Pier
Paolo Pasolini: Gramscin tuhka (Gramscis aska) 1954
Gramscin
tuhka
I
Jossain
muussa kuussa kuin toukokuussa kuuli tämä epäsiisti
ilma
kotona, kuten tumma, vieras
puutarha
tekee vielä tummemmaksi tai aukkoisemmaksi
Sokean
valonsäkeen kanssa...tämä vaahtoava
taivas
yllä kelmeän vintin
kuten
valtavat puoliympyrän muotoiset hunnut
Mutkitteleva
Tiber, turkoosinsiniset kukkulat.
Latiumissa.
Kuolettava vapaus
yhtä
rakkaudeton kuin meidän kohtalomme, hajonnut.
Tämä
keväinen toukokuu vanhojen muurien välillä
Täällä
lepää maailman harmaus
vuosikymmenen
loppu, jonka aikana
tämä
syvä ja lapsellinen vaiva
tehdä
jos elämä näyttää loppuneelta
Sorakasojen
keskellä, hiljaisuus, pölyinen ja hedelmätön
Tämä
nuorukainen toukokuusta, kuukaudesta missä
Harhaluúlot
olivat vielä elämässä, toukokuussa Italiassa
Tämä
vähäisempi ajatukseton epähieno ääni meidän luonamme
Isät
– ei isää ilman vaatimatonta veljeä
jo
teki sinun laihasta kädestäsi luonnoksen sitä varten
Ideaali
joka valaisee (mutta ei meidän puolestamme)
Sinä
kuollut ja me samaten kuolleita
Sinun
kanssasi kosteassa puutarhassa
Tämä
hiljaisuus. Sinulla ei ole mitään muuta mistä valita
(Näetö
sen?) kuin levätä tällä
vieraalla
paikalla, yhä maanpaossa.
Sinua
ympäröivät kaikkialla patriisinen johto
Saavuttaa
sinut hillityillä iskuillaan
Siivousta
vastaan työpajoista
Testacciossa,
hiljaisempi iltapäivää vasten
Alla
avoimen ränsistyneen vajan
alastomia
kasoja saastaa, kaatopaikalla
Rohkea
ja urhoollinen laulaa
poika
tämän työpäivän lopussa
ja
sade vetää lähteneitä
II
Kahden
maailman välillä, hiljaisuus
Jossa
me emme ole
Valinta,
omistautuminen, kaksi merkitysyhteyttä
Onko
muita joukoittain kuin aatelisia ja säälittäviä
Puutarhan,
siellä kylmäsieluiset pettävät
Kuin
siivestä katkaistu elämä lepää kuolemassa
Sarkofagien
piireissä tekevät nämä profaanit
kirjoitukset,
lyhytsanaiset ja
voimakkaat,
harmailla kivillä eikä muuta
Kuin
näyttää profaaneja ihmisiä paikoilleenpysähtäneille
Rehottavista
intohimoista
palaa
vielä pelottomasti savuten
Miljardit
suurista valtioista
Täällä
piirit ja katoaa miltei kaikki
ironia
ruhtinaiden ja hyväksikäyttäjien luona
Meidän
ruumiimme makaavat krematoituna ympäriputoavassa
Uurnat
ja muu seuraava on yhtä epäpuhdasta
Täällä
ihmiset todistavat kuoleman hiljaisuuden
Hiljaisuudessa
ihmiset jotka pysyvät ihmisinä
polulla
kuten puiston polku diskreettisenä
muuttuu:
ja kaupunki omassa samankaltaisuudessaan
tuomitsee
hänet maanpakoon murjujen keskelle
ja
kirkot, ovat armottomia armeliaisuudessaan
ja
menettävät tässä loistonsa. Siitä mikä koskee nokkosia
ja
kasvannaisia, maa ylettyy
joihinkin
nojaantuviin sypresseihin ja tähän mustaan
kosteuteen
joka valuu muureihin sen ympärillä
Pelkkiä
koiranpensaskiemuroita jotka ilta
kirkkaudessaan
suunnittelee jollekin
joka
muistuttaa algerialaista, jokin kuihtuva, tuoksuton
Yrttejä
ja ilmapiiri tummassa violetissa
Mintun
väristyksen tai lakastuvan heinän kera
edeltäen
päivän melankoliaa
Julistaa
yö sen avauksessa
Ahdistus
joka hitaasti tuhoaa
Karkea
ilmastolle mutta sitäkin lempeämpi sille
Historiansa
on merkittynä näiden muurien sisään
joissa
toinen maamies tekee lähtönsä
tämä
kosteus joka muistuttaa siitä
toisesta
kosteudesata; ja täällä kuuluu
hurskaat
avunpyynnöt – hyvintunnetut leveyksistä
ja
horisonteista, missä englantilaiset metsät
Kruunaa
järvet jotka pisaroivat taivaan yllä
Vainioiden
keskellä jotka ovat yhtä vihreitä kuin fosforimiljardit
tai
smaragdit: ”And O ye Fountains....”
