Von Becker-suvun salatut historiat

Suvussani sekä lähisuvuissani on ollut paljon värikkäitä elämänkohtaloita, jotka tavallisesti ovat menneinä aikoina korostuneet etenkin korkeampiin säätyihin, koska näiden ihmisillä on ollut eniten rahaa, luottoa ja vapautta. Voin kertoa esimerkiksi että majuri (Carl) Johan von Beckerillä, josta tuli armeijauran myötä majuri, oli pieni pahe kannettavanaan, koska kun hän oli avioitunut Ulfsparre af Broxvik-sukuisen naisen kanssa, peri hän myös oikeuden tuohon ajan tapaan Ulfsparre-suvun vanhaan kotikartanoon Länsi-Göötanmaalla. Tästä olivat ko. Suvun edustajat vihaisia ja vihanpito jatkui kauan ja ylitti ainakin yhden sukupolven, Carl Johan oli lopulta kolme kertaa aviossa aatelisten neitien kanssa. Hänen poikansa Carl (Johan) von Becker, joka syntyi vuonna 1775, ja josta tuli laamanni ja tuomari, on ehkä suvun ihmisistä se, josta eniten kerrotaan kaikenlaisia tarinoita. Esimerkiksi Emil Lundbergin kirjoittamassa Tranebergsmysteriet-kirjassa kehitellään todisteiden avulla ajatusta, jonka mukaan nuorempi Carl Johan olisi tapattanut lankonsa (nuoremman Carl Johanin sisar oli avioitunut kartanon entisen omistajasuvun jälkeläisen kanssa) Svante Ulfsparre af Broxvikin puutarhurillaan tai hovimestarillaan. Tätä tapahtumaa oli edeltänyt illanvietto Tranebergissa, joka yltyi varsinaiseksi riidaksi, kun kartanon omistajasuhteista tuli puhe. On sanottu, että paikkakuntalaiset pelkäsivät laamannia hänen kovuutensa ja ehdottoman oikeudenmukaisuuden vaatimuksensa takia. Hän oli kuitenkin ilmeisesti jokseenkin yhteisvastuullinen mies, ja hän järjesti läheisille paikkakunnille omasta pussistaan esimerkiksi jonkinlaista köyhäinhoitoa kuten ruoka-avustusta. Carl Johan oli ennen kotikartanoonsa jättäytymistä ollut mm. sotatuomari ja kamariherra Ruotsin hovissa. Lisäksi hän kirjoitteli runoja, joista viisi palkittiin Ruotsin akatemian palkinnolla. Hän julkaisi vuonna 1820 ainoaksi jääneen runoteoksensa Försök i skaldekonsten. Seuraava mitä kerron on hyytävää kieltämättä, mutta kirjoituksen aiheen kannalta se ei voi jäädä tämän miehen yhteydessä sanomatta. Jotkut myöhemmät Tranebergissa asuvat olivat löytäneet kartanon vintiltä pienen lapsen muumioituneet jäänteet, ja Lundberg Tranebergsmysteriet kirjassa kertoo, että kyläläiset ovat kuvanneet pienokaisen olleen laamannin erään piikansa kanssa tekemänsä lapsi. Laamanni kuoli jo 1830 ja leski eli pitkälle yli kolmekymmentä vuotta pidemmälle. Olen epäillyt, että kun saarella, jolla sijaitsee Traneberg, on kappeli, jossa on myös von Becker-suvun alkuperäisen kantaisän kapteeni Johan von Beckerin muotokuva, on se joutunut varmaan laamannin haltuun ja lesken poismenon jälkeen se on lahjoitettu kappeliin. Myös se, että suvun naturaliseringsbetyg on ollut samalla alueella museossa, tarkoittaa se sitä, että laamanni on onnistunut senkin haalimaan itselleen. Majurin vanhempi veli oli Herman von Becker, joka oli majurin ja heidän isänsä Axel (von) Beckerin kanssa ajamassa suomalaista Sysmän sukua ritarihuoneeseen 1750- ja 1760-luvuilla. Johan von Beckerin poika Johan Wilhelm von Beckern, joka saavutti kenraalimajurin arvon Ruotsin armeijassa, ja jonka muotokuva roikkuu Drottningholmin linnan seinällä, oli sanonut, ettei hänellä ole perillisiä. Tässä Axel (von) Becker 1701-1762, joutui vaikeuksiin, koska oli oletettu virallisissa kirjoissa, että hän olisi joko kenraalimajurin poika tai että hänen isänsä Sysmän nimismies varmasti aateliton Axel Becker (joissakin kirjauksissa myös Beckert) olisi ollut kenraalimajurin tai joidenkin arvioiden mukaan aateloidun kapteeni ja myöhemmin eversti Johan von Beckerin poika. Kuitenkin on nykytietämyksen valossa varmaa, että Johanilla oli vain kaksi poikaa, kenraaleiksi nousseet Herman Fredrik von Becker ja Johan Wilhelm von Beckern sekä Anders, joka kuoli nuorena luutnanttina ollessaan matkalla kuriirina Suomesta Ruotsiin. Kenraalimajuri von Beckern sai sittemmin vapaaherran arvon sukuunsa, mutta epäintrodusoimatta jääneenä asiana asia on jäänyt ns. telakalle. Herman von Becker oli sotilasarvoltaan munsterskrivare eli kenttäkirjuri. Hänet kuulemma ammuttiin kuoliaaksi Kuortaneella varttuneemmalla iällä. Hänestä on sanottu, että kun hän lopulta pääsi edustamaan sukuaan Tukholman valtiopäiville, toimitettiin hänet sieltä suoraan Danvikenin mielisairaalaan. Väärinkäsityksen aihe oli kuulemma valtion rahojen käytön suunnitteleminen puheenvuorossaan. Varmasti tuon aikuisia säätyvaltiopäivien asiakirjoja on vielä olemassa, joten olisi mukavaa saada selville se, mitä hän on tosiasiassa siellä sanonut. Suvun vanhin Axel, Sysmän nimismies ja sitä ennen Koskipään kartanon renkivouti oli orpopoika ja oli sen takia asunut ja ollut myöhemmällä iällä von Schrowe- ja Tandefelt-sukujen palveluksessa ainakin ensin Kervon kartanossa ja sitten Sysmässä. Hänestä on sanottu, että hän osasi lukea ja kirjoittaa vain vaivoin. Hänellä on kerrottu olleen herkulesmaiset ruumiinvoimat. Sittemmin hän kuoli ryssien käsissä isovihan aikaan, ja hänen lapsensa ja vaimonsa joutuivat pakenemaan ja piilottelemaan itseään sen jälkeen myös erämaissa. Axelista on kuitenkin kirjoitettu, että häntä pidettiin rehellisenä ja suoraluontoisena miehenä, joka on sen takia saanut hyvän jälkimaineen. Johan Kuno von Becker oli maanmittausinsinööri Georg Gustaf Gideonin poika, joka piti ulkomailla seikkailusta, hän tiettävästi lähti vanhemmiltaan lupaa kysymättä maailmalle jo 14-vuotiaana, olihan hän saanut kotiopettajilta varmasti ainakin kohtalaisen kielitaidon. Hänen kerrotaan kuolleen hänen oltuaan matkalla laivalla Englannista Yhdysvaltoihin vain 17-vuotiaana. Muutamissa aateliskalentereissa kerrotaan, että hän kuoli ”kauhealla tavalla”. Jää arvailtavaksi mikä tämä kauhea tapa on voinut olla. Peter Gustaf von Becker oli alkuperäisten von Beckerien jälkeläinen ja hän ei asunut Suomessa. Kuitenkin voi ihmetellä sitä, miksi hän jätti suvun edustusoikeuden Tukholman säätyvaltiopäivillä nuoremmalle Sysmän Axelille. Hän piti tätä ilmeisesti joko serkkunaan tai pikkuserkkunaan, ja ne ihmiset, jotka ovat eniten iloinneet suvun alkuperästä kepulipelinä, eivät