sekä taiteelliset arvot. Kuten Wittgenstein ajatteli filosofia koskee sitä osaa päättelystä mitä ei tutkita tieteellisin keinoin. Joihinkin ennen filosofisiin kysymyksiin kuten onko universumi ääretön, on löydetty empiirisiä testauksen keinoja. Kuitenkin esimerkiksi etiikkaan ei ennen soveltavaa etiikkaa ole löydetty käytännön mukaisia testauksen keinoja. Se minkä takia tieteelliset keinot eivät aina päde estetiikassa ja etiikassa johtuu siitä, että kyse on arvoista eikä asioista. Nämä asiat ovat normatiivisia eivätkä empiirisiä. Monesti kyse on ideoiden välisistä suhteista eikä asioista. Mikä niiden luonne on, kertoo tiedon käsitteestä eikä asioista. Esimerkiksi metafysiikassa ongelmat voivat olla niin syviä että empiriasta on vain osallista hyötyä. Arvoteorian alalaji on teoreettinen etiikka: moraalisten käsitteiden kuten oikeuden ja vääryyden teoria. Mitä on olla hyvä toisille? Mikä tekee teoista oikeita tai vääriä? Mitkä ovat moraaliset oikeudet? Millä olennoilla on niitä? Toinen arvoteorian alalaji on soveltava etiikka. Onko eutanasia murha? Onko sikiöllä moraalisia oikeuksia, jota vastaan abortti rikkoisi? Onko kuolemanrangaistus oikeutettu rangaistus? Mitkä liike-elämän toimintatavat ovat oikein? Arvoteorian yksi alalaji on myös Sosiaalinen ja poliittinen filosofia. Mikä tekee hallituksesta ja muista instituutioista oikein toimivan? Mikä on paras hallinnon muoto? Milloin hallinto on legitiiminen? Mikä on oikein taloudellinen järjestelmä? Yksi alalaji on oikeusfilosofia. Millainen laki on oikea laki? Onko tilanteita joissa lakia ei tarvitse totella? Mikä on julkisen mielipiteen ja lain suhde. Yksi alalaji on estetiikka. Mikä tekee taiteesta hyvää taidetta? Onko kauneus katsojan silmässä? Mikä on taideteos? Jos laitetaan vesiklosetti pylvään päälle, onko se taidetta?

Uskonnonfilosofia kysyy onko Jumalaa olemassa. Millainen jumala on. Onko se kaikkivoipainen. Millainen kaikkivoipainen olento on. Jos on kaikkivoipainen Jumala, miksi vanhukset makaavat likaisissa vaipoissaan.

Ajan filosofia kysyy kausaation luonnetta, ajan luonnetta ja sitä säilyykö ihminen kokonaisena ajassa.

Kielifilosofia kysyy miten nimeämme asioita, mitä merkitykset ovat ja miten annamme sanoille merkityksen.

Filosofian historia jakaantuu karkeasti jaotellen antiikkiin, keskiaikaan, varhaismoderniin ja jälkimoderniin periodiin sekä 1800-lukuun ja 1900-lukuun. Muita jaottelutapoja ovat esimerkiksi Aasian filosofia sekä mannermainen filosofia ja anglo-amerikkalainen filosofia.

Historian filosofia kysyy miten historia koostuu ja miten saammet tietoa historiasta.

Filosofia tarkoittaa asioista ajattelua tietyllä tavalla. Tarjotaan argumentteja, johdetaan argumentteja ja ollaan valmiita muuttamaan mieltä. Humpuukifilosofia koskee nautintoa ja täyttymystä, mystisyyttä ja okkultismia. Se on henkilökohtaisia mielipiteitä syvällä rintaäänellä sanottuna. Filosofiset kysymykset eivät koske henkilökohtaista mielipidettä vaan ovat yleisiä, yleismuotoisia. Sekä filosofia että tiede pyrkivät totuuksien löytämiseen. Filosofia ja tiede ovat molemmat fallibilistisia, eli niissä pyritään koko ajan entistä parempien teorioiden löytämiseen. Kuitenkin samalla aikaa kun tiede keskittyy pelkästään havainnoimiseen, filosofia käsittää muuta.