III
Punainen
huivi yhdestä iskusta jossa
partisaanit
kantavat kaulojensa ympärille kiedottuna
ja
vahamaisella maaperällä
Uurnassa
kaksi kurjenpolvea, toisessa punaisia
Tuolla
olet sinä, maastakarkotettuna, ja eleganssin kera, kovana ja kaikkea
muuta kuin katolisena
Nimi
kuolleitten sukulaisten keskellä
Gramscin
tuhkat.... Toivon keskellä
ja
vanhasta epäuskosta tulen minä sinun luoksesi
Joka
tapasi ja kohtasi tässä kapeassa
aitauksessa,
hautasi edessä
henkesi
edessä, joka oli löytänyt paikan
Täällä
alhaalla näiden vapaiden miesten keskellä
(Tai
se on jotain muuta ehkä, jotain enemmän ihastuttavaa
ja
enemmäb vaatimatonta, erään nuorukaisen
juopunut
suvun ja kuoleman symbioosi
Ja
tästä maasta, täältä missä sinun
houkutuksesi
ei koskaan löytänyt levättävää
Tunnen
kuinka virhe, täällä hautojen
rauhoittavassa
suojeluksessa – ja samaten kuinka oikeus
-
meidän lainsuojattomassa kohtalossamme -
Sinä
olit, kun kirjoitit ylös suurenmoiset
sivut
päivistä joina murhasit
sen
takia ettei sitä tarvitsisi enää todistaa
Hajonnut
menneen valtakunnan kylvös
löytyy
näistä kuolleista tässä, kiinteästikiinnitettynä
hallinnolla
joka ylettää
inhottavuutensa
ja suuruutensa läpi
vuosisatojen
: ja sen lisäksi se hiljentää
äänettömän
vapinan kaupungeista
yhtä
tukahduttava kuin kivulias
alistuvaisesta
majapaikasta – todistaakseen loppua
Ja
siten minä itse....piruparka, puettuna
vaatteissa
joita köyhät töllistelevät
näyteikkunoissa,
niiden karkeassa loistossa
ja
jotka olivat lyöneet itsensä saastan läpi
Syrjäisimmiltä
kaduilta, raitiovaunujen penkit
jotka
täyttävät päiväni hämmingillä
keskellä
näitä vapaita päiviä harvenee vielä enemmän
Minulle
vaivassa että pitäisi pysyä elämässä
ja
kun satun rakastamaan elämää
siten
se ei ole väkivaltaisesta, naiivista sensuellismista
Rakkaus
kuten minä, hämmentynyt nuorukainen
vihasi
yhtä kertaa, varsinkin kuten minä – porvari -
haavoittui
jostain porvarillisesta pahasta
Ja
nyt kun maailma on halkaistu – ja sinä sen kanssa -
tuntuu
se siltä, ettei se voi olla harmin mallikuva
ja
miltei mystinen halveksunta, osa jolla on
valtaa
siihen? Ja yhtä hyvin ilman sitä että sinun johdonmukaisuutesi
kovennuttaa
minua, siksi että minä en ota asemaa
Elän
ettei minun tarvitsisi tahtoa
Uponneessa
sodanjälkeisajassa: rakastava
maailma
jota vihaan – halveksuva
ja
kadonnut omaan surkeuteensa
jostain
tummasta vaahdosta omassatunnossa
IV
Häpeä
siitä, että sanon vastoin itseäni, olla
sinun
kanssasi ja sinua vastaan, sinun kanssasi sydämessä
valossa,
sinua vastaan sisälmysten tummuudessa
Kavaltaja
minun omasta lihastani