ole pystyneet määrittämään sitä, miksi näin tapahtui. On kuitenkin epäilyttävää, jos mies olisi kirjoittanut Axelille serkkunaan ja jos sitten olisi käynyt ilmi, että kyseessä on täysin geeniperimältään erilainen sukutausta näiden kahden ”sukulaisen” välillä. Peter Gustaf von Becker on nimittäin nimenomaisesti kirjannut ylös sen, kun hänen ”setänsä” kenraalimajuri-vapaaherra on kertonut olevansa lapseton. Ida Josefina von Beckeristä olen kirjannut useita kertoja, hän oli ukkini isotäti. Hänen kerrotaan olleen mielisairas ja olleensa lukuisia kertoja Lapinlahden sairaalassa Helsingissä. Kuitenkin tuohon aikaan mielisairaan leiman sai helpommin kuin nykyään, vaikka aatelin etäisyys tavallisen kansan ennakoluuloista on varmaan vähentänyt leimaamista. Hänellä oli tytär Matilda Idasdotter, jolle Idan isä ei edes suostunut myöntämään suvun nimeä, koska tyttö oli avioton lapsi. Sittemmin Ida kuoli hyvin nuorella iällä, varmasti etenkin henkisesti rasittuneena. Yksi Idan jälkeläinen rupesi kuulemma myöhemmällä iällä lääkitsemään itseään sairaanhoitajan virassaan ja oli kuulemma muutettuaan ulkomailta takaisin Suomeen, ajellut kylänraittia tissit paljaana ja nännien ympärykset oikein räikeällä huulipunalla ympyröitynä. Otto Reinhold von Becker oli isoisäni isoisoisä, joka toimi työurallaan lääninkirjanpitäjänä, kamarikirjurina ja henkikirjoittajana. Hänet oli koulutettu Turun Akatemiassa. Hänet otettiin noin viisikymmentävuotiaana vaimonsa huostan alaiseksi, koska ilmeisesti hän oli jotenkin mielisairas tai poissa tolaltaan, minkä lisäksi hän oli alkanut tuhlata isänperintöään ja möi mm. ennen kuin hänet saatiin kuriin molemmat kaupunkikartanonsa Heinolasta ja Mikkelistä. Otto Reinholdin aikana, lähinnä hänen hurvittelevaisuutensa takia, suku menetti jo suuren osan maaomaisuudestaan myös Luhangassa ja Sysmässä. Otto ja Johanna-vaimo eivät tunnetusti tulleet toimeen keskenään, ja joku Luhangan kappalainenkin on kirjannut ylös, että he riitelivät jatkuvasti keskenään. Otolla oli tiettävästi ollut ennen serkkunsa kanssa avioitumista intohimoinen suhde Taube-sukuiseen neitsyeeseen. Taube-suku oli Luhangan toinen aatelissuku. Valitettavasti bride to be kuoli keuhkotautiin alle 20-vuotiaana. Majuri Odert Otto Alfred von Becker oli Otto Reinhold von Beckerin ja Johanna Fredrika von Schrowen vanhin poika, joka lähti sotilasuralle. Hän toimi majurin arvoon asti Venäjän armeijassa, minkä jälkeen hän palasi kotiinsa Luhankaan. On kirjoitettu hänestä, että hän sai paljon voittoja talousnäyttelyissä etenkin karjansa kautta. Hän on ilmeisesti isokokoisena ja suvun temperamentin perineenä miehenä ollut kovin kiivas ja hän oli jatkuvasti käräjöimässä ja haastamassa riitaa kaikenlaisten tahojen kanssa. Näihin kuuluivat voudit, tuomioistuimet, poliisi, nimismies, kunnalliset päättäjät, senaatti jne. Hän myös monesti ylvästeli sitä, että jos hän saisi päättää ja tehdä, niin kaikki olisi silloin paremmin. Majurilla oli piian kanssa tehty äpäräpoika, jonka nimeksi tuli äitinsä mukaan Konstantin Vuorinen, joka toimi työurallaan ilmeisesti lähinnä Jyväskylässä poliisina. Majuri oli lapseton, vaikka hän oli aviossa venäläisen laivastoamiraalin tyttären Nathalie Tichonoffin kanssa. Bernt Teodor von Becker oli Otto Reinholdin keskimmäinen poika, joka viljeli koko elämänsä maata Luhangassa. Eräs kirjailija otti minuun yhteyttä useita vuosia sitten ja kertoi epäilevänsä, että hän on Bernt Teodorin kaukainen jälkeläinen, vaikka aviotonta linjaa pitkin. Nainen jonka hän kertoi olevansa esiäitejään, oli ollut taloudenhoitajana Bernt Teodor von Beckerin kartanossa, ja kun otin asiasta selvää, minulle paljastui se, että hän oli mahdollisesti teettänyt taloudenhoitajalleen 5-10 äpärää. Vahva arvelukseni siitä, että nämä olivat äpäröitä, koska mistään ei löydy mainintaa että taloudenhoitaja olisi koskaan ollut aviossa, ja kaikilla hänelle merkityillä lapsilla oli sellaisia etunimiä, jotka voidaan löytää ennen tuota aikaa eläneiden suomalaisten von Beckereiden nimistöstä. Isoisäni isoisä, joka koostui lähinnä aatelisverestä sisartensa tavoin, valmistui ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta, joka oli vielä tuohon aikaan ruotsinkielinen, seurasi käräjiä ja tuli Kuopioon lääninkanslisti/-sihteeriksi ja sieltä Kaaville nimismieheksi. Kuopion viran hänelle on todennäköisesti hoitanut hänen tuplapikkuserkkunsa Johan August von Essen, olivathan hänenkin isoäitinsä molemmat omaa sukuaan von Esseneitä ja sisaria. Reinhold Octavius vastusti ensimmäisen sortokauden aikana laittomia asevelvollisuuskutsuntoja ja venäläistämistä, minkä vuoksi hän otti poikansakin pois Kuopion Lyseosta, koska ei halunnut, että tästä olisi tehty venäläinen. Hän sai tämän toiminnan takia potkut nimismiehen virasta ja vain puolikkaan eläkkeen. Tämän takia hän oli jatkuvasti rahapulassa leveän elämäntyylinsä takia ja koko ajan vailla lainaa sukulaisilta ja naapureilta. On hänestä kuitenkin sanottava, että hänessä oli herkkä puoli, minkä takia hänen kerrottiin säännöllisesti maksaneen köyhempien kansalaisten verot silloin, kun he eivät itse pystyneet niitä maksamaan. Viimeiset Luhangan vanhat armot eli Lovisa ja Flora (luura) von Becker olivat ilmeisesti sen jälkeen, kun suvun maaomaisuus ja kartano-omaisuus olivat kutistuneet heidän katseidensa alla, varsin kansanomaista väkeä, vaikka he tietysti keskenään puhuivatkin pelkästään ruotsia, ranskaa ja saksaa. Yhden 1940-luvulla syntyneen sukulaistädin isä oli syntynyt vuonna 1908, joten hän ennätti nähdä sekä Lovisan että Floran, joista jälkimmäisen kuolinhetkellä kyseinen mies oli 18-vuotias. Täti on kertonut, että vanhat armot kylvettivät nuorta poikaa Honkalan saunassa. Flora Wiktoria von Becker kuoli siis vuonna 1926 Luhangassa sijainneen sukuhaaran viimeisenä mieslinjaisena jäsenenä. Kauppa-asiamies ja konsuli Alexander von Becker (1866-1926) matkusteli ja asui ulkomailla, mm. Yhdysvalloissa, minkä kansalaisuudenkin hän ennätti saada. Hän avioitui naisen kanssa, jonka suku nostettiin muutaman vuoden sisällä Suomen aateliin. Tuo nainen oli Irma Nybom, joka oli Kansallisosakepankin johtajan