Referaatti Martha Nussbaumin kirjasta "Creating Capabilities"
Koska mailla on tapana seurata julkisia ranking-listoja, jotka vaikuttavat niiden ulkomailla saamaan maineeseen, on karkeampi kehityksen tapa saanut ne työskentelemään pelkästään talouskasvun hyväksi köyhimpien kansalaisten elämänolojen parantamiseen pyrkivän toiminnan sijaan. Lisäksi ne eivät ota huomioon useimmitenkaan terveyden ja koulutuksen näkökulmia, jotka harvoin muuttuvat talouskasvun myötä (Nussbaum, 2011, ix). Tälle tendenssille vastakkaisen teorian tulisi tulkita uudelleen kehittymisen maailma ja näyttää meille eri tavalla, mitkä tulisi olla meidän toimintamme tärkeimmät prioriteetit. Toimintamahdollisuuksien teoria on tuollainen vastateoria, jonka tarvitsemme hälyttävien ihmisyhteisöihin liittyvien ongelmien ja oikeuttamattomien ihmisten välisten epätasa-arvoisuuksien aikana (2011, xii).
Valtioiden talouskasvun hyödyt eivät saavuta köyhiä elleivät paikalliset eliitit ole sitoutuneita varallisuuden jälleendistribuointiin, ja etenkään ne eivät saavuta köyhiä naisia, joiden työllistymismahdollisuudet ovat niin vähäiset ja heikot verrattuna miesten vastaaviin. Eikä, niin kuin tutkimus kertoo, talouskasvu saavuta merkittäviä esiaskelia ja parannuksia terveydenhuollossa tai koulutuksessa samalla kun suora valtiollinen toiminta puuttuu (2011, 13). Toimintamahdollisuuksien teoria pyrkii antamaan vaihtoehdon karkealle talouskasvua mittaamaan pyrkivälle lähestymistavalle. Sen tarkoitus on muistaa ihmisen arvokkuus. Toimintamahdollisuuksien teoriaa on tavallisesti käytetty kansainvälisen kehityspolitiikan kontekstissa ja sen on tarkoitus keskittyä elämänlaadun heikkouden kanssa painivien valtioiden auttamiseen (2011, 15).
Nussbaumin mukaan toimintamahdollisuudet voidaan jakaa sisäisiin ja yhdisteltyihin mahdollisuuksiin. Niiden ero ei kuitenkaan ole tarkka, koska ihminen tavallisesti pätevöityy sisäiseen mahdollisuuteen jonkin toiminnan kautta ja ihminen voi menettää sellaisen ominaisuuden toimintamahdollisuuden puuttuessa. Kuitenkin erottelu on hyödyllinen ihmisyhteisön menestymisten ja puutteiden selvittämisessä (2011, 23). Mahdollisuuksia edistäessä edistetään samalla vapauksia ja tämä ei tarkoita sellaista, että pyrittäisiin saamaan ihmiset toimimaan samalla lailla. Näin ollen toimintamahdollisuuksien teoria poikkeaa siitä taloustieteiden traditiosta, joka mittaa vaihtoehtojen joukon todellista arvoa niille keksityllä parhaimmalla toimintafunktiolla. Vaihtoehdot ovat vapauksia, ja vapaudella on sisäistä arvoa (2011, 25).
Toimintamahdollisuuksien teoria ei ole teoria siitä millainen luonto ihmisellä on ja se ei kehitä normeja siitä millainen ihmisen sisäinen luonto muka olisi. Sen sijaan se on arvioiva ja eettinen alusta alkaen. Se kysyy sitä, millaisia toimintavalmiuksia ihminen saattaa kehittää eri tehtäviin ja sitä mitkä ominaisuuksista ovat todella tarpeellisia ja mitkä ovat sellaisia joiden kehittymistä ympäröivä yhteisö juuri ja juuri tapaa tukea (2011, 28). Esimerkiksi arvokkuuden käsite on vahvasti yhteydessä aktiiviseen pyrkimiseen. Se on sen takia perusmahdollisuuden käsitteen kanssa läheisessä suhteessa. Se on jotain sellaista luontaista henkilössä joka tuottaa sen tarpeen, jonka mukaan sitä pitäisi kehittää. Yleisesti toimintamahdollisuuksien teoria keskittyy vapauden alueen suojelemiseen niin keskitetysti, että niiden poistaminen ei säilyttäisi arvokkuuden arvoista elämää (2011,31).