-
ajatuksessa, käsittelyn varjossa -
tiedän
olevani tiukasti tämän mukana toiminnassa
Kauneuskiihko
kuumottaa ja proletaarinen
elämä
vetää puoleensa
jolla
on alkuperänsä ajassa ennen sinua
Sen
ilo on uskonto minulle, ei se
tuhatvuotinen
taisto : sen luonto, ei sen
omatunto.
Se on ihmisen alkuperäinen voima
joka
katosi samassa silmänräpäyksessä
jonka
ihminen saa nostalgian juopumuksesta
runollinen
viehätys, ja jotain muuta
en
voi sanoa, joka ei ole oikeudenmukaista
mutta
ei suoraviivaista
abstrakti
rakkaus, ei haavoittava sympatia
Köyhältä
kuten köyhät minä näytän – kuten ne -
minut
tiukasti sitoo nöyryyttäviin toiveisiin
elää
lyöden minua kuten päivä päivän eteen.
Mutta
minun toivottomassa tilassani
jota
kovaonnisena hallitsen
ja
se on kaikkein lumoavin kaikista
porvarillisista
omaisuuksista, kaikkein absoluuttisin
olosuhde,
mutta kuten minä asutan historiaa
asuttaa
se myös minua, minä valaistun siitä
mutta
mitä etua on valosta?
V
Minä
en sano yksilöstä, tunteellisesta
ja
sentimentaalisen lämpöisestä kuvasta
Sillä
on muita virheitä, nimi ja
tämä
kohtalonomainen syntisyys on täysin muuta
Mutta
ennen syntymää ilmenevät puutteet ovat sisäänrakennettuja sinne
kuten
tavallinen ja kuten objektiivinen synti
Sisäisiä
ja ulkoisia käsittelyjä ei voida ottaa vapaasti
jotka
näyttävät eläessään
sen
elämän kanssa, ei mitään siitä
Sisäisistä
ja ulkoisista käsittelyistä
jotka
näyttävät eläessään sen elämästä
ei
se ole immuunia jotain sitä vastaan
uskonnot
jotka elämässä, kuoleman
kuvio,
on säädetty
valon
pettämiseksi, jotta saa
valo
on petoksellisuutta. Siinä hänen tuhkansa
kaivettiin
jotta se voitaisiin haudata Campo Veranoon
on
hänen taistelunsa katolisten kanssa
Jesuiittisia
ne tavat joilla hän
valmistaa
sydäntä ja vielä kauemmin :
hänen
omatuntonsa hallitsee raamatullista listaa
Ja
ironisen liberaali lämpö... ja karkea
valo
välillä provinsiaalisena olon johdatuksen
dandyna
ja saada provinsiaalinen terveys...lisäksi
Sivuseikoissa
eläimellisessä pohjassa
siellä
Auktoriteetti ja Anarkia kohoavat
nostavat
toisiaan...hyvin säilyttäen likaisesta hyveestä
ja
juopunut syntisyys puolustuksena
mielettömyyden
naiiviteetille
ja
mille omalletunnolle! Minyys elää :
minä,
elävä, ilkkuen elämää tunteella
rinnassa
elämästä joka on haavoittava
väkivaltainen
toive....Kuinka hyvin minä en ymmärrä
Hiljaa
tuulen petoksellisessa sorinassa
täällä
hiljennetyssä Roomassa
väsyttävien
ristinäisten sypressien välissä
Tässä
olet sinä, sielu jonka hautakirjoitus
kuuluu
Shelley.....Kuinka hyvin minä en ymmärrä
tunteiden
sykintää, sen sattumaa
