I really hate everything

I really, really hate you

like me I do with myself, too

Nothing will ever bother me

even not a ducks pond little sea

I destroy myself over every day

like some prefer that can, may

every night boozing heavily out

like some arrogant prick, cocky lout

my self has been bombarded

they gave me role of retarded

now you can see my thoughts

they are not like yours – frauds

I don't need anyone than me

But I can view to lower deck of thee

My world view is of wideness

even though I would

prefer with you only wildness

Ristiriidasta, teeskentelystä, tyhmyydestä ja teennäisyydestä

Esimerkki aiheestani tulee esimerkiksi sarjasta Sohvasurffaajat. Tässä sarjassa kameran edessä on kovin piireihin ja cooleihin piireihin pyrkivä nainen, joka mm. tunnistaa "meskaliinin", koska tätä ainetta täytyy pitää esimerkkinä jostain asiasta. Mielestäni tällainen nainen on täysin sekaisin oman feminiinisen ja maskuliinisen puolensa kanssa, ja pystyy suoltamaan juontoa tahdilla, jossa auttamatta tulee virheitä. Hän esimerkiksi luuli TPS:n olleen mestareiden liigassa ja Andriyi Shevchenkon olleen kansallisuudeltaan georgialainen. Tällaiseen kaiken tuntemisen harhaan liittyy teeskentely ja teennäisyys. Tällaiset lottakaihuat ovat pelkästään tietynlaisen sukupolvi- ja elintasokulttuurin tuotteita, jotka eivät aikaisemmin olisi päässeet kuin ylen siivoojiksi. Olen alkanut huomaamaan sen, jos ihminen ei ole sinut oman minänsä kanssa, ja näitä kokemuksia on enemmän kuin useita. Silloin etenkin jos ihminen ns. poukkoilee, eikä pysy itsevarmasti paikallaan, on osoitus siitä, että tällainen henkilö on epärehellinen suhteessa todellisuuteen ja maailmaan. Ristiriita tarkoittaa sitä, että kahden tai useamman tahon tai esimerkiksi oman minän pyrkimykset ottavat vastaan joissakin tilanteissa. Teeskentely tarkoittaa sitä, että yritetään esitellä jonkinlaisia ominaisuuksia monesti sen takia, jos näistä ominaisuuksista voi hyötyä. Tässä tulee esiin tavanomaisten miesten pyrkimys päästä pukille, jonka yhteydessä voidaan laverrella kaikenlaista epärehellistä ja epäsuoraa. Tyhmyys taas on kyvyttömyyttä ottaa vastaan palautetta ja muuttua. Teennäisyys tarkoittaa sitä, että halutaan esimerkiksi moraalisen paremmuuden kuvitelman takia esittää itsensä epärehellisellä tavalla. Nämä ihmiset siis ovat sisäisesti ristiriitaisia, jos ne kuvittelevat jonkin piirin esittämisellä olevansa kutsuttuja korkeampiin piireihin. Tämähän voi jonkun sanoman mukaan olevan liitteessä näyttelemiseen mutta etenkin naisten näyttelemiseen. Kuitenkin esimerkiksi lottakaihua sanoi sarjan toisen kauden alussa, että hän on lomalla eikä töissä. Jotkut haluavat siis esiintyä sellaisena, että he olisivat voineet kokea kaiken mahdollisen. Joka tilanteessa tämä ihminen kuvittelee olevansa niin ”in” ja nauttii roolistaan, kun ajattelee kuvaajansa olevan erittäin huonomman näköisempi kuin mitä itse on. Ristiriita, teeskentely, tyhmyys ja teennäisyys liittyvät yhteen ja monesti niiden esikuvia voidaan löytää esimerkiksi televisiossa. Samalla kun lottakaihuat ponnistelevat ristikkäisten päämääriensä ja kuvitelmiensa kanssa, niin on sanottava, että etenkin Paula Vesala on katu-uskottava ja pystyy esiintymisessään sulautumaan sekä mies- että naissukupuoleen. Kuitenkin lottakaihuat ovat enemmistössä ja he eivät voi esiintyä samanlaisella varmuudella ja kotoisuudella esimerkiksi miessukupuolen ja miespuolisten kavereidensa kanssa. Lottakaihua on niin cool ja pyrkii omilla virheellisillä älyttömyyksillään näyttämään olevansa sitä. Parasta kun emme ota vastaan ristiriitaisten ihmisten näytelmällisyyksiä.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Runo

