Mietteitä

Olen joskus miettinyt, että onnellisin olisin jos muuttaisin Britanniaan tai Saksaan. Britit ja saksalaiset jos jotkut osaavat kantaa huolta kulttuurinsa ja kielensä säilymisen päämäärässä. On varmasti niin, että suomalaisten tulisi entistä suuremmassa määrässä suuntauduttava olemaan ainakin enemmän eurooppalaisia kuin pelkästään suomalaisia. Suomessa tulisi suuremmassa määrin myös kouluopetuksessa korostaa aenemmän suomalaisen kulttuurin länsimaisia piirteitä, eikä korostaa tämän kaukaisen maan liitettä esimerkiksi itään. Eurooppalaisen integraation myötä myös muut kansat saavat paremmat mahdollisuudet toimia tässä yhteiskunnassa ja kulttuurissa. En kuitenkaan tarkoita sitä, että perisuomalaista kulttuuria tulisi syrjiä – päinvastoin, sitä pitäisi vaan pyrkiä opettamaan eurooppalaisten kulttuurien opetuksen vierellä. Eurooppalaisuus on kokonaisvaltaisuudessaan sellainen, että sen mukaan pitäisi pyrkiä toimimaan ja saamaan sitä kautta kunnioitusta maallemme. Mielestäni rikkaiden tulisi lisääntyvien verollisten koventeiden sijaan pyrkiä antamaan omastaan hyväntekeväisyyteen. Lisäksi lahjoituksia tulisi arvottaa sen mukaan, kuinka paljon kyseisen ihmisen tuloista lahjoitus kattaa. Eli miljardöörin miljoona ei ole samaa kuin kolmetonnia tienaavan kaksi sataa. Siinä mielessä koko hyväntekeväisyyskäsite tulisi arvioida uudestaan siinä mielessä, että verojen sijaan ihmisiä velvoitettaisiin ottamaan osaa kaikenlaisiin mahdollisiin hyväntekeväisyyshankkeisiin, jotka toimisivat mahdollisesti jopa paremmin kuin tiettyihin asioihin suuntautuva verotus tekisi. Ihmisten on siis opetettava saamaan myötätuntoa itseensä, joka monesti häviää etenkin suuripalkkaisilla ihmisillä oman asemansa ja länttinsä varjelun takia ja tämä läntin varjelu todellakin aiheuttaa sen, että tietyistä ihmisistä tulee vallantäyttäjiä ja tietyt ihmiset äänestävät näitä vallantäyttäjiä eduskuntaan siitä huolimatta vaikka he monessa tapauksessa luopuvat omista esiintuoduista arvoistaan pimeän kollektiivin takia, kollektiiviin vertailun takia ja kollektiivin paineen takia. Arvoissa tulisi päästä siihen tilanteeseen, jossa maksimointiavaruus näyttäisi joidenkin arvojen olevnn hyvää tai erittäin hyvää, ja tilanne voisi heikentyä suuesti silloin, jos huonot ja erittäin huonot arvot saisivat kuulemisen valtaa. Siinä tilanteessa arvot ovat vaikutteellisia, koska paras mahdollisin arvo on ehdottomasti sellainen, joka on vähiten vaikutteellinen ja siten vähemmän kommentaariaatin ja olemisen vallan ohjailun ja mielipiteiden ulottumattomissa. Parasta olisivat sellaisia taiteilijat ja kirjailijat, jotka eivät pystyisi havaitsemaakaan toisten ihmisten mielipiteitä – itselläni on kieltämättä kokemusta siitä. Yksityisyyden käsitteestä on sanottava se, että Suomessa se nähtävästi toimii paljon huonommin, kuin vaikka jossain Alankomaissa tai Britanniassa, koska näissä maisssa perustaudutaan siihen, että mitä ihminen tekee kotonaan ei kuulu kenellekään vieraalle, ja on sanottu esimerkiksi Alankomaista, että ihmiset eivät pidä verhoja ikkunoissaan, koska ohi kulkevia ihmisiä ei kiinnosta toisten ihmisten kotona tekemänsä asiat. Yksin, vaikka suoraryhtisenä, kävelevä tyyppi havaitaan