ja perustajan Fredrik Jeremias Nybomin tytär. Tämän kanssa hän sai kolme tytärtä. Heiltä ei ole varmaankaan puuttunut rahaa, vaikka he ovatkin ilmeisesti asuneet Helsingissä Fredrikinkadulla eikä sitä etelämpänä. Alexander saattoi olla myös määrätietoinen Kangasniemen sukutilojensa torpparien kanssa, joka tulee ilmi esimerkiksi siitä, että hän hääsi niskottelevat torpparit torpistaan poistamalla niistä ikkunat, vaikka talvipakkasilla. Alexander, sukuhaaransa viimeisenä miehenä, oli huolissaan siitä, että elinvoimaisin sukuhaara Kaavilla uhkasi maalaistua, ja sen takia hän pyysi kaukaista serkkuaan Frans Edvard von Beckeriä lähettämään vanhimman poikansa, 1913 syntyneen Martti von Beckerin (nimi vaihdettiin vasta 1935) Helsinkiin Suomalaiseen Normaalilyseoo eli Norssiin. Olen nähnyt äitini albumissa luokkakuvan tuolta ajalta, ja niin kaikki pojat oli puettu samanlaisiin kouluasuihin, joka kai oli vielä tuohon aikaan suosittua etenkin niin sanotuissa eliittikouluissa. Martti kävi koulu neljä tai viisi luokkaa, vaikkakaan hän ei jatkanut sitä ylioppilaaksi asti. Myöhemmin hän opiskeli metsäinsinööriksi Evolla tai Lammilla. Olen kerran kysynyt Martin todistuksia Norssista, mutta siellä sanottiin, että ne on siirretty Kansallisarkistoon. Pitäisi joskus käydä katsomassa – sillä olisi mielenkiintoista tietää, miten hän on koulussa menestynyt. Äitini on kuvannut kummisetäänsä vanhan ajan herrasmiehenä, joka oli sisaruksiinsa nähden hyvinkin kielitaitoinen Helsingin vuosiensa ansiosta. Äitini serkku on kuvannut Marttia heidän nuorempien silmissä miltei mytologisena hahmona, joka olisi tullut nykypäivään jostain suvun loisteliaasta menneisyydestä, eli siinä mielessä tietynlainen renessanssifiguuri. Olin vain kaksitoistavuotias kun hän kuoli 87-vuotta täytettyään, mutta en ymmärrettävästi paljoa hänestä muista, vaikka olenkin nähnyt kuvia, joissa istun lapsena hänen sylissään sekä porukoilla ja Virrantalossa. Hän siis oli isoenoni, mutta meidän kotona häntä on aina kuvattu isosedäksi. Martti edusti sukuaan Ritarihuoneessa yli 45 vuotta. Otto Alexander von Beckerin, joka oli sotilasarvoltaan esikuntakapteeni tuli tai tuli lavastetuksi syylliseksi rahankavallukseen Venäjällä palvellessaan, josta hänet tuomittiin kuolemaan. Kuitenkin ennen kuin tuomio pantiin toimeen, hän karkasi vankeudesta ja suuntasi Suomeen Kangasniemelle Reinikkalan kartanoon, jossa hänen sisarensa Fredrika Johanna emännöi. Häntä pidettiin takapihan puoleisessa yläkerran huoneessa vuoden ajan, jonka jälkeen hänen tuomionsa raukesi. Hän eli vielä pitkään tuon jälkeen, mutta henkilökohtaisen aatelisarvonsa menettäneenä, minulla on esimerkiksi kaikkien Suomen senaatin senaattoreiden allekirjoittama päätöslauselma asiaa koskien. Kun kävimme Reinikkalassa loppukesästä viime vuonna, näytti kartanon nykyinen isäntä minulle ns. ”löytökapteenin” huoneen. Kapteeni Frans von Becker oli Georg Gustaf Gideonin poikia, kuten Johan Kuno, ja hänen vaiheistaan ei tiedetä suuremmin muuta, kuin että hän oli aviossa vanhaan venäläiseen aatelissukuun kuuluneen Olga Olferjevin kanssa. Vaimo oli ortodoksi, ja kun Fransille oli periytynyt ehkä suvun kaikkien aikojen suurin kartano Sarvikoski, hommasi vaimo Sarvikoskessa käymään ortodoksimunkkeja, jotka suorittivat ympäristön rahvaan mukaan hyvin eksoottisia rituaaleja. Alexander von Becker oli Fransin poika. Frans von Becker kuoli nuorella iällä pietarilaisessa mielisairaalassa, ja itselleni on tullut tässä yhteydessä mieleen esimerkiksi syfilis. Tästäkin saattaisi olla joissain arkistoissa lisätietoja. Eversti Gustaf von Becker oli kapteeni, kartanonomistaja ja maanmittausinsinööri Gustaf von Beckerin ja Tigerstedt-sukuisen naisen poika. Nuorempi Gustaf siis oli Reinhold von Beckerin veljenpoika. Hän omisti Vanajan kartanosta pilkotun itse rakentamansa Suvikkaan kartanon, sekä vaimonsa kautta Lampan talon Helsingin keskustassa. Myöhempi Suvikkaan emäntä on kirjoittanut Gustafin elämäkerran Biographica Gustaf von Becker. Siinä on paljon mielenkiintoisia tarinoita, kuten se, että hän mielellään jopa kengitti omat hevosensa, teki paljon korjaustöitä pajalla ja oli hyvä pyssyseppä, vaikka hänellä oli alaisia, jotka olisivat voineet tehdä nuo asiat hänen puolestaan. Jean Polidoroff on Gustafin tyttären tyttären pojan poika. Joku kartanon juoksupoika on myöhemmin korkeaan ikään ehtineenä tunnustanut Virtaselle, että ”kyllä minä näin miten sinne vinttiin eversti oli hirttäytynyt.” Hän oli syntynyt vuonna 1811 ja kuoli 1886. Vaikka suomalaisen von Becker-suvun liite ruotsalaiseen sukuun on kyseenalaistettu, on mm. asiaa tutkinut Tor Carpelankin kuitenkin myöntänyt, että Becker-suku on peräisin Riiasta ja olevan vanhaa kaupunkipatriisi-sukua. Olen siinä mielessä kiitollinen, jos näin on, koska koen baltiansaksalaisen alkuperän olevan paljon parempi tausta kuin riikinruotsalaisen, joita tietysti niitäkin riittää naisenlinjaisissa sukulaisissa. Se, jos on tapahtunut erehdys tai vilppiä ei poista sitä tosiasiaa, että suku on ollut aatelinen yli 250 vuotta, jonka aikana se on täydellisesti etabloitunut vastaamaan käsitystä suomalaisesta suomenruotsalaisesta aatelissuvusta. Historia on niin kaukana, ettei meidän tarvitse pelätä lukuisten sukupolvien aikana tulleen etabloitumisen poistuvan millään tavalla. Mielestäni se kuitenkin on mielenkiintoinen juttu, miksi Sysmän nuorempi Axel ja hänen kaksi poikaansa rupesivat hakemaan aatelisarvoa, kun se oli ensin otettu heiltä pois. Jos on tapahtunut suoranaista vilppiä kertoo se vain siitä, että aiempienkin sukupolvien kaikenlaisesta Ancestor worshipista huolimatta on tapahtunut epärehellisyyttä ja siinä mielessä se antaa jonkinlaisen hauska itseironian ja ironisuuden asenteen. Ritarihuone Tukholmassa siis väitti, ettei suomalaisilla Beckereillä ei ole oikeutta ruotsalaisen suvun aatelisuuteen, sitten uusien perusteluiden kautta he hyväksyivät Beckerit taas sisään, sitten taas ulos, ja lopulta vuonna 1769 tuli voimaan päätös, joka on ollut voimassa meidän päiviimme asti. Eikä sitä voida rikkoa, oli asia miten hyvänsä. Kirjoitan naisenlinjaisista esivanhemmista myöhemmin.