Nussbaum esittää kymmenen keskeistä mahdollisuutta. Ne ovat: elämä, ruumiin terveys, ruumiillinen ykseys, Aistit mielikuvitus ja ajattelu, tunteet, välineellinen järki, yhteistoiminta, muut lajit, leikki ja omaan elinympäristöön suuntautuva hallinta (2011, 33-34). Toimintamahdollisuudet liittyvät ensin ja etenkin yksilöille ja vain johdannollisesti ryhmille. Tämä lähestysmistapa sisältää periaatteen siitä, miten jokaista henkilöä on kohdeltava päämääränä itsessään. Se määrittää sen, että päämäärä on tuoda toimintamahdollisuuksia jokaikiselle henkilölle ja siinä ei saa käyttää joitain ihmisistä välineenä muille kokonaisuutena tuotavien mahdollisuuksien edistämisessä (2011, 35). Poistamaton päämahdollisuuksien heterogeenisyys on äärimmäisen tärkeä asia. Mikään valtio ei pysty tyydyttämään yhden toimintamahdollisuuden tarvetta antamalla ihmisille paljon toista tai edes antamalla heille rahaa. Kaikki poikkeavat toisistaan ja kaikkea tulee suojella ja vartioida toisistaan poikkeavilla tavoilla. Jos ajattelemme perustuslakia joka suojelee toimintamahdollisuuksia pääasiallisina oikeuksina kaikille kansalaisille, voimme nähdä kuinka tämä toimii käytännössä: kansalla on oikeus suhteessa hallintoon jos heidän perustuslakinsa suojelee uskonnollista oikeutta ja jos tuo vapaus on tullut loukatuksi - vaikkakin he voivat nauttia mukavuuksista, olla hyvin ruokittuja ja turvassa kaikkien muiden toimintamahdollisuuksien kanssa (2011, 35-36).
Nussbaumin mukaan tämä lähestymistapa on osittainen teoria sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta: se ei pyri ratkaisemaan kaikkia distribuution ongelmia; se vain osoittaa sosiaalisten rajojen sisäisiin ongelmiin. Noita ongelmia voidaan selvittää sillä, kun kymmenen saneltua toimintamahdollisuutta tarjotaan mahdolliseksi kaikille ihmisille (2011, 40). Voidaan kysyä millainen poliittinen järjestelmä edistää turvallisuutta. Kuinka paljon valtaa oikeuksilla tulisi olla ja kuinka niiden rooli voidaan organisoida? Kuinka säännökset tulisi järjestellä, millaisia äänestämisen käytäntöjä niiden tulisi omaksua ja kuinka eturyhmien ja lobbaajien valtaa poliittisen prosessin toimintaan tulisi hillitä? Mikä on hallinnollisten toimijoiden ja erityistiedon rooli ihmisten toimintamahdollisuuksien edistämisessä (2011, 44).
Pitkän aikaa vallitseva menetelmä kehitykseen suuntautuvassa ekonomiikassa mittasi valtion edistymistä seuraamalla talouskasvua, jonka ilmiantoi bruttokansantuote yhtä kansalaista kohden laskettuna. Niin kutsuttu alas valuva-teoria, joka oli niin tyypillinen 1980- ja 90-luvuilla, kertoi, että talouskasvun hyödyt tulevat myös hyödyttämään köyhimpiä, vaikka edes ei oltaisi otettu minkäänlaista tavoitetta heidän asemansa parantamiseksi (2011, 47).
Kirjoittaessaan utilitariaanisesta lähestymistavasta, Nussbaum kirjoittaa, että kuten bruttokansantuotteellinen lähestymistapa, se laajenee eri ihmisten elämien välille. Vaikka se suuntautuu tyydytyksiin ennemmin kuin varallisuuteen - ja näin ollen ei jätä huomiotta köyhää ihmistä, jolla ei saata olla tarpeeksi varallisuutta - niin sillä on kuitenkin sama ongelma. Valtio voi kehittyä hyvin korkealle utiliteetin tasolle, niin kauan kuin suurin osa ihmisistä voi hyvin, vaikka muutamat ihmiset sosiaalisen hierarkian pohjalla ovat kärsimässä kovasti. Todellakin tämä lähestymistapa oikeuttaa joidenkin alimpien luokkien ihmisten kärsimisen, niin kauan kuin tämä strategia nostaa keskimääräistä tyydytyksen tasoa. Jopa orjuus ja kidutus halutaan katsoa pois - niin kauan kuin ne ovat - vain epävarmoja empiirisiä argumentteja jotka kertovat että orjuus ja kidutus ovat ei-tehokkaita (2011, 51).