 Vatsani on niin iso

etten näe seisaalta muniani

tiedän kuitenkin

niiden olevan siellä

Suomalaisesta ideologiasta

Ideologia tarkoittaa sellaista aatteiden kokonaisuutta, jota määrittelee jollain tavalla yhteiset periaatteet, säännöt ja rajoitukset. Monesti tällaiset ideologiat ovat huomaamattomia ja jonkinlaiset tahot, jotka pyrkivät etenkin manipuloimaan toisia ihmisiä, ovat sen primus motor. Sen takia tällaista ideologiaa voi käsitellä liitteessä esimerkiksi kansakuntaan ja se korvaa siinä jonkinlaiset kansanluonteen käsitteet. Mitä sitten on suomalainen ideologia? Mielestäni Suomessa media on omaksunut aiemmilta kansankynttilöiltä kansanvalistuksen. Kansanvalistuksen muoto on vain muuttunut, ja nykyään mediasta puuttuu tieto, jota aiemmin annettiin. Sitä vastoin valistus on nykyään etenkin vasemmistolaisten välittämää propagandaa, jolla pyritään antamaan ihmisille jonkinlaisia progressiivisia ajatuksia, jotka sopivat vasemmistolle. Tällaisia ovat esimerkiksi mainokset, joissa pikkutytöt ja hyvin ruskettuneet pojat kertovat kaikki pyrkivänsä pääjohtajiksi, presidenteiksi ja pääministereiksi Tähän liittyen vasemmistolaiset antavat nuorisokulttuurille valtaa sen takia, koska he haluavat tunkea erilaisten ihmisryhmien piiriin ajatusta, jonka mukaan jokainen kuuluu jonkinlaiseen valitsemattomaan ryhmään, jota on sorrettu ja että jokaisen sen ikäisen tulisi ottaa osaa tuollaisen ryhmän toimintaan ja olla tietoinen siitä. Eli sosialistit pyrkivät tekemään eron ihmisten välillä Suomessa vain karkeimpien ja pintapuolisempien periaatteiden kautta. Esimerkiksi joitain vuosia sitten kun hankin asuntoa, oli äitini yrittänyt saada minua tuettuun asumiseen. Oli kuitenkin onnea, että tuossa paikassa oli sellainen työntekijä, joka sanoi äidilleni, että ne siellä olevat veikot eivät ole ihan samanlaisia kuin minä. Suomessa välitetään poliitikkojen ja median kautta ajatusta, jonka mukaan Suomessa ei ole korruptiota, vaikka on aivan päivänselvää, että korruptiota on kaikkialla, missä on vallankäyttöä. Se vain ilmenee poikkeavassa muodossa. On myös varsin jääviä, jos poliitikot voivat kuvitella voivansa kertoa vaalikarjalle, ettei korruptiota ole. Yksi piirre, mikä tietysti kertoo suomalaisten tekniikkaan liittyvästä lahjakkuudesta on se, että on kehittynyt erilaisia epäsosiaalisuus- ja helppousteknologioita, joiden kautta ei viihdytysarvossa tarvitse keskittyä muuhun kuin hankkia appeja. Toisaalta tiedon saamisesta on tullut uskomattoman helppoa, ja työn käsite on muuttunut perustavassa mielessä. Nämä ovat korvanneet esimerkiksi nuorisolta halun pyrkiä tekemisiin korkeakulttuurin ja sivistyksen kanssa. Myös se, että kaiken voi löytää netistä aiheuttaa sen, että tiedon hankkimista varten ei tarvitse enää ponnistella ja sen takia nuoriso veltostuu henkisesti. Sen lisäksi, että korkeakulttuuri ei enää miellytä, tekee teknologia ihmisille mahdollisuuden olla entistä epäsosiaalisempia, ja tämä on varmasti yksi suurimmista asioista, joka erottaa meidät korkeakulttuurisista sukulaiskulttuureista. Samalla kun pääministeri hekumoi ajatuksella, että jossain vaiheessa tulevaisuudessa suomalaisista voisi olla akateemisesti koulutettuja 50 prosenttia, niin mielestäni suomalaiset ovat työnjaon myötä menettäneet tuntuman oikeanlaisesta työstä, sillä persvakomiehiäkin tarvitaan. Nuorista puheen ollen, nykypäivänä on todettu, että varhaisnuoret äänestävät mieluiten vihreitä ja persuja. Tämä on huolestuttava tendenssi, koska se kertoo siitä, että ristiriitaiset ja läpinäkyvät periaatteet kuten kaiken hyväksyminen ja toisaalta taas kaiken kieltäminen vaikuttavat nuorison ajatuksiin sopivaa ehdokasta valitessa. Mielestäni vähemmistöihin ja uudistuksiin suuntautuessa on huomioitava niin sanottu Live and let live periaate, joka kertoo minun mielestäni perustavimman piirteen sosiaalisesta liberaalisuudesta. Nuoriin ihmisiin liittyy myös se piirre, että monet omaksuvat jossain vaiheessa ateismin ja eroavat kirkosta. Monet tällaiset, mahdollisesti matalasti tai korkeasti koulutetut, ateistit herjaavat kaikkea uskontoon ja pyhyyteen liittyvää ja ovat varsinaisia räyhänhenkiä. Esimerkiksi Ranskassa on kehittynyt humanistinen ateismi, joka tarkoittaa sitä, että älymystö on irrallaan kirkosta ja aikojen saatossa on kehittynyt ihmisryhmä, joka on hyvin lähellä kirkkoa, ja näin ollen molemmat tahot huolehtivat omasta puolestaan yhteiskunnan stabiliteetista. Itse koen olevani agnostikko, eli katson Jumalan olevan liian vaikutusvaltainen siihen, että tätä käsitettä voitaisiin suuremmin korostaa yhteiskunnassa ja humanismin keskellä. Ranskan älymystö antaa siis kirkon olla rauhassa ja kirkko ei puutu yhteiskuntaan ja älymystön henkiseen horisonttiin. Sitten on mainittava siitä, miten urheilu menee kaikessa korkeakulttuurin edelle. Televisiosta tulee sellaisten ohjelmien sijasta, joissa käsiteltäisiin kirjoista ja kulttuurista, yleisurheilua ja vaikka minkälaista akankantoa ja saappaanheittoa ja mahdollisesti vielä keskellä keskeisintä ohjelmapaikkaa. Se varmaan liittyy siihen, miten Suomen ilmasto on muovaillut täällä asuvia ihmisiä, eli vaikkapa korkean pakkasen aikaan selviäminen riippuu fyysisistä voimista eikä teatterista tai oopperasta. Suomessa on myös jokseenkin todellista kaikenlaisten feministien takia, että keskitien sivistystä ei ilmene. Toisaalta täällä älymystö ei osallistu yhteiskunnalliseen keskusteluun, vaan se tapahtuu Helsingin Sanomien toimituksessa. Suomalaisissa yliopistoissa ei todellakaan ilmene halua yhteiskunnan muuttamiseen. Epäpoliittiset professorit, jotka valitsevat väitöskirjan tekijät, haluavatkin valinnoillaan ja toiminnallaan sitä, että filosofia pysyisi epäpoliittisena. Yksi suomalaisen ideologian piirre on se, että täällä lapsia suojellaan ja estetään koululta ja heidät pakotetaan olemaan peruskoulun liekanarun alla 18-vuotiaaksi asti. Suomalainen varhaiskasvatus ei ole samanlaista kuin vaikkapa esimerkiksi Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa. Täällä tietynikäisiltä lapsilta odotetaan vain sitä, minkä kansallisella tasolla legitimöity ja esiluettu oppikirja oppilailta vaatii. Mielestäni ammattikouluun ja lukioon menijöitä ei tulisi usuttaa yhtä pitkään opinpolkuun, ja pidentämällä oppivelvollisuutta hallitus haluaa, että oppilaat tulevat klaustrofobisteiksi ja joutuvat entistä pidempään kärsimään heikompilahjaisten häiriköinnistä. Nykypäivänä Suomessa mutta etenkin Helsingissä ei enää arvosteta ammattimiehiä eli niin sanottuja persvakomiehiä. Etenkin pääkaupunkiseudun ensimmäisen polven akateemisesti koulutetut piereskelevät feministiharput nyrpistävät monesti nenäänsä persvakomiehille. Ennen oli myös olemassa työväestöm sivistämiseen pyrkiviä yhteenliittymiä, joiden ideoinnista vastasi mm. von Wright ja af Ursin. Politiikassa arvostetaan ja ilmaistaan Suomessa entistä vähemmän arvoja ja periaatteita ja monessa mielessä suvaitsevaisuus- ja talousajattelut ovat vieneet niiden paikan. Esimerkiksi Pentti Linkola kirjoitti tästä taloustiedon hankkimisen pyrkimyksestä ja sanoi talouden olevan nykyään moninkertaisessa roolissa mediassa verrattuna aikaisempaan, sivistyneeseen aikaan. Suomessa on myös tyypillistä, että instituutiot eivät ole itseisarvoisia ja itsenäisiä, vaan valtion korkein johto pyrkii siihen, että ei olisi itsenäisiä instituutioita – ehkä ammattiyhdistysliikettä lukuun ottamatta. Ylen valtionmonopoli vaikuttaa samalla tavalla totalisoivasti kansallisella tasolla ihmisiin, kuin miten jotkut maaseutulehdet tekevät. Samat toimittajat ilmaisevat omia rajoitteitaan ja älyttömyyksiään. Siitä huolimatta ruutuaika on taattu. Lopuksi voisin kirjoittaa vielä, että monessa mielessä suomalaisilta on viety vastuu omasta elämästä ja jokin valvova silmä saa vahtia ihmisiä. Suomessa siis ajatellaan vaikutteellisesti, että kaikki ovat riippuvaisia toisistaan, ja tämä on varmasti aiheutunut siitä, että sosialistit ovat 1900-luvulla olleet niin kauan vallassa. Kaikki olettavat että kaikki tulee itselle varmasti ja sen takia ei tarvitse minkäänlaista työtä sen eteen tehdä. Suomi on myös ollut niin köyhä maa, että myöhemmin kehitetty hyvinvointiyhteiskunta on täyttänyt nämä loiset varmuudella siitä, ettei siihen voisi koskaan tulla muutosta.