aina, ja pian kaikki ovat vaihtamassa juoruja tällaisesta ihmisestä. Minä en ole koskaan ollut laumaan suuntautumassa. Viimeistään lukio toi sellaisen muutoksen, että halusin nimenomaan löytää jonkinlaisen elämänkeskuksen itselleni. Tämä vaati sitä, että vähempiarvoisista arvoista ja arvotunteista oli luovuttava. Loppujen lopuksi järkikin voidaan määritellä arvotunteeksi. Eli olen siis sitä mieltä, että ihmisen on päästävä maailmankatsomukseensa ohjailemalla ja kokemalla arvotunteita, ja on niin, että inhimillisesti suurimmat ihmmiset ovat aina sellaisia, jotka pyrkivät löytämään Platonin sanoin kullan kuparilta ja messingiltä. Siinä mielessä voidaan sanoa, että minkäänlainen koulumenestys ei itsessään kerro siitä, että tällaisesta ihmisest olisi suurempiin tekoihin. Arvotunteista on tunnistettava etenkin niiden pysyvä arvo ja tukevin liite syväsymboleihin. On siis sanottava kuitenkin, että ns. perinteiset arvot eivät aina ole kovinkaan pysyviä arvoja, koska ne monessa mielessä ne kertovat aina siitä olosuhteesta joka yhteiskunnassa tai yhteiskunnissa vallitsee sillä hetkellä Eli arvoissa on löydettävä pidemmän aikavälin hyvyys ja hyödyllisyys, sekä se, että arvoissa ei voida aiheuttaa sellaista asiantilaa, että nämä koetut arvotunteet ja niistä johdetut arvot suhtautuisivat epämoraalisesti ja arvoja ja oikeuksia vievällä tavalla toisiin ihmisiin. On siis sanottava, että oikeiden ja erittäin hyvien arvojen on aina perustuttava siihen, että ne ilmaisevat kypsyyttä mahdollisimman pitkäjänteisellä tavalla. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettteikö vallankumouksellisten tulisi olla liitttymättä tähän arviointiin. Tarkoitan kuitenkin oikeistolaista vallankumousta, joka veisi valtaa etenkin turtuneilta konservatiiveilta senkin takia, että nuorten ihmisten ääni pääsisi yhteiskunnassa paremmin näkyviin. On varmasti niin, että etenkin maaseuduilla asuvat ihmiset ovat enemmän konservatiivisempia kuin kaupungissa asuvat, vaikka maahanmuuttajat ovatkin edenneet Suomeen muuttamaan liberaalista kaupunkiväestöä ainakin segregoituneessa tavassa käsittää yhteiskunta. Olen huomannut tämänkin monessa ihmisessa, joiden olisin voinut tulkita olemaan ystäväni. En tiedä vaikuttaako jokseenkin eksentrinen luonteeni ja älyni sillä tavalla, että nämä ”ystävät” ovat alkaneet suhtautumaan minuun kierosti ja muiden ihmisten mielipiteet huomioiden. Pikkuporvari ei etenkään puhu kenellekään suoraa, saati että kuuntelisi, vaan hänellä on mielessä valmis rekisteri kaikesta siitä, mitä vain ihmiset ovat sattuneet tällaisesta ihmisestä sanomaan. Joitakin kiinnostaa juorut ja ne todellakin levitetään kaikkien sellaisten näkyvien ihmisten, joista ei ole paljon suoranaista tietoa, päälle, ja näin ollen näilläkin ystäväkseni luulleilla ihmisillä on ollut vain pyrkimys siihen, että nämä ihmikset saisivat korotettua omaa arvoaan minun näkyvään imagoni kautta. En ole tavannut tässä elämässäni tähän mennessä montaakaan aitoa ystävää, kaikilla on ollut tapa pyrkiä näyttämään minut toisille kielteisessä tai vertailullisessa mielessä. Minulla on monesti tapa etenkin puhua, ja kelellisen lahjakkuuteni takia on varmaan niinkin, että puheeni ja aiheet ja