Yleinen vaihtoehto utilitariaaniseen lähestymistapaa on lähestymistapojen joukko, joka väittää että tasainen perusresurssien jakaminen on riittävää, huomioiden että varallisuus ja tulot ovat sellaisia kaikkeen kelpaavia resursseja. Sen mukaan valtiot pärjäävät parhaiten, mitä enemmän resursseja sillä on niin kauan kuin se jakaa ne tasaisesti kaikkien kansalaisten kesken. Tätä lähestymistapaa voidaan kutsua resursseihin perustuvaksi lähestymistavaksi. Tämä lähestymistapa on egalitariaaninen versio bruttokansantuotteellisesta lähestymistavasta. (2011, 56, 57)
Ne lukijat, jotka lukevat Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelman Ihmisiin liittyvän kehityksen raportteja, voivat huomata että ne edelleen jakavat kansakuntia paremmuusjärjestykseen käyttämällä yhtä ainoata metristä Ihmisten kehittymisen indeksiä. IKI on arvioitu mittaustapa tiedosta, joka koskee eliniänodotetta, koulutuksellisia saavutuksia ja bruttokansantuotetta per henkilö (2011, 59).
Yhtäläinen pohja toimintamahdollisuuksien teorian ja ihmisoikeusteorioiden lähestymistapojen välillä perustuu ajatukseen, jonka mukaan kaikilla ihmisillä on joitakin ansion odotteita pelkästään ihmisyytensä takia, ja on yhteisön ensimmäinen velvoite kunnioittaa ja tukea näitä ansion odotteita (2011, 62). Eräs Nehrun ministereistä osoitti aikoinaan, että yhtäläisten oikeuksien vaatiminen ja asettaminen ei tarkoita mitään ulossuljetuille ellei niitä seuraisi ryhmä myönteisiä valtionohjelmia, joilla varmistettaisiin se, että he voisivat nauttia oikeuksistaan: kuten toisilta tulevan puuttumisen estämistä; taloudellisen tuen asettamisella, että ihmiset eivät epätoivon takia luopuisi oikeuksistaan; ja vahventava toiminta politiikassa ja koulutuksessa. Tällaisten ohjelmien puuttuessa, oikeudet ovat pelkkiä sanoja paperilla (2011, 66).
Amartya Sen on väittänyt, että toimintamahdollisuuksien käsite on laajempi kuin oikeuksien käsite, koska toimintamahdollisuudet voivat sisältää prosessien asioita (esimerkiksi voiko ihminen olla kyvyllinen ottamaan osaa tietynlaiseen prosessiin) kun taas oikeudet ovat aina substantitiivisen mahdollisuuden asioita (kuten mitä yhdellä voi olla mahdollisuus omistaa.) (2011, 67). Aikaisin ja yhä tavallisin toimintamahdollisuuksien lähestymistavan käyttö on siinä kun se tuottaa uudenlaista näkemystä siinä mikä on oikein tapa verrata ja listata kehittymisen myötä tulevia ansioita (2011, 69). Jotkut mahdollisuuksista ovat keskeisessä merkityksessä kuten yksilön oikeus puhua, oppia, ottaa osaa politikkaan ja puolustaa ruumistaan hyökkäykseltä (2011, 70). Nussbaumin versio lähestymistavasta käyttää mahdollisuuksien ideaa perustavimpana näkemistapana minimaalisimmasta sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja perustavimmasta laista (2011, 71). Näyttää olevan tärkeää erottaa asioita, jotka ovat aidosti tärkeitä (kuten sananvapaus, ruumiillisen integriteetin suojelu) asioista jotka eivät ole erityisen tärkeitä ja voivat jopa olla haitallisia (2011, 73).