Onko koulu vain odotuksiin vastaamista - mielipidekirjoitus

Mielestäni voidaan miettiä sitä, kuinka hyväksi lapsille ja nuorille on, jos heidät pakotetaan koulussa vain vastamaan monesti hyvin keskinkertaisten opettajien odotuksiin, Odotuksiin vastaaminen siis tarkoittaa sitä, että lasten ja nuorten on vain seurattava opettajia ja tehtävä niin kuin he kuvittelevat opettajien haluavan. Voidaan varmaan olettaa että tällainen opetus on hyväksi silloin kun opetellaan perusteita, mutta sen jälkeen kun nuorilla havaitaan olevan riittävä kognitiivinen kyvykkyys ja mahdollisuus itse hankkia tietoa itsenäisesti tulisi antaa oppilaille enemmän vapauksia lähestyä omia mielenkiinnon kohteitaan, josta voisi olla hyötyä myös myöhemmällä opintojen tiellä, kuten yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Yliopistossa ei ole tarkoitusta vain seurata odotuksia ja sen takia voidaan sanoa, että ainakin ne oppilaat, joilla on todellista kykyä menestyä korkeakouluopinnoissa, tulisi ottaa huomioon sikäli että nuoruuden paloa ja innoitusta ei ainakaan tulisi sammuttaa. Varmasti niin sanotut kiltit tytöt voivat ajatella, että koulussa ei tarvitse muuta tehdä kuin matkia, mutta luovuuteen taipuvaisille ihmisille se ei useimmissa tapauksista riitä. Nykyaikainen koulujärjestelmä passivoi kaikki muottiin, ja edes lahjakkaimmille ei vielä nykyään anneta vapauksia edistyä omissa mielenkiinnonkohteissaan esimerkiksi saman luokkaopetuksen sisällä. Varmasti jo ainakin kuusitoistavuotias koululainen voi parhaimmassa tapauksessa olla tietoinen omista lahjoistaan ja niistä myönnytyksistä, joita koulujärjestelmän tulee voida aloittaa antamaan tällaisille nuorille. Yleisestikin koulun käsitettä tulisi voida laajentaa ja ei esimerkiksi luokitella oppilaita heidän ikänsä kautta, koska omenakorissa on useasti myös mätiä omenia. Opiskelijamotivaation kautta oppilaita erottelevat menetelmät voitaisiin toteuttaa parhaiten ja helpoiten esimeriksi oppilaiden iästä tehdyn erottelun sijasta. Tässä mielessä myös koulun motivoinnin ei tulisi suhtautua oppilaisiin pelkästään ryhmänä, koska ryhmä näin kapoisasti käsitteellistettynä sisältää miltei aina myös kiusaajia yms häiriökäytöksen aiheuttajia. Yleensäkin opintopolkua tulisi voida yksilöllistää ja ottaa siinä huomioon lasten ja nuorten erilaiset tarpeet koulussa. On tietysti olemassa sellaisia koululaisia, jotka pystyvät jaottamaan oman osaamisensa miltei kaikille aloille, mutta toisaalta on olemassa sellaisia, joita kiinnostavat vain tietyt aineet, ja tämän takia heille tulisi antaa mahdollisuus keskittyä niihin aineisiin, jotka vaikuttavat heidän itsensä mielestä tärkeimmiltä. Nykymuotoinen määritelmä esimerkiksi lukion antamasta ”yleissivistyksestä” ei ole sellainen asia, etteivätkö lukiolaisetkin voisi itsenäisellä oppimisella ottaa selvää yleissivistyksestä ja silti pystyä painottumaan alaan/aloihin, jotka sattuvat häntä kiinnostamaan. Mielestäni yleinen opintosuunnitelma tulisi poistaa käytöstä ainakin lukioiden kohdalla, koska se ei ole mikään Baabelin torni, vaan enemmänkin tilkkutäkki. Itsenäinen opiskelu ilman odotuksia ei ole vain taideaineiden vaan koko koulun asia!

Päivitystä

Olen lopultakin saanut lääkkeitä ja nyt kaikki vaikuttaa paremmalta. Olen tietysti tullut riippuvaiseksi etenkin päivittäin otettavaan lääkkeeseen, joten voi ajatella onko huono olo vain ollut vieroitusoireita vai suoranaista mielisairautta. Kuitenkin ajatustoimintani alkoi eilen toimia entiseen malliin noin viiteen päivään. Kirjaan koko ajan ajatuksia ja runojen säkeitä ylös, jossain mielessä kännykän muistiinpanopuoli on helpompaa käsitellä kuin käsin kirjoitetut muistiinpanot, joista ei myöhemmin edes kirjoittaja saada riittävää selvää. Olen miettinyt sitä millaisiin ammatteihin voisin olla sopiva. Olen miettinyt tietysti filosofian ja elämänkatsomustiedon lehtorin paikkaa, copywriterin tehtäviä (vaikka niissä tietysti joutuisi suoranaisesti myymään oman sielunsa), televisio- ja elokuvatekstittäjän hommia, toimittajan hommia, kaikenlaisia tutkijantehtäviä, opetusta, väitöskirjatutkijan paikkaa ulkomailla jne. No, menen tässä kuussa työpsykologille, jonne vien mennessäni kopiot tutkintotodistuksistani, yo-todistuksesta ja lukion todistuksesta. Lisäksi kirjoitan perusteelliset paperit aiemmasta työkokemuksesta, motivaatiokirjeen ja ansioluettelot. Lisäksi saatan viedä lehtileikkeitä yli viidentoista vuoden aikana kirjoittamistani lehtijutuista. Lisäksi toimitan työnantajilta saamiani todistuksia. Aion todellakin työllistyä sillä tavalla, että saan tehtävistä suoraan kiinteän tilin. Jostain varmasti kertoo etten ole koskaan aiemmin käynyt työnvälitystoimistossa, vaikkakin kävin miltei kymmenen vuotta sitten Kuopio te-keskuksessa keskustelemassa työllistymisestä, missä kopean oloinen vanha akka antoi ainoaksi neuvokseen, että kirjoita, koska sinulla näyttää olevan sihen lahjoja. Suoranaisesti minua vitutti, koska olin odottanut saavani heiltä asiallista kohtelua. No kuitenkin suunta on käännettävä uudestaan eteenpäin. Olen miettinyt väitöskirjan uudenlaista käsitteellistämistä. Tulen kuitenkin käyttämään siinä myös omia aiheeseen liittyviä käsitteitäni ja proggiksia. Monessa mielessä väitöskirjan pyrkimys on hahmottaa vastuullista ja filosofista etiikkaa korostavaa yhteiskuntaa, joka voisi olla sopivainen mahdollisimman monelle yksilölle erikseen. Olen saanut taas postista useita aiheeseen liittyviä lähdemateriaaleja. Aion tilata niitä vielä lisää. Etenkin Peter Singerin, Martha Nussbaumin, Amartya Senin ja Friedrich von Hayekin kirjoja. On siis pyrkimys käsitteellistää sellaista kapitalismiin perustuvaa yhteiskuntajärjestelmää, joka voisi kuitenkin ottaa huomioon etiikan ja sivistyksen sitä tasapainottavat käsitteet. Yhteiskuntajärjestelmän olennaisimpia osia ovat etenkin talousjärjestelmä, terveydenhuoltojärjestelmä ja ympäristönsuojelu. Kuitenkin tietysti nykyaikaisessa maailmantilanteessa tulisi korostaa myös maanpuolustusta yhteiskuntajärjestelmän tärkeänä osana, mutta tästä aiheesta varmasti kirjoitetaan nykyään todella paljon, joten siihen on varmaaan turhaa tarttua. New Depth on se käsite, jota käytetään monista asioista samalla tavalla ajattelevista intellektuelleista, joiden pyrkimys on muodostaa etenkin osallistumiseen ja eettisyyteen pyrkivää yhteiskuntajärjestystä. New Depthin yhteydessä on siis olennaista se, että yhteiskunta, joka