Filosofisista menetelmistä on mainittava se, että etenkään siinä ei käytetä väitteen perusteluna autoritaarista hahmoa tai auktoriteettia. Paneudutaan siihen, miksi ihmiset ovat sanoneet jotain tai uskoneet jotain, eikä mitä jotkut ovat sanoneet jostain. Perehdytään siihen onko sanottu todella oikein. Filosofinen päättely tapahtuu deduktiivisilla argumenteilla ja havainnoilla. Esim. Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia, Sokrates on ihminen, Sokrates on kuolevainen. Filosofinen havainnointi tapahtuu deduktiolla. Induktio on heikompi metodi, siinä siis oletetaan, että aiemmin havaittu jatkuu samana. Esim. Kaikki näkemäni joutsenet ovat olleet valkoisia joten kaikki joutsenet ovat valkoisia. Induktio ja deduktio ovat tieteen ja filosofian keskeiset välineet. Argumentti = sarja päätelmiä, konkluusio = päätelmän lopputulos, ja premissit jotka tukevat konkluusiota. Deduktiiviset argumentit tarkoitettu olemaan valideja eli päteviä. Jos premissit ovat tosia, konkluusion tulee olla tosi. Premissit tekevät deduktiivisesta argumentista toden. Pätevyys liittyy siihen miten premissit tukevat konkluusiota, eikä siihen, että ne olisivat aina tosia. Induktiivisessa argumentissa premissit tekevät konkluusiosta todennäköisen.

Yksi filosofian metodeista on käsiteanalyysi. Käsite on jonkin asian osa tai piirre. 1 + 1 =2 ja tieto siitä on käsite. Pallo on punainen ja punaisuus on käsite. Kissanpentujen kiduttaminen on väärin ja moraalinen vääryys on käsite. Käsitteitä ovat sellaiset kuin totuus, oleva, identiteetti, kauneus, syy. Käsitteet eivät ole olemassa vain mielessä. Käsitteet eivät ole ideoita eivätkä sanoja. Kun käsitellään filosofisia kysymyksiä, silloin halutaan tietää miten asiat ovat eikä vain uskoa. Filosofinen keskustelu koskee yleensä käsitteiden välisiä loogisia suhteita jotka ovat deduktiivisia. Tässä on tärkeää muistaa kolmannen poissuljetun laki, jonka mukaan jokin väittämä voi olla vain tosi tai epätosi ja ristiriidan laki, jonka mukaan lause ei voi olla samaan aikaan tosi ja epätosi.

Voidaan sanoa, että analyyttinen ajattelu ja ongelmanratkaisu on arvokkaampaa tänään kuin koskaan ennen. Filosofia on akateeminen oppiala, joka käyttää järkeä ja logiikkaa yrityksessään ymmärtää todellisuutta ja vastata tärkeisiin kysymyksiin tiedosta, elämästä, moraalista ja ihmisen luonnosta. Filosofiassa käsitellään omia uskomuksia ja yritetään kyseenalaistaa ne. Ennen kysymykseen vastaamista analysoidaan ja määritellään kysymys. Filosofiassa tarjotaan argumentteja väitteiden tueksi. Tätä kriittisyyden ja arvion prosessia kutsutaan dialektiikaksi. Ja sillä filosofit yrittävät todistaa uskomuksiensa rationaalisuuden ja paljastamaan fundamentaalisia totuuksia. Tieteen ja filosofian välissä on yhteyksiä, aiempaa tiedettä kutsuttiin luonnonfilosofiaksi. Aristoteles kehitti induktiivisien ja deduktiivisen päättelyn käsitteet. Logiikka on kaiken tietojärjestelmätieteen pohjana. Etiikka on tärkeätä lääketieteessä, lakitieteessä ja ulkopolitiikassa. Abortti, kuolemanrangaistus, ihmisten hyvinvointi, ympäristöpolitiikka, kaikki ovat filosofiaan liittyviä kysymyksiä.