Filosofia sodankäyntinä

Filosofia on sodankäyntiä. Filosofian muodostamisessa käytetään monia sellaisia periaatteita, jotka toteutuvat myös sodankäynnissä. Filosofian tulee olla järjestelmällistä, loogista ja selkeää aivan kuten sodankäynninkin. Filosofin ja sotilaan tärkeimpänä tarkoituksena tehtävässään on riippumattomuuden säilyttäminen. Filosofilla se tarkoittaa sitä, ettei hän voi toimia jonkun eturyhmäpiirin tavoitteiden mukaisesti tai edistää omaa etuaan filosofiallaan. Sodankäynnissä riippumattomuuden säilyttäminen tarkoittaa sitä, että esimerkiksi puolustustehtävässä ja omien joukkojen järjestyksen säilyttämisessä onnistutaan. Filosofiassa riippumattomuus suoritetaan siinä, kun ei anneta subjektiivisten mielipiteiden tulla objektiivisten arvojen edelle, samoin kuten sodassakin omat joukot on saatava järjestykseen oikeiden ja tehokkaiden periaatteiden mukaisesti. Riippumattomuus siis tarkoittaa sitä, ettei vastustaja pääse vaikuttamaan toiseen sodan osapuoleen ja vastaavasti myös sitä, että filosofi pysyy filosofiassaan itsenäisenä ja opportunismia vastaan. Riippumattomuus tarkoittaa siis sitä, ettei filosofiassa ole tahoja, joista ajattelu voisi vaikuttua. Samalla sodassa toisen on voitettava ja säilytettävä riippumattomuus. Toinen piirre on se, ettei ihmisten oikeuksia ja vapautta aseteta uhan alle sotatilassakaan. Tämä tarkoittaa monesti siis esimerkiksi siviilejä, joiden oikeuksia tulee suojella. Samalla aikaa filosofiaa voi harrastaa niin, että siinä ei suuntauduta tekemään pahaa toisille ihmisille vaan sodankäynti tapahtuu täydellisesti asioiden tasolla, sillä keskittyminen ihmisiin veisi varmasti filosofialta suuren osan sen voimaa. Eli filosofiassa tämä tarkoittaa sitä, että filosofiaa ei suunnata ketään vastaan, vaan filosofia saa muotonsa omasta itsestään eikä vastakohdista, eli tällainen itsemäärittyneisyys on tärkeä filosofian metatasolla oleva piirre. Sodassa, esimerkiksi suomalaisten käymissä sodissa, vastustaja on tavallisesti edustanut totaliteettia ja ollut hallinnoltaan totalitäristinen. Tämä tarkoittaa sitä, että sodankäynti ja näin ollen myös filosofia voisi olla vaikuttunut eliitin johtaman valtion tai tahon epäpätevistä käskyistä. Totalismeissa ei tavallisesti hyväksytä filosofiaa, vaan periaatteet ovat usein karkeampia ja yksinkertaisempia. Eli totalismeissa ei tavallisesti harrasteta saivartelua, koska kansalaisten katsotaan olevan siihen liian rajoitteellisia. Voidaan sanoa, että esimerkiksi epä-älylliset ja tyhmyyteen taipuvaiset tahot pyrkivät murtamaan filosofian puolustusta lyömällä kaiken leikiksi tai korostamalla epäolennaisuuksia, eli monesti riittävän tyhmät ihmiset katsovat esimerkiksi fyysisyyden olevan tärkeämpää kuin filosofia – jos voitetaan tappelu toista vastaan, on se suurempi ilo, kuin silloin, jos voitettaisiin toinen argumentoinnissa. Kuitenkin filosofian järjestelmällisyyttä tulee varjella ja suojella korostamalla mennyttä ajattelua samalla kun pyritään niiden pohjalta luomaan uudenlaisia teorioita. Eli totalitäärisen vastustajan perikuvaksi käy itäinen naapurimme, jolle voidaan etsiä vertailukohtaa jatkuvasti piereskelevästä, kaalilta haisevasta isokokoisesta vastustajasta, joka ei todellakaan filosofoi, vaan ahtaa suuhunsa ruokaa ja möykkää koko ajan. Tähän liittyy myös se piirre, että sodankäynnin ja filosofian vastustajat eivät tavallisesti arvosta koulutusta ja sivistystä, he voivat esimerkiksi olla viemässä filosofian harrastajilta oikeuden ajatteluun, samalla kun he voivat viedä mahdollisuuden sivistyä myös omalta porukaltaan ja omilta kannattajiltaan. Eli totalitärismit ovat monesti alttiimpia sodankäynnille ja niissä monesti toteutetaan epä-älyllisiä piirteitä ja tapoja. Välinpitämättömyys on hyvin vaarallinen ominaisuus niin filosofiassa kuin sodankäynnissäkin. Se voi mielestäni olla joko aggressiota tai passiivisaggressiivista oman pesän unohtamista. Eli oman pesän unohtaminen tarkoittaa aseiden käsistä pudottamista ja filosofiassa se tarkoittaa oman filosofian unohtamista. Aggressiivinen välinpitämättömyys tarkoittaa taas sitä, että silloin ei tunnusteta toisten rajoja niin sodankäynnissä kuin filosofiassakaan. Välinpitämättömyyden puute siis tarkoittaa sitä, että ajattelun ja valtakuntien rajoja kunnioitetaan ja ei tehdä omavaltaisia asioita. Filosofiaa määrittää siis loogisuus, järjestelmällisyys, tehokkuus, dynaamisuus, aktiivisuus ja rigorisuus. Filosofia ei etenkään ole ulkopuolisten nysväävää kommentointia, samalla kun sodankäyntikään ei voi perustua pelkästään toisen vastustajatahon tekojen seuraamiseen, vaan on otettava vastuu taistelun kehittymisestä samoin, kuin on oltava tietoinen siitä, miten filosofian käsitettä pidetään yllä. Filosofit ovat päivämme Suomessa monesti ituhippejä, jotka kommentoivat toisten töitä ja saavat sen kautta virheellisen itsetunnon mahdollistaman itsekorostuksen aihetta. Tämä tarkoittaa, että ellei ole filosofiaa, niin ei myöskään ole omia sotavoimia. Oman filosofian säilyttäminen ja sen vieressä lujilla jaloilla seisominen on sodassa menestymistä. Voidaan kirjoittaa tietynlaisesta merkitysvallasta, jota kaikki manipuloimaan tarkoitetut instituutiot tavoittelevat. Se siis tarkoittaa marginaalia, jonka kommentaariaatti vetää kaikkeen vapaasti tehtyyn todellisuuteen. Tällä marginaalilla ja sen merkityksen laajentamisella kommentaariaatti tunkee itsensä lopulta vaikuttamaan instituutioiden toiminnan laatuun ja manipuloimaan niitä. On siis monia tahoja, jotka haluavat saada merkitysvaltaa. Julkisuuden piiri on sellainen joka tavoittelee merkitysvaltaa, he haluavat tavallisesti määritellä sen, mitä filosofia on eli toisin sanoen voittaa sodan. Monesti julkisuudessa olevat piirit haluavat sulkea filosofian kokonaan pois omasta piiristään joka tarkoittaa kaikenlaisen hevostelun ja monkeybusiness-huumorin hyväksyvää piiriä. Toisin sanoen, julkisuutta vastaan on taisteltava sen takia, koska se pyrkii tuhoamaan filosofian ja viemään siltä aidon merkityksen. Filosofian tulee olla oman merkitysvaltansa suojelija kuten sodankäynnin tulee olla oman kansakunnan puolustamista. Filosofian tulee asettua omiin merkitysasemiinsa ja taisteltava.