perustuu kapitalismiin, voi muuttua myös eettisen harkinnan välityksellä, ja yksi tähän viittaava kirja on etenkin Peter Singerin Animal liberation. Yksi pyrkimys on myös ottaa huomioon luonnonsuojelu ja eläimet, joiden kautta voitasiin levittää pyrkimystä kantaa eettistä velvoitetta tällaisessakin asiassa. Lisäksi on tarkoitus miettiä sitä, miten terveydenhuoltopalvelut voivat toteutua siten, että niissä otetaan huomioon jokaisen ihmisen tarpeet. Kannustan avoimesti pyrkimystä siihen, että rikkaimpien ihmisten tulisi ottaa osaa hyväntekeväisyyteen paljon laajemmalla tavalla kuin nykyään. Lisäksi katson, että vaikka ansiotulosta ei tulisi suuremmin verottaa, niin pääomatuloja voitaisiin suunnallistaa aivan nykyistä kehittyneemmällä tavalla. Kuitenkaan valtion ja kuntien ei tulisi toimia pakottamassa yksittäisiä ihmisiä joidenkin tiettyjen palveluiden rahoittamiseen vaan he saisivat itse valita rahojensa kohteen, vaikka esimerkiksi jonkinlaista rajoitteellistamista tulisi valvoa siten, että rahojen jakautuminen eri kohteisiin tulisi olla jossain määrin julkisen puolen ohjattavana. New Depth yhteydessä tutkitaan myös esimerkiksi tiettyjen asioiden kyseenalaistamista ja asioiden vastavaikutteellistamista, jossa otetaan kantaa kaikenlaisiin pikkuihmisten arvostamin asioihin, jotka vallitsevat useimpien tavanomaisten ihmisten ajatustyöskentelyä. Toisin sanoen paperitiikereiden ja sisällöttömien käsitteiden ja mututuntumien merkityksellisyyttä tavallisten ihmisten ajatustoiminnasssa on kritisoitava, ja esimerkiksi uuden kouluaineen arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikin avulla voitaisiin huomata asenteellisuus ja ajatuksellisuus joka ei perustu totuuden pysyviin ominaisuuksiin, voitaisiin kyseenalaistaa ja ohjata sitä myöten ihmisiä ajattelemaan perustavampien tosiasioiden kautta. New Depth siis kritisoi etenkin ontokratiaa, kommentaariaattia ja vaikutteellisuutta, koska ne tukevat vallitsevaa ja vastuutonta pseudoyhteiskuntajärjestelmää. New Depthin avulla myös tuodaan esille valtaan liittyvät symbolit, kuvitelmat ja peloitteellisuudet. Sen on siis siinä mielessä tarkoittaa kehittyneimpää demokratian muotoa, johon eivät kuulu makkarajonoon linnottautuneet kerjäläiset, jotka tekevät äänestyspäätöksensä hernekeittokupin kautta. Voidaan myös tutkia esimerkiksi suoran demokratian tarjoamia pohdintamahdollisuuksia. Siinä mielessä nykyinen suhteellinen vaalitapa ja miten esimerkiksi ihmiset äänestävät täydellisiä narsisteja/mitättömyyksiä eduskuntaan harkitsematta, ovat asioita, joihin tulisi kiinnittää tarkempaa huomiota. Mielestäni esimerkiksi kansanedustajaehdokkaat tulisi valita muiden periaatteiden kautta, kuin sen että tällainen ihminen nuoleskelee toisten takamuksia lahjakkaasti. Sinne tulisi valita esimerkiksi kykyjen, vastuullisuuden ja luonteen perusteella, eikä esimerkiksi narsistisuuden tai psykopatian perusteella. Siinä mielessä New Depthin yhteydessä voitaisiin tutkiskella laajasti vallan käsitettä ja miten sitä muuttamalla voitaisiin tunnistaa jyvät akanoista. Vallan positio on tavallisesti ihmisten muodostama tapa ajatella, ja myönteisellä tavalla toisista ihmisistä erottuva ihminen todennäköisesti nostetaan vallankuvitelmiin. Kuitenkin itse ajattelen, että nykymuotoinen vallan käsitteellistäminen Suomessa ei ole sellaisella tasolla kuin millä se on esimerkiksi Ruotsissa. Vallan symbolit ja kuvitelmat vallan symboleista ovat keskeinen asia ihmisten johtajakuvitelmissa. Ihmisten tiedon käsitekin voi monesti muuttua sen perusteella, miten ihmiset suhtautuvat johonkin ja miten jotkut asiat liittyvät esimerkiksi johonkin toiseen ihmiseen. Tällaiset ihmiset muodostavat surkeimman tason johtajuuden, koska se on monesti vaatinut sitä, että nämä ihmiset ovat ensin polkeneet toiset ihmiset jalkoihinsa ja sitä kautta saaneet reaktiivista hyötyä ja ylvästelyn aihetta toisten ihmisten ja heidän hatarien ajatuksiensa kautta. New Depth tarkoittaa siis kokonaista kulttuurista liikettä, joka pyrkii muodostamaan kokonaisvaltaisen käsityksen yhteiskunnan, vallan ja yhteiskunnassa elävän ihmisen olemuksesta ja olemisesta. Vallan kyseenalaistaminen on tässä mielessä varmaan tärkein asia, joita New Depthin on hoidettava. Mikä sitten on vallan kehittymätön määritelmä: se on etenkin se, että ihmiset kuvittelevat toisten olevan itseään parempia. He alkavat liittää toiseen kuvitelmaa suuruudesta, jota pidetään yllä pääasiassa triviaaleilla asioilla. Sitten taas, jos joku ihminen, johon on liitetty kuvitelmia suuruudesta, vaikuttaa jonkin asian kautta joskus heikolta, muuttuu ihmisten asennoituminen. Se on siis tyypillistä tietylle porvarilliselle ajatustavalle, että ihminen on joko toista alempana tai vaihtoehtoisesti selkeästi toista alempana. Valtakyylääminen jota tavalliset ihmiset harrastavat on olennainen piirre kehittymättömässä yhteiskunnassa. Ajan siis tasa-arvoisuutta johtajien ja duunarien välillä, joka tarkoittaa etenkin henkistä ja eettistä tasa-arvoisuutta, eli en todellakaan ole minkäänlaisen yhtenäisen palkkatason kannalla! Yksi tärkeä piirre esimerkiksi suomalaisen yhteiskunnan uudistamisen pyrkimyksissä on se, että pyritään kansainvälistämään kulttuuria ja yhteiskuntaa, mikä ei tietysti tarkoita minkäänlaisten hyvin ruskettuneiden lisäävää huolimista Suomeen. Kuitenkin Suomen valtio ja kaikki siihen liittyvä institutionaalisuus kuten oikeusjärjestelmä, ovat varsin nuoria keski-Euroopan ja länsi-Euroopan kulttuureihin verrattuna, ja esimerkiksi sen takia suomalaisissa kouluissa tulisi perustavammalla tasolla opetettava kieliä, mutta etenkin eurooppalaisia valtakieliä. Lisäksi englannin opettamisessa tulisi korostaa brittiläistä englantia amerikkalaisen heikosti englannin kieltä muistuttavan mongerruksen sijasta. Nimenomaan porvarillinen ja keskiluokkainen demokratian järjestelmä perustuu nimenomaisesti ja uudesti sanoen etenkin siihen, että yhteiskunnassa tavallinen ihminen hakee johtajia ja sitten kun nämä johtajat on asetettu uudenlaiseen rooliin, ajattelee tavanomainen ihminen tai esimerkiksi nainen siten että tällainen ihminen on ”menettänyt kasvonsa”, kuten itselleen isot keinohuulet ja valtavat silikonitissit itselleen hankkinut ulkonäöltään keskinkertainen eukko on minulle yli kymmenen vuotta sitten sanonut. Toisin sanoen: naiset, etenkin nuoret naiset, hakevat kiinnostavalta mieheltä etenkin valtaa, koska jos joku tulkitsee