kreikkalainen
patriisinsydämessä, kesävieras
Pohjolasta)
jonka hän imaisee
sokean
taivaallisesta Tyrenin merellä
lihallinen
ilo seikkailussa
kauneus
ja luonnollisuus: siellä lepää Italia
laajentunut
kuten vatsassa valtavana
kaskas
ja ulos levitetyt valkoiset merenrannat
täällä
ja siellä pitkälle Latiumin rantaa
peittoutunut
pinjasarjoista barokissa
Kalpeankeltaiset
aukeat ja hyvältä tuoksuva ruoho
siellä
nuorukainen Ciociarasta nukkuu
Goethen
unea palttoiden alla, paisuneen siittimen kera
Maremmassa,
pimeässä, maanalaisissa kanaaleissa
täynnä
pajun ruohoa, siellä pähkinäpuu verhoutuu
valkoisuuteensa
pitkin karjanaskeleita
Kuten
paimenpojat tietämättään kruunaavat nuoruudella
Sokeita
tuoksuja Versiliassa kumpuilevassa maastossa
merta
sokeasti ja ylös pörröttäen
tahrattomassa
stukossa, helppoa sisäänottotyöskentelyä
ainaläpikäyvän
inhimillisen pääsiäisajan kera
levittää
sitä ulos lasimaisella pinnalla, sinistä ennen punaista
Tummuuksien
sisällä Cinqualessa
ja
tasoittaa ulos uudestaan alla
palaneiden
Apuanin vuorten
Ja
ranta pitkälle ylös särkkien ja törmien myötä
siellä
kaikki pyöri uudestaan yli
kuten
haavoittunut tuoksujen paniikkia
pitkään
koko pehmeästä kaaruneesta Rivierasta
missä
aurinko taistelee merenpuutoksen kanssa
antaakseen
korkeimman sopuisuuden meren öljyille
Suvun
ja valon hengetön lyöntiväline
peittelee
ilosta ympärilleen
niin
hyökätty on Italia, ettei se tärise
Kuten
kuollut eläessään, vuosisatojen
etsivät
huudot lämmittävät nuoria hiellään
tihkuen
ruskeassa kasvossa nimeä
Virkaveljelleen
ja kansalle joka menee pitkin rannikkoa
omissa
ruokapuutarhoissaan jotka ovat täynnä ohdakkeita
likaisin
pienin rannikoin
Tuletko
rukoilemaan minun puolestani, liaton kuolema
mennä
ylitse tämän sekaannuksen
vakaumuksen
olla elämässä
VI
Minä
menen tietän ja jätän sinut iltaan
joka
kuten se siitä on kolkko
Niin
koittaa lempeä päällemme vahankultaisella valolla
joka
kangistuu alueen päälle puolitummana
Ja
ravistaa niitä. Tekee sen suuremmaksi, merkityksettömämmäksi
ympärillä
ja
uudelleen herättää sen pitkään pois
tehtyyn
elämään joka rakentaa
karkean
ja absoluuttisen konsertin raitiovaunuista
käheä
kitinä ja ihmishuuto dialektiltaan
Ja
sinä tunnet kuinka näiden poistettujen luona
olemassaolevat,
jotka nauravat ja kiljuvat
elämässä,
ajoneuvoillaan, näissä
petoksellisilla
asumisalueillaan, joilla miehet
työskentelevät
olemassaolon uskotonta ja virtaavaa
lahjaa
– jolle elämä on vain väristys
ruumiillinen,
kollektiivinen lähelläolo
sinä
tunnet että jokainen oikea uskonto kaipaa ;
ei
elämää vaan ylielämää
voi