Toimintamahdollisuuksien teoria - sekä sen vertailullisessae että normatiivisessa muodossaan - tuo moraalifilosofian kehitysekonomiikkaan ja tämä itsessään on jo kehitystä. Ja vaikka ne eivät valitsisikaan toimintamahdollisuuksien teoriaa lopullisesti, ne kuitenkin tutkivat eettisiä normeja sen sijasta, että sanoisivat, ettei näillä asioilla ole todella merkitystä (2011, 77). Nussbaumin mukaan, hän aikoo Rawlsin tapaan näyttää, että lähestymistapa antaa hyvän pohjan poliittisille periaatteille moniarvoisessa yhteiskunnassa, näyttämällä että se voisi ajan kanssa tulla pohjaksi kaikkia luotaavalle konsensukselle pääasiallisten uskontojen ja sekulaarien maailmankatsomusten ylläpitäjöiden keskuudessa (2011, 79). Toimintamahdollisuuksien teoria ei perustu subjektiivisiin preferensseihin, vaikkakin se ottaa preferenssit vakavasti. Se argumentoi vahvasti preferensseihin pohjautuvia lähestymistapoja vastaan kehitysekonomiikassa ja filosofian sisällä (2011, 80).
Nussbaumin mukaan toimintamahdollisuuksien teorian lähestymistapa on parempi kuin monet filosofian piirissä käytetyt muut utilitarianistisen etiikan teoriat. Tuollaiset teoriat tavallisesti kysyvät, mitkä ihmisen preferenssit olisivat jos niillä olisi täysi ja laaja näkemys, käyttökelpoinen korrektiivi. Näitä lähestymistapoja voidaan hyvin nimittää yleisesti "hyväntekeväisyydellisiksi", mikä tarkoittaa ihmisten preferenssejä heidän toimeentulonsa suhteen, niin kauan kuin voimme sanoa, että "Nyt olemme saapuneet ihmisten oikeisiin tai autenttisiin preferensseihin: varmasti niihin preferensseihin, joita heillä olisi, kun heidän informaation asteensa olisi korkeampi kuin matalammalla informaation asteella (2011, 81). Nussbaum on sitä mieltä, että sellaiset näkemykset joiden mukaan kiihde on älyllisesti tulkittu persoonallisuuden aspekti, joka olisi vastaanottavainen hyvästä annetulle tiedolle: näin ollen tiedolla palkitut kiihteet siinä mielessä että ne ovat tuollaisten hyvien näkemysten fokuksessa, pelaavat edelleen jonkinlaista roolia poliittisessa oikeuttamisessa (2011, 84).
Alueet joilla Rawls tunnisti vaikeuksia, ovat oikeudenmukaisuus tuleville sukupolville, oikeudenmukaisuus rajat ylittävästi, vammaisten ihmisten oikea kohtelu ja moraaliset kysymykset jotka liittyvät eläinten oikeaan kohteluun. Rawls selvitti ensimmäisen kysymyksen varsin hyvin omassa oikeiden säästöjen periaatteessaan (2011, 85). Kuitenkin poliittisen näkemyksen tulee ottaa moraalinen kanta, perustaen poliittiset periaatteet joillekin täsmällisesti määritellyille arvoille, kuten puolueettomuudelle ja ihmisarvon tasaiselle kunnioittamiselle (2011, 90).
Filosofiset lähestymistavat etiikassa ja politiikasssa jaetaan tavallisesti kahteen ryhmään. Seurauseettiset lähestymistavat ovat niitä, jotka väittävät että vaihtoehdon hyvyys määrittyy siitä, miten ja millä määrällä se maksimoi parhaimmat seuraukset. Toisin sanoin, ne alkavat siitä käsitteellistämisestä, joka tapahtuu sen takia, että määriteltäisiin mikä on hyvää ja mikä määrittää oikean valinnan sen termeillä. Deontologiset näkemykset ovat niitä, joka alkavat velvollisuuden tai oikean toiminnan käsitteistä ja hyväksyvät hyvään pyrkimisen vain oikeuden sisällä. Näin ollen Kant hyväksyy moraalisen agentin hyvään pyrkimisen - mutta vain sellaisten moraalisten velvoitteiden sisällä, jotka perustuvat kunnioitukseen ja puolueettomuuteen (2011, 93,94).
Aivan niin kuin poliitikoilla on oikeus käyttää harvat resurssinsa kaikkein toimintakykyisimpiin toimintamahdollisuuksiin odottaen samalla että ne voisivat tuottaa hyötyä muilla alueilla, niin niillä on syy keskittää energiansa sen poistamiseen mitä Wolff ja De-Shalit kutsuvat korrosiiviseksi epähyödyksi, sen tyyliseksi toimintamahdollisuuksien pettämiseksi joka johtaa epäonnistumiseen muilla alueilla. Vaikka käsitteellisesti korrosiivinen epähyöty on kolikon toinen puoli toimintakykyisempien toiminta mahdollisuuksien kanssa, niin sitä ei voida aina tulkita pelkästään mahdollisuuksien kautta (2011, 99).