ettei valtaa ole, loppuu silloin todellakin kaikenlainen kiinnostus. Tämä tietysti koskettaa etenkin hyvin nuoria naisia, koska mielestäni sellainen relaatio miehen ja naisen välillä, joka perustuu oikeanlaiseen rakkauden käsitteeseen, ei voi perustua siihen, että mies ostaa naisen itsensä, sen takia en ole koskaan liiemmin pitänyt esimerkiksi julkisissa naisissa käymisestä. Tietysti tähän liittyy se perimmäinen kuvio, että nainen antaa miehelle vastinetta, kun mies on ostanut naiselle korun jne. Eli voidaan sanoa, että New Depth tuo esiin siis myös sen, että ihmisten välisiä perustavimpia suhteita tulisi tulkita. Tähän tietysti poroporvari väittää, että koska hänellä saattaa olla rahaa, saa hän tehdä esimerkiksi ihmissuhteiden kannalta ”niin kuin haluaa”. Olen miettinyt joidenkin nuorempien poliitikkojen esiin tuomaa käsitettä ”yksityinen on poliittista”, ja vaikka en koe itseäni vieläkään vasemmistolaiseksi, on tuo käsitys kehittyneempi kuin esimerkiksi se, että ihminen vaikkapa taloudellisella vallallaan ostaa itselleen yksityisyyttä, mitä ei riitä sellaisille ihmisille, joilla ei ole taloudellista valtaa. Tässä mielessä esimerkiksi Yhdysvalloissa tyypillistä, että köyhät ihmiset joutuvat vankilaan ja ne, joilla on hynää, voivat hakea rahan kautta asiaan sovittelua, josta seuraa se, että rikollisiin tekoihin syyllistyneet ihmiset eivät saa tuomioitaan, ja tällainen järjestelmä tietysti johtaa varakkaisiin ihmisiin käsitystä, jonka mukaan he voivat tehdä Yhdysvalloissakin miltei aivan mitä haluavat. Esimerkiksi talouteen liittyvä korruptio on asia, jota New Depth pyrkii etsimään yhteiskunnista. Esimerkiksi joidenkin naiivien ihmisten luulo siitä, että esimerkiksi suomalaisessa yhteiskunnassa ei olisi korruptiota, on täysin valheellinen käsitys ja kertoo varmaan suomalaisten parasmaamaailmassa-kuvitelmiin. Suomalainen ihminen ei tarjua sitä, että vaikka ihminen itse vastustaisi korruptiota ja uskoisi omaan viattomuuteensa, voi kuitenkin olla ihmisiä, jotka eivät ole yhtä eettisiä kuin mitä esimerkiksi tällainen tavallinen ihminen kuvittelee kaikkien suomalaisten olevan. On varmasti niin, että korruptio pysyy joskus piilossa, koska asioihin ei oteta riittävästi kantaa. Esimerkiksi Wille Rydmanin rasismi ja pelleily naisten parissa ei vaikuttanut millään tavalla siihen, että tämä nulikka löysi vielä viimeisen kotipesänsä Perussuomalaisista. Vaikka toisaalta ajattelen, että tällainen asia voidaan tulkita hyväksyttäväksi, niin esimerkiksi Kimmo Sasin itsensä aiheuttama kuolonkolari, joka johtui hänen omasta väsymyksestään, jonka takia hän ajautui vastaan tulevien kaistalle, ja jossa yksi ihminen kuoli, on mielestäni yksittäisenä asiana sellainen, joka olisi tullut ottaa Kokoomuksen eduskuntaryhmässä esille, kuitenkin Sasin kannettavana on yksi ihmishenki, ja vaikka en muista tällä hetkellä minkälaisen tuomion hän sai teostaan, on se varmasti ollut kansanedustajaverukkeen määrittelemä. Miksi New Depthiä siis ollenkaan tarvitaan? Sitä tarkoitetaan etenkin mainittujen asioiden kuten korruption ehkäisemiseksi ja tunnistamiseksi. Suomeksi se siis tarkoittaa Uutta syvällisyyttä, joten on varmasti sanottava, että siihen liittyy perusteelliset vallan, totuuden ja tiedon käsitteet. Siihen liittyy myös taistelu olemisen valtaa vastaan olemisen vapauden puolesta, eli voidaan sanoa esimerkiksi tässä, että se toimii etenkin perusteellisemman vastuunoton ja tiedon hankkimisen puolesta. Siinä ei siis ole esimerkiksi ns. face valuen kautta otettavia arvoja tai arvostuksia. Se siis pyrkii myös yhteiskunnan tasa-arvoistamiseen ja ihmisten yhteiskunnallisten itsensä huonommaksi kokemisen piirteiden korjaamiseen. Yhteiskunnan toiminnan avoimellistaminen ja tiedon välityksen tehostaminen kuuluvat siis myös New Depthin käsitteellistämien määritelmien alaan. Etenkin yhteiskunnallisen totuuden avoimempi käsittely ja matalamielisempien vallan käsitteiden kritisointi liittyy tämän hankkeen syvällisimpiin tarkoituksiin. Kutsun liikettä tässä vaiheessa jo englanniksi, koska aion todennäköisesti kirjoittaa koko väitöskirjan englanniksi. Se on kuitenkin (valitettavasti) yleisin vieraskieli lähes koko Euroopassa saati sitten koko maailmassa. Olen katsonut ARD:n minisarjaa Franz Kafkasta. Näyttelijät ovat onnistuneet siinä loistavasti! Etenkin Hermann Kafkan hahmo on mielenkiintoinen. Katson kohta sarjan uudestaan, mutta monien absurdien ja järjenvastaisten elementtien toistuminen, jotka joskus liittyvät Franzin uniin, tuovat sarjaan mielenkiintoisen teatterillisen elementin. Esimerkiksi ensimmäisen osan tilanne, jossa Franz kantaa paljon itseään suurikokoisempaa isäänsä sylissään, ja jonka jälkeen yöpuvussaan kulkeva Hermann Kafka ryntää Franzin perään ja sanoi muistaakseni että ”Miten kehtaat kantaa isääsi sylissäsi!” Lisäksi sarjassa puhutaan miellyttävän kuuloista, vaikka vähän böömiläisittäin viritettyä akateemista saksaa, josta saa kaiken selvää, vaikka kuuntelisi sarjaa hyvin hiljaisella volyymillä. Minulla on tietysti Kafkan kootut teokset saksan kielellä ja joitain jopa kaksoiskappaleina. Yksi mielenkiintoinen saksalainen minisarja oli muutamaa vuotta sitten Siegfried Lenzin romaaniin perustuva Der Ûberläufer, joka romaani tietysti minulla on, mutta on sanottava dramatisoidun ohjelman olleen varsin eri tavalla päättyvää romaani parempi. Sarjahan päättyy siihen, että Proska jättää perheensä ja lähtee ajamaan Norddeutsche Rundfunkin lähetykseen, nähtyään kotonaan elämänsä suurimman rakkauden, jonka tapasi sodan aikana Puolassa, esiintyvän televisiossa. Proskan helpottuneen mutta pakkomielteisen itkun autossaan tämän lähdettyä televisiostudioita päin, kokee suoranaisesti itsessään, nimittäin ainakin silloin, jos itse on kokenut toivottomalta näyttävää rakkautta, jatkuvaa kaipuuta ja tiedonhalua rakastettua kohtaan. Proskan itku on suurimpia saksalaisia tv-sarjojen tunteiden ilmauksia, mitä on nähty ainakin sen jälkeen kun televisiokamerat yleistyivät Saksassa ja maailmassa. Pitäisi varmaan palata taas Kafkan teoksiin, etenkin kun mainitussa kirjassa on paljon sellaista lyhyempää materiaalia, jota ei olla varmaan kovinkaan useissa isoissa kokoelmissa tuotu esiin. Olen perehtymässä väitöskirjani lähdeteoksien lisäksi mm. Grimbergin yleisluontoiseen Kansojen historiaan. Onhan se hyvä historiassakin muistella toisinaan perusteita että asiat pysyvät mielessä aktiivisina. Pian on