Miten tavanomaista muutetaan absoluuteiksi

Totuus ei perustu persoonoihin. Mielestäni kaikki on suhteellista illuusiota. Tuohon illuusioon kuuluvat esimerkiksi politiikka ja sen tekijät, ihmisten parisuhteet ja mm. yrityselämä. Suhteellista kaikesta tekee sen, etteivät tavalliset ihmiset tavoittele absoluutteja, vaan he tyytyvät suhteellisiin liitteisiin ja alkavat niiden myötä luomaan niille illuusiota absoluuttisuudesta. Esimerkkinä yhdessä suomalaisessa tv-sarjassa uusi hääpari kutsui itseään ”kiiltokuvapariksi”, vaikka he olivat varsin tavanomaisen suomalaisen näköisiä. Tässä tulee esiin se, että joissain relaatioissa ihmiset kokevat tarpeelliseksi alkaa korostamaan muille olevansa heitä parempia. Tämä luo noille yhteyksille erityisyyden kokemuksen, jota he yrittävät myös levittää toisille ihmisille ja tahoille, ja samalla tällaiset ihmiset ja tahot alkavat aidosti kuvittelemaan olemaa jotain erityistä ja parempaa. Voidaan sanoa, että suurin osa ihmisistä ei harrasta elämässään juuri mitään muita kuin suhteellisia illuusiotodellisuuden piirteitä. Politiikassa poliitikot ja puolueet haluavat kalastella toisilta ääniä täysin menestymispyrkimyksen takia ja siinä ne käyttävät maneereja, jossa suhteellinen yritetään muuttaa absoluuttisen näköiseksi. Esimerkiksi vain tämä puolue tekee yhteiskunnalle sitä ja tätä. Yrityselämässä tämä pyrkimys näkyy selkeimmin: jokainen yritys pyrkii myymään edellykkeitään korostamalla niiden erityisyyttä ja paremmuutta. Voidaan sanoa, että ihmiselämä tietyllä tavalla perustuu tähän suhteellisuuden muuttamiseen absoluuttiseksi. Kuitenkin toinen keino tavoittaa absoluutti oikealla tavalla on ajattelu, joka ei ole riippuvaista minkäänlaisesta toisten ihmisten tällaiseen ihmiseen suuntaamasta manipuloinnista. Ajattelulla voidaan siis helpommin tavoittaa absoluutti, kuin miten siihen päästään tavallisen arkisen elämän porvarillisilla valinnoilla. Koska kaikki on suhteellista, täytyy ihmisen jonkinlaisen merkityksen- ja erikoisuuden tuntemuksen takia voida nähdä itsessään jotain erityistä. Yksi täysin käsittämätön suhteellisen toiminnan kuvitteleminen absoluuttisena on parisuhde ja etenkin se, miten nämä kaksi ihmistä voivat joskus uskotella itselleen, että heidän tapaamisensa olisi ollut jotenkin tarkoitettua tai suunniteltua. Toisaalta tästä käy negaatiokin esimerkiksi: Nuorempana moni lyyli oli halukas hakeutumaan suhteeseen kanssani, mutta annoin kaikille pakit. Näinkin voidaan muuttaa tällaista erityisyyden ja absoluuttisuuden kuvittelemista. Olen siis tavallisesti halunnut vältellä suhteellisia liittymiä, esimerkiksi on selvää, että ihmiset tapaavat sattumalta, ja monessa ihmisessä on piirteitä, että he voisivat varmasti saada parempaa kuin mitä on tarjolla. Miten sitten suhteellisuutta politiikassa voitaisiin vähentää? Se luonnistuisi varmaan siten, kun politiikan tekemisestä vietäisiin pois opportunismi ja reaktiivisuus, silloin puolueet voisivat seistä vankasti omien arvojensa takana. Politiikka toimii nykyään tavallisesti niin, että yksi puolue asettaa jonkin väitteen ja tavoitteen ja sen jälkeen muut puolueet asettuvat väitteen puolelle tai sitä vastaan. Tällaisen reaktiivisen höpöttelyn sijaan tulisi muodostaa omaa maailmankatsomuksellista horisonttia ja olla uskollinen omille arvoilleen. Sitten taas yritystoiminnassa ei voi varmaan mitään sille, että helppoheikkimäinen tyyli kukoistaa. Suuryritysten toiminta ja heidän suuri näkyvyytensä esimerkiksi mainostuksessa, luo jonkinlaista kuvaa siitä, että heidän toimintansa ei suhteellisuuden ja opportunismin takia ole varsinaisesti vapaata, vaan kauppaamiseen vaaditaan aina jonkinlainen manipuloinnin muoto. Kuitenkaan markkinatalouden ei tulisi antaa vaikuttaa ihmisten yksityiselämään ja tavalliseen arkeen, vaan esimerkiksi japanilaista nöyryyttä tulisi korostaa. On osoitus Suomen pikkuamerikkakulttuurista, että täällä monesti joillakin saattaa toimiminen talouselämässä alkaa muuttamaan myös tavallista yksityiselämää ihmisten keskellä. Eli sen takia, koska liike-elämä korostaa suhteellisuutta oman toimintansa määrittäjänä vaikka yrittää väkisin teettää itsestään absoluuttisuuksia, tulisi esimerkiksi pienyrityksille, jotka eivät esimerkiksi voi mainostaa tuotteitaan ja liikkeitään yhtä paljon kuin suuryritykset, antaa enemmän mahdollisuutta, ja ne voisivat saada huomiota ainakin paikallisesti, jos niistä voitaisiin esimerkiksi tehdä esittelyjä paikallisissa lehdissä. Politiikassa suhteellisuus ilmenee etenkin reaktiivisena riitelynä ja oman asemansa korostamisena. Siitä se voitaisiin saada pois esimerkiksi korostamalla sitä, että poliitikon tehtävä on luoda itselleen maailmankatsomuksellinen horisontti ja sen jälkeen seisottava sen takana. Parisuhteissa tämä suhteellisuus ja pyrkimys muuttaa se absoluutiksi on monesti turhaa kuvittelua ja varmasti suurin osa ihmisistä elää epätäydellisessä liitossa. Tarkoitan tässä muita syvällisempiä ominaisuuksia, kuin esimerkiksi tissejä, pimppiä tai kikkeliä. Monet tyytyvät edellä mainittuihin.

