Päihteistä ja yhteiskunnasta

Minua oli jo kauan ihmetyttänyt se, miten tällainen täysin uudesta maailmasta peräisin oleva instanssi pystyisi ymmärtämään minua, kaikessa siinä toisesta maailmasta peräisin olevaisuudessani ja kaikessa siinä rappeutumisen osoituksessa, minkä kaikki mahdolliset vaivat olivat tuoneet minusta esiin. Uskoin vielä pitkään, että kauppaa ei tulisi täyttää light-tuotteilla ja kaikenlainen tiedostettu tai tiedostamaton terveyspropaganda tulisi rajoittaa sellaisten ihmisten korviin ja silmiin jotka välttämättä halusivat saada siitä tietoa. Mielestäni alkoholiin liittyvä maalainen pelokkuus tulee nyhtää pois ja laajentaa tietoisuutta kohtuullisen alkoholinkäytön hyvistä puolista. Kommentaariaatti suosii yhteiskunnassa ajoittain erilaisia asioita, se saa muotonsa täsmälleen siitä insituutioiden kokonaisuudesta, jonka ihmiset olivat sille ajassa jättäneet. Päihteiden käyttö tulisi ottaa täysin uudenlaisella tavalla, jotta yhteiskunta voisi tervehtyä sille vapauden tasolle, joka tulisi nähdä välttämättömänä sille, että se pystyisi tarjoamaan jäsenilleen aikuismaiset olosuhteet, joissa toteuttaa itseään. Jos luopuisin alkoholista ja tupakasta, tarkoittaisi se silloin sitä, että minun pitäisi jättää vuoret ja palata tasangolle, ja itse asiassa se muutoksena olisi jotain sellaista mitä en pystyisi järkipäissäni todistamaan. Myös rappioon liitettävät mielenterveydelliset ongelmat ovat jotain sellaista mikä liittyy selkeänä osana luovien ihmisten olemassaoloon. Kaikki luovuus ja taito nähdä asiat omaperäisellä ja uudella tavalla, taito näyttää ihmisille jotain sellaista jota he eivät ole kuvitelleet voida näkevänsä, on liitettävissä mielenterveyden ongelmiin, itse asiassa luovuus ja taiteellinen lahjakkuus voidaan nähdä eräänlaisena mielenterveydellisenä ongelmana. Ahdistukseni suhteessa maailmaan kertoo siiitä, että arkipäiväinen maailma tuottaa systeemiini jotain sellaista syötettä, jota en voi ottaa vastaan siitä ahdistumatta. Alkoholi ruokkii sitä tarvetta, joka syntyy maailman minussa aiheuttamasta alakulosta ja ahdistuksesta. Olipa kerran mies, joka eräänä päivänä kyllästyi siihen, että hänen tuli työssään näytellä tiettyä tarkoin määriteltyä ja aidattua roolia. Hän repäisi rooliasun yltään ja päätti olla jatkossa pelkästään oma itsensä kaikissa tilanteissa, joihin hän tulisi myöhemmin ajautumaan. Tämäkin mies jätettyään roolinsa havahtui siihen, miten suuri vastuu liittyi täydellisesti vain itsenään olemiseen. Hän ei voinut olla itsenään ilman rauhoittavia lääkkeitä, alkoholia, tupakkaa ja muita päihteitä. Me voimme piiloutua yhteiskunnan tarvitsemiin ja ihmisille asettamiin rooleihin, jolloin siirrämme vastuun olemisestamme yhteiskunnalle ja sen ihmisille tarkoin suunnittelemiin rooliasemiin. Taiteilijana oleminen voi sisältää vain kokonaisena ihmisenä olemista, maailmalle itsenään antautumista ja se on se tekijä, joka vie useat mielenterveydelliseen hoitoon ja lääkityksien alaiseksi. Maailmassa täytenä ihmisenä oleminen on vastuun ottamista maailmaan nähden, se on kaiken vastaantulevan rehellistä peilaamista omaan minään nähden. Kun ihminen kohtaa tarpeeksi sitä, minkä maailma näyttää, on hän aika vahva henkisesti ellei hänen mielensä ole silloin altis kohtaaamaan vaikeuksia. Minä olin henkilökohtaiselta vakaumukseltani absolutisti vuoteen 2009 asti, jolloin muutin asumaan ja opiskelemaan Düsseldorfiin. Tutuilta piirteiltään huolimatta ympäristö jossa jouduin kokemaan syvää yksinäisyyttä sai minut viinamiehen tielle. Mielestäni inhimillisten sosiaaliseen elämään kuuluvien negatiivisten piirteiden kohtaaminen on sopivissa määrin hyvä asia, koska silloin mieli karaistuu tulevia ongelmia varten. Mielestäni jokaiselle länsimaiselle ja länsimaisssa syntyneelle ihmiselle tekisi hyvää olla maahanmuuttajan asemassa vaikka jossain toisessa länsimaassa kuten minä olin Saksassa ja myöhemmin Ranskassa. Psyykenlääkkeet tietysti ehkäisevät alkoholin tuottamia myönteisempiä vaikutuspiirteitä ja siksi minäkin aion vielä päästä eroon lääkkeistä. Bentsodiatsepiinit ovat loistavia, kun niitä ottaa päiväsaikaan. Ne hävittävät ahdistusta ja antavat voimakasta nousuhumalaa muistuttavan olotilan, joka monesti kestää kauemmin kuin alkoholin tuottamat vastaavat piirteet. Kun otamme elimistöömme päihteitä ja alkoholia, haluaa valtio