ruvettava tekemään paperitöiden lisäksi myös väitöskirjan korrektoitua tutkimussuunnitelma, uusia apuraha-anomuksia ja etenkin Adolf von Beckerin mutta myös Uno von Schrowen elämänkertoja. Sain Adolf von Beckerin noin 150 kirjettä Ateneumin kirjaston arkistosta. Se on jo hyvä vaikkei riittävä lähdemateriaali. Lisäksi minulla on seitsemän käsikirjoitusta vailla kustantajaa, johon suhteeseen tulisi alkaa kiinnittää tarkempaa huomiota. New Depth korostaa siis etenkin historian ja kulttuurin tuntemusta, ja keskeistä siiinä on se, että kiinnitetään huomio etenkin olennaisiin ja korostamisen arvoisiin asioihin. Toivoisin, että löytäisin materiaalia Uno von Schrowesta etenkin niistä lukioista, joissa hän opetti ja myös etenkin säätyvaltiopäivien listauksista. Olen tietoinen sanomalehtiarkistosta, mistä olen löytänyt jo nyt materiaalia Unoa koskien. Minulla on von Schrowe-suvun 300 vuotista aatelissukuna juhlistava sukukirja, jossa on pieni artkkeli Unosta. Lisäksi minulla on hänen omaa kirjallista työskentelyä sisältävä Runoja-teos. Lisäksi minulla on noin sadan vuoden takaista kirjallisuushistoriaa, joissa kerrotaan hänenkin tuotannnostaan, ja esimerkiksi tuon perusteella minulle on tullut mieleen ajatus, että hänen maineensa on ollut aiemmi paljon tunnetumpi kuin nykypäivänä, vaikka hänestä käytetään joissain yhteyksissä vielä tänäkin päivänä termiä ”Itä-Hämeen ensimmäinen nimeltä tunnettu taiderunoilija”. Niin se vain on, vaikka kuinka aktiivisesti ihminen yrittäisi edetä esimerkiksi runotaiteen alalla, ja vaikka tällainen runoilija saisi itselleen kannatusta ja huomiota, voi tällainen ihminen siitä huolimatta tulla unohdetuksi väliinputoajaksi, jota jälkipolvet eivät saata tuntea tai tunnistaa. Siinä mielessä olen tyytyväinen että olen tutustunut sukulaiseeni, filosofian tohtori Yrjo Johannes von Schrowen tyttäreen, jonka kanssa olen monesti keskustellut. Pentti Linkola on tosiaan äitini neljäs serkku von Esseneitten kautta, vaikka olen ihmetellyt sitä, miten sukulaisuus lasketaan, kun meidän suvussa on kaksi von Esseniä samassa sukupolvessa, jotka lisäksi olivat sisaria. Sehän kaksinkertaistaa sukulaisveren määrän, nicht wahr? Lisäksi luulen, että Linkola on saattanut olla meille sukua myös Palander-Suolahti-suvun kautta, johon avioitui yksi naispuolinen von Becker varhaisessa vaiheessa. Linkolan äidinisä oli omaa sukuaan Suolahti eli aiemmin siis Palander. Kuitenkaan Linkola ei ole aatelia, vaikka yksi hänen isänsä sukulainen aateloitiin nimellä von Collan, eli Collan siis on hänen isänsä nimi, jonka isä muutti Linkolaksi perheelleen Sulkavalla sijainneen sukuhuvilan mukaan. Olen miettinyt sitä, millaiset ihmiset ovat asiallisia, ja miten asiallisuus voidaan määritellä. Se on siis etenkin henkilökohtaisuuksien puuttumista julkisessa tilassa. Se on siis myös sitä, että asiattomissa yhteyksissä tapahtuvaa asiattomuutta ei ymmärretä eikä sitä edes pyritä ymmärtämään. Kun odottaa, että voi olla missä hyvänsä ilman epäasiallisuutta, ei silloin edes pane merkille uhkauksia ja solvauksia, joita nykypäivänäkin Suomessa voi monesti joutua ottamaan vastaan, ainakin silloin, jos sattuu jollain tavalla poikkeamaan normista ja muotista. Uskalla olla oma itsesi ja uskalla poiketa (myönteisesti) joukosta. Tällaista eivät hyväksy välinpitämättömät ihmiset, joiden mielestä toisen ihmisen ja ympäristön huomioonottaminenkin on vain erottautumisen pyrkimystä ja mielistelyä. Ensimmäinen vaihtoehto on siis pyrkiä mukailemaan ihmisten massaa, joka ei monesti ota huomioon mitään tärkeämpää tai vähemmän tärkeää, ja toinen vaihtoehto on että pyrkii kehittämään omia periaatteitaan ja pysymään niistä tietoisena, sekä kehittämään koko ajan itsensä ja ulkoisen suhdetta. Muuten on mainittava, että koska Kaavin haaran von Beckereiden nimi (tai ainakin ¾ nykypäivänä on vieläkin Virrantalo, kotitilan ja tiluksien mukaan vuodesta 1935, niin minun tietämäni mukaan Virrantalo-von Becker-suku on ainoa Suomen aateliskalenterissa oleva suku, jossa suvun jäsenet ovat muuttaneet nimen oman kotitilansa ja tiluksiensa mukaiseksi.

Kolumni: Minun perheestäni ja kulttuuritaustastani

Tulen isäni puolelta varsin porvarillisesta ja ylemmän keskiluokan suvusta, joka on noussut nykyiseen asemaansa talonpoikaissäädystä. Isäni oli ylempi toimihenkilö koko työuransa päällikkötasolla, ja etenkin hänen ansiostaan minulla oli varsin etenkin taloudellisesti turvattu lapsuus, nuoruus ja myös, vaikka vähän naughty, nuori aikuisuus. Isäni suvussa lähes kaikki muut miehet itseäni lukuunottamatta ovat olleet jonkinkaltaisia insinöörejä tai teknikoita. Minä olen isäni puolen suvun ainoa humanisti saati sitten filosofiaa opiskellut. Isäni suvussa ei ole ollut kirjailijoita, vaikka mm. lääkäreitä ja professoreitakin on ollut. Myös entinen ministeri Anu Vehviläinen kuuluu isäni sukuun. Olen perinyt isältäni etenkin puheääneni ja päällisimmät ulkonäön piirteet, vaikka on sanottava että hoikempana muistutin ulkonäöllisesti paljon äitini vanhempia. Äitini tulee vanhasta baltiansaksalais- ja suomenruotsalaistaustaisesta aatelissuvusta ja vielä aikaisempien sukupolvien aikana oli tyypillistä, että suvun sekä miehet että naiset avioituivat ja lisääntyivät toisten ylimyssukuisten ihmisten kanssa. Äitini suku on siis niin sanottu vanha kulttuuri- ja sivistyssuku, jossa taiteellisuutta, kirjoittamista, kirjoja ja humanismia on aina suosittu ja tuettu. Oma varsin laaja kirjastoni on hankittu pääasiassa äitini rahoilla, minkä lisäksi kotona on aina ollut soittimia ja kulttuuriharrastuksia. Isäni rahoilla minut mm. rahoitettiin yksityiskouluun Britanniaan vaihto-oppilasvuodeksi, joka jäi oman tuhmuuteni takia kesken. Voin siis sanoa, että isäni tausta on taannut etenkin rahaa silloin kun sitä on enemmän tarvittu, ja äitini suku on tuonut kulttuurin, sivistyksen ja historian harrastamisen, vaikka voin sanoa sedälläni, joka on dippainsinööri ja Metsätissuen Mäntän tehtaan johtaja, olevan varsin suuren yksityisen kirjaston, jonka hän on ilmeisesti koonnut täysin itsenäisesti. Nimeni tosiaan tulee äitini nimestä, vaikka en tosiaankaan ole minkäänlainen feministi, eikä äitini ole myöskään. Tämä kitka, mikä on kahden sukuni välissä, on aiheuttanut sen, että olen alkanut kulkemaan tällä tiellä. Muistan esimerkiksi äitini vanhempien aina tukeneen kirjoittamisharrastustani, ja mm. kunnanvaltuustossa istunut äitini äiti oli aina kyselemässä minulta siitä, mitä olen viime aikoina lehtiin kirjoittanut. Äitini suku, joka on viime aikoina sijainnut pääasiallisilta tiluksiltaan Kaavilla, on monessa polvessa ottanut osaa alueen luottamustehtäviin ja virkoihin, ja on sanottava, että hämmästyin äitini isän hautajaisissa sitä eri luottamustehtävien määrää, joka paljastui hänen kantamikseen, vaikka olin tietysti ollut tietoinen aina siitä, että ukkini oli asialinjan miehiä. Isäni isä oli metsäinsinööri ja käsitykseni mukaan hän tienasi myös enemmän Hackmanin metsäosaston aluepäällikkönä, kuin mitä esimerkiksi isäni on koskaan tienannut. IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII Olli von Becker YTM, filosofian jatko-opiskelija ja oikeustieteen opiskelija