Filosofiassa kysymysten esittäminen on tärkeämpää kuin vastaaminen. Filosofiassa on tärkeää olla skeptinen, kaikki on voitava kyseenalaistaa yhä uudelleen. Tärkeää on kyseenalaistaa perustavimpia uskomuksia ja sosiaalisia käytäntöjä. On löydettävä tie oikeaan ymmärrykseen ja tuo ymmärrys johtaa oikeanlaiseen muutokseen. Tärkeää on olla hyväksymättä tietoa pelkästään näön perusteella. Tietoon ja päätelmiin luottaminen voi joskus olla älyllisesti epärehellistä ja vaarallista.

Palaan siis vielä Wittgensteinin käsitykseen esteettisistä ja eettisistä arvoista. Hänen mukaansa arvo ei voi olla itsenäisten ja objektiivisten faktojen seassa. Arvo ei ole olemassa itsenäisesti vaan se on olemassa ihmisen päätelmänä partikulaarisista faktoista. Arvoa ei siis voi olla olemassa itsenäisesti ilman ihmisen mieltä. Arvo on peräisin ihmisen päättelyyn ja uskomusjärjestelmiin liittyvistä piirteistä eikä asioista, eli arvo ilman arvottajaa uhkaa olla sisällötön käsite. Voidaan kuitenkin havaita, että jos arvoa voitaisiin kuvailla joillakin propositioilla eli uskottavilla väitelauseilla, siitä voitaisiin myös puhua. Propositiolla voitaisiin kuvailla muiden itsenäisten mutta sellaisten asioiden, joiden päälle voidaan heijastaa arvo, kuvailemisen lisäksi esimerkiksi sitä, miten jokin asia tekee elämästä elämisenarvoisen. Joten voitaisiin päätellä, että arvo on loogista. Jos esteettisestä tai eettisestä arvosta voidaan puhua, se pitäisi välttämättä ottaa mukaan filosofiaan. Näin ollen voidaan sanoa sekin, että etiikasta voisi sittenkin puhua muun filosofian ohessa.             

III osa

Nietzsche ja Spengler ylevän vartioijina

Friedrich Nietzscheä, joka eli 1844-1900 pidetään nykyaikaisen filosofian tärkeimpänä hahmona. Nietzsche ei ollut kovinkaan akateeminen filosofi ja hän ei muodostanut minkäänlaisia yhtenäisiä filosofisia järjestelmiä ja näin ollen hänen filosofiansa merkittävimmät teesit ovatkin saaneet suosiota etenkin taiteilijoiden kirjailijoiden ja nuorten ihmisten parissa. Nietzschen tärkeimmät filosofiset opit ovat merkittävällä tavalla vaikuttaneet kaikkeen ympärillämme olevaan kulttuuriin ja kulttuurimuodostelmiin. Nietzschen kirjat ovat tunnetusti kovin poleemisia ja aforistisia. Nietzsche käyttää paljon metaforia eli vertauskuvia puhuessaan ihmisestä, maailmasta ja ihmisen paikasta maailmassa.                   

Nietzsche oli klassillisen filologian professori Baselin yliopistossa, minne hänet nimitettiin 24-vuotiaana. Kuitenkin Nietzschen heikko terveys ei sallinut akateemisen uran jatkamista, vaan hän jättäytyi 35-vuotiaana virastaan vapaaksi kirjailijaksi ja filosofiksi. Nietzschen varhaisimpaan ajattelijan uraan liittyy vahvasti Arthur Schopenhauer, joka eli 1788-1860.. Schopenhauerin buddhalaisuutta lähentelevä tahdon kuoletusoppi vaikutti nuoreen Nietzscheen syvästi. Schopenhauerin mukaan siis ihmiselle suurinta kärsimystä aiheuttava toiminta on tahtominen, jonka kuolettamisella ihminen säästyy suuremmalta kärsimykseltä, mitä hän kohtaisi, jos hänen älynsä toimisi tahdon kanssa. Kuitenkaan Schopenhauerin ajatukset myötätunnosta heikompia ja kärsiviä kohtaan eivät enää nuoruusajan herkän vaikuttuvuuden jälkeen miellyttäneet Nietzscheä, joka joidenkin mukaan kärsi jo tuossa vaiheessa tertiaarisesta syfiliksestä, joka olisi koventanut hänen ajatteluaan epähumaanille tasolle. Kuitenkin on sanottava, että Nietzschen ajattelu on ollut omaperäisintä länsimaisen filosofian historiassa.                             