tulla onnellisemmaksi kuin elämässä – kuten
eläimellisen
joukon luona, joiden kanssa kotoisen
orgasmin
lisäksi ei ole muuta intohimoa
kuin
työskennellä jokapäiväisesti
alistuneena
uskollisuuteen, joka saa siirron voimalta
alistuneelta
perikatoon, Siellä jokainen ideaali
repii
itseään vankina – tässä historian tyhjiössä
tässä
surraavassa intervallissa, siellä elämä vaikenee
itseään
enemmän ilmeiseksi
on
tarinallinen, poltettu seuraava
alexandriininen
sensuaalisuus, joka mönjää kaikki
ja
pureskelee saastaisuudessa, kun jokin
kuulostaa
samalta täällä maailmassa ja kansa
laahaa
itseään puolilta päiviltä, tyhjillä
piazzoilla,
masentavissa työpaikoissa
Nyt
syttyy valo tähtikuvioissa myöten
Via
Zabagliaa, Via Franklinia, koko
Testacciota,
joka makaa kylmänä oman
suuren
likaisen vuorensa kanssa, kadut Tiberiä myöten
Tumma
pohjataso toisella puolen virtaa
jonka
Monteverde pakkaa samaan tai
synnitön
antaa mennä savuna ilmaan
Valon
diadeemi, jonka kirkkaus katoaa
kylmänä
tarinallisuudesta jota meri
On
lyhyt aika ennen iltapäivää, siellä ja täällä
näki
bussin korttelissa jossa oli esiintymä
työläisiä
ovissaan ja sotilaat menivät
Ryhmissä
ilman kiirettä kohti vuoren huippua
jotka
tunkkaisen sekoitetun maan välillä
ja
kuivat kukkulat saastaa täynnä sulkee varjoihin
Ilotyttöjen
turvaonkalo, täynnä
paheksuntaa
odottaa se Venuksen kanssa
ruokaohjetta:
ja ei pitkään siitä käsin
Pieni
vaikeasti rakennettu makaa vuoren alla
tai
ejektoitujen vuokratalojen keskellä leikkivät pojat
helposti
kuin riesut ei enää niin kylmässä
Keväänvaloa,
Palaen nuoruudelle ominaisesta
ajattelemattomuudesta
tänä toukokuun iltana Roomassa
vislaavat
tummat nuorukaiset pitkin trottoaareja
Tämä
ihastuttava iltapäivä ja yllättäen
rapisevat
ristikot alas
varaston
edessä, peittelemättömäksi onneksi
Tummuus
on tehnyt illasta selkeän ja puhtaan
ja
keskellä Piazza Testacciota
tiputtautuu
tuuli plataanien keskelle vasikan kanssa
-
kuten myrsky mutta heikko, vaikka se lakaisee pitkin
kiviasetelmia
jotka ovat teurastamon ympärillä ja imee itsessään
veren
vaahtoa kivien keskellä, siellä ja kaikkialla
kuin
surkeus ja jätesäiliö kasaantuu
Ainoa
kuiskinta on elämä ja se mikä on mennyt pois
menettää
sen rauhallisuudella
jos
sydän on sitä täynnä: se nauttii illasta
omassa
surkeudessaan : ja mahtava siinä
aseeton,
läpi tässä hetkessä syntyvän myyttinsä kautta
Mutta
minä, tietoisuus sydämessä täysin kuin
sillä
jolla on elämä ainakin historiassa
tulen
minä jotenkin työskentelemään enemmän puhtaan elämäntehtävän
kanssa.
Kun
tiedän mitä meidän historiamme on lopulta.