tapani puhua herättävät varmasti monissa ihmisissä kateutta, joka purkauttuu kaksinaamaisuudella ja jopa suoranaisella vihamielisyydellä. Nämä ovat siis tyypillisiä ja tavanomaisia miehiä, koiraihmisiä, jotka jatkuvasti joka tilanteessa haluavat olal se yksi ja ainoa seriffi. On minua yksi vanha harppu ja hänen sukulaisensa maalaisukko vihjailleet, että minä olisin jonkin sortin vammainen, eli tässä kin on ollut kyseessä vain omat huonot puoleni – hauskaa on huomata, etät joku voi olla noin kateellinen omista saavutuksistani.. Minä en voi puheäänelleni mitään, mutta on sanottava kuitenkin, että minä en sitä voi huomata – tiedän vaian sen, ettei minua moneen näytelmärooliin välttämättä otettaisi. Kaipaisin sellaista uskollista muusaa, joka voisi olla korvana minun puhelleni ja kirjoitusten aiheiden pohtimselle. On siis varmaan niin, että saatan olla joillekin hyvin rasittava keskustelukumppani, koska autistisella itsekeskeisyydelläni haluan puhelimessakin vain puhua omien projektieni ja kirjoitusten vaiheista ja niiden etenemisestä. Siinä mielessä etenkin äitini on aina korostanut minulle ja kannustanut minua pääsemään itse valikoimiiini tavoitteisin ja päämääriin. Siinä mielessä äitini on hyvin eksistentiaalinen ihminen, samalla kun eräs kaveri ajattelee jo miehen pituudesta, että lyhyet miehet eivät pääse johtoasemiin, eli hän korostaa hyvin kankeita ja realismiin viittaavia periaatteita. Ei hän ottanut kuuleviin korviinsa, kun sanoin esimerikiksi Meksikon entisen presidentin Benito Juarezin olleen alle 140-senttiä pitkä fyysiseltä varreltaan. On mielenkiintoista havaita miten suuresti tavalliset ihmiset, mutta etenkin miehet, ovat innostuneita vertailemaan omia arvojaan ja ominaisuuksia toisiin ja miten monella on tarve päteä, ainakin jonkinlaisissa yhteyksissä. Mikä on nykyään useimmille suomalaisille miehille olennaisn osa? Sitä ei tarvitse mainita, on vaan sanottava, että tämä saunassa munasillaan juokseminen ei ole tyypillistä ja vaikka olisi, eivät nämä ihmiset vertaile killuttimiaan toisten killuttimiin. Seksuaalinen valta ei ole pysyvää valtaa, koska se häviää aina kerrallaan yhden tai kahden kliimaksin jälkeen. Siinä mielessä nimenomaan se tarkoitttaa vertailukohdallista symbolisuutta, jossa aiemmat kulttuurin ja toiminnan mallit eivät paljoa tähän hikoiluun ja verenkietohäiriöön perustuvan puserruksen kautta tavoitu. Seksuaalisuus ja lisääntyminen ovat kaikenlaisten kultturisten päämäärien vastaisuutta, koska se vie ihmisten huomion olennaiselta mikä on ajattelu ja etenkin se miten ajattelu erotetaan sosiaaliseen dominanssiin perustuvasta koordinaatiosta, joka on historiatonta, kulttuuritonta ja yleisesti ottaen relatiivisuuteen, reaktiivisuuteen ja negaatioon perustuvaa. Pitäisi varmaan myös luoda jonkinlainen kvalifikoitu tapa puhua yhteiskunnassa omista arvoistaan ja periaatteistaan, jonka myötä Loka Laitisen Naisten saunassa mainittu tapaa osoittaa yhteisöllisyyttä kansanedustajien ja jopa ministerien välillä voisi vähentyä, koska ei eduskunnan henki ole minkäänlainen siitä määrittyvä seurustelukerho, jossa vaihdettaisiin täti Moonika-tavalla arvoja ja periaatteita toisten kanssa. Siinä mielessä voitaisiin ajatella, että