Nussbaumin mukaan rikkaimpien valtioiden hallintojen tulisi antaa vähintään kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan köyhemmille valtioille. Ylikansalliset korporaatiot, kansainväliset agentuurit, ja hyväksynnät, epäkansalliset organisaatiot - kaikki nämä näyttelevät roolia kaikkien maailman kansalaisten toimintamahdollisuuksien takaamisesa. Koska maapallomme on muuttuva ja suuren muodon muutokset oikeutetusti vaikuttavat velvollisuuksiemme jakamiseen, niin minkä tahansa velvoitteiden antamisen tulisi olla lisäyksellistä. Näin ollen maailman järjestys ei koskaan pysty tuottamaan sellaista mahdollisuuksiin liittyvää turvallisuutta, jota vaadimme oikeutetusti omilta valtioiltamme Mutta voimme tehdä paremmin siihen nähden mitä olemme tehneet aiemmin auttamalla toimintamahdollisuuksien kehittymistä maailmanlaajuisesti (2011, 117). Toimintamahdollisuuksien teoria on uudenlainen näkemys, mutta sillä on pitkä historia. Sekä Nussbaum että Sen molemmat väittävät, että intuitiiviset ideat, joihin näkemys perustuu perustuvat moniin erilaisiin kulttuureihin ja mahdollisesti kaikkiin kulttuureihin (2011, 123). Cicero ja stoalaiset ajattelivat, että ihmisen arvokkuuden ei tulisi koskaan vahingoittua siten, että se muuttuisi toisten ohjailun alaiseksi (2011, 130). 1700-luvulla nähtiin suuri innostus stoalaisia ideoita kohtaan, etenkin sitä ideaa kohtaan jota kutsutaan arvokkuuden tasa-arvoisuuden teoriaksi. Nämä ideat vaikuttivat republikaanisiin ajattelijoihin kummallakin puolella Atlanttia, jotka käsittivät republikanismin tärkeimmäksi tehtäväksi, stoalaisin termein sanottuna, dominoinnin ja hierarkisoinnin estämisen (2011, 132, 133).
Amartya Sen on väittänyt, että köyhyys voidaan parhaiten ymmärtää toimintamahdollisuuksien pettämiseksi, eikä vain hyödykkeiden tai tulojen ja varallisuuden puutteeksi. Köyhyys sisältää mahdollisuuksien heterogeenisiä pettämisiä, jotka eivät aina ole korrelaatiossa tulojen kanssa; minkä lisäksi sosiaalisen ekskluusion tilassa olevat ihmiset voivat kokea vaikeutta siinä kun he yrittävät muuttaa tulojaan todelliseksi funktiotoitumiseksi. Joten tulot eivät ole edes hyvä varavaihtoehto toimintamahdollisuuksille. Yleisesti sanoen tulot ovat välineet päämäärälle ja toimintamahdollisuudet ovat päämäärä (2011, 143, 144). Senin työ toimintamahdollisuuksien estymisestä tuotti Nobelin palkinnon voittaneen työn nälänhädästä, jossa hän argumentoi että nälänhätä ei tarkoita pelkästään ruuan puutetta vaan tarkoittaa suuremmin sitä, ettei ihmisillä ole mahdollisuuksia hankkia sitä, mitä he tarvitsevat (esimerkiksi työttömyyden takia. Todellinen ratkaisu voisi olla sellainen, että määriteltäisiin toimintamahdollisuuksien estymiset haavoittumisalttiiden yhteiskuntien joukossa tarjoamalla töitä ja muita ansion lähteitä (2011, 144). Jotkut kuten De-Shalit ovat sanoneet, että kysymys ei ole pelkästään toimintamahdollisuuksien olemassaolosta tietyllä hetkellä vaan niiden turvattuvuudesta. Ihmisillä ei tule pelkästään olla vakuutusta siitä, että toimintamahdollisuudet ovat olemassa tänään, vaan siitä, että ne ovat olemassa vielä huomennakin (2011, 145).