ja yhteiskunta silloin hillitä niiden asioiden piirteitä, jotka seuraavat käytöstä. Mielestäni kuitenkin päihteiden käyttökin voi tulla oikeiden rajojen sisällä olevaksi sillä tavalla, kun ihminen kokee käyttönsä kokonaisvaltaisena asiana joka voi monella tavalla vaikuttaa siihen, miten hän havaitsee erilaisia kohteita, jotka ovat tärkeitä määritettäessä oikeita tapoja yhteiskunnassa toimimiseen. Álkoholi on jotain, minkä käyttöä yhteiskunta haluaa tarkkailla, koska sen tuottamat seuraukset normaalisti ovat omiaan estämään yhteiskunnan toimintaa. Mielestäni alkoholin käyttäjän ei tarvitse havaita ensisijaisesti sitä, koska yhteiskunta siinä pyrkii estämään sen, että ihminen saisi uudenlaisia tapoja havainnoida maailmaa ja muita ihmisiä. On vastustettava kaikenlaista estävää propagandaa ja ehkäisevää toimintaa, koska sillä pyritään ainoastaan estämään ihmisten uuteen todellisuuteen liittyvän halun realisoituminen yhteiskunnassa. Päihteet vaikuttavat todellisuuden ja havaintojen rajoihin ja siksi niitä on pidettävä hyvin mielenkiintoisina stimulantteina, joita käyttää koottaessa yhteen havaintoja ja katsomisen tuloksia yhteiskuntatodellisuudesta ja siitä riippumattomasta todellisuudesta. Liiallinen vapaan todellisuuden katsominen voi kuitenkin joskus harhauttaa yksilön mielenterveydellisesti hakoteille, joten, vaikka mielisairaalaa ei pitäisikään vierastaa niin suuresti, on katsottava että jotkut etenkin vanhojen ihmisten suosimat ajanvietetavat voidaan nähdä hyvinä vastakohtina päihteiden hallitsemalle elämälle. Onhan niitä vanhoja setiä ja tätejä kuitenkin kunnioitettava jonkinlaisina tasaisuuden toki hyvän esimerkin antajina elämälle ja sen jatkumiselle. Minun suvuissani on molemmissa henkilöitä, joilla on joko diagnosoitu mielialahäiriö ja lääkitys sitä varten tai toisaalta selkeitä piirteitä diagnosoimattomista häiriöistä. Siksi minä ehkä olenkin luovempi kuin moni muu ihminen – se on determinoitu jo minun taustassani. Yhteiskuntatodellisuus on aina jokseenkin homogeeninen, se ei ota huomioon toiseutta, joka voidaan tavoittaa avaramman ajattelun avulla. Dekadentismi on katsottava parhaimmaksi tavaksi hahmottaa taiteen välityksellä elämää, koska se tuo itsessään esiin ironisen tavan katsoa maailmaa toden ja epätoden välimaastossa. Dekadentismi näyttää teeskennellyn ja toden välisen eron ja siinä se on hyvin itseironinen tapa tarkastella todellisuutta ja tehdä todellisuudesta taidetta. Dekadentismi paljastaa helposti historiallisen todellisuuden salaisuudet, se tekee joistain ihmisistä renessanssifiguureita, jotka näyttävät pystyvän hallitsemaan historiallisen todellisuuden salat. Samalla se kuitenkin korostaa perinnöllistä raihnautta ja mielen järkkymistä ja jakautumista erilaisissa yhteiskunnallisissa kriisitilanteissa. Pidän suuresti Joris-Karl Huysmanin kirjasta Against the grain, pystyn jopa löytämään siitä jotain mikä vastasi itseäni jo lukioiässä ja mikä vastaa itseäni tälläkin hetkellä. Taiteeseen liittyvä todellisuus on jotain sellaista, mikä on itseasiassa erityinen tapa nähdä todellisuus. Halu nähdä toden, kauneuden ja rumuuden risteytymää kaikkialla on erittäin tärkeä ominaisuus, joka ei kuulu kuin pienen murto-osan ihmisiä toimintarepertuaariin. Kaikilla ihmisillä ei ole yhtä kokonaista synteesin kykyä toimiessaan minän ja muun välisen todellisuuden välimaastossa. Taide esittää, siksi se on aina tulkittava fasaadiksi. Uudet tavat tehdä taidetta kuitenkin ovat alkaneet poistaa taiteesta sille tavallisesti annettua representaation leimaa. Taidetta voidaan siis tehdä myös sen itsensä vuoksi, jolloin se on omiaan luomaan merkitykset itsessään omasta lähtöisin. Vallankumouksellinen kommentaariaattia vastustava taide onkin nähtävä sellaisena taiteena, jonka on jatkuvasti luotava uusia merkityksiä, joilla se voi haastaa tunnustushierarkian staattisina tarjoamat arvotunteista johdetut vertailukohdalliset symbolit. Taide voi olla iskemässä kiilaa sujuvasta yhteiskuntatodellisuudesta unelmoivien ja siinä todella puolirikollisesti toimivien ihmisten rattaisiin. Taiteen on itsensä kautta näytettävä symbolien synty ja korostettava siinä sitä, miten taide selittyy aina omasta ajastaan lähtien, koska se on syntynyt yhteiskuntatodellisuuden vastapuolen sisällä, se siis selittyy sujuvan yhteiskuntatodellisuuden negaatiosta käsin.