Kolumni: Minä, kirjoittaminen ja tavalliset ihmiset

Tavallinen ihminen ei halua keskittyä luomaan itseään millään tavalla kirjallisesti, tieteellisesti tai taiteellisesti. Tavallisella ihmisellä ei ole tähän tavallisesti jaksamisen varoja eikä myöskään kokemuksen puutteen takia myöskään lahjoja ja kykyä. Esimerkiksi kirjalliseen luovuuteen johtava tie avataan omien kirjoittajanlahjojen kehittämisellä ja herpaantumattomalla työllä ja vaivalla. Kirjoittamisessa kehittyy vain kirjoittamalla, jonka ovat todenneet minun lisäkseni myös monet muut itseäni vielä tällä hetkellä tunnetummat kirjailijat ja kirjoittajat. Esimerkiksi Juice Leskinen ei vielä kypsemmällä iälläkään kutsunut itseään kirjailijaksi vaan piti parempana termiä kirjoittaja. Hän ei tietysti saanut aikaiseksi koskaan kokonaista romaania, jonka piirteen jotkut kirjallisesti luovia ihmisiä tutkineet ihmiset ovat nähneet tyypilliseksi aspergerin oireyhtymästä vaikuttuneilla kirjailijoilla. Kuitenkin itse en tuohon kategoriaan kuuluvana ole koskaan sulkenut itseltäni pois myöskään romaaneita. Kuitenkin kaunokirjallisen proosan kirjoittaminen on joskus turvallisinta aloittaa esimerkiksi novelleilla, jonka ovat monet muutkin kirjailijat sanoneet ja tehneet ennen romaanien kirjoittamista. Tavallinen ihminen pitää viihteestä ja ajan kuluttamisesta toisten ihmisten kanssa ja monesti mahdollisimman älyvapaalla viihteellä. Kuitenkin on sanottava, kuten esimerkiksi Henry Miller on hyvin suvaitsevaisesti sanonut, että periaatteessa kaikkien ihmisten olisi mahdollista kehittyä kirjallisessakin luovuudessa, kunhan he vain alkaisivat keskittää huomionsa olennaisiin ja tärkeisiin asioihin. Luulen, että Suomessakin julkaistaan vuosittain ainakin 20000-30000 kirjaa, joko kustannettuna tai omakustanteina, joten on tässäkin tavassa kehitytty paljon inklusiivisemmaksi, ja tietysti käsikirjoituksen kirjoittaminen esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelmalla on paljon helpompaa kuin kirjoituskoneella tai käsin kirjoittamalla. Tavallinen ihminen ei siis tavallisesti koe tarvetta luomiseen kuin korkeintaan rajoitetulla tavalla. Monesti kunnianhimoinen kirjoittaminen, eli se, että kirjoittamista harrastetaan ja että tekstejä syntyy on monesti pienen ihmisryhmän sisäinen asia. Minä haluan ajatella ja tuoda esiin omaa ajatteluani. Olen myös mielestäni varsin kunnianhimoisesti kehittänyt omaa ajatteluani ja luonut mm. omia käsitteitäni ja pyrkinyt yhdistämään niitä toisiinsa. Minut siis erottaa tavallisesta ihmisestä etenkin kirjoittaminen, lukeminen, kääntäminen ja oman ajattelun kehittäminen ja esiintuominen. Olen myös mielestäni omaksunut aika kehittyneen tavan olla ihmisten kanssa tekemisissä, vaikka tämä ei tietenkään ole minkäänarvoinen asia suoraan sanoa, se on pikemminkin itsestäänselvyys kuin mikään ylpeiltävä asia. Sivistyneet ja kultivoituneet ihmiset käyttäytyvät sivistyneellä ja kultivoituneella tavalla. Lukeminen on tärkeä asia kirjoittamisen kannalta, koska esimerkiksi edesmennyt juristi Matti Wuori on kuvannut asiaa, niin kuin se on, että lukeminen on sisäänhengittämistä ja kirjoittaminen on uloshengittämistä ja tämän yhteyden takia ne kuuluvat myös toisiinsa. IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII Olli von Becker YTM, filosofian jatko-opiskelija ja oikeustieteen opiskelija

Runo

He eivät päätä, milloin kuolen IIIIIIIIII Tämä on loppu! III Mutta vain heidän mielestään III me pysymme vahvoina III minä pysyn vahvana III ihminen joka ei elä kuin iässään III ei elä minkäänlaista elämää III se valuu pois samalla tavalla III niin kuin nämä tavallista tavallisemmat III ihmisen kuvatukset, jotka eivät III saa mitään ja minkäänlaista aikaan III olen tehnyt jo useamman elämäntyön III vaikka jonkun mielestä olen III vielä kohtalaisen nuori III kuitenkin keskivartaloni muistuttaa III keski-ikäistä tukevamman puoleista miestä III se on kuitenkin yhtä triviaa III ajatukset tulevat edelleen mieleeni III kuin kirkkaimmalla ja älykkäimmällä III parikymppisellä, jotka eivät III tajua merkitystään ennen kuin III hauta pilkottaa ajan takaa III elä kuin viimeistä päivää III elämä on nyt III älä odota huomista III älykkyyteni on tuonut kyynisyyden III ja halveksun maailmaa täysipaskana III luovimmat ja kirkkaimmat jäävät yksin III eikä se ole pelkästään meidän aikaamme III olen kyllästynyt naisiin III he pettävät luottamuksen aina III ja vaikka olisimme katselleet III Manhattanin silhuettia rahvaista III rahvaimman monumentin luona III ei se olisi tehnyt suurta eroa III järkiavioliitto on jotain joka III vaikuttaa tällä hetkellä III ainoalta mahdolliselta III en jaksa sinua ja sinun III entisiä poikaystäviäsi III tuen jossain mielessä anti-feminismiä III pahoinpitelisin varmasti III sinua ainakin henkisesti III jos tämä on kaikki III mitä tulee III en välttämättä III halua jatkaa pidempään III kuitenkin saavat ennakoida tätä III sitä on minun yhteydessäni riepoteltu III jo ainakin kymmenen vuoden ajan. III Minä en kuole koskaan! III Me emme kuole koskaan!

Tissit vai peppu

Edesmennyt arvostettu ja arvostamani filosofian professori Jussi Kotkavirta keskusteli julkkismalli Anne-Mari Bergin kanssa noin viisitoista vuotta sitten Ilokivessä otsikossa mainitusta aiheesta. Kotkavirta puolusti peppua näistä tärkeämpänä. Hän kertoi vertauksen, että kun pilkkimies oli tippunut jäihin ja kun hänet sieltä nostettiin, sanoi hän että ensimmäistä kertaa muutamaan minuuttiin mielessä ei ollut "se". Eikä "se" varmasti ollut tissit, Kotkavirta täsmensi ja huudatti yleisöään. Jussinkin poismenosta alkaa olla jo vuosia, niin se aika vaan kulkee. Jussi Kotkavirta in memoriam 1954-2021.