Kirjassaan Jenseits von Gut und Böse Nietzsche esitteli ajatuksensa siitä, että ajattelun on tapahduttava hyvän ja pahan tuollapuolen. Hyvä ei Nietzschelle ole muuta kuin yksi länsimaiskristillisen tradition piirre, jota Nietzschen termeillä määritellen yli-ihmisen ei tulisi kunnioittaa. Yli-ihmisen ei tarvitse kunnioittaa muitakaan kristillisiä hyveitä kuten kohtuullisuus tai nöyryys. Yli-ihmisen ei tule tottua aiempiin heikompien ihmisten sanelemiin arvoihin vaan arvioida kaikki arvot uudelleen. Tällä kaikkien arvojen uudelleen arvioinnilla Nietzsche toivoi heikompien ja katoamaan tarkoitettujen tendenssien häviävän yhteiskunnasta. Ihminen on tämän näkemyksen mukaan jotain mikä pitää ylittää, haluta korkeampaa olemisen muotoa, joka tulee parhaiten esiiin taiteessa, mutta etenkin musiikissa.   

Nietzschen mukaan se mikä tulee myöhään sivilisaatiossa ei ole välttämättä parasta. Se mikä on parasta ilmenee korkeimmissa olevaisissa, taiteilijoissa ja filosofeissa, siellä ero mikä erottaa nämä korkeammat ihmiset keskinkertaisista on suurempi kuin se ero, joka erottaa keskiverron ihmisen simpanssista. Nietzschen mukaan luova eliitti luo omat lakinsa oman luovan toimintansa kautta ja eivät olet rajoitettuja tottelemaan demokraattisen roskajoukon lakeja, moraaleja ja arvoja, jotka ovat todella tarkoitettuja vain keskinkertaisen ihmisen kontrolloimiseen. Nietzsche halusi etenkin kunnioittaa elämää niin kuin sen voi elää ja ihmisen tulisi kasvaa vahvaksi ja saada iloa elämästä, eikä vetäytyä heikommuuden muurin taakse Schopenhauerin tavalla.                                            

Vaikka Schopenhauerkin kirjoitti paljon mm. aiheesta nero, on siinäkin aiheessa suuri ero Nietzschen ja Schopenhauerin välillä, kun tarkastellaan sitä, minkä asian he katsovat ihmiselämän tärkeimmäksi ongelmaksi. Nietzsche katsoo tärkeimmäksi yli-ihmiseksi tulemisen ja Schopenhauer tahdosta vapautumisen. Samalla kun Schopenhauer pitää kärsimistä merkittävänä ihmiselämään kuuluvansa piirteenä, on kärsiminen Nietzschelle heikkoutta ja elämänvastaisuutta, kyvyttömyyttä löytää elämän nautintoja ja sen takia se pitää ehdottomasti eliminoida elämästä. Schopenhauerin mielestä sympatia ja myötätunto ovat ihmiselämän arvoa kohottavia piirteitä, mutta Nietzschen mukaan niillä on päinvastainen vaikutus. Nietzsche ajatteli Epäjumalten hämärässä, että Schopenhauer oli osallistunut totaaliseen nihilistiseen elämän devaluaatioon, hän oli antanut kristinuskon periaatteiden sotkea ajatteluaan. Nietzsche menetti uskonsa Schopenhauerin filosofiaan, koska hän piti Schopenhauerin filosofian syrjäänvetäytyvyyttä dekadenssin oireena, elämän vaipuvana järjestyksenä, joka on väsynyt ja rajoittunut ja ei pysty nauttimaan ja olemaan elämässä tavalla, johon fysiologisesti ja psykologisesti kyvykkäimmät pystyvät. Oma mielipiteeni on se, että pitäisi vastustaa sitä tapaa nähdä asiat, joiden mukaan terveet ihmiset olisivat immuuneja kärsimykselle. On selvää, että sympatia niitä kohtaan jotka ovat heikommassa asemassa kuin itse olemme, tekee maailmasta onnellisemman paikan kuin olisi päinvastaisessa tavassa.                                                                                                                

