Singerin käytännöllinen etiikka ja köyhyyskäsite
Peter Singer, käytännöllisen etiikan filosofisen alueen merkittävin ajattelija lähestyy köyhyyttä viiden erilaisen olosuhteen kautta. Ensimmäisenä asiana hän mainitsee sen, ettei köyhä ihminen saa päivässä tarpeeksi ruokaa, hän syö mahdollisesti vain yhden aterian päivässä. Lisäksi köyhä ihminen Singerin mukaan joutuu joskus valitsemaan syökö hän itse vai antaako hän ruokaa lapsilleen ja aina edes toinen ei saa välttämättä tarpeeksi ruokaa. Toisen asian mukaan köyhä ihminen ei voi säästää rahaa, eli hän ei hätätilanteessa voi ottaa rahaa säästöistään vaan joutuu lainaamaan rahaa koronkiskureilta, josta lainaamisesta hän voi joutua vaikeuksiin. Kolmannen asian mukaan köyhä ihminen ei voi laittaa lapsiaan kouluun ja jos hän voikin, joutuu hän joskus ottamaan lapsen koulusta omiin käytännöllisiin tehtäviinsä. Köyhä ihminen asuu monesti oljesta tai mudasta tehdyssä talossa, joka täytyy purkaa ja koota uudestaan säännöllisin väliajoin esimerkiksi sääolosuhteiden takia. Köyhällä ihmisellä ei ole varaa tai mahdollisuuta hankkia puhdasta juomavettä ja vaikka hän voisikin sitä hankkia, täytyy hänen kulkea pitkät matkat ja mahdollisesti kävellen tuota vettä hakemaan. (Singer,2011, 191)
Äärimmäinen tai absoluuttinen köyhyys tarkoittaa Maailman Pankin mukaan sitä, ettei köyhällä ihmisellä ole varaa aivan välttämättömiin tarpeisiin, kuten riittävään ruokaan, juomaveteen, suojaan sääolosuhteilta, saniteettitiloihin, koulutukseen ja esimerkiksi terveydenhuoltoon. (Singer, 191)
Kehittyneissä yhteiskunnissa jotkut ihmiset ovat köyhiä suhteessa toisiin ihmisiin ja se tarkoittaa niin kutsuttua suhteellista köyhyyttä. Esimerkiksi eliniänodote rikkaissa valtioissa on tällä hetkellä noin 78 vuotta samalla kun kehitysmaissa se on noin 50 vuotta (Singer, 192). Aasian tsunami vuonna 2004, jossa kuoli noin 230000 ihmistä ja maanjäristys Haitissa vuonna 2010, edustavat vainajamääriltään vain yhden viikon aikaisen köyhyyteen liittyvien kuolemien vainajamäärää, ja köyhyyden suhteen tällainen ihmishenkien menetys tapahtuu 52 kertaa vuodessa. Köyhien auttaminen on tärkeä asia ja kuitenkin esimerkiksi vuonna 2008 Yhdysvallat ja Japani, kaksi suurinta taloutta hyvinvoivien yhteiskuntien joukossa, antoivat vain 0.19 prosenttia eli 19 senttiä jokaisesta sadasta dollarista, jonka he ansaitsivat, köyhyyden poistamiseen. (Singer, 192, 193)
Nämä faktat antavat olettaa, että antamalla aivan liian paljon vähemmän kuin mihin he pystyisivät, rikkaat maat antavat yli miljardin ihmisen jatkaa elämistään huonoissa köyhissä oloissa ja kuolemaan ennenaikaisesti (Singer, 194).