Selviytymiseni nuoruuden karikoista

Menestyin jo ala-asteella koulussa. Muistan opettajan kirjoittaneen todistukseen, että olet monilla tavoin lahjakas poika. Sittemmin useat minua vanhemmat ihmiset ovat korostaneet minulle samaa asiaa, varsin epäilyttävin perustein omasta mielestäni.. Kirjoitin lukiossa kolme eximiaa, yhden laudaturin, kolme magnaa ja yhden approbaturin. Yläaste tai nykyisin yläkoulu oli kouluaikani tiukinta aikaa ja se palaa mieleeni usein unissa. Olin jo varhain tiettyihin oppiaineisiin suuntautunut ja esimerkiksi matematiikka tai fysiikka ei minua suuremmin kiinnostanut. Olin myös erittäin epäurheilullinen. Aloin jossain vaiheessa yläastetta skippailemaan itselleni epämieluisien aineitten tunteja, joka johtui myös tuolloin äskettäin tehdystä aspergerin syndrooma-diagnoosista ja sen esiin tuomista korostuneista ongelmista ja tästä johtuen yhdeksännellä luokalla jouduin tekemään ylimääräisiä tenttejä, että olisin voinut edetä lukioon. Tuohon aikaan liittyvät uneni liittyvät siihen, etten ollut varma olisinko pysynyt kaikilla tunneilla käyneiden ikätovereideni perässä. Yleensäkin unissani toistuu toisinaan sellainen suuntaus, jonka mukaan olen jäämässä jostain jälkeen. Nykypäivänä olen sitä mieltä, että kaikista koulu- ja oppiaineista on hyötyä, vaikka joku voisi sanoa minun kaltaisesti, että myöhemmällä iällä matematiikan taidoilla voi selvitä, jos osaa neljä peruslaskutapaa. Olin yläasteella toinen koulun sisäisessä taloustietokilpailussa, joka tuli täytenä yllätyksenä, sillä en koskaan ollut tuohon aikaan kiinnostunut taloustieteestä. Edustin koulua myös koulun kolmihenkisessä Uutisviisaat-joukkuessa aivan alueen finaaliin asti. Myöhemmin kaksi muuta joukkueen jäsentä, varhaiskypsiä ja miellyttäväkäytöksisiä kavereita, sanoivat muille, että minä vastasin kaikkiin kysymyksiin, joka onkin aika lailla totta. Kuitenkin, vastasin myös viimeiseen kysymykseen väärin, jonka myötä jäimme finaalissa toiseksi. Menestyin erityisen hyvin historiassa ja yhteiskuntaopissa. Lukiossa taas menestyin loistavasti filosofiassa, josta kirjoitin laudaturin täysillä pisteillä, ja jonka katson olevan niin tärkeä aine, että sitä tulisi opettaa jo peruskoulun puolella. Suosittelen kaikille lukioonmenejille lämpimästi filosofian kurssien opiskelua. Matematiikan yläasteaikaisiin muistoihin liittyy mm. se, että opettaja kerran kertoi mainitsematta nimeä jonkun vastanneen kokeeseen opettajan mukaan täysin hullulla tavalla, jolle naureksittiin tai ainakin opettaja naureksi. Muistan saaneeni hylätyn jostain äidinkielen kokeesta seitsemännellä luokalla, jonka sain uusia ja josta sain silloin muistaakseni yhdeksikön. Äidinkielen arvosanani oli yläasteella tasaisesti kasia ja ysiä. Koin yläasteella selkeätä eroa toisiin oppilaisiin, vaikka minulla olikin muutamia hyviäkin kavereita. Tämä ero johtui siitä, että minulle oli ala-asteen lopulla tehty jo aiemmin mainittu aspergerdiagnoosi, joka aiheutti jo itsessään sen, että aloin kokea eroa itseni ja toisten oppilaiden välillä. Kiinnostukseni filosofiaan alkoi jo yläasteella ja muistan filosofiaa koskeneita kirjoja lukiessa saaneeni kiivasäänistä palautetta matematiikan tunnilla luokanvalvojaltani, koska en kiinnittänyt riittävän tarkasti huomiota hänen esittämäänsä asiaan. Sartre ja Nietzsche olivat varhaiset filosofiset kiinnostuksen kohteet, joiden filosofiassa minua kiinnosti etenkin myöhemmin esiin tullut innostukseni vapautta ja arvojen vapaata määrittelemistä kohtaan.. Koin myös yläasteella ollessani elämäni ensimmäisen ihastumisen, joka jatkui lukioon asti, mutta josta ei loppujen lopuksi muutaman tapaamisen lisäksi tullut mitään. Yläasteen lopussa keskiarvoni oli täpärästi alle kahdeksan ja siirryin Linnanpellon lukioon Kuopioon. Siellä uudeksi kiinnostuksen kohteeksi tuli filosofia, jota aloin opiskella innostuneesti. Minulla ei ollut lukiossa kavereita, koska en itse ollut suuntautunut itsetarkoitukselliseen sosiaaliseen huuhaahan, mitä suurin osa muista ikätovereista harrasti. Olen lukiosta alkaen aina yliopistoon asti halunnut puhua mieluummin opettajien ja professoreiden kuin ikätovereitteni kanssa. Olin lukiossa kuten aiemmin yläasteellakin varsin laiska opiskelija, mutta toisaalta Kuopiossa oleminen antoi vapauden ajautua hyppytunneilla läheisiin kirjakauppoihin, joista tein säännöllisesti ostoksia. Sittemmin koulunkäyntini keskittyi entistä enemmän näistä kirjoista hankittuihin tietoihin, kuin mielestäni pääosaltaan varsin keskinkertaisten opettajien tunneilla kertomiin asioihin. Kirjoitin vuosikirjaan opiskeluni tapahtuneen kotona iltaisin, viikonloppuisin ja loma-aikoina. Olin yläasteella ja lukiossakin vielä todella ujo ja pelkäsin luokassa ja luokan ulkopuolella tapahtuvaa vuorovaikutusta. Sittemmin olen ajatellut, että ujous pitää ihmisen oikealla raiteella ja silloin nuori ei syyllisty sellaisiin asioihin, jotka voisivat olla jollain tavalla haitallisia suhteessa kehittymiseen. Jos Koskelan murhaajat olisivat olleet ujoja, eivät he todennäköisesti olisi suorittaneet tekojaan. Olin yläasteella niin sanotusti epäsuosittu: luokalla oli yksi rettelöitsijä, muutamia jääkiekon pelaajia, muutama vakavammin koulunkäyntiin suuntautuva, pari vähemmän lahjakasta, porukka nörttityttöjä ja minä. Yksi tytöistä oli myös kiinnostunut itsestäni, vaikka olin tuohon aikaan vielä täysin tytöistä muualle suuntautunut ja en vielä hakenut aktiivisesti sängynlämmittäjää. Olen kohdannut kiusaamista ala-asteelta yliopistoon, vaikka sosiaalisten systeemien sääntöjen ymmärtämisen kautta se ei ole millään tavalla vammauttanut minua mitenkään eikä minulla ole kiusaajientappamisfantasioita. Mieleen on jäänyt aspergerin apoteoosi (äärimmäistys) yläasteajoilta: koin tarpeelliseksi Eino Leinoa käsittelevän tutkielman yhteydessä lukea läpi hänen julkaisuluettelonsa, johon itsessään meni varmaan lähemmäs kymmenen minuuttia. Olin nuorempana ja hoikempana joidenkin ihmisten mielestä hyvännäköinen, joka lisäsi monen ihmisen käyttämän termin markkina-arvo, mukaisuuttani. Tytöt kiinnostivat jossain määrin, vaikka olin kotoa saadun esimerkin mukaisesti omaksunut heistä varsin alentavan kuvan: tytöt ovat hiirulaisia, jotka eivät pärjää yksin. Siirryin toisen lukiovuoden jälkeen Kuopion Lyseoon, koska Linnanpellon lukio lakkautettiin. Muistokirja Linnanpellon lukiolle on ensimmäisiä ja ehkä kömpelöin varhaisista kirjallisista yrityksistäni. Lyseossa minuun suhtauduttiin osittain kiinnostuneesti ja osittain syrjivästi. Syrjiviä olivat etenkin niin sanotut kapot eli sellaiset ihmiset, joilla oli sananvaltaa toisten opiskelijoiden keskuudessa. Muistan, kun olin ruotsin tunnilla ja luin Albert Camus'ta, opettaja kysyi jonkin kysymyksen ja sen takia, koska olin keskittynyt korkeakirjallisuuteen, niin en tiennyt sivua, ja kun kysyin sitä, nauroivat muut minulle. Tämä oli ilmeisesti lyseolaisille niin outo tilanne, että he päättivät röhöttää minulle siitä. Vaikka kävin lyseon, en koe vieläkään henkisesti olevani lyseolainen, vaikka esimerkiksi isoisäni isä Frans Edvard von Becker ja moni muu sukulainen kävi lyseota 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Tämä johtuu siitä, että olen aina ollut varmaankin jokseenkin laiska tiettyjen aineiden suhteen, jollei ala-astetta lasketa. Lyseossa korostetaan kaikissa aineissa mutta etenkin luonnontieteellisissä aineissa menestymistä. Muistan sen, että esimerkiksi filosofian opettajaanikin biologian/fysiikan jne. opettajat kohtelivat kylmäkiskoisesti – aivan kuin filosofian opettaminen olisi leima jonkinlaisesta epätieteellisyydestä. Sain