 Lisäksi on mielestäni huomioitava Nietzschen huomio moraalissa vaikuttavasta orja-tendenssistä. Tämän mukaanhan Euroopassa vallitsevan nihilismin syynä on orjamoraali, eli tyytyminen toisten sanelemiin moraaliarvoihin. Mielestäni kouluissakin tulisi harrastaa tällaista kaikkien arvojen uudelleenarviointia tuomalla esiin sellaisia asioita, jotka todella tuntuvat elävän nuoren mielestä merkittäviltä, eikä vain ottaa vastaan vanhempien ihmisten pelkällä vanhemmuutensa vaikuttavuudella antamiin arvoihin. Jokainen ihminen voi itse sanella itselleen ne periaatteet, joiden perusteella hän voi katsoa elävänsä, eikä vain tyytyä seuraamaan, kun muut ihmiset päättävät tärkeistä asioista. Jumalan kuolema on toinen Nietzschen tärkeimmistä ideoista. Mitä meidän pitää silloin tehdä, jos ei ole olemassa meistä korkeampaa voimaa, joka voisi sanella meille jonkinlaiset ihanteet ja arvot, joita meidän tulisi käyttää omien päätelmiemme pohjana. Jos emme tukeutuisi enää korkeampiin auktoriteetteihin moraalisissa asioissa, millaisia arvomme olisivat ja olisimmeko onnellisempia? Pääsisimmekö silloin paremmin omiin päämääriimme? Tietoteoreettisesti Nietzschen tärkein ajatus on perspektivismi, jonka mukaan kaikki on loputtomasti uudelleentulkittavaa, koska ei ole mitään universaalisia totuuksia, jotka olisivat kaikissa olosuhteissa tosia. Tämä on sittemmin kannustanut muita filosofeja relativismiin, kuten esimerkiksi Michel Foucaultn eettisen relativismin tapauksessa.                                                                                   