Vain elämää-sarja voitaisin järjestellä niin, että sarjaan otettaisin koko kirjon poliitikkoja. Poliitikot lukisivat toistensa puheita, ja liikuttuisivat sen jälkeen kollektiivisesti porukassa niille. Tämä vertauskuva on aika hauska ja pitävä siinä mielessä, että ihmisten ei tulisi menettää arvojaan kollektiiville kollektiivin tarpeiden takia. On tietysti sanottava, etteivät kaikki ihmiset ole aina edenneet edes arvotunteiden tavoittelun tasolla. Monet ihmiset elävät kehittymättömällä tunneherkällä vaikuttellisuudella, eikä heitä saaa edes sanomaan, että mahdollisimman monen ihmisen tulisi perustavassa mielessä olla kyvyllisiä löytämään edes jonkinlaisen preferenssiautonomian ohjaaman arvopotentiaalin. Olen miettinyt sukuni tilaa. No se kasvaa määrällisesti, mutta on pelkästään tulevaisuudessa näkyvä asia, onko näistä kanttia parantamaan ominaisuuksiaan suhteessa vanhempiinsa. Mikään akateeminen suku ei mieslinjainen suku ole, vaikka naisenlinjaisia voidaan tänä päivänä pitää paljonkin akateemisempana. Olen hakenut muutama vuosi sitten Rikkaat ja rahattomat-sarjaan rahattomaksi. En päässyt, ehkä vika oli tässäkin sukunimessä. Köyhtynyt aateli on mielenkiintoinen juttu, koska monet, etenkin koulutetut köyhtyneiden sukujen jäsenet pystyvät toteuttamaan henkistä ja kulttuurista pääomaansa ilman huolta siitä, että rahan ansaitsemisen mielessä tulisi pyrkiä yhtään suurempaa. Jos pääsisin  Haluatko miljonääriksi- ohjelmaan antaisin ainakin 90 prosenttia voittorahoistani hyväntekeväisyyteen. Olen miettinyt äitini puolen aatelisia esivanhempia: heistä suurin osa oli upseereita, toinen osa virkamiehiä lakitieteen koulutuksella ja loput taiteilijoita, kirjailijoita, tiedemiehä ja maanmittausinsinöörejä (joita tarvittiin etenkin isonjaon aikaan 1800-luvun alussa. Tietysti monet näistä olivat samanaikaisesti tilojen ja kartanon herroja sekä paikkakunnallisia suurmiehiä. Se on kuitenkin kirjoitettava, että varmaan jo nykypäivänä voidaan kirjoittaa, että sukuni sai aatelisarvonsa ilmeisesti ritarihuoneella Tukholmassa tapahtuneen virheen takia. On kuitenkin sanottava, että tämän suhteen epäileviä tuomaita on paljon etenkin suvun piirissä, Kuitenkin mitään varsin pysyvää, jonka mukaan asiasta voitaisiin päästä selkeyteen, ei ole tullut esille siitä, että Sysmän vuonna 1701 syntyneen furiiri Axelin sukulainen olisi ollut kapteeni ja eversti Johan von Becker, joka nostettiin aateliseksi Ruotsissa vuonna 1653; tai hänen poikansa kenraalimajuri vapaaherra Johan Wilhelm von Beckern. Jo ritarihuoneen sivuillakin lukee Johan von Beckerin tulleen aateloiduksi vuonna 1653 ja introdusoiduksi kaksi vuotta myöhemmin. Kuitenkin siinä kerrotaan aikalailla suoraan, että ritarihuonejohtokunta päätti vuonna 1769 merkitä Tuusulassa asuneen Anders Hansson Beckerin jälkeläiset ritarihuoneelle aatelisena sukuna. Tässä on niin monia mutkia, mutta on sanottava nykytiedon valossa, että todennäköisesti molemmat osapuolet erehtyivät tässä asiassa. Eräs sukulainen on sanonut, että Riiassa saattaisi olla sellainen asiakirja, joka varmasti toisi selvyyden tähän asiaan. En jaksa nyt enää tätä. Kannattaa katsoa Kelly Housen nimellä oleva dokumentti, jossa on Ruth Watson.