Hienostorouva kakalla

Entinen näyttelijätär ja vuoden 1940 Miss Suomi Gunhild Beatrice von af Jelin silitteli edesmenneen miehensä vaatteita hellästi ja pyrki vielä hakemaan niistä miehensä tuoksua. Bruno oli kuollut. Mies joka oli taannut tälle naiselle niin turvatun ja huolettoman elintason kreivillisen sukunsa päämiehenä ja valtion rautateiden yli-insinöörinä. Tämä nainen ei tullut rikkaasta perheestä, vaikkakin ura näyttelijättärenä oli taannut hänelle turvaa kauneutensa vuosiksi. Brunon hän oli tavannut noin neljäkymmentävuotiaana, jo keski-ikää lähestyvänä, ja sukunsa paha poika Bruno oli kokenut tavanneensa seksuaalisuutensa huipun vasta tämän naisen kanssa. Nyt nainen oli jo 80-vuotias eikä tajunnut sitä, millaisen myllerryksen miehensä poismeno oli hänessä herättänyt. Elintaso oli säilynyt, olihan hän perinyt miehensä, eikä heille ollut neljäkymmenvuotisen liittonsa aikana siunaantunut lapsia. Miehen poismeno kuitenkin tuntui hänessä oudolta, koska hän oli aina löytänyt oman minänsä miehensä rinnalla. Kuitenkin hänen alhainen syntyperänsä oli hänen mielestään aina tarkoittanut liitossa sitä, että hänen oli aina niin sanotusti pistettävä ylle ”brave face”. Brunon äiti ruhtinatar Vava von af Jelin, omaa ruhtinaallista sukuaan Ignatiew, oli aina ollut häntä kohtaan arvosteleva, sillä ruhtinatar olisi halunnut, että Bruno olisi avioitunut hänen sisarensa tyttären Anastasia Kromotsewan kanssa. Itse asiassa ruhtinatar ei edes puhunut naiselle ennen kuin Bruno ja hän olivat olleet kymmenen vuotta aviossa. Kuitenkaan ruhtinatar, todellinen ”stiff upper lip”, oli aina huomannut naisen tekemät virheet helpommin kuin korkeasäätyisten sukulaistensa. Nainen tuli töölöläisen residenssinsä saliin, ja otti biedermaier-pöydältä käteensä kultakehyksisen kuvan miehestään Brunosta. Hän ajatteli, että Bruno oli aina ollut hänestä kiinnostunut etenkin seksuaalisesti, eikä hänellä ollut aiettakaan tuottaa jälkeläistä, joka olisi jatkanut nyt hänen poismenonsa mukaan mieslinjaisesti sammunutta kreivillistä sukuaan. ”Olinko minä todellakin vain hänen leikkikalunsa, vähän nuhjuinen hieman vanhempi rotunainen, jota hän tarvitsi vain omien halujensa tyydyttämiseen?”, hän ajatteli. Nainen olisi mielellään halunnut jälkeläisen, vaikka mielestään hän oli menettänyt mahdollisuutensa lähtiessään elokuviin. ”Kaikki ajattelivat minun vain olevan liaton prinsessa, joka ei saanut antaa itselleen liian suuria vapauksia”. Yhtäkkiä hän koki alavatsassaan pakottavaa tunnetta, jonka hän oli tunnistanut itsessään jo vuosia sitten, jonka hän oli aina kokenut olevan psyykkistä. Kuitenkin, hän ajautui nyt päin vessaa, laski reunuksen alas, ja laski pitsiset mummohousunsa alas. Yhtäkkiä hän tunsi helpotuksen tunteen, jonka hän koki olevan psyykkistä. Kuitenkin samalla hän tunsi kuinka kakkapökäle laskeutui hänen anuksestaan pönttöön, ja samalla hän tunsi, ettei helpotuksen tunne ollut psyykkistä. Pian kakkapökälettä seurasi toinen ja pian myös kolmas. Nyt hän tunsi sellaista helpotuksen tunnetta, jota hän ei ollut koskaan aikaisemmin, ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen tuntenut. Hän koki tajuavansa jonkin asian, pesi bideellä peränsä ja nosti housunsa ylös pyyhittyään ensin peräänsä myös wc-paperilla. ”Eihän tämä voi pelkästään tästä johtua? Kyllähän minä kävin wc:ssä kolme viikkoa sitten.”, hän ajatteli. Vapautuneisuuden tunteessaan nainen ohjautui kohti makuuhuonetta ja alkoi vähitellen laskostaa edesmenneen miehensä vaatteita muovikasseihin. Siinä menivät kaikki puvut, liivit, solmiot, kengät, slipooverit ja paidat. Nainen nosti kassit mukaansa ja parissa erässä hän vei ne talon pihaan, roskakatokseen. Nainen tuli sisään ja meni saliin miehensä kuvan luo, nosti sen ylös, ja laski sen alas pöydälle kuva alaspäin. ”Hyvästi Bruno”, hän mietti ja käveli pois salista.