Singer kirjoittaa, että ihmiset eivät ole koskaan olleet ilman sosiaalisia taitoja sillä muuten ihmisellä ei olisi riittäviä ominaisuuksia ja kykyjä toimia esimerkiksi toisten ihmisten hyväksi tukea antamalla (Singer, 198). Singer käyttää praktista syllogismia kuvatakseen ihmisten auttamisen velvoitetta. Ensimmäisen premissin mukaan ihmisen on estettävä kaikki sellainen paha jonka toteuttamisessa hän ei menettäisi mitään yhtä arvokasta. Toisen premissin mukaan äärimmäinen tai absoluuttinen köyhyys on väärin. Kolmannen premissin mukaan maailmassa on olemassa sellaista ääretöntä köyhyyttä, joka voidaan estää uhraamatta samalla mitään keinoihin ja päämäärään verrattavaa moraalista merkittävyyttä (Singer, 200).
Singer antaa vastauksen siihen, miten köyhyyden poistamisessa ei tarvittaisi ajautua liian korkeisiin standardeihin, eli muuttua jonkinlaiseksi moraalisesti täydelliseksi pyhimysmäisyydeksi. Ensimmäisenä kolmesta kohdasta hän mainitsee sen maanläheisen seikan, että koska olemme ihmisiä ja siten epätäydellisiä, ei meidän tulisi edes pyrkiä täydellisyyteen. Toisen osan mukaan hän ajattelee, että vaikka pystyisimmekin lähentelemään täydellisyyttä, emme kuitenkaan välttämättä pitäisi sitä tavoiteltavan oloisena asiana. Kolmannen kohdan mukaan monet ihmisistä eivät pitäisi liian korkeasta tavoitteesta ja voisivat jo sen omaksumisen takia pitää sen tavoittelemiseen ryhtymistä ei-toivottuna. (Singer, 211).
SInger on utilitaristi ja sen mukaan jos ihmisellä on valita kahden mahdollisen teon väliltä, on silloin joka tapauksessa valittava sellainen teko, joka johtaa suurimpaan inhimilliseen hyvään. Esimerkiksi Parfit on kirjoittanut köyhyyden yhteydessä sellaisesta yhteiskunnasta, jossa ihmiset olisivat tasa-arvoisimmin tyytyväisiä. Hardin on kirjoittanut vuonna 1974 siitä, että antamalla rahaa köyhiin maihin, ihmiset tekevät väärin ja tekevät ongelmasta vielä suuremman antamalla tukensa hallitsemattomaan väestönkasvuun. Kuitenkin Singerin mukaan joissakin tapauksissa joissa yksilö toimii, on yksilön ohjattava toimintaansa moraalisella intuitiolla. Siinä tilanteessa moraalisuuden määrittelee ihmisen pyrkimykset eivätkä niiden seuraukset.
Tavallinen perhe Yhdysvalloissa käyttää miltei kolmanneksen tuloistaan sellaisiin asioihin, jotka eivät ole välttämättömiä heidän elämilleen. Ravintoloissa syöminen, uusien vaatteiden ostaminen sen takia, koska vanhat eivät enää ole riittävän tyylikkäitä, lomaileminen rantakohteissa - nämä ovat esimerkiksi sellaisia rahareikiä, joihin moni käyttää suuren osan rahoistaan, vaikka niihin rahojen kuluttaminen ei olisikaan välttämätöntä elämisen ja terveyden takia.
Singer esittelee kaksi argumenttia joiden nimet ovat Analoginen argumentti ja Perusargumentti. Ensimmäisen mukaan 1. Jari olisi voinut pelastaa lapsen elämän kääntämällä ohjainta ja uhraamalla arvokkaan ferrarinsa. 2. Ferrarin menetys ei olisi ollut niin suuri uhraus kuin mikä lapsen hengen menettäminen oli. 3. Näin ollen Jarin epäonnistuminen ohjaimen kääntämisessä ja sitä seurannut lapsen hengen menetys on moraalisesti väärin. 4. Suurin osa meistä voisimme pelastaa lapsen hengen, jos antaisimme muutaman sadan euron lahjoituksen hyväntekeväisyysjärjestölle. 5. Muutama sataa euroa ei ole yhtä arvokas kuin lapsen henki. 6. Näin ollen useimmat meistä voisivat pelastaa lapsen hengen uhraamalla jotain vähemmän arvokasta kuin lapsen elämän. 7. Kuten Jari, suurin osa meistä valitsevat etteivät pelasta lapsen henkeä. 8. Sen takia suurin osa meistä on moraalisesti vastuullisia siitä, etteivät he pelasta lapsien henkiä (Gaskill, 1). 1. Toisen jo esitellyn argumentin mukaan jos voimme estää jonkin pahan tapahtumisen ilman samanarvoisen moraalisen tärkeyden häviämistä, meidän tulisi tehdä niin. 2. Nälkäänkuoleminen on pahasta. 3. Me voimme estää monen ihmisen nälkään kuolemisen uhraamalla ylellisyyksiämme, jotka eivät ole yhtä tärkeitä. Ja 4. Konkluusio: Näin ollen meidän tulisi estää ihmisten kuoleminen nälkään uhraamalla ylellisyyksiämme (Gaskill, 1).