lukion lopussa stipendit filosofian yo-arvosanasta ja Linnanpellon lukion stipendin. Sain siis filosofiasta laudaturin, elämänkatsomustiedosta, historiasta ja yhteiskuntaopista vahvat eximiat, äidinkielestä, uskonnosta ja englannista vahvat magnat ja matematiikasta approbaturin. En opiskellut lukioaikoinani elämänkatsomustietoa, vaan tentin abivuoden jälkeen sen Joensuun lyseossa ja kävin kirjoittamassa sen vuotta nuorempien joukossa vuonna 2008. Pyrin vuonna 2007 kirjoittamisen jälkeen käytännölliseen filosofiaan Helsingin yliopistoon ja olin niin varma sisäänpääsystäni etten hakenut muualle. Tulin toiselle varasijalle, kun sisään otettiin kaksitoista ja hakijoita oli yli neljäsataa. Tuo masensi minua ja jäin vielä syksyksi kotiin. Sitten aloitin filosofian lukemisen Kuopion yliopiston avoimessa yliopistossa ja tein perusopinnot syksyn aikana. Vuoden vaihteessa siirryin Jyväskylään, koska siellä avoimessa yliopistossa pystyi suorittamaan filosofian aineopintoja. Sain asunnon ylioppilaskunnan asuntojen uusimmasta luksustalosta, koska isäni serkku oli siellä johtajana. Keväällä 2008 hain myös Jyväskylän yliopistoon filosofiaan ja pääsin sisään. Äitini, joka oli käymässä asunnollani, oli löytänyt ja avannut hyväksymiskirjeen ja soitti minulle, kun olin pariisilaisessa hotellissa matkallani. Aloitin siis 2008 opinnot Jyväskylän yliopistossa. Olin opintojen alkuvaiheessa ehkä levottomuuden ja alkavien mielenterveysongelmien takia laiska kuten yläasteella ja lukiossakin ja lueskelin omiani. Menin muutamaan tenttiinkin lukematta tenttikirjoja, koska oletin pohjatietojen riittävän. Yliopiston aikaisessa kurssitodistuksessani on arvosanoja ykkösestä viitoseen, pääasiassa sen mukaan, olinko kiinnostunut opetuksen aiheena olevasta asiasta. Ahdistelin yliopiston professoreita ja viskaaleja ensimmäisenä syksynä ja talvena paljon vaihto-opinnoista. Sitten sain laitoksen dekaanin kirjoittamaan suosittelukirjeen Saksaan Düsseldorfin Heinrich Heine-Universitätiin, jonne lähdin helmikuussa 2009. Oli siis tarkoitus viettää Saksassa kesälukukausi, joka alkoi maaliskuussa ja loppui loppusyksystä. Muutin Düsseldorfiin ja asuin ensin kahdessa erilaisessa opiskeluasunnossa, josta viimeisimmästä minut häädettiin maaliskuussa. Päätin sitten, kun massia oli, hankkia ison vuokra-asunnon keskustasta varsin arvokkaasta kiinteistöstä. Kyseessä oli ullakkoasunto, jossa oli mm. kylpyamme ja kattoikkunoita, jonka takia lämpö nousi osittain kesällä varsin suureksi. Tuo kevät ja etenkin kesä Düsseldorfissa on jäänyt mieleeni jonkinlaisena takautumana – koin ensimmäistä kertaa elämässäni olevani todella vapaa. Olin aloittanut interraililla olemisen jo vuonna 2006 17-vuotiaana. Ensimmäisellä matkallani kävin Tanskassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Italiassa. Kävin mm. äitini serkun luona Dinslakenissa Ruhrin alueella Saksassa. Sittemmin olen tehnyt interrailmatkoja vuosina 2007 kaksi kertaa, 2008, 2009, 2011 ja 2014. Olen käynyt Euroopan maat halki monta kertaa ja interrailmatkat olivat vähintään kuukauden mittaisia retkiä. Olen lisäksi tehnyt ulkomaanmatkoja ja käynyt kaupunkilomilla yksin ja sukulaisten tai kavereiden kanssa yli viisikymmentä kertaa. Suosikkipaikkojani Euroopassa ovat kuitenkin varsin kliseisesti Lontoo ja Pariisi. Olen käynyt kaikissa Euroopan maissa ellei San Marinoa ja Liechtensteinia lasketa. Lisäksi olen matkustellut Aasiassa ja Afrikassa. Oseaniassa, Pohjois-Amerikassa, Etelä-Amerikassa ja Väli-Amerikassa en ole vielä käynyt. Düsseldorfissa asuntoni alakerrassa asui todellinen pikkuporvari, jonka mielestä yläkerrasta ei olisi saanut kuulua minkäänlaista melua, ja hänen takiaan jouduin esimerkiksi viettämään yhden yön saksalaisen poliisin putkassa. Sen takia matkustelin Egyptin Luxorissa asti ja kävin mm. Suomessa kesällä. Düsseldorfissa luentojen seuraamisen sijasta ostin kirjoja mm. keskustan Friedrichstrassella sijaitsevasta Stern Verlag-kirjakaupassa. Lisäksi keskustelin lähellä Rhein-joen vartta sijaitsevan vanhan kaupungin Heinrich Heine-kirjakaupan oppineiden omistajien kanssa ja ostin tietysti myös kirjoja. Kerran kävin eräällä sisäpihalla vanhassa kaupungissa sijaitsevassa tavallisesti kiinni olevassa kirjakaupassa, jossa 88-vuotias omistaja ja sotaveteraani myi minulle mm. varsin harvinaisen Georg Brandesin Voltaire-elämänkerran ensipainoksen. Sukulaisiini kuuluu von Schrowe-suvun edustajat, ja erään tuon suvun edustajan isä väitteli tohtoriksi Saksassa 1920-luvulla. Löysin sattumalta Stern Verlagin yläkerrasta, jossa myydään vanhoja kirjoja, tuon väitöskirjan kappaleen, joka oli vielä lisäksi omistettu omakätisesti väitöskirjan ohjaajalle Max Seringille. Väitöskirjan tekijän tytär oli todella kiitollinen kun sitten Suomessa muutaman vuoden jälkeen toimitin väitöskirjan hänelle. Asuntoni Fürstenwallilla eli Herttuoiden seinällä oli minimalistisesti sisustettu, mutta lattia oli täynnä kirjoja ja kirjapinoja. Minulla on edelleen tänä päivänä vieläkin omassa kirjastossani satoja kappaleita saksankielistä kirjallisuutta, joista osan ostin ensimmäisen Düsseldorfissa viettämäni ajan aikana.. Kun lähdin Marraskuun alussa Saksasta väliaikaisesti Tampereelle, tarvittiin kirjojen ja tavaroiden siirtämiseksi kolme taksia, joilla vein tavarat lentokentälle Lufthansan toimitettavaksi. Muutin Tampereelle jostain syystä, jota en myöhemmin ole tajunnut. Asuin kaupungin keskustassa, kävelin toimettomana Hämeenkatua ja kävin syömässä aamiaiset ja lounaat hotelleissa ja ravintoloissa. Joulukuussa lähdin Pariisiin, ja se tuntui uskomattomalta ja ennenkokemattomalta. Olin käynyt jo marraskuussa etsimässä asunnon Ile Saint-Louis'lta, joka siis sijaitsee Ile de la Citen saaren vieressä, Notre Damen katedraalin kyljessä. Pariisissa flaneerasin ja otin osaa paikallisiin ajanviettotapoihin. Ostin myös edelleen kirjoja ja luonnollisesti paikan huomioiden pääasiassa ranskankielistä kirjallisuutta. Olin saanut Jyväskylästä suosituskirjeen Sorbonne Nouvellen yliopistoon, mutta kun joulukuussa jo sinne Pariisiin muutettuani kävin yliopiston toimistossa, pläräsi täti vaihto-opiskelijoiden listan läpi ja sanoi etteipä löydy nimeä. Näin ollen olin pelkästään olemisen takia Pariisissa, vaikka tiedustelinkin varsinaisesta alkuperäisestä Sorbonnesta opiskelijan paikkaa edes vaihto-opiskelijan statuksella. Kävin ravintoloissa, museoissa, kirjakaupoissa ja kirjastoissa. Penninvenyttäjille voin antaa ohjeen parhaimmasta halvasta ruokapaikasta Pariisissa: Rue de la Huchette, pieni katu Boulevard Saint Michelin ja Rue de la Citen välissä, josta saa alle kymmenellä eurolla aitoa kreikkalaista pitakebabia, joka on parasta ja täyttävintä, kun rahat ovat lopussa. Asunto oli kohtalaisen kookas ja ylimmässä kerroksessa kuten asunto Düsseldorfissa. Kuitenkin samalla rahalla olisi tuohon aikaan saanut Helsingistä 70-80 neliön asunnon esimerkiksi Töölöstä. Mielenterveysongelmien tulosta oli varmaan se, että olin yhteen aikaan Pariisissa kolme viikkoa käymättä suihkussa. Toiselle viikolle tultaessa en enää päässyt sisään kaikkiin kapakoihin. Sitten kun lilluin kolmen viikon jälkeen asuntoni kylpyammeessa, irtosi iholta paksu talikerros. Lähdin romanttisen kiinnostuksen, jonka olin nähnyt Pariisissa, takia, käymään maaliskuun lopussa Suomessa ja Kuopiossa sekä Tampereella. Tuon visiitin seurauksena jouduin hoitoon Suomessa ja tuo Pariisin aika päättyi. Sittemmin olen valmistunut maisteriksi filosofiasta ja opiskellut mm. kirjallisuutta, kauppatiedettä ja oikeustiedettä. Ulkomailla matkustelusta ja opiskelusta olen aina saanut paljon sekä materiaalista mutta etenkin henkistä perintöä. Yksi merkittävimmistä kokemuksista on ollut esimerkiksi ensimmäinen Istanbulissa käyminen. Sininen moskeija, Hagia Sofia ja suuri basaari olivat todellakin maailmaa avaavia kohteita. Mutta kuitenkin Bosporin salmi ja sen vesi jäi mieleeni todella sykähdyttävänä kokemuksena. Muita paikkoja joita voin suositella ovat Belgrad ja Novi Sad Serbiassa, Budapest Unkarissa, Rooma ja Firenze Italiassa, Barcelona Espanjassa, Osaka ja Kioto Japanissa, Valletta Maltalla, Düsseldorf Saksassa Praha Tsekissä ja Krakova Puolassa, aiemmin mainittujen Lontoon ja Pariisin lisäksi. Olen ollut kaksi kertaa psykiatrisessa hoidossa, vuonna 2010 ja 2013, jonka jälkeen olen tullut toimeen hyvin lääkitykseni kanssa. 