Nietzsche liittyy merkittävällä tavalla sellaiseen ajattelun jatkumoon, jonka edustaja on saksalainen kulttuurifilosofi Oswald Spengler (1880-1935). Spengler julkaisi vuonna 1918 merkittävimmän teoksensa Der Untergang des Abendlandes, jossa hän argumentoi, että länsimainen kulttuuri on, kuten aiemmat korkeakulttuurit, vain rajoittunut iässään ja sekin on lopulta tuleva omaan haurastumis- ja talvivaiheeseensa. Spenglerin mukaan historian merkitysarvoiset yksiköt eivät ole epookkeja vaan kokonaisia kulttuureita, jotka kehittyvät organistisesti. Kulttuureilla on noin tuhannen vuoden elinaika. Kulttuurin viimeistä muotoa Spengler kutsuu sivilisaatioksi. Spenglerin mukaan länsimainen maailma on tulossa loppuunsa ja olemme todistamassa länsimaisen kulttuurin talviaikaa. Länsimaista kulttuuria Spengler kutsuu faustiseksi sen takia, koska kaikessa länsimaisessa henkisessä toiminnassa vaikuttava perusvoima on hänen mukaansa faustinen, joka sana tulee saksalaisesta legendasta ja Goethen kirjasta, jossa kerrotaan Faust nimisestä oppineesta, joka tulee myyneeksi sielunsa paholaiselle saadakseen vastineena pääsyn rajoittamattomaan tietoon ja elämän nautintoihin. Kuten Faust myös länsimainen ihminen on traaginen hahmo, koska hän luo uutta ja pyrkii eteenpäin, vaikka samalla hän tietää, ettei hän koskaan tavoita tavoitettaan. Spengler käyttää termejä kulttuuri ja sivilisaatio. Sivilisaatio on se, mikä kulttuurista tulee, kun sen luovat pyrkimykset taipuvat ja kriittiset pyrkimykset korvaavat ne. Klassinen antiikin kulttuuri on perusvoimaltaan apolloninen, arabialainen maaginen ja länsimainen faustinen. Jokainen  kulttuuri nousee tietyllä geografisella alueella ja sitä määrittää sisäinen yhtenäisyys taiteen, psykologisen näkökulman ja uskonnollisten tapojen piirissä. Primitiivinen kulttuuri on vain kokonaisuus tai osien summa erilaisista yksilöistä, klaaneista ja heimoista. Korkea kulttuuri yhtenäisyydessään ja kypsässä vaiheessaan tulee itsenäiseksi organismiksi. Kulttuuri pystyy sublimoimaan tavat, tekniikat, myytit ja luokat yhteen voimakkaaseen historialliseen tendenssiin. Spenglerin mukaan kulttuuri on keskittynyt kasvamaan sisäänpäin ja sivilisaatio ulospäin. Kun kulttuurit ovat asioita jotka tulevat, sivilisaatiot ovat asia tulossa. Nykypäivästä kirjoittaessaan Spengler katsoo, että vallalla on realiteetin pelko, joka on lamaannuttava vaikutuksessaan ja se pitää nykyaikaista maailmaa lannistumattomasti otteessaan. Tämä turmiollinen pelko valtaa kaiken tietoisuuden, editoi jokaisen lausuman ja kiihkeästi työntää ihmisille sallittua kieltä estääkseen etukäteen sen, mitä sellainen ihminen voisi sanoa ja nähdä, joka hetkittäisesti kompuroisi ulos transsistaan ja kohtaisi maailman. Spengler on hyvin demokratiavastainen ja hän näkee demokratian romanttisuuden ja nuoruuden kultin kanssa. Demokraattinen ihminen on Spenglerille feminiininen ja heikko, hän on sentimentaalinen, kasvukykyinen maaperä taipumukselleen ressentimentiin. Ressentimentti tarkoittaa tässä taipumusta kokea kateutta menestyneempiä ja vahvempia kohtaan. ”On olemassa sentimentaalisten kommunistien sosiaalinen romantismi”. ”Poliittinen romantismi joka pitää vaalituloksia ja massakokouksien oratoriasta humaltumista päämäärinä”. Spenglerin mukaan on olemassa vain radikaali demokraattinen anarkia, ja se on pelkästään diktatuuri naamiaisasussa. Spenglerille niin kutsuttu demokratia on esiintymä samalla kun diktatorisuus on hajoamassa olevan valtion substanssi. Kulttuurin pitää Spenglerin mukaan pakottaa itsensä toteltavaksi, sen pitää toteuttaa periaatteitaan voimaperäisesti tai muuten se tulee kuolemaan.                                                                             