Singer käsittelee onnellisuuden ja omaisuuden välistä suhdetta artikkelissaan Happiness, Money and Giving it Away. Hän kysyy siinä, olisiko ihminen onnellisempi rikkaampana. Tavallinen vallitseva näkemys suhtautuu myöntävästi kysymykseen. Kuitenkin erään viimeaikaisen tutkimuksen mukaan suurempi omaisuus tuottaa onnellisuutta lähinnä silloin kun kyseessä ovat matalammat tulojen tasot. Daniel Kahneman on tutkinut asiaa ja saanut selville, että rikkaammat käyttivät enemmän aikaa sellaisiin aktiviteetteihin, joihin liitetään monesti negatiivisia tunteita kuten stressi. Ajatus siitä, että raha ja omaisuus eivät tuo onnellisuutta on ikivanha ja se esiintyy monien vanhojen uskontojen moraalikoodistossa. On ristiriitaista ajatella sitä, että valtiot keskittyvät bruttokansantuotteen lisäämiseen vaikka on todettu, että rikkaus ei läheskään aina tuo mukanaan suurta onnea. Singer arvelee, että syy tuohon voi löytyä esimerkiksi siitä, että ihmiset ovat suuressa mitassa eteenpäin pyrkivä olento. Tietyn suuruisen omaisuuden hankkiminen tuottaa turvallisuutta vaikeina aikoina, mutta nykyään voidaan sanoa, että omaisuuden kasvattamisesta on tullut päämäärä itsessään. (Singer, 2006a, 1)
Arvioidessa ihmiselämän arvokkuutta monet varmasti ovat sitä mieltä, että rahallisesti arvioiden se liikkuu miljoonissa. Noin miljardi ihmistä elää maapallolla sellaisissa oloissa, joissa he voivat käyttää vähemmän kuin yhden dollarin rahasumman päivässä. Ihmisen elämän arvokkuudesta huolimatta enemmän kuin kymmenen miljoonaa lasta kuolee maapallolla vuosittain estettävissä oleviin syihin (Singer, 2006, 1). Yksityisistä hyväntekijöistä maailmanlaajuisen köyhyyden poistamisessa SInger kirjoittaa, että tuen olisi parempi tulla valtiolta, koska siinä tapauksessa kaikki veronmaksajat ottaisivat osaa hyväntekeväisyyteen mikä muuten rajoittuisi todellisessa muodossaan muutamiin miljardööreihin, joiden mielipiteet oikeimmasta toiminnasta voivat muuttua aikojen saatossa (SInger, 2006b, 4).