2014, ennen kuin täytin 26 vuotta, tein viimeisen interrailini sen takia, koska lipun hinta kasvaa huomattavasti yli 25 vuotiailla. Tuota matkaa, jonka aloitin Istanbulista ja jonka jälkeen lensin Manchesterista Englannista takaisin, luonnehti esiin tulleet mielenterveysongelmat, koin esimerkiksi muutamassa paikassa ahdistusta, joka vain paheni, jos se tuli esimerkiksi kadulla kävellessä. Suosittelen vahvasti nuorille ulkomailla käymistä, siellä kasvaa ja oppii uusia asioita. Olen matkustanut yksin, veljeni kanssa, äitini kanssa, molempien vanhempieni kanssa ja kavereiden kanssa. Kerran lähdin ex-tempore tyylillä Lontooseen pariksi viikoksi ja vasta kun äitini rupesi ihmettelemaan missä olin, piti minun pyytää äidiltä takaisintulorahat. Tällaista matkustelua en voi kenellekään suositella, vaikka kuitenkin on sanottava, että joskus nimenomaan extempore-matkat voivat myöhemmin tuntua kaikista parhaimmilta. Olen tähän mennessä asunut Lontoossa, Stoke-on-Trentissä, Pariisissa, Prahassa ja kahteen kertaan Düsseldorfissa ja Suomessa olen asunut lapsuudenkodin lisäksi kahteen kertaan Tampereella, kahdesti Jyväskylässä, Helsingissä, Kuopiossa ja Siilinjärvellä. Asuntojen määrä, joissa olen asunut lapsuudenkodista lähtemisen jälkeen, on jotakuinkin lähemmäksi kahtakymmentä. Eräs vanhempi sukulainen oli joskus sanonut, että von Beckereitä luonnehtii levottomuus ja riskienottohalu, joten ei ihmekään. Valmistelen tällä hetkellä useampia kirjoja ja mm väitöskirjaa. Samanaikaisesti kirjoitan lehtiin ja omaksi ilokseni omaan blogiini. Haluaisin ruveta tubettajaksi, koska nykypäivänä etenkin nuoret ihmiset tavoittaa blogia paremmin sillä. Olen myös kirjoittamassa elämänkertaa sukulaisestani Reinhold von Beckeristä. Hänestä ei hänen historiallisesta merkityksestään huolimatta ole tähän mennessä koskaan kirjoitettu kokonaista elämänkertaa kirjan muodossa. Reinhold von Becker oli yliopiston opettaja ja professori, kirjailija, journalisti ja kielen kehittäjä, joka eli vuosien 1788 ja 1858 välisenä aikana. Hän syntyi Kangasniemellä ruotsinkieliseen aatelisperheeseen, joka omisti paikkakunnalla muutamia kartanoita. Hän opiskeli ensin Kuopion Triviaalikoulussa eli Kuopion Lyseon edeltäjässä ja sen jälkeen Porvoon gymnaasiumissa eli lukiossa. Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen hän jatkoi opintojaan Turun akatemiassa, jossa hän opiskeli sekä matematiikkaa että historiaa. Voi luulla, että tuohon aikaan juuri edesmenneen professori Porthanin perintö oli vaikuttamassa siihen, että nuori Reinhold omaksui lopulta pääasialliseksi alakseen historian. Hän myös saattoi nähdä mahdollisuutensa päästä professorin virkaan helpommiksi historian alassa. Hän opetti 1800-luvun alussa Turun Akatemiassa mm. Johan Wilhelm Snellmania, Johan Ludvig Runebergiä ja Elias Lönnrotia. Yksi hänen uransa merkittävimmistä asioista on ollut toiminta historian apulaisprofessorina ja professorina. Hän mm. keksi uudenlaisen kahdeksanosaisen tavan Suomen historian peridiosoimiseksi. Hän julkaisi vuosien 1820 ja 1822 välisenä aikana Turun Wiikkosanomat-nimistä lehteä, joka oli järjestyksessään toinen Suomessa julkaistuista suomenkielisistä sanomalehdistä. Lehden tilaajat olivat suurimmalta osalta suomenkielisiä talonpoikia, ja Reinholdin pyrkimys lehdellään on suuressa mitassa ollut kansanvalistuksellinen, hän mm. julkaisi lehdessään ensimmäisen suomenkielisillä paikannimillä ja selityksillä varustetun Euroopan kartan. Reinhold kirjoitti lehteensä mm. orjuutta vastustavia kirjoituksia, vaikka hän toisaalta samanaikaisesti puolusti mm. senaikuisen säätyjärjestelmän hyväksyttävyyttä ja oikeutta. Reinhold kehitti myös lehdessään suomenkieleen paljon uudissanoja ja ilmaisutapoja. Esimerkkejä näistä sanoista ovat esimerkiksi eläke, hallinto, ihmiskunta, huonekalu ja sivistys. Kuitenkin on laskettu, että Reinholdin kehittämiä sanoja, jotka ovat vieläkin nykyään käytössä, on todennäköisesti satoja. On ainakin oletettu, että Reinhold joutui luopumaan Turun Wiikkosanomien päätoimittajan paikasta, koska hän kirjoitti lehteensä kirjoituksia, jossa puolusti Kreikan menestystä juuri silloin käynnissä olleessa Kreikan vapaussodassa, mitä tuolloisen sensuurin linja ja lopulta Suomen kenraalikuvernööri ei hyväksynyt. Myöhemmät lehden päätoimittajat eivät olleet Reinholdin kaltaisia ja lehden suosio laski kuin lehmänhäntä. Reinhold julkaisi vuonna 1824 Suomen kielen kieliopin, jonka ruotsinkielinen nimi oli Finsk Grammatik. Tuota kielioppia pidetään nykypäivän näkökulmasta laajimpana ja perusteellisimpana tuohon asti koottuna esityksenä suomen kielestä. Esimerkiksi suomen kielen lauseoppi esitellään tuossa kieliopissa ensimmäisen kerran. Reinhold omaksui ensin itämurteiden tyylisen painotuksen astevaihtelun t-d-kuvauksessa, mutta omaksui ainakin väliaikaisesti länsimurteista tulevan painotuksen. Kuitenkin häntä on myöhemmin muiden piirteiden takia pidetty itämurteiden vaikutuksen ajajana. Kuten sanottu, Reinhold oli Lönnrotin opettaja ja keräsi jo ennen häntä kansanrunoutta, jonka johdosta hän antoi Lönnrotille maisterin väitöskirjan aiheeksi Väinämöisen, josta Reinhold oli jo julkaissut lehdessään kirjoituksen. Nykypäivänä sanotaan, että Reinholdin artikkeli ja Lönnrotin väitöskirja muodostavat yhdessä niin sanotun Esi-Kalevalan, josta Kalevalan kokoaminen varsinaisesti alkoi. Hän pyrki 1832 Helsingin yliopiston historian professoriksi, ja konsistori puolsi häntä virkaan. Kuitenkin on arveltu esimerkiksi piispa Melartinin vaikuttaneen siihen, että virkaan valittiin lopulta konsistorin päätöksen vastaisesti toinen kilpahakija eli Gabriel Rein. Tuon epäonnistumisen ja vääryyden takia hän poikansa Adolfin, josta tuli myöhemmin yksi Suomen merkittävimmistä taidemaalareista, kertoman mukaisesti vaipui yksinäisyyteen, jossa hän vietti aikaa vain parhaimpien oppineiden ja kärsineiden professoriystäviensä kanssa, ja katosi Suomen kulttuurielämän korkeimmalta Parnassolta iäksi. Loput työvuosistaan hän vietti Senaatissa kielenkääntäjänä, missä hänen tuli luoda paljon uutta suomen kieltä lakitekstien käännöksiin, joista osa on säilynyt vielä nykyaikaisessakin lakitekstissä. Aloitimme vuonna 2016 järjestämään vuosittaisen Professori Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailun hänen mukaansa nimetyssä Beckerin koulussa Kangasniemellä, jota on nyt jatkettu kuutena vuotena. Kangasniemellä on myös hänen mukaansa nimetty katu ja muistomerkki, jossa on kuvattu Sotkalintu pesällään, jossa on munia, joka kuvastaa Reinholdin roolia Kalevalan synnyssä. Olisi tässä amerikanenglannin ja anglismien aikakaudessa muistettava etenkin oman kielen merkitys, vaikka siihen ei tulekaan suhtautua poissulkevalla tavalla kuin perussuomalaiset. Kaikkien kielten oppimisesta on hyötyä, ja kielitaito ei koskaan voi olla minkäänlainen rasite.

