Mielipiteen ja arvojen vapaudesta

Vapauden voidaan katsoa tarkoittavan sitä, että ihminen voi vapaa ollessaan toimia ja ajatella riippumattomasti, se on nimenomaan riippumattomuutta olosuhteista.Vapautta voidaan määritellä kahdella Isaiah Berlinin kehittämällä käsitteellä, eli positiivinen vapaus, joka tarkoittaa vapautta johonkin sekä negatiivinen vapaus, joka tarkoittaa vapautta instituutioista tai normikäyttäytymisestä, jotka sortavat. Se tarkoittaa myös sitä, että vapaan ihmisen tai yhteisön toiminta ei ole riippuvaista auktoriteeteista. Suurin osa yhteiskunnassa tapahtuvasta toiminnasta tapahtuu auktoriteettien alla ja tämän takia ihmiset eivät välttämättä koko elämänsäkään aikana harrasta minkäänlaista itsenäistä ajattelua, koska heidän käsityskykynsä ei ole samalla tasolla kuin mitä vaadittaisiin itsenäiseen ajatteluun.  Vapauden voidaan katsoa olevan yhteiskuntafilosofisesti tärkein filosofian käsittelemä aihe. Mielipiteen voidaan katsoa tarkoittavan yksilöllistä näkemystä jostakin asiasta. Mieli siis asettaa piteen johonkin näkemykseen asioiden ja arvostusten tilasta. Mielipiteet ovat siis yksilöllisesti vaihtuvia näkemyksiä. Mielipide ei kuitenkaan ole yhtä korkealla tasolla oleva käsite kuin esimerkiksi todellisuus tai totuus, koska se perustuu subjektiivisuuteen. Arvo tarkoittaa tapaa nähdä asioille merkitys. Arvoja ja niiden alkuperää kuvataan arvotunteen käsitteellä. Arvojen täytyy siis tulla arvotunteiden kautta, koska ihmisten arvostukset poikkeavat toisistaan. Arvotunteet siis tunnistavat arvojen muodon. Arvojen ja mielipiteiden vapautta tutkiessa täytyy myös kysyä sitä, miten yhteiskunnallinen tila tulisi järjestää. Yhteiskunnan tulisi mielipiteen ja arvojen vapaudesta huolimatta perustua sen perustehtäväänsä eli konfliktien välttämisen valvomiseen. Siinä siis yhteiskunnan tulisi löytää yhtenevyyksiä ja pysyvyyksiä yksilöiden ja yhteisöjen mutkattoman yhteistoiminnan järjestämiseksi. Kuitenkin entistä enemmän tulevaisuuteen siirtyessä  vastuuta oikeasta toiminnasta, ajattelusta ja eettisyydestä tulisi vähitellen siirtää yhteiskunnalta yksilöille ja yhteisöille.  Loppujen lopuksi ei varmaan tarvittaisi muuta kuin Nozickin yövartijavaltio.  Yhteiskunnassa tulisi siis koko ajan pyrkiä siihen, että se voisi muuttua ja kehittyä oikeaan suuntaan. Sen takia yhteiskuntafilosofiaa tulisi opettaa lapsille heti yläluokilta alkaen pakollisena aiheena. Myöhemmin voitaisiin tuon kokeilun perusteella siirtää filosofian alkeiden opettelu jo koulun alaluokille. Konformismi tarkoittaa sitä, että sen mukaisesti toimivat ihmiset noudattavat tietoisesti tai tiedostamattomasti normeja eli käyttäytymisen pintapuolisia sääntöjä. Epäkonformismi taas tarkoittaa sitä, että ihmiset eivät vertaile ajatuksiaan toisiinsa. Siinä siis ei lähestytä ajattelua samankaltaisuuden kategorian kautta. Tietysti ajatuksia voidaan tiettyyn pisteeseen saakka vertailla, mutta pitäisi ottaa huomioon se, ettei ajatuksista saa merkitysvallan ja vaikutteellisuuden kautta tulla kommentaariaatin sätkynukkeja, vertailukohdallisia symboleita. Symbolin tulee mielestäni perustua aina ainutlaatuisuuteen eikä symboleita ja arvoja ole tarpeen vertailla toisten ihmisten kanssa. Yhteiskunnassa, joka kannattaa mielipiteen ja arvojen vapautta voi joko tapahtua kehityssuunta kaaokseen tai vaihtoehtoisesti suurempaan vapauteen. Tämä voi johtaa myös siihen, että ihmiset voisivat yhteiskuntaluokasta huolimatta kokea tulevansa hyväksytyiksi ja samalla heidän suvaitsevaisuutensa voisi kehittyä suhteessa itsestä poikkeaviin yhteiskuntiin. Ei kuitenkaan mielestäni voida pitää kaaosteoriaa kovinkaan todennäköisenä yhteiskunnan kontekstissa, koska kaikilla ihmisillä voidaan katsoa olevan jonkinlainen eettinen käsityskyky. Esimerkiksi eräs ystäväni kertoi minulle kerran, että Afganistanin sodassa joku sissi oli myöhemmin kertonut tähdänneensä venäläistä sotilasta, mutta ei ollut voinut ampua, koska venäläinen oli laskenut housunsa alas ja käynyt kakalle. Tuo esimerkki kertoo siitä että kyllä kaikilla ihmisillä on tapa reagoida yhteneviin ärsykkeisiin yhteiskunnassa. Tämähän tarkoittaa sitä, että kaikki arvotunteet eivät ole subjektiivisia vaan ne voivat myös olla intersubjektiivisia. Tulisi varoa sitä, jos ihmiset alkaisivat käyttämään arvollista ja merkitysarvollista valtaa siihen, että he voisivat ulkoa käsin työntää omat arvonsa ihmiseen. Mielipiteen ja ajatuksen vapaudella varustetussa yhteiskunnassa pitää olla tietynlainen liima, joka pitää toimintaa kasassa ettei suistuta minkäänlaiseen anarkismiin. Tuo liima voisi etenkin olla esimerkiksi lukioiden ja yliopistojen yhteen perustetut ajatuspajat, joissa opetettaisiin arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä. Diversiteetti yhteiskunnassa tuo monesti mukanaan korkeimpien yhteiskuntien piirteitä, esim. miksi englantilaiset harrastavat monesti huumorin korkeimpia muotoja satiiria, itseironiaa ja ironiaa? Vastaus: koska heidän yhteiskuntansa on ollut kauan olemassa, Britannia ja britit ovat kauan nauttineet vapaudesta ja perusoikeuksista, joita mantereella ei ole ollut läheskään yhtä kauaa.  Lisäksi he ovat olleet pitkään tekemisissä maailman eri puolilla olevien ihmisten kanssa. Koska Britanniasta löytyy vaikka kuinka paljon erilaisten kansojen ja uskontojen edustajia, on ironiaa helppo harjoittaa, koska se tarkoittaa ihmisen todellisen mitättömyyden havaintokykyä.