Länsimainen sivilisaatio ei puolusta itseään mitenkään ja samalla aikaa se nauttii oman arvonsa viemisestä ja disintegroimisesta. Kuten yhteisö pysyy koossa laadun eikä tasa-arvoisuuden avulla, joten yhteisö säilyy välttämättä vain ihmisten epätasa-arvoisuuden avulla: vahvat luonteet ja heikot luonteet, johtamaan tarkoitetut luonteet ja sellaiset joita ei ole tarkoitettu johtamaan, luovat ja lahjattomat, kunnioitettavat, laiskat, kunnianhimoiset ja vähääntyytyväiset. Kun tyhjäntoimittaja-aateli, tajuamattomat kirjanoppineet, seikkailijat ja spekuloijat, rikolliset ja prostituoidut, luuhaajat, ja heikkolahjaiset nostavat melun aiheesta ”Vapaus”, niin se mitä he todella tarkoittavat on Spenglerin mukaan Vapautta kaikista sivilisaation liitteistä , kaikista muodoista ja tavoista; kaikista niistä ihmisistä, joiden elämän tapaan nähden he vaimeassa kiihkossaan kokevat olevansa ylempiä. Ihmisten tulisi Spenglerin mukaan käyttää fysiognomista tahdikkuuttaan siinä, kun havaitsevat mitä nihilismi todella on : Proletaarin pohjatonta vihaa kaiken tapaista korkeamman muodon ilmenemistä vastaan, kulttuuria vastaan muodossaan ja yhteisöä ylläpitäjänä ja historiallisena tuotteena. Sellaiset ilmiöt kuin kaikkien parlamenttien elintasopoliitikot, alatyylinen viihde, materiaaliset pyrkimykset, itsekkyys, naiset jotka muistuttavat huoria ja kirjailijat jotka voittaisivat suosiota häpäisemällä hyvästä syntyperästä tulevien ihmisten korrektisuutta – tällaiset ilmiöt eivät tarkoita mitään muuta kuin nihilistin latteata kiihkoa siihen, että kenellä tahansa tulisi olla muoto, hallita sitä ja kokea se nautinnolliseksi, tai että tahdikkuus, maku ja tradition tuntu tulisivat kuulua korkeasti kultivoiduille oleville perinnöllisesti. Lattea kiihko leviää murhaavaksi suvaitsemattomuudeksi, jolla hetkellä kulttuuri, sen korkeammuuden takia, valitaan viholliseksi ja sen saavutukset, koska ne eivät kuulu kaikille, halutaan tuhota. Spenglerin mukaan vapaus tarkoittaa nykyaikaisimmassa merkityksessään halua erota kulttuurista ja yhteisöstä – mikä tapahtuu radikaalilla tavalla – niiden tuhoamisella.Spengler käyttää termiä historiattomuus kuvatessaan ihmisiä jotka menettävät kaiken kontaktin oman traditionsa kanssa, he tulevat kapea-alaisesti päivittäisten lyhytaikaisten tehtäviensä motivoimaksi ja yleisesti kutistuvat mentaalisten ja kulttuuristen horisonttiensa kanssa niin, että eräänä päivänä he ovat vain eräitä loputtomassa jatkumossa. Naturmensch massaihminen on historian ulkopuolella, hän elää vain päivästä päivään ilman tietoa alkuperästä tai jatkuvuudesta. Massaihminen on myös historiaton. Loistava ihminen on sellainen joka antaa itselleen suuria vaatimuksia. Aateli määrittyy velvoitteidensa eikä oikeuksiensa kautta. Proletaari haluaa tuhota kulttuurin ja sen luomukset niiden ylemmyyden takia ja sen takia, etteivät ne ole kaikkien tavoitettavissa. Spenglerin ajatuksellinen sukulainen on paroni Julius Evola, joka myös kirjoitti materialismin noususta ja itsekkäiden pyrkimysten tulosta vallitseviksi.        

                             

Nietzsche ja Spengler ajattelivat, että länsimainen sivilisaatio on tullut sellaiseen dekadenssin sykliin, joka tulee ilmi etenkin kulttuurin, moraalin ja henkisen elämän osa-alueilla. Sillä hetkellä kun Marx ja hänen vastustajansa liberaalit talouden teoreetikot, jotka tekevät joka asiasta taloudellisen sekä Freud, joka redusoi ihmisen ja kulttuurin seksuaalisten kompleksien massaksi ja Darwin, joka redusoi ihmisen eläinten joukkoon, Nietzsche ja Spengler seisovat ylevän ihmisen puolella. Nietzschen mukaan kulttuuri siinä sen muodossa, kun se antaa meille jokaiselle jonkin toimen, on promotoida itsellemme sisällä ja ulkona filosofien, taiteilijoiden ja pyhimyksen aikakautta ja siten toimia luonnon täydentymisen eteen. Kuten Nietzsche myös Spengler katsoo, että demokratia, parlamentarismi, egalitarianismi, rahan nousu ja kaupanteko entisen syntymästä tai verestä määrittyneen aristokratian raunioilla ovat sellaisen dekadenssin oireita, jotka alentavat tavat alimpaan yhteiseen nimittäjään.                                                                                

Samalla kun nykypäivänä demokratia katsotaan perustavaksi arvoksi, on sekin voitava kyseenalaistaa joissain yhteyksissä, ja sen takia Spenglerin kanta on vielä tänäkin päivänä ajankohtainen.

Lähteenä käytetty erinäisiä Nietzscheä, Spengleriä ja Schopenhaueria koskevia kirjoja ja nettiartikkeleita.