Ja sitten lopuksi turvaksi ja opastukseksi matkalle:

Erilaisuuden tuntemuksen kautta ihmiset oppivat lopulta näkemään olevansa erillisiä ihmisiä, joilla on myös yksityisiä ja yksilöllisiä ominaisuuksia. Erilaisuutta ei tule pelätä, koska vain pintapuoliset, ristiriitaiset ja läpinäkyvät ihmiset hakevat samanlaisuutta, joka monesti tarkoittaa vain sitä, että tehdään siten kuin lauman tyhmä ja monesti häiritsevä johtaja haluaa.

Itsetuntemuksesta on sanottava, että valtaa ei pidä antaa idoleille ja muille paperitiikereille. On pyrittävä arvostamaan oikeanlaisia asioita, eli ns. esikuville ei tule antaa liikaa valtaa.

On asetettava päämääriä ja pyrittävä niihin varmasti. On kiinnitettävä huomio omaan ajatteluun ja tekemiseen sen sijaan, että ilkuttaisiin toisten tekemiä virheitä tai että kuviteltaisiin jonkun onnistumisen olevan jotain sellaista, joka ei onnistuisi itseltä. Toisia ihmisiä edes opettajia ei tule sotkea oman motivaation käsittelyyn. Opettajatkin voivat joskus olla paperitiikereitä. Olisi siis muistettava se, että opettajienkin puhe voi joskus olla keskinkertaista hölynpölyä.

Ei tule nolostua epäonnistumisesta. Rumankin epäonnistumisen takana on kaunis onnistuminen. Kaikessa on potentiaali onnistumiseen, koska ihmiset loppujen lopuksi muistuttavat suuresti toisiaan. Epäonnistumista ei tule pelätä vaan siitä voi aina oppia. Esimerkiksi Thomas Edison epäonnistui satoja kertoja sähkölampun kehittämisessä ennen kuin hän onnistui. Ja Einstein sanoi, että nerous on yksi prosentti kykyä ja 99 prosenttia hikeä ja ponnistelua.

Filosofia on mielestäni korkein tiedon laji, jonka avulla voi hallita itseään ja itsen edessä avautuvaa maailmaa. Olen kehittänyt omia käsitteitä ja muodostanut oman filosofisen maailmankatsomuksen. Filosofoiminen ei koskaan ole turhaa, mutta tämän oman filosofian kehittäminen on loppujen lopuksi turhaa, sillä filosofialla ei voi koskaan pyrkiä omaan hyötyyn tai itsetunnon virheelliseen kohottamiseen.

Kirjoittamisella oppii etenkin itsestään. Kirjoittaminen on hyvä väline asioiden käsittämisessä ja käsitteellistämisessä. Kirjoittaminen kehittää kielellistä kyvykkyyttä ja parantaa ajattelukykyä. Kun pääsee sisään kirjoittamiseen, voi aiheita alkaa pulpahtelemaan mieleen pelkästään sen takia, koska kirjoittamisesta on tullut tapa käsitellä ajatuksia.

Mielenterveydestä on sanottava, että lievä poikkeavuus on monesti hyvästä. Ahdistuksen ja masennuksen käsittelyssä voi kehittyä. Mielenterveysongelmien käsittelystä on vähitellen poistunut tabullisuus ja kiellettyys. Ei pidä pelätä mielenterveyteen liittyvää leimaamista ja leimautumista.

Arvoja ei koskaan tule ottaa annettuna, vaan niistä pitäisi keskustella jatkuvasti, ja esimerkiksi koulussakin oppilaita tulisi opettaa kritisoimaan arvoja, lyömään niitä hajalle ja kehittämään tilalle uusia, parempia arvoja.

Kulttuurista minun on sanottava, että olen saanut etuoikeuden syntyä perheeseen, jonka sukujen vaiheet poikkeavat varsin suuresti toisistaan. Äitini suku von Beckerit, on tuonut minulle kiinnostuksen etenkin kieliä kohtaan, joita osaan tänä päivänä yli viittä. Kielet ja kulttuurit kiinnostavat minua, koska ilman niitä olisimme varsin paljaita ja alkukantaisia käytökseltämme ja olemukseltamme. Isäni suvussa on etenkin insinöörejä ja teknikkoja, eli käytäntöön suuntautuneita ihmisiä, kun taas äitini suvussa on ollut paljon lainoppineita ja humanistisesti sivistyneitä, olen kuitenkin tietojeni mukaan äidin suvun ainoa filosofi. Varmaan voi sanoa, että kulttuurillinen tuntemus johdattaa kieliin, ja toisaalta päinvastoin kielten hallitseminen lisää myös kulttuurin tuntemusta. Mielestäni esimerkiksi Perussuomalaisten tapa suhtautua kulttuuriin on haitallinen ja sitä ei voi missään nimessä suositella, vaikka tietysti täysikasvuisten ihmisten äänestyskäyttäytymiseen ei voida eikä pidäkään puuttua. Monessa tapauksessa, kuten oman sukuni tapauksessa, kulttuurilinen kompetenssi on tullut ulkomailta eikä Suomessa ole ollut minkäänlaista kehittynyttä kulttuuria ennen ruotsalaista kolonisaatiota.

Kirjallisuus on yksi intohimoistani. Luen kaikenlaista kirjallisuutta kuten myös kirjoitan kaikenlaista. Ihmisoikeusjuristi Matti Wuori on todennut, että lukeminen on sisäänhengitystä ja kirjoittaminen uloshengitystä. Voi helposti laskea, että jos jokainen lukisi joka päivä edes viidentoista minuutin ajan, altistuisi hän tuon kautta vuodessa yli miljoonalle sanalle. Olen perinyt lukuharrastukseni suuresti äidiltäni, äitini isältä ja isäni isältä. Kotonani ja isovanhempieni kotona on aina ollut kirjoja, joten olen voinut aloittaa tämän harrastuksen jo lapsena. Kotikirjastossani on tällä hetkellä noin parituhatta kirjaa. On tärkeää, että kotona lapsille luetaan kirjoja ja ohjataan heitä harrastamaan kirjallisuutta. Klassikoitakaan ei tulisi pelätä, koska kun sinne asettaa jalkansa on pian mennyt jo ovesta läpi ja tullut sisälle klassiseen kulttuuriin. Goethe sanoi että etenkin ja ennen kaikkea tulisi lukea vanhoja kreikkalaisia ja roomalaisia. Olen tehnyt pitkät sivuaineopinnot antiikin kulttuurissa ja myöhemmin olen todennut, että nuo opinnot olivat kiinnostavampia kuin kaikenlaisten epäaitojen töhertelijöiden kommentointifilosofia, jossa ei suuntauduta ajatukseen itseensä, vaan toisten ihmisten ajatuksiin.

Filosofiassa minulle läheisintä on ollut aina etiikka, yhteiskuntafilosofia ja arvoteoria, vaikka olenkin metodeissa jo pitkään ollut suuntautunut analyyttiseen filosofiaan ja logiikkaan, jonka kohde on etenkin kielellinen analyysi. Kuitenkin höpättäviä kommentoijafilosofeja, jotka katsovat vain ”tulkintoja” en ymmärrä. Nämä ovat menneet täysin niin sanotun modernin jälkeisen aikakauden suojan taakse, ja katsovat ettei nykypäivänä voi enää olla filosofeja varsinaisessa entisessä mielessä. Mielestäni meitä kuitenkin on vielä olemassa, ja nuoret voivat oikealla tavalla suhtautuessa ja suuntautuessa olla auttamassa filosofiaa pois nykyisen piian roolistaan. Filosofiallakin voi olla tulevaisuutta. Meidän on vain omilla toimillamme ja ajatuksillamme näytettävä se.