Nussbaum korostaa koulutuksen tärkeyttä ja hänen mielestään se on tarpeellista siihen valmistamiseen, jota ihmiset tarvitsevat, että voisivat ottaa osaa avoimeen poliittiseen järjestelmäämme, jota tarvitaan vapauden ja itsenäisyyden säilyttämiseen: "Se on myös tärkeää yksilöllisten mahdollisuuksien ja itsekehityksen takia (2011, 154).
Nussbaumin mukaan toimintamahdollisuuksien teorian viitekehyksessä voidaan omaksua viisi aloistuskohtaa. Ensimmäisen mukaan, vain ihmisen mahdollisuudet merkitsevät päämäärinä itsessään, vaikka muut mahdollisuudet voiva osoittautua instrumentaalisesti arvokkaiksi ihmisen mahdollisuuksien promotoimisessa. Toisen mukaan, ihmisen mahdollisuuksilla tulee olla keskitetty huomio, mutta koska ihmist muodostavat suhteita ei-ihmisten kanssa, nuo olennot voivat tulla promotoidun päämäärän kuvailun sisään, ei pelkästään välineinä vaan sisäisesti tärkeiden suhteiden jäseninä. Kolmannen periaatteen mukaan kaikkien kokevien olentojen mahdollisuudet täytyy laskea päämääriksi itsessään ja niillä tulisi olla toimintamahdollisuuksia tiettyyn tasoon asti. Kaikkien elävien olentojen toimintamahdollisuudet, mukaan lukien kasvit, tulisi laskea mukaan mutta yksilöllisinä entiteetteinä eikä vain osana ekosysteemiä. Viidennen mukaan neljän edellisen periaatteen individualismi jätetään pois : systeemien (kuten ekosysteemin, mutta myös lajien) toimintamahdollisuudet voidaan laskea päämääriksi itsessään (2011, 157-158).
Nussbaumin mukaan, jos toimintamahdollisuudet todellisesti pitää laskea arvokkaiksi asioiksi, on hallituksilla velvoite korostaa, suojella ja varmistaa sitä käyttäen lakia ja sosiaalipolitiikkaa tuon päämäärän auttamiseksi (2011,168). Aiemmin mainitut kymmenen toimintamahdollisuutta ovat päämääriä täydentävät tai vastaavat ihmisten esipoliittisiin oikeutuksiin, joten näin ollen voimme sanoa ihmisille, että he ansaitsevat nuo kymmenen mahdollisuutta (2011, 169). Suurin osa valtioista toimien paikallisesti ovat ymmärtäneet että ihmisten kunnioitus vaatii rikkaampaa ja yksityiskohtaisempaa näkemystä kansallisista prioriteeteista kuin minkä BKT tarjoaa (2011, 185).
Toimintamahdollisuuksien teorian kannattajat pyrkivät neljän erilaisen maailmassa vallitsevan erottelusuhteen purkamiseen. Ensimmäinen on oppisuuntien kautta erottelu. Ekonomien täytyy puhua enemmän politiikan tutkijoiden, filosofien, sosiologien, psykologien, luonnontutkijoiden ja muiden kanssa, jos kohdan tavoite on saavutettavissa. Toisen kohdan mukaan teorian ja käytännön välinen erottelu on poistettava. Kehitysteoreetikoilla ja poliitikoilla on paljon tarjottavaa niille, jotka tekevät älyllistä työtä ja toisinpäin. Teoreettisen työn tulisi vastata todelliseen maailmaan ja sosiaalipolitiikan maailmaan ja kehityskäytäntöä voidaan valottaa teoreettisila lähestymistavoilla. Kolmannen kohdan mukaan on poistettava vanhempien ja nuorempien välinen erottelu. Akateeminen maailma tarvitsee tilanteita jotka tarjoavat nuoremmille työntekijöille, joiden urat ovat vasta alkamassa, kanavan vanhempiin teoreetikoihin. Neljännen kohdan mukaan on poistettava erottelu alueiden ja valtioiden välillä. Sekä vanhemmat tutkijat sekä etenkin heidän nuoremmat kollegansa tarvitsevat mahdollisuuksia tavata toisiaan ilman kansallisia ja alueellisia rajoja. (2011, 189)
Lähteenä käytetty:
Nussbaum, M.: Creating capabilities - The human development approach, 2011, The Belknap Press of Harvard University Press
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti