Järjestelmä

Kirjoitan nyt filosofisesta maailmankatsomusjärjestelmästäni ja sen sovelluksista, tarkoitus on myös katsastella jotain perustavaa ihmisten maneereista ja tavoista sekä ajatuksista niiden muuttamiseksi parempaan. Ihmisillä, mutta etenkin yksinkertaisilla ihmisillä on tapa nähdä valta ja kyky vaikuttaa jossain sellaisissa perustavimmissa mutta jokseenkin myös pintapuolisissa symboleissa, jotka ilmenevät ympärillämme ihmisissä ja yhteisöelämässä. Rahvaalle valta on käsinkosketeltavaa, joka ilmenee symboleissa ja jota ei heidän mukaansa muuttaa, koska rahvas katsoo, ettei se voi tulkita syvemmin symboleita, joihin se liittää vallan tai vaikutusvallan leiman. Noita voidaan kutsua vertailukohdallisiksi symboleiksi, sillä ne vertaantuvat toisiinsa useissa kentissä, jotka eivät kuitenkaan ole avoinaisia muille kuin ainoastaan niitä kontrolloivalle ja säätelevälle kommentaariaatille. Kommentaariaatti on nykypäivän proletariaatti, joka tunkee kouransa kaikkeen siihen, miten ihminen ilmenee ja saa ilmetä yhteisöelämässä. Kommentaariaatin muodostavat sellaiset ihmiset, jotka käsittelevät tietoa yhteiskunnassa. Voi olla että tänä päivänä kaikki heistä ei edes tunnista olevansa tämän yhtenäisesti toimivan liittymän jäsen, vaan heidän jäsenyytensä joissain samoissa verkostoissa tuo heille myös liittymän kommentaariaattiin. Voi kuitenkin sanoa, että merkittävimmällä tavalla kommentaariaatin jäseniä ovat poliitikot, lehtimiehet ja sosiaalitantat. Mistä nuo symbolit siis syntyvät? Ihmiset kokevat eriasteisia arvotunteita suuntautuessaan asioihin, ihmisiin ja arvoihin yhteiskunnassa. Kommentaariaatti pyrkii vaikutteellistamaan ihmisen sitä varten, että hänen arvotunteitaan voitaisiin manipuloida yhteen. Tuo vaikutteellistaminen tapahtuu suhteessa eräänlaiseen tunnustushierarkiaan. Tunnustushierarkia on arvotunteiden muodostama tasohierarkia yhteisöelämässä, jonka tasot sisältävät arvotunteiden kohteita, arvoinstituutioita. Tuollaisia instituutioita voivat olla esimerkiksi uskonnolliset ja metafyysiset arvotunteet, korkeakulttuurin arvotunteet, populaarikulttuurin arvotunteet jne. Kommentaariaatti ei halua, että ihmiset saisivat vapaasti muodostaa oman tunnustamisen hierarkiansa, vaan se aina, historiallisesta aikakaudesta riippuen pyrkii rakentamaan vaikutteellisuuden kautta ihmisistä omien päämääriensä ohjaileman sätkynuken. Kommentaariaatti voi siis muuttaa hierarkian tasojen paikkaa ja korostaa jotain tasoa toisten tasojen tai tason kustannuksella. Kommentaariaatti ohjaa arvotunteita arvoinstituutioita tukeviksi tuki-instituutioiksi sellaisen välineen avulla, jota voidaan kutsua asettamiskonstantiksi. Se tarkoittaa sellaista vakiota, johon kommentaariaatti yhtäläistää arvotunteita, huomioiden vain sen, miten ne ilmenevät yhteiskunnassa - se ei siis huomioi ollenkaan sitä, miten nuo arvotunteet tulevat koetuiksi yksilöissä. Asettamiskonstanteista tulee yhdenmukaisuutta ja konformisuutta suojelevia tuki-instituutioita, jotka voivat olla esimerkiksi sellaisia kuin armeija, koulu, rippikoulu, poliisi ja sosiaalitantat. Tuki-instituutioiden on siis tarkoitus suojella sitä, ettei omaperäistä ajattelua ilmene ja että kaikki lopulta ohjaillaan sellaiseen muotoon, joka ilmenee kaikille samanlaisena. Vertailukohdalliset symbolit, jotka ovat jonkinlaisia ihmisten keskellä jaettuja merkityksiä, ohjaillaan arvoinstituutioiksi merkitysvallan avulla. Merkitysvalta tarkoittaa symbolin lopulta saamaa virallista tulkintaa, joka korostaa yhtä tulkintaa monien pluralististen tulkintojen kustannuksella. Kun symbolille annetaan merkitysvalta, siinä samalla määritetään se, miten ihmisten on tuosta symbolista ajateltava. Arvo-instituutiot ovat siis sellaisia arvotunteiden muodostamia instituutioita, joita kunnioittamaan ihmiset ohjataan, eli tuo kunnioitus tulee aina joidenkin toisten instituutioiden ja tunnustamisen hierarkian tasojen kustannuksella. Mitä ihmisen siis pitäisi tämän perusteella tehdä? Hänen tulisi, koska hän arvotunteiden kautta näkee päämääriensä kehitystasot, pyrkiä olemaan riippumaton ja taistelemaan vaikutteellisuuden ilmiötä vastaan. Toisin sanoen, kokemaan vapaasti. Esteistymisen ilmiöllä kuvataan sitä kehitystä, joka syntyy siitä, kun ihminen havaitsee arvotunteidensa olevan vastaamattomia suhteessa kommentaariaatin ja tunnustushierarkian olettamiin vastineisiin. Tuon tilanteen vaikutuksesta ihminen voi alkaa käymään suoranaista pioneerisotaa järjestelmää, mutta etenkin sen henkistä terrorisointia vastaan. Mikä on todella epäinhimillinen piirre suurimman osan ihmisistä osalla on se, kuinka ihmisillä on tapana, taas vallan symboleihin liittyen, suhtautua alentuvasti alas poljettuun ja samalla ylistää sellaista, joka on saanut aikaisemmin ylistystä. Ihmiset ajattelevat liian usein, että kaikki merkitsee kaikille samaa, ja symboleita ei ole yksilöllisen tulkinnan mielessä. Tämä merkitykseen liittyvä terrorisointi on tärkeä aihe. MIelestäni jonkinlaisen perustavan ironian käyttöönotolla voitaisiin kyseenalaistaa symboleita ja olla luomassa vaikka kehittymättömäänkin kulttuuriympäristöön uusia merkityksiä mikä rikastuttaa jokaista yhteisöä. Se että voimme olla tekemisissä merkitysten kanssa mahdollistaa sen, että samanlaisesta taustasta tulevat ihmiset voivat laajemmin ja vapaammin valita tiensä tässä elämässä. Se alkaa merkitysten ja symbolien uudelleentulkinnasta.

Väikkärin ensimmäinen tutkimussuunnitelma

 

Bioeettiset kysymykset koskettavat suurta osaa siitä yhteiskunnallisesta arvokeskustelusta, joka liittyy käsityksiin ihmisille ja yhteisöille kuuluvista oikeuksista ja moraalisista velvollisuuksista. Ei tarvitse mainita sitä monesti uskonnollisista käsityksistä johtuvaa asioiden sotkemista, jonka myötä etiikan perustarkoitus, ihmiselle kuuluva hyvä, joutuu harhaanjohdetuksi. Etiikan käsittelystä on hyötyä etenkin siinä tarkoituksessa kun ihmisten toimintaan liittyvää vääristä vaikuttimista toimimista pyritään määrittämään. Yhteiskunnallisessa arvokeskustelussa asiantuntijoiden äänen tulisi saada enemmän huomioarvoa kuin sellaisten tahojen, joilla ei ole asiantuntemusta.

Väitöskirjani alustava tutkimusongelma on seuraavanlainen. Se kysyy sitä, miten bioeettisten kysymysten käsittely vaikuttaa käsityksiin ihmisten ja ihmisten ryhmien oikeuksista ja yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun, joka liittää niitä yhteen.

Tutkimuskysymykset ovat seuraavat. Vaikuttaako bioetiikka todellisiin oikeuksiin tai keskusteluun ja käsityksiin niistä? Ja jos se vaikuttaa, niin miten? Miten näihin kysymyksiin liittyvä yhteiskunnallinen arvokeskustelu syntyy ja ohjautuu? Ketkä ottavat osaa bioeettisistä kysymyksistä nousevaan arvokeskusteluun? Miten yritysten toiminnan yhteydessä noussut bioeettinen vastuu näkyy käytännössä? Millä tahoilla tulisi olla eniten bioetiikkaan liittyvää moraalista velvollisuutta toiminnalleen?

Tutkimus etsii siis etenkin yhteyksiä bioetiikan, ihmisten oikeuksien ja yhteiskunnallisen arvokeskustelun väliltä. Se ottaa oikeuksien lisäksi huomioon myös velvollisuudet, jotka ovat tärkeitä käsiteltäviä etenkin yritysten ja niiden toiminnan yhteisvastuun käsittelyssä.

Tärkeimpänä lähteenä voidaan pitää todennäköisesti Peter Singeria ja etenkin hänen kirjojaan Practical Ethics, Applied Ethics ja Animal Liberation. Suomessa ehkä tärkeimmät lähteet ovat Matti Häyry ja hänen opettajansa Timo Airaksinen sekä Turun Yliopistossa toimiva Veikko Launis.

Katson, että se, jos teen väitöskirjan Aalto-yliopistoon, voisi mahdollistaa sen, että voisi käsitellä filosofian ja etiikan soveltavampaa puolta merkittävämmällä tavalla kuin miten se todennäköisesti onnistuisi jonkin varsinaisen filosofian laitoksen ohjauksessa. Olen kiinnostunut etiikan ja filosofian soveltamisesta ja filosofisten ja eettisten kysymysten levittämisestä alueille, joissa ei ole aiemmin voitu tai osattu tehdä filosofiaa. Etenkim liike-elämän yhteydessä eettiset kysynykset ovat tärkeitä, koska se vastuu maailman tilasta, joka liittyy niiden toimintaan on liian suuri ja olemuksessaan merkittävä siihen, että sitä voitaisiin millään lailla väheksyä. Liike-elämän etiikka onkin bioeettisten kysymysten ohella yksi merkittävimmistä soveltavan etiikan osa-alueista.

Mielestäni filosofian on tänä päivänä nähtävä ne kysymykset, joiden avulla sitä voidaan käyttää merkittävämpien päivittäisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuun, myös sellaisten, joiden yhteydessä filosofialla ei aikaisemmin ole nähty olevan merkittävämpää merkitystä. Filosofiaa on tehtävä osallistuvammaksi soveltamisen ja uudenlaisten, myös vaikeampien päivittäisten eettisten ongelmien käsiteltäväksiottamisella.

Bioetiikka tarkoittaa yleisesti ihmisten biologiseen olemukseen ja sen sovelluksiin biotieteellisiin ja lääketieteellisiin kysymyksiin liittyvää asioiden eettistä käsittelyä ja siihen kiinnitettyä huomiota. Ihmisten oikeudet tarkoittavat sitä, mikä katsotaan yhteiskunnassa ja yhteisöissä sallituksi toiminnaksi ihmisille ja ihmisten ryhmille. Yhteiskunnallinen arvokeskustelu tarkoittaa sitä erilaisissa julkaisuissa ja foorumeilla kuten lehdissä, kirjoissa ja keskustelutilanteissa käytävää ihmisten toiminnan suunnasta ja vaikuttimista ylläpidettävää mielipiteidenvaihtoa, joka on tärkeää, koska vain siten ihmiset voivat tuoda esiin toimintansa taustat ja käsitellä niitä siten, että tuolla käsittelyllä voi olla merkitystä ihmisten seuraavaan toimintaan ja tuon toiminnan seurauksiin. Bioetiikka siis vaikuttaa siihen millaisia asioita yhteiskunnassa pidetään oikeutettavina ja noista oikeuksista voidaan käydä keskustelua erilaisilla foorumeilla, ja sen tekee merkittäväksi se, että noilla kysymyksillä on lopulta suurta merkitystä yhteiskunnan nykytilan muotoutumisessa. Bioetiikalla ja sen seurausta oleville oikeuksilla siis nähdään olevan selkeää merkitystä sille keskustelulle, joka määrittää yhteiskunnassa tapahtuvaa keskustelua yhteiskunnan suunnasta.

Nykyaikaisesta kulttuurista ja elämäntavasta

Nykyaikainen kulttuuri ja elämäntapa tarkoittavat niitä olemisen muotoja, joita ympäröivä hetkessä oleva ja siinä muuttuva kulttuuri propagoi ja pitää toisia parempana. Tästä voidaan siis heti havaita se, että kulttuurilla tänä päivänä tarkoitetaan sitä ohjeiden ja neuvojen kokoelmaa, jolla ympäröivä yhteiskunta pyrkii ohjailemaan ihmisten toimintaa ja ajattelua. Voidaan ajatella kulttuurin käsitteen muuttumista viimeisten satojen aikana sillä, kun otetaan huomioon se, miten kulttuurilla tänä päivänä tarkoitetaan etenkin sitä muotoa johon ihmisten oleminen saatetaan huomioimatta sitä, että aiemmin se tarkoitti mm. vapaita kulttuurimuotoja, joita toisistaan poikkeavat ihmiset yhteiskunnassa ylläpitivät. Nykyaikainen kulttuuri pyrkii siis yhdenmukaistamaan ja yhtenäistämään ihmisten piirissä havaitut olemisen muodot itseensä. Tämä tapahtuu erilaisilla asenteilla, jotka voivat olla tukevia tai poistavia ja kieltäviä. Esimerkiksi on selvää, että kulttuuri pyrkii poistamaan keskuudestaan sen kaltaisten ajatusten motivoiman toiminnan, joka voi olla haitallista ihmisille tai yhteiskunnalle. Tuo voidaan kai tulkita täysin järjelliseksi ja toivotuksi. Tärkeätä tässä onkin se, millaisia esikuvia ja ihanteita ympäröivä yhteisö antaa noudatettavaksi ja kuunneltavaksi. Mielestäni nykyaikainen kulttuuri depersonalisoi ja kollektiivistaa sellaisia olemisen muotoja, jotka aiemmin tunnistettiin yksilöllisyyden olomuodoiksi ja joita siten pidettiin toivottavina. Depersonalisoiminen tapahtuu etenkin siten, että kaikkia ihmisen olemisen muotoja aletaan tulkita ympäröivästä kulttuurista käsin eikä niiden katsota voivan kantautua sellaisen yksilön ajattelusta tai toiminnasta, joka ajattelee irrallaan kulttuurista ja elämäntavasta. Se etenkin yhdenmukaistaa kaiken ajattelun siten, että ajattelun katsotaan aina tapahtuvan liitteessä ympäröivään kulttuuriin. Yksilöllisyyden tappaminen tapahtuu siten, että kaiken ajattelun katsotaan johtuvan jonkinkaltaisista ”vaikutteista”. Postmoderni kulttuuri katsoo kaiken olevan jo valmista ja mitään jatkumossa tapahtuvaa ei voi enää tapahtua. Yksilöllisyyden tappaminen tapahtuu esimerkiksi siinä, kun yleistetään kaikkien ihmisten ryhmien edustavan jotain samankaltaisista vaikuttimista syntynyttä valmiiksi olevaa jota ei voida kehittää ja jonka ei voida katsoa perusluonteeltaan muuttuvan. Esimerkkinä on se, miten vaikuttimista toimimisen katsotaan tapahtuvan jopa sen kaltaisilla yhteiskunnan osa-alueilla, joiden annettiin aiemmin olla rauhassa, ja joiden yhteydessä tuon kaltaiset toimimisen perusrakenteet eivät antaneet lausuntoja. Lapsista on suomalaisessa kulttuurissa tullut pieniä aikuisia, jotka puhuvat ryyppäämisestä ja tupakoimisesta ja median huomion kohteena olemisesta jo suurin piirtein siinä vaiheessa kun kasvavat kapaloiästä. Esimerkiksi tv-sarjassa Voice Kids arvioidaan sitä, miten alle kymmenvuotiaat lapset osaavat muistuttaa täysi-ikäisiä aikuisia. Lapsille annetaan malli, etteivät he voi nauttia lapsuudestaan vapaasti, vaan heidän tulee ottaa noudatettavakseen jonkinlainen aikuisuuden vapauksien malli jo silloin vaikka olisivat kymmenvuotiaita. Tehdään tähtimyyttejä pienistä lapsista, joita toiset lapset ihannoivat ja pitävät pyrkimisen arvoisena. Rajojen ja kurin avulla voitaisiin taata se, että kehittyisi vain aidosti ja kypsästi ihmiselämästä ajattelevia nuoria. Nykyaikaisen kulttuurin ja kaiken helpottumisen ansiosta nykyisin ei näin käy. Pienille lapsille hankitaan kaikki älypuhelimet ja vempeleet, joiden ansiosta nuoriso depersonalisoituu ja alkaa vaikuttaa samalta. Ennen ihmisille tarjottiin mahdollisuuksia olla yksin. Nykyisin ihminen ei missään ole yksin, etenkin kun kaikki voivat olla kaikkialla toistensa kanssa. Tiedon katsotaan olevan helposti tavoitettavaa ja avointa kaikille. Ei vaadita enää omaa panosta ja tulkintaa, jotka liittyvät merkittävällä tavalla yksilöllisyyteen. On jokseenkin hälyttävää kohdata nuorten ryhmiä, joissa on niin selkeä ”yhteinen käsitys” niistä asioista joita arvostetaan (tai jotka ovat muualta esikuvilta tulleita ja joukon vahvempien tulkitsemia ja esittämiä). Kaiken tämän voi katsoa liittyvän siihen vertailukohdallisten symbolien kanonisointiin, jota yhdenmukaistava yhteiskunta harjoittaa. Kommentaariaatti ehdollistaa symbolit tunnustushierarkaan, joiden joitakin osa-alueita se tahtoo korostaa. Tämä korostaminen tapahtuu vertailukohdallisten symboleiden avulla, jotka liittävät asettamiskonstanttien kautta kaiken ajattelun arvoinstituutioihin, joita kommentaariaatti tunnustushierarkian kautta valvoo. Vertailukohdalliset symbolit ovat sellaisia kulttuurimuodostelmia, joita katsotaan voivan käyttää siinä, kun ihmisten ajattelua ja toimintaa yhdenmukaistetaan. Asettamiskonstantit ovat niitä vakioita, joiden avulla ihmisten ajattelua yhdenmukaistetaan ja saadaa aikaan valmiit mallit, joihin ihmisten ajattelu yhteiskunnassa ohjataan. Asettamiskonstanteista tulee tuki-instituutioita, joiden avulla symbolisten todellisuuksien kautta syntyviä arvoinstituutioita varjellaan. Tämä todellisuus ei ole perusluonteeltaan objektiivinen, vaikka kommentaariaatti pyrkiikin näyttämään sen sellaisena. Kommentaariaatti vaikutteellistaa ihmiset ajattelemaan siten, että ne tasot, joita se korostaa tunnustushierarkiassa, ovat tärkeimpiä ja suurimpia kunnioituksen ja ihailun kohteita. Itsenäisesti ajatteleva ihminen ottaa huomioon sen, että ihmisten kokemia arvotunteita voidaan manipuloida, ja siksi niitä koettaessa tulee ottaa huomioon se, mihin niitä voidaan ohjata ja yhdenmukaistaa. Kaikessa kokemuksellisuudessa varmaankin on jonkinlainen taso, joka voidaan yleistää yhteisössä tavattavaan kokemuspotentiaaliin. Kuitenkin jotta voitaisiin olla yksilöllisiä ja voitaisiin kokea tavalla, jota on pitkään pidetty ihmisille kuuluvana tapana, on voitava ottaa huomioon se, että kaikki ei todellakaan vastaa pelkästään ihmisten käsityksiä asioista. Esimerkiksi se, kun nainen laittaa kuvansa facebookiin. Voidaan ajatella, että monet laittavat sen sinne hakeakseen huomiota ihmisiltä. Silloin jos esimerkiksi painetaan likeä pelkästään sen takia, jos esim. ”nainen on hyvännäköinen”, niin siinäkään ei oteta kaikkea huomioon, koska nainen voi esimerkiksi olla sisältä ruma ja epätasa-arvoisesti ihmisiin suhtautuva. Tässä on yksi esimerkki siitä, miten nykyaikainen kulttuuri palauttaa kaikki asiat ja ihmiset, jonkinkaltaisiin perusmääreisiinsä, jotka se tunnistaa. Vaikka voitaisiinkin väittää, että seksuaalivietti on ihmisen intohimoista voimakkain, ei se kuitenkaan ole jotain sellaista, mitä ei voitaisi kyseenalaistaa. Juuri tämänkaltainen mainostus ja facebooktodellisuus on jotain sellaista, mikä on tarkoitettu pelkästään siihen, että sillä pyritään saamaan ihmisestä esille jotain sellaisia perustavan kyseenalaistamattomia intohimoja, jotka sitten ohjataan näihin ajattelun ja toiminnan yhdenmukaistamisen menetelmiin. Kommentaariaatti tarjoaa ihmisille todellisuuden objektiivisessa muodossa siten, ettei sitä voitaisi mitenkään kyseenalaistaa. Se katsoo kaikkien symboliensa olevan jo valmiina, ja niiden olevan tarkoitettu siihen, että ihmisten keskuudessa tapahtuvaa ajattelua voitaisin valvoa ja yhdenmukaistaa. Nykyaikaista kulttuuria voidaankin helposti nimittää kuvatodellisuudeksi siksi, koska se antaa ihmisille kaiken kuvien muodossa. Ihminen on siis depersonalisoivalle yhteiskunnalle jotain mikä voidaan paljastaa. Yhteiskunta katsoo, ettei ole olemassa mitään, jota ei voitaisi sen antamin välinein paljastaa. Katsotaan että voidaan tietää ihmisestä tai asiasta kaiken , kun se vain ensin ”katsotaan googlen hakukoneesta”. Depersonalisoiva vaikutus tarkoittaakin etenkin sitä, kun ihmisten keskuudessa ilmenevä ihmisille ominainen todellisuus imaistaan kaikille saman yhteiskunnan sisään. Jotta voitaisiin asettua yhdenmukaistavaa yhteiskuntaa vastaan, on toimittava toisin, siis alettava toimimaan sen kaltaisella tavalla, joka ei ole motivoitunut niistä intohimoista, joita yhteiskunta käyttää manipuloidessaan ihmisiä yhdenmukaiseen toimintaan. On voitava näkyä kaikessa kokonaisena ihmisenä eikä jakaa itseään osiin, jotka kuuluvat eri puolille ja joiden eri puolella olemisesta ei tarvitsisi suuremmin välittää. Yksilöllisyyden tappaminen onnistuu etenkin siten, kun ihmisistä tehdään jatkuvasti toistensa kanssa tekemisissä olevia ihmisiä, joita ohjaillaan tavoilla, jotka eivät eroa toisistaan. Ihmisille olisi annettava aikaa olla yksin, ilman sitä että ympäröivä yhteiskunta tunkeutuu olemaan läsnä kaikkialla siellä, missä aiemmin on voinut olla yksin. Yksin oloa vaaditaan siihen, että ihmiset pystyvät olemaan luovia, itsenäisiä ja omaan ajatteluunsa ja toimintaansa luottavia. Esteistymisen ilmiö tarkoittaa sitä, kun ihminen kokee voimakasta itseinhon tunnetta, joka johtuu siitä, kun ihminen kokee olevansa tilanteessa, jossa hän ei voi olla niin kuin miten ympäröivä yhteiskunta vaatii hänen olevan. Tuossa tilanteessa yksilö voi alkaa kyseenalaistamaan sen tavan, millä yhteiskunta toimii. Heikot ihmiset alkavat tuossa tilanteessa toimimaan siten, että he pyrkivät entistä enemmän mukautumaan siihen todellisuuteen, jonka he katsovat ympärillään vallitsevan ja jonka he kuvittelevat virheellisesti olevan objektiivinen todellisuus. Voimakkaat ihmiset kyseenalaistavat arvoinstituutiot ja niiden alla toimivat symbolit ja alkavat itse ajatella syväsymbolien tasolla jonka myötä he kyseenalaistavat ympärillä vallitsevan ajattelun tai ajattelemattomuuden. Olisikin varmaan perustettava ajatuspajoja sitä varten, kun yhteiskunnassa vallitseva ajattelemattomuus ja huonoista asioista vaikuttuminen tunnistetaan. On voitava sanoa se, että olen väärässä silloin, kun minulle annetaan jonkinkaltainen toiminnan vaikutin ja kun sen minulle antaman ohjeen myötä toimin väärin, eli siten kuten yhteiskunta minun haluaa toimivan. Jokainen voi tämän kaltaisessa tilanteessa tunnistaa sen, että tällainen yhteiskunta vaatii anarkistista ajattelua jollain tasolla. Se on kuitenkin totta kuinka Ortega y Gasset on kirjoittanut, että se miten kehittymätön ihmisten muodostama yhteisö on, sitä moraalisesti kyseenalaistamattomiksi ja hyviksi yhteisön johdossa toimivat ihmiset tunnistetaan. Valta ei siis ole jotain mikä kuuluisi auttamattomasti joihinkin havaittuihin ja arvotunteiden manipuloinnilla näkyviksi saatuihin symboleihin. Tämä tapa nähdä symboleissa jotain valmista ja peruuttamatonta onkin se, mikä pitää ehdottomasti saada poistetuksi yhteiskunnasta. Kaikki symbolit on voitava kyseenalaistaa!