Maailman johtajat ottivat vuonna 2000 kantaa maailmanlaajuiseen köyhyyteen ja epätasa-arvoisuuteen, jossa he määrittelivät vuoteen 2015 mennessä saavutettavat tavoitteet. Nuo tavoitteet olivat: absoluuttisen köyhyyden vähentäminen puolella; nälkää näkevien ihmisten määrän vähentäminen puolella; Sen varmistaminen, että lapset kaikkialla maailmaa saavat varmasti riittävän tasoista perusopetusta; sukupuolen kautta tulevan erottelun poistamista koulujärjestelmästä; alle viisivuotiaiden lasten kuolleisuuden vähentäminen kahdella kolmanneksella; äitien kuolleisuuden vähentäminen kolmella neljänneksellä. Singer kirjoittaa, että varakkaammilta ihmisiltä tulisi ottaa tuloistaan määrällisesti eniten hyväntekeväisyyteen (Singer, 6). Sen mukaan, koska Yhdysvallat on rikkaampi valtio kuin kaikki muut tärkeät valtiot ja siellä omaisuus jakautuu kaikista teollistuneista valtioista epätasaisimmin tulisi Yhdysvaltojen taata 36 prosenttia kaikista maailmassa hyväntekeväisyyteen annettavista varoista. Se, että suurista tuloista nauttivat ihmiset eivät anna osaa tuloistaan globaalin köyhyyden poistamiseksi on tulkittava merkittäväksi moraaliseksi rikkeeksi (Singer, 7).
SInger kirjoittaa artikkelissaan Share the Wealth vuodelta 2001 oman yliopistonsa Princetonin sisällä tapahtuneesta kehityksestä, jonka myötä jotkut yliopiston työntekijöistä ovat joutuneet elämään köyhyysrajalla. Hyvänä kehityksenä hän tähän liittyen on taas pitänyt sitä, että eettisesti tiedostavat opiskelijat ovat perustaneet WROC:n eli Työläisten oikeuksien järjestämisen komitean. Sitä Singer pitää esimerkkinä siitä, miten eettisten oikeuksien korostaminen voi joskus ylittää rahatietoisuuden. (Singer, 2001, 1)
SInger kirjoittaa kotimaansa Australian ylläpitämästä valtion tulojen jakamisesta. Hänen mukaansa Australia on ottanut kannan, jota voidaan kutsua realistiseksi kannaksi. Sen mukaan, koska kaikki muutkin valtiot ja kansakunnat pyrkivät etenkin omaan hyötyynsä olisi Australia liian epäitsekäs, jos se ei itsekin pyrkisi etenkin omaan hyötyynsä. Tällä näkemyksellä on yhteytensä John Nashin peliteoriaan. Tästäkin huolimatta globaalisen kurjuuden huomiotta jättäminen olisi varsin typerää Australialtakin. Jokainen valtio jakaa saman ideaalin globaalista kansalaisuudesta. Valtio joka toimii hyvän globaalin kansalaisuuden tavalla, on auttamassa maailmaa parempaan suuntaan. (Singer, 2004, 2)
Singer kirjoittaa artikkelissaan Famine, Aflluence and Morality vuodelta 1972, että samalla kun Iso-Britannia käytti kehitysapuun 14,750 000 puntaa maksoi ranskalaisten kanssa tehty Concorde-hanke 440,000,000 puntaa, Eli Britannia arvosti uudenaikaista ilmailua enemmän kuin kaikkien maailman köyhien ja nälkää näkevien auttamista (Singer, 1972, 1). Singer olettaa, että ruuan, suojan ja lääketieteellisen avun puutteen takia seuraava ihmishenkien menetys on väärin, vaikkakin jotkut ihmiset voivat päätyä tällaiseen näkemykseen eri reittejä pitkin (SInger, 1). Suuret maailmaa uhkaavat haasteet kuten köyhyys, väestöräjähdys ja saasteet, ovat SIngerin mukaan asioita, joiden selvittämiseen kaikkien ihmisten on keskityttävä (Singer, 2).
Suurin osa ihmisistä ei koe minkäänlaista häpeää kun he käyttävät rahaa uusia vaatteita tai autoja varten sen sijasta, että he antaisivat nuo rahat hyväntekeväisyyteen. Todellakaan tuo vaihtoehto ei ilmene heille millään tavalla. Tätä asiaa ei voida hyväksyä millään käsitettävissä olevalla tavalla. Kun ostamme uusia vaatteita esimerkiksi sen takia, kun haluamme näyttää hienoilta ja tyylikkäiltä eikä esimerkiksi sen vuoksi, että vaatteet tarjoaisivat lämpöä tai jotain muuta käytännöllistä tarkoitetta, ei tuossa käyttäytymisessä ole mitään syytä (Singer, 3). Köyhyyden poistamisesta kirjoittaessaan SInger tekee merkittävän käsitteellisen erottelun siitä, mihin on vedettävä raja sen suhteen, millainen toiminta on pakollista ja mitä tarvitaan, sekä sen kohdalla minkälainen toiminta on hyvää toimintaa mutta ei pakollista (SInger, 4). Singerin mukaan se mitä ihminen voi tehdä ja minkä hän todennäköisesti tekee vaikuttuvat suuresti siitä, mitä hänen ympärillään olevat ihmiset tekevät ja mitä he odottavat ihmisen tekevän (SInger, 4)
SInger ottaa kantaa väestöräjähdykseen ja on sitä mieltä, että maapallo ei pysty ruokkimaan sitä ihmisten määrää, joka kasvaa nykyisin päivä päivältä, ja sen takia syntyvyyden säätely on yksi tärkeimmistä tavoista, joilla voimme vaikuttaa nälänhädän syntyyn (Singer, 6). Singer erottelee pahojen asioiden toteutumisen estämisessä kaksi näkemystapaa, joita hän kutsuu vahvaksi ja maltilliseksi kannaksi. Vahvan kannan mukaan meidän tulisi estää pahojen asioiden toteutuminen aina siinä tapauksessa, jos sen tekemisen yhteydessä ei menetetä jotain verrattavaa moraalisen merkityksen omaavaa asiaa. Maltillisen version mukaan meidän tulisi estää pahojen asioiden toteutuminen ellei siinä menetetä jotain moraalisesti arvokasta. Singer on sitä mieltä, että vahva kanta on parempi näistä kahdesta (Singer, 6).
Singer on sitä mieltä, että kehitysapu tulisi suunnata vain sellaisille maille, jotka ovat selvittäneet oman väestöräjähdyksestä johtuvan ihmisten määrän kasvamisen. Vain sillä tavalla hänen mielestään voidaan ehkäistä köyhyys ja luonnonkatastrofit. Hänen mukaansa kehitysapu jakaantuu kahteen osa-alueeseen, joista toisella on tarkoitus vähentää väestönkasvua ja toisella vähentää nälänhätää. Ne eivät kuitenkaan ole täysin erillisiä toisistaan vaan ne liittyvät yhteen ja jälkimmäinen tarjoaa monesti toimintavälineitä ensimmäiselle (Singer, 7).
Singer kirjoittaa esseessään The Right to Be Rich or Poor etenkin yhteiskuntafilosofi Robert Nozickin yhteiskuntakäsitystä. Nozickin mukaan yhteiskunnan kehittymisen päätepiste on yövartijavaltio. Se on Nozickin mukaan ainoa mahdollinen yhteiskuntajärjestelmä, joka ei loukkaa ihmisille kuuluvia perusoikeuksia. Nozickin mukaan ei tule olla olemassa minkäänlaista pakollista uusdistribuutiojärjestelmää (SInger, 1975, 1). Hänen mukaansa yhteiskunnat voivat edetä hobbesilaistesta luonnontilasta minimivaltioon loukkaamatta ihmisille kuuluvia oikeuksia (Singer, 2). Oikeuden periaatteet tulisi Nozickin mukaan muodostua tapaan liittyvästä distribuutioista. Tapaan liittyvä distribuutio voidaan määritellä yhtälöstä "kaikille hänen-----mukaisesti", jossa keskikohta voidaan muodostaa esimerkiksi tarpeen, työn, moraalisen statuksen, aatelisveren tai äo:n kautta (SInger, 2).
Nozick käyttää esimerkkinä baseball-pelaajaa, jonka palkan muodostavat pelien kävijämäärät. Tuollaisen järjestelmän hyväksyjän on hyväksyttävä se periaate, minkä verotuksen kautta tapahuva uusdistribuointi tuottaa. Nozick vastustaa sitä näkemystä, jonka mukaan suurempi keinotekoinen tasa-arvoisuus tuottaisi itseluottamuksen tasa-arvon sekä sen, että kateus poistuisi sillä ihmisten kesken (Singer, 4). Yksi ongelma minkä Rawls kohtasi kirjassaan oli se, miten hän voisi päästä yksiin sen intuitiivisen vakaumuksensa kanssa, että oikeudenmukaisuus vaatii meitä parantamaan yhteiskunnan köyhimpien ihmisten tilaa samalla kun köyhyys ei ole heidän oma vikansa (Singer, 5).
Jotkut ekonomistit ovat arvioineet, että tiukan progressiivinen verotus vähentää yhteiskunnan lahjakkaimpien ihmisten halua tehdä työtä, ja niin ollen myös yhteiskunnan heikoimmat saavat vähemmän tulonsiirtoja (Singer, 5). Jos Rawls olisi luopunut käsityksestään siitä, kuinka moraalisia teorioita pitäisi testata, hän ei siitä huolimatta pystyisi puolustamaan kantaansa, sillä Nozick on näyttänyt, että Rawls maximin-periaatteineen perustuu oikeuttamattomaan asymmetriaan yhteiskunnan hyvinvoivien ja heikosti voivien välillä. Tämä sen takia, koska missä tahansa yhteiskunnassa, joka ohjautuu muusta kuin maximinperiaatteesta, olisi aina ryhmä ainakin yhtä heikosti voivia ihmisiä kuin heikoimmat maximinperiaatteen ohjaamassa yhteiskunnassa (Singer, 6).
Esseessään Why Pay More for Fairness, Singer käsittelee kehitysmaissa tuotettua kahvimerkkiä Fairtrade, jonka tuotosta ja myynnistä tuottajat saavat suuremman osan tuloista kuin tavallisilla ja etabloiduilla merkeillä. Singerin mukaan puolet niistä ihmisistä, joille näytettiin Fairtrade-merkkistä kahvia, tunnistivat sen ja tiesívät sen, että tuon kahvin ostaminen hyödyttää enemmän kahvin tuottajia kehitysmaissa (Singer, 2006c, 1). Ekonomit voivat sanoa, että jos haluaa auttaa ihmisiä kasvattamaan, kouluttamaan ja ruokkimaan lapsia kehitysmaissa, kannattaa ostaa kilo fairtrade-kahvia, joka maistuu samalta, ja jossa kymmenen dollarin hinnasta annetaan kaksi dollaria köyhien lasten kouluttamiseen ja syöttämiseen (Singer, 1). Fairtrade ei ole hallinnon ohjaama tuote, vaan sen suosio perustuu ainoastaan markkinoilla havaittuun tilaukseen. Euroopassa tilaus on jo suurta ja muutenkin voi toivoa, että kahvin suosio lisääntyisi kehittyneessä maailmassa ja kaikkialla siellä, missä ihmiset voivat itse päättää kulutushyödykkeiden ostamisesta (Singer, 2).
Nussbaumin kritiikistä
Martha Nussbaum kritisoi Singerin edustamaa utilitarismia. Singerin mukaan Nussbaumin kritiikki on hyvin suunnattua mutta se ei edusta mitään uutta ja Singer kertoo suhtautuvansa siihen varsin välinpitämättömästi artikkelissaan A Response to Martha Nussbaum. Singerin mukaan on tärkeää havaita, että utilitarismi on normatiivinen eettinen teoria ja niin ollen laajempi näkökulma poliittiseen oikeudenmukaisuuteen, jonka muodossa Nussbaum on esitellyt oman mahdollisuusnäkemyksensä. Singeri mukaan on virhe määritellä utilitarismi heikoksi sen takia, koska se ei poliittisen oikeudenmukaisuuden teoriana suojele varsinaisia ihmisoikeuksia ja kansalaisoikeuksia, joita useimmat ihmisistä arvostavat (Singer, 2002, 1).
Singer hyväksyy sen Nussbaumin näkemyksen, jonka mukaan preferenssiutilitarismissa on vaikeuksia, etenkin siinä, miten hän nostaa kysymyksiä preferenssien luonteesta mutta etenkin välinpitämättömistä tai itsekkäistä preferensseistä ja adaptiivisista preferensseistä. Singerin mukaan preferenssit, jotka ihmisten tulisi tyydyttää, samalla kun muut asiat ovat tasa-arvoisia, ovat niitä, joita ihmiset arvostavat silloin kun he olisivat täysin tiedotettuja, reflektiivisiä ja tarkasti tietoisia preferenssien tyydyttämisen seurauksista. Singer uskoo, että tämä lähestymistapa tarjoaa ratkaisun adaptiivisten preferenssien ongelmaan, jonka Nussbaum on nostanut esille, mutta Singer myös myöntää ettei ratkaisuun voi olla täysin tyytyväinen (Singer, 2). Nussbaum on myös sitä mieltä, että utilitaristinen tulosarviointi ei ole virheetön ja hän suosiikin sen sijaan jonkinlaista rikkumatonta ihmisten oikeuksien suojelua (Singer, 2).
Singerin mukaan yksi utilitarismin suurista voimista on se, että se ei koulumestarimaiseen sävyyn väitä, että jokin on väärin samalla kun se selkeästi palvelee korkeampaa päämäärää (Singer, 2). Singer tukeutuu preferenssiutilitaristiseen kantaansa, koska hän ei voi kieltää, etteikö se hänelle merkitsisi sitä, että hyvä elämä on sellainen, että siinä hänen itsensä tiedostamat informoidut preferenssit ovat täysin tyydytettyjä (Singer, 2).
Nussbaum esittää keskeisimmän mahdollisuuksien teorian arvon vaateen seuraavasti:
"Lähestymistapa on osoittanut, että silloin ilmenee tuhlausta ja tragediaa, kun elävällä olennolla on sisäinen tai perustason mahdollisuus joihinkin toiminnan muotoihin, jotka voidaan arvottaa tärkeiksi ja hyviksi, mutta joka ei koskaan saa mahdollisuustta käyttää näitä toiminnan mahdollisuuksiaan." (Singer, 2)
Luonnollisen lain eetikot ovat jatkuvasti ärisemässä siitä, mikä liittyy siihen, miten luonnollinen on heidän mielestään hyvää ja siitä tarpeesta tehdä muutamia eettisiä erotteluja käyttäytymisen muotojen välillä, jotka ovat biologisiin käsittein luonnollisia ihmiselle. Tämä ongelma ei hätkähdyttänyt Aristotelesta , joka ajatteli kaiken universumin sisäisen edustavan jotain tarkoitusta ja jokaisella oliolla oli myös tuollaisen tarkoitteen mukainen luonto (SInger, 3).
Singerin mukaan Nussbaum on velkaa utilitaristeille selvityksen siitä, mitkä mahdollisuudet ovat tärkeitä ja hyviä ja miksi niin. Ilman sellaista selvitystä Singerin mukaan mahdollisuuksien lähestymistapa ei voi olla itsenäinen näkökulma etiikkaan. (Singer, 3)
Lähteet
Singer, P.: A Bit Rich, 2004, The Age
Singer, P.: A Response to Martha Nussbaum, 2002, The Tanner Lectures on Human Values
Singer, P.: Famine, Affluence and Morality, 1972, Philosophy and Public Affairs
Singer, P.: Happiness, Money and Giving it Away, 2006a, Project Syndicate
Singer, P.: Practical Ethics, 2011, Cambridge University Press
Singer, P.: Share the Wealth, 2001, The Daily Princetonian
Singer, P.: The Right to Be Rich or Poor, 1975, The New York Review of Books
Singer, P.: What Should Billionaire Give - and What Should You, 2006b, The New York Times Magazine
Singer, P.: Why Pay More for Fairness